Miten viimeiset yhdeksän vuotta meni + synttäritoive

merisavuaaX

Tänään täytän 41 vuotta. Koska minua on lapsesta asti aivopesty uskomaan numerologiaan, ajattelen tämän syntymäpäivän olevan tärkeämmän kuin mitä 40. syntymäpäiväni oli.

Miksi? Koska tänään alkaa joidenkin numerologisten laskentojen mukaan “ykkösvuoteni”.

Okei, olen ensimmäisenä myöntämässä ettei numerologia takuulla kestä tieteellistä tarkastelua.

Olen kutenkin hahmottanut sen kautta elämääni niin kauan, että haluan nyt luoda katsauksen eilen päättyneeseen yhdeksän vuoden kauteen ja siihen, mitä toivon seuraavalta yhdeksältä vuodelta.

Eli miltä viimeiset yhdeksän vuotta näyttivät?

YKKÖSVUOSI 2007 — UUDEN ALOITTAMINEN

Vuonna 2007 täytin 32 vuotta eräässä Los Angelesin lähiöissä. Asuin pienessä ullakkokämpässä, jonka omisti kauniisti sanottuna epämääräinen vuokraisäntä.

Olin päättänyt lopettaa käsikirjoittamisen ja löytää itselleni uuden uran tekemällä jotain ihan muuta.

Olin aloittamassa (tai ehkä jo aloitin, en muista) työt King King -nimisen yökerhon osa-aikaisena toimistoassarina.

Myöhemmin samana vuonna menin henkilökohtaiseksi assistentiksi hieman “eksentriselle” perijättärelle ja vuoden päätteeksi päädyin assariksi mainoskuvaajia ja -lavastajia välittävään agentuuriin ajatellen että minusta tulisi siellä agentti.

Olin edelleen ihan megahihhuli. Kuuntelin jatkuvasti meditaatio- ja hypnoosiäänitteitä ja self help -kirjallisuutta, kävin selvännäkijöillä, luin tulevaisuutta erilaisista enkeli- yms. korteista, uskoin enkeleihin, “manifestoin” The Secret -kirjan ja leffan sekä Abrahams-Higgs tyyppien “vetovoiman lakiin uskoen”.

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun ajattelen tuota(kin) vuotta. No, ainakin opin puhumaan englantia paremmin kuin koskaan.

KAKKOSVUOSI 2008 — IHMISSUHTEET

Olin kevään edelleen agentin assarina, kunnes kerran PMS-huuruissa tulin siihen tulokseen ettei agentin ura ehkä ollutkaan minua varten, vaan kirjoittaminen olisi oma juttuni.

Palasin Suomeen lomalle ja täällä ollessani tulin Jenkkeihin jääneen kumppanin kanssa siihen tulokseen että meillä on kivempaa erillään kuin yhdessä, joten erosimme. Minä jäin asumaan äitini vierashuoneeseen miettiäkseni mitä tekisin elämälläni seuraavaksi.

Aloitin terapian Terapiatalo Fenixin ihanan Leena Hattusen kanssa selvittääkseni miksi parisuhteeni menivät aina pieleen.

Lokakuussa tulin siihen tulokseen, että unohtaisin toistaiseksi unelmat omasta perheestä. Marraskuussa törmäsin sattumien summana mieheen, jonka jutut naurattivat kovasti. Lopulta aloimme seurustella ja joulukuussa muutin virallisesti hänen luokseen Vallilaan.

KOLMOSVUOSI 2009 – HAUSKANPIDON JA LUOVUUDEN VUOSI

2009 tulin tarkoituksella raskaaksi tälle hauskalle miehelle, kirjoitin Minä onnistun -kirjan (joka julkaistiin vasta 2010) ja työskentelin kahden televisiosarjan parissa.

Matkustelimme uuden kumppanini kanssa Euroopassa ennen kuin raskauteni eteni liian pitkälle.

Vuosi oli ihan hauska ja olin onnellinen siitä, että pitkäaikainen unelmani äitiydestä oli toteutumassa.

Esikoinen syntyi pitkän odotuksen ja 36 tuntia kestäneen synnytyksen jälkeen jouluaatonaattona.

NELOSVUOSI 2010 – RASKAAN RAATAMISEN VUOSI

Esikoiseni aloitti elämänsä valvoen yöt ja nukkuen päivät. Isäpuolellani diagnosoitiin aggressiivinen keuhkosyöpä ja äitini kanssa 2009 kirjoittamani TV-sarja piti kirjoittaa uusiksi.

Jouduimme lähtemään kodistamme pakoon putkiremonttia.

Tämä oli todella raskas vuosi. Valvoin vauvan kanssa, kirjoitin hullulla kiireellä yksin sarjaa samalla kun olin todella huolissäni isäpuolesta ja äidistä, joka jättäytyi hänen omaishoitajakseen.

Lokakuussa isäpuoleni lopulta nukkui pois. Marraskuussa muutimme Puu-Vallilaan vuokralle koska en halunnut palata vanhaan asuntoon vauvan kanssa.

VIITOSVUOSI 2011 – VAPAUDEN VUOSI

Lähdimme pienen perheeni kanssa alkuvuodesta useammaksi viikoksi Kaliforniaan  ihan vain hengaamaan. Aloitin Evita-lehden bloggaajana ja keksin kokeilla valmentamista.

Valmentaminen oli kivaa ja päätin hakea Supercoach Academyyn. Loin Kutri.net:iin VIP-puolen. Ostimme Puu-Vallilan asunnon omaksi.

KUUTOSVUOSI 2012 – RAKKAUDEN JA PERHEEN VUOSI

Tammikuussa lähdimme Los Angelesiin valmentajakoulutukseni takia. Reissu alkoi todella huonosti kun jetlag sekoitti kaksivuotiaamme unirytmin ja jouduimme vaihtamaan kämppää ekan viikon jälkeen.

Olin niin takakireä ja puhki että raivosin vain vauvalle ja miehelle ja sitten tunsin syyllisyyttä raivostumisistani niin, että olin entistä takakireämpi. Jossain vaiheessa mietin tosissani, että kaikille olisi parasta jos minä ja mies eroaisimme ja lapsi jäisi miehelle.

Mutta sitten juttelin valmentajaopettajieni kanssa ja tajusin etten ole hyvä tai huono äiti, vain äiti, joka korkeassa mielentilassa tekee viisaita ratkaisuja ja alhaisessa mielentilassa on ihan kamala (jos ei pidä varaansa).

Toisen valmennuskoulutusviikonlopun aikana koin ns. valaistumisen, joka auttaa minua yhä arjessani.

Huhtikuussa tulin raskaaksi. Varsinkin keväällä ja kesällä valmensin aktiivisesti, mutta syksyn edetessä aloin valmistautua toistamiseen äidiksi tulemiseen.

SEISKAVUOSI 2013 – HAUDUTTELUN JA SYVENTÄMISEN VUOSI

Synnytin kuopukseni helmikuussa 2013. Synnytys kesti 34 tuntia enkä käyttänyt muuta itseni ulkopuolista kivunlievitystä kuin akupunktiota ja ilokaasua. Ajattelen yhä tuota synnytystä erityisellä ylpeydellä ja arvostuksella.

