Sori, mutta tämä on nyt sitä oikeaa elämää

Tiedätkö sen fiiliksen, että ”kunhan selvitään [tästä vaikeasta vaiheesta], niin sitten helpottaa.” Ja sitten kun siitä ongelmasta on jotenkuten selvitty, päälle iskee uusi katastrofi — joskus jo ennen kuin edellinen on täysin ohi.

Minä tiedän, turhankin hyvin.

Nämä ovat niitä vuosia kun lapset on pieniä, töissä on kiire, rahat tiukilla ja kodissa aina jokin remppa- tai raivausprojekti kesken.

Nämä ovat niitä vuosia kun vähintään yhdellä meistä tai hoitopaikan lapsista on flunssa, migreeni, kuume, vatsatauti, korvatulehdus, vesirokko, heinänuha, unettomuutta, täitä, kihomatoja tai ebola.

Nämä ovat niitä vuosia kun voimat loppuu, muisti pätkii ja pinna palaa.

Nämä ovat niitä vuosia, joita jonain päivänä tulen vielä muistelemaan kaiholla.

OK, kaiholla muistelu voi johtua myös siitä, että yövalvomisten takia muistini on mennyt ja minulla on vain valemuistoja, jotka perustuvat valokuviin ja videoihin, joita olen ottanut ns. hyvinä hetkinä.

Missä olet, unelmaelämä?

Kun kaaos on kauheimmillaan, minusta tuntuu tositodelta, että ”tavallinen, hyvä arki” odottaa ihan kulman takana.

Ei odota. Siellä odottaa lisää kaaosta.

Se tavallinen, rauhallinen, hyvä arki, jossa asiat sujuvat päivästä toiseen omalla painollaan ja kaikki yllätykset ovat vain kivoja, on mielen luoma harha.

Sen aiheuttaa optimismivääristymä, jonka tarkoituksena on auttaa minua jaksamaan tämänkin ripulitaudin, takatalven, auton hajoamisen tai parisuhdekriisin läpi.

Tämä on hyvä hetki

Juttelin aiheesta minua kokeneemman äidin kanssa. Hän kertoi että on alkanut tietoisesti kiinnittää huomiota ”hyviin hetkiin”.

Aina kun hän huomaa että jokin hetki on sellainen, ettei kaikki tunnu kaatuvan niskaan, hän toteaa — mieluiten ääneen — ”tämä on hyvä hetki” tai ”tämä oli hyvä hetki”.

Strategia on nerokas, sillä mielemme on parempi kiinnittämään huomiota ikäviin kuin hyviin tapahtumia, että osaisi välttäisi jatkossa kipua tuottavia asioita.

Tietoinen hyvän hetken bongaaminen saa meidät myös kokemaan sen vahvemmin, jolloin se jää paremmin muistiin.

Hetki pitää bongata kun se on meneillään tai heti sen mentyä ohi, sillä illalla kun olet väsynyt, muistat todennäköisemmin päivän aikana kokemasi vastoinkäymiset ja kuormittavat tilanteet.

Luo lisää hyviä hetkiä

Toinen varsin kuormittavaa arkea elävä tuttavani on alkanut tietoisesti luoda päivään hyviä hetkiä. Hän lähtee joka työpäivä lounasaikaan kävelemään työpaikan vieressä olevaan metsäiseen puistoon.

Luonnonystävänä hän kiinnittää kävellessään huomiota aina johonkin, joka ilahduttaa tai hämmästyttää. Samalla hän saa luonnossa oleilun tutkitusti tuomat hyödyt: paremman keskittymiskyvyn ja vahvemman kehon puolustusjärjestelmän.

Nyt kun kevät on vihdoin täällä, minä menen monta kertaa päivän aikana puutarhaan pyörimään ilman agendaa ihan vain siksi, että maan ruoputtaminen ja kasvien ihailu tuntuu niin hyvältä.

Helsingissä asuessa menin aina kun mahdollista yksin kahvilaan kirjoittamaan, jolloin sain nauttia niin työnteosta, hyvästä kahvista kuin hipsterikahvilan nuorekkaasta tunnelmasta.

Arvokkaampi arki arvoilla

Se, että arki on haastavaa, ei välttämättä ole huono asia. Eräs mielemme monista vääristymistä saa meidät arvostamaan enemmän asioita, joiden eteen näemme vaivaa, kuin asioita, jotka saamme ilmaiseksi tai ilman ponnistelua.

Siksi vanhat ihmiset fiilistelevät usein aikoja, jolloin he joutuivat kamppailemaan kaikkein eniten.

”Olihan se rankkaa aikaa kun meillä oli viisi alle kouluikäistä lasta, rakennettiin omakotitaloa, opiskeltiin yliopistossa ja käytiin kumpikin töissä — mutta oli se myös todella hienoa aikaa.”

Voimme aktiivisesti auttaa itseämme näkemään tämän elämänvaiheen jo nyt merkittävänä, inspiroivana ja self help -termein ”voimaannuttavana”.

