Tavoitteet ovat turhia

Yksi jännittävä asia, joka inhimillisen kokemuksen ymmärtämisestä voi seurata on sen näkeminen, että tavoitteet ovat järjettömiä. Tai tarkemmin sanoittuna tavoitteet, joiden takana on salainen ajatus: ”sitten kun olen saavuttanut tavoitteeni…”

Voit kokea täyttä onnea, rakkautta, hyvää oloa, itsearvostusta, vahvuutta, hyvää mieltä, levollisuutta, vaurautta, turvallisuuden tunnetta  ja mielenrauhaa tässä ja nyt — olosuhteista riippumatta.

Tämä on fakta — ei vain hurahtaneen naisen hulluttelua. Se perustuu sille faktalle, että tunnet joka hetki vain oman ajattelusi. Sillä hetkellä kun näet, että tyytymättömyyden tunne on seurausta omista ajatuksistasi — ei niinkään siitä, mitä juuri tällä sekunnilla tapahtuu — se menettää voimansa.

Olipa elämäntilanteesi mikä tahansa, jossain päin maailmaa on joku, joka tuntee vastaavissa tai vaikeammissakin olosuhteissa hyvää oloa. Ja jos tarkkoja ollaan: todennäköisesti sinäkin koet hyvää oloa — ehkä jopa päivittäin — jo nykyisissä olosuhteissasi.

Ongelmanasi on vain se, että et kiinnitä siihen huomiota tai anna sille painoarvoa, vaan oletat että kurja fiilis on perustilasi ja onni vain ohimenevää harhaa. Sori, asia on ihan päinvastoin.

Miksi tavoittelet mitä tavoittelet?

Katso omia tavoitelistojasi. Näe itsesi sielusi silmin tilanteessa, jossa olet juuri saavuttanut tavoitteesi. Mitä näet, kuulet, haistat ja tunnet? Miltä sinusta tuntuu? Tunnetko itsesi jotenkin onnellisemmaksi, tyytyväisemmäksi, rakastetummaksi, arvostetummaksi, menestyneemmäksi tai paremmaksi ihmiseksi kuin mitä olet tänään?

Kuinka moni tavoitteistasi on tällainen ”sitten kun…” -tavoite. Huomaatko miten ajatus ”sitten kun…” saa tämän hetken tuntumaan jotenkin vajavaiselta tai vähemmältä?

Tavoitteet ovat turhia. Uskotellessamme itsellemme ja muille että meillä pitää olla tavoitteita, kerromme rivien välissä että meiltä puuttuu jotain ja meidän on hankittava se tai muuten olemme tuomittuja elämään puutteessa koko elämämme.

Kun kysyn ihmisiltä mitä he haluaisivat tehdä, jos he tietäisivät että he voivat olla jo tänään ja näissä nykyisissä olosuhteissa täydellisen onnellisia ja tuntea suurta rakkautta ja hyvää oloa, yleisin vastaus on ”en mitään”.

He ovat väärässä.

Se, ettei meillä ole tavoitteita, ei tarkoita sitä, että jäämme lepäämään laakereillamme.

Se tarkoittaa sitä, että silloin päästämme vapaaksi synnynnäisen luovuutemme, uteliaisuutemme sekä oppimisen ja tekemisen halumme.

Katso pieniä lapsia. He eivät tavoittele mitään ollakseen onnellisia, arvostettuja, menestyneitä tms. Silti he ovat koko ajan liikkessä: tutkimassa, luomassa, oppimassa ja ymmärtämässä. He tekevät asioita nähdäkseen pystyykö ne tekemään. He luovat asioita koska he voivat luoda niitä.

Minulla ei ole enää mitään tavoitteita. Silti työskentelen pitkäjänteisesti eräiden projektien kimpussa. Miksi?

Koska minulla on visioita. Ja monet visioistani saattavat näyttää ulkopuolisesta jopa isommalta kuin aiemmat tavoitteeni.

Mikä erottaa tavoitteet visioista?

Sillä millä nimellä kutsut projektiasi ei oikeasti ole väliä. Edes sillä, mikä projektisi on, ei ole väliä. Vain se on olennaista, mistä fiiliksestä käsin toteutat projektiasi.

Kahdella ihmisellä voi olla täsmälleen samanlainen hanke, jota he molemmat kutsuvat vaikkapa unelmaksi, mutta se, mitä he kokevat hankkeen alussa, aikana ja toteuduttua voi olla kuin toiselta planeetalta, koska toinen lähti toteuttamaan sitä voidakseen paremmin ja toinen siksi, että voi jo hyvin, mutta oli utelias näkemään miten voi toteuttaa hankkeen.

