Miksi ei kannata harrastaa tekohymyilyä?
Olen itsekin joskus suositellut ja käyttänyt ”levitä kasvoillesi hymy ja se muuttuu oikeaksi” -tekniikkaa mielialan kohotukseen.
En käytä sitä enää.
Miksi? Koska aina ”pakkohymyillessä” kerron itselleni, että negatiiviset tunteeni eivät ole tärkeitä vaan ne voidaan ja pitää ohittaa vaikka väkisin hymyillen.
Ja vaikka pakkohymy muuttuu näennäisesti oikeaksi hymyksi hetken kuluttua, vatsassa kaihertava paha mieli ei mene pois eikä hymy saa silmiä säteilemään samalla tavalla kuin aito hymy. Kokeile jos et usko.
Sen sijaan saatamme sulkea huomiomme pahan mielen aiheuttamista fyysisistä tuntemuksista eli tavallaan turruttaa itsemme tunteillemme.
Jos olisin vastaavassa tilanteessa kuin sinä tuolloin, suuntaisin mieluummin energiani sen selvittämiseen, miksi OIKEASTI inhoan kurssia ja siellä olevia ihmisiä. Todennäköisesti taustalta löytyy jokin pelko — epäonnistumisen melko, pelko naurunalaiseksi joutumisesta, pelko ulkopuolisuudentunteesta tms.
Löydettyäni todellisen syyn ja sitä kautta sen pelokkaan ”lapsiosan minussa”, voin antaa sille rakkautta ja ymmärtämystä ja esim. selvittää miten voisin tehdä kurssille menosta vähemmän pelottavampaa.
Ymmärrän hyvin, että joskus negatiivisten tunteiden taustalla olevan todellisen syyn myöntäminen tuntuu niin pelottavalta, että mieluummin turvautuu pakkohymy-henkiseen vippaskonstiin.
Oman kokemukseni pohjalta voin kuitenkin vakuuttaa, että se kostautuu ennemmin tai myöhemmin ja loppujen lopuksi AINA pääsee helpommalla, jos tutkailee tarkemmin negatiivisten tunteiden taustalla olevia uskomuksia ja pelkoja.
Mitä taas tulee oman pahan olon purkamiseen muihin, niin sehän siinä on juuri jujuna, että kun tunnistat ja tunnustat pahan olon ja selvität mistä se johtuu, huomaat ettei sillä ole juurikaan tekemistä muiden kanssa ja siksi sinun on helpompi olla ystävällinen heille.
(Huom! Kyllä minäkin välillä feikkihymyilen kohteliaisuuttani tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, koska en halua esim. nolata jotakuta, joka on kertonut tyhmän vitsin tms.)
Joskus olen kirjoittanut jostain ylös seuraavanlaisen jutun ja ajattelin sen nyt laittaa tähän yhteyteen. Mutta ylipäätään olen samaa mieltä, että kielteisetkin tunteet ja ajatukset kuuluvat elämään. 🙂
Miksi murehtia?
40% asioista joita murehdin, ei tule koskaan toteutumaan, sillä huolestuneisuus on väsyneen mielen aikaansaannosta.
30% koskee vanhoja päätöksiä, joita ei voi enää muuttaa.
12% keskittyy arvosteluun, enimmäkseen epäoikeudenmukaiseen, jota alemmuudentunteesta kärsivät ihmiset jakavat.
10% liittyy terveyteen, joka vain huononee murehtimisesta.
8% ON AIHEELLISTA, mikä osoittaa, että elämässä on todellisia ongelmia, jotka voi kohdata silmästä silmään, kun on ensin eliminoinut joutavat huolenaiheet.
Ihan mahtava sitaatti! Lainaan sen heti tonne Facebookiin, jos sopii!
Sopiihan se! 🙂