Kategoria: ADHD eli tarkkaavuushäiriö

Julkaistu

Uusi vuosi, vanhat tavoitteet

Joka vuosi tähän aikaan suunnittelen tulevaa vuotta ja mietin millaiseksi haluaisin sen muodostuvan. On paljon asioita joihin en tietenkään voi vaikuttaa.

Esimerkiksi näin freelancer käsikirjoittajana en voi päättää mitkä projektit menevät läpi ja mitkä eivät – voin vain tehdä parhaani ja toivoa, että se riittää.

Siksi tavoitteeni ovat asioita, joiden toteutuminen on mahdollisimman paljon omissa käsissäni.

Lueskelin juuri aiempien vuosien tavoitteita. Vähän huvitti, että samat tavoitteet toistuvat vuodesta toiseen: haluan olla tehokkaampi, järjestelmällisempi ja aikaansaavampi.

Sinällään tavoite ei ole yllättävä – tarkkaavuushäiriöisenä ajanhallinta, järjestelmällisyys ja säännöllisyys ovat minulle haastavampia kuin ns. keskivertoihmisille eli neurotyypillisille ”nenteille”.

Kieltämättä koin hetken ajan nolotusta ja vähän toivottomuuttakin siitä, että tänäkin vuonna haluaisin panostaa em. taitojen kehittämiseen.

Itseäni lohduttaakseni pysähdyin kuitenkin miettimään miten olen näissä asioissa edistynyt viime vuosina.

1. Siisteys

Kotimme siisteys on parantunut dramaattisesti sen jälkeen kun reilu vuosi sitten meillä alkoi käydä siivoojat joka toinen viikko. Tulee halvemmaksi kuin pariterapia ja pakottaa mut käymään joka toinen viikko läpi kotiin kertyneet roinat (paperit jne.). 😀

Lisäksi hankimme robotti-imurin, joka imuroi keittiön, ruokailutilan, olohuoneen ja eteisen kerran päivässä. Se pakottaa meidät keräämään kerran päivässä ko. huoneiden lattioilta lelut, sukat yms. sinne ilmestyneet kamat.

Kerron siitä miten päädyin lopulta palkkaamaan siivoajat ja hankkimaan robotti-imurin ja kuinka ne ovat parantaneet elämänlaatuamme myöhemmässä blogikirjoituksessa.

2. Ruokatalous

En vieläkään suunnittele perheen ruokalistoja etukäteen, vaikka olen fantasioinut siitä jo useamman vuoden. Sen jälkeen kun koronakeväänä 2020 aloin tilata ruoat K-ruoka.fi -palvelun kautta kerran viikossa kotiin, perheen ruokapolitiikka on selkeytynyt huomattavasti.

Mikä tärkeämpää, säästän nyt viikossa ainakin 2 tuntia aikaa, jonka ennen käytin käydessäni ruokakaupassa. Tästäkin muutoksesta kerron lisää myöhemmässä blogikirjoituksessa.

Lisäksi odottelen kieli pitkällä, että lopetettuun kyläkouluumme tulee kahvila-ravintola, josta voin ostaa perheelle terveelliset ja maistuvat ruoat kotiin niin, ettei minun tarvitse juuri koskaan itse laittaa ruokaa perheelle.

Ennen rakastin ruoanlaittoa, mutta jotenkin äitiys on vienyt siitä kaiken hohdon ja muut asiat elämässä tuntuvat kokkaamista tärkeämmältä. 🤷🏼‍♀️

3. Aamurutiini ja meditaatio

Olen onnistunut vuosien varrella laatimaan itselleni aamurutiinin, joka auttaa minua aloittamaan päivän tietoisempana siitä ”kuka mä olen ja mitä mä haluan”.

Yksi tärkeä osa sitä on aamumeditaatio, jonka rutiiniksi saamisessa mua on auttanut Calm-applikaatio.

Meditaatioiden laadun parantamiseen olen käyttänyt Muse S -aivopantaa, jota en voi kyllä ihan varauksetta suositella. Ainakin ensimmäisen sukupolven kankainen pantaversio kärsii yhteysongelmista ja hajoaa helposti. Seuraavaksi ostan muovisen Muse 2:n.

Ylläri pylläri, aion kertoa tästäkin muutoksesta toisessa blogikirjoituksessa (mutta suosittelen silti tsekkaamaan Calmin sitä odotellessa).

4. Kalenteri

Olen oppinut viimeisten vuosien aikana kirjaamaan tulevat tapahtumat kalenteriin ja myös seuraamaan kalenteria. Käytän Google-kalenteria Fantastical appin kautta. Aina kun vastaan tulee uusi kalenteritapahtuma, yritän puhuttaa itseni kirjaamaan sen samantien muistiin.

Jos mieleen tulee että ”mä teen sen myöhemmin”, muistutan että itseni tuntien asia jää ja sanon ”sit se on tehty”.

5. Tehtävälistat

Tehtävälistoja pidän tällä hetkellä kahdessa eri paikassa. Ns. masterlistaan kirjaan tehtävät joita ei ole juuri nyt tehtävä. Tämä lista on Applen Muistutukset appissa, jota käytän GoodTask-appin kautta.

Päivälistaa, jossa on vain tämän päivän tehtävät (ja eiliseltä sinne jääneet tehtävät), pidän Sorted 3 -appissa, joka mahdollistaa myös päivän tehtävien automaattisen ajastamisen. Siirrän tehtävät päivälistalle GoodTaskista kun laitan ne siellä tietylle listalle.

Tehtävälistan päivittämisessä ja tsekkaamisessa mulla on vielä enemmän harjoiteltavaa kuin kalenterin kanssa, mutta havaitsen kyllä selvää edistystä vaikkapa parin vuoden takaiseen tilanteeseen.

Voisin jossain vaiheessa avata enemmän myös näitä tehtävänhallintasysteemejä.

6. Laskut

Laskujen maksu on ollut mulle aina tuskaa, oli tilillä kuinka paljon rahaa tahansa. Olen tilannut ihan kaikki laskut sähköisenä jotka vain voin. Yritän lisäksi pakottaa itseni kirjaamaan paperiset laskut OP:n nettipankki-appiin heti kun ne tulevat postissa.

Ehkä suurin muutos on, että jos mulla on tilillä riittävästi rahaa, maksan laskut ne saatuani, vaikka niiden eräpäivä olisi useamman viikon päästä. Jos en voi maksaa niitä heti, maksan ne heti seuraavan palkkion saatuani.

Ennen vanhaan tein niin, että lykkäsin maksujen maksamista eräpäivään sillä seurauksella, että unohdin eräpäivänä mennä nettipankkiin ja maksaa ne.

Tai jos laitoin ne automaattiseen maksuun eräpäivänä, olin saattanut törsätä turhan paljon rahaa, koska en muistanut että maksu oli tulossa. Freelancerina mun tulot ovat sen verran epäsäännölliset, etten voi ajastaa maksuja myöskään palkkapäiväksi.

Mitä haluan kehittää eteenpäin tänä vuonna?