Tavoitetta tavoitellessasi lopputulos on lopulta tärkeämpää kuin tekeminen.

Teet asioita jotta sinulla olisi parempi olla. Jos et saavuta tavoitetta tai tavoitteen saavuttaminen hidastuu, se on kamala asia, koska se tarkoittaa että joudut odottamaan entistä kauemmin onnea.

Tavoitteen asettaminen menee kärjistetysti näin:

  1. Tunnet että elämästäsi puuttuu jotain — tai saatat jopa tuntea suoraan itsesi tyytymättömäksi tai kokea etteivät muut arvosta tai kunnioita sinua.
  2. Mietit mikä voisi saada sinut tuntemaan toisella tavalla.
  3. Katsot muita ihmisiä, jotka näyttävät nauttivan onnesta, rakkaudesta, ihailusta, menestyksestä, turvallisuudentunteista, itsevarmuudesta jne.
  4. Yrität päätellä mikä heidän elämässään oleva asia — jokin mitä he omistavat tai tekevät — luo kaipaamasi tunteen.
  5. Alat tavoitella ko. asiaa voidaksesi kokea saman tunteen.
Joskus kuvio voi alkaa myös niin päin, että olet ihan OK oman elämäsi kanssa, kunnes alhaisessa mielentilassa tulet verranneeksi elämääsi jonkun toisen elämään, joka sillä hetkellä näyttää jotenkin paremmalta. Niinpä lähdet tavoittelemaan hänen elämäänsä olettaen sen tekevän sinut onnellisemmaksi tms.

Visiossa tärkeintä on luominen.

Saat vision ja lähdet uteliaana katsomaan miten sen voisi toteuttaa. Visoiden toteuttaminen tuntuu pikemminkin leikiltä, vaikka välillä voit joutua tekemään paljonkin töitä niiden eteen tai pähkäilemään pitkään jonkin kinkkisemmän kohdan kanssa.

Lopputulos voi olla hyvinkin erilainen kuin alkuperäinen visiosi, mutta se ei ei haittaa, koska luova prosessi on tärkeämpi kuin alkuperäisestä visiosta kiinni pitäminen.

Joskus visioiden toteuttaminen voi jäädä kesken — kunnes vuosia myöhemmin se palaa mieleesi ja keksit kokeilla voisitko saada sen vietyä loppuun nykyisillä tiedoillasi ja taidoillasi.

Vision seuraaminen menee kärjistetysti näin:

  1. Jokin asia herättää uteliaisuutesi tai alat miettiä miten jonkin käytännön ongelman voisi ratkaista — tai sitten et tee mitään erityistä, kun mieleesi juolahtaa idea tai useita ideoita siitä, miten jonkin asian voisi tehdä toisin kuin ennen tai mikä olisi kiinnostavaa tai kivaa.
  2. Haluat nähdä miten homma onnistuisi käytännössä tai pystytkö sinä tekemään sen.
  3. Voi olla että fiilistelet pitkäänkin visiollasi, ennen kuin tartut toimeen — ja joskus pelkkä fiilistely riittää.
  4. Näet ensimmäiset askeleet kohti vision toteuttamista ja otat ne koska se tuntuu oikealta, kiinnostavalta tai hauskalta.

Minulla on visio(ita)

Visio stressittömästä Suomesta tuli äkkiarvaamatta kun kävelin kadulla ja mieleeni juolahti opettajani Robin Charbitin kommentti ”kuka tahansa voi oppia tämän, jos teet siitä hänelle relevanttia ja konkreettista.”

Yhtäkkiä näin miten tämän ymmärryksen voisi opettaa koko Suomelle ja ajatus sen toteuttamisesta tuntui — ja tuntuu yhä — jotenkin oikealta, helpolta ja selkeältä. Ei hienolta, ei erikoiselta, ei edes upealta — vain oikealta. Samalla tavalla kun tuntuu oikealta neuvoa eksyneitä turisteja, avata ovi muille tai auttaa naapureita.

Visio keittiöuudistuksesta, jota olen tehnyt viimeisen parin viikon ajan, lähti siitä, että tajusin ajattelevani ”sitten kun mulla on keittiö, alan panostaa ruoanlaittoon” . Bongattuani oman sitkuiluni, tajusin että suurin käytännön este kokkausinnolleni on tiskikoneen puute ja yhtäkkiä näin, miten voin hankkia tiskikoneen jo nyt ilman isoa keittiöremonttia.