Muuten en muista vuodesta mitään erityistä. Olin ilmeisesti paljon kotona lasten kanssa.

KASIVUOSI 2014 – RAHAVUOSI

2014 vuoden alkupuoli meni säännöllistä kuukausipalkkaa saaden kun tein castingia eli etsin ihmisiä (lähinnä miehiä)  Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan (eli ekan kauden Viola ja Esa eivät takuulla olisi yhdessä ilman mua).

Kirjoitin pilottijakson sarjaan joka ei toteutunut. Valmensin.

Toukokuussa sain ADHD-diagnoosin ja lääkityksen.

Elokuussa päätimme muutta miehen kanssa maalle kun meille löytyi remppakuntoinen talo kotikylästäni. Remppasimme sitä aktiivisesti syksyn ajan.

YSIVUOSI 2015 – YMPYRÄ SULKEUTUU

2015 oli klassinen ysivuosi eli asioiden loppuun saattamisen vuosi.

Valtaosa vuodesta meni työskennellessä elämäni kiinnostavimman ja hauskimman projektin parissa eli Nyt tai ei koskaan -sarjaa tehden.

Sarjaa tehdessäni sain ottaa käyttöön lähes kaikki siihen menessä hankkimani taidot käsikirjoituksesta henkiseen valmentamiseen ja nörtteilystä videoiden kuvaamiseen ja editointiin.

Myimme vanhan kotimme Puu-Vallilassa kesäkuussa ja muutimme Mäntsälään, jossa olemme viimeistelleet loppuvuoden remonttia

Syyskuussa ADHD-lääkitykseni säädettiin vielä paremmin kohdalleen, jonka jälkeen eskari- ja tarha-aamut ovat menneet helpommin kuin yksikään tarha-aamu Helsingissä.

Marras-joulukuussa sain ohjata ja käsikirjoittaa pari osaa The Tuomolat -showta eli pääsin testaamaan Nyt tai ei koskaan -sarjassa oppimiani taitoja heti perään uudestaan (Risteily- ja Tukholma-jaksot ovat minun tekemiäni).

Aloin myös suunnitella hevoselokuvaa yhdessä Pohjola Filmsin Elina ja Mike Pohjolan kanssa ja kirjoittaa pitkästä aikaa taas kirjaa, jonka työnimi on nyt “Mitä haluat elämältäsi”.

Kävin kokeilemassa ryhmälle puhumista ADHD-lääkityksen alaisena ja ensimmäistä kertaa elämässäni olin tyytyväinen suoritukseeni.

MITÄ TOIVON SEURAAVALTA YHDEKSÄLTÄ VUODELTA?

Yksi tärkeimmistä edellisen kierroksen opeista oli se, että kauhean radikaalit ja äkkiväärät ratkaisut eivät välttämättä ole paras tapa edetä. Aina ei tarvitse aloittaa Rooman rakentamista uudestaan nollasta.

Toivon seuraavan yhdeksän vuoden aikana osaavani hyödyntää kaiken sen mitä olen tähän mennessä saavuttanut ja saanut elämääni.

Eli haluan syventää entisestään jo 7 vuotta kestänyttä suhdetta lasteni isän kanssa, tehdä kodistamme entistäkin ehjemmän, toimivamman ja kauniimman, parantaa taloudellista tilannetta entistäkin vakaammaksi, tehdä kehostani vahvemman, terveemmän ja kestävämmän ja kehittyä ammatillisesti.

Haluan jatkaa taas kirjojen kirjoittamista. Haluan myös syventää osaamistani ja vaikutuspiiriäni valmentajana ja puhujana.

Kirjojen kirjoittamisen, valmentamisen ja puhumisen rinnalle toivon hauskoja käsikirjoitusprojekteja ja realitysarjahankkeita kivojen ja innostavien ihmisten kanssa.

On mahdollista, että seuraavan yhdeksän vuoden aikana tulen käymään läpi “toisen murrosiän” eli vaihdevuodet. Haluan omilla elämäntapavalinnoillani ja ymmärrykselläni varmistaa, että siirtymä sen läpi sujuisi mahdollisimman miellyttävästi ja rakentavasti.

Samalla kun uskon, että välillä on hyvä pysähtyä miettimään “kuka mä olen ja mitä mä haluan”, hyväksyn myös sen, että elämällä on parempi suunnitelma. Yhdeksän vuoden päästä taas nähdään mikä se (ehkä) oli.

Vievätkö rutiinit ilon elämästä?

Minä olen lähes koko elämäni suorastaan ylpeillyt sillä, miten minulla ei ole juuri mitään rutiineja. Nukuin koska huvitti. Kirjoitin usein ensin monta päivää putkeen, sitten en hetkeen taas ollenkaan. Söin mieleni mukaan.

Kaikki muuttui kun minusta tuli äiti.

Esikoisen unirytmit olivat ensi alkuun väärin päin. Hän nukkui päivät ja valvoi yöt. Parin kuukauden jälkeen tulin siihen tulokseen, että tarvitsimme paremmat päivärutiinit saadaksemme rytmin kääntymään.

Yhtäkkiä nainen, jolle sana “rutiini” oli herättänyt lähinnä mielikuvia vankilasta tai muusta vastaavasta instituutiosta, joutui nöyrtymään ja opettelemaan tietoisesti rutiinien rakentamista ja seuraamista.

Vuosien varrella olen oppinut pitämään paremmin rutiineista kiinni.

Välillä kun lasten nukuttaminen menee putkeen, koska sain pidettyä päivän rutiineista, voin sanoa melkein nauttivani rutiineista. Paino sanalla “melkein”.

Tänä vuonna haluaisin saada “automatisoitua” ison osan elämästäni niin, että asiat, joita joudun toistamaan päivästä ja viikosta toiseen menisivät miettimättä.

Kun listasin näitä toistuvia tehtäviä, listasta tuli pidempi kuin olin ajatellut.

Lähes kaikki listalla olevista asioista olivat sellaisia joita teen jo nyt, mutta usein sattumanvaraisessa järjestyksessä tai satunnaisemmin kuin haluaisin tehdä ne.

Suurin osa toistuvista tehtävistä liittyy lapsiin. Toiseksi eniten aikaa vievät kodinhoitoon liittyvät rutiinit. Sen lisäksi haluaisin ottaa käyttöön joitakin omaan hyvinvointiini liittyviä toistuvia juttuja.

Jos onnistuisin automatisoimaan kaikki suunnittelemani tehtävät, vähintään 60 % päivästäni tekisin samoja asioita miettimättä.

Helpottavaa?

Ei, vaan puuduttavaa.

Ihminen vai robotti?

Mitä ihmeen elämää on sellainen, että toimin valtaosan ajasta kuin robotti?

Samaan aikaan kaikki listalla olevat asiat olivat sellaisia, joiden tekeminen olisi kokonaisuuden kannalta hyödyllistä (päivittäin venytteleminen).

Osa niistä oli jopa jollain lailla välttämättömiä (lasten ruokkiminen).

Aamurutiineja läpikäydessäni mieleeni juolahti, että ehkä voisin nähdä rutiinit jonain muuna kuin rutiineina.

