Yksinkertainen keino muuttaa tapojaan

Oletko yrittänyt aloittaa uuden liikuntaharrastuksen, laihduttaa, lopettaa tupakoinnin, vähentää juomista tai nukkua enemmän? Huomaatko kerta toisensa jälkeen repsahtavasi? Tekeekö mieli luovuttaa? Tai ehkä olet jo antanut periksi.

Ei hätää — ongelmaan on naurettavan yksinkertainen ratkaisu!

Minulla on meneillään epävirallinen ”Uusi Katri” -tapojenmuutoshanke, jonka tarkoituksena on totuttaa minut uudenlaiseen päivärytmiin.

Luontainen unirytmini on mennä nukkumaan aamukahdelta ja herätä vasta kymmeneltä. Harmi vain, että lapseni heräävät jo kahdeksalta.

Vielä neljä viikkoa sitten tyypillinen päiväni lähti käyntiin sillä, että heräsin yhtä aikaa lasten kanssa. Ajattelin ylioptimistisesti että ehtisin tehdä päivän työt esikoisen ollessa tarhassa ja kuopuksen päiväunilla.

Sitten jokin yllättävä asia varasi aikani kuopuksen päiväuniaikaan — ehkä kaveri soitti, mies valitti aiheuttamastani sotkusta niin, että aloin kiukuspäissäni siivota tai nukahdin itse lasta nukuttaessani.

Yhtäkkiä oli ilta ja suunnitelemani kirjoitustyöt tekemättä. Niinpä yritin tehdä ne saatuani lapset nukkumaan. Koska olin väsynyt päivän koitoksista, keskittymiskykyni oli mitä oli. Löysin itseni tuon tuosta tsekkaamasta kavereiden Facebook-päivityksiä tai väittelemästä Twitteristä.

Yhtäkkiä kello oli kaksi tai kolme yöllä. Seuraavana aamuna olin entistä väsyneempi ja sain päivän aikana entistä vähemmän aikaan.

Eräänä lauantaina kyllästyin jatkuvaan väsymykseen, hutilointiin ja ajan haaskaamiseen netissä. Päätin kokeilla jälleen kerran alkaa tehokkaammaksi ja täsmällisemmäksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että saisin tärkeimmät työt tehtyä kutakuinkin aikataulussa ja korjaisin omat jälkeni.

Tämä oli ties kuinka mones kerta viimeisen 7 vuoden aikana, kun aloitin vastaavanlaisen hankkeen. Hankkeen alussa mielessä kävi useinkin että ”Luulenko oikeasti onnistuvani tälläkään kertaa?” Koska ajatus tuli mieleen aina kun olin väsynyt, nälkäinen tai muuten kurjissa fiiliksissä, jätin sen omaan arvoonsa.

Tänään oli 23. aamu neljän viikon sisällä kun nousin ylös aamukuudelta ja 15. aamu kun aloitin aamun jooga- ja pilates liikkeillä.

Herääminen meni jo rutiinilla ja alkuun treenikin sujui hyvin. Pääsin helposti rytmiin ja tunsin olevani yhtä liikkeen kanssa.

Muutaman aurinkotervehdyksen jälkeen ajatukseni lipsahti jonnekin muualle kuin liikuntasuoritukseen. Samantien aloin unohdella välistä vaiheita ja liikkuminen muuttui kömpelömmäksi.

Sujuvuuden katkeaminen harmitti ja ajattelin veltosti: ”ihan sama, mä olen jo tehnyt tätä 10 minuuttia, mä teen tän sarjan jotenkuten loppuun ja sitten lopetan.” Koin luovuttajafiilistä. Laiskotti ja väsytti.

Samassa mieleeni juolahti: ”hetkinen, ei mun tarvitse luovuttaa, nyt takaisin satulaan.”

Ajatus täytti minut uudella energialla ja päättäväisyydellä. Keskityin tekemään seuraavaan liikkeen ylikorostetun rauhallisesti ja hallitusti.

Ennen kuin huomasinkaan, liike vei minut mennessään. Jatkoin treeniä vielä toiset kymmenen minuuttia.

Tehdessäni loppuvenyttelyjä mietin, miten usein muutosprosessini ovat kaatuneet siihen, että olen uskonut mieleen nousseita luovutusajatuksia. Miten helposti ruotuun palaaminen kävi, kun tein sen välittömästi, enkä ”vasta huomenna”, ”ensi maanantaina” tai ”tammikuussa”.

Onko sinulla jäänyt tai jäämässä kesken jokin muutoshanke? Mikä on pienin korjausliike, jonka voit tehdä nyt?

  • Jos olet laihduttamassa, voitko syödä seuraavalla aterialla kevyemmin tai enemmän kasviksia ja proteiinia?
  • Jos olet lisäämässä liikuntaa, voitko käydä vaikka vain viiden minuutin pikalenkillä, jos salille lähteminen tuntuu ylivoimaiselta?
  • Jos olet lopettamassa tupakanpolttoa, voitko tumpata juuri vetämäsi röökin vaikka se on kesken?
  • Jos olet lopettamassa juomista ja huomaat että kädessäsi on kaljatuoppi, lahjoita se kaverille ja käy pyytämässä itsellesi tuoppi vettä.
  • Jos olet vähentämässä netissä roikkumista, sulje kone NYT ja mene käymään pikalenkillä, laittamaan tiskit tai pyykit, lukemaan kirjaa, suihkuun tai juttelemaan puolisollesi.

Sinä pystyt tähän muutokseen! Päivä, hetki ja valinta kerrallaan! Kerro mitä yritit muuttaa ja minkä korjausliikkeen teit.