Kun kuuntelin itseäni, totesin, että haluan keskittyä tänä(kin) vuonna ihan vain muutaman perusasian parantamiseen.

1. Sänkyyn klo 23 mennessä 90 % illoista

Tiedän paremmin kuin hyvin, että jos/kun saan itseni menemään nukkumaan klo 23 useampana iltana peräkkäin, voin paremmin, olen tyynempi ja muistini toimii paremmin kuin jos menen nukkumaan milloin sattuu.

Olen kokeillut vuosien varrella vaikka mitä konsteja edesauttaakseni ajoissa sänkyyn menemistä. Välillä homma toimii jopa viikon tai kaksi, mutta sitten mopo karkaa taas käsistä. 🤦🏼‍♀️

En silti aio luovuttaa vaan jatkan ajoissa nukkumaan menemisen harjoittelua ja uusien tekniikoiden kokeilemista. Jonain päivänä mä vielä hanskaan tämän!

2. Päivittäiset suunnittelusessiot

Aina kun pystyn suunnittelemaan ajankäyttöäni päivittäin, saan enemmän aikaan niitä asioita jotka on mulle tärkeitä ja käytän vähemmän aikaa ns. haahuiluun.

Tarkkaavuushäiriön takia unohdan helposti mitä olen tekemässä. Työlistat auttavat asiaa, mutta vain jos muistan tsekata ne.

Kokeilen nyt uutena juttuna suunnitella ajankäyttöä Miro-applikaation avulla – kalenterin ja tehtävälistaohjelmien lisäksi. Teen tästä jossain välissä videon.

Suunnittelen viikot tekemäni viikkolukujärjestelmän pohjalta Miro-palvelussa.

3. Vähintään 6 000 askelta ja 10 minuutin treeni joka päivä

Viime vuosina liikuntamääräni ovat varsinkin talvisin jääneet ala-arvoiseksi. Viime syksynä aloitin hommat Mäntsälän kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa ja istun lähes joka maanantai pahimmillaan klo 14–21 kokouksissa.

Kelly McGonigalin mukaan 6 000 askelta päivässä on minimimäärä mielenterveyden edistämiseksi. Sen pystyn saamaan kasaan myös kokouspäivinä.

Aiemmin tavoittelin 10 000 askelta sillä seurauksella, että kun en saanut niitä moneen päivään kasaan, tavoite menetti merkityksensä eikä motivoinut tsemppaamaan yhtään lisää.

Asetin 10 minuutin treenin tavoitteeksi saadakseni itseni taas treenaamaan säännöllisesti. Treeniksi lasketaan venyttely, pilates, jooga, tanssi, punttitreeni ja muu jumppaaminen, mutta ei lenkkejä, koska ne menevät askeltavoitteen piikkiin.

10 minuuttia on riittävän lyhyt treeni, että saan itseni tekemään sen silloinkin kun olen väsynyt ja kiireinen. Usein treeni venyy pidemmäksi, mutta jo 10 minuuttia päivässä parantaa esim. ryhtiä.

Haluan saavuttaa kummankin tavoitteen 90 % päivistä eli yhdeksänä päivänä kymmenestä.

Jatkuvat vanhat rutiinit

  • Meikkaan (lähes) joka päivä – tein näin vuoden ajan muutama vuosi sitten ja totesin, että se mm. laski kynnystä tehdä videoita ja paransi mielialaa, kun peilistä katsoi pirtsakammalta näyttävä nainen.

Lisäksi päivittäinen meikkaaminen kannustaa käymään suihkussa tai ainakin putsaamaan naaman joka ilta.

  • Pyrin syömään joka päivä vähintään 25 grammaa kuitua, 100 g proteiinia ja 500 g erilaisia kasviksia. Tähän tavoitteeseen liittyen aion jatkaa syömisten seurantaa entistä ahkerammin Yazio-appilla.

Voin paremmin kun saan riittävästi proteiinia ja kasviksia ja vatsani toimii paremmin kun saan riittävästi kuitua.

  • Kirjaan aamulla unitiedot, painon ja mielialan ja illalla päivän tekemiset ja arviot päivästä eri mittareilla. Tästä voisin tehdä erillisen kirjoituksen paremmalla ajalla.
  • Kirjaan tekemisiäni pitkin päivää, asetan päivälle ja seuraaville tunneille tavoitteet, jotka näkyvät kännykän näytöllä. Näistäkin kirjaamistavoista voisin kirjoittaa pidemmän kirjoituksen.

Kuten ehkä huomasit, tavoitteenani on myös jatkaa taas kutri.net:in päivittämistä. En laittanut sitä virallisiin tavoitteisiin, koska en halua ottaa asiasta turhaa painetta.

Tätä nykyä suurin osa ajastani menee käsikirjoittamiseen. Kuntapolitiikka ja muut vastuutehtävät vievät oman siivunsa ajastani. Lisäksi teen silloin tällöin valmennuksia ja opetan erilaisia kursseja. Tänä keväänä olen myös edistämässä tohtoriopintojani vähän tiiviimmällä tahdilla.

Koska mulla on ollut viime vuonnakin kaiken tämän lisäksi aikaa käydä somessa turhia väittelyitä tai ahmia useampia draamasarjojen osia kerrallaan, ainakin teoriassa mulla pitäisi olla aikaa myös kutri.net:in päivittämiseen. Saa nähdä miten muijan käy tällä kertaa. 😀

Onko sinulla vuodesta toiseen toistuvia tavoitteita? Miten paljon olet jo edistynyt tavoittelemissasi asioissa? Mitä vielä voisit kehittää?

Julkaistu

Onko lapsen ADHD vanhempien vika?

Eräässä suositussa blogissa oli juttu, jossa provosoivaan tyyliin esiteltiin eri tahojen mielipiteitä siitä kuinka ”ADHD ja muut tarkkaavaisuushäiriöt johtuvat huonosta vanhemmuudesta, huonosta kasvatuksesta sekä oloista ja vuorovaikutuksesta kotona, uskovat monet.”

Mommy Be Good kirjoitti juttuun oman vastauksensa. Tässä on minun vastaukseni.

Ensinnäkin: ADHD on suomeksi tarkkaavuushäriö (ilman ais:ta).

Toiseksi: tarkkaavuushäiriö ei johdu vanhemmuudesta, mutta se on seurausta vanhemmista.

Tarkkaavuushäiriö on vahvasti periytyvä neurologinen ominaisuus. Se on periytyvämpi piirre kuin pituus.

Jos lapsella on ADHD, vähintään yhdellä hänen biologisista vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on tarkkaavuushäiriöön viittaavia piirteitä.

Toisin sanoen jos toiselta vanhemmista ei tule ADHD-geenejä, lapselle ei tule tarkkaavuushäiriötä vaikka kotiolot olisivat kuinka paskat.

Ehkä sinäkin tunnet vaikeissa oloissa kasvaneita ihmisiä, jotka ovat aina ajoissa, pitävät kodin järjestyksessä ja ovat tehokkaita ja täsmällisiä?

Myös ns. hyvissä kotiolossa kasvaneilla ihmisillä esiintyy tarkkavuushäiriötä. Toisaalta saman perheen lapsilla ei välttämättä ole ADHD:ta vaikka kasvuympäristö on sama.