Tämä käy The Upside of Stress -kirjan kirjoittaneen Kelly McGonigalin mukaan helposti tunnistamalla miten omat arvot näkyvät arjessa. Jo yksi 10 minuutin kirjoitussessio arvoista ja arjesta voi tsägällä muuttaa koko elämäsi.

Voit tunnistaa arvosi esimerkiksi katsomalla Facebook-seinääsi tai ihan vain miettimällä mikä on sinulle tärkeää ja arvokasta.

Miten tämän päivän tai viime viikon raskaimmilta tuntuneet rutiinit, valinnat ja vastoinkäymiset tarjosivat mahdollisuuden toteuttaa omia arvojasi?

Luuletko että juuri sinä valvot yöllä itkevän vauvan kanssa koska puolisosi joutuu heräämään aikaisin töihin? Ei, vaan valvoit, koska hyvä parisuhde ja vanhemmuus on sinulle tärkeää. Haluat antaa lapsellesi turvaa ja olla puolisosi tukena.

Luuletko että raadat kiireisessä työssä niska limassa, koska sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa? Ei, vaan koska arvostat palkan tuomaa taloudellista turvaa ja ansaitset mieluummin elantosi kuin olet yhteiskunnan elätettävänä.

Luuletko että kökit lapsen harrastuspaikalla räntäsateessa äitienpäivänä, koska joku idiootti päätti järjestää silloin tärkeän turnauksen? Ei, vaan koska arvostat taitoja, jotka lapsesi oppii harrastuksen parissa ja haluat näyttää lapsellesi, että tuet hänen kiinnostuksen kohteitaan.

Joo, aluksi oman arjen vastoinkäymisten tarkastelu arvojen näkökulmasta tuntui minustakin väkisin vääntämiseltä ja pakkopositiivisuudelta, mutta noin viikkoa myöhemmin voin kertoa sen muuttaneen elämääni yllättävillä ja hämmentävillä tavoilla paremmaksi. Suosittelen!

Tämä on nyt elämääsi

Kuten alussa totesin — ei ole olemassa mitään vaihtoehtoista elämää, jonka missaat tai joka odottaa sinua. Tämä on nyt sitä ihan oikeaa elämää — ainoaa elämää, joka sinulla on.

Jonain päivänä ikävöit näitä aikoja. Jonain päivänä tämä elämä on ohi.

Mikset siis nauttisi tästä elämästä niin hyvine kuin haastavine hetkineen täysin sydämin, vielä kun voit?

P.s. Jos sait jotain huikeita oivalluksia siitä, miten haastavat kotihommat oikeasti ovat oiva tilaisuus toteuttaa omia arvojasi, pliis inspiroi minua ja muita kertomalla havainnoistasi kommenttiosiolla!

Saisinpa jostain taikasauvan, jolla muuttaa muita

Haluaisin ihan hulluna taikasauvan, jota heilauttamalla voisin muuttaa muita.

Esim. olisiko vähän mahtavaa, jos saisin yhdellä huitaisulla läheisen edes harkitsemaan tupakanpolton lopettamista. Tai toisen läheisen aloittamaan terveellisemmät elämäntavat. Tai ystävän näkemään miten hän on sössimässä lupaavan uuden parisuhteen.

Ollapa taikasauva, jolla saisin surun murtaman tutun täyttymään helpotuksella ja ilolla. Itsepetoksessa elävän tyypin näkemään totuuden itsestään ja tilanteesta. Vihaisen läheisen antamaan minulle typerät mokani anteeksi.

Voi olla, että jos minulla olisi sellainen taikasauva, saattaisin käyttää sitä itseenikin.

Simsalabim! — Illalla ajoissa nukkuminen tuntuisi maailman parhaalta idealta.

Alagazam! — Rakastaisin minimalistista sisustusta ja siistiä kotia.

Ananasakäämä! — En enää ikinä saisi huutoraivareita kun toinen ei suostu muuttumaan.

Olisipa se mahtavaa.

Ennen vanhaan olisin ehkä yrittänyt keksiä tähän jonkin hienon näkökulman tyyliin ”on hyvä ettemme voi muuttaa toisia koska silloin voimme kasvaa yhdessä plää plää plää”, mutta nyt ei jaksa.

Sen sijaan keskityn hyväksymään sen, että jos oman ajattelun muuttaminen väkisin vääntäen on ihan sairaan vaikeaa, niin toisen muuttaminen on täysin mahdotonta.

Ihmiseläin kun on rakennettu niin, että mikään ulkopuolinen asia voi yksin pakottaa sitä ajattelemaan tai tuntemaan tietyllä tavalla.

Ei, vaikka välillä tuntuu tosi todelta, että toiset pakottavat minut tuntemaan huolta tai ärsyyntymään, kun he eivät muuta ajatteluaan tai toimintaansa.

Kiitti v***sti oma mieli!

Nigerialaishuijarit, pyramidimarkkinoijat ja salasanoja kalastelevat hakkerit jää kyllä kakkoseksi omalle mielelleni.

