Juttelin eilen erään kaverini kanssa siitä, kuinka kumpikin meistä kokee, että vuoden ensimmäinen vuorokausi kuvaa tulevaa vuotta. Jos muistelen menneitä uusia vuosia, niin joskus uskomus näyttää pitäneet paikkaansa — mutta aika usein ei ehkä sittenkään.
Kirjaan nyt kuitenkin ylös tämän päivän fiilikset, että nähdään loppuvuonna että miten tämä päivä korreloi koko vuoden kanssa.
Vuosi vaihtui ihanien miesteni kanssa Vallilan kallioilla ilotulitusta ihmetellen. Poika, joka oli nähnyt jo sinä iltana kaksi ilotulitusta, oli selkärepussa. Tosin lähdettiin aika äkkiä kotiin, koska osalla juhlijoista raketit karkasivat kirjaimellisesti käsistä.
Saatuani lapsen nukkumaan seurustelin miehen kanssa ja kirjoitin Onnistunut laihdutus -pakettia.
Lapsi herätti äidin vähän turhan aikaisin kymmeneltä… Kun olin kuitenkin mennyt nukkumaan jo yhdeksältä. Kaipasin jotain terveellistä, koska turvotus oli ihan hirveä ja aamupaino järkyttävät 70,1 kg (kokeilen kirjoittaa puuttuvat raportit nyt maanantaina päivällä).
Päätin heittää lähes syömättömän suklaarasian roskiin sen jälkeen kun mies ilmoitti ettei aio auttaa mua syömällä sitä. Miksi pitää kotona houkutuksia, jotka eivät ole edes niin hyviä (perusfazerinsiniset saivat jäädä ja ikinä en kyllä heittäisi Raffaello-palloja roskiin).
Samalla ilmoitin miehelle että ottaisin kantaa kotiin (eli aiheuttamaani sotkuun) vasta kun olisin kirjoittanut ihan intopinkeänä vuoden ekan blogimerkinnän, joka oli pyörinyt päässä jo yöstä lähtien.
Näin myös kävi. Noin pari päivää aiemmin olisin ehkä eka siivonnut salaa hermostuneena siitä, että laitoin kodin oman intohimoni edelle. Mutta ei uusi-Katri, joka laittaa tänä vuonna itsensä kaiken muun edelle. Tai ainakin useammin kuin aiempina vuosina.
Sää oli niin huikea, että oli ”pakko” ajaa landelle moikkaamaan erittäin krapulaista sukua. Onnittelin salaa itseäni siitä, että olin pysynyt tiukkana, kuunnellut sydäntäni ja jäänyt Helsinkiin sen sijaan että olisin ajanut maalle rymyämään.
Kuva on siskoni talon terassilta. Ostin tämän tontin muuten itselleni 1998. Aikomuksenani oli rakentaa tänne joskus oma talo. Vuonna 2000 erottuani totesin että silloin esikoistaan odottavalla sisarellani miehineen olisi enemmän käyttöä tontille, joten myin sen niille. Onneksi, sillä niin komean talon ja pihapiirin he ovat sinne rakentaneet. Jos tontti olisi jäänyt minulle, veikkaan ettei siinä seisoisi vieläkään edes majaa.
Siskon luota siirryin veljen perheen luo. Tätä maisemaa olen tuijottanut tuntikausia kirjoittaessani kirjojani. Asuin täällä 2003-2006. Silloin tässä oli kyllä aika rupu terassi. Veli vaimoineen osti talon Jenkeistä palattuani minulta, kun alkoi näyttää siltä, että minä jäisin Helsinkiin, kun taas veli kasvavine perheineen etsiskeli kotia tältä seudulta. Veljen perhe on rakentanut vanhasta talosta ympäristöineen niin upean paikan, että taas sain onnitella itseäni siitä, että pistin tämänkin kiinteistön kiertoon. Plus salaa onnittelin itseäni siitä, ettei mun tarvitse ajaa enää yhtenäkään talvena talolle nousevaa jäistä rinnettä kotiini.
Lapsi oli ihan fiilareissa siitä, että pääsi leikkimään serkkujen leluilla ja ylipäätään seikkailemaan. Oli helppo tuntea itsensä hyväksi äidiksi.
Toin lapsen kotiin päiväunille ja lähdin miehen siunauksella kirjoittamaan. Olin kyllä taas tänään superrakastunut mieheeni — jos siis tämä päivä symboloi koko vuotta, luvassa on paljon rakkaudellisia fiiliksiä.
Palattuani kotiin jatkoin vuoroin kirjoittamista ja vuoroin lapsen viihdyttämistä. Mies kävi välillä moikkaamassa kavereitaan, mutta palasi sitten kotiin. Meillä oli varsin mukavaa ja lapsen nukuttaminen sujui jälleen kerran ilman enempiä kyyneleitä. Mehän kehitytään!
Kello oli jo kaksi, kun sain neljännen Onnistunut Laihdutus –paketin osista valmiiksi. Näin kirjoitin fiiliksistä VIP-blogiin:
”Noniiii… Nyt on nelososa Onnistunut laihdutus -paketista sitten valmis! Kyllä siinä oli hommaa — mutta lopputulos on mielestäni ehdottomasti sen väärti.
Välillä kirjoittaessani mulle tulee fiilis, että “viisaammat puhuvat kauttani”. Silloin tuntuu siltä, kuin teksti jotenkin vain soljuisi musta ilman, että oikeastaan ajattelen mitä kirjoitan. Ja AINA jälkeenpäin kun luen tällaista tekstiä, olen ihmeissäni siitä, miten mä olen onnistunut sanomaan asiat jotenkin niin hyvin ja viisaasti.
No kanavoinko mä jotain henkiä? Enpä usko — jos lähtisin kunnolla purkamaan kirjoituksiani, pystyisin kyllä näkemään mistä mikäkin tieto tai ajatus on lähtöisin. Pikemminkin kyse on siitä, että alitajuntani eli intuitioni eli sydämeni eli sisäinen viisauteni yhdistelee kaiken imemänsä tiedon tehokkaammin ja nopeammin kuin tietoinen mieli ja silloin kun olen kiinni mielenrauhassa, voin “ammentaa” juttuni valmiiksi prosessoituina alitajunnastani.”
Eli on kyllä lievästi sanottuna itsetyytyväinen fiilis. Sen sijaan noi silmälasit herättävät mussa edelleen päivittäistä hämmennystä — käytännössä aina, kun näen itseni peilistä.
OK, kello on kolme, nyt nukkumaan. Jos tämä päivä oikeasti symboloi tätä vuotta, niin ihan kauheasti en kyllä silloin tänä vuonna nukkuisi. Hups!