Kuinka tulla raskaaksi?

On tavallaan hullua, että sen jälkeen kun naiset ovat miettineet vuosituhansia miten he voisivat välttää raskaaksitulon, elämme aikaa, jolloin yhä useampi nainen joutuu miettimään kuinka hän onnistuisi tulemaan raskaaksi.

Hormonaalinen ehkäisy, lapsen hankinnan aloittamisen lykkääminen kolmenkympin tuolle puolen, ympäristössä olevat kemikaalit, stressi ja lapsenteon aloittaminen vasta kun parisuhde on vakiintunut, lienevät suurimpia syitä siihen, että yhä useammalla naisella on vaikeuksia tulla raskaaksi.

Itse olen jännittänyt ensimmäistä kertaa kuukautisten viivästymistä 18-vuotiaana ja yrittänyt ensimmäistä kertaa tulla tietoisesti raskaaksi 22-vuotiaana. Vajaan vuoden yrittämisen jälkeen muutin mieleni ja jatkoin taas e-pillereiden syömistä jokusen vuoden, ennen kuin yritin uudestaan raskaaksituloa. Tuolloinkin muutin mieleni ja palasin pillereiden pariin joksikin aikaa.

Lopullisesti jätin hormonaalisen ehkäisyn pois noin kolmikymppisenä. Olin vakiintuneessa parisuhteessa enkä halunnut enää sotkea kehoni muutenkin laiskaa hormonitoimintaa sen enempää. Tuolloisen parisuhteen päätyttyä elämäni oli niin epävarmaa useamman vuoden ajan, että yritin seuraavan kerran tosissani tulla raskaaksi vasta vuoden 2008 lopussa, tavattuani nykyisen mieheni. Olimme kumpikin reilusti yli kolmikymppisiä ja nähneet sen verran elämää, ettemme halunneet lykätä lapsentekoa enää pidempään. Meillä tärppäsi tosissaan vasta viidennestä kierrosta.

Seuraavilla sivuilla käyn läpi mikä mielestäni erotti onnistumiskerran kaikista niistä kymmenistä kierroista, kun en tullut raskaaksi.

Apunani omassa raskautumisessa ja näiden raskaaksi tulemista käsittelevien osien kirjoittamisessa minulla on ollut seuraavat teokset:

  • Toni : Taking Charge of Your Fertility — järkälemäinen teos, joka keskittyy käsittelemään kuukautiskierron eri vaiheita ja niiden tunnistamista mm. emättimen limoja ja lämpötiloja tarkkailemalla.
  • Zita West: Fertility & Conception – The complete Guide to getting pregnant
  • Robin Elise Weiss: The Everything Getting Pregnant Book – Professional, reassuring advice to help you conceive
  • Amy Olge, M.S., R.D., and Lisa Mazzullo, M.D.: Before Your Pregnancy – A 90-Day Guide for Couples on How to  Prepare for a Healthy Conception.
Tässä ja seuraavilla sivuilla ovat raskaaksi tulemisen kannalta tärkeimmät asiat toisaalta kronologisessa, toisaalta tärkeysjärjestyksessä.
  1. Lopeta hormoniehkäisy.
  2. Hanki (oikea) partneri — niille, joilla ei ole vielä kumppania, ainoastaan vauvakuume
  3. Lisää läheisyyttä ja seksiä ––  kuinka kokea suurempaa läheisyyttä kumppania kohtaan ja innostua seksistä, tuntea itsensä seksikkääksi ja innostaa mies seksiin
  4. Tunne oma kiertosi — eli kaikki joukolla omia limojaan tutkimaan
  5. Lopeta stressaaminen — helpompaa kuin tiedät
  6. Hankkiudu hedelmällisempään painoon — eli alipainoiset massakaudelle ja ylipainoiset keventymään.
  7. Käy sukupuolitautitesteissä ja hoida klamydia ja muut seksitaudit pois.
  8. Päihteet pois — eli ei enää alkoholia tai tupakkatuotteita, huumeista nyt puhumattakaan. Myös kahvi ja musta tee kannattaa jättää pois vauvaa yrittäessä. Mieluiten samat säännöt pätevät puolisoon.
  9. Lisää ruokavalioosi raskautta edistäviä ravinteita — eli mm. rasvaisia maitotuotteita, vitamiineja ja mineraaleja
  10. Poista ruokavaliosta raskaaksi tuloa vaikeuttavat asiat
  11. Pistä puolison ruokavalio ja elintavat kuntoon
  12. Mielikuvaharjoittele — eli visualisointi, meditaationauhat jne.
  13. Hanki ulkopuolista apua — mm. akupunktio.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top