Kirjoitin tämän kirjoituksen alunperin blogimerkintänä Evita-lehden sivuille, mutta koska en tiedä kauanko merkintäni pysyvät siellä ja koska se sopii hyvin Onnistunut laihdutus -teeman alle, julkaisen myös tässä.
Pakonomainen positiivisuus
Tällä 13 minuuttia pitkällä vanhalla videolla puhunPakonomaisesta positiiviisuudesta.
Pakonomaisella positiivisuudella tarkoitan ilmötä, jossa yritämme olla koko ajan positiivisia ja iloisia, vaikka välillä oikeasti vituttaa, itkettää tai sattuu. Hymyillä, ”vaikka syrän märkänis”. Kieltää kaikki negatiiviset tunteet ja tuomita kaikki negatiiviset ajatukset. Olla (yli)optimistisia silloinkin kun siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ymmärrän hyvin, miksi lankeamme pakonomaiseen positiivisuuteen.
- Ehkä teemme sen vastareaktiona pakonomaiseen negatiivisuuteen, joka on Suomessa edelleen yleisempää kuin pakonomainen positiiviisuus.
- Ehkä olemme tottuneet pitämään itseämme positiivisena ja iloisena ihmisenä, jolloin sureminen tai vihan kokeminen tuntuvat uhkaavan omaa minä-käsitystämme — jopa silloin, kun kohtaamme aidosti kamalia ja hirveitä asioita.
- Ehkä luulemme, että ihmiset rakastavat meitä vain iloisuutemme ja positiivisuutemme takia ja pelkäämme, että jos olemme surullisia, vihaisia tai satutettuja, he eivät enää pidä meistä.
- Ehkä olemme kuunnelleet liikaa self help guruja tai hassahtaneet The Secretiin eli Salaisuuteen ja uskomme, että ajatuksemme ja tunteemme määrittävät mitä meille tapahtuu.
- Ehkä meitä pelottaa puuttua niihin asioihin, jotka herättävät meissä surua, ikävää, pahaa mieltä, vihaa tai pettymystä ja siksi koemme helpommaksi valehdella itsellemme että kaikki on hyvin.
- Ehkä uskomme teoriaan ”fake it ’till you make it” — eli ”esitä kunnes onnistut”, eli luulemme että jos teeskentelemme olevamme iloisia ja hyväntuulisia, jossain vaiheessa muutumme myös sellaisiksi.
Takuulla on paljon muitakin syitä siihen, miksi ihmiset esittävät itselleen tai ainakin muille olevansa iloisia, tyytyväisiä, onnellisia ja hyväntuulisia, vaikka ainakin yksi osa heissä tuntee toisin. Nämä ovat kuitenkin ne syyt, jotka olen tunnistanut itsessäni ja läheisissäni.
(jatkuu seuraavalla sivulla)
Joskus olen kirjoittanut jostain ylös seuraavanlaisen jutun ja ajattelin sen nyt laittaa tähän yhteyteen. Mutta ylipäätään olen samaa mieltä, että kielteisetkin tunteet ja ajatukset kuuluvat elämään. 🙂
Miksi murehtia?
40% asioista joita murehdin, ei tule koskaan toteutumaan, sillä huolestuneisuus on väsyneen mielen aikaansaannosta.
30% koskee vanhoja päätöksiä, joita ei voi enää muuttaa.
12% keskittyy arvosteluun, enimmäkseen epäoikeudenmukaiseen, jota alemmuudentunteesta kärsivät ihmiset jakavat.
10% liittyy terveyteen, joka vain huononee murehtimisesta.
8% ON AIHEELLISTA, mikä osoittaa, että elämässä on todellisia ongelmia, jotka voi kohdata silmästä silmään, kun on ensin eliminoinut joutavat huolenaiheet.
Ihan mahtava sitaatti! Lainaan sen heti tonne Facebookiin, jos sopii!
Sopiihan se! 🙂