Millainen on sinun huippuvuotesi 2012?

Huippuvuosi-suunnitelman 7 askelta

Paras vuotesi tähän mennessä

Olen saanut idean tähän ohjelmaan Your Best Year Yet -kirjasta, jossa kymmenen kysymyksen avulla voit laatia ”Paras vuotesi tähän mennessä” -suunnitelman.

Your Best Year Yet -kirjan kysymykset ovat:

  1. Mitä sain aikaan?
  2. Mitkä olivat suurimmat pettymykseni?
  3. Mitä opin?
  4. Miten rajoitan itseäni ja miten voin lopettaa?
  5. Mitkä ovat henkilökohtaiset arvoni?
  6. Mitä rooleja minulla on?
  7. Mikä rooli on pääroolini seuraavana vuonna?
  8. Mitkä ovat tavoitteeni jokaiselle roolille?
  9. Mitkä ovat top 10 tavoitettani seuraavalle vuodelle?
  10. Kuinka voin varmistaa että saavutan top 10 tavoitettani?

Suunnitelman tekemisestä oli minulle paljon hyötyä, vaikken 10 tavoitettani saavuttanutkaan. Itse asiassa tulkinnasta riippuen toteutin ”vain” noin 3-4 listalla olleista tavoitteista.

Suunnittelemisen suurin hyöty oli se, että tulin pysähtyneeksi miettimään mitä olin tehnyt ja mihin suuntaan halusin elämääni ohjata.

Mihin ennustaminen perustuu?

Entisenä ennustusaddiktina voin paljastaa, että tulevaisuutta ei ole vielä olemassakaan. Esim. ennustajat näkevät parhaimmillaan EHKÄ mistä olet tulossa ja päättelevät siitä mihin menet, jos jatkat samaa rataa. Tai sitten heidän ennustuksensa kuultuaan sinä alat alitajuisesti toteuttaa ennustusta.

Ennustajat, jotka ovat näyttäneen osuvan hämmästyttävän oikeaan kavereideni kohdalla, eivät olisi voineet olla enemmän väärässä minun suhteeni.

Toisin kuin kaverini, minä olen käyttänyt ennustuksia ensisijaisesti apuna suunnan muuttamiseen — eli jos (ja usein kun) en ole ihan pitänyt ennustuksesta, olen aktiivisesti tehnyt töitä toisenlaisen tulevaisuuden saavuttamiseksi.

Toki on myös mahdollista että olen ollut kavereitani kriittisempi ennustusten suhteen.

Samoin seurattuani yhden Itävallan johtavan astrologin toimintaa ja ajatuksia vuoden ajan hänen kotonaan asuen, voin kertoa etteivät astrologitkaan pysty ennustamaan tulevaisuuttasi. He korkeintaan näkevät millaisia teemoja tai ”energioita” saattaa olla tulossa, jos kohta en ole täysin varma etteikö tuolloinkin ennustusten paikaansapitäminen johtuisi ensisijaisesti siitä, että tulkinnan kuulija lähtee alitajuisesti toteuttamaan tulkintaa.

Luo oma tulevaisuutesi

Paras tapa ennustaa tulevaisuutta on keksiä se itse. – Alan Kay

On olemassa ihmisiä, jotka uskovat, että tulevaisuutemme on ihan täysin avoin eli että ihan kaikki olisi mahdollista, jos vain uskomme tarpeeksi itseemme tai visualisoinnilla ”manifestoimme” mitä haluamme.

Minä näen että omat lähtökohtamme: lahjakkuutemme, taitomme, syvät uskomuksemme ja nykyinen elämäntilanteemme rajoittaa hieman sitä, mitä voimme tehdä ainakin lähitulevaisuudessa. Samalla kuitenkin uskon, että ne rajoittavat meitä paljon vähemmän kuin mitä kerromme itsellemme.

