Pakonomainen positiivisuus ja paha mieli

Murehtiminen

Murehtiminen ei ole tunne vaan ajatusmalli, jolla yritämme aiheuttaa itsessämme huolta eli pelkoa, koska uskomme että näin:

  • Suojaamme itseämme pettymyksiltä.
  • Estämme jotenkin maagisesti pahaa tapahtumasta.
  • Emme houkuta puoleemme pahoja asioita nauttimalla vahingossa ”liikaa” hyvistä asioista.

Murehtiminen on siis eräänlaista taikauskoa.

Voi olla että etukäteen murehtimalla karaisemme itsemme pettymyksentunteita vastaan, mutta samalla myös aivopesemme itsemme tekemään alitajuisesti ratkaisuja, jotka johtavat pettymyksiin. Murehtimisen takia saatamme esimerkiksi sulkea silmämme erilaisilta mahdollisuuksilta pelastaa tilanne, koska jokin osa meissä haluaa todistaa kauhuskenaarioidemme osuvan oikeaan.

Vastaavasti voi käydä niin, että murehtimamme asia ei toteudukaan, jolloin murehtiminen ”meni hukkaan” — niin kuin kaikki ne hetket, jolloin olisimme voineet olla hyvällä fiiliksellä, sen sijaan että murehtisimme turhaan.

Oman hyvän fiiliksen pilaaminen murehtimalla vain siksi, että uskomme sanontaa ”itku pitkästä ilosta” on ehkä höpsöin syy murehtimiseen. Ei ole mitään luonnonlakia, joka määrää, että paskan (tai hyvien asioiden) määrä on vakio. Jos sinulla on todisteita päinvastaisesta, se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olet alitajuisesti päättänyt omilla valinnoillasi todistaa, että asia on niin.

Tärkeää on myös huomata, että murehtiminen ei estä pahoja asioita tapahtumasta — vain konkreettisilla teoilla on mahdollisuus vähentää vaaraa tai poistaa se kokonaan. Jos et voi tehdä murehtimallesi asialle mitään juuri nyt, murehtiminen on täysin hyödytöntä ajanhaaskausta.

(jatkuu seuraavalla sivulla)

3 ajatusta aiheesta “Pakonomainen positiivisuus ja paha mieli”

  1. Joskus olen kirjoittanut jostain ylös seuraavanlaisen jutun ja ajattelin sen nyt laittaa tähän yhteyteen. Mutta ylipäätään olen samaa mieltä, että kielteisetkin tunteet ja ajatukset kuuluvat elämään. 🙂

    Miksi murehtia?

    40% asioista joita murehdin, ei tule koskaan toteutumaan, sillä huolestuneisuus on väsyneen mielen aikaansaannosta.

    30% koskee vanhoja päätöksiä, joita ei voi enää muuttaa.

    12% keskittyy arvosteluun, enimmäkseen epäoikeudenmukaiseen, jota alemmuudentunteesta kärsivät ihmiset jakavat.

    10% liittyy terveyteen, joka vain huononee murehtimisesta.

    8% ON AIHEELLISTA, mikä osoittaa, että elämässä on todellisia ongelmia, jotka voi kohdata silmästä silmään, kun on ensin eliminoinut joutavat huolenaiheet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top