Osa suomalaisnaisista on saanut joko kasvatuksen kautta tai muuten vain päähänsä, että he eivät voi olla tavallisia, heikkoja ihmisiä, vaan heidän pitää olla teräsnaisia, jotka jaksavat ja kestävät mitä vain.
Kyllä, olen itsekin lukeutunut tähän ryhmään. Lukemattomat kerrat olen raahannut yksin yliraskaita matkalaukkuja sen hetkisen puolisoni teputtaessa vieressä yhden pienen olkalaukkunsa kanssa. Hammasta purren mennyt auttamaan muita, jotka eivät jaksa tai osaa tehdä jotain, vaikka itse olen lopenväsynyt ja yhtä pihalla kyseisen asian suhteen. Valvonut kränäisen vauvan kanssa, jotta puolisoni saisi nukkua — pyytämättä koskaan että hän valvoisi vauvan kanssa. Sanonut ”kyllä”, vaikka olisin halunnut sanoa ”ei”.
Olen melko varma, että myytti on lähtöisin viimeistään viime sotavuosilta, jolloin miesten ollessa sodassa naiset joutuivat hoitamaan niin lapset kuin talon. Moneen perheeseen rintamalta palautettiin puuarkku, hermoheikko mies tai ei yhtään mitään.
Tuolloin naisilla ei aidosti ollut muuta vaihtoehtoa kuin selvitä ja jaksaa. Koko perhe olisi tosiasiallisesti kuollut nälkään ilman äidin sitkeyttä.
Nykyajalla yhteiskunta tarjoaa monia tukimuotoja. Useimmat meistä pysyisivät jopa paremmin hengissä vähemmälläkin raatamisella ja jaksamisella. Siitä huolimatta omaani ja eräiden muiden äitien itku kurkussa jaksamista katsoessa voisi kuvitella että taistelemme pitääksemme perheemme hengissä.
Miten saada paljon aikaan ilman ahdistusta
Käytössämme on joka päivä 1440 minuuttia. Joka minuutti teemme jotain — jos ei muuta niin nukumme tai käymme vessassa.
Ongelmanamme ei ole koskaan se, mitä teemme vaan mitä ajattelemme.
Mieti jotain erityisen kiireistä päivää. Kuvittele, että olisit tehnyt ihan samalla tavalla kaikki samat asiat miettimättä lainkaan sitä miten paljon sinulla on vielä tehtävää, miten mieluummin olisit tehnyt jotain muuta, miten vähän aikaa sinulla on, että olet myöhässä, mitä kaikkea sinun pitää vielä muistaa, miten vihainen olet niille, jotka jättivät hommat niskaan, ettet ehdi taaskaan nukkua, miten huono äiti olet jne.
Huomaatko miten päivä yhtäkkiä ei vaikuta lainkaan niin kiireiseltä?
Tunnemme vain ja ainoastaan omat ajatuksemme. Kiireellisyyden ja paineen tunne on aina seurausta siitä, että huomiosi on muualla kuin käsillä olevassa tehtävässä. Tunnet olosi ahdistuneeksi, koska mietit miten vähän aikaa sinulla on jäljellä, mitä muuta sinun pitäisi tehdä, miten typerää koko homman tekeminen on, jne.
Tai vertaa näitä kahta vaihtoehtoa:
- Siivoat kotia niin nopeasti kuin pystyt ajatellen että vieraat tulevat ihan juuri ja sinulla on kaikki vielä ihan levällään.
- Siivoat kotia niin nopeasti kuin pystyt ajatellen miten saat tällä kertaa lyötyä oman siivousnopeusennätyksesi.
Siivousnopeutesi on täsmälleen yhtä nopea, mutta ensimmäisessä tapauksessa tunne on ahdistunut ja hätäinen, toisessa innostunut, energinen ja leikkisä.
