Tunne-elämän epävakaus — mitä se on, mitä sille voi tehdä

Saatko aika ajoin — ehkä päivittäinkin — selittämättömiä tyhjyyden tunteita? Saako sinun tunteiden vuoristoratasi muiden tunne-elämän näyttämään Linnanmäen possujunalta? Koetko helposti sietämätöntä ahdistusta? Kun olet kuormittunut, tuleeko mieleesi, että haluat kuolla tai lakata olemasta?

Onneksi olkoon, sinulla saattaa olla tunne-elämän säätelyjärjestelmän häiriö, joka väärinymmärrettynä voi johtaa tunne-elämän epävakauteen (entinen rajatilapersoona).

Tunne-elämän epävakaus lähtee perimästä

Ennen luultiin, että epävakaus on seurausta vain ja ainoastaan traumaattisista kokemuksista. Nyt tiedetään, että tunne-elämän epävakaudella on geneettinen pohja. Perimän merkitys tunne-elämän epävakauden kehittymiseen on noin 40 %.

Synnynnäiset temperamenttipiirteet, jotka ennustavat epävakauden puhkeamista ovat neuroottisuus ja se, ettei lapsi ole luonnostaan mukautuva eikä tunnollinen.

Kaksi lasta voi saada täsmälleen samanlaisen kasvatuksen ja kokea täsmälleen samanlaisia vastoinkäymisiä lapsuudessaan, mutta vain siitä, jolla on synnynnäinen alttius tunne-elämän säätelyongelmiin, tulee tunne-elämältä epävakaa.

Vastaavasti kaksi lasta, joilla on kummallakin luonnostaan vaikeuksia tunne-elämän säätelyn kanssa, voivat kasvaa täysin erilaisiksi eri ympäristöissä.

Torjuvassa, tunnekylmässä, arvaamattomassa, turvattomassa ja ikävät tunteet kieltävässä ympäristössä kasvavalle henkilölle kehittyy tunne-elämältä epävakaa persoonallisuushäiriö.

Henkisesti tukevassa, rakastavassa, turvallisessa ja tunteiden säätelyä positiivisesti opettavassa ympäristössä lapsesta kasvaa ehkä voimakkaasti tunteva, hieman ailahteleva ja impulsiivinen aikuinen, joka välillä kokee tyhjyyden tunteita, mutta ei käytöksen puolesta täytä epävakaan persoonallisuushäiriön kriteerejä.

Tunne-elämän epävakailla on “erilaiset aivot”

Tunne-elämältään epävakaiden aivojen rakenteessa ja toiminnassa on havaittu poikkeamia suhteessa aivoiltaan neurotyypillisempiin ihmisiin (eli nentteihin).

Esimerkiksi epävakaat tulkitsevat neutraalit kasvojen ilmeet helpommin negatiivisiksi (esim. vihaiseksi) kuin nentit.

Tähän voi auttaa tutkitusti yllättävä konsti: kulmien väliin tuleviin “Sibeliusryppyihin” laitettu botox, joka heikentää kykyä tunnistaa negatiivisia ilmeitä. (Huom! Botoxia EI SAA laittaa naururyppyihin, koska tällöin taipumus surumielisyyteen lisääntyy!)

Miksi epävakauden on luultu johtuvan vain lapsuuden traumoista?

Tunne-elämältään epävakaat kasvavat yleensä perheessä, joissa vähintään toisella vanhemmista on itselläkin tunne-elämän säätelyvaikeuksia. Tällainen vanhempi tekee usein omalla käytöksellään kotielämästä jotenkin kaoottista.

Ei ole myöskään tavatonta, että perheessä toinen vanhemmista on epävakaa ja toinen esimerkiksi tarkkaavuushäiriöinen, sillä erityisen vakaat ihmiset harvemmin jaksavat katsoa epävakaiden tunteiden vuoristorataa.

Lisäksi on aika tavallista, että tunne-elämän säätelyn vaikeudesta kärsivä vanhempi yrittää lääkitä omaa ahdistustaan päihteillä, mikä tietenkin pahentaa epävakautta ja voi luoda väärinkäsityksen, että vanhemman alkoholismi aiheuttaa lapsen epävakauden.

Joskus tunne-elämältä epävakaat saavat kasvaa ns. turvallisissa olosuhteissa — esim. siksi, että heidän epävakaa vanhempansa on häipynyt kuvioista ennen heidän syntymäänsä.

Sekään ei takaa, että he oppivat säätelemään tunteitaan. Tällöin heidän poikkeava tunne-elämänsä voi herättää hämmennystä heidän tunne-elämältään vakaammissa läheisissään. Sen seurauksena epävakaa voi tuntea olevansa kummallinen, ulkopuolinen ja väärinymmärretty.

Tunne-elämän säätelyjärjestelmän häiriön hyvät puolet

Tunne-elämältä epävakaan persoonallisuushäiriön sijaan olisi ehkä parempi puhua tunne-elämän säätelyjärjestelmän häiriöstä, sillä vaikka epävakaa tunne-elämä voi vaikeuttaa kokonaisvaltaisesti elämää, olemme enemmän kuin vain pelkkä tunne-elämämme.