Harva se päivä mieleni höynäyttää minut syyttämään kurjasta olostani muita ihmisiä. Uskomaan todeksi ajatuksen että ”en voi rakastaa toista täysin sydämin ennen kuin hän muuttaa käytöksensä”.

Tai pitämään faktana että, ”jos en koko ajan murehdi läheiseni puolesta, olen tunnekylmä ja kamala ihminen”.

Tai olettamaan, että ”jos en jatkuvasti nalkuta, raivoa tai loukkaannu toisen käytöksestä, se ei ikinä muuta sitä”.

Hahahahahaaa! Kuuletko mieli, miten nauran sinulle (katkerasti)?

Sori, mutta ei se niin mene.

Kuinka kestää ettei läheinen muutu

Okei, leikitään hetki, että olen oikeassa. Että emme voi muuttaa läheisiämme vastoin heidän tahtoaan. Miten pystyn elämään ihmisen kanssa, jonka toiminta näyttää ahdistavan, ärsyttävän tai pelottavan minua?

Niin, missä sanotaan että minun on pakko jakaa arkeni ja elämäni hänen kanssaan? Se, että pesäerosta voi seurata todella ikäviä käytännön ongelmia ei sinällään estä minua lähtemästä. Jään, koska jollain tasolla lasken jäämisen paremmaksi tai vähemmän huonoksi vaihtoehdoksi kuin lähtemisen.

Jos päätän jäädä, minun ei onneksi ole pakko olla koko ajan paskana toisen typeristä ratkaisuista.

Jos haluan rakastaa häntä täysin sydämin, minun ei tarvitse odottaa, että hän muuttuu. Riittää, että annan itselleni luvan rakastaa häntä täysin sydämin tässä ja nyt. Voi olla, että joskus hän vielä muuttaa käytöstään. Voi olla että ei. Mutta ainakin sain kokea täyttä rakkautta häntä kohtaan joka päivä.

Jos haluan olla empaattinen ja ihana ihminen, annan toiselle armoa. Ymmärrän, että yhtä vähän kuin minä voin pakottaa toista muuttumaan, hän itse pystyy pakottamaan itsensä muutokseen, jos hänen mielensä ei ole siihen vielä valmis.

Näen, että samalla lailla kun minulla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun, muutosvastaisen läheiseni mieleen voi hetkellä millä hyvänsä juolahtaa uusi, parempi ajatus, joka saa hänet muuttamaan mieltään. Sitä odotellessa voin antaa itseni kokea täyttä rakkautta häntä kohtaan.

Jos haluan tukea toisen muutosta, ymmärrän, että silloin kun olemme ahdistuneita, stressaantuneita, peloissamme ja häpeissämme, ajattelumme laskee villipedon tasolle. Kapasiteettimme löytää uusia vastauksia ja toimivia ratkaisuja on käytännössä nolla.

Muistan, että itsekin olen saanut parhaat oivallukset ja uudet ideat silloin, kun mieleni on levollinen ja tyyni. Näen, että vaikka en voi pakottaa läheistäni ahdistumaan, niin nalkutus, tylytys ja huutoraivarit harvemmin lisäävät rakkautta ja rauhaa ihmissuhteissa.

Niinpä voin keskittyä hengittämään oman ketutuksen, ahdistuksen, stressin, ärtymyksen ja pelon läpi, kunnes olen taas siinä tilassa, jossa voin antaa itselleni luvan rakastaa toista täysin sydämin — sellaisena kuin hän on.

Ja sillä hetkellä kun hoksaan, miten se tapahtuu, se tuntuu taikatempulta — ilman mitään taikasauvaa.

Eikö mennytkään niin kuin Strömsössä?

Ihannemaailmassa toisen rakastaminen ehdoitta ja täysin sydämin on yhtä helppoa kuin inspiroivan sitaatin eteenpäin jakaminen Facebookissa.

Oikeassa elämässä se edellyttää, että mieleni on tyyni ja vakaa.

KENENKÄÄN mieli ei ole koko ajan tyyni ja vakaa. Jopa Dalai Lama myöntää välillä suuttuvansa.

Jos Dalai Lama menettää malttinsa, meidän vähemmän hengellisten ei tarvitse ihmetellä, jos emme koko ajan koe ääretöntä rakkautta ja kiitollisuutta.

Riittää, että sillä hetkellä kun mielemme on vakaa ja tyyni, annamme itsemme kokea täyttä rakkautta. Se on myös paras hetki miettiä käytännön ratkaisuja mahdollisiin käytännön ongelmiin, joita läheisen tavoista ja tottumuksista seuraa.

Tein muutama päivä sitten Facebookiin Päivän teorian samasta aiheesta. Voit katsoa sen täällä.

Jätä se sika, ansaitse parempaa (JSSAP)

Eräässä seuraamassani keskusteluryhmässä nousi kommenttimyrsky, kun pienten lasten äiti kertoi viimeisen vuoden aikana parisuhteessaan olleista ongelmista, jotka olivat lopulta huipentuneet puolison tökeröön kommenttiin.