Kaikki tämä olisi mahdotonta, jos huonot kotiolot ”aiheuttaisivat” tarkkaavuuden ongelmat.

Aivokuvauksista tiedetään, että kun ADHD-ihminen yrittää keskittyä tahdonvoimalla, hänen aivonsa aktivoituvat eri tavalla kuin ns. neurotyypillisten ihmisten aivot.

Tämä johtuu siitä, että ADHD-ihmisten aivokemia toimii tutkitusti toisella tavalla kuin muiden ihmisten aivokemia. ADHD-ihmisten aivojen rakenteessa näyttää olevan myös tiettyjä synnynnäisiä eroja.

Tarkkaavuushäiriöisen toiminnanohjausjärjestelmä eli ”sisäinen sihteeri” toimii eri tavalla kuin valtaväestöllä.

Tarkkaavuushäiriöisen huomio kiinnittyy muita herkemmin asioihin, jotka ovat uusia, yllättäviä, erilaisia tai jännittäviä. Hänen on vaikeampi pitää tahdonvoimalla huomionsa asioissa, jotka ovat tuttuja ja tylsiä — varsinkin silloin kun huomiosta on kilpailemassa jotain kiinnostavampaa.

Tarkkaavuushäiriöiset hahmottavat myös aikaa eri tavalla kuin neurotyypilliset. Heille asiat tapahtuvat joko nyt tai ei-nyt. Eli tarkkaavuushäiriöisen näkökulmasta ei ole juurikaan eroa sillä tapahtuuko asia huomenna tai vuoden päästä — olennaista on, että se ei tapahdu juuri nyt.

Myös heidän työmuistinsa on yleensä keskivertoa lyhyempi eli he pystyvät esimerkiksi muistamaan kerralla lyhyempiä numerosarjoja kuin neurotyypilliset ihmiset.

Tarkkaavuushäiriöisten impulssikontrolli on luonnostaan huonompi kuin neurotyypillisillä ihmisillä, mikä ilmenee usein möläyttelynä, keskeyttämisenä ja siten, että henkilö toimii ennen kuin ajattelee seuraamuksia.

Toisaalta tarkkaavuushäiriöisillä on kyky mennä ns. ylikeskittymistilaan, jossa he eivät näe eivätkä kuule mitä ympärillä tapahtuu, koska heidän koko huomionsa on asiassa, joka kiinnostaa heitä.

Oikeanlaisella kasvatuksella, elintavoilla ja toimintaympäristöllä voidaan kyllä vaikuttaa siihen, miten tarkkaavuushäiriö ilmenee ja miten paljon se vaikeuttaa  — tai jopa edistää — elämää.

Esimerkiksi aikuinen tarkkaavuushäiriöinen, joka saa tehdä kiinnostavaa työtä ja joka on delegoinut kaikki tylsät työt muille, voi olla huippumenestynyt kirjailija kuten äitini Kirsti Manninen eli Enni Mustonen (tai minä), uraauurtava miljardööri kuten sir Richard Branson tai Ikean perustaja Ingvar Kamprad, laulajatähti kuten Justin Timberlake,  näyttelijä kuten Channing Tatum ja Emma Watson, huippu-urheilija kuten olympiavoittaja-uimari Michael Phelps, suorapuheinen toimittaja ja tv-tähti kuten Jenny Lehtinen tai suosittu tube-tähti kuten Deata tai Tuure Boelius.

Joskus muista neurologisista poikkeamista kärsivillä, aivovamman saaneella tai jopa kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai raudanpuutteesta kärsivillä voi olla tarkkaavuushäiriötä muistuttavia oireita, mutta tällöin kyse ei ole varsinaisesta tarkkaavuushäiriöstä.

Tarkkaavuushäiriön periytyminen ei ole täysin suoraviivaista, sillä sen ilmenemiseen vaikuttaa nykytiedon mukaan useampi geeni ja mahdollisesti myös se, miten kyseiset geenit aktivoituvat raskausaikana ja jopa synnytyksen yhteydessä.

Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa vastasyntyneiden napanuorasta otetusta verinäytteestä tutkittiin heidän DNA:nsa metylaatio ja huomattiin, että sillä miten eri geenien DNA oli aktivoitunut heti vastasyntyneenä oli yhteys siihen, miten paljon heillä ilmeni 6-vuotiaana tarkkaavuuden ongelmia.

Sen sijaan synnytyksen jälkeisillä tapahtumilla ei näytä olevan vaikutusta ADHD:n syntyyn — ainoastaan oireiden suuruuteen.

Mistä tämä tiedetään? Muun muassa kaksoistutkimuksista, adoptiotutkimuksista ja erilaisista aivokuvausta hyödyntävistä tutkimuksista.

Väärinkäsitys siitä, että ADHD johtuisi huonosta kasvatuksesta tai kaoottisista kotioloista johtunee siitä, että tarkkaavuushäiriön lapselleen periyttäneellä ADHD-vanhemmalla voi olla vaikeuksia pitää koti järjestyksessä ja kiinni rutiineista. Joskus ADHD-ihmiset, joilla ei ole diagnoosia eikä siksi ymmärrystä omista erikoispiirteistään, ”lääkitsevät” ADHD:ta päihteillä.

Väärinkäsitys siitä, että koululaisten ADHD-diagnoosien määrä on lisääntynyt koska nykylapset nukkuvat vähemmän ja käyttävät älylaitteita, on myös pielessä.

On totta, että jos kuka tahansa ihminen nukkuu liian vähän, hänen tarkkaavuutensa kärsii ja varsinkin monista lapsista tulee väsyneenä levottomia.

Liian vähän nukkuvat ADHD-ihmiset ovat vieläkin hajamielisempiä, impulsiivisempia ja usein myös fyysisesti levottomampia väsyneenä kuin mitä he ovat pirteinä.

Se, että ADHD-ihmisillä on tutkitusti enemmän uniongelmia mm. poikkeavan melatoniinituotannon takia, ei ainakaan helpota riittävien yöunien saamista. Älylaitteiden ja telkkarin tuijottaminen myöhään illalla viivästyttää melatoniinin tuotantoa entisestään.

Mutta jos laitat neurotyypillisen lapsen ja tarkkaavuushäiriöisen lapsen valvomaan yhtä paljon, neurotyypillisen lapsen käytös ei riitä täyttämään tarkkavuushäiriön kriteereitä. Tarkkavuushäiriöinen on tarkkaavuushäiriöinen vaikka nukkuisi kuinka paljon.

Tarkkaavuushäiriön diagnosointi on ainakin Suomessa pitkä ja tarkka prosessi, jonka aikana ADHD-epäilty tutkitaan eri testein, haastatteluin ja usein myös opettajien ja läheisten haastatteluin.

Tarkkaavuushäiriötä näyttää olevan useampaa eri lajia ja on mahdollista, että joskus tarkkaavuushäiriödiagnoosi annetaan ihmiselle, jolla on jokin muu neurologinen poikkeama (esim. aistiyliherkkyyttä).