[box icon=”bullseye” style=”simple”] Haluatko saada lisää tukea ja tsemppiä muutosprosessiisi? Kutri.net:in VIP-puolelta löytyy paljon tietoa ja uusia ajatuksia mm. itsekurista ja oman elämän muuttamisesta. Liity nyt jäseneksi: http://kutri.net/olevip!
[/box]

Hyvät unet, parempi mieli

20130803-083218.jpg

Tänä aamuna heräsin 8 tunnin yöunien (ja vain 6 herätyksen) jälkeen mökistä, jonne muutin ensimmäistä kertaa yksin 7-vuotiaana.

Kyseessä on lapsuudenkotini legendaarinen Pikku-Mökki, joka tuolloin 31 vuotta sitten oli pihasauna.

Muutin saunakamariin, koska koulujen alkaessa halusin oman huoneen. Siihen asti olin nukkunut samassa huoneessa kolmen pienemmän sisaruksen kanssa.

Vaikka iltaisin yksin oleminen vähän pelotti, en antanut periksi. Pari-kolme viikkoa myöhemmin rakenteilla olevaan päätalon uuteen puoleen minulle valmistui ensimmäinen oma huone.

Tällä kertaa palasin mökkiin vain yhdeksi yöksi tasoittamaan taas mahdottomaksi päässyttä univelkaa äitini ehdotuksesta. Vauvan yöimetykset vielä menettelevät, mutta esikoisen levottomat yöt ovat olleet vähän liikaa.

Nyt esikoinen nukkui Mumman luona päätalossa ja vauva kanssani mökissä.

Hyvien unien jälkeen maailma näyttää täysin toisenlaiselta.

Jos elämä on tuntunut viime aikoina erityisen raskaalta tai ongelmalliselta, suosittelen ensimmäiseksi tsekkaamaan miten paljon oikeasti nukut.

Nykyään esimerkiksi iPhoneen on saatavissa ohjelma, joka arvioi yön aikana liikkeistäsi miten usein heräilet tai ainakin pyörit sängyssä.

Jos nukkuminen on vaikeaa esimerkiksi heräilevien pikkulasten tai kuorsaavan puolison takia, kokeile saada edes yksi yö lomaa heistä.

Parikin väsynyttä äitituttavaani ovat esimerkiksi ottaneet yhden yön hotellilomia ihan samassa kaupungissa. Itse olen nukkunut ennen vauvaa keittiössä korvatulpat korvissa.

Paremmin nukutun yön jälkeen on helpompaa myös miettiä uusia tapoja nukkua jatkossa paremmin.

Miten sinä olet saanut varmistettua että saat nukkua tarpeeksi?

Annatko muiden päättää mitä ajattelet itsestäsi?

kaunisjasexy

Koska viimeksi koit olevasi seksikäs, haluttava ja ihana?

Minä koin tuon tunteen minuutti sitten, kun aloin miettiä tämän kirjoituksen kirjoittamista ja sitä, miltä seksikäs ja haluttava olo tuntuu:

Sähköiseltä, mehukkaalta, raukealta, kivasti kuumottavalta.

Tunsin olevani elossa ja elinvoimainen.

Minua nauratti ja koin voivani valloittaa koko maailman.

Vuosikausia luulin että voisin antaa itseni kokea oloni seksikkääksi vain jos joku toinen ensin ilmaisisi haluavansa minua joko sanoin tai vielä mieluummin teoin.

Ikään kuin oma kokemukseni itsestäni ei olisi tarpeeksi arvokas tai oikea.

Koemme aina vain omat ajatuksemme. Jos luulet kokevasi mitä toinen ajattelee, olet väärässä. Koet vain omat ajatuksesi hänen ajatuksistaan.

Jos luulet että hänen tekonsa kertovat totuuden hänen ajatuksistaan, saatat olla väärässä.

Joskus ihmiset voivat harrastaa seksiä säälistä, velvollisuudentunteesta tai koska heidän nyt vain sattuu tekemään mieli seksiä — ihan siitä riippumatta mitä he ajattelevat toisesta.

Ongelmanasi ei siis ole koskaan se, mitä muut sinusta ajattelevat, koska et voi tietää mitä he ajattelevat. Voi olla etteivät he ajattele sinua lainkaan.

Ongelmanasi ei oikeastaan ole edes se, mitä sinä ajattelet heidän ajattelevan.

Ongelmanasi on, että oletat, että sinun on annettava muiden (kuviteltujen) mielipiteiden määrittää miltä sinusta milloinkin tuntuu.

Luulet että muut pitävät sinua idioottina, jos annat itsesi tykätä itsestäsi sellaisena kuin olet — tai vielä pahempaa, ajatella ainoana ihmisenä maailmassa, että olet seksikäs.

Niinpä mieluummin valitset sen ankean fiiiksen, jonka koet kun mietit ”muut pitää mua varmaan tosi rumana ja epäseksikkäänä” sen sijaan että antaisit itsesi ajatella miten kivalta kehosi tuntuu.

Miten mahtavaa on olla elossa. Miten ihanaa on ajatella että olet ihana. Miten hekumalliselta tuntuu ajatella seksikästä, sähköistä ja kutkuttavaa oloa kehossasi.

Koet vain oman ajattelusi.

Miksi antaisit muiden (oletettujen) mielipiteiden määrittää mitä ajattelet itsestäsi?

 

Kuinka sohvaperuna voi juosta 5 km paljain jaloin

Maratonitkin juostaan askel kerrallaan

Opin monien ikäisteni naisten tavoin inhoamaan liikuntaa yläasteen liikuntatunneilla. Kutri kuntoon -teemavuoden myötä tykästyin liikuntaan yleensä, mutta juokseminen jäi yhä inhokkilistalleni. Nyt olen valmis antamaan juoksemiselle uuden mahdollisuuden.

