2 ajatusta aiheesta “Rakkauden salainen sääntökirja”

  1. Loistavaa Katri. Juuri samoja asioita olen ajatellut. Uskomatonta kuinka usein – niin tässäkin videossa – puet sanoiksi monia pään sisäisiä pohdintojani. Hienoa saada vahvistusta ajatuksilleen. Minun ongelma kyllä edelleen on, että useimmiten – vaikka tiedostan olevani alhaisessa tilassa – en pysty pitämään ”mölyjä mahassani” ja saan aikaan riidan… Sitten äkkiä kyllä itse palaudun hyvään tilaan ja koko riita tuntuu turhalta ja harmittaa. Kumppanini on sitä lajia joka mököttää päiväkausia eikä jaksa oikein jaksa sulattaa hermostumisiani. Eli aika kova hinta aina maksetaan niistä alhaisessa tilassa aloitetuista kärhämöistä. Toinen ongelma on se, että sitten kun ollaan palauduttu mukavaan tunnelmaan niin ei viitsi ottaa esille niitä hankalia asioita, jotka kuitenkin pitäisi keskustella. Kun on kivaa niin tuntuu helpommalta sysätä sivuun ristiriitoja aiheuttavat jutut. Eli ne probleemat siellä muhii ja nousee esille taas vasta kun ollaan alhaisessa tilassa. Ja niitä alhaisia tilojahan on aika usein kahden vaativassa työssä käyvän pienen lapsen vanhemmilla… Tästä on helppo päätellä kierre, missä helposti sitten eletään monta vuotta ja tuhlataan kallisarvoisia päiviä, joista olisi voitua nauttia täysin rinnoin. Kumppanini on melko hyvä hillitsemään itsensä (hyvin toimiva frontal cortex) myös alhaisissa tiloissaan mutta sanoppas, että millä konstilla itse saisin pidettyä tempperamenttini aisoissa sen aikaa, että palaudun hyvään oloon. Kylmä suihku kenties? Vai olisikohan jo tarjolla leikkauksia, joissa vahvistetaan kehnosti toimivaa otsalohkoa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top