Mitä jos rutiinien sijaan ajattelisin ne rituaaleina tai seremonioina.

Ikään kuin “pyhinä toimituksina”, joiden tehtävänä on osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta perheelleni, kodilleni ja keholleni.

Juuri nyt tätä kirjoittaessani tajuan, että Marie Kondon mainiossa kirjassa “Konmari – Siivouksen elämänmullistava taika” Marie puhuu tästä tai ainakin samantyyppisestä lähestymistavasta. Todennäköisesti siemen tähän ajatukseen tuli alitajuntaani sieltä.

Hyvä ajatus, hyvä mieli

Koemme joka hetki vain sen mitä ajattelemme asioista — emme asioita suoraan.

Se että tekee samoja asioita päivästä toiseen on itsessään neutraali asia.

Jollain mittareilla mitattuna se voi olla toivottavaa (esim. tehokkuuden näkökulmasta), jollain mittareilla mitattuna epätoivottavaa (esim. seikkailun ja vaihtelun kannalta).

Minulle ajatus rakkaudella ja kiitollisuudella toistetuista rituaaleista ja seremonioista tuntuu paljon innostavammalta, kiinnostavammalta ja houkuttelevammalta kuin ajatus siitä että runnon läpi päivästä toiseen samoja rutiineja.

Toiminnan tasolla lopputulos on kutakuinkin sama: lapseni pysyvät hengissä, koti järjestyksessä ja kehoni paremmassa kunnossa kuin jos en tekisi samoja tehtäviä päivästä ja viikosta toiseen.

Henkisellä tasolla toinen lähtestymistapa saa elämän tuntumaan kauniilta, harmoniselta ja pyhältä. Toinen puuduttavalta oravanpyörältä, josta yritän vain selvitä jotenkin kunnialla läpi kunnes lapset ovat vanhempia.

Kumman lähestymistavan sinä valitsisit?

kauneuskokemuksessa

Miksi et saa tehtyä mitä piti?

riittavanhyvintehty

Onko sinulle koskaan käynyt näin:

Muutat uudelle paikkakunnalle ja olet ihan innoissasi siitä, mitä kaikkea voit harrastaa siellä. On teatteria, konsertteja, hyviä ravintoloita, nähtävyyksiä, kuntoilu- ja ulkoilumahdollisuuksia.

Vuosia myöhemmin — ehkä vasta muuttaessasi pois — havahdut siihen, ettet ole hyödyntänyt murto-osaakaan uuden kotipaikkasi tarjonnasta.

Asuin Los Angelesissa kaksi vuotta ja suunnittelin koko ajan että kävisin San Diegossa. En ole vieläkään käynyt siellä, vaikka Suomeen palaamisen jälkeen olen viettänyt kolmeen otteeseen pidempiä aikoja Kaliforniassa.

Asuin Helsingissä kuusi vuotta. Sinne muuttaessani fiilistelin, että pääsisin käymään leffassa ja teatterissa, kokeilemaan uusia ravintoloita ja Seurasaaressa uimassa.

Kuuden vuoden aikana kävin leffassa kolme kertaa. Kaksi kertaa oman leffan ensi-illassa, kerran kaverin leffan enskarissa.  Teatterissa en tainnut käydä kertaakaan. Seurasaaressa uiminen jäi ajatuksen tasolle. Uusista ravintoloista ja kahviloista kokeilin vain niitä neljää, jotka aukesivat muutaman korttelin päästä kotoani.

Jokaisessa ajanhallintaoppaassa mainitaan, että jos emme laita jotain kalenteriimme se unohtuu tai jää viime tinkaan.

Jos emme mieti mihin aikaan päivästä hoidamme tehtävän, jonka haluamme tulevan rutiiniksi, unohdamme sen niin usein, ettei sen tekeminen muutu koskaan automaattiseksi toiminnaksi.

Luotatko liikaa muistiisi?

Miksi emme laita asioita kalenteriin tai määritä minkä tehtävän jälkeen tai tapahtuman aikana hoidamme tietyn rutiinihomman?

Koska elämme harhassa, että muistimme on parempi kuin on.

Että oikeat asiat juolahtavat mieleemme oikealla hetkellä. Että jos jokin juttu on tärkeä, se tulee kyllä hoidetuksi ajoissa.

Voi olla, että jollain ihmisillä on kyky muistaa oikeaan aikaan kaiken mitä he aikovat tehdä.

He tunnistavat itsensä siitä, että tekevät kaiken ajoissa, ottavat kaiken ilon irti kotikaupunkinsa tarjonnasta eivätkä koskaan kiroa sitä, etteivät aloittaneet tehtävän tekemistä aikaisemmin.

Jos sinä et ole tällainen ihminen, suosittelen erittäin lämpimästi, että kirjaat kalenteriisi välittömästi kaikki asiat jotka haluat saada hoidetuksi lähipäivinä.

Kirjoita myös itsellesi muistiin mitkä arkirutiinit aiot hoitaa nyt jo rutiininomaisesti hoituvien tehtävien yhteydessä.

Eli älä pelkästään päätä että “käyn lenkillä kolme kertaa viikossa” vaan kirjoita muistiin että “maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin heti sen jälkeen kun olen herännyt, käynyt vessassa, laittanut vaatteet päälle ja juonut lasin vettä kävelen eteiseen, laitan lenkkarit jalkaan, takin päälle ja lähden lenkille.”

Jos huomaat ajattelevasi että “mä en tiedä mikä on paras ajankohta tämän hoitamiseen” tai “mä en halua vielä lyödä mitään lukkoon ensi viikolla siltä varalta että tulee muutoksia”, kerro itsellesi että laitat tehtävän kalenteriin “valeeseen”.

Eli laitat tehtävän alustavasti niille seuduille, jolloin voisit aikaisintaan tehdä sen — jos myöhemmin samaan aikaan pitäisi tehdä jotain tärkeämpää, voit siirtää tehtävän jonnekin muualle.

Riittävän hyvin tehty on parempi kuin täydellinen suunnitelma

Joskus emme halua päättää tarkkaa hetkeä jonkin tekemiselle, koska koemme, että meidän pitää vielä suunnitella tarkemmin mitä olemme tekemässä. Etsiä täydellistä hetkeä ja tapaa hoitaa homma niin hyvin kuin mahdollista.

Odottelimme viime kesästä asti “oikeaa hetkeä” remontoida kylpyhuoneemme valmiiksi.

Että käyttämällämme ammattimiehellä olisi aikaa tehdä homma. Että meillä olisi tarpeeksi rahaa maksaa hänelle. Että ehtisimme suunnitella huolellisesti miltä tila näyttäisi ja hankkia sopivat kaakelit ja lamput kohtuuhintaan.

Lopulta kyllästyin odotteluun. Kyselin juuri kotinsa remontoineilta tai rakentaneilta tutuilta neuvoa. Opin, että tällaiseen omakotitaloon, jota ei aiota koskaan myydä (kuin korkeintaan aikuisille lapsilleen), on täysin OK tehdä kylpyhuoneen vesieristys ja kaakelointi itse.