Pari vuotta sitten ajauduin lukemaan Chris McDougallin kirjan ”Born to Run”. Chris on juoksemiseen hurahtanut amerikkalaismies, joka kärsi juoksun aiheuttamista rasitusvammoista. Hän lähti Meksikon vuorille tutustumaan myyttiseen ”juoksijakansaan”, joka juoksee päivät pitkät vuortenrinteitä pitkin pelkissä sandaalinläpysköissä.

Kokemuksensa inspiroimana Chris kokeili sandaaleilla juoksua ja innostui siitä niin, että alkoi markkinoimaan ”paljasjalkajuoksua” koko maailmalle.

Paljain jaloin pitkin peltoa kipittämässä

Muutamassa vuodessa paljasjalkajuoksun suosio on lisääntynyt räjähdyksenomaisesti. Aika harva uskaltaa juosta ihan paljain jaloin, mutta onneksi tarjolla on tätä nykyä laaja valikoima paljasjalkajuoksukenkiä ja muita nk. minimalisti-kenkiä, joiden ideana on tukea jalkaa niin vähän kuin mahdollista.

Kirjan luettuani minäkin halusin kokeilla paljasjalkajuoksua, ja kokeilinkin sitä ihan paljain jaloin lapsuudenkotini pellolla. Juoksu tuntui huomattavasti miellyttävältä kuin ns. tavallinen juoksu.

Oikeaoppinen paljasjalkajuoksu on päkiäjuoksua, eli siinä päkiän keskiosa osuu ensimmäisenä maahan.

Useimmat juoksijat astuvat kantapää edellä maahan. Born to Run -kirjan mukaan tämä mahdollistui vasta kun lenkkarivalmistajat keksivät laittaa pehmusteet kengän kantapäähän. Samalla he tulivat tahattomasti luomaan epäergonomisen ja juoksuvammoja aiheuttavan juoksutyylin.

Paljasjalkajuoksussa askel on lyhyempi kuin kanta-astunnassa. Näin myös tahdin pitäisi olla nopeampi. Joidenkin lähteiden mukaan optimaalinen vauhti olisi noin 180 askelta minuutissa. Sen voi löytää metronomin tai tarpeeksi nopeiden biisien avulla.

juoksukengat

Ensimmäiset askeleet kohti juoksuharrastusta

Viime aikoina pari ystävääni ovat intoilleet niin paljon juoksemisesta, että päätin vihdoin ja viimein ryhdistäytyä ja kokeilla juoksemista tosissani.

Google kertoi että Tammistossa sijaitsevassa Scandinavian Outdoor Storessa oli tarjolla paljasjalkakenkiä.

Miehen tultua töistä kotiin ja otettua esikoisen haltuunsa minä hyppäsin kuopuksen kanssa autoon ja ajaa hurautin kauppaan. Merrellin kenkä, jota olin alunperin googlauksen perusteella ajatellut tuntui valitettavasti liian kapealta raskauksien leventämiin räpylöihini.

Sen sijaan ihastuin Vivo Barefootin The One -malliin, josta jouduin tosin ottamaan koon 41, kun yleensä kenkäkokoni on ollut 39. Mikä parasta kengän mukana tuli pieni kirjanen oikeasta tekniikasta, DVD ja jopa metronomi edesauttamaan oikean rytmin löytmistä.

juoksuohje

Yleensä ihan kaikki käyttämäni kengät hiertävät jalat rakoille ennen kuin jalat muokkautuvat kengän malliin. Ei The One, jota olen käytänyt nyt päivittäin yli viikon ilman sukkia.

Jee!

Seuraavaksi pitikin sitten selvittää että miten kannattaisi alkaa juosta. Muistin hämärästi nähneeni Jenkeissä asuessani jotain juoksuohjelmia joilla aloittelija voi aloittaa juoksuharrastuksen. Google ei pettänyt lainkaan.

juoksuappMuistelemani ohjelman nimi on ”Sohvalta 5KM:iin” (Coach-to-5K) ja sen on kehittänyt John Clark alunperin omaa äitiään ajatellen. Ohjelman ideana on totuttaa sen seuraaja niin pienin askelin juoksemiseen, ettei se tunnu liian kurjalta.

Nörtti kun olen, hommasin lisägooglailun jälkeen iPhoneeni kyseiseen juoksuohjelmaan perustuvan Get Running -appin, joka kertoo innostavasti koska juostaan ja koska kävellään.

Oikean tahdin saamiseksi googlasin netistä biisejä, joiden rytmi on 180 biittiä minuutissa ja tein niistä soittolistan.

Ohjelman ensimmäinen viikko on nyt takana ja olen tehnyt kolmena päivänä lenkin, jossa viiden minuutin alkulämmittelyn jälkeen juoksen minuutin ja sitten kävelen puolitoista minuuttia, sitten taas juoksen minuutin, jonka jälkeen kävelen taas puolitoista minuuttia. Yhteensä teen näitä juoksu-kävely-syklejä kahdeksan kappaletta, jonka jälkeen taas jäähdyttelen viisi minuuttia kävellen. Koko lenkin kesto on 30 minuuttia.

Fiilis on ollut hyvä, minuutin pätkät menevät yllättävän nopeasti. Lihaksissa on melkein koko ajan viivästynyt lihaskipu (DOMS), joka on normaali reaktio kun kehoa alkaa rasittaa eri tavalla kuin ennen.