Saatuani tiskikoneen asennettua sain vielä suuremman vision siitä, miten muutan keittiötä toimivammaksi ilman varsinaista keittiöremonttia. Siltä seisomalta aloin toteuttaa visiota siirtämällä jääkaappia, pistämällä miehen vaihtamaan kaverinsa kanssa keittiön pöydän työhuoneellani olevaan pöytään ja hakemalla Ikeasta hyllyn ja työtaso-hyllykön uutta leipomisnurkkaani varten (kirjoituksen alussa kuvassa).

Nyt täällä on äidiltä etukäteis-synttäri- ja joululahjana saatu jääkaappi-pakastin, huuto.net:issä vahingossa omalta serkultani huutamani Herb:ie sisäpuutarha, äidiltäni haettu vanha pastakoneeni, kirppiksiltä hommattuja lisävarusteita ja Kierrätyskeskuksesta haetut kaksi tuolia. Lopputulos: alkuperäistä visiotani kotoisampi ja toimivampi keittiö, jossa koko perhe viihtyy, jossa on helppo kokata ja leipoa  ja jonne on kiva kutsua ihmisiä kylään.

En ole yhtään sen onnellisempi kuin ennen uudistusta. Vaikka keittiömme on toimivampi ja viityisämpi, kokonaisuutena arvioiden elämäni ei ole parempaa kuin pari viikkoa sitten. Se on vain uudella tavalla kivaa ja innostavaa.

Pari viikkoa sitten innostukseni ja inspiraationi suuntautui nettisivujen tekemisen opiskeluun ja sitä sivuavien teorioiden lukemiseen. Viimeisen kahden viikon ajan olen ollut fiiliksissä toteuttamassa visiotani keittiöstä. Nyt toteutan iloani ja inspiraatiotani mm. kokkaamalla.

Samaan aikaan tässä rinnalla on kulkenut koko ajan ne innostuneet ja iloiset ajatukset, jotka liittyvät tämän sivuston päivittämiseen ja se mielihyvän tunne, joka suuntautuu Kolme prinsiippiä -virtuaalikurssin tekemiseen.

Jos vertaan elämääni vuoden takaiseen tilanteeseen, koen kyllä minuuteissa mitattuna enemmän onnea ja hyvää oloa kuin tuolloin, mutta se ei johdu paremmista puitteista, koska keittiöuudistusta ja raskautta lukuunottamatta kaikki on ennallaan.

Se ei johdu edes asioista, joita teen, vaan ihan vain ymmärryksestä, jonka ansiosta en ota huonoja hetkiä niin vakavasti, saati pitkitä omaa kurjuutta turhaan tekemällä alhaisesta mielentilasta ongelmaa.

Ja kun en rajoita hyvää oloani omilla ajatuksillani (”en voi olla onnellinen ennen kuin…”; ”sitten vasta olenkin onnellinen…”), sisäsyntyinen hyvinvointini, onnellisuuteni ja rakkauteni saa virrata vapaasti.

Mitä sinä haluaisit luoda, jos antaisit itsesi olla jo tänään täysin onnellinen?

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

20 ajatusta aiheesta “Tavoitteet ovat turhia”

  1. Eikö tässä seuraavassa ole vähän ristiriitaa?

    ”En ole yhtään sen onnellisempi kuin ennen uudistusta. Vaikka keittiömme on toimivampi ja viityisämpi, kokonaisuutena arvioiden elämäni ei ole parempaa kuin pari viikkoa sitten. Se on vain uudella tavalla kivaa ja innostavaa.”

    Eli elämä ei ole parempaa, mutta se on kivempaa ja innostavampaa? Ymmärrän että ero on kokonaisuuden kannalta pieni, mutta onhan tuo keittiöuudistus tuonut sulle paljon hyvää mieltä asiasta, josta sitä ennen ei saanut.

    Ymmärrän tällä kertaa (heh) sun pointin noista tavoitteista, eli että sitkuttelu, haikailu ja tavoitteilla itsensä kiristäminen ei ole kovin rakentavaa. Mutta olisiko tähän hyvä lisätä se, että muista lähtökohdista asetettujen tavoitteiden saavuttaminen on ihan hemmetin palkitsevaa? Se hyvä olo ei tule siitä, että tavoitteen jälkeen maailma muuttuisi, vaan siitä perille pääsemisen riemusta ja saavutuksen tunteesta.

