Method Kutri

eli kultainen keskitie kunniaan

Aina silloin tällöin näkee ihmisten viittaavan ”Method Kutriin” tai ”Kutraukseen” tai ”Kutrin metodiin”. Yllättävän usein viittaukset ovat sellaisia, etten itse miellä niiden olevan mitään, mitä kaikille suosittelisin.

Niinpä määrittelin joskus vuonna 2004 tällä artikkelilla ”Method Kutrin” eli kertoa selkeästi mikä näiden sivujen filosofia on ja millainen laihdutusmetodi ja elämäntapa on mielestäni oikeasti paras. Jos joku väittää Method Kutriin kuuluvan jotain muuta kuin allaolevassa listassa olevia asioita, hän ei tiedä mistä puhuu.

Ruokavaliolla tehtävä kalorivaje on vain noin 250-500 kcalia eli vastaa noin

  • 1-2 isohkoa korvapuustia TAI
  • 1-2 isoa keskioluttuoppia TAI
  • 50-100 grammaa suklaata (n. neljäsosa tai puolet isosta suklaalevystä) TAI
  • vajaata 1 – 1,5 suklaapatukkaa TAI
  • 0,5-1 kerroshampurilaista jne.

Liian vähillä ruokamäärillä kituuttaminen on ehdottomasti kielletty! Ruokamäärät ovat liian pieniä, jos:

  • jatkuvasti palelee,
  • kärsii heikotuksesta,
  • pää tuntuu oudon ”kevyeltä”,
  • ei kykene ajattelemaan juuri muuta kuin ruokaa,
  • on koko ajan vaarassa repsahtaa,
  • kärsii hirveistä makeanhimoista, itsekuri on ylipäätään koko ajan koetuksella, kärsii ummetuksesta, jne.

Vaje tehdään

  • vähentämällä runsaasti tyydyttynyttä rasvaa (= eläinrasva) tai puhdasta sokeria sisältävien tuotteiden käyttöä (pitsa, meetwursti, täysrasvaiset juustot, makeat leivokset, suklaa, karkki, kerma jne.)
  • runsasrasvainen tarkoittaa:
  • juustoissa yli 15-17 % rasvaa,
  • leikkeleissä yli 5 % rasvaa,
  • makkarassa ja muussa lihassa yli 10 % rasvaa
  • pienentämällä pasta-, riisi- ja peruna-annokset suositusannoksiksi eli:
    • noin 0,5 dl:ksi kuivaa tai
    • n. 2 dl:ksi keitettyä pastaa tai riisiä tai
    • 2 keskikokoiseksi perunaksi sekä
  • vähentämällä ylenmääräistä leivän puputtamista (2 viipaletta kerralla riittää)
  • Lisäksi vajetta tehdään lisäämällä liikuntaa arkiaktiivisuuden ja ”varsinaisen” liikunnan muodossa. Tärkein syy harrastaa liikuntaa on kuitenkin sen vaikutus mielen- ja kehon terveyteen.

    • Varsinaisessa liikunnassa kaikkein tärkeintä on:
    1. liikunnan ilo,
    2. säännöllisyys
    3. monipuolisuus.
    • Monipuolisuus tarkoittaa että harrastetaan sekä punttitreeniä (joko salilla tai kotona), aerobista liikuntaa sekä venyttelyä tms. mieli & keho -lajeja.

    Ruokavaliossa pitää olla riittävästi hyviä kasvirasvoja, joita saa kasviöljyjen lisäksi pähkinöitä, siemenistä yms. Absoluuttinen minimi pienikokoiselle naiselle on 2 rkl eli 6 tl öljyjä / päivä. 1 rkl öljyjä vastaa noin vajaata kourallista pähkinöitä tai siemeniä. Isompikokoiset naiset ja miehet syövät luonnollisesti enemmän myös hyvää rasvaa.

    Ruokavaliossa pitää olla kalaöljyjä.

    • Vähintään yksi annos rasvaista kalaa, 2 kapselia möllerin omega3-kapseleita tai 1 rkl puhdasta kalaöljyä päivässä.