Hiilareita on tehnyt juoksemisen myötä selvästi enemmän mieli kuin aikaisemmin ja olen antanut mieliteoille jossain määrin myötä.

Paino nousi ensimmäisen juoksupäivän (ja sitä seuranneen hiilaritankkauksen) jälkeen kilon ja on pysynyt siitä lähtien ylhäällä. Mitat sen sijaan olivat samat kuin viikko sitten. Hyvä muistutus siitä, että vaaka kannattaa tosiaan heittää mäkeen ja ottaa mieluummin mittanauha käteen.

Tämä on ollut lupaavin juoksuharrastuksen alku, mitä minulla on koskaan ollut. Seitsemän viikon päästä nähdään jaksanko juosta viisi kilometriä yhteen putkeen.

Lisää paljasjalkajuoksusta suomeksi:

Vivo Barefootin sivuilla

Paljasjalkamatin blogissa

Oletko sinä kokeillut paljasjalkajuoksua? Tai haluaisitko kokeilla sitä?

 

Miten painonhallinta voi olla naurettavan helppoa

helpointapalaihtua

Oletko juuri laihduttamassa? Tai ainakin mietit laihduttamista? Miltä laihduttaminen tuntuu? Kituutatko itsekurin äärirajoilla? Tunnetko eläväsi ihan normaalia elämää?

Minä olen laihtunut viimeisen neljän kuukauden aikana yli 16 raskauden aikana keräämääni ylipainokiloa (21, jos vauva ja lapsivesi lasketaan). Olen vielä 6 kilon päässä normaalipainostani. En tunne laihduttavani, vaikka syön vähemmän kuin mitä tällä hetkellä imettävänä äitinä kulutan.

Kuinka paljon syön? Keskimäärin 1800-2000 kcalia päivässä normaalia ruokaa. Tuo on se määrä, jonka voin syödä lihomatta, kun painan 67-68 kiloa ja harrastan jonkin verran liikuntaa.

Olen viimeisen viikon aikana muistellut paljon fiiliksiäni ennen Kutri kuntoon -vuotta 2003, jolloin vielä kuvittelin laihduttamisen olevan jotenkin vaikeaa tai suorastaan ylivoimaista. Noina vuosina etsin koko ajan jotain viisastenkiveä painonhallintaan ja jojoilin jatkuvasti.

Ajattelin vuosikausia katkerana että minut oli tuomittu lihomaan pelkän suklaan ajattelusta ja kadehdin kapeampia kavereitani, joiden uskoin voivan syödä mitä tahansa lihomatta.

Samalla missasin sen pointin, että vaikka he söivät mitä halusivat, he halusivat syödä vain kulutuksensa verran. Toisin sanoen he söivät vähemmän kuin minä söin. Sen lisäksi he kuluttivat päivän mittaan enemmän energiaa arkiliikunnalla ja kuntoliikunnalla kuin minä mukavuudenhaluisena sohvaperunana.

Laihtuminen on yksinkertaista

Laihduttamisessa ja painonhallinnassa ei ole oikeasti mitään mystistä tai vaikeaa. Sen kun alat syödä ja liikkua niin kuin söisit ja liikkuisit pysyäksesi tavoitepainossasi.

Tällöin kehosi kevenee ja kutistuu ajan myötä vähäisempää energiansaantia ja liikuntaa vastaavaan painoon ja kokoon.

Laihduttamisesta tulee välittömästi vaikeampaa ja vaarallisempaa, jos tavoitteesi ei ole normaalipainon ja rasvaprosenttirajojen sisällä — tai jos syöt vähemmän kuin mitä tavoitepainossasi söisit ja kuluttaisit.

Monilla laihdutuskuureilla päivän energiamäärä lasketaan 1200-1400 kcaliin. Esim. GoFatGo-pikadieetillä energiamäärät ovat 1400 kcalin luokkaa. Minä 173 cm pitkänä naisena kuluttaisin niin vähän jos painaisin 40 kiloa. Tosin siinä vaiheessa olisin todennäköisesti jo syömishäiriöisten osastolla pakkosyötettävänä.

Oletko kokeillut tällaisia kitudieettejä? Mitä tapahtui? Alkuun paino putosi loistavasti. Suhteellisen pian se alkoi kuitenkin jumittaa, kun kehosi päätteli että olit tappamassa teitä nälkään. Samaan aikaan mieliteot ottivat ylivallan ja ennen kuin huomasitkaan, aloit repsahdella.

Syytit epäonnistumisesta itseäsi ja heikkoa itsekuriasi. Kävikö koskaan edes mielessäsi, että vika oli valitsemassasi dieetissä?

Tai ehkä pudotettavaa oli niin vähän, että onnistuit pääsemään tavoitepainoosi ennen kuin mopo karkasi käsistä. Mitä sitten tapahtui? Kuinka siirtyminen laihdutusruokavaliosta ihannepainosi säilyttävään ruokavalioon tapahtui? Ei kovinkaan tyylikkäästi, jos olet tyypillinen jojoilija.

Tällä 3 minuuttia pitkällä videolla kysynkin laihdutatko tietämättäsi niin kuin anorektikko:

Miksi ihmeessä rääkkäisit itseäsi ja kehoasi tällaisella idiotismilla?

Hei, minä olen joskus ollut ihan yhtä idiootti. Luulin vilpittömästi että tiukat dieetit ja tuntikausien kävelylenkit tai hirveät hikitreenit olivat ainoa tapa laihtua. Sitten oivalsin amerikkalaisista fitness-lehdistä, että oli olemassa fiksumpikin tapa:

Ala jo laihdutuksen alussa syödä ja liikkua tavalla, jolla sinun pitäisi syödä ja liikkua pysyäksesi ihannepainossasi.

