Kuinka sohvaperuna voi juosta 5 km paljain jaloin

Maratonitkin juostaan askel kerrallaan

Opin monien ikäisteni naisten tavoin inhoamaan liikuntaa yläasteen liikuntatunneilla. Kutri kuntoon -teemavuoden myötä tykästyin liikuntaan yleensä, mutta juokseminen jäi yhä inhokkilistalleni. Nyt olen valmis antamaan juoksemiselle uuden mahdollisuuden.

Pari vuotta sitten ajauduin lukemaan Chris McDougallin kirjan “Born to Run”. Chris on juoksemiseen hurahtanut amerikkalaismies, joka kärsi juoksun aiheuttamista rasitusvammoista. Hän lähti Meksikon vuorille tutustumaan myyttiseen “juoksijakansaan”, joka juoksee päivät pitkät vuortenrinteitä pitkin pelkissä sandaalinläpysköissä.

Kokemuksensa inspiroimana Chris kokeili sandaaleilla juoksua ja innostui siitä niin, että alkoi markkinoimaan “paljasjalkajuoksua” koko maailmalle.

Paljain jaloin pitkin peltoa kipittämässä

Muutamassa vuodessa paljasjalkajuoksun suosio on lisääntynyt räjähdyksenomaisesti. Aika harva uskaltaa juosta ihan paljain jaloin, mutta onneksi tarjolla on tätä nykyä laaja valikoima paljasjalkajuoksukenkiä ja muita nk. minimalisti-kenkiä, joiden ideana on tukea jalkaa niin vähän kuin mahdollista.

Kirjan luettuani minäkin halusin kokeilla paljasjalkajuoksua, ja kokeilinkin sitä ihan paljain jaloin lapsuudenkotini pellolla. Juoksu tuntui huomattavasti miellyttävältä kuin ns. tavallinen juoksu.

Oikeaoppinen paljasjalkajuoksu on päkiäjuoksua, eli siinä päkiän keskiosa osuu ensimmäisenä maahan.

Useimmat juoksijat astuvat kantapää edellä maahan. Born to Run -kirjan mukaan tämä mahdollistui vasta kun lenkkarivalmistajat keksivät laittaa pehmusteet kengän kantapäähän. Samalla he tulivat tahattomasti luomaan epäergonomisen ja juoksuvammoja aiheuttavan juoksutyylin.

Paljasjalkajuoksussa askel on lyhyempi kuin kanta-astunnassa. Näin myös tahdin pitäisi olla nopeampi. Joidenkin lähteiden mukaan optimaalinen vauhti olisi noin 180 askelta minuutissa. Sen voi löytää metronomin tai tarpeeksi nopeiden biisien avulla.

juoksukengat

Ensimmäiset askeleet kohti juoksuharrastusta

Viime aikoina pari ystävääni ovat intoilleet niin paljon juoksemisesta, että päätin vihdoin ja viimein ryhdistäytyä ja kokeilla juoksemista tosissani.

Google kertoi että Tammistossa sijaitsevassa Scandinavian Outdoor Storessa oli tarjolla paljasjalkakenkiä.

Miehen tultua töistä kotiin ja otettua esikoisen haltuunsa minä hyppäsin kuopuksen kanssa autoon ja ajaa hurautin kauppaan. Merrellin kenkä, jota olin alunperin googlauksen perusteella ajatellut tuntui valitettavasti liian kapealta raskauksien leventämiin räpylöihini.

Sen sijaan ihastuin Vivo Barefootin The One -malliin, josta jouduin tosin ottamaan koon 41, kun yleensä kenkäkokoni on ollut 39. Mikä parasta kengän mukana tuli pieni kirjanen oikeasta tekniikasta, DVD ja jopa metronomi edesauttamaan oikean rytmin löytmistä.

juoksuohje

Yleensä ihan kaikki käyttämäni kengät hiertävät jalat rakoille ennen kuin jalat muokkautuvat kengän malliin. Ei The One, jota olen käytänyt nyt päivittäin yli viikon ilman sukkia.

Jee!

Seuraavaksi pitikin sitten selvittää että miten kannattaisi alkaa juosta. Muistin hämärästi nähneeni Jenkeissä asuessani jotain juoksuohjelmia joilla aloittelija voi aloittaa juoksuharrastuksen. Google ei pettänyt lainkaan.

juoksuappMuistelemani ohjelman nimi on “Sohvalta 5KM:iin” (Coach-to-5K) ja sen on kehittänyt John Clark alunperin omaa äitiään ajatellen. Ohjelman ideana on totuttaa sen seuraaja niin pienin askelin juoksemiseen, ettei se tunnu liian kurjalta.

Nörtti kun olen, hommasin lisägooglailun jälkeen iPhoneeni kyseiseen juoksuohjelmaan perustuvan Get Running -appin, joka kertoo innostavasti koska juostaan ja koska kävellään.

Oikean tahdin saamiseksi googlasin netistä biisejä, joiden rytmi on 180 biittiä minuutissa ja tein niistä soittolistan.

Ohjelman ensimmäinen viikko on nyt takana ja olen tehnyt kolmena päivänä lenkin, jossa viiden minuutin alkulämmittelyn jälkeen juoksen minuutin ja sitten kävelen puolitoista minuuttia, sitten taas juoksen minuutin, jonka jälkeen kävelen taas puolitoista minuuttia. Yhteensä teen näitä juoksu-kävely-syklejä kahdeksan kappaletta, jonka jälkeen taas jäähdyttelen viisi minuuttia kävellen. Koko lenkin kesto on 30 minuuttia.

Fiilis on ollut hyvä, minuutin pätkät menevät yllättävän nopeasti. Lihaksissa on melkein koko ajan viivästynyt lihaskipu (DOMS), joka on normaali reaktio kun kehoa alkaa rasittaa eri tavalla kuin ennen.

Hiilareita on tehnyt juoksemisen myötä selvästi enemmän mieli kuin aikaisemmin ja olen antanut mieliteoille jossain määrin myötä.