Tunne-elämältä epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosi voidaan myös purkaa, jos henkilö oppii elämään erityislaatuisen tunne-elämänsä kanssa niin, ettei se enää vaikeuta (liikaa) elämää.

Lisäksi voimakkaasta tunne-elämästä voi olla myös hyötyä — ainakin silloin, kun epävakaa osaa huolehtia neurologiastaan ja ymmärtää omaa erikoislaatuista mieltään.

Tunne-elämän epävakaa, jolla neurologia on niin tasapainossa kuin se vain voi olla, on yleensä energisempi, dynaamisempi ja elinvoimaisempi kuin muut ihmiset. Hän on seksuaalinen, intensiivinen ja karismaattinen.

Tunne-elämältä epävakaat ovat usein älykkäitä ja huumorintajuisia ja heillä on erittäin hyvä mielikuvitus. Ihannetapauksisa he suuntaavat draamahakuisuutensa luovuteen tai tärkeisiin hankkeisiin, jotka ovat muille liian pelottavia tai vaativia.

Oman hermoston vahvistaminen on tärkeää

Tunne-elämältään epävakaiden on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että he syövät riittävästi ja säännöllisesti, nukkuvat tarpeeksi, liikkuvat (mieluiten luonnossa) ja syövät magnesiumia (sitraatti tai kelaatti, ei oksidi), D-vitamiinia (talvella), kalaöljyä ja B12-vitamiinia metyylikoblamiinina.

Neurotyypillisetkin ihmiset hyötyvät hyvistä elämäntavoista, mutta eivät romahda esimerkiksi unenpuutteesta henkisesti samalla tavalla kuin epävakaat.

Jos tunne-elämän säätelyvaikeuksista kärsivällä ei ole SSRI-lääkitystä, hän voi hyötyä L-tryptofaanista ja kärsimyskukka-yrttivalmisteista, joista voi ainakin periaatteessa saada GABA:aa.

Jos epävakaa on saanut antibioottikuurin tai syönyt paljon särkylääkkeitä, hänen kannattaa panostaa myös hyvälaatuiseen probiootteihin eli maitohappobakteereihin ja ns. prebioottisiin ruoka-aineisiin kuten juureksiin, omeniin, kaurahiutaleisiin jne., sillä epätasapainossa oleva suoliston bakteeristo pistää myös hermoston sekaisin.

Epävakaiden olisi myös erittäin tärkeää saada päivittäin kasvokkain tapahtuvia positiivisia sosiaalisia kontakteja ja mieluiten fyysistä kosketusta, koska siitä saatava serotoniini ja oksitosiini tukee heidän hermostoaan. Hätätapauksessa esimerkiksi sopivan halattava lemmikki (eli esimerkiksi koira, alpakka tai hevonen) voi ajaa saman asian.

Myös musiikki ja laulaminen, saunominen, uiminen (varsinkin avantouinti), kylmät suihkut, meditaatio ja jooga voivat tukea ja vahvistaa epävakaiden hermostoa.

Moni epävakaa on saanut apua dialektisestä käyttäytymisterapiasta (DKT).

Kaikkein tärkeintä on tulkita tunnereaktiot oikein

Tunne-elämän epävakaan on kaikkein tärkeintä ymmärtää, että kun hän kuormittuu, hänen aivonsa menevät tilttiin. Siinä tilassa hänen mieleensä juolahtaa kaikenlaisia todella typeriä ajatuksia, kuten ajatus siitä, että hänen pitää satuttaa itseään.

Lapselle, joka on perinyt huonosti toimivan tunne-elämän säätelyjärjestelmän, kannattaa opettaa jo pienenä, että kun hänelle iskee yhtäkkiä ahdistus, pohjaton suru tai huoli tai halu kuolla, se ei ole vaarallista ja kertoo vain siitä, että hänen “aivotietokoneensa on jumissa”.

Ennen kaikkea on tärkeää kertoa, että kamalinkin tunne menee kohta itsestään ohi — ja myös pointata lapselle, kun tila on mennyt ohi: “huomaatko, äsken sulla oli paha olo, nyt sulla on taas hyvä olo — paha olo meni itsestään ohi”. Sitä odotellessa lasta kannattaa pitää sylissä tai vaikka silitellä, jolloin hän oppii että ahdistava tunne ei ole vaarallinen.

Mitä vähemmän epävakaa näkee omat tunteensa vaarallisina tai väärinä ja mitä vähemmän hän uskoo ajatuksia, joita hänelle nousee mieleen voimakkaiden tunnekuohujen vallassa, sitä vähemmän hän tekee typeryyksiä, jotka vaikeuttavat hänen arkeaan ja sosiaalisia suhteitaan.

Epävakauden kanssa voi elää ja jopa voida hyvin ja kukoistaa, kun ymmärtää mistä on kyse, ja panostaa omaan hermoston hyvinvointiin.

Videoita oman neurologian ymmärtämiseen ja vahvistamiseen

Linkkejä tutkimuksiin

 

Herättikö juttu ajatuksia? Kommentoi rohkeast!