Totta, laihtuminen ei tällöin ehkä ole niin dramaattista kuin kitudieeteillä, mutta se on miellyttävämpää, jolloin pysyt paremmin ruodussa ja tulokset ovat pysyviä.

Ennen kaikkea saat jo koko laihtumisajan harjoitella syömään tavalla, jolla tulet syömään loppuelämäsi ihannepainossasi.

Elämä on ihan oikeasti aivan liian lyhyt itsekidutukseen ja turhanpäiväiseen jojo-laihduttamiseen.

Mitä haluat siis tehdä?

Jos haluat laihtua pysyvästi tekemällä elämäntaparemontin kitukuurien sijaan, tsekkaa itseopiskeltava Onnistunut laihdutus -nettikurssi tai jos haluat enemmän tukea, tutustu tammikuussa 2014 alkavaan Method Kurssi -kurssiin.

Pitääkö laihduttamiseen olla syy?

Sunnuntaina alkoi Onnistunut laihdutus -kurssiin ja omaan Kutri kuntoon -projektiini liittyvä 10 viikon kevennys kesään -puhelusarja, jonka ensimmäisessä puhelussa tulin itse puhuneeksi paljon mm. siitä, tarvitseeko laihduttamiseen olla syy.

Puhelut äänitetään myöhempää kuuntelua varten. Ensimmäisestä puhelusta otetussa katkelmassa kerron miksi laihdutussyyn keksimällä keksiminen voi olla haitallista — varsinkin jos syytä lähdetään luomaan itseinhoa lietsomalla.

kevennys

Äänitepätkässä mainitsen, että saan valtavaa mielihyvää esimerkiksi painon, mittojen ja syömisten taulukoinnista. Sitäkin hurjempaa iloa olen kokenut eilen ja tänään tehdessäni uutta versiota ravinto- ja liikuntalaskuritietokannastani.

Sain nimittäin selville että käyttämäni FileMaker Pro -tietokantoja voi pyörittää iPhonessa ILMAISELLA FileMaker Go -ohjelmalla. Tähän asti suurin ongelma on ollut se, etten aina ole koneen ääressä syödessäni, jolloin helposti unohdan kirjata ylös syömiseni.

Tehdessäni tietokannasta eli laskuohjelmasta uutta versiota lisäilin siihen myös uusia ominaisuuksia, kuten automaattisen kulutuslaskurin, joka laskee niin lepo- kuin peruskulutukseni sen päivän painon mukaan.

Vanha tietokantaversio oli laadittu omaan käyttööni, joten en pyrkinyt sitä tehdessäni erityiseen selkeyteen.

Tajuttuani miten helppoa tietokantaa on käyttää iphonessa ilmaisella ohjelmalla, päätin että kutri.net:in VIP-jäsenet ja Onnistunut laihdutus -kurssilaiset (joilla on iPhone) saavat laihdutustietokannan ilmaiseksi käyttöönsä!

Tietokannassa on valmiiksi yli 1200 eri ruoka-ainetta ja uusien lisääminen on todella helppoa (vaikka itse sanonkin). Ravintosisällön lisäksi laskuri näyttää kunkin ruoka-aineen, päivän ja aterian energiaprosentit — myös kaaviona. Miksi? Koska keksin miten sen saa aikaan, haha!

kevennys-1

Liikuntapuolelle voi syöttää joko sykemittarin tms. antamat kaloritiedot tai antaa ohjelman laskea ne itse.

Saanen laskurin muillekin kelpaavaan kuntoon viikon sisällä. Se toimii myös iPadissa. Jossain vaiheessa olen tekemässä myös iPadin isompaa näyttöä hyödyntävää versiota, mutten ihan just nyt.

Periaatteessa tietokannasta voisi ehkä tehdä jonkun tietokoneissa ilman FileMaker Pro:ta toimivan version, mutten ole varma olenko ymmärtänyt asian oikein. Jos se on mahdollista, teen myöhemmin tietokoneella toimivan version.

HUOM! Tällöin tietokoneella ja iPhonessa olevia tietokantoja ei voi synkata ainakaan helposti ja ilmaiseksi keskenään. Eli jos syötät jotain iPhonessa olevaan tietokantaan, se ei ilmesty koneella olevaan tietokantaan. Tosin tähänkin olen etsimässä ja tavallaan löytänyt jo ratkaisun, mutta se maksaa ja sen käyttö vaatii nettiyhteyden ääressä olemista.

Jos olet siis Kutri.net:in VIP-jäsen tai Onnistunut laihdutus -kurssilainen, omistat iPhonen tai iPadin ja haluat alkaa seurata syömisiäsi, viikon päästä voit tehdä ne Kutri.net:in kalorilaskurilla!

 

Tieto lisää nautintoa

Jos en tietäisi mitään antiikin Kreikasta ja Ateenan historiasta, tämä olisi vain kasa kiviä.

Aina ennen ulkomaanmatkaa — varsinkin uuteen paikkaan — ahmin kaiken mahdollisen matkakohteestamme aina sen historiasta tärkeimpiin nähtävyyksiin ja parhaisiin ravintoloihin. Tämä tarpeeni tietää kaikki kaikesta kasvoi (ja kasvaa vieläkin) joskus ihan naurettaviin mittasuhteisiin. Eräällä Euroopan reissulla sain lempinimekseni ”ajotietokone”, koska ajo-ohjeiden lisäksi huutelin koko ajan takapenkiltä turistiopashengessä lisätietoja tyyliin ”jos lähtisimme tuosta oikealle, kymmenen kilometrin päässä olisi paikka, jossa saksalaiset ja ranskalaiset taistelivat tuhatkuussataa luvulla”.