    1. Paino sanoilla UUDELLA TAVALLA — eli on koko ajan kivaa ja innostavaa, ja tosiaan aikaisemmin en ole saanut keittiöstä tällaisia ”kicksejä”, mutta olen kyllä repinyt viimeiset kuukaudet vastaavanlaisia kicksejä muista asioista.

      Ja kun voin kokea elämääni vain hetki hetkeltä, niin tässä hetkessä voin olla innoissani vain yhdestä asiasta kerrallaan (mutta sekunnin päästä toki jostain muusta).

      Suunnittelin itse asiassa koko viime viikon, että olisin kirjoittanut maanantaina juuri sitä, miksi hyvästä olosta käsin kannattaa tehdä — tai ainakin tulee tehneeksi — kaikenlaisia juttuja, mutta halusin kirjoittaa tämän jutun sille ikään kuin alustukseksi.

      Eli huomenna olisi tarkoitus kirjoittaa juuri kivojen ja kiinnostavien asioiden tekemisestä mm. muistin takia ja siksi, että elämä tuntuu silloin täyteläisemmältä ja rikkaammalta.

      MUTTA tässä on se suuri paradoksi, että sitten kun maailman alkaa nähdä tästä näkökulmasta, mistä minä sen näen, ei edes tarvitse mitään vinkkejä tai syitä tehdä itseään kiinnostavia ja innostavia asioita, koska niiden tekeminen juolahtaa mieleen itsestään! 😀

      Ts. jos koet että tarvitset ulkoapäin inspiraatiota ja motivaatiota tehdä kivoja juttuja, silloin tod.näk. olet alhaisessa mielentilassa etkä vielä ymmärrä miten koko kokemuksesi elämästä syntyy sisältä ulkoapäin. 🙂

      Eli uskoisin että ollaan samoilla linjoilla, mutta ehkä (vielä) sillä erotuksella, että mä näen että oikeassa mielentilassa en tee asioita siksi että ”kannattaa tehdä kivoja asioita” (vrt. Gretchen R:n Happiness Project), vaan pikemminkin lähtökohtana on ”mitä haluaisin tänään luoda/tehdä” ja sitten mieleen juolahtaa automaattisesti jokin kiva tai kiinnostava asia — TAI sitten törmäämme johonkin uuteen juttuun ja ajattelemme että ”hei, tämähän on kiva”.

      1. Eli tohon viimeiseen kappaleeseen viitaten – onko susta ongelma, että tekee asioita siksi että niistä tulisi hyvälle tuulelle? Pitäisikö kaikki tekeminen lähteä siitä, että koska on jo valmiiksi hyvä olo, teen näin? Jälkimmäisessä ei siis ole mitään pahaa mielestäni, mutta ei kyllä tuossa ensimmäisessäkään. Jos mieli on maassa, miksei tietoisesti tekisi jotain mistä tietää tulevansa hyvälle tuulelle? KÄytännössä kolmen prinsiipin näkökulmasta se uusi tekeminen vaan saa aikaan uuden ajatuksen, jolloin ikävä ajatus siirtyy pois mielestä. Mutta välillä näistä saa sen kuvan, että sen tyyppinen toiminta olisi jotenkin epäfiksua?

        1. Jenga — olet siinä oikeassa, ettei sillä välttämättä ole yksittäiselle ihmiselle ainakaan yhdessä hetkessä mitään ”haittaa” tai ”vaaraa”, jos hän uskoo että asian tekeminen toi hyvän mielen.

          Ja jokainen meistä tekee ainakin välillä asioita lapsenomaisesti ihan vain siksi että se on mahdollista, hauskaa ja kiinnostavaa (ks. alla ensimmäinen esimerkki). Osa tekee kivoja asioita ihan vain siitä lähtökohdasta — ja hyvä niin!

          MUTTA olen siksi tarkka sen kanssa, että on tärkeää ymmärtää ja korostaa, etteivät asiat tuota meille itsessään hyvää mieltä, vaan se mitä niistä ajattelemme, että ”harmiton” väärinkäsitys tekemisen ja tunteen suhteesta johtaa äkkiä vääriin johtopäätöksiin.

          Pahimmillaan siitä seuraa tilanteita, joissa ihminen uskoo toimivansa oikein, mutta samaan aikaan tietämättään aiheuttaa itselleen turhaa kurjaa fiilistä.

          ESIMERKKI

          Kaksi ihmistä voi sanoa: ”Aion tehdä jotain kivaa.”