Kommentin kirjoittaja ei kertonut millaisessa yhteydessä kommentti oli tullut esiin eikä edes referoinut puolisoaan sanasta sanaan. Hän kertoi miten kommentti oli satuttanut ja pyysi vertaistukea.

Ja sitähän satoi — reilussa kolmessa päivässä kommentteja tuli yli 200 kappaletta. Silmämääräisesti arvioiden yli puolessa tarjottiin tasan tarkkaan yhtä ratkaisua, joka voidaan tiivistää vauva.fi:stä tuttuun lyhenteeseen:

JSSAP

”Jätä se sika, ansaitset parempaa.”

ANTEEKSI MITÄ?

Jep jep, ollapa niin hyvä parisuhdeasiantuntija, että yhden ainoan tunnekuohussa kirjoitetun somekommentin jälkeen tietäisin faktana että ero on ainoa ratkaisu.

EIIIIII!

Ymmärrän, että erokehotusten jakajilla on hyvä tarkoitus: osoittaa tukensa kanssasisarelle, jolle on sanottu rumasti.

Tällainen tuki kääntyy kuitenkin helposti itseään vastaan.

Mitä jos alkuperäinen kommentoija oli ymmärtänyt puolisonsa väärin tai tulkinnut hänen sanomisensa dramaattisemmin kuin mitä puoliso tarkoitti? Tätä tapahtuu koko ajan parisuhteissa, varsinkin silloin kun keskustelut käydään väsyneinä, ahdistuneina tai stressaantuneina.

Mitä jos kommentin kirjoittaja unohti tunnekuohun vallassa listata kaikki ne asiat, jotka parisuhteessa vielä toimivat tai ovat suorastaan hyvin? Kommenttia kirjoittaessa parisuhde ehkä näytti hänestä toivottomalta, mutta kun hänen mielensä taas tyyntyy, parisuhde ei välttämättä tunnu yhtään niin paskalta.

Tai mitä jos todellinen ongelma on jokin muu, kuin minkä puoliso nimesi tai jonka nainen kertoi kommentissa olevan ongelma? Entä jos se onkin ongelma, joka voi ratketa ihan puhumalla tai vaikka vain laatuaikaa ottamalla?

Asetu hetkeksi alkuperäisen viestin kirjoittajan asemaan.

Olet väsynyt pienen lapsen äiti. On myöhäinen ilta. Sinulla on superpaha mieli kumppanin kommentista. Haluat saada ymmärrystä pahalle mielellesi ja kirjoitat nettiin tilitysviestin jossa pyydät vertaistukea.

Menet nukkumaan. Aamulla heräät ja kirkkain aivoin alat nähdä tilanteen uudessa valossa. Puoliso ehkä sanoi rumasti, mutta ainakin hän on vaihtanut autoosi kesärenkaat. Tai hän pyytää anteeksi sanojaan ja selittää ettei oikeasti tarkoittanut niin. Ehkä illalla väsyneenä keskustellessa tulitte kumpikin sanoneeksi tylymmin kuin mitä tarkoititte.

Ehkä käytte pirteänä paremman keskustelun, jonka päätteeksi tajuatte rakastavanne toisianne. Ehkä löydätte uusia toimintamalleja, jotka tyydyttävät molempia. Ehkä päätätte yrittää vielä ja mennä parisuhdeterapiaan.

Kuvittele että sen jälkeen menet lukemaan kommentit, jotka olet saanut yön ja aamun aikana. Ensimmäiset kymmenen kommenttia suosittelevat pikaista eroa.

”JSSAP” ”Jätä se.” ”Paska jätkä. Heittäisin pihalle”. ”Eroaisin heti.” Juokse.” ”Jos arvostat itseäsi tai ajattelet lapsesi parasta, heitä pellolle moinen ääliö.”

SHIIIIT…

Hetkeä aikaisemmin tunsit olosi hyväksi ja uskoit että parisuhteesi on pelastettavissa. Mitä pidemmälle viestejä luet, sitä kauheammaksi olosi tulee. Oletko ihan hirveä idiootti kun olet valmis vielä yrittämään? Oletko aliarvioinut puolison rikoksen suuruuden? Jos muut eroavat tämän takia, niin miksi et sinä.

Vaikka minä olen tottunut kuuntelemaan omaa sisäistä viisauttani ja sivuuttamaan muiden mielipiteet vain ajatuksina, niin silti sadannen ”jätä se” -viestin kohdalla voisi käydä mielessä, että olenko tyhmä kun haluan vielä yrittää.

Jos olisin tässä tilanteessa muistuttaisin itselleni, että: KUKAAN KOMMENTOIJISTA EI TIEDÄ KOKO TOTUUTTA minusta, puolisostani ja parisuhteestani.

Edes minä en tiedä koko totuutta puolisostani ja parisuhteestani, koska en ole ajatustenlukija. Kun ajatteluni taso on laskenut väsymyksen, kiihtymyksen, pelon, ahdistuksen tai stressin takia näen tavallistakin huonommin missä oikeasti mennään.