Perille päästyäni en välttämättä näe puoliakaan paikoista, joista olen lukenut — useimmiten mukavuudenhaluisemman matkaseurueen vastustuksesta. Useimmiten sillä ei oikeastaan ole edes väliä. Tuntuu  jotenkin vain mukavalta tietää, mitä kaikkea matkakohteesta löytyy ja miten mikäkin paikka, nimi ja tapahtuma nivoutuu yhteen isommaksi kokonaisuudeksi.

Silloin tällöin ihmettelin omaa tiedonhaluani. Oliko kyse jonkinlaisesta nörttiydestä, salaisesta Aspergerin syndroomasta vai ihan vain kontrollifriikkeydestä?

Sitten näin tämän Paul Bloomin superhauskan TED-puheen nautinnon alkuperästä. Jos osaat jollain lailla englantia — tai ainakin ruotsia tai saksaa, joilla puhe on myös tekstitetty — suosittelen lämpimästi katsomaan tämän videon.

Nautinto on vain ajatus

Bloom kertoo puheessaan vakuttavasti siitä, miten nautinto syntyy ensisijaisesti ajatuksesta. Se, mitä ajattelet jostain asiasta ratkaisee miten paljon nautit siitä.

Eräässä tutkimuksessa koehenkilöt makasivat magneettikuvauslaitteessa juoden pillistä imien viiniä. Kaikki saivat tietenkin samaa viiniä, mutta sellaisten koehenkilöiden aivoissa, joille kerrottiin että viini on kallista laatuviiniä, nautintoon littyvät aivojen osat aktivoituivat paljon rajummin kuin niillä, jotka luulivat juovansa halpisviiniä.

Vastaava ilmiö on todistettu tusinassa eri kokeessa (ilman aivoskannausta): jopa viinin huippuasiantuntijat arvioivat täsmälleen saman viinin paremmaksi silloin kun heille kerrotaan että se on kallista viiniä kuin silloin, kun heille kerrotaan että se on halpisviiniä.

Kun kuulin näistä tutkimuksista jo vuosia sitten, tunsin itseni jotenkin omien aivojeni pettämäksi. Mietin kaikkia niitä kalliita aterioita, joita olin syönyt hienoissa ravintoloissa. Olivatko ateriat oikeasti makunautintona niin ihmeellisiä, vai syntyikö aterioiden ihmeellisyys nimenomaan omista ajatuksistani?

Ennen kuin tajusin että koemme todellakin vain oman ajattelumme, ajatus siitä, ettei ole mitään ”puhdasta aistinautintoa” oli niin masentava, etten halunnut ajatella sitä sen enempää.

Vasta Bloomin puhe sai minut miettimään asiaa uudestaan — ja ennen kaikkea uudelta kantilta. Bloom ei näe nautinnon kannalta minkäänlaisena ongelmana sitä, että se, mitä ajattelemme jostakin määrittää sen, millaista nautintoa se meille tuottaa. Päinvastoin!

Puheensa lopuksi Bloom antaa vinkin siitä, miten voit nauttia enemmän jostain asiasta: tutki ja opiskele siitä enemmän. Mitä enemmän tiedät jonkin asian historiasta, toimintamekaniikasta ja siitä, miten se liittyy johonkin isompaan viitekehykseen, sitä enemmän sitä arvostat ja sitä enemmän se tuottaa sinulle nautintoa.

Yhtäkkiä näin oman intohimoni perehtyä itseäni kiinnostaviin asioihin todella fiksuna vetona, enkä vähän friikkinä pakkomielteenä.

Kuinka paljon enemmän rakastankaan hevosia ja nautin niiden seurasta, koska tein kaksitoistavuotiaana omaksi huvikseni monisataasivuisen ”Hevoskansion”, jonka ensimmäisessä osiossa käsiteltiin hevosten evoluutiota ja viimeisissä niiden hoitoa kuin jos en olisi ikinä opetellut kuin perusasiat hevosen käsittelystä?

Ehkäpä kokemukseni Itävallan vuodestani oli niin valtavan antoisa juuri siksi, että ennen vaihto-oppilaaksi lähtöä olin tutustunut perinpohjaisesti Itävaltaa 800 vuotta hallinneen Habsburgien suvun moniin vaiheisiin.

Aivan varmasti Kutri kuntoon -elämäntaparemonttini tuntui aikanaan niin hauskalta ja innostavalta myös siksi, että samaan aikaan opiskelin intohimoisesti kaiken mahdollisen ravitsemuksesta ja liikunnasta. 

Takaisin lapsuuteeni tulevaisuuteen

Eilen aamulla lähdin Mäntsälään sieneen. Samoillessani metsässä, jossa olen käynyt sienessä, marjassa ja leikkimässä jo yli 30 vuoden ajan, tajusin keittiöuudistukseni palauttaneen minut tavallaan takaisin lapsuuteen ja teinivuosiin.

Leivoin ihan itse ensimmäiset piimäkakkuni (äidin ohjeilla tosin) jo sinä kesänä, kun olin täyttänyt kuusi vuotta. Muistan sen ylpeyden tunteen, jota koin viedessäni yhden ensimmäisistä leipomuksistani vanhalle hoitotädilleni lahjaksi. Tuona kesänä syttyi syvä rakkauteni leipomiseen ja ruoanlaittoon.

Kävin hakemassa lapsuudenkodistani vanhoja keittokirjojani. Niiden joukossa oli vanha ohjevihkoni 4H-kerhon ajoilta. 4H-kerho oli (ja on) meidän maalaislasten partio ja Martta-kerho. 4H-kerhossa harjoiteltiin erilaisia kädentaitoja, joista minua kiinnostivat eniten kokkaaminen, marjastaminen ja sienestäminen ja kasvimaan pitäminen.