Tärkeintä on perehtyä tarkasti valmistajien ohjeisiin, noudattaa niitä orjallisesti ja tehdä hommat niin huolellisesti kuin mahdollista. Sen lisäksi halusimme itse varmistaa eri vaiheissa ammattilaisilta että teimme kaiken oikein.

Päätin että kylpyhuoneen ulkonäköä tärkeämpää meille olisi toimivuus ja edullisuus. Niinpä suunnittelimme kylppärin kaakelijaon ja asettelun sen perusteella, mitä kaakeleita meillä oli.

Kylpyhuoneessamme on käytetty esimerkiksi veljen remontista jääneitä laatukaakeleita, joita oli jäljellä vain muutama kappale kutakin väriä. Äitini ja isäni varastoista löytyneitä irtokaakeleita, joita oli kutakin vain neliö tai pari. Jo kesällä Vantaan kierrätyskeskuksesta yhteensä 18 eurolla ostamaani sekalaista erää kaakeleita, joista osa oli käytetty jo yläkerrassa. Riihimäen TH-marketista kaverini todella edullisesti löytämiä isoja kaakeleita.

Saunan lattian ja kylpyhuoneen kaikki kaakelit tulivat maksamaan alle 100 euroa. Niinpä saatoimme huoletta sijoittaa rahaa kunnon vesieristeisiin ja laasteihin.

Eilen laatoitimme kaverini kanssa kylppärin viimeisen seinän. Tuliko siitä samanlainen kuin suunnitelmassani? Ei, koska suunnitelma ei soveltunut sellaisenaan käytettäväksi.

Tuliko siitä yhtä siistin näköinen, kuin jos ammattilaiset olisivat tehneet sen? Ei todellakaan, mutta teimme sen muuten täysin ohjeiden mukaan.

Riittää, että se täyttää tärkeimmän tehtävänsä eli suojaa rakenteita kosteudelta.

Ennen kaikkea nyt se on tehty.

Minkä asian tekemistä sinä olet lykännyt? Laita se kalenteriisi — vaikka vain valeeseen. Mieti vasta sen jälkeen kun se on kalenterissa miten sen toteutat.

Tällöin alitajuntasikin miettii tehokkaammin miten tehtävä hoidetaan. Mielellä kun on taipumusta käyttää suunnitteluun täsmälleen se aika, mikä sille annetaan. Mitä enemmän aikaa annat itsellesi tehdä jotain, sitä enemmän aikaa se vie.

Jos tarvitset tukea muutokseen, tsekkaa valmennuspakettini.

Tarvittaessa olen mm. tehnyt valmennettavien kanssa niin, että he raportoivat minulle joka päivä tiettyyn aikaan päivästä edistyksestään.

kaakelit2

Mitä tunnetta haluat kokea tänä vuonna

Mitä haluat saavuttaa tänä vuonna? Minkä unelman haluat toteuttaa? Mitä tavoitteita olet asettanut tai asettamassa itsellesi?

Haluatko laihtua, lopettaa tupakoinnin, aloittaa liikuntaharrastuksen? Toivotko rakastuvasi, muuttavasi uuteen kotiin tai tulevasi raskaaksi? Haluaisitko saada rahatilanteesi haltuun, löytää uuden työpaikan tai päästä opiskelemaan? Haluatko matkustaa vai pistää kotisi kuntoon?

Jos sinulla on useita tavoitteita, valitse se, joka tuntuu tärkeimmältä tai vahvimmalta.

Mitä tuntemuksia ajatus tavoitteiden tai unelman tavoittelemisesta aiheuttaa?

Onko olosi toiveikas, vai koetko jo lähdössä pelkoa epäonnistumisesta. Tai pyöriikö päässäsi ehkä lause “kokeilaan nyt vielä kerran jos mä kuitenkin onnistuisin (vaikka veikkaan etten onnistu). Tuntuuko tavoite kaukaiselta vai oikeasti helpolta saavuttaa? Tuntuuko se isolta ja pelottavalta vai innostavalta ja jännittävältä?

Kuvittele että nyt onkin jo tammikuu 2017. Vuosi on kulunut ja unelmastasi ON tullut totta!

Mistä tiedät että siitä on tullut totta? Miten toteutuminen näkyy sinussa tai ympäristössäsi?

Mahdutko pienempiin vaatteisiin? Nouseeko askel kevyemmin. Eikö enää yskitä aamuisin? Onko tililläsi enemmän rahaa? Makaatko rakastetun kainalossa vai käveletkö kodissasi vastasyntynyt vauva sylissä.

Miltä sinusta tuntuu nyt kun tavoitteesi on toteutunut?

Tunnetko valtavaa onnea, iloa tai helpotusta? Oletko ylpeä tai itsevarma? Onko sinulla voittajafiilis?

Anna itsesi kokea täysillä sitä hyvää fiilistä jota tavoitteen tai unelman toteutuminen sinussa herättää. Yritä määritellä tuntemus mahdollisimman tarkkaan.

Missä se tuntuu, miltä se tuntuu?

Tuntuuko se kuplintana vatsapohjassa. Rentoutena selässä. Lämpönä rintakehässä. Keveytenä, helppoutena, avaruutena tai vapautena?

Anna itsesi yhä kokea hyvää fiilistä täysillä. Palaa sitä yhä kokien tähän hetkeen.

Katso uudestaan tästä hyvästä fiiliksestä käsin tavoitteitasi ja toiveitasi tulevalle vuodelle.

Miltä ne tuntuvat nyt kun koet jo tavoittelemaasi fiilistä?

Tuntuvatko ne helpommilta ja hauskemmilta? Onko paine niiden saavuttamiseen kadonnut? Näetkö itsesi ottamassa vaadittavia askeleita päättäväisemmin? Näetkö itsesi kohtaamassa vastoinkäymiset tyynemmin ja ratkaisevasi ne kylmän viileästi panikoinnin tai luovuttamisen sijaan?

Voit kokea kaikkia tunteita tässä ja nyt. Sinun ei tarvitse kiristää itseäsi toteuttamaan unelmaasi tunteella jota haluat kokea.

Voit antaa itsesi kokea rakkautta, vapautta, turvaa, onnea ja levollisuutta tässä ja nyt.

Ja voit silti toteuttaa unelmasi ja tavoitteesi.

Teet joka tapauksessa jotain joka hetki — myös tänä vuonna.

Miksi et toteuttaisi unelmaasi tai tavoitteita, joita olit ajatellut asettaa itsellesi tälle vuodelle?

Ihan vain siksi että voit tehdä niin.

Miten ympäristösi auttaa sinua muutoksessa?

ymparistovaikuttaa

Tiedätkö miksi ruokakaupassa on lähes aina ensimmäisenä vihannesosasto ja viimeisenä karkkiosasto?

Koska kauppaan tullessa itsekurisi on vahvempi kuin lähestyessäsi kassoja. Et ole vielä kuluttanut henkistä kapasiteettiasi tekemällä valintoja (“ostanko tätä juustoa vai tuota”) joten et ostaisi niin helposti herkkuja kuin koko kaupan kierrettyäsi.