    Ruokavaliossa pitää olla riittävästi vähärasvaista proteiinia

    • Proteiinia pitää laihduttaessa saada noin 1,25-1,5 g / painokilo tai vähintään 80 g.
    • 30 grammaa proteiinia saa syömällä:
      • yhden keskikokoisen broilerin rintafileen TAI
      • 1 prk maitorahkaa TAI
      • 1 prk raejuustoa TAI
      • 0,5 isoa kalkkunan rintafilettä TAI
      • 150 g naudanlihaa
  • Runsaasti liikkuva tarvitsee enemmän proteiinia, laihdutuksen lopettava vähemmän proteiinia (ts. jos lisää liikuntaa, voi syödä enemmänkin proteiinia kuin em. määrät ja jos lopettaa laihdutuksen, muttei muuta liikuntatottumuksia, voi vähentää proteiinin määrää.)
  • Ruokavaliossa pitää olla mahdollisimman paljon vihanneksia, marjoja ja hedelmiä — vähintään puoli kiloa, mutta mieluiten enemmän.

    • Puoli kiloa saa kasaan syömällä yhteensä:
      • 1 tomaatin,
      • 1 isohkon porkkanan,
      • 1 keskikokoisen banaanin,
      • 1,5 dl mustikkaa, ja
      • 1 isohkon appelsiinin.

    Hiilihydraattia syödään laihduttaessa vähintään 130-150 grammaa päivässä. Isompikokoiset ja enemmän liikkuvat syövät sitä enemmän. Samoin laihdutusvaiheen päätyttyä lisätään hiilihydraatin määrää. Hiilihydraatti otetaan ensisijaisesti täysjyväviljatuotteista, maitotuotteista, pähkinöistä, marjoista, hedelmistä jne. sekä kohtuudella perunasta.

    • Eräiden tuotteiden ja annosten hiilihdyraattimääriä:
      • 2 dl maitoa tai rahkaa noin 10 g hh,
      • 1 siivu leipää TAI 1 iso appelsiini noin 13 g hh,
      • 2 dl AllBranPlus -muroja TAI 1 dl ElovenaPlus -kaurahiutaleita noin 18 g hh,
      • 1 keskikokoinen banaani noin 21 g hh,
      • 2 keskikoista perunaa noin 24 g hh ja
      • 0,5 dl kuivaa tai noin 2 dl keitettyä pastaa noin 40 g hh

    Ruoan makuun ja laatuun panostetaan ja jokaisesta suupalasta yritetään nauttia mahdollisimman paljon.

    Epäterveellisiä herkkuja saa syödä kohtuuden ja kalorirajojen rajoissa, ei kuitenkaan laihdutusaikana päivittäin. Herkkuannoskoot pidetään mahdollisimman pieninä ja niistä nautitaan mahdollisimman hitaasti ja hartaasti. Herkut säästetään siis nimenomaan erityisiin juhlahetkiin.

    Alkoholin käyttö pidetään varsinkin laihdutusaikana minimissä. (Ts. ei tarvitse olla kokonaan ilman, mutta mahdollisuuksien mukaan jätetään alkoholi vain erityistilaisuuksiin.)

    Kokeilemalla löydetään se energiamäärä ja ravintoainesuhde, joka tuntuu hyvältä ja joka laskee painoa keskimäärin 0,5 kg viikossa — runsaammin ylipainoisilla paino voi laskea enemmänkin, normaalipainorajojen sisällä olevilla alle 0,5 kg. Mitä hitaamman tahdin oma pää kestää, sen parempi, koska sitä pysyvämpiä tulokset ovat.

    Ymmärretään, että ollaan laihduttamassa viimeistä kertaa elämässä, jolloin ei ole mikään kiire mihinkään ja tulosten pysyvyys on laihdutustahdin nopeutta tärkeämpää — ja että laihdutus tapahtuu päivä ja gramma kerrallaan.

    Laihtumista seurataan ensisijaisesti mittanauhalla ja vaatteilla ja vasta toissijaisesti vaa’alla. Vaakalukemiin suhtaudutaan positiivisesti tai neutraalisti — ts. niistä ei oteta yhtään stressiä. Tavoitteena ei ole tulla mahdollisimman kevyeksi vaan saada hyväkuntoinen, normaalipainonen, terve ja toimiva keho, joka pysyy tomintakykyisenä mahdollisimman pitkään.