Savinen peltomme ei suosinut kasvisten kasvatusta (vaikka yritimme kyllä) eikä eläminen isossa perheessä, jossa valtaosa ihmisistä halusi syödä vain samoja ruokia viikosta toiseen, kannustanut mihinkään valtaviin kulinaristisiin suorituksiin. Niinpä tyydyin lähinnä fiilistelemään ja fantasioimaan ajasta, jolloin voisin perustaa oman kasvimaan, säilöä poimimiani sieniä ja marjoja niin paljon kuin sielu sietää ja itse päättää mitä keittiössä kokattaisiin.

Eilen tajusin, että se aika on vihdoin ja viimein koittanut! Palattuani sienimetsältä poimin äidin takapihalle pudonneet omenat, joiden tiesin muuten jäävän käyttämättä. Eilen perkasin, keitin kokoon ja pakastin sieniä. Tänään vuorossa on omenahillon tekeminen ja omenoiden pakastus.

Mietin miten voisin alkaa kasvattaa kotonamme enemmän yrttejä ja salaatteja ja kävin jo mittaamassa mihin kohtaa asuntoomme kuuluvalle puutarhapläntille voisin laittaa korotetun viljelylaatikon (että kasvit saisivat tarpeeksi valoa). Aloin miettiä vakavissani marjapuskien istuttamista äidin takapihalle (en tosin vielä kysynyt äidiltä lupaa) ja selvitin alustavasti että puutarhaplänttimme valloittaneet putkikasvit ovat todellakin syötäviä vuohenputkia (jotka ensi keväänä joutuvat parempiin suihin, hähähää!).

Lisää nautintoa ruoasta

Tajuan nauttivani niin hulluna kokkaamisesta ja sienestämisestä siksi, että siihen liityy sellaisia ajatuksia kuten:

”Olen ehtoisa emäntä.”

”Toteutan lapsuuteni unelmaa.”

”Ihanaa ruokkia perhettä.”

”Jee, ilmaista ruokaa!”

”Oi, tästä tulee niiiiiin hyvää!”

”Hahaaa! Mä olen todella hyvä ruoanlaittaja!”

Samalla siihen liittyy muistoja kaikilta näiltä vuosilta, kun olen kehittänyt kokkaustaitojani. Minulla on ollut lapsuuden ja nuoruuden leivontakauden jälkeen mm. lihottavien erikoisherkkujen kausi, porsaan sisäfileen ja ranskalaisen ruskeakastikkeen kausi, useampia tuorepastakausia, pitkä terveellisen ja laihduttavan ruoan kausi ja kotoisan lohturuoan kausi.

Ajatus siitä, että nautinto tulee kokkaamiselle antamistani merkityksistä ja muistoistani ei haittaa. Päinvastoin! Se antaa minulle luvan uppoutua ilman huonoa omaatuntoa niin intohimoisesti ruoan ihmeelliseen maailmaan kuin minua huvittaa.

Nyt minulla on iltalukemisena iPadilla Harold McGeen aivan loistava ruoan historiaa, kemiaa ja valmistusta käsittelevä kirja On Food and Cooking: Science and Lore of the Kitchen.

Eilen ajaessani maalle keräämään sieniä kuuntelin Paul Stametsin Ted-puhetta kuudesta tavasta, jolla sienet voivat pelastaa maailman, jolloin sieniä kerätessäni tunsin entistä suurempaa arvostusta näitä ihmeellisiä kasveja kohtaan.

Paul Bloomin puheen myötä ymmärrän myös sen, miksi lähiruoan ostaminen ja torilla, kauppahallissa ja pienissä erikoisruokakaupoissa shoppaaminen tuntuu niin hyvältä. Yhtäkkiä hankkimani ruoka ei ole enää kasvotonta bulkkiruokaa vaan ostamaani ruokaan liittyy jokin tarina.

Viime keskiviikkona maalaistentorilta ostamani luomu-emmerjauho tuntuu erityiseltä, koska ostin sen suoraan viljan viljelijältä, jolta myös kuulin koko jauhosta ensimmäistä kertaa.

Ja sitä aiemmin ostamani lammas maistui osaltaan ehkä niin hyvältä, koska tiesin että kaupan omistaja oli itse teurastanut sen. Samoin eilisillan sienileipä oli erityisen herkullista, koska siihen liittyi niin paljon hyviä ajatuksia: sienien itse poimiminen, muistot lapsuudessani tekemistäni sienileivistä ja uudistetun keittiöni fiilistely.

Lastani näyttää kiinnostavan kovasti, mitä äiti puuhaa keittiössä. Söin viime keväänä ensimmäisen kerran jonkun veljeni kokkaamaa ruokaa, vaikka olen itse laittanut heille ruokaa jo yli 30 vuotta. En aio odottaa yhtä kauan omien poikieni kanssa. Niinpä olen nyt ottanut reippaasti kohta kolmevuotiaan poikani mukaan kokkaamiseen.

Viimeisen viikon aikana esikoisemme on saanut jo toimia virallisena pastakoneen pyörittäjänä (ja ollut siinä ihan oikeasti suureksi avuksi), jauhelihakastikkeen sekoittajana (vähemmän avuliaasti) ja sienen puhdistajana (lähinnä näön vuoksi ja omaksi ja äidin huviksi).

Minua ilahduttaa ajatus siitä, että näin tarjoan jo pienestä pitäen lapselleni mahdollisuuden saada aivan erityistä nautintoa jostain sellaisesta asiasta, joka tulee väistämättä kuulumaan hänen jokaiseen päiväänsä koko hänen loppuelämänsä ajan.

