Vastine atkinsilaiselle


Vastine atkinsilaiselle

Jees, tämä uusi ”Dieetit”-kategoria on juuri siksi, että ne, jotka eivät jaksa lukea mun vastineita noihin eri ”erikoisdieetteihin”, voivat hypätä nämä yli… 😀
Maanantaiaamu alkoi mukavasti Atkinsin dieettiä puolustavan meilillä. Innostuin kirjoittamaan niin pitkän ja perusteellisen vastineen, että mätkäisen tähän teidänkin nähtäväksi. Ko. henkilö oli siis ollut puoli vuotta Atkinsilla ja kertoi mm. että leivän ja leivonnaisten syönti aiheutti ripulin ja masennuksen (=> keliakiaepäilyni). Niin ja viesti alkoi kysymyksellä olenko itse kokeillut Atkinsia.

[HUOM! Tämä on korjattu versio, koska originaali vastaus sisälsi epätarkkuuksia juuri keliakian suhteen (ks. vieraskirja).

——

Miksi testaisin dieettiä, joka ei sovi elämäntapoihini, ruokamieltymyksiini ja luonteelleni? Onnistuneen painonpudotuksen lähtökohtana on AINA se, että valittu laihduttava elämäntapa on sellainen, että sitä pystyy noudattamaan tarvittaessa koko loppuelämänsä. Minulle ei sovi yksikään dieetti joka rajoittaa radikaalisti minkään ruoka-aineen saantia ja vaatii syömään minua ylenmäärin jotain toista ruoka-ainetta.

Kun siirryit Atkinsille, teitkö kaikki seuraavat asiat:

– vähensit valkoisen jauhon ja puhtaan sokerin käyttöä (tämä on retorinen kysymys :-D)
– aloit syödä entistä enemmän kasviksia
– aloit syödä entistä enemmän hyvää rasvaa (= kasviöljyt, pähkinät, kalan rasvat jne.)?
– lisäsit proteiinin (liha, kana, kala, maitotuotteet jne.) määrää ruokavaliossasi?

Jos vastasit kyllä, et voi olla tässä vaiheessa varma siitä, että Atkins on juuri sinulle sopivin dieetti (kohta selitys).

Lisäksi:

– onko sinulta tutkittu keliakiaa?

Jos ei ole, mistä voit tietää missä määrin ripulit, masennukset jne. johtuvat keliakiasta? Jos on yhtään syytä epäillä sitä, mene tutkimuksiin!
———-

Jos haluat tietää onko juuri ketoosi (= Atkinsin dieetin perusedellytys ja se, mitä varsinaisesti kritisoin) sinut autuaaksi tekevä asia vai johtuuko parantunut olosi pelkästään muista ruokavalioosi tekemistäsi parannuksista (lisää hyvää rasvaa, kasviksia, proteiinia jne.) tai mahdollisesti jopa siitä, että olet kärsinyt tietämättäsi keliakiasta (= allergia vehnän, rukiin ja ohran gluteiinia kohtaan — tosin käy mieluummin testaamassa keliakia lääkärissä), tee seuraava koe:

1. Karsi kovat rasvat (= voi, kerma, pekoni, rasvaiset juustot jne.) ruokavaliostasi minimiin.
2. Syö edelleen runsaasti (väh. 3-4 rkl eli 9-12 tl / vrk) kasvirasvoja ja pähkinöitä (1 kourallinen = 1 rkl rasvaa). Syö lisäksi rasvaista kalaa tai kalaöljykapseleita (”omega-3”)
3. Syö edelleen runsaasti vähärasvaista lihaa, kanaa, vähärasvaisia maitotuotteita, soijaa ja ennen kaikkea kalaa.
4. Syö niin paljon kuin pystyt kaikkia mahdollisia hedelmiä, marjoja, vihanneksia, juureksia jne. –> ts. ei mitään rajoituksia minkään tuotteen kohdalla. Pyri syömään 7-9 annosta kasviksia (esim. 1 iso porkkana tai 0,5 isoa banaania tai 1 isohko omena tai 2 mandariinia tai 10 viinirypälettä tai 1 isohko tomaatti tai kukkurallinen lautasellinen salaattia jne. = annos).
5. Syö runsaasti (hyla) maitotuotteita mikäli et kärsi maitoallergiasta. (Hylaa jos olet laktoosi-intolerantikko).
6. Syö kerran päivässä (jos huvittaa) 1-2 keitettyä keskikokoista perunaa tai pari dl keitettyä täysjyväriisiä tai lautasellinen riisi-/karuapuuroa.
7. Älä pelkää hysteerisesti sokeria (ts. voit syödä esim. sokeroituja jugurtteja jos haluat).