Jos sen lisäksi otat ostoskoriisi vihanneosastolta terveelliseksi tietämiäsi tuotteita, suklaahyllyn kohdalla yksi mielesi monista vääristymistä vakuuttaa sinulle että koska teit jo viisaan valinnan (= otit kasviksia), pieni pahe on tavallaan oikeutettu…

Ympäristömme vaikuttaa toimintaamme joka hetki enemmän kuin tiedämme.

Tietyt esineet voivat muistuttaa meitä tekemättömistä tehtävistä tai houkuttaa kiusauksiin.

Värit joita näemme, äänet joita kuulemme ja hajut joita haistamme myötävaikuttavat siihen, minkä ajatuksen alitajuntamme tuuppaa seuraavaksi tietoisuuteemme.

Lisäksi mielemme arvioi asioiden määrää, hyvyyttä ja hyödyllisyyttä suhteessa muuhun ympäristöön.

Amerikassa kaikki on suurempaa – mutta kuinka paljon suurempaa?

Kun muutin aikanaan Jenkkeihin, painoni lähti ensialkuun nousuun. Kävin siellä useammin ravintolassa syömässä ja ostin kaupasta enemmän valmiita ruoka-annoksia kuin Suomessa. Tiedostin että amerikkalaiset annoskoot olivat tuplasti suurempia kuin Suomessa, mutta silti söin lautaseni tyhjäksi.

Koska en halunnut lihoa, aloin tietoisesti syödä annoksista vain puolet ja pyytää ravintolasta loput ruoat mukaan. Kun sekään ei auttanut, lisäsin liikuntaa, aloin tehdä enemmän itse ruokaa, kytätä tarkemmin aterioiden sisältöjä ja muutenkin tiedostaa enemmän mitä söin milloinkin.

Kun palasin ensimmäistä kertaa Suomeen ja menin ravintolaan syömään, järkytyin nähdessäni annokseni koon. Se näytti surkean pieneltä! Jouduin kysymään muilta seurueen jäseniltä mitä mieltä he olivat annokseni koosta. Oliko se heistä pieni? Ei ollut, vaan normaali.

Yhtäkkiä ymmärsin miksi painonhallinta oli aluksi ollut Amerikassa niin vaikeaa. Annoskoot eivät olleet tuplasti suuremmat kuin Suomessa vaan 3–4 kertaa suuremmat!

Söin pieneltä näyttävän annoksen kokonaan. Hämmästyksekseni huomasin olevani sen syötyäni täysin kylläinen. Nyt kun olen asunut taas Suomessa vuosia, samaisen ravintolan annokset näyttävät silmiini varsin runsailta.

Tutkijat ovat havainneet saman ilmiön useammassa eri tutkimuksessa. Mitä isomman annoksen tai suuremman valikoiman saat ruokaa eteesi, sitä enemmän sitä syöt. Siksi lautasten vaihtaminen pienempään auttaa tutkitusti laihtumaan (jos ruokavalion sisältö ja liikunnan määrä pysyy samana).

Helpommat aamut

Yksi tulevan vuoden tavoitteistani on järjestää kotini niin, että se tukisi mahdollisimman paljon elämääni edistäviä valintoja ja vaikeuttaisi tyhmien valintojen tekemistä. Aloitin muutokset makuuhuoneesta.

Vielä muutama päivä sitten makuuhuoneemme lattia oli täynnä vaatekasseja ja vaatekoreja. Ajatuksena kun oli lajitella lastenvaatteet ja pyykit siellä. Huono ajatus.

Aamuisin tarvitsemani laitteet olivat sängyn vieressä olevassa keossa edellisen päivän vaatteiden ja kylpytakin kanssa. Vaatelipaston päällä oli kaikenlaista krääsää, josta 80 % kuului muihin huoneisiin.

Makuuhuoneemme on nyt siivottu ja järjestetty niin, että aamuni lähtisivät liikkeelle mahdollisimman helposti ja innostavasti.

Sänkyni vieressä on laturit kännykälle ja Fitbit Surge -aktiivisuusrannekkeelleni,  jotta muistan ladata ne seuraavaa päivää tai viikkoa varten.

Mittaan heti herättyäni sydämen sykkeen vaihteluvälin eli HRV:n. HRV kertoo minulle kehoni rasitustilan. Muistan mitata sen koska sängyn vieressä on laatikko, jossa on sykemittarini sekä kotelo johon olen illalla laittanut silmälasini. Samassa laatikossa on myös ns. oranssit lasit jotka blokkaavat kännykästä tulevan sinisen valon iltaisin.

Sängyn vieressä on vesipullo ja sängyn alla lapsilta piilossa oleva kätkö aamulääkkeelleni, jotta saan otettua sen heti herättyäni.

Kun nousen sängystä, näen ensimmäiseksi vaatelipaston päällä olevassa korissa kuivahierontaharjani ja itse tekemäni vartalovoiteen.

Ihoni on laadultaan todella kuivaa ja minulla on taipumus talirauhasten sarveistappeihin (keratosis pilaris) eli pieniin näppyihin reisissä, pohkeissa ja käsivarsissa. Päivittäinen kuivahieronta ja rasvaus auttavat vähentämään tämän vaarattoman mutta ruman ihottuman määrää.

Lipaston vieressä on kori, jossa on aamutakkini. Laitan sen päälle ja käyn pissalla ja päästämässä koiran ulos (jos mies ei ole jo niin tehnyt).

Palaan ylös, laitan aamutakin koriin ja nousen lipaston toisessa päädyssä olevalle vaa’alle.

Punnitseminen on vanha tapa, joka auttaa bongaamaan elämäntavoissani tapahtuneet pienet muutokset jotka muuten huomaisin vasta kun paino on noussut minun makuuni liikaa.

Vaatelipastossa vaatteet on lajiteltu laatikoihin tavalla, josta löydän nopeasti ja helposti haluamani. Myös puhtaiden vaatteiden takaisin laittaminen on tehty mahdollisimman helpoksi.

Karsin jo viime keväänä kaikki vaatteeni Marie Kondon Konmari-järjestelmällä niin vähiin, että oman vaaterumban pyörittäminen on naurettavan helppoa. (Ikävä kyllä samaa ei voi sanoa lasten vaatteista.)

Sen lisäksi huoneen nurkassa on tuoli, jonne voin päivän päätteeksi laittaa vaatteet joita aion käyttää seuraavana päivänä uudestaan.

Sängyn ja oven välissä on iso tyhjä tila, johon hommasin eilen maton. Ainakin tänä aamuna tila suorastaan houkutteli tekemään aamuvenytyksiä ja pari aurinkotervehdystä.

Sängyn sivuilla ja jalkopäässä on niin paljon tilaa, että sängyn petaaminen on helppoa.

uusijarjestys

Ainakin parin ensimmäisen aamun perusteella voin sanoa että uudenlainen järjestys huoneessa tekee aamurutiinien läpikäymisestä helppoa ja sujuvaa. Aikaa ei mene yhtään tavaroiden etsimiseen tai edes oikean järjestyksen muistamiseen.

Seuraavaksi pitäisikin sitten ottaa haltuun lasten aamurutiinit ja omat iltarutiinit.