Paino nousi ensimmäisen juoksupäivän (ja sitä seuranneen hiilaritankkauksen) jälkeen kilon ja on pysynyt siitä lähtien ylhäällä. Mitat sen sijaan olivat samat kuin viikko sitten. Hyvä muistutus siitä, että vaaka kannattaa tosiaan heittää mäkeen ja ottaa mieluummin mittanauha käteen.

Tämä on ollut lupaavin juoksuharrastuksen alku, mitä minulla on koskaan ollut. Seitsemän viikon päästä nähdään jaksanko juosta viisi kilometriä yhteen putkeen.

Lisää paljasjalkajuoksusta suomeksi:

Vivo Barefootin sivuilla

Paljasjalkamatin blogissa

Oletko sinä kokeillut paljasjalkajuoksua? Tai haluaisitko kokeilla sitä?

 

Miten painonhallinta voi olla naurettavan helppoa

helpointapalaihtua

Oletko juuri laihduttamassa? Tai ainakin mietit laihduttamista? Miltä laihduttaminen tuntuu? Kituutatko itsekurin äärirajoilla? Tunnetko eläväsi ihan normaalia elämää?

Minä olen laihtunut viimeisen neljän kuukauden aikana yli 16 raskauden aikana keräämääni ylipainokiloa (21, jos vauva ja lapsivesi lasketaan). Olen vielä 6 kilon päässä normaalipainostani. En tunne laihduttavani, vaikka syön vähemmän kuin mitä tällä hetkellä imettävänä äitinä kulutan.

Kuinka paljon syön? Keskimäärin 1800-2000 kcalia päivässä normaalia ruokaa. Tuo on se määrä, jonka voin syödä lihomatta, kun painan 67-68 kiloa ja harrastan jonkin verran liikuntaa.

Olen viimeisen viikon aikana muistellut paljon fiiliksiäni ennen Kutri kuntoon -vuotta 2003, jolloin vielä kuvittelin laihduttamisen olevan jotenkin vaikeaa tai suorastaan ylivoimaista. Noina vuosina etsin koko ajan jotain viisastenkiveä painonhallintaan ja jojoilin jatkuvasti.

Ajattelin vuosikausia katkerana että minut oli tuomittu lihomaan pelkän suklaan ajattelusta ja kadehdin kapeampia kavereitani, joiden uskoin voivan syödä mitä tahansa lihomatta.

Samalla missasin sen pointin, että vaikka he söivät mitä halusivat, he halusivat syödä vain kulutuksensa verran. Toisin sanoen he söivät vähemmän kuin minä söin. Sen lisäksi he kuluttivat päivän mittaan enemmän energiaa arkiliikunnalla ja kuntoliikunnalla kuin minä mukavuudenhaluisena sohvaperunana.

Laihtuminen on yksinkertaista

Laihduttamisessa ja painonhallinnassa ei ole oikeasti mitään mystistä tai vaikeaa. Sen kun alat syödä ja liikkua niin kuin söisit ja liikkuisit pysyäksesi tavoitepainossasi.

Tällöin kehosi kevenee ja kutistuu ajan myötä vähäisempää energiansaantia ja liikuntaa vastaavaan painoon ja kokoon.

Laihduttamisesta tulee välittömästi vaikeampaa ja vaarallisempaa, jos tavoitteesi ei ole normaalipainon ja rasvaprosenttirajojen sisällä — tai jos syöt vähemmän kuin mitä tavoitepainossasi söisit ja kuluttaisit.

Monilla laihdutuskuureilla päivän energiamäärä lasketaan 1200-1400 kcaliin. Esim. GoFatGo-pikadieetillä energiamäärät ovat 1400 kcalin luokkaa. Minä 173 cm pitkänä naisena kuluttaisin niin vähän jos painaisin 40 kiloa. Tosin siinä vaiheessa olisin todennäköisesti jo syömishäiriöisten osastolla pakkosyötettävänä.

Oletko kokeillut tällaisia kitudieettejä? Mitä tapahtui? Alkuun paino putosi loistavasti. Suhteellisen pian se alkoi kuitenkin jumittaa, kun kehosi päätteli että olit tappamassa teitä nälkään. Samaan aikaan mieliteot ottivat ylivallan ja ennen kuin huomasitkaan, aloit repsahdella.

Syytit epäonnistumisesta itseäsi ja heikkoa itsekuriasi. Kävikö koskaan edes mielessäsi, että vika oli valitsemassasi dieetissä?

Tai ehkä pudotettavaa oli niin vähän, että onnistuit pääsemään tavoitepainoosi ennen kuin mopo karkasi käsistä. Mitä sitten tapahtui? Kuinka siirtyminen laihdutusruokavaliosta ihannepainosi säilyttävään ruokavalioon tapahtui? Ei kovinkaan tyylikkäästi, jos olet tyypillinen jojoilija.

Tällä 3 minuuttia pitkällä videolla kysynkin laihdutatko tietämättäsi niin kuin anorektikko:

Miksi ihmeessä rääkkäisit itseäsi ja kehoasi tällaisella idiotismilla?

Hei, minä olen joskus ollut ihan yhtä idiootti. Luulin vilpittömästi että tiukat dieetit ja tuntikausien kävelylenkit tai hirveät hikitreenit olivat ainoa tapa laihtua. Sitten oivalsin amerikkalaisista fitness-lehdistä, että oli olemassa fiksumpikin tapa:

Ala jo laihdutuksen alussa syödä ja liikkua tavalla, jolla sinun pitäisi syödä ja liikkua pysyäksesi ihannepainossasi.

Totta, laihtuminen ei tällöin ehkä ole niin dramaattista kuin kitudieeteillä, mutta se on miellyttävämpää, jolloin pysyt paremmin ruodussa ja tulokset ovat pysyviä.

Ennen kaikkea saat jo koko laihtumisajan harjoitella syömään tavalla, jolla tulet syömään loppuelämäsi ihannepainossasi.

Elämä on ihan oikeasti aivan liian lyhyt itsekidutukseen ja turhanpäiväiseen jojo-laihduttamiseen.

Mitä haluat siis tehdä?