Suurin syy siihen, että Suomessa tehdään nykyään ADHD-diagnooseja enemmän kuin ennen on se, että ennen niitä tehtiin liian vähän.

Nykytiedon mukaan kaikissa väestöissä ADHD:ta ilmenee noin 5-7 % väestössä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos luokassa on 20 oppilasta, tilastollisesti heistä noin 1–2 on tarkkaavuushäriö.

Jos samalla paikkakunnalla asuu enemmänkin saman ADHD-suvun jäseniä, tosiasiallinen tarkkaavuushäiriöisten määrä paikallisessa koulussa voi olla tätäkin suurempi.

Esimerkiksi minä, jolla on klassinen tarkkaavuushäiriö ilman hyperaktiivisuutta, pääsin peruskoulun läpi ilman, että kukaan epäili mitään.

Näin siitä huolimatta, että olin koulusta poissa ala-asteelta lähtien joka vuosi noin 200 tuntia — ihan vain siksi, etten viihtynyt koulussa.

Tunneilla olin joko ihan poissaoleva tai niin yliaktiivinen, että muut ärsyyntyivät kyselyistäni tai minut heitettiin ulos luokasta. Kouluajan jälkeen järjestin elämäni niin, että ADHD oli minulle enemmän hyöty kuin haitta.

Kukaan suvussani ei tullut ajatelleeksi, että minulla olisi ADHD, koska olin niin samanlainen kuin äitini, veljeni, isoisäni ja monet muut sen puolen sukulaiset.

Vasta lasten saamisen jälkeen havahduin siihen, että lapsiperhearjen pyörittäminen on minulle huomattavasti haastavampaa kuin muille. Eräs blogini lukija huomautti, että minulla voisi olla tarkkaavuushäiriö ja kun menin testeihin, diagnoosi oli täysin selvä.

Tämän jälkeen muutama minua nuorempi suvun jäsen on saanut ADHD-diagnoosin ja lääkityksen, joka auttaa pärjäämään koulussa.

Nykyään minulla on stimulanttilääkitys, jonka ansiosta selviän paremmin myös niistä tehtävistä, jotka eivät vedä luontaisesti huomiotani puoleensa.

Näin lopuksi haluaisin kysyä kaikilta, jotka vieläkin salaa miettivät että ”ADHD on vain tekosyy”, että miten ”huono kasvatus” tai ”huonot kotiolot” voi maagisesti kadota oikealla lääkityksellä (siksi aikaa kun lääke vaikuttaa)?

Jos tämänkin luettuasi haluat levittää väärää tietoa tarkkaavuushäiriöstä, on aika katsoa peiliin ja miettiä mikä sinun kasvatuksessasi meni pieleen.

Kuva: Geran de Klerk

Julkaistu

ADHD:n 7 eri tyyppiä

Törmäsin taas tilanteeseen, jossa joku mietti miksei hänellä toimi vastaava ADHD-lääkitys yhtä hyvin kuin omani toimii minulla. Syynä voi olla se, että hänen ADHD-tyyppinsä on erilainen kuin minulla.

ADHD eli tarkkaavuushäiriö on perinnöllinen neurologinen poikkeama joka ilmenee mm. hajamielisyytenä, kaoottisuutena, impulsiivisuutena, huonona ajantajuna, ylikeskittymisenä ja muina ns. toiminnanohjauksen ongelmina.

Ennen vanhaan tarkkaavuushäiriö jaettiin ADHD:hen ja ADD:hen. Näistä ensimmäinen tarkoitti tarkkaavuushäiriötä hyperaktiivisuudella (eli niitä jotka eivät pysty pysymään paikallaan) ja jälkimmäinen tarkkaavuushäiriötä ilman hyperaktiivisuutta (joka on minun tyyppini). Nykyään lääkärit puhuvat ainakin Suomessa näistä kahdesta tyypistä pelkkänä ADHD:na.

Minulla diagnosoitiin tarkkaavuushäiriö ilman hyperaktiivisuutta vasta aikuisiällä, koska olen onnekseni kasvanut ympäristössä, joka auttoi minua ottamaan ilon irti tästä erityispiirteestäni. Jos en olisi tullut äidiksi, en olisi varmaan koskaan nähnyt mitään syytä lähteä selvittämään miksi olen sellainen kuin olen.

Avainapteekki-ketjun Apoteekki-lehdessä on minun haastatteluni, jossa kerron omasta ADHD:stani ja sen hoidosta (lue juttu täällä).

Saatuani diagnoosin aloin tyypilliseen ADHD-tyyliin etsiä fanaattisesti tietoa aiheesta. Yksi asiaa hieman eri näkökulmasta lähestyvä kirja on tohtori Amenin Healing ADD: The Breakthrough Program That Allows You to See and Heal 7 Types of Attention Deficit Disorder.

Amenin erikoisuutena on aivokuvata potilaitaan kun nämä yrittävät keskittyä johonkin aktiivisesti (plus kuvata heidät neutraalissa tilassa verrokiksi).

Tällä metodilla hän on huomannut oireiden perusteella ADHD-diagnoosin saaneiden ihmisten joukossa seitsemän erilaista tapaa jolla heidän aivonsa aktivoituvat kun he yrittävät keskittyä johonkin aktiivisesti.

Vuosien mittaan Amen on etsinyt ja löytänyt erilaisia hoitomuotoja, joihin eri ADHD-tyypit reagoivat parhaiten.

Kaikki ADHD-ekspertit eivät ole Amenin kanssa samaa mieltä. Suurin kritiikki kohdistuu kuitenkin hänen käyttämäänsä tutkimusmetodiin (ts. onko tämä aivoskannaus metodi paras, onko aivojen skannaaminen turvallista jne.) eikä niinkään siihen, että hänen tekemänsä johtopäätökset olisivat väärin.

Tässä on vapaa käännökseni ADHD:hen erikoistuneen ADDitude-lehden sivulta löytyvästä yhteenvedosta Amenin eri ADHD-tyypeistä:

KLASSINEN ADHD

Poissaolevuus, häiriöherkkyys, yliaktiivisuus, epäjärjestelmällisyys ja impulsiivisuus.

Hoito: Tavoitteena buustata dopamiinitasoja stimulanteilla tai piristävillä lisäaineilla kuten ruusujuurella, vihreällä teellä, gingsengillä tai L-tyrosiinilla. Myös runsas liikunta ja sellaisen kalaöljyn käyttäminen jossa on enemmän EPA:a kuin DHA:ta helpottaa oireita.

POISSAOLEVA ADHD

Lyhytkestoinen keskittyminen, häiriöherkkyys, epäjärjestelmällisyys ja vitkuttelu. Tämän tyypin edustajat eivät ole impulsiivisia tai yliaktiivisia. Saattavat olla introvertteja jotka elävät omassa haavemaailmoissaan. (Vrt. teinityttö joka tuijottaa ulos ikkunasta kaikki koulutunnit tai uppoutuu tuntikausiksi lukemaan kirjoja eikä näe eikä kuule mitä ympärillä tapahtuu).