Miten sinä olet järjestänyt oman ympäristösi tukemaan parempia elämäntapoja? Entä miten ympäristösi vaikeuttaa ns. ruodussa pysymistä?

Miten voisin oppia hallitsemaan arkea paremmin?

Monet kokevat omien elämäntapojen remontoinnin todella haastavaksi tehtäväksi. Ja niinhän se onkin jos ei tiedä mitä tekee.

Tätä nykyä ajatus elämäntaparemontista tuntuu minusta helpolta. Sen sijaan oman ajankäytön ja toimintamallien muuttaminen sellaiseksi, että arki olisi sujuvampaa, tuntuu ihan yhtä vaikealta kuin ajatus elämäntaparemontista ennen kuin tein sen.

Miten voin soveltaa elämäntaparemontin oppeja arjen hallintaan?

Eilen listasin tärkeimmät opit elämäntaparemontistani. Tänään mietin miten voisin käytännön tasolla soveltaa niitä uusien ajan ja arkirutiinien hallintatapojen opetteluun.

1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.

Tämä on periaatteessa selvää pässinlihaa. Hyvät strategiat ja tarkkaan mietityt ruutiinit eivät riitä, jos niitä ei sisäistä. Ainakin minun aivoillani uusien rutiinien meneminen selkäytimeen kestää järjettömän kauan.

Eli OK, opettelen vuoden 2016 ajan uusia tapoja hallita arkea. Miten pidän huolen siitä että jaksan harjoitella tietoisesti uusia tapoja niin kauan että ne ovat korvanneet vanhat tavat?

Heti kun mennään konkretiaan, homma muuttuu epämääräisemmäksi.

Laihtumisen seuranta oli helppoa: pystyin laskemaan kaloreita ja ravintoainesisältöjä. Vaaka, mittanauha ja peili kertoivat toimivatko tekemäni muutokset vai eivät.

Miten mittaan arjenhallinan edistymistä? Mistä tiedän mikä toimii ja mikä ei? Tai toimiiko jokin juttu riittävän hyvin?

Tätä kirjoittaessani tajuan, että olisi varmasti hyvä ensin miettiä voinko muuttaa nykyiset toimintamallit jotenkin numeroiksi.

Esimerkiksi kuinka monta minuuttia päivässä etsin kadonneita tavaroita? Paljonko minulla menee kuussa rahaa myöhästymismaksuihin tai hukattujen tavaroiden korvaamiseen?

Miten monta asiaa saan hoidettua — entä kuinka moni akuutti asia jää hoitamatta joka päivä?

Kuinka ison rahamäärän edestä heitän joka viikko pois ruokaa koska se ehti pilaantua ennen kuin ehdin valmistaa tai syödä sen?

Kuinka usein olen jostain myöhässä — ja kuinka monta minuuttia kerrallaan?

Miten usein lupaan jotain jollekulle — vaikka vain itselleni — mutta lupaus jää lunastamatta syystä tai toisesta?

Kuinka paljon aikaa käytän esimerkiksi turhanpäiväiseen netissä surfaamiseen tai väittelyyn, josta jää vain tyhjä tai vähän hailakka olo?

Ehkäpä ihan ensimmäinen askel on selvittää mitä kaoottinen elämäntapa minulle maksaa ekstraa ajassa ja rahassa?

2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.

Ihmismieleen on sisäänrakennettu optimismivääristymä, joka saa meidät näkemään “tulevaisuuden minämme” tehokkaampana, tarmokkaampana ja pätevämpänä tyyppinä kuin mitä tänään olemme.

Siksi aina muutosta suunnitellessa on tärkeää miettiä mihin minä pystyn tai olisin pystynyt oikeasti tänään sinä epätäydellisenä, väsyneenä ja kaoottisena pienten lasten äitinä joka tänään olin.

Yksi asia jota olen jo mitannut pidempään ja joka kärsii huonosta ajankäytöstä on yöuneni. Huonosti nukutut yöt ovat myös asia jotka vaikuttavat ajankäyttööni ja arjen hallintaani seuraavana päivänä.

Menen esimerkiksi ihan liian myöhään nukkumaan.

Voisinko kuvitella meneväni koko loppuelämäni ajan kello 22 nukkumaan? Rehellisyyden nimissä en.

Luontainen uni-valve-rytmini on sellainen että jos saan nukkua ja herätä ilman kelloa (tai lapsia), hyvin nopeasti ajautuisin nukkumaan klo 2 ja heräisin vasta klo 10.

Mutta koska minulla on lapset joiden pitää olla eskarissa ja hoidossa tiettyyn aikaan ja joiden oma unirytmi on erilainen kuin minulla, en voi elää omassa rytmissäni vielä ainakaan 10-15 vuoteen.

Voisinko kuvitella meneväni seuraavien 10-15 vuoden ajan nukkumaan kello 22 jotta saisin nukuttua tarpeeksi ja herättyä klo 6 tekemään omia juttujani ennen kuin lapset heräävät?

Kyllä.

Voisinko tehdä sen jo tänään? Totuus on, että en. Tätä kirjoittaessani kello on 21, kuopus horisee vielä naapurihuoneessa  omassa sängyssään joulun sotkettua unirytmit ja haluan pestä hiukseni ennen nukkumaanmenoa.

Olen yksin lasten kanssa kotona enkä voi lähteä kellariin pesemään hiuksia ennen kuin kuopus nukahtaa, koska riski siihen että kaksivuotias riiviö karkaa alas on liian iso.

Voinko mennä pesemään hiukset sillä sekunnilla kun lapsi nukahtaa ja mennä sen jälkeen nukkumaan? Kyllä voin.

Voinko joka ilta seuraavan 10-15 vuoden ajan aloittaa omat iltatoimeni heti sen jälkeen kun lapset nukahtavat? Kyllä voin.

Voinko yrittää joka ilta hoitaa iltatoimeni niin ytimekkäästi kuin mahdollista ja yrittää ajan myötä tehostaa rutiineja niin, että pääsen nukkumaan klo 22 lähes joka ilta? Kyllä voin.

Tämä olkoon ensimmäinen askel jonka otan. Seuraavia mietin myöhemmin.

3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.

Olen tehnyt jo jonkin aikaa itselleni uudenlaista tietokantaa, johon voin kirjata ylös suorittamiani tehtäviä sekä mikä antaa minulle energiaa ja mikä vie sitä.

Annan itselleni tehdyistä tehtävistä pisteitä ja kutsun systeemiä arkipeliksi. Snapchatissa kutrinet-tunnustani pidempään seuranneet ehkä muistavat kun aloitin pisteiden antamisen.

Kutri kuntoon -vuonna viikkoraportin tekeminen pakotti minut näkemään miten homma oli edennyt — tai ollut etenemättä.

Harkitsen vakavasti että raportoisin tänne tai vaikka Snapchatiin päivä- tai viikkotavoitteitani ja miten niiden kanssa kävi. (Löydät minut Snapchatista siis tunnuksella kutrinet).

Missä laajuudessa niin oikeasti jaksaisin tehdä, on vielä syvemmän itsetutkiskelun alla.

4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.