Jos haluat laihtua pysyvästi tekemällä elämäntaparemontin kitukuurien sijaan, tsekkaa itseopiskeltava Onnistunut laihdutus -nettikurssi tai jos haluat enemmän tukea, tutustu tammikuussa 2014 alkavaan Method Kurssi -kurssiin.

Pitääkö laihduttamiseen olla syy?

Sunnuntaina alkoi Onnistunut laihdutus -kurssiin ja omaan Kutri kuntoon -projektiini liittyvä 10 viikon kevennys kesään -puhelusarja, jonka ensimmäisessä puhelussa tulin itse puhuneeksi paljon mm. siitä, tarvitseeko laihduttamiseen olla syy.

Puhelut äänitetään myöhempää kuuntelua varten. Ensimmäisestä puhelusta otetussa katkelmassa kerron miksi laihdutussyyn keksimällä keksiminen voi olla haitallista — varsinkin jos syytä lähdetään luomaan itseinhoa lietsomalla.

kevennys

Äänitepätkässä mainitsen, että saan valtavaa mielihyvää esimerkiksi painon, mittojen ja syömisten taulukoinnista. Sitäkin hurjempaa iloa olen kokenut eilen ja tänään tehdessäni uutta versiota ravinto- ja liikuntalaskuritietokannastani.

Sain nimittäin selville että käyttämäni FileMaker Pro -tietokantoja voi pyörittää iPhonessa ILMAISELLA FileMaker Go -ohjelmalla. Tähän asti suurin ongelma on ollut se, etten aina ole koneen ääressä syödessäni, jolloin helposti unohdan kirjata ylös syömiseni.

Tehdessäni tietokannasta eli laskuohjelmasta uutta versiota lisäilin siihen myös uusia ominaisuuksia, kuten automaattisen kulutuslaskurin, joka laskee niin lepo- kuin peruskulutukseni sen päivän painon mukaan.

Vanha tietokantaversio oli laadittu omaan käyttööni, joten en pyrkinyt sitä tehdessäni erityiseen selkeyteen.

Tajuttuani miten helppoa tietokantaa on käyttää iphonessa ilmaisella ohjelmalla, päätin että kutri.net:in VIP-jäsenet ja Onnistunut laihdutus -kurssilaiset (joilla on iPhone) saavat laihdutustietokannan ilmaiseksi käyttöönsä!

Tietokannassa on valmiiksi yli 1200 eri ruoka-ainetta ja uusien lisääminen on todella helppoa (vaikka itse sanonkin). Ravintosisällön lisäksi laskuri näyttää kunkin ruoka-aineen, päivän ja aterian energiaprosentit — myös kaaviona. Miksi? Koska keksin miten sen saa aikaan, haha!

kevennys-1

Liikuntapuolelle voi syöttää joko sykemittarin tms. antamat kaloritiedot tai antaa ohjelman laskea ne itse.

Saanen laskurin muillekin kelpaavaan kuntoon viikon sisällä. Se toimii myös iPadissa. Jossain vaiheessa olen tekemässä myös iPadin isompaa näyttöä hyödyntävää versiota, mutten ihan just nyt.

Periaatteessa tietokannasta voisi ehkä tehdä jonkun tietokoneissa ilman FileMaker Pro:ta toimivan version, mutten ole varma olenko ymmärtänyt asian oikein. Jos se on mahdollista, teen myöhemmin tietokoneella toimivan version.

HUOM! Tällöin tietokoneella ja iPhonessa olevia tietokantoja ei voi synkata ainakaan helposti ja ilmaiseksi keskenään. Eli jos syötät jotain iPhonessa olevaan tietokantaan, se ei ilmesty koneella olevaan tietokantaan. Tosin tähänkin olen etsimässä ja tavallaan löytänyt jo ratkaisun, mutta se maksaa ja sen käyttö vaatii nettiyhteyden ääressä olemista.

Jos olet siis Kutri.net:in VIP-jäsen tai Onnistunut laihdutus -kurssilainen, omistat iPhonen tai iPadin ja haluat alkaa seurata syömisiäsi, viikon päästä voit tehdä ne Kutri.net:in kalorilaskurilla!

 

Tieto lisää nautintoa

Jos en tietäisi mitään antiikin Kreikasta ja Ateenan historiasta, tämä olisi vain kasa kiviä.

Aina ennen ulkomaanmatkaa — varsinkin uuteen paikkaan — ahmin kaiken mahdollisen matkakohteestamme aina sen historiasta tärkeimpiin nähtävyyksiin ja parhaisiin ravintoloihin. Tämä tarpeeni tietää kaikki kaikesta kasvoi (ja kasvaa vieläkin) joskus ihan naurettaviin mittasuhteisiin. Eräällä Euroopan reissulla sain lempinimekseni “ajotietokone”, koska ajo-ohjeiden lisäksi huutelin koko ajan takapenkiltä turistiopashengessä lisätietoja tyyliin “jos lähtisimme tuosta oikealle, kymmenen kilometrin päässä olisi paikka, jossa saksalaiset ja ranskalaiset taistelivat tuhatkuussataa luvulla”.

Perille päästyäni en välttämättä näe puoliakaan paikoista, joista olen lukenut — useimmiten mukavuudenhaluisemman matkaseurueen vastustuksesta. Useimmiten sillä ei oikeastaan ole edes väliä. Tuntuu  jotenkin vain mukavalta tietää, mitä kaikkea matkakohteesta löytyy ja miten mikäkin paikka, nimi ja tapahtuma nivoutuu yhteen isommaksi kokonaisuudeksi.

Silloin tällöin ihmettelin omaa tiedonhaluani. Oliko kyse jonkinlaisesta nörttiydestä, salaisesta Aspergerin syndroomasta vai ihan vain kontrollifriikkeydestä?

Sitten näin tämän Paul Bloomin superhauskan TED-puheen nautinnon alkuperästä. Jos osaat jollain lailla englantia — tai ainakin ruotsia tai saksaa, joilla puhe on myös tekstitetty — suosittelen lämpimästi katsomaan tämän videon.

Nautinto on vain ajatus

Bloom kertoo puheessaan vakuttavasti siitä, miten nautinto syntyy ensisijaisesti ajatuksesta. Se, mitä ajattelet jostain asiasta ratkaisee miten paljon nautit siitä.