Mitä yritän muistaa ennen kuin ehdotan eroa

Ystävieni kertoessa ikäviä asioista puolisoistaan ja parisuhteistaan, yritän muistaa, ettei heidän totuutensa ole koko totuus.

Yritän muistaa, että kertoessaan ongelmistaan he pohjimmiltaan hakevat sitä mitä me kaikki haluamme: että tunnistan, tunnustan ja hyväksyn heidän tunteensa.

Että sanon heille että heillä saa olla paha mieli. Että on OK olla vihainen ja pettynyt.

Sitä he haluavat — lupaa tuntea mitä tuntevat — eivät tuomitsemista ja puutteelliseen tietoon perustuvia patenttiratkaisuja.

Yritän muistaa, että kun heillä on paha mieli, he näkevät itsensä, kumppaninsa ja parisuhteensa eri tavoin kun silloin, kun heidän mielensä on tyyntynyt ja olonsa rauhallinen tai jopa rakkaudellinen.

Yritän muistaa, että meillä jokaisella on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun ja kyky löytää vastauksia ja ratkaisuja tällaisiin ongelmiin.

Siksi minun ei tarvitse päättää ystävieni puolesta — he ovat täysin kykeneviä päättämään omasta puolestaan. Ja vaikka en aina ymmärrä heidän päätöksiään, olen silti aina heidän puolellaan ja tukenaan — myös silloin kun heidän päätöksensä osoittautuvat vääräksi.

Jos he pyytävät minulta neuvoa, yritän keskittyä kertomaan omista kokemuksistani ja havainnoistani (”ulospäin tuo näyttää siltä että…”) ilman että sanon että ”tämä on ainoa oikea ratkaisu tässä tilanteessa”.

Aina en onnistu. Kun huomaan mokani, pyydän anteeksi, korjaan mikä on korjattavissa ja yritän ensi kerralla olla tarkempi.

Jos voin toivoa jotain, niin toivon, että seuraavan kerran kun mielesi tekee suositella jollekulle eroa — varsinkin vain yhden nettikirjoituksen perusteella — vedä henkeä, tunnista vastuusi ja kerro että ymmärrät että toisella on paha mieli.

Kerro jos olet itse kokenut samaa ja miltä se sinusta tuntui. Ehkä kerro mitä itse teit ja mitä nyt ajattelet päätöksestäsi.

Ja sen jälkeen anna toiselle lupa päättää itse omasta puolestaan mitä hän tekee omassa tilanteessaan.

Kiitos!

Tässä Facebookiin tekemässäni Päivän teoriassa puhun lisää siitä mitä  oikeasti haemme kun kerromme muille ongelmista.

[Kuva oli Fabianin ottama].

Älä tapa lastasi

Tänä aamuna useampi henkilö lähetti minulle viestin jossa kertoi traagisesta kahden lapsen kuolemasta, joita ilmeisesti tutkitaan parhaillaan äidin tekemänä tappona tai murhana.

Tässä vaiheessa jutusta ei tiedetä muuta kuin että lapset ovat alle kouluikäisiä ja perhe oli lastensuojelun asiakastukiperheenä. Toisin sanoen tällä kertaa tällaista tilannetta oli ainakin yritetty ehkäistä ennalta.

Nykypäivänä lasten riski tulla oman vanhemman tappamaksi on joidenkin lähteiden mukaan 18 kertaa pienempi kuin vielä 1950-luvulla. Se on mahtavaa, mutta ei ihan vielä riitä.

Minä haluan ettei kukaan suomalainen vanhempi enää ajaudu pisteeseen, jossa hänestä tuntuu että näin kammottava, lopullinen ja aina turha vaihtoehto on paras mahdollinen vaihtoehto. Ei ole.

SINUN EI KOSKAAN TARVITSE TAI PIDÄ TAPPAA LASTASI!

Lapsen tahallisesti tappamatta oleminen on teoriassa myös hyvin helppoa: älä tapa lapsiasi.

Miten olla tappamatta lapsiaan

Jos olet juuri nyt suuren ahdistuksen vallassa, toimi näin:

Siirrä itsesi turvallisen välimatkan päähän lapsistasi jos yhtään epäilet ettet ehkä pysty estämään itseäsi tekemästä mitään tyhmää.

Jos olet autossa aja tien sivuun, laita hätävilkut päälle, lukitse auto niin etteivät lapset pääse siitä ulos tielle ja kävele vähän matkan päähän autosta pois päin tiestä ja pura ahdistuksesi vaikka huutamalla, itkemällä, polkemalla jalkaa tai makaamalla maassa.

Jos olet kotona lukittaudu vaikka vessaan ja laita vesihana valumaan. Tai kuulokkeet korviin pauhaamaan musiikkia, joka tuntuu sopivan tähän tilanteeseen.

Soita apua. Soita ihmiselle, joka ensimmäisenä tulee mieleen. Jos ketään ei tule mieleen tai et uskalla soittaa kenellekään tutulle tai kukaan ei vastaa, soita hätänumeroon 112.