Kiireellisyyden ja paineen tunne kertoo aina siitä, että olet alhaisessa mielentilassa. Alhaisella mielentilalla tarkoitan tilaa, jossa keho tuntuu kireältä, jännittyneeltä, tiukalta, kovalta, kylmältä, levottomalta tai raskaalta. Samaan aikaan päässä voi velloa ikäviä ajatuksia. Keho on taistele- tai pakene-reaktion vallassa ja stressihormonitasot ovat korkealla. Otsalohko, jota tarvitsemme syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämiseen, tulevaisuuden suunnitteluun, oikean ja väärän tunnistamiseen, vertailuun, itsekuriin, itsehillintään, tahdonvoimaan ja eräisiin muihin inhimillisiin toimintoihin, on kytketty pois päältä.
Jos huomaat tuntevasi olosi kiireelliseksi, se on merkki siitä, ettet pysty enää ajattelemaan kunnolla. Kiireellisyyden tunteen vallassa vetämäsi johtopäätökset ovat todennäköisesti vääriä ja riski vääriin valintoihin kasvaa dramaattisesti. Henkinen suorituskykysi on alentunut etkä pysty työskentelemään yhtä tehokkaasti kuin jos olisit korkeassa mielentilassa eli olosi olisi rento, kevyt ja helppo.
Onneksi tunteesta on helppo päästä eroon. Joskus riittää, että tajuat kiireellisyyden tunteen tulevan tasan tarkkaan seurausta omasta ajatuksestasi, ei siitä, mitä olet parhaillaan tekemässä tai edes työlistasi pituudesta.
Sinulla on edelleen 1440 minuuttia vuorokaudessa käytössäsi ja osa siitä menee väkisinkin nukkumiseen ja vessassa käyntiin. Jos päivän työlistalla olevien asioiden tekeminen vie enemmän aikaa kuin mitä sinulla on käytössäsi, et saa kaikkea tehtyä vaikka kuinka stressaisit.
Jos esimerkiksi huomaat siirtyessäsi paikasta toiseen olevasi ahdistunut, koska mietit miten kauhean myöhässä olet, huomaa, että ahdistuneena teet todennäköisemmin typerämpiä reittivalintoja ja altistut helpommin liikennerikkomuksiin ja kolareihin. Olet yhtä nopeasti tai jopa nopeammin perillä, jos rentoudut ja päätät nauttia matka-ajasta ja siitä, ettet voi juuri nyt tehdä juuri muuta kuin matkustaa.
Jos esimerkiksi teet työsuoritusta ja olet jäljessä aikataulussa, kiireellisyyden tunne tulee ajatuksesta ”olen myöhässä”. Ymmärrä, että vaikka tekisit mitä, vahinko on jo tapahtunut. On täysin turhaa käyttää yhtään enempää aikaa sen miettimiseen, miten myöhässä olet. Tärkeämpää on keskittyä tekemään tehtävä loppuun riittävän hyvin.
Millainen äiti olet itsellesi?
Yksi tapa nähdä oma raatamisensa ja kestämisensä uudessa valossa on miettiä millainen äiti olet itsellesi. Viime kädessä sinä olet se henkilö, joka päättää siitä, mitä sinä milloinkin teet. Siksi sinä olet se henkilö, joka laittaa sinut niin koville.
Kuvittele, että aina kun päätät mitä teet ja mitä et, olet äiti — ja kun toteutat päätöksiä olet lapsi. Millainen äiti sinä olet itsellesi?
- Huolehditko säännöllisistä unista ja ruoka-ajoista?
- Syötätkö itsellesi roskaruokaa vai terveellistä ja ravitsevaa ravintoa?
- Pakotatko itsesi leikkimään sellaisten kavereiden kanssa, jotka ovat sinulle selvästi ilkeitä tai joista et tykkää?
- Pakotatko itsesi tekemään töitä yötä päivää ilman että annat itsellesi yhtää aikaa leikkiä?
- Käsketkö itsesi olla iso tyttö ja hiljaa, jos sinua itkettää?
- Kannustatko itseäsi luovuuteen?
- Innostatko itseäsi oppimaan uusia asioita?
- Oletko itsellesi armollinen ja ymmärtäväinen jos teet virheitä?
- Annatko itsesi pukeutua nätisti vai pakotatko itsesi pukeutumaan muilta perittyihin vanhoihin ryysyihin?
Kohtelisitko samoin 6-vuotiasta tytärtäsi? Entä 12-vuotiasta tytärtäsi?