Eräässä tutkimuksessa koehenkilöt makasivat magneettikuvauslaitteessa juoden pillistä imien viiniä. Kaikki saivat tietenkin samaa viiniä, mutta sellaisten koehenkilöiden aivoissa, joille kerrottiin että viini on kallista laatuviiniä, nautintoon littyvät aivojen osat aktivoituivat paljon rajummin kuin niillä, jotka luulivat juovansa halpisviiniä.

Vastaava ilmiö on todistettu tusinassa eri kokeessa (ilman aivoskannausta): jopa viinin huippuasiantuntijat arvioivat täsmälleen saman viinin paremmaksi silloin kun heille kerrotaan että se on kallista viiniä kuin silloin, kun heille kerrotaan että se on halpisviiniä.

Kun kuulin näistä tutkimuksista jo vuosia sitten, tunsin itseni jotenkin omien aivojeni pettämäksi. Mietin kaikkia niitä kalliita aterioita, joita olin syönyt hienoissa ravintoloissa. Olivatko ateriat oikeasti makunautintona niin ihmeellisiä, vai syntyikö aterioiden ihmeellisyys nimenomaan omista ajatuksistani?

Ennen kuin tajusin että koemme todellakin vain oman ajattelumme, ajatus siitä, ettei ole mitään “puhdasta aistinautintoa” oli niin masentava, etten halunnut ajatella sitä sen enempää.

Vasta Bloomin puhe sai minut miettimään asiaa uudestaan — ja ennen kaikkea uudelta kantilta. Bloom ei näe nautinnon kannalta minkäänlaisena ongelmana sitä, että se, mitä ajattelemme jostakin määrittää sen, millaista nautintoa se meille tuottaa. Päinvastoin!

Puheensa lopuksi Bloom antaa vinkin siitä, miten voit nauttia enemmän jostain asiasta: tutki ja opiskele siitä enemmän. Mitä enemmän tiedät jonkin asian historiasta, toimintamekaniikasta ja siitä, miten se liittyy johonkin isompaan viitekehykseen, sitä enemmän sitä arvostat ja sitä enemmän se tuottaa sinulle nautintoa.

Yhtäkkiä näin oman intohimoni perehtyä itseäni kiinnostaviin asioihin todella fiksuna vetona, enkä vähän friikkinä pakkomielteenä.

Kuinka paljon enemmän rakastankaan hevosia ja nautin niiden seurasta, koska tein kaksitoistavuotiaana omaksi huvikseni monisataasivuisen “Hevoskansion”, jonka ensimmäisessä osiossa käsiteltiin hevosten evoluutiota ja viimeisissä niiden hoitoa kuin jos en olisi ikinä opetellut kuin perusasiat hevosen käsittelystä?

Ehkäpä kokemukseni Itävallan vuodestani oli niin valtavan antoisa juuri siksi, että ennen vaihto-oppilaaksi lähtöä olin tutustunut perinpohjaisesti Itävaltaa 800 vuotta hallinneen Habsburgien suvun moniin vaiheisiin.

Aivan varmasti Kutri kuntoon -elämäntaparemonttini tuntui aikanaan niin hauskalta ja innostavalta myös siksi, että samaan aikaan opiskelin intohimoisesti kaiken mahdollisen ravitsemuksesta ja liikunnasta. 

Takaisin lapsuuteeni tulevaisuuteen

Eilen aamulla lähdin Mäntsälään sieneen. Samoillessani metsässä, jossa olen käynyt sienessä, marjassa ja leikkimässä jo yli 30 vuoden ajan, tajusin keittiöuudistukseni palauttaneen minut tavallaan takaisin lapsuuteen ja teinivuosiin.

Leivoin ihan itse ensimmäiset piimäkakkuni (äidin ohjeilla tosin) jo sinä kesänä, kun olin täyttänyt kuusi vuotta. Muistan sen ylpeyden tunteen, jota koin viedessäni yhden ensimmäisistä leipomuksistani vanhalle hoitotädilleni lahjaksi. Tuona kesänä syttyi syvä rakkauteni leipomiseen ja ruoanlaittoon.

Kävin hakemassa lapsuudenkodistani vanhoja keittokirjojani. Niiden joukossa oli vanha ohjevihkoni 4H-kerhon ajoilta. 4H-kerho oli (ja on) meidän maalaislasten partio ja Martta-kerho. 4H-kerhossa harjoiteltiin erilaisia kädentaitoja, joista minua kiinnostivat eniten kokkaaminen, marjastaminen ja sienestäminen ja kasvimaan pitäminen.

Savinen peltomme ei suosinut kasvisten kasvatusta (vaikka yritimme kyllä) eikä eläminen isossa perheessä, jossa valtaosa ihmisistä halusi syödä vain samoja ruokia viikosta toiseen, kannustanut mihinkään valtaviin kulinaristisiin suorituksiin. Niinpä tyydyin lähinnä fiilistelemään ja fantasioimaan ajasta, jolloin voisin perustaa oman kasvimaan, säilöä poimimiani sieniä ja marjoja niin paljon kuin sielu sietää ja itse päättää mitä keittiössä kokattaisiin.

Eilen tajusin, että se aika on vihdoin ja viimein koittanut! Palattuani sienimetsältä poimin äidin takapihalle pudonneet omenat, joiden tiesin muuten jäävän käyttämättä. Eilen perkasin, keitin kokoon ja pakastin sieniä. Tänään vuorossa on omenahillon tekeminen ja omenoiden pakastus.

Mietin miten voisin alkaa kasvattaa kotonamme enemmän yrttejä ja salaatteja ja kävin jo mittaamassa mihin kohtaa asuntoomme kuuluvalle puutarhapläntille voisin laittaa korotetun viljelylaatikon (että kasvit saisivat tarpeeksi valoa). Aloin miettiä vakavissani marjapuskien istuttamista äidin takapihalle (en tosin vielä kysynyt äidiltä lupaa) ja selvitin alustavasti että puutarhaplänttimme valloittaneet putkikasvit ovat todellakin syötäviä vuohenputkia (jotka ensi keväänä joutuvat parempiin suihin, hähähää!).