Sinulla on juuri nyt sisäinen hätätilanne. Hätätilasi on totta, ajatukset, joita sen vallassa ajattelet eivät ole.

Syvällä sisimmässäsi on sisäinen viisaus, joka tietää että tämä ahdistus ja tilanne menee ohi. Että kaikki järjestyy ajallaan ja kaikki kääntyy parhain päin tavallaan, vaikkei juuri nyt siltä tunnukaan.

Aivosi ovat juuri nyt jumissa — ne toimivat kuin säikähtäneellä villipedolla. Siksi kaikki tuntuu mustalta ja epätoivoiselta ja kuolema ainoalta tieltä ulos.

Mutta se johtuu vain siitä, että aivosi ovat jumissa.

Tilanne ei ole koskaan niin epätoivoinen kuin miltä se juuri tällä hetkellä tuntuu.

Nyt sinun pitää vain selvitä tavalla tai toisella läpi tästä hetkestä tappamatta tai satuttamatta ketään — ml. itseäsi.

Keskity hengitykseen. Huuda kurkku suorana jos siltä tuntuu. Hakkaa sohvaa. Hypi paikallasi. Varjonyrkkeile. Tanssi. Kirjoita kaikki kamalat ajatuksesi ulos paperille tai vaikka alla olevalle kaavakkeelle.

SINÄ SELVIÄT. Hengitys ja hetki kerrallaan.

Katso vaikka tämä video odotellessasi että selviät:

Kohta helpottaa. Ihan kohta. Jatka hengittämistä. Kyllä tämä tästä.

Miten minä voisin auttaa vanhempia, jotka haluavat tappaa lapsensa tai perheensä?

Eräät tuttavani haluavat parantaa lastensuojelun tilannetta, joka on nykyisillä resursseilla lähes mahdoton työntekijöille ja sitä kautta asiakkaille.

Tuen heitä parhaani mukaan. Samalla mietin miten voisin omalta osaltani auttaa edes vähän tällaisten tapahtumien ehkäisyssä.

Uskon vertaistuen voimaan. Ajatus siitä, että vanhempi voisi olla edes teoriassa valmis vahingoittamaan lastaan on näköjään niin tabu, että se herättää joissain ihmisissä paljon vihaa. Ymmärrän hyvin että harva uskaltaa puhua aiheesta avoimesti edes netin keskustelufoorumeilla.

Nyt ensi hätään loin kaavakkeen, jolla sinä vanhempi, joka olet ollut tai pelännyt joskus ajautuvasi tilanteeseen, jossa voisit vahingoittaa lapsiasi tavalla tai toisella, voisit jakaa oman tarinasi minun tai muiden kanssa — ilman että kukaan saa tietää kuka olet tai pääsee ainakaan suoraan kommentoimaan tarinaasi.

Luen kaikki tarinat. Kokeilen keksiä niiden pohjalta tapoja tukea vanhempia, jotka ovat epätoivoisessa tilanteessa.

Julkaisen ne viestit, joiden jukaisemiseen olen saanut luvan joko täällä blogissa tai erillisellä sivustolla jonka ehkä perustan asialle.

Jos uskot kirjoittavasi pitkän viestin, suosittelen kirjoittamaan sen ensin toiseen ohjelmaan (esim. word, sähköpostiohjelma, muistiinpano-ohjelma) ja sitten kopioimaan alla oleviin kohtiin, koska joskus tietotekniikka voi pettää.

Miten sinä selvisit pimeästä hetkestä tai ajanjaksosta? Mitä sinä opit? Mitä haluaisit sanoa nyt itsellesi, jos saisit mennä aikakoneella takaisin aikaan, kun kaikki tuntui toivottomalta?

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

alatapa

Haluaako nainen että hänet raiskataan?

Viime viikolla netissä kohistiin Tallink Siljan henkilöjohtajan Vahur Ausmeesin lausunnosta, jonka mukaan naispuolisten risteilymatkustajien tulisi miettiä miten paljon he juovat risteilyllä ollessaan alkoholia, jotteivät joutuisi raiskatuksi.

Monet kokivat lausunnon olevan seksuaalisen ahdistelun ja raiskauksen uhriksi joutuneiden naisten syyllistämistä. Osa taas ihmetteli muiden tuohtumista koska he eivät nähneet mitään väärää siinä, että Ausmees jakoi järkevältä kuunnostavan vinkin.

Toivon että ihan jokainen meistä on sitä mieltä että raiskaus tai seksuaalinen ahdistelu on aina väärin ja että vaikka nainen joisi itsensä tajuttomaksi, häntä ei saa käyttää seksuaalisesti hyväksi.

En tietenkään ole ajatustenlukija, mutta pidän mahdollisena, että jopa lausunnon antanut johtaja ajattelee näin.

Väitän myös, ettei kukaan nainen tosissaan toivo tulevansa raiskatuksi tai joutuvansa seksuaalisen ahdistelun uhriksi.