Mistä sinä nautit? Mitkä asiat vetävät sinua puoleesi tai herättävät sinun uteliaisuutesi?

Tuorepasta

Ainekset neljään isoon annokseen:

  • 4 dl durum-vehnäjauhoja (saa esim S-marketeista) + ainakin desi jauhottamiseen
  • 2 kananmunaa
  • vajaa 1,5 rkl oliiviöljyä
  • n. 8-10 rkl vettä (tai tarpeen mukaan)

Tee näin:

1. Mittaa kulhon pohjalle jauhot ja tee jauhokasan keskelle kuoppa.

2. Riko kuoppaan munat ja mittaa öljy sekä 3-4 ruokalusikallista vettä.

3. Sekoita käsin – osa taikinasta klimppiintyy, osa jauhoista jää kuivaksi.

4. Lisää vettä taikinaa parhaasi mukaan vaivaten, kunnes taikina tuntuu jähmeältä muovailuvahalta – eli on siis paljon kovempaa kuin esim pullataikina.

5. Vaivaa, vaivaa ja vaivaa (ehkä 5 min) kunnes taikinasta tulee sileäpintainen pallomainen klöntti. Jos taikina takertuu kauheasti sormiin, lisää jauhoja varovasti.

6. Kun taikinapallon pinta on silkkimäinen, voit lopettaa vaivaamisen. Kääri taikinapallo muovikelmuun ja anna sen levätä 30 minuuttia. Jos aiot käyttää sen heti, voit pitää sitä pöydällä, muuten laita se jääkaappiin, jossa se säilyy ainakin seuraavaan päivään.

7. Taikinan levättyä alkaa höyläys: aloita pastakoneen isommalla välillä eli YKKÖSELLÄ. Muotoile sormella taikina lituskaiseksi suorakaiteen muotoiseksi lätyksi. Rullaa taikina koneen läpi kerran.

8. Taittele taikina koon mukaan joko pituus- tai vaakasuunnassa kolmeen osaan niin että taitat reunat sisäänpäin – näin siksi että saat taikinalevylle tasaiset reunat ja ilmeisesti se tekee muutenkin hyvää taikinalle (en muista miksi 🙂 ).

9. Vedä taas koneen läpi ykkösellä ja taittele sitten toisesta suunnasta kolmeen osaan. Vedä vielä kerran koneen läpi.

10. Tässä vaiheessa jaa taikina kuudeksi levyksi. Peittele muut levyt liinalla. Jos pinoat niitä päällekkäin, levitä levyjen väliin jauhoja.

11. Ala höylätä käsillä olevaa levyä ohuemmaksi vaihtamalla jokaisen rullauksen jälkeen säätimen numeroa taas isommaksi. Itse en mene omalla pastakoneella käytännössä koskaan 7 numeroa pidemmälle. Jos levy näyttää venyvät liian pitkäksi, leikkaa se poikki ja rullaa kumpikin levy erikseen ohuemmaksi.

12. Jauhota levy ja jätä se liinan alle siksi aikaa kun käsittelet muut levyt. Pinoa valmiit levyt päällekkäin muistaen jauhottaa nekin niin, etteivät levyt takerru toisiinsa.

13. Lopuksi leikkaa levyt haluamasi levyisiksi nauhoiksi tai tee niistä raviolinyyttejä tms tai käytä ne lasagneen. Jos leikkaat levyt nauhoiksi jauhota nauhat huolellisesti ja jätä ne vapaasti levitettynä kuivahtamaan.

14. Pöyhi kuivuvia nauhoja muutaman kerran jos et heti keitä niitä varmistaaksesi etteivät ne takerru toisiinsa.

15. Kuumenna isossa kattilassa reilusti vettä. Lisää veteen oliiviöljyä ja halutessasi suolaa. ”Pudistele” nauhat jauhoista ennen kuin lisäät ne kiehuvaan veteen. Keitä 2,5 min ”al denteksi” eli vielä hampaissa vähän tuntuvaksi.

16. Kaada siivilään ja halutessasi huuhtaise kuumalla vedellä.

17. Kaada kastikkeen sekaan ja nauti!

Huom! Itse teen 2 aikuisen ja yhden nirson taaperon perheelleemme koko taikina-annoksen, mutta käytän vain kerralla puolet pallosta ja säästän loppupallon seuraavaan päivään.

Pääsiäistunnelmia

20120408-230526.jpg

Pääsiäinen on mennyt sen verran touhukkaissa ja sosiaalisissa merkeissä etten ole muistanut tai viitsinyt kuvata kaikkia syömisiä, saati laittaa niitä tänne.

Lauantaiaamuna heräsin oman ”elämä haltuun” -suunnitelman mukaan jo ennen auringonnousua lenkkeilemään korttelin ympäri (ks yllä oleva kuva). Voittajafiiliksen voimin hoidin pois alta kaikki akuuteimmat käytännön asiat ja rästissä olleet sähköpostit.
Niinpä olen voinut sitten keskittyä loppuviikonlopun kaikenlaiseen sosiaaliseen toimintaan lauantain brunssista tämän päivän sukulaisretkeen suoraan kantahämeen sydämeen.

Koska tavoitteena on herätä taas huomisaamuna ennen kukonpieremää päivittämään VIP-osiota, tässä viikonloppu vielä kuvina…

20120408-231332.jpg

20120408-231405.jpg

20120408-231416.jpg

20120408-231424.jpg

20120408-231436.jpg

20120408-231446.jpg

20120408-231528.jpg