Oman kokemukseni perusteella väitän, että kun pysähdymme hetkeksi miettimään mitä oikeasti haluamme elämältämme, mahdollisuutemme saada se monikertaistuu välittömästi. Jos sen lisäksi alamme tehdä aktiivisesti päätöksiä ja konkreettisia toimenpiteitä tavoitteemme saavuttamiseksi, sen saavuttaminen on melkein aina taattu.

Miksemme saavuta tavoitteitamme?

Your best year yet -kirjan kirjoittajan Jinny Ditzler kertoo Michael Neillin 15.12.2011 ilmestyneessä Supercoach-podcastissa että hän on  viimeisen 32 vuoden aikana todennut tärkeimmäksi syyksi siihen, ettei joku saavuta tavoitettaan sen, ettei hänellä ole ollut kurinalaisuutta seurata tavoitteensa toteuttamista kuukausittaisilla ja viikottaisilla osasuunnitelmilla.

Samassa podcastissa Michael Neill siteeraa Steve Chandleria, joka uskoo, että kurinalaisuuden puute on vain sen unohtamista, mitä oikeasti haluaa. Kun haluamme jotain koko sydämestämme, olemme valmiit tekemään mitä tahansa sen eteen.

Kun katson vuodelle 2011 laatimaani suunnitelmaa tajuan, että ne asiat, jotka jäivät toteutumatta, olivat asioita, joista ajattelin että niiden saavuttaminen olisi kivaa, mutta joita en halunnut koko sydämestäni samalla tavalla kuin halusin asioita, jotka toteutuivat. Joistain asioista ajattelin vielä viime vuoden alussa, että jos saavuttaisin ne, voisin kokea suurempaa rauhaa tai jopa tuntea itseni jotenkin paremmaksi ihmiseksi.

Luomme tunteemme ajatuksillamme

Kuluneen vuoden aikana olen alkanut aidosti nähdä, miten luomme omat tunteemme ajatuksillamme. Ehkä vielä tärkeämpää on ollut huomata, että ainoa syy etten ole onnellinen tai tyytyväinen on se, että yritän kiristää itseäni onnellisuudella tai tyytyväisyydellä toimimaan tietyllä tavalla.

Vasta nyt näen miten on mahdollista olla ihan täysin onnellinen ja tyytyväinen ja SILTI haluta muuttaa omaa elämäänsä, luoda uusia kokemuksia ja jopa haluta mainetta, kunniaa ja mammonaa.

Ai miten?

Siten, että alkaa seurata omaa uteliaisuuttaan, innostustaan, iloaan tai nautintoaan.

Voin olla ihan onnellinen siitä, että minulla on nykyinen pikkuautoni, mutta voin silti päättää alkaa tehdä töitä uuden auton eteen, koska pidän mahdollisena että uudella autolla olisi miellyttävämpää ajaa talvipakkasella kuin nykyisellä kotterollani.

Voin arvostaa ja kunnioittaa kehoani, mutta silti päättää treenata sen huippukuntoon, koska näen että se voisi olla mahdollista ja haluan kokeilla uteliaisuuttani pystynkö oikeasti siihen.

Voin olla täysin onnellinen sinkkuna, mutta päättää alkaa tsekkailla parisuhdemarkkinoita ihan vain huviksi ja vaihtelun vuoksi — ymmärtäen että parisuhteessa eläminen ei ole parempaa tai huonompaa kuin sinkkuna eläminen, se on vain erilaista.

Voin päättää hoitaa rahatilanteeni kuntoon, koska se on mahdollista ja järkevää, ilman että ensin luon omilla ajatuksillani kauhean ahdistustilan, jotta motivoituisin tekemään jotain rahatilanteeni.

Elämä on tarua ihmeellisempää

Suunnitelmat on hyödyttömiä, mutta suunnitteleminen on välttämätöntä. – Dwight D. Eisenhower

Jokainen unelmamme ja suunnitelmamme on samalla tarina siitä, mitä uskomme mahdolliseksi ja mitä pidämme mahdottomana. Olen oppinut vuosien varrella, että oma käsitykseni siitä, mihin oikeasti pystyn on toisinaan rajallinen ja toisinaan vääristynyt. Siksi tarkkojen suunnitelmien tekeminen on alkanut tuntua aina vain turhemmalta ja turhemmalta.