Niin Viking Linella kuin Tallinkilla oli huomattu, että matkustajien vahva humalatila näytti liittyvän raiskauksiin.

Viking Linella tämä on johtanut siihen, että matkustajien alaikärajaa on nostettu, omat viinat takavarikoidaan, umpihumalaisia matkustajia saatetaan turvamiesten toimesta hyttiin entistä herkemmin ja drinkkien vahvuuksia on rajoitettu.

”Kyllähän jokaisen pitäisi tietää…”

Muistatko miten suomalaismiehiä varoitettiin aikanaan juomasta liikaa Tallinnan reissuilla jotta heitä ei ryöstettäisi tai pahoinpideltäisi? Suuttuiko kukaan silloin siitä että ”tässä syyllistetään miehiä siitä että he haluavat tulla ryöstetyksi”?

Ei ainakaan minun tietääkseni.

Meille on kaikille itsestäänselvää, ettei kukaan halua tulla ryöstetyksi, vaikka hän käyttäytyisi kuinka holtittomasti tahansa.

Miksi ihmeessä olettaisimme, että naisen varomaton käytös raiskaustapauksen yhteydessä voi tarkoittaa että ”kyllä se salaa halusi tulla raiskatuksi”?

Ehkä osasyynä on se, että seksuaalinen kanssakäyminen saattaa tietyissä olosuhteissa tuottaa nautintoa molemmille osapuolille, mutta ryöstetyksi tulemisesta ei ole käytännössä koskaan mitään iloa toiselle osapuolelle.

Niinpä saatamme virheellisesti olettaa seksuaalisissa ahdistelutapauksissa että ”ehkä se salaa haki seksuaalista nautintoa, mutta ei sitten tykännytkään siitä mitä sai” tai jopa ”se nautti siitä salaa”.

Oletamme näin, koska kuvittelemme että ihmiseläin toimii rationaalisesti. Ajattelemme että ”kyllähän jokainen tietää että jos pukeutuu paljastavasti, vetää pleksikännit väärässä seurassa tai lähtee vieraan miehen luo jatkoille, että mitä siitä voi seurata.”

Muuten hyvä, mutta olettamus on väärä. Se että periaatteessa tietää jotain, ei tarkoita että sen muistaisi koko ajan tai näkisi miten tieto pätee omalla kohdalla tietyllä hetkellä.

Ihmismieli ei ole rationaalinen

Ajatteluamme ohjaa kymmeniä erilaisia vääristymiä ja nyrkkisääntöjä, joiden tehtävänä on auttaa ajattelemaan energiatehokkaasti ja pitää meidät hengissä vaikeina aikoina.

Yksi tällaisista vääristymistä on optimismivääristymä, joka tiettävästi löytyy kaikilta muilta paitsi masentuneilta ihmisiltä.

Optimismivääristymä saa meidät näkemään henkilökohtaisen tulevaisuutemme positiivisempana kuin sen voisi olettaa olevan.

Sen tarkoituksena on ehkä ollut auttaa meitä jaksamaan vaikeiden aikojen yli ajatellen ”tulevaisuus on parempi” tai ”kyllä mä jotenkin selviän”. Valitettavasti se voi johtaa myös käytökseen, joka tekee tulevaisuudesta huonomman.

Optimismivääristymä on osasyy siihen, miksi tupakoitsija uskaltaa jatkaa tupakointia, vaikka tietää että se aiheuttaa suurella todennäköisyydellä terveysongelmia.

Tai uhkapeluri on ihan varma että ”kohta mä voitan”, vaikka niin ei käy.

Tai laihduttaja luulee olevansa ”ensi maanantaina” kurinalaisempi kuin tänään.

Väitän että optimismivääristymä on myös osasyynä siihen, että risteilyasiakkaana olevat naiset saattavat juoda niin paljon alkoholia, etteivät enää pysty arvioimaan mikä on järkevää ja mikä ei — saati huolehtimaan henkilökohtaisesta turvallisuudestaan.

Raiskaus ja seksuaalinen ahdistelu on AINA VÄÄRIN. Tavoitteena pitää olla, että jokainen meistä sisäistää sen niin, ettei käy missään olosuhteissa toiseen käsiksi ilman lupaa.

Realiteetti on se, että tällä hetkellä risteilyaluksilla liikkuu ihminen tai ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen kajota toisiin seksuaalisesti myös vastoin heidän tahtoaan.

Toivon että kaikki laivat ottavat oppia Viking Linen toiminnasta ja miettivät uusia tapoja suojella matkustajiaan.

Hyvällä tuurilla tämä saattaisi jopa riittää. Itse en silti laskisi naismatkustajana sen varaan.

Minun mielestäni oli hyvä, että Tallinkin edustaja otti asian esiin, jos kerran heillä on todisteita siitä, että heidän laivoillaan matkustaneiden humalaisten naismatkustajien kimppuun on käyty.