          Lapsenomaisesti kivojen asioiden tekemiseen suhtautuvan tätä ajatusta edeltänyt logiikkaketju menee jotenkin näin:

          1. ”No niin, nyt olen tilanteessa, etten tiedä mitä tekisin seuraavaksi.”
          2. ”Minulla on monia eri vaihtoehtoja, joista osa on kivempia ja kiinnostavampia, osa ehkä vähemmän kivoja ja kiinnostavia velvollisuuksia.”
          3. ”Velvollisuuksia ei ole pakko hoitaa nyt, käytän seuraavan tunnin mieluummin kivan asian tekemiseen.”
          => ”Aion tehdä jotain kivaa.”

          Alhaisesta ”minulta puuttuu jotain” -fiiliksestä lähteneen logiikkaketju menee näin:

          1. ”Mulla on kurja olo.”
          2. ”Miksi mulla on kurja olo?”
          3. ”Mulla on kurja olo, koska mä oon tällainen tylsimys, joka kökkii aina vaan täällä sohvalla. Muut on koko ajan tekemässä kaikkea kivaa. Ei ihme että mulla on niin kurja olo.”
          4. ”Mun pitäisi aloittaa vaikka joku harrastus. Alkaa reippaammaksi.”
          => ”Aion tehdä jotain kivaa.”

          Kummankin lähtökohta on täysin eri — ja niin on lopputuloskin.

          Ensimmäisen esimerkin lapsenomaisesti iloitseva ihminen, todennäköisesti näkee jo sielunsa silmin eri kivoja vaihtoehtoja. Hän valitsee niistä mieluisimman tai helpoimmin toteutettavan. Jo se, että hän ajattelee kivaa tekemistä, luo kivan tunteen. Jee!

          Veikkaan, että tämä on sulla, Jenga, käytännössä aina lähtökohtana kivan tekemiselle. Ja veikkaan että jos sulla on jokin näennäisesti tylsempi tehtävä hoidettavana, mietit miten voisit tehdä siitä miellyttävän. Tässä ei ole yhtään mitään ongelmaa — nauti! 😀

          Toisen esimerkin ankeista fiiliksistä lähtenyt henkilö, joka yhdistää ankean fiiliksensä liittyvän hänen persoonallisuuteensa ja sen hetken toimintaansa, voi energisoitua kivan asian tekemisen ajattelemisesta uhma-hengessä: ”NYT mä muutun — mä teen jotain kivaa!”

          Ja tämä uhmakas fiilis tuntuu paremmalta kuin surkea fiilis, jonka ajatus ”olen sohvalla lahoava luuseri” tuottaa. Mutta nyt henkilön ajatteluketju saattaa johtaa sisäiseen ristiriitaan: ”minun pitää taistella sitä vastaan, että olen sohvalla lahoava luuseri”. Niinpä kivojen asioiden tekemisestä tulee ”ase” taistelussa ”luuseriutta vastaan”.

          Niinpä kivan tekemisestä puuttuu se kevyt, rento, luonteva fiilis, joka ensimmäisen esimerkin ihmisellä on.

          Aika usein tällainen pakonomainen ilonpito johtaa siihen, että jos alhaisessa mielentilassa ei jaksakaan tehdä mitään huonolle fiilikselle, alkaa potea huonoa omaatuntoa tai tuntea itsensä vieläkin epäonnistuneemmaksi.

          Tätä on tietysti usein vaikeaa tai mahdotonta nähdä ulkoapäin. Joissain ihmisissä se voi näkyä tietynlaisena kireytenä, jännittyneisyytenä, hermostuneisuutena tai levottomuutena. Vrt. ihminen joka lähtee istumaan iltaa ulos ja on koko ajan etsimässä parempia bileitä, koska pelkää missaavansa jotain.

          Se, mikä ratkaisee on ihmisen sisäinen fiilis. Ja sen voi vain jokainen meistä omalla kohdallaan huomata.

          Jos kuulut niihin ihmisiin, jotka käytännössä aina tekevät kivoja asioita lapsenomaisesti siksi, että se on kivaa ja kiinnostavaa, voit lukea ongelmitta esim. Gretchen Rubinin Happiness Projectin kaltaisia kirjoja ja poimia naistenlehdistä ja kavereilta vinkkejä kiinnostavasta tekemisestä.