Lisää nautintoa ruoasta

Tajuan nauttivani niin hulluna kokkaamisesta ja sienestämisestä siksi, että siihen liityy sellaisia ajatuksia kuten:

“Olen ehtoisa emäntä.”

“Toteutan lapsuuteni unelmaa.”

“Ihanaa ruokkia perhettä.”

“Jee, ilmaista ruokaa!”

“Oi, tästä tulee niiiiiin hyvää!”

“Hahaaa! Mä olen todella hyvä ruoanlaittaja!”

Samalla siihen liittyy muistoja kaikilta näiltä vuosilta, kun olen kehittänyt kokkaustaitojani. Minulla on ollut lapsuuden ja nuoruuden leivontakauden jälkeen mm. lihottavien erikoisherkkujen kausi, porsaan sisäfileen ja ranskalaisen ruskeakastikkeen kausi, useampia tuorepastakausia, pitkä terveellisen ja laihduttavan ruoan kausi ja kotoisan lohturuoan kausi.

Ajatus siitä, että nautinto tulee kokkaamiselle antamistani merkityksistä ja muistoistani ei haittaa. Päinvastoin! Se antaa minulle luvan uppoutua ilman huonoa omaatuntoa niin intohimoisesti ruoan ihmeelliseen maailmaan kuin minua huvittaa.

Nyt minulla on iltalukemisena iPadilla Harold McGeen aivan loistava ruoan historiaa, kemiaa ja valmistusta käsittelevä kirja On Food and Cooking: Science and Lore of the Kitchen.

Eilen ajaessani maalle keräämään sieniä kuuntelin Paul Stametsin Ted-puhetta kuudesta tavasta, jolla sienet voivat pelastaa maailman, jolloin sieniä kerätessäni tunsin entistä suurempaa arvostusta näitä ihmeellisiä kasveja kohtaan.

Paul Bloomin puheen myötä ymmärrän myös sen, miksi lähiruoan ostaminen ja torilla, kauppahallissa ja pienissä erikoisruokakaupoissa shoppaaminen tuntuu niin hyvältä. Yhtäkkiä hankkimani ruoka ei ole enää kasvotonta bulkkiruokaa vaan ostamaani ruokaan liittyy jokin tarina.

Viime keskiviikkona maalaistentorilta ostamani luomu-emmerjauho tuntuu erityiseltä, koska ostin sen suoraan viljan viljelijältä, jolta myös kuulin koko jauhosta ensimmäistä kertaa.

Ja sitä aiemmin ostamani lammas maistui osaltaan ehkä niin hyvältä, koska tiesin että kaupan omistaja oli itse teurastanut sen. Samoin eilisillan sienileipä oli erityisen herkullista, koska siihen liittyi niin paljon hyviä ajatuksia: sienien itse poimiminen, muistot lapsuudessani tekemistäni sienileivistä ja uudistetun keittiöni fiilistely.

Lastani näyttää kiinnostavan kovasti, mitä äiti puuhaa keittiössä. Söin viime keväänä ensimmäisen kerran jonkun veljeni kokkaamaa ruokaa, vaikka olen itse laittanut heille ruokaa jo yli 30 vuotta. En aio odottaa yhtä kauan omien poikieni kanssa. Niinpä olen nyt ottanut reippaasti kohta kolmevuotiaan poikani mukaan kokkaamiseen.

Viimeisen viikon aikana esikoisemme on saanut jo toimia virallisena pastakoneen pyörittäjänä (ja ollut siinä ihan oikeasti suureksi avuksi), jauhelihakastikkeen sekoittajana (vähemmän avuliaasti) ja sienen puhdistajana (lähinnä näön vuoksi ja omaksi ja äidin huviksi).

Minua ilahduttaa ajatus siitä, että näin tarjoan jo pienestä pitäen lapselleni mahdollisuuden saada aivan erityistä nautintoa jostain sellaisesta asiasta, joka tulee väistämättä kuulumaan hänen jokaiseen päiväänsä koko hänen loppuelämänsä ajan.

Mistä sinä nautit? Mitkä asiat vetävät sinua puoleesi tai herättävät sinun uteliaisuutesi?

Tuorepasta

Ainekset neljään isoon annokseen:

  • 4 dl durum-vehnäjauhoja (saa esim S-marketeista) + ainakin desi jauhottamiseen
  • 2 kananmunaa
  • vajaa 1,5 rkl oliiviöljyä
  • n. 8-10 rkl vettä (tai tarpeen mukaan)

Tee näin:

1. Mittaa kulhon pohjalle jauhot ja tee jauhokasan keskelle kuoppa.

2. Riko kuoppaan munat ja mittaa öljy sekä 3-4 ruokalusikallista vettä.

3. Sekoita käsin – osa taikinasta klimppiintyy, osa jauhoista jää kuivaksi.

4. Lisää vettä taikinaa parhaasi mukaan vaivaten, kunnes taikina tuntuu jähmeältä muovailuvahalta – eli on siis paljon kovempaa kuin esim pullataikina.

5. Vaivaa, vaivaa ja vaivaa (ehkä 5 min) kunnes taikinasta tulee sileäpintainen pallomainen klöntti. Jos taikina takertuu kauheasti sormiin, lisää jauhoja varovasti.

6. Kun taikinapallon pinta on silkkimäinen, voit lopettaa vaivaamisen. Kääri taikinapallo muovikelmuun ja anna sen levätä 30 minuuttia. Jos aiot käyttää sen heti, voit pitää sitä pöydällä, muuten laita se jääkaappiin, jossa se säilyy ainakin seuraavaan päivään.

7. Taikinan levättyä alkaa höyläys: aloita pastakoneen isommalla välillä eli YKKÖSELLÄ. Muotoile sormella taikina lituskaiseksi suorakaiteen muotoiseksi lätyksi. Rullaa taikina koneen läpi kerran.

8. Taittele taikina koon mukaan joko pituus- tai vaakasuunnassa kolmeen osaan niin että taitat reunat sisäänpäin – näin siksi että saat taikinalevylle tasaiset reunat ja ilmeisesti se tekee muutenkin hyvää taikinalle (en muista miksi 🙂 ).