Hoito: Sama kuin klassisessa ADHD:ssa, lisäksi runsasproteiininen ja kohtuuhiilihydraattinen ruokavalio.

YLIKESKITTYVÄ ADHD

Tämän tyypin ihmisillä on kaikki klassisen ADHD:n tunnusmerkit sekä vaikeuksia siirtää huomiota asiasta toiseen. Jäävät jumiin helposti negatiivisiin ajatuskuvioihin tai käytökseen.

Hoito on hankalaa, koska heidän kohdallaan pitää buustata sekä dopamiinia että serotoniinia. Tämän tyypin edustajat tulevat helposti ahdistuneeksi ja alkavat murehtia (entistä enemmän) stimulanttilääkityksellä. Siksi heidän kohdallaan Dr. Amen aloittaa hoidon lisäravinteilla jotka ovat: L-tryptofan, 5-HTP, sahrami, inositol (?). Jos lisäravinteet eivät auta, määrää Effexoria, Pristiquea tai Cymbaltaa (googlaa suomen versiot).

Tämän tyypin ihmisten ei kannata olla korkeaproteiinisella ruokavaliolla, koska se saattaa tehdä heidät ilkeiksi.

OHIMOLOHKO-ADHD

Tällä tyypillä on klassisen ADHD:n oireiden lisäksi oppimisvaikeuksia, muistiongelmia ja käytöshäiriöitä kuten nopeasti suuttumista, aggressiota ja lievää vainoharhaisuutta.

Hoito: GABA-aminohappoa, magnesiumia ja epilepsia-lääkkeitä tunne-elämän heilahteluun (esim. Tegretol). Oppimis- ja muistiongelmiin gingkoa tai vinposeteenia.

LIMBINEN-ADHD

Tämä tyyppi vaikuttaa yhdistelmältä kroonista masennusta tai surullisuutta ja ADHD:ta (eli poissaolevaa ADHD:ta).

Oireina on tunnetilojen vaihtelu, alhainen energia, toistuvat avuttomuuden tai syyllisyyden tunteet, krooninen huono itsetunto. Se ei silti ole masennusta.

HOITO: DL-phenylanlanine (DLPA), L-tyrosine, SAMe (s-adenosyl-methionine). Wellbutrin on Amenin lempilääke tämäntyyppiseen ADHD:hen. Myös Impramine voi toimia. Liikunta, kalaöljy ja oikeanlainen ruokavalio voivat myös parantaa oireita.

TULIRINKI-ADHD

Klassisten ADHD-oireiden lisäksi herkkyys äänelle, valolle, kosketukselle, ajoittaista ilkeää tai muuten kauheaa käytöstä, arvaamaton käytös, puhuu nopeasti, ahdistusta ja pelkotiloja.

HOITO: Stimulantit yleensä pahentavat oireita. Joskus tämä voi liittyä ruoka-allergiaan tai yliherkkyyteen, joten Dr. Amen saattaa suositella potilalle ns. poissulkudieettiä, jossa testataan minkä ruokien poisjättäminen vähentää oireita.

Lisäravinteiksi: GABA, 5-HTP ja L-tyrosine. Jos kokeillaan lääkitystä, Dr. Amen aloittaa epilepsialääkkeillä. Myös verenpainelääkkeet quanfacine ja clonidine saattavat rauhoittaa yliaktiivisuutta.

AHDISTUNUT ADHD

Klassisten ADHD-oireiden lisäksi tämän tyypin edustajat ovat ahdistuneita, takakireitä, heillä on stressioireita kuten päänsärkyä ja vatsakipuja, pelkäävät pahinta ja jähmettyvät paikalleen ahdistuksen iskiessä, varsinkin kun pelkäävät että heitä arvostellaan

HOITO: Pelkät stimulantit yleensä vain lisäävät ahdistusta, joten ainakin ensin pitäisi saada henkilö rentoutumaan. Lisäravinteina: L-theanine, relora, mangesium ja pyhä basilika. Mahdollisesti myös ”tricyclic” masennuslääkkeitä imipraminea tai desipraminea ahdistuksen vähentämiseen. Neurofeedback-terapia saattaa myös vähentää ahdistusoireita.

Mistä tiedät mitä tyyppiä edustat?

Jos oletetaan, että Amenin erittely pitää paikkansa, onko mahdollista kuulua usempaan eri ryhmään? Ilmeisesti on.

Täällä voit testata (englanniksi) mihin Amenin ryhmään tai ryhmiin kuulut.

Yritä ajatella vastatessasi oireita pitkällä tähtäimellä. Esimerkiksi minulla lasten myötä kertynyt univelka on selvästi lisännyt aggressiivisuutta, muistihäiriöitä ja yleistä sekavuutta.

Huonosti nukutun yön jälkeen pinna palaa nopeammin kuin silloin kun on nukkunut hyvin.

Koska varsinainen ADHD (eikä esim. aivovammasta johtuva) on perinnöllinen, suvussasi on varmasti muitakin kaltaisiasi ihmisiä. Voit saada vihjeitä siitä mitä tyyppiä edustat miettimällä mitkä ominaisuuksistanne ovat samanlaisia.

HUOM! Koska tyttöjen aivorakenne, hormonitoimina ja sitä kautta aivokemia on keskimäärin erilainen kuin miehillä, vertaa itseäsi mieluiten samaa sukupuolta olevaan sukulaiseen.

Eli esimerkiksi sukusi kaikki ADHD-ihmiset voivat olla kovaäänisiä, mutta ADHD-miehet ovat lisäksi hyperaktiivisia, kun taas ADHD-naiset ovat pikemminkin poissaolevia.

Jos haluat lisää tietoa ADHD:sta, tsekkaa sivujeni rekisteröitymistä vaativa  ilmainen ADHD-osio.

Julkaistu

Zombiäiteilyä jo toisessa sukupolvessa

Viime aikoina olen lukenut paljon juttuja siitä, miten nykylapset joutuvat kärsimään kännykkäänsä tuijottavista zombi-vanhemmista.

Eräs äiti laski että hänen kaksospoikansa katsoivat häneen 28 kertaa leikkiessään (ajasta ei ole kyllä tietoa) hakeakseen huomiota.

Tutkimus todistaa: vanhempien älypuhelimen käyttö voi haitata lasten kehitystä.

Ruotsissa vanhemmille jaetaan kännykkäkieltoja.

Olen huomannut saman ilmiön. Kyllä, syyllistyn zombeiluun.

Tänä aamuna tuijottelin silmiin kolmivuotiasta kuopustani, joka selitti minulle miten tykkää äidistä.

Hetkeä myöhemmin ajattelin tällaisten hetkien tärkeyttä ja sitä, miten hyvältä tuntui olla lapselle läsnä.

”Nyt mä vähennän kännykän ja tietokoneen käyttöä silloin kun olen lasten kanssa”, lupasin itselleni.

Samassa mieleeni juolahti oma äitini, joka kasvatti meidät aikana ennen kännyköitä.

Tajusin, että äitini oli zombiäiti.