          Mutta jos satut kuulumaan niihin ihmisiin, joiden lähtömotivaationa on se, etteivät he kestä huonoa oloaan ja/tai jotka olettavat että olisivat jotenkin parempia ihmisiä, jos he tekevät jotain yleisesti kivaksi hyväksyttyjä asioita, niin silloin ”tee kivoja asioita että elämäsi tuntuu mielenkiintoisemmalta” -vinkit vievät heitä vain syvemmälle kuoppaan.

          Tästä tuli muuten mieleen, että erään kirjoitusprojektin yhteydessä mietimme ohjaajan kanssa ”ihanne-elämää” esitteleviä blogeja kirjoittavien sielunelämää.

          Mietimme nimenomaan sitä, esitteleekö joku blogissaan aina vain kuvia ”ihanista huippuhetkistä” ja ”mahtavista tavaroista” sillä ajatuksella, että ”mä todistan teille ja itselleni että mä elän näin sikasiistiä ja ihanaa unelmaelämää, jossa kaikki on täydellistä”, koska jollain tasolla he pelkäävät tai kokevat, ettei yksityinen tavallinen arki itsessään kelpaa ja riitä. Ts. onko mahdollista, että jollekulle bloggaajalle nautinnon ESITTÄMINEN blogin välityksellä on tullut tärkeämmäksi kuin aidosti hetkessä läsnäoleminen ja siitä nauttiminen?

          En todellakaan tiedä, enkä usko että koskaan tulen tietämään, mutta ajatus oli kiinnostava.

          1. Allekirjoitan täysin, mitä kirjoitit tuossa vastauksessa. Mulla oli mielessä vähän simppelimpi esimerkki. Eli jos tiedostaa olevansa alhaisessa mielentilassa/stressaantunut/ahdistunut tms. alkaa tietoisesti tehdä jotain, minkä odottaa tai olettaa parantavansa oloa juuri sillä hetkellä. Esim. alkaa katsoa leffaa, syö suklaata, soittaa kaverille, lukee kirjaa jne. Toisin sanoen ”lääkitsee” itseään jollakin sellaisessa tekemisellä, josta pitää. Mun mielestä tämä toimii oikein hyvin (esim. leffa tai kirja vie ajatukset äkkiä muualle), mutta tosiaan välillä olen saanut sen kuvan, että tämäkin olisi vähän arveluttavaa sun mielestä?

            Blogeista: olen lueskellut muutamaa blogia, joissa kirjoittajaa syytettiin täydellisen elämän esittelystä. Kirjoittaja vastasi, että a) hän ei halua oman yksityisyytensä takia jakaa negatiivisia juttuja julkisesti ja b) hän haluaa, että blogi pysyy lukijoille kevyenä ja kivana paikkana (vrt. yllä), jossa lukijoiden ei tarvitse törmätä mihinkään ankeaan.

            Tämä on äärimmäisen kiinnostava kysymys, johon on varmaan monta vastausta. Voisin kuvitella että mukana on myös facebook-syndroomaa, ts. saman asian voi kertoa monella tavalla. ”Siwasta pikaruokaa ja sitten jumppaan” vs. ”Ihana cesar-salaatti piristää ennen pilatesta” sama asia, mutta kumpi elämä vaikuttaa glamourimmalta? 😉

          2. Jenga — Ah, nyt ymmärrän mitä tarkoitat ja mistä väärinkäsitys syntyy.

            Kirjoitan tästä tänään blogimerkinnässä, joka tosin saattaa ilmestyä vasta illalla — vähän siitä riippuen miten päivä menee (herättiin nyt aamulla lapsen kanssa yhtä aikaa).

    2. Vähän samaa mieltä kuin Jenga. Toki harrastan itsekin tuota sitkuttelua joskus, mutta en ehkä oikeasti ”kiristä” itseäni onnellisuudella. Ja teen kaikkia kivoja juttuja todellakin siitä näkökulmasta, että olen oikeasti kiinnostunut asiasta. Itselleni varsinkin ajatus siitä, että tekisin kivoja juttuja, koska niin kannattaa tehdä, on tosi vieras.

      Samoin asioiden loppuunsaavuttaminen ja tavoitteisiin pääseminen _on_ ainakin minulle palkitsevaa. En niinkään koe itseäni paremmaksi ihmiseksi, vaan olen tyytyväinen, ja koen ihan jonkinlaista riemua.

      Toki ajatus on mullistava, jos todellakin on kuvitellut ettei voi kelvata, olla hyvä ja riittävä ellei suorita tiettyjä asioita. Eli juuri se ajatus, että tekeekö asioita, jotta olisi hyvä ja arvokas, vai koska on sitä. Mutta ajatteleeko ihmiset ihan tosissaan noin?