9. Vedä taas koneen läpi ykkösellä ja taittele sitten toisesta suunnasta kolmeen osaan. Vedä vielä kerran koneen läpi.

10. Tässä vaiheessa jaa taikina kuudeksi levyksi. Peittele muut levyt liinalla. Jos pinoat niitä päällekkäin, levitä levyjen väliin jauhoja.

11. Ala höylätä käsillä olevaa levyä ohuemmaksi vaihtamalla jokaisen rullauksen jälkeen säätimen numeroa taas isommaksi. Itse en mene omalla pastakoneella käytännössä koskaan 7 numeroa pidemmälle. Jos levy näyttää venyvät liian pitkäksi, leikkaa se poikki ja rullaa kumpikin levy erikseen ohuemmaksi.

12. Jauhota levy ja jätä se liinan alle siksi aikaa kun käsittelet muut levyt. Pinoa valmiit levyt päällekkäin muistaen jauhottaa nekin niin, etteivät levyt takerru toisiinsa.

13. Lopuksi leikkaa levyt haluamasi levyisiksi nauhoiksi tai tee niistä raviolinyyttejä tms tai käytä ne lasagneen. Jos leikkaat levyt nauhoiksi jauhota nauhat huolellisesti ja jätä ne vapaasti levitettynä kuivahtamaan.

14. Pöyhi kuivuvia nauhoja muutaman kerran jos et heti keitä niitä varmistaaksesi etteivät ne takerru toisiinsa.

15. Kuumenna isossa kattilassa reilusti vettä. Lisää veteen oliiviöljyä ja halutessasi suolaa. “Pudistele” nauhat jauhoista ennen kuin lisäät ne kiehuvaan veteen. Keitä 2,5 min “al denteksi” eli vielä hampaissa vähän tuntuvaksi.

16. Kaada siivilään ja halutessasi huuhtaise kuumalla vedellä.

17. Kaada kastikkeen sekaan ja nauti!

Huom! Itse teen 2 aikuisen ja yhden nirson taaperon perheelleemme koko taikina-annoksen, mutta käytän vain kerralla puolet pallosta ja säästän loppupallon seuraavaan päivään.

Pääsiäistunnelmia

20120408-230526.jpg

Pääsiäinen on mennyt sen verran touhukkaissa ja sosiaalisissa merkeissä etten ole muistanut tai viitsinyt kuvata kaikkia syömisiä, saati laittaa niitä tänne.

Lauantaiaamuna heräsin oman “elämä haltuun” -suunnitelman mukaan jo ennen auringonnousua lenkkeilemään korttelin ympäri (ks yllä oleva kuva). Voittajafiiliksen voimin hoidin pois alta kaikki akuuteimmat käytännön asiat ja rästissä olleet sähköpostit.
Niinpä olen voinut sitten keskittyä loppuviikonlopun kaikenlaiseen sosiaaliseen toimintaan lauantain brunssista tämän päivän sukulaisretkeen suoraan kantahämeen sydämeen.

Koska tavoitteena on herätä taas huomisaamuna ennen kukonpieremää päivittämään VIP-osiota, tässä viikonloppu vielä kuvina…

20120408-231332.jpg

20120408-231405.jpg

20120408-231416.jpg

20120408-231424.jpg

20120408-231436.jpg

20120408-231446.jpg

20120408-231528.jpg

Tiukka laihdutuskuuri vaarantaa mielenterveytesi

Kuulin alunperin elämänvalmentaja Michael Neilliltä Minnesota Starvation Studystä, 1940-luvulla tehdystä “nälkiintymiskokeesta”, jolla mm. tutkittiin miten pitkittynyt nälkä vaikuttaa ihmisten psykologiaan.

Tutkimukseen osallistui 36 tervettä 22-33-vuotiasta miestä. Miehet laitettiin puoleksi vuodeksi kitukuurille. Tavoitteena oli, että he menettäisivät 24 viikon aikana 25 % painostaan eli esimerkiksi 80 kiloisen miehen pitäisi pudottaa 20 kiloa eli reilut 800 grammaa viikossa.

Testin tulokset olivat pelottavat. Nälkäkuuri lisäsi selvästi masennusta, hysteriaa ja luulosairautta. Useimmat tutkittavat kokivat aika-ajoin vakavaa emotionaalista ahdistusta ja masennusta. Myös ääri-ilmiöitä esiintyi. Esimerkiksi yksi tutkittavista hakkasi kirveellä irti kolme sormeaan, joskin hän oli jälkeenpäin epävarma siitä oliko hän tehnyt sen tahallaan vai vahingossa. Ruoasta tuli tutkittaville pakkomielle niin tutkimuksen aikana kuin sen jälkeen. Kiinnostus seksiä kohtaan väheni ja tutkittavat osoittivat merkkejä sosiaalisista tilanteista vetäytymisestä ja eristäytymisestä. Osanottajat kokivat keskittymiskykynsä, ymmärtämisensä ja arvostelukykynsä heikentyneen, joskaan tutkijat eivät havainneet sitä testeissään.

Toisin sanoen radikaali energiamäärän vähentäminen sai tutkittavat sekoamaan.

Mitä veikkaat, paljonko tutkittavien syömä päivittäinen kalorimäärä oli?

Vertailun vuoksi:

  • Monet laihdutusohjelmat laskevat kalorimäärän keskimäärin 1200-1500 kcaliin.
  • Ainakin ennen vanhaan Painonvartijoissa laihduttava söi keskimäärin 1000-1200 kcal päivässä (ja veikkaan ettei määrä ole tuosta juurikaan noussut).
  • Erittäin niukkaenergisillä dieeteillä olevat tulevat toimeen jopa 600-800 kcal / päivä.

Nälkäkuuritutkimuksessa olevat söivät keskimäärin 1600 kcal päivässä! Kyllä, tuhatkuusisataa kilokaloria päivässä!

Eli 400 kcal enemmän kuin tyypillinen painonvartija ja jopa tuplasti enemmän kuin VLCD-laihduttajat!!!