Kun ajattelen lapsuuttani, yleisin mielikuva äidistä on sellainen, jossa hän lukee tuvan pöydän ääressä lehteä tai kirjaa niin keskittyneesti, ettei näe eikä kuule mitään. Tai hakkaa työhuoneessa kirjoituskonetta itsekseen mutisten kuulematta meitä.

Tunnistan itsessäni saman taipumuksen kadota omiin ajatuksiini — ihan ilman kännykkää tai tietokonettakin. Kyseessä on ylikeskittymistila, josta saan kiittää minulla diagnosoitua tarkkaavuushäiriötä.

Tarkkaavuushäiriö eli ADHD on yhtä periytyvä ominaisuus kuin pituus. Vaikka äitini ei ole käynyt ADHD-tutkimuksissa, ei ole pienintäkään epäilystä siitä, ettenkö olisi perinyt tarkkaavuushäiriötäni häneltä.

Millaista on kasvaa zombiäidin lapsena?

Silloin tällöin äitini zombeilusta oli hyötyä. Kun äiti oli (ja on) ylikeskittymisen tilassa, hän sanoo kaikkeen ”joo”.

Niinpä saimme lapsena häneltä helposti luvan mihin vain, kunhan pyysimme sitä silloin, kun äiti oli muissa maailmoissa.

”Äiti, saadaanko me syödä kaikki pullat?”

”Joo.”

”Äiti, saadaanko me mennä katolle?”

”Joo.”

”Äiti, saanko mä hakata Kustia?”

”Joo.”

Useimmiten muistikuviini kirjaan tai kirjoittamiseen uppoutuneesta äitistä liittyy jonkinlainen ei-niin-kiva tunne. Ärtymys, pettymys, turhautuminen.

”Miksei se kuuntele?”

”Mulla on tärkeää asiaa.”

”Miksi se AINA vaan lukee tai tekee töitä?”

Äidin puolustukseksi on sanottava, että hän kompensoi poissaolevuuttaan olemalla erittäin intensiivisesti läsnä, kun tulimme koulusta. Silloin hän piti meille gestapo-tason kuulustelun siitä, miten päivä oli mennyt. Niihin muistoihin liittyy turvallinen fiilis.

Samoin hän luki meille joka ilta iltasadun, lausui iltarukouksen ja sen jälkeen lauloimme lastenvirren. Siitäkin tuli hyvä ja lämmin fiilis.

Ja jos meillä oli oikea hätä, äidin apuun saattoi — ja voi edelleen — luottaa.

Se, että äiti oli sellainen kuin oli, ei tehnyt kaikista hänen viidestä lapsestaan zombeja. Ainoastaan niistä, jotka perivät hänen neurologiansa.

Some koukuttaa kovemmin kuin skidi

Minulla diagnosoitiin tarkkaavuushäiriö vasta pari vuotta sitten, kun esikoiseni oli jo 4-vuotias.

Syön siihen nykyään lääkettä, joka pitää minut paremmin tässä hetkessä 8-10 tuntia päivässä. Lääke auttaa myös jossain määrin vastustamaan somen seireeninkutsua, mutta ei valitettavasti tee ihan immuuniksi kännykän ja tietokoneen koukuttavuudelle.

Sosiaalinen media, pelit ja klikkauksiin tulonsa perustavat sivustot on suunniteltu mahdollisimman addiktoiviksi. Niiden kehittäjät mittaavat ja testaavat koko ajan miten voisivat saada entistä tehokkaammin käyttäjät koukkuun.

Oman lapsen silmiin katsominen tuntuu hyvältä ja lapsen touhuamisen seuraaminen voi olla hauskaa.

Lapsen tekemiset eivät kuitenkaan tarjoa yhtä usein uutuudenviehätystä kuin netin loputon päivitysvirta, vetoa uteliaisuuteemme samalla tavalla kuin tarkkaan harkityt linkkiotsikot tai anna jatkuvia onnistumiselämyksiä niin kuin pelit.

Jos annat huomiosi mennä sinne mihin se luontaisesti menee, lapsesi tulee aina häviämään älypuhelimellesi. Sori.

Minun ankea arkeni on lapseni ainoa lapsuus

Tiedän omasta kokemuksesta, miten arki voi tuntua tasapaksulta puurtamiselta. Miten kauniista nettikuvista ja kiinnostavista kirjoituksista voi silloin saada iloa ja mielihyvää.

Lasten hoitaminen ei välttämättä tarjoa huikeita onnistumiselämyksiä — varsinkin jos olet äitinä keskivertoa kädettömämpi ja hajamielisempi niin kuin minä. Silloin pelit jotka palkitsevat toistuvilla voitoilla, voivat viedä mukanaan.

Kun jälkikasvu ei katso kauniisti silmiin vaan karjuu täyttä kurkkua ihan vain uhmaikäänsä, tekee mieli paeta jonnekin muualle — vaikka vain sosiaaliseen mediaan ihmettelemään toisten päivityksiä tai keskustelemaan kavereiden kanssa jostain muusta kuin ”auto… joo, se on iso hieno auto”.

Mutta vaikka tämä on minun arkeani, muutaman vuoden ajan se, miten minä elän elämääni, vaikuttaa tavallista enemmän yhden tai useamman ihmisen elämään — lapseni tai lasteni lapsuuden kokemuksiin.

Niinpä joudun tänään kysymään itseltäni: millaisen lapsuuden haluan antaa lapselleni?

Uskonko oikeasti että somessa on jotain niin arvokasta, että sen näkeminen on tärkeämpää, kuin hieno hetki lapseni kanssa, joka menee minulta ihan ohi, koska olen nenä kiinni kännykässä?

Lapseni ovat pieniä vain vähän aikaa. Esikoiseni on jo kuusi ja kuopukseni kolme. Ehkä jo 15 vuoden päästä he muuttavat pois kotoa. Sitä ennen he alkavat jo viihtyä enemmän yksin tai kavereiden kanssa.

Ehkä minä voisin uhrata muutaman vuoden ajan hieman kallisarvoista tietokone-, pädi- ja kännykkäaikaa antaakseni lapsilleni paremman lapsuuden.

Voisitko sinä?

ankeaarkilapsuus

Julkaistu

Miten viimeiset yhdeksän vuotta meni + synttäritoive

merisavuaaX

Tänään täytän 41 vuotta. Koska minua on lapsesta asti aivopesty uskomaan numerologiaan, ajattelen tämän syntymäpäivän olevan tärkeämmän kuin mitä 40. syntymäpäiväni oli.

Miksi? Koska tänään alkaa joidenkin numerologisten laskentojen mukaan ”ykkösvuoteni”.

Okei, olen ensimmäisenä myöntämässä ettei numerologia takuulla kestä tieteellistä tarkastelua.

Olen kutenkin hahmottanut sen kautta elämääni niin kauan, että haluan nyt luoda katsauksen eilen päättyneeseen yhdeksän vuoden kauteen ja siihen, mitä toivon seuraavalta yhdeksältä vuodelta.

Eli miltä viimeiset yhdeksän vuotta näyttivät?

YKKÖSVUOSI 2007 — UUDEN ALOITTAMINEN

Vuonna 2007 täytin 32 vuotta eräässä Los Angelesin lähiöissä. Asuin pienessä ullakkokämpässä, jonka omisti kauniisti sanottuna epämääräinen vuokraisäntä.