      1. Elli — joo, hyvä näin! Onnella kiristäminen on turhaa ja tyhmää — samoin kivojen asioiden tekeminen siksi, että ”hyvän ihmisen kuuluu tehdä kivoja juttuja”. 🙂

        Toki asioiden loppuunvieminen tuottaa tyydytystä — näkeehän sen jo pienissä lapsissa. Mutta se on bonus ja ehkä haastavissa kohdissa voi toimia porkkanana, muttei jutun päätarkoitus.

        Jep, on todellakin ihmisiä, jotka ajattelevat etteivät voi olla täysin tyytyväisiä itseensä, kroppaansa, parisuhteeseensa, elämäänsä jne ennen kuin X tapahtuu.

        Tässä konkreettisempia esimerkkejä:

        — ”En voi pitää kauniita vaatteita ja tuntea itseäni seksikkääksi, ennen kuin olen laihtunut.”
        — ”En voi rentoutua ennen kuin rahat ovat tilillä.”
        — ”En voi rentoutua ennen kuin remontti on ohi.”
        — ”Mun on pakko stressata — muuten mä en saa tätä projektia vietyä loppuun.”
        — ”Meidän parisuhde ei voi olla täysin hyvä ennen kuin toi mun kumppani lopettaa kaljottelun.”
        — ”Mä en voi lopettaa nalkuttamista, ennen kuin toi oppii laittamaan tavarat paikalleen.”
        — ”Mä en voi tuntea oloani arvostetuksi ja rakastetuksi niin kauan kuin toi ei auta kotitöissä.”
        — ”Mä haluan että se kosii mua, koska muuten musta tuntuu ettei se ole tosissaan meidän suhteen kanssa.”
        — ”Mä haluan saada lapsen, koska muuten musta tuntuu ettei mun elämäni ole täydellinen.”
        — ”Mä haluan menestyä, jotta muut arvostaisivat ja ihailisivat mua.”
        — ”Mä haluan tulla niin rikkaaksi, ettei mun tarvitse ikinä murehtia rahasta.”

        jne.

        Ehkä olet kuullut jonkun tuttavan käyttävän jotain näistä esimerkeistä tai niiden variaatioista? 🙂

  2. No jaa. Vähän rajusti sanottu. Kyllä tavoitteita tarvitaan, mutta oleellistahan on se mitä tällä haet, että ”tärkeintä ei ole päämäärä vaan se, että nautit matkasta”. Jostain olen tuon joskus lukenut ja se on tarttunut päähäni pysyvästi. Varmasti se omasta blogistakin näkyy ja kuuluu läpi.

    Tavoitteita kohti mennään, mutta ei ole mitään järkeä tehdä sitä niin hampaat irvessä, että unohtaisi nauttia siitä matkasta, joka kuitenkin on suurin osa ajasta. Joskus matka on päiviä, viikkoja ja monesti vuosia. Ajatella, jos koko se aika olisi kamalaa.

    1. Outi — jep, eli kuulostaa siltä, että se mitä sä kutsut tavoitteeksi on se, mitä mä kutsun visioksi — eli hanke, jonka lähtökohtana on ”mitä kivaa, kiinnostavaa tai tärkeää haluan luoda/tehdä”. Koska JOTAINHAN me tehdään joka tapauksessa joka päivä. Tästä kuitenkin lisää huomenna blogimerkinnässä.

  3. Tuntuu samalta kun edellisistä puhujista,tavoitteita voin toki itselleni asettaa,mutta en anna niiden kavuta arkeni ja itseni selkään.Olelen usein miettinyt sellasta olotilaa,jossa kaikki olisi niin sanotusti valmista,miten sen arkensa kokisi,miten saisi tehtyä mielekkäitä päiviä itselleen?Ei kai se elämä olisi tollasessa olotilassa kovinkaan monimuotoista,haasteita ja tavotteita haluan elämääni sopivasti.

    1. KuuNainen Kivi — joo, kuten tuossa Outille vastasin, vitsi on siinä, että totta kai me tehdään joka päivä jotain. Tai itse asiassa joka hetki jotain. On järkeenkäypää tehdä asioita, jotka tuntuvat siinä hetkessä jotenkin mielekkäiltä ja kiinnostavilta. Tästä lisää huomenna.