Toki kyseessä olivat nuoret miehet, joiden peruskulutus on korkeampi kuin esimerkiksi keski-ikäisellä naisella ja ohjelmaan kuului myös liikuntaa, mutta väitän että heidän 1600 kcalin dieettinsä vastaa kevyesti keski-ikäisen naisen 1200 kcalin laihdutuskuuria.

Jokainen voi miettiä omaa laihdutushistoriaansa.

Miten laihdutuskuurit ovat vaikuttaneet siihen, miten suhtaudut ruokaan ja miten paljon ajattelet ruokaa?

Puhtia proteiinipirtelöstä

Viimeiset kaksi viikkoa menivät kuin yhdessä humahduksessa ensin nuhaisen vauvan kanssa valvoessa ja sitten Tampereen kirjamessumatkalla. Nyt takana on taas kolme hyvin nukuttua vuorokautta ja energiaa tuntuu riittävän vaihteeksi muuhunkin kuin vauvan hoitoon.

Vauvan nuhan ollessa pahimmillaan kärsin itsekin vuotavasta nenästä ja kurkkukivusta ja voimat olivat aika vähissä, koska sairastelun ja valvomisen lisäksi syömiset alkoivat jäädä vähiin. Minulla ei nimittäin ollut ruokahalua ja siipan ollessa töissä ei tullut laitettua ruokaakaan.

Lopulta päätin turvautua vanhaan selviytymiskeinoon eli valmiisiin proteiinipirtelöihin. Löysin kaikkien aikojen lempiproteiinijuomaani Muscle Milkiä kehutusta suomalaisesta nettikaupasta Mass.fi:stä. Kyseinen juoma sisältää proteiinin lisäksi hieman hiilareita ja nopeasti palavaa (?) rasvaa eli on pikemminkin ateriankorvike kuin puhdas proteiinijuoma. Ennen kaikkea se  maistuu hyvältä. Voin suositella varsinkin suklaan makua —  join sitä kahden vuoden ajan lähes joka päivä kyllästymättä siihen liikaa.

Vaikka olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että varsinkin raskaanaollessa ja imettäessä olisi parempi syödä ja juoda “tuoretta” ruokaa, tässä tilanteessa pidän tärkeämpänä sitä, että äiti saa edes jotain kohtuullisen laadukasta ravintoa, kuin että on kokonaan syömättä, koska ei jaksa tai ehdi tehdä itselleen edes voileipää tai lämmittää mikroruokaa.

Tänään kävimme vauvan kanssa neuvolalääkärillä. Pikku-ukko oli kasvanut melkein 8 cm pituutta ja painoakin on tullut kuukaudessa noin kilo lisää. Tuntuu jotenkin aivan käsittämättömältä, että koko tuo pieni ihminen rakentuu minun kehoni kautta tulleista (eli minun jossain vaiheessa syömistäni) rakennusaineista — tietysti lukuunottamatta sitä pientä siementä, jonka lapsen isä lahjoitti koko prosessin alussa…

Täytyy mennä taas imettämään ja seurustelemaan varsinaiseksi aurinkonaamaksi osoittautuneen pojan kanssa. On se kyllä niinkin, etten tiedä mitään niin sykähdyttävää kuin oman vauvan hampaaton hymy. Kutri.net:in päivitys jatkunee viimeistään kuun vaihteessa, kun mies jää vanhempainvaapaalle ja ottaa päävetovastuun vauvan hoidosta ja viihdyttämisestä.

Melkein mokasin (treenit raskauden jälkeen)

Olen löytänyt salaisen aseen mussukan nukuttamiseen — hiustenkuivaaja! Eli silloin kun lapsukainen on syötetty (moneen kertaan), vaihdettu kuiviin, ei selvästikään kärsi järjettömistä mahavaivoista (eli on juuri kakannut eikä itke kimeää kipuitkua ja väännä selkäänsä taaksepäin käärelle) vaan muuten vain kitisee pää nuokahdellen yliväsymystä, hiustenkuivaajan hurisuttaminen vauvan korvan juuressa saa ukkelin hiljenemään välittömästi ja unikin tulee yleensä 1-5 minuutin sisällä. Niinpä takana on kaksi Hyvää Yötä ™ ja äidinkin energiatasot ovat ihan uudella tasolla.

Niinpä olen saanut hieman töitä tehtyä ja aloin jo vakavasti harkita kunnon kuntoilun aloittamista nyt kun pahimmat synnytyksestä saadut “sotavammat” ovat parantuneet. Pakkasen takia en ole uskaltanut kuin käydä pikaisesti kantoliinaillen kaupassa, ja pari päivää sitten ostamat huippuhienot rattaat odottavat yhä suojaisempia säitä. Kuntosalille minua ei huolita takaisin ennen kuin synnytyksestä on kulunut kaksi kuukautta ja toisaalta lapsen isän töihin paluu rajoittaa sekin ilman lasta liikkumista. Niinpä jäljelle jää vain kotitreenit.

Treenivimmassa kaivoin esiin Madonnaa ja Gwyneth Paltrow:ta treenaavan Tracy Andersonin raskauden jälkeisen treenivideon. Ennen kuin aloin treenata, muistin kuitenkin kuulleeni pariinkin kertaan jotain vatsalihasten eriytymisestä raskauden aikana ja siitä, ettei vatsalihaksia saisi treenata ennen kuin rako on riittävän kapea. Pikainen googlaus todisti että näin tosiaan näyttäisi olevan — liian varhain aloitetut vatsalihastreenit saattavat johtaa raon pysyväksi jäämiseen ja vatsan pullotukseen tai ainakin raon pienenemisen hidastumiseen.

Itselläni on muutamia kehoon liittyviä asioita jotka inhottavat minua — yksi on selkärankaan koskeminen ja toinen navan (fyysinen) kaivelu. Myös vatsalihasten välisen raon kokeileminen pääsi nyt inhokkilistalle. Tein sen kuitenkin ja totesin, että ylhäällä rakoa on hieman reilut kaksi sormenleveyttä, alhaalla hieman vajaat kaksi sormenleveyttä — eli juuri sen verran, etten uskalla vielä aloittaa tuota Tracy Andersonin treeniohjelmaa, joka keskittyy nimenomaan vatsalihaksiin.