Olin päättänyt lopettaa käsikirjoittamisen ja löytää itselleni uuden uran tekemällä jotain ihan muuta.

Olin aloittamassa (tai ehkä jo aloitin, en muista) työt King King -nimisen yökerhon osa-aikaisena toimistoassarina.

Myöhemmin samana vuonna menin henkilökohtaiseksi assistentiksi hieman ”eksentriselle” perijättärelle ja vuoden päätteeksi päädyin assariksi mainoskuvaajia ja -lavastajia välittävään agentuuriin ajatellen että minusta tulisi siellä agentti.

Olin edelleen ihan megahihhuli. Kuuntelin jatkuvasti meditaatio- ja hypnoosiäänitteitä ja self help -kirjallisuutta, kävin selvännäkijöillä, luin tulevaisuutta erilaisista enkeli- yms. korteista, uskoin enkeleihin, ”manifestoin” The Secret -kirjan ja leffan sekä Abrahams-Higgs tyyppien ”vetovoiman lakiin uskoen”.

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun ajattelen tuota(kin) vuotta. No, ainakin opin puhumaan englantia paremmin kuin koskaan.

KAKKOSVUOSI 2008 — IHMISSUHTEET

Olin kevään edelleen agentin assarina, kunnes kerran PMS-huuruissa tulin siihen tulokseen ettei agentin ura ehkä ollutkaan minua varten, vaan kirjoittaminen olisi oma juttuni.

Palasin Suomeen lomalle ja täällä ollessani tulin Jenkkeihin jääneen kumppanin kanssa siihen tulokseen että meillä on kivempaa erillään kuin yhdessä, joten erosimme. Minä jäin asumaan äitini vierashuoneeseen miettiäkseni mitä tekisin elämälläni seuraavaksi.

Aloitin terapian Terapiatalo Fenixin ihanan Leena Hattusen kanssa selvittääkseni miksi parisuhteeni menivät aina pieleen.

Lokakuussa tulin siihen tulokseen, että unohtaisin toistaiseksi unelmat omasta perheestä. Marraskuussa törmäsin sattumien summana mieheen, jonka jutut naurattivat kovasti. Lopulta aloimme seurustella ja joulukuussa muutin virallisesti hänen luokseen Vallilaan.

KOLMOSVUOSI 2009 – HAUSKANPIDON JA LUOVUUDEN VUOSI

2009 tulin tarkoituksella raskaaksi tälle hauskalle miehelle, kirjoitin Minä onnistun -kirjan (joka julkaistiin vasta 2010) ja työskentelin kahden televisiosarjan parissa.

Matkustelimme uuden kumppanini kanssa Euroopassa ennen kuin raskauteni eteni liian pitkälle.

Vuosi oli ihan hauska ja olin onnellinen siitä, että pitkäaikainen unelmani äitiydestä oli toteutumassa.

Esikoinen syntyi pitkän odotuksen ja 36 tuntia kestäneen synnytyksen jälkeen jouluaatonaattona.

NELOSVUOSI 2010 – RASKAAN RAATAMISEN VUOSI

Esikoiseni aloitti elämänsä valvoen yöt ja nukkuen päivät. Isäpuolellani diagnosoitiin aggressiivinen keuhkosyöpä ja äitini kanssa 2009 kirjoittamani TV-sarja piti kirjoittaa uusiksi.

Jouduimme lähtemään kodistamme pakoon putkiremonttia.

Tämä oli todella raskas vuosi. Valvoin vauvan kanssa, kirjoitin hullulla kiireellä yksin sarjaa samalla kun olin todella huolissäni isäpuolesta ja äidistä, joka jättäytyi hänen omaishoitajakseen.

Lokakuussa isäpuoleni lopulta nukkui pois. Marraskuussa muutimme Puu-Vallilaan vuokralle koska en halunnut palata vanhaan asuntoon vauvan kanssa.

VIITOSVUOSI 2011 – VAPAUDEN VUOSI

Lähdimme pienen perheeni kanssa alkuvuodesta useammaksi viikoksi Kaliforniaan  ihan vain hengaamaan. Aloitin Evita-lehden bloggaajana ja keksin kokeilla valmentamista.

Valmentaminen oli kivaa ja päätin hakea Supercoach Academyyn. Loin Kutri.net:iin VIP-puolen. Ostimme Puu-Vallilan asunnon omaksi.

KUUTOSVUOSI 2012 – RAKKAUDEN JA PERHEEN VUOSI

Tammikuussa lähdimme Los Angelesiin valmentajakoulutukseni takia. Reissu alkoi todella huonosti kun jetlag sekoitti kaksivuotiaamme unirytmin ja jouduimme vaihtamaan kämppää ekan viikon jälkeen.

Olin niin takakireä ja puhki että raivosin vain vauvalle ja miehelle ja sitten tunsin syyllisyyttä raivostumisistani niin, että olin entistä takakireämpi. Jossain vaiheessa mietin tosissani, että kaikille olisi parasta jos minä ja mies eroaisimme ja lapsi jäisi miehelle.

Mutta sitten juttelin valmentajaopettajieni kanssa ja tajusin etten ole hyvä tai huono äiti, vain äiti, joka korkeassa mielentilassa tekee viisaita ratkaisuja ja alhaisessa mielentilassa on ihan kamala (jos ei pidä varaansa).

Toisen valmennuskoulutusviikonlopun aikana koin ns. valaistumisen, joka auttaa minua yhä arjessani.

Huhtikuussa tulin raskaaksi. Varsinkin keväällä ja kesällä valmensin aktiivisesti, mutta syksyn edetessä aloin valmistautua toistamiseen äidiksi tulemiseen.

SEISKAVUOSI 2013 – HAUDUTTELUN JA SYVENTÄMISEN VUOSI

Synnytin kuopukseni helmikuussa 2013. Synnytys kesti 34 tuntia enkä käyttänyt muuta itseni ulkopuolista kivunlievitystä kuin akupunktiota ja ilokaasua. Ajattelen yhä tuota synnytystä erityisellä ylpeydellä ja arvostuksella.

Muuten en muista vuodesta mitään erityistä. Olin ilmeisesti paljon kotona lasten kanssa.

KASIVUOSI 2014 – RAHAVUOSI

2014 vuoden alkupuoli meni säännöllistä kuukausipalkkaa saaden kun tein castingia eli etsin ihmisiä (lähinnä miehiä)  Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan (eli ekan kauden Viola ja Esa eivät takuulla olisi yhdessä ilman mua).

Kirjoitin pilottijakson sarjaan joka ei toteutunut. Valmensin.

Toukokuussa sain ADHD-diagnoosin ja lääkityksen.

Elokuussa päätimme muutta miehen kanssa maalle kun meille löytyi remppakuntoinen talo kotikylästäni. Remppasimme sitä aktiivisesti syksyn ajan.

YSIVUOSI 2015 – YMPYRÄ SULKEUTUU

2015 oli klassinen ysivuosi eli asioiden loppuun saattamisen vuosi.