    Terveys menee ulkonäön edelle. Normaalipainon sisällä laihdutettaessa (= vain jos itse välttämättä haluaa) ihannepainotavoitteet unohdetaan ja keskitytään ihannekokoon. Ihannekokoa määritellessä yritetään olla mahdollisimman realistisia — amatsonirakenteisesta ei tule EIKÄ TARVITSE TULLA siroa keijukaista.

    Yritetään oppia näkemään oman kehon vahvuudet ja kauneus. Ymmärretään että mediassa esitetty naiskuva on sananmukaisesti keinotekoinen — usein valaistuksella, kuvakulmilla ja jopa kuvankäsittelyllä tehty.

    Epänormaalin syömiskäyttäytymisen (ahmiminen, tylsyyssyöminen jne.) taustalla mahdollisesti olevat henkiset ongelmat (heikko itsetunto, tyytymättömyys jne.) pyritään ratkaisemaan.

    Itselleen yritetään olla mahdollisimman kilttejä ja armollisia. Lopetetaan jees-tyttöily tai liian kilttinä miehenä oleminen ja kuunnellaan enemmän itseään.

    Luotetaan siihen, että itse tietää, mikä itselle on parasta.

    Opetellaan kuuntelemaan kehoaan.

    Pyritään siihen, että laihdutuksen päätyttyä omaa nälän ja kylläisyydentunnetta seuraten pystyy syömään juuri sen verran kuin kuluttaa.

    Varataan vähintään vuosi uusien elämäntapojen opetteluun ja sen jälkeen kerrataan niitä riittävän usein.

    Toistetaan niin kauan kunnes ollaan saavutettu toivotut tulokset ja sitten jatketaan ilman kalorivajetta (= niin paljon syöden kuin kuluttaa) koko loppuelämä.

    Kalorien ja ravintoaineiden laskeminen sen sijaan EI kuulu ”method Kutriin”! Se on tapa, jolla Katri ”Kutri” Manninen on pystynyt pitämään itsensä parhaiten motivoituneena ja suositeltavaa VAIN ja AINOASTAAN muille taulukkohulluille ja tietokonenörteille.

    Jokaisen meistä muiden pitää löytää itselleen sopiva tapa arvioida syötyä energia- ja ravintoainemäärää eli ts. katsoa että syö riittävästi muttei liikaa ja että saa riittävästi kaikkia tarvittavia ravintoaineita eli proteiinia, hiilihydraattia ja rasvaa sekä kuitua. Sen voi tehdä onnistuneesti jopa mutu-pohjalta (= ”musta tuntuu”). Samoin liikunnassa kaikkein tärkeintä on sen ilo ja ylipäätään liikkuminen, ei niinkään energiavaje.

    Ai eikö ”Method Kutrissa” ole mitään ihmeellistä tai omaperäistä? No ei niin! Koska se perustuu pelkästään terveysjärjestöjen yms. tahojen suosituksiin ja ihan peruspsykologiaan, ei mihinkään mystiseen teoriaan tai pseudotietelliseen selitykseen.

    Sen lisäksi suosittelen tekemään vain sellaisia elämäntapamuutoksia, joita pystyy ylläpitämään koko loppuelämänsä. Samoin kannattaa tehdä vain sellaisia muutoksia joita oikeasti pystyy ylläpitämään eikä sellaisia joita haluaisi pystyä tekemään.

    Aina kun olet rajoittamassa jonkun ruoka-aineen määrää tai kieltämässä itseltäsi ruoka-aineyhdistelmiä tai vähentämässä radikaalisti ruokamääriä, kysy itseltäsi: haluanko elää näin seuraavat kymmenen vuotta? Mieti jokaista vuotta yksitellen. Siis kymmenen joulua, kymmenen kesää… Jos et pysty, on melko todennäköistä että lihot laihdutuskauden päätyttyä vanhaan painoosi. Sori.

    Enkä nyt halua sähköpostiini mitään vakuutteluja siitä että ”kyllä mä silti onnistun vaikka laihdutankin kitukuurilla/olen muuttanut radikaalisti elämäntapojani”. Kiva, jos onnistut — sitähän minä nimenomaan toivon, että jokainen onnistuisi laihtumaan pysyvästi. Ihan oikeasti.

    Onnea ja kärsivällisyyttä matkaan!

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Scroll to Top