Esimerkiksi en todellakaan olisi etukäteen voinut keksiä tai suunnitella vuoden 2011 kohokohdaksi ja tärkeimmäksi kokemukseksi muodostunutta asiaa eli hienoa kesää upeita naisia valmentaen — tai että ylipäätään haluaisin kokeilla valmentamista. En arvannut että Kutri.net nousisi taas todella korkealle prioriteetti-listallani — saati että perustaisin oman VIP-osaston ja keksisin tehdä itsevalmennuspaketteja.

Pidän Michael Neillin vertauksesta kolmesta eri tavasta seilata elämän merellä — ajelehtien ilman päämäärää, posottaen moottoriveneellä kohti tavoitetta säästä välittämättä tai purjehtia kohti päämääräänsä matkasta nauttien ja tuulten ja merivirtojen mukaan luovien.

Koin että Your Best Year Yet -ohjelma vei minua liikaa kohti moottorivene-ajattelumallia, jossa ei sinällään toki ole mitään vikaa. Paitsi että minä mieluummin seilaan ja annan elämän yllättää minut kiinnostavammalla ja antoisammalla matkalla kuin minkä olisin voinut itse koskaan suunnitella.

Siksi loin tämän ohjelman omaksi avukseni. Toivon, että siitä olisi sinullekin iloa ja inspiraatiota.

Olkoon vuotesi 2012 huippuvuosi!

Huippuvuosi-suunnitelman 7 askelta

9 ajatusta aiheesta “Millainen on sinun huippuvuotesi 2012?”

  1. Moi! Olisi aika motivoivaa, jos tässä jo näkisi mitkä ne seitsemän askelta ovat, ja sitten linkki muuttuisi aktiiviseksi kun oikea päivä koittaa. Olisi mukavaa, kun tietäsi mitä kohden ollaan menossa.

    1. Your wish is my command! 🙂 Jouduin laittamaan ne niin kuin laitoin teknisistä syistä — noi linkit päivittyy tänne automaattisesti sitä mukaa kun sivuja ilmestyy, mutta esim. toi 2. päivän ”raakile” näkyy vasta VIP-jäsenille.

  2. Katri, eihän nää häviä mihinkään come 1.1.2012? Että ois vielä uuden vuoden puolellakin aikaa pohtia…

  3. Ei häviä! Nämä ovat täällä ensi vuoden loppuun, jolloin tämä voidaan muokata ”Huippuvuosi 2013” -projektiksi. Plus ajattelin lisätä tänne myöhemmin tukimateriaalia välitavoitteiden saavuttamiseksi jne. Hyvä että otit asian esiin — laitan sen tämän päivän kirjoitukseen.

  4. Vielä on viimeinen vaihe vastaamatta, mutta pakko kommentoida jo nyt, että näistä kysymyksistä oli minulle valtavasti apua! Kiitos, Katri!

    Pystyin käsittelemään viime vuoden onnistumisia ja kipeitäkin juttuja. Kysymysten avulla omat tavoitteeni selkeytyivät. Asiat asettuivat luontevasti tärkeysjärjestykseen, jonka nyt tiedän oikeaksi.

    Toivon ihanaa huippuvuotta Katrille ja kaikille Kutri.netin lukijoille!

    Lisää ajatuksistani täällä: http://rauhaajarakkautta.blogspot.com/2012/01/edessa-ihana-vuosi.html

  5. Kiitos Anna blogisi jakamisesta, kävin jo lukemassa ja tykkäsin kovasti sekä kirjoitustyylistäsi että ajatuksistasi. Pohdin tovin, että annanko ”palautteeni” mutta sitten rohkaistuin ja tajusin, että miksi en kertoisi. Upeaa vuotta sinulle ja kaikille muillekin täällä :)!

    1. Kiitos kommentistasi, Saara!
      Vasta aloittelen bloggaamista, niin tällainen palaute todella rohkaisee jatkamaan.
      Annetaan hyvän kiertää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top