ja

8. Vältä edelleen ruista, vehnää ja ohraa kunnes olet saanut keliakiatestin tulokset. Jos sinulla ei ole keliakiaa, voit syödä myös näitä hillitysti.
9. Älä syö karkkia tai juo alkoholia (testiajan ajan).
10. Harrasta mahdollisuuksiesi mukaan runsaasti liikuntaa.
—–

Jos olosi on näin syöden vähintään yhtä hyvä tai jopa parempi, on oletettavaa, että nimenomaan ketoosi ja sitä kautta Atkins ei ole se, mikä teki olosi paremmaksi vaan se, että muutit entisen ruokavaliosi terveellisemmäksi. Edellä kuvattu dieetti on se, mitä itseasiassa terveysjärjestöt suosittelevat — siis viljarajoitusta lukuunottamatta.

———

Jos voit rehellisesti sanoa että edelläkuvattu dieetti saa olosi tuntumaan taas pahemmalta, silloin nimenomaan Atkins ja ketoosi on avainsana hyvään oloosi.

—–

Atkinsissa eniten mättää juuri sen pseudotieteellinen pohja. Atkinsin kannattajissa eniten mättää se, että tehtyään terveellisempiä muutoksia ruokavalioonsa (= lisää kasviksia, proteiinia ja hyvää rasvaa, ei enää valkoista jauhoa ja sokeria), he kuvittelevat että loputkin Atkinsin teorioista (= ketoosi on kaiken avain) pitää paikkaansa.

Olen keskustellut monien lowcarbaajien kanssa, olen lukenut lowcarb-tutkimuksia jne. Väitän, että radikaali hiilarien rajoittaminen ei ole parantuneen olon ydin vaan lisääntynyt kasvisten, hyvän rasvan ja proteiinin saanti sekä huonojen hiilarien ylenmääräisen saannin rajoittaminen. Myös eri tutkimukset puhuvat tämän puolesta (mm. eräässä tutkimuksessa, jossa ihmisten piti mennä Atkinsin dieetillä, he tosiasiassa söivätkin sivuillani kuvatunlaisen dieetin mukaan).

Pidän myös mahdollisena, että monen Atkinsista tai ns. Heikkilän dieetistä onnen löytäneen takaa löytyy keliakia. Heidänkään kohdallaan ei ole kuitenkaan mitään syytä välttää esim. perunaa (= suomalainen versio on kohtuuhyvähiilarinen), kauraa tai täysjyväriisiä tai ylipäätään mitään muuta kuin rukiista, ohrasta ja vehnästä tulevaa hiilihydraattia (= maitotuotteista, hedelmistä, muista viljoista jne. saa hyvin äkkiä sen verran hiilihydraattia, ettei ole enää ketoosissa). Samoin ei ole mitään syytä lisätä tyydyttyneen eli kovan eläinrasvan määrää ruokavaliossa — jos syö eläinkunnan tuotteita, sitä saa väkisinkin jonkinverran — vaan nimenomaan hyvän rasvan lisääminen on se, mikä noissa eri tutkimuksissa näyttää olevan pääasiallinen syy parantuneisiin veriarvoihin jne.

Samoin Zonessa ja Montignacissa mättää niiden teoriapohja. Zonen ”joka aterialla 40/30/30 -energiaprosenttisuhteet” -väitteelle ei ole mitään tieteellistä pohjaa — ja vielä vähemmän sitä on Zonen teorialle, että kun laihdutus loppuu, lisäenergia pitäisi ottaa rasvasta. Montignacin teorioille on vielä vähemmän mitään tieteellisiä perusteita.

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top