Elämässäni näyttäisi olevan alkamassa aika, jolloin pahin härdelli on takanapäin. Toisin sanoen ainakaan juuri nyt ei ole kauheasti tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottuja ohjausprojekteja tiedossa, vaan työn alla on vain (lähes) omaan tahtiin tehtäviä kirjoitustehtäviä.

Kodin isoimmat remontit voisivat ainakin teoriassa olla valmiita syntymäpäivääni eli 9.1. mennessä ja lapset ovat palaamassa samoihin aikoihin hoitoon.

Jos käyttäisin seuraavat pari viikkoa ensisijaisesti nukkumiseen keskittyen ja sen ylös kirjaamiseen miten paljon sähläykseni maksaa minulle aikaa ja rahaa, minulla on 9.1. alkaen tämän päivän tiedon mukaan enemmän elämässäni pelivaraa keskittyä tekemään isompia käytännön muutoksia.

Uusien tapojen opettelu nimittäin vaatii meiltä enemmän henkistä kapasitettia ja energiaa kuin vanhaan malliin jatkaminen. Nykytiedon mukaan päivittäin käytössämme oleva henkinen kapasiteetti (sis. mm. itsekurin, tahdonvoiman jne.) on rajallinen.

Jos joutuisin esimerkiksi työprojektin tiimoilta opiskelemaan paljon uusia asioita, minulla ei välttämättä ole käytössä enää illalla samanlaista henkistä kapasiteettia omaksua uusia toimintamalleja tai käyttää itsekuria, kuin jos olisin voinut vetää työpäivän ns. automaattiohjauksella.

5. Nauti siitä mitä teet

En ole koskaan nauttinut esimerkiksi siivoamisesta, laskujen maksusta, kirjanpidosta tai lasten pukemisesta ja riisumisesta. En näytä edes saavan samanlaisia kicksejä siististä kodista kuin jotkut läheiseni.

Mutta olen oppinut jo aikoja sitten tekemään arkiaskareista hauskoja ja kiinnostavia kuuntelemalla äänikirjoja ja podcasteja.

Myös Superbetter-kirjan innoittamana olen alkanut entistä tietoisemmin tehdä vaikkapa siivoustehtävistä pieniä “leikkihaasteita” (esim. “saanko alakerran imuroitua 15 minuutissa”).

(Hauska fakta: Superbetter-kirjan kirjoittajan Jane McGonigalin identtinen kaksoissisko Kelly McGonigal on kirjoittanut itsekuria käsittelevän lempikirjani The Willpower Instinct.)

Ehkä arkiaskareista voisi tehdä vieläkin hauskempaa yhdistämällä niihin jonkin sosiaalisen aspektin tai muuta vastaavaa?

6. Jos kaadut, nouse ylös

Tämän pointin hanskaan jo kohtuullisen hyvin. Jokainen joka on seurannut pidempään blogiani voi muistella kuinka monta kertaa olen yrittänyt ottaa “elämän haltuun”.

Aina yritykset ovat jotenkin menneet pieleen, mutta täällä sitä taas ollaan yrittämässä uudella innolla ja uusilla työkaluilla tarttua tähän ongelmaan.

Kuka tietää vaikka tämä olisi se kerta, jolloin jotain muuttuu yhtä radikaalisti kuin vuonna 12 vuotta sitten?

viitoittamanipolku

Mitä opin elämätaparemontistani?

kaadu7kertaa

Vanha kiinalainen sananlasku (tai ainakin netin inspiraatiofraasi) määrittää onnistumisen seuraavasti: “kaadu seitsemän kertaa — nouse ylös kahdeksan”.

Olen yrittänyt ottaa arkea haltuun useampaan otteeseen viime vuosien aikana. Joka kerta homma on jotenkin mennyt pieleen. Lapset ovat alkaneet taas valvottaa entistä pahemmin. Kiireellinen työprojekti on pamahtanut päälle. Innostus on lopahtanut.

Epäonnistumisistani on tullut mieleen aika, jolloin kamppailin painonhallinnan kanssa. Laihdutin samaa 7–10 kiloa moneen kertaan. Välillä laihdutus tyssäsi jo parin kilon jälkeen ja paino nousi pian takaisin lähtöpainoon — tai jopa korkeammaksi kuin ennen.

“Tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun”
Sain jojoilun hallintaan vasta kun vuonna 2003 kun tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun. Suhtaudun projektiin puolitieteellisenä tutkimuksena, jonka tarkoituksena oli selvittää miten juuri minun kannattaisi syödä ja liikkua, jotta laihtuisin tavoitepainooni ja pysyisin siinä tarvittaessa koko loppuelämäni.

Mitä opin elämäntaparemontistani?

Rakas ystäväni kysyi minulta miten voisin hyödyntää tuolloin oppimani asiat arjen hallinnassa. Tässä ovat tärkeimmät havaintoni.

1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.

Olen “harjoitellut” vanhoja, huonoja elämäntapoja pahimmillaan koko ikäni — on turha kuvitella että saisin ne parissa viikossa korvattua täysin uusilla tavoilla.

Vuosi varmistaa myös sen, että pääsen testaamaan uusien tapojen soveltamista mahdollisimman monissa erilaisissa tilanteissa. Arjessa ja juhlassa. Kiireessä ja väsyneenä. Kotona ja matkoilla.

2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.

Toisin sanoen silloin kun kuntosi on huono, voisit ehkä kuvitella käveleväsi joka päivä koko loppuelämäsi ajan 10 minuuttia päivässä. Älä siis edes yritä treenata heti kättelyssä tunnin ajan joka päivä.

Kun tekemäsi pieni muutos tuntuu menevän omalla painollaan, voit miettiä olisitko valmis pitämään jostain hieman isommasta muutoksesta kiinni koko loppuelämäsi.

3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.

Vanhan bisnes-kliseen mukaan “Se mitä mitataan tulee tehdyksi”. Laihduttajia tutkineet ovat huomanneet että syötyjen ruokien kirjaaminen tai jopa pelkästään valokuvaaminen auttaa merkittävästi ruodussa pysymistä.

Asioiden mittaaminen auttaa muistamaan mitä on tekemässä ja näyttää mikä toimii ja mikä ei.

Muille raportoiminen antaa lisätukea, kunhan on sitoutunut raportointiin niin, ettei luista siitä edes silloin kun alkaa lipsua.

Sen lisäksi minulle vanhana nörttinä erilaisten teknisten sovellutusten käyttö antaa lisäpotkua muutosten tekemiseen. Saan outoa mielihyvää taulukoista, joista voin katsoa pidemmän aikavälin trendejä.

4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.

Oma elämäntaparemonttini onnistui, koska annoin itselleni luvan paneutua aiheeseen ihan kybällä. Minulla ei ollut tuolloin lapsia ja tein töitä freelancerina, minkä takia saatoin vapaasti treenata silloin kun halusin, kirjata tekemisiäni, opiskella lisää aiheesta ja päivittää nettisivuja.

Yksi ongelma aiemmissa yrityksissäni opetella tehokkaammaksi on ollut se, että olen ollut liian väsynyt, hätäinen tai muuten kaoottisessa vaiheessa yrittäessäni tehdä muutosta. Olen yrittänyt tehdä muutosta kiireellä koska muutostarve on tuntunut liian polttavalta.