  4. Heippa!
    Hieno kirjoitus.Juuri noin asiasta ajattelen minäkin. Kun oikeasti hyväksyy sen että lopputuloksella ei oikeastaan ole väliä, että ainut mitä on tarjolla on matka…eli itse tekeminen. Asioista tulee jotenkin kevyempiä, rennompia ja iloisempia.Oli kyse sitten vaikka hevosenpaskan lapioimisesta, kokkaamisesta, lasten hoidosta, mistä vaan…

  5. Yleistystä?

    Näitä kirjoituksia on kiinnostavaa lukea, mutta mielestäni näissä on se ongelma, että kirjoittaja kuvittelee kaikkien ihmisten olevan samanlaisia ja toimivan samalla tavalla kuin ”entinen Kutri”. Siksi opetusosiot menevät ainakin minulta aina vähän ohi, kun on vaikea samastua alkuasetelmaan.

    1. Yleistystä? — Joo, olet oikeassa siinä, että todellakin yleistän ja kärjistän. Ja kyllä, jos kuulut niihin, joilla ei ole kulloinkin käsiteltävästä asiasta omakohtaista kokemusta, niin varmasti voi olla vaikeaa ymmärtää, että joku muu ajattelisi näin.

      Siinä olet kuitenkin väärässä, että kuvittelen kaikkien ihmisten toimivan samalla tavalla kuin ”entinen Kutri”. En todellakaan! Joo, en kyllä kirjaa juttuihini poikkeuksia, koska mielestäni ne sumentavat tai liudentavat viestiä turhaan. Ja kun viestini ovat muutenkin vähän turha pitkiä… 😀

      Ja kyllä, usein nämä ”tässä menet harhaan” -kirjoitukset on kirjoitettu omakohtaisesta kokemuksesta, koska silloin tiedän mistä puhun. Mutta eivät kyllä aina. Esimerkiksi en ole käytännössä koskaan lietsonut vihaa entistä duunia kohtaan, jotta lähtisin duunista. Tai kärsinyt erityisiä ongelmia luovuuden kanssa tai uskaltanut olla seuraamatta unelmiani.

      Eli kyllä, otan mieluummin riskin, että joku ihminen, jolle asia ei ole ongelma, on vähän pihalla kuin riskin, että joku sellainen, jolle asia on ongelma ei tajua että kirjoitus koskettaa häntä. 🙂 Siksi täällä onkin kommenttiosio ja olen fiiliksissä ihan kaikista kommenteista — myös tästä! Kiitos että otit asian esiin!

    2. minä olen katrin historiaa seurannut lähes kymmenen vuotta vuotta ja mielestäni hän on ollut edelläkävijä monessa asiassa.

      tässä nykyisessä projektissakin hän saa minutkin ja olen huomannut että yleensä muutkin huomaamaan kuinka tyhmästi ajattelemme asioista (itse esim. turha asioiden analisointi ,korkeat ja alhaiset mielialat,ym.
      olen oppinutkin näistä ja mielestäni kehittynyt ihmisenä.

      minunkin mielestäni katri yleistää ongelmien ratkaisun kaikille helpoksi ja yksinkertaiseksi,mielestäni katri on sellainen ihminen joille ongelmien ratkaisu on helpompaa, eikä pelkästään viime koulutuksen ansiosta.
      nut yleistän minäkin kun sanon että me ihmiset yleensä rajaamme oman ajattelumme sille alueelle mihin uskomme ja muut asiat pidämme väärinä (tulee tavallaan uskonto)
      vaikka katri pinänkin sinua edelläkävijänä tämän yleisen piirteen olen huomannut sinussakin.

      tämä kirjoitukseni on kirjoitettu alhaisessa mielentilassa ,mutta ajattelen meistä ihmisistä näin myös korkeassa mielentilassa ,ehkä korkeassa mielentilassa osaisin esittää asian viksummin tai olla kirjoittamatta ???.

      1. Pedro — Hehee, kyllä mä olen osannut tehdä asiat todella monimutkaiseksi niin silloin kun jojoilin ja silloin kun etsin itseäni. Vaan sitten näin että ”eihän tämä olekaan näin monimutkaista”. 🙂

        Osin ehkä se, etten tajunnut että asiat voivat olla yksinkertaisia, esti minua näkemästä totuutta laihduttamisesta ja itsestäni.

        Jokin ihmismielen rakenteessa näyttäisi olevan sellaista, että meidän on helpompi hyväksyä että asiat ovat monimutkaisia kuin että ne ovat yksinkertaisia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top