Keskisauman aukinaisuuden voi testata seuraavasti:

Mene selinmakuulle, polvet koukussa. Aseta sormet poikittain (eli hartioiden suuntaisesti) navan ala-tai yläpuolelle syvälle vatsaan. Laita toinen käsi niskan taakse. Tee pieni vatsarutistus eli nosta pää ja hieman hartioita maasta vatsalihaksia jännittäen. Jos vatsalihastesi väliin uppoaa kaksi tai useampi sormi, älä ala vielä treenata pitkiä vatsalihaksia. Jos niiden väliin mahtuu vain yksi sormi, voit aloittaa treenit.

Tässä englanninkielinen pdf-dokumentti aiheesta (kuvien kanssa).

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö voisi muuten treenata kehoani kuunnellen. Lantiopohjan lihastreenit aloitin jo sairaalassa ja syvien vatsalihasten treenaaminen on suorastaan suotavaa. Yksi tapa treenata niitä on maata selällään ja vetää vatsalihaksia sisään samalla tavalla kuin vetäisit niitä jos yrittäisit saada liian tiukat farkut jalkaan. Samoin yläkroppaa voi treenata käsipainojen tai jumppakumin avulla.

En myöskään keksi mitään syytä olla tekemättä peruskyykkyjä ja askelkyykkyjä ilman lisäpainoja, kunhan muistaa tukea kroppaa aktivoimalla syvät vatsalihakset treenin aikana. Tosin ensimmäisten viikkojen ajan ne, niin kuin hieman runsaampi kävelykin, tuntuivat ainakin minulla ikävänä paineena alapäässä.

Kävely olisi tosiaan todella hyväksi, kunhan vain säät lämpenisivät sen verran että uskaltautuisin pidemmälle lenkille lapsukaiseni kanssa. Nyt ainoaksi treenivaihtoehdoksi jää kevyt kotitreeni noita syviä vatsalihaksia tehden, venytellen ja ehkä tanssien tms. No, sekin on tietysti aika paljon siihen nähden, että monissa lähteissä suositellaan treenien aloittamista vasta kuuden viikon jälkeen — siis lantionpohjalihastreeniä lukuunottamatta. Itsellänihän on synnytyksestä vielä alle viisi viikkoa.

Tunteakseni itseni edes vähän tehokkaammaksi aloin tänään myös kirjata ylös syömisiäni — lähinnä kylläkin siksi, että epäilen syöneeni liian vähän tai ainakin hieman liian epämääräisesti näiden ensimmäisten viikkojen aikana. Epämääräinen syöminen tarkoittaa tässä tapauksessa etupäässä luomumaidolla, banaaneilla, manteleilla ja rusinoilla elämistä, kun mikään muu ei ole juuri maistunut.

Ainakin proteiininsaanti on ollut aivan liian vähäistä, niinpä aloin taas käyttää Fastin maustamatonta heraa. Fastin vain siksi, että se on ainoa maustamaton hera, joka löytyy lähimmästä luontaistuotekaupasta — keinomakeutusaineiden syöminen kun tuntuu pahalta vielä imetyksenkin aikana. Ja kyllä, se maistuu kammottavalta, mutta tässä kohtaa olen valmis tinkimään makunautinnosta.

Jos ensi yö menee yhtä hyvissä merkeissä, kuka tietää vaikka huomenna saisin jo taas enemmän artikkeleita päivitettyä tuonne Kutri.net:in puolelle…

Liikkeellä taas

Aika on taas juossut kuin hirvi töitä tehdessä ja treenatessa. Sain vihdoin ja viimein hankittua itselleni salikortin vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran treenasinkin rapakon toisella puolella. Syksyllä ja talvella niin moni asia oli auki, etten halunnut sitoutua yhteenkään saliin, joten tein vain kotitreeniä (itseasiassa osin Tehokiinteytys-kirjamme ohjeilla).  Nyt hinku treenata kunnolla oli niin kova, etteivät villit hevosetkaan olisi voineet pitää minua poissa salilta.

Siitä olikin jo useampi vuosi, kun viimeksi treenasin Suomessa salilla — ennen ulkomaille lähtöänihän nostelin punttia useamman vuoden kotona, mikä oli kieltämättä kätevää. Nykyiseen kämppääni punttikamat eivät valitettavasti mahdu ja toisaalta kaupungissa matka lähimmälle salille ei ole yhtä ylivoimainen kuin mitä se maalla asuessani oli.

Olin varmaan tehdä uuden salin työntekijän hulluksi, kun soittelin vähän väliä kerratakseni miten suomalainen salikulttuuri toimii. Tässä joitain eroja edellisen ja nykyisen salini välillä:

Jenkki-salilla sai pitää ulkokenkiä jalassa, pyyhkeet tuli firman puolesta, kaappien oviin piti tuoda omat munalukot ja laitteet piti pyyhkiä desinfiointiaineella käytön jälkeen (nyt sikainfluenssan aikaan se voisi olla hyvä idea suomalaisillekin saleille).

Toisaalta Suomen salillani (jota en juuri nyt viitsi paljastaa erinäisistä syistä) laitteet ovat todella hyvässä kunnossa, paikat ovat siistit ja tuoksuvat raikkaalta. Nykyisellä salillani kävijät ovat tavallisennäköisiä sukankuluttajia, eivätkä silikonilla paranneltuja mallityyppejä, ruskettuneita ja bodattuja wannabe-näyttelijöitä tai tiukoissa farkuissa treenaavia homomiehiä…

Koska edellisestä kunnon punttitreenistä on aikaa, aloitin kiltisti kokovartalotreenillä, jota olisi nyt tarkoitus jatkaa jonkin aikaa. Ilokseni treenipainot eivät olleet kauheasti pudonneet vuoden takaisesta (ellen sitten ole laskenut nauloja kiloiksi jotenkin ihan päin honkia…). Tällä hetkellä ensisijainen tavoitteeni on saada itseni mahdollisimman hyvään kuntoon ensi vuoden haasteita varten, joista kerron enemmän tod.näk. vasta tammikuussa.