Nyt haluan varata rauhassa aikaa ja tilaa elämässäni muutokselle.

5. Nauti siitä mitä teet

Elämäntaparemonttini onnistui myös siksi, että nautin niin paljon asioista, joita tein sen aikana. Aloitin liikunnan lisäämisen tietoisesti etsien ensin liikunnan iloa.

Eli harrastin vain liikuntaa joka tuotti minulle jo liikkuessa iloa ja hyvää oloa. Kirjasin syömisiäni ja liikuntojani tietokantaan, jonka tekemisestä ja ylläpitämisestä sain valtavasti kicksejä. Annoin itselleni luvan syödä kaikkea kohtuudella eli en karsinut kokonaan herkkuja ruokavaliostani.

6. Jos kaadut, nouse ylös

Olennaista ei ole välttää mokia tai repsahduksia vaan se mitä tapahtuu niiden jälkeen. Repsahdus kertoo siitä että suunnitelmani on ollut liian kunnianhimoinen tai epämääräinen.

Mieti mitä kaikkea piti tapahtua että homma meni pieleen ja miten voit jatkossa välttää saman virheen. Nouse ylös ja jatka entistä viisaampana ja vahvempana.

Tämä kirjoitus valmistelee minua vuoden 2016 teemavuoteen, jonka aikana haluan opetella uusia toimintamalleja arjessa toimimiseen. Edellisessä kirjoituksessa totesin ettei muutokseen ole ihmelääkettä. Seuraavassa kirjoituksessa mietin miten nämä opit voi kääntää uusien toimintamallien opetteluun.

Tehokkuuteen ei ole ihmelääkettä

Haluaisitko olla tehokkaampi, täsmällisempi, siistimpi tai järjestelmällisempi? Minä haluaisin. Puolitoista vuotta sitten luulin löytäneeni siihen vihdoin ja viimein lääkkeen.

Hei, olen Katri, kaoottinen pienten lasten äiti. Minulla on tarkkaavuushäiriö ja siihen sopiva lääkitys.

Jotkut tarkkaavuushäiriötä eli ADHD:tä käsitteleviä juttujani tai haastattelujani lukeneet ovat kertoneet alkaneensa epäillä itsekin kärsivänsä tarkkaavuushäiriöstä. Moni heistä lähtee hakemaan diagnoosia toivoen lääkityksen tekevän elämästä helpompaa.

Useimmille ADHD-lääkkeen aloitus avaa elämän uudella tavalla. Tuntuu kuin olisi saanut supervoimat joiden avulla voi tehdä ihan mitä vain — kuten siivota sukkalaatikkonsa tai tehdä veroilmoituksen kerrankin ajoissa. Ooh!

Alkuhuuman hälvettyä voi iskeä pettymys kun “yllättäen” lääke ei ratkaisekaan kaikkia ongelmia tai tee koko elämänsä kaaoksessa eläneestä ihmisestä supertehokasta ja organisoitunutta.

Terveisiä (lapsiperhe)helvetistä

Yksi vaikeimmista asioista elämässäni on lapsiperhearjen pyörittäminen. Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut jo ajat sitten (vaikka tuskin olisin tullut edes valituksi tehtävään).

“Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut.”
Äitiys vaatii minulta ensisijaisesti kykyjä, joita minulla ei luontaisesti ole ja taitoja joita en ole vieläkään onnistunut hankkimaan.

Pitäisi olla hyvä luomaan ja ylläpitämään rutiineja. Muistaa laittaa tavarat takaisin sinne mistä ne otti (että ne löytyvät seuraavallakin kerralla). Olla koko ajan ajantasalla siitä paljonko aikaa on mennyt ja paljonko on jäljellä. Jatkaa siitä mihin jäi keskeytysten jälkeen. Pysyä läsnä tässä hetkessä.

Ajatus kirjan kirjoittamisesta viikon tai parin ajan putkeen ilman että teen muuta kun nukun, syön ja käyn vessassa, on yksi innostavimmista ja siisteimmistä asioista mitä tiedän. Kirjoittaessani tunnen olevani elossa ja omalla erikoisosaamisalueellani.

Ajatus viikonlopusta kahden vilkkaan pikkupojan kanssa samalla kun yritän siivota ja pestä pyykkiä imee elinvoimani kuin verenhimoinen vampyyri. Vaikka päivät eivät olisi olleet fyysisesti raskaita, tunnen oloni iltaisin tyhjäksi ja itseni totaaliluuseriksi.

Hyvä on, ehkä ihan vähän kärjistän, mutta vain vähän.

Mihin lääkitys auttaa — ja mihin ei?

Sain lääkityksen tarkkaavuushäiriööni vasta 1,5 vuotta sitten. Sitä ennen istuin usein arkiaamuina eteisen lattialla ja itkin, kun lasten kanssa ulos asunnosta pääseminen tuntui niin toivottoman vaikealta.

Lääkitys on tehnyt aamuista suorastaan helppoja. Jopa päivät jolloin lapset ovat kotona sujuvat melko siedettävästi.

Lääkitys auttaa keskittymään käsillä olevaan tehtävään, vähentää poukkoilua asiasta toiseen ja estää minua vajoamasta liian helposti omiin ajatuksiini. Pystyn pitämään paremmin mielessäni mitä minun pitää tehdä ja missä järjestyksessä. En edes hukkaa tavaroita ihan niin helposti kuin ennen.

Lääkitys ei tyhjennä täyteen tupattua kalenteria.
Lääkitys ei kuitenkaan ole antanut minulle maagisesti tarvittavia tekniikoita ja strategioita tehokkaaseen ajanhallintaan ja asioiden priorisointiin. Se ei korvaa hyvin järjestettyä kotia. Se ei tyhjennä liian täyteen tupattua kalenteria tai järjettömän pitkää työlistaa.

Lääke ei vie väsymystä tai paranna muistia huonosti nukutun yön jälkeen. Se ei saa elämää tuntumaan hauskemmalta ja kiinnostavammalta. Se ei vie pois alhaisen verensokerin tuomaa kärttyisyyttä.

Lääkitys ja muutto maalle, jossa meillä on enemmän tilaa (mm. aikuisilla oma makuuhuone) mahdollistaa sen, että voisin laittaa kotini ja elämäni ensimmäistä kertaa lasten saamisen jälkeen järjestykseen.

Vaikka paljon on parantunut siitä mikä tilanne oli vaikkapa kaksi vuotta sitten, koen etten ole vielä ottanut täyttä iloa irti siitä, miten voisin arkeni käytännön tasolla järjestää.

Niinpä olen ajatellut varata vuoden 2016 uusien arjenhallintakeinojen opetteluun — samalla tavalla kuin käytin vuoden 2003 uusien elämäntapojen opetteluun.

Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten voisin hyödyntää vuoden 2003 elämäntaparemontin opit uusien toimintamallien opettelussa. Sitä seuraavassa kerron, miten pelillistäminen voisi tehdä uusien toimintamallien opettelusta helpompaa ja hauskempaa.

ihmelaaketehokkuuteen