Saman asian olisi tosin voinut ilmaista fiksumminkin:

”Olemme todenneet että raiskaustapausten määrä laivoillamme on ollut kasvussa. Koska jokainen raiskaus on liikaa, yritämme kuumeisesti miettiä tapoja parantaa asiakkaidemme turvallisuutta. Näyttää siltä, että voimakas humalatila lisää riskiä joutua seksuaalisen ahdistelun uhriksi laivoillamme. Siksi toivomme, että matkustajat auttaisivat meitä tavoitteessamme vähentää raiskauksia juomalla hillitymmin.”

Olen varma että kukaan Tallink Siljan laivoilla raiskatuksi tulleista naisista naisista ei ensimmäisiä drinkkejä tilatessaan todellakaan ajatellut että hilpeä ilta päättyisi niin ikävästi.

Laiva tuntuu julkiselta paikalta. Turvamiesten, henkilökunnan ja kaikkialla kuhisevien ihmisten määrä luo valheellisen turvallisuuden tunteen: ”jos joku kävisi minun kimppuuni, joku toinen kyllä puuttuisi tilanteeseen”.

Jos itse tai kaverit ovat käyneet laivalla useamman kerran ottamassa kuppia ilman, että mitään ikävää on tapahtunut, ihmismieli uskottelee itselleen: ”ei mulle ole ennenkään käynyt mitään — eikä siksi käy nytkään”.

Viime kädessä optimismivääristymä saa uskomaan, että ”vaikka muut ehkä joutuvat raiskatuksi, minä kyllä olen niin fiksu ja skarppi että osaan pysyä turvassa humalassakin”.

Jokainen, joka on joskus juonut enemmän kuin pari drinkkiä, tietää miten alkoholi heikentää arviointikykyä ja saa käyttäytymään spontaanimmin ja varomattomammin. Useimmiten se myös vaikeuttaa drinkki drinkiltä  juomisen lopettamista.

Harmi vain, että siinä vaiheessa kun otamme ensimmäiset drinkit, emme ajattele seuraamuksia vaan että ”mä juon sopivasti niin, että mulla on vain kivaa, mutten menetä kontrollia”. Jos ajattelisimme enemmän seuraamuksia, silloin ensimmäinen drinkki voisi jäädä juomatta.

Väitän, ettei yksikään nainen ajattele tulevansa raiskatuksi pukeutessaan paljastavasti, juodessaan liikaa, lähtiessään tutun luo jatkoille tai alkaessaan jutella baarissa, laivassa tai ulkomailla tuntemattoman tyypin kanssa.

Se että niin käy ei johdu siitä että naiset jotenkin alitajuisesti ”halusivat sitä” tai olisivat niin tyhmiä etteivät tajunneet miten heidän olisi pitänyt toimia.

He olivat vain samojen logiikkavirheiden vallassa kuin sinä olet silloin kun tupakoit, dokaat, syöt epäterveellisesti, valvot yöllä tietokoneen ääressä, tai toimit muuten tavalla, jonka tavallaan tiedät olevan sinulle pahaksi.

Jos olet mies ja joudut tilanteeseen, jossa sinun mielestäsi nainen selvästi ensin ”tyrkyttää itseään” ja sitten sanoo ”ei”, usko suosiolla, että ”ei” tarkoittaa tässäkin tapauksessa ”ei”. Et voi tietää tulkitsitko toisen halukkuuden alunperinkin väärin tai tuliko tämä toisiin ajatuksiin.

Jos on itse tukevassa humalassa ja kovassa kiihotustilassa, tämä voi olla vaikeaa. Siksi suosittelen myös miehiä miettimään onko laivalla kaatokännäily sen väärti, että päätyy väkisinmakaamaan toisen.

Jos olet nainen, niin tiedosta, että vaikka raiskaus on väärin, se ei tarkoita sitä, etteikö joku olisi silti valmis tekemään väärin tilaisuuden tultua. Jos olet menossa olosuhteisiin, joissa riski seksuaalisesti ahdistelluksi tulemiseen on olemassa, älä luota onneesi tai välttämättä edes arvostelukykyysi.

Se että jokin tuntuu turvalliselta ei tarkoita sitä että se olisi turvallista. Suomalainen sanonta ”parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan” pätee tässä(kin) tapauksessa.

Ja jos vahinko on jo sattunut, sinun on täysin turha syyllistää itseäsi tapahtuneesta edes siinä tapauksessa, että ennen tapahtumaa käyttäydyit ajattelemattomasti. Se ei millään tasolla oikeuta toisen tekoa. Jatkossa tiedät paremmin ja osaat pitää itsesi paremmin turvassa.

Huomaa myös, että tapahtunut on jo ohi. Voi olla että mieleesi nousee tapahtuneesta ikäviä muistoja — niin kuin sinulle voi nousta muistoja muistakin menneistä tapahtumista. Onneksi ne ovat tässä vaiheessa enää ajatuksia, jotka tulevat ja menevät omalla sumealla logiikallaan. Et voi estää niitä nousemasta mieleen, mutta sinun ei myöskään tarvitse jäädä niihin jumiin.