Valtaosa vuodesta meni työskennellessä elämäni kiinnostavimman ja hauskimman projektin parissa eli Nyt tai ei koskaan -sarjaa tehden.

Sarjaa tehdessäni sain ottaa käyttöön lähes kaikki siihen menessä hankkimani taidot käsikirjoituksesta henkiseen valmentamiseen ja nörtteilystä videoiden kuvaamiseen ja editointiin.

Myimme vanhan kotimme Puu-Vallilassa kesäkuussa ja muutimme Mäntsälään, jossa olemme viimeistelleet loppuvuoden remonttia

Syyskuussa ADHD-lääkitykseni säädettiin vielä paremmin kohdalleen, jonka jälkeen eskari- ja tarha-aamut ovat menneet helpommin kuin yksikään tarha-aamu Helsingissä.

Marras-joulukuussa sain ohjata ja käsikirjoittaa pari osaa The Tuomolat -showta eli pääsin testaamaan Nyt tai ei koskaan -sarjassa oppimiani taitoja heti perään uudestaan (Risteily- ja Tukholma-jaksot ovat minun tekemiäni).

Aloin myös suunnitella hevoselokuvaa yhdessä Pohjola Filmsin Elina ja Mike Pohjolan kanssa ja kirjoittaa pitkästä aikaa taas kirjaa, jonka työnimi on nyt ”Mitä haluat elämältäsi”.

Kävin kokeilemassa ryhmälle puhumista ADHD-lääkityksen alaisena ja ensimmäistä kertaa elämässäni olin tyytyväinen suoritukseeni.

MITÄ TOIVON SEURAAVALTA YHDEKSÄLTÄ VUODELTA?

Yksi tärkeimmistä edellisen kierroksen opeista oli se, että kauhean radikaalit ja äkkiväärät ratkaisut eivät välttämättä ole paras tapa edetä. Aina ei tarvitse aloittaa Rooman rakentamista uudestaan nollasta.

Toivon seuraavan yhdeksän vuoden aikana osaavani hyödyntää kaiken sen mitä olen tähän mennessä saavuttanut ja saanut elämääni.

Eli haluan syventää entisestään jo 7 vuotta kestänyttä suhdetta lasteni isän kanssa, tehdä kodistamme entistäkin ehjemmän, toimivamman ja kauniimman, parantaa taloudellista tilannetta entistäkin vakaammaksi, tehdä kehostani vahvemman, terveemmän ja kestävämmän ja kehittyä ammatillisesti.

Haluan jatkaa taas kirjojen kirjoittamista. Haluan myös syventää osaamistani ja vaikutuspiiriäni valmentajana ja puhujana.

Kirjojen kirjoittamisen, valmentamisen ja puhumisen rinnalle toivon hauskoja käsikirjoitusprojekteja ja realitysarjahankkeita kivojen ja innostavien ihmisten kanssa.

On mahdollista, että seuraavan yhdeksän vuoden aikana tulen käymään läpi ”toisen murrosiän” eli vaihdevuodet. Haluan omilla elämäntapavalinnoillani ja ymmärrykselläni varmistaa, että siirtymä sen läpi sujuisi mahdollisimman miellyttävästi ja rakentavasti.

Samalla kun uskon, että välillä on hyvä pysähtyä miettimään ”kuka mä olen ja mitä mä haluan”, hyväksyn myös sen, että elämällä on parempi suunnitelma. Yhdeksän vuoden päästä taas nähdään mikä se (ehkä) oli.

Julkaistu

Tehokkuuteen ei ole ihmelääkettä

Haluaisitko olla tehokkaampi, täsmällisempi, siistimpi tai järjestelmällisempi? Minä haluaisin. Puolitoista vuotta sitten luulin löytäneeni siihen vihdoin ja viimein lääkkeen.

Hei, olen Katri, kaoottinen pienten lasten äiti. Minulla on tarkkaavuushäiriö ja siihen sopiva lääkitys.

Jotkut tarkkaavuushäiriötä eli ADHD:tä käsitteleviä juttujani tai haastattelujani lukeneet ovat kertoneet alkaneensa epäillä itsekin kärsivänsä tarkkaavuushäiriöstä. Moni heistä lähtee hakemaan diagnoosia toivoen lääkityksen tekevän elämästä helpompaa.

Useimmille ADHD-lääkkeen aloitus avaa elämän uudella tavalla. Tuntuu kuin olisi saanut supervoimat joiden avulla voi tehdä ihan mitä vain — kuten siivota sukkalaatikkonsa tai tehdä veroilmoituksen kerrankin ajoissa. Ooh!

Alkuhuuman hälvettyä voi iskeä pettymys kun ”yllättäen” lääke ei ratkaisekaan kaikkia ongelmia tai tee koko elämänsä kaaoksessa eläneestä ihmisestä supertehokasta ja organisoitunutta.

Terveisiä (lapsiperhe)helvetistä

Yksi vaikeimmista asioista elämässäni on lapsiperhearjen pyörittäminen. Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut jo ajat sitten (vaikka tuskin olisin tullut edes valituksi tehtävään).

”Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut.”
Äitiys vaatii minulta ensisijaisesti kykyjä, joita minulla ei luontaisesti ole ja taitoja joita en ole vieläkään onnistunut hankkimaan.

Pitäisi olla hyvä luomaan ja ylläpitämään rutiineja. Muistaa laittaa tavarat takaisin sinne mistä ne otti (että ne löytyvät seuraavallakin kerralla). Olla koko ajan ajantasalla siitä paljonko aikaa on mennyt ja paljonko on jäljellä. Jatkaa siitä mihin jäi keskeytysten jälkeen. Pysyä läsnä tässä hetkessä.

Ajatus kirjan kirjoittamisesta viikon tai parin ajan putkeen ilman että teen muuta kun nukun, syön ja käyn vessassa, on yksi innostavimmista ja siisteimmistä asioista mitä tiedän. Kirjoittaessani tunnen olevani elossa ja omalla erikoisosaamisalueellani.

Ajatus viikonlopusta kahden vilkkaan pikkupojan kanssa samalla kun yritän siivota ja pestä pyykkiä imee elinvoimani kuin verenhimoinen vampyyri. Vaikka päivät eivät olisi olleet fyysisesti raskaita, tunnen oloni iltaisin tyhjäksi ja itseni totaaliluuseriksi.

Hyvä on, ehkä ihan vähän kärjistän, mutta vain vähän.

Mihin lääkitys auttaa — ja mihin ei?

Sain lääkityksen tarkkaavuushäiriööni vasta 1,5 vuotta sitten. Sitä ennen istuin usein arkiaamuina eteisen lattialla ja itkin, kun lasten kanssa ulos asunnosta pääseminen tuntui niin toivottoman vaikealta.

Lääkitys on tehnyt aamuista suorastaan helppoja. Jopa päivät jolloin lapset ovat kotona sujuvat melko siedettävästi.

Lääkitys auttaa keskittymään käsillä olevaan tehtävään, vähentää poukkoilua asiasta toiseen ja estää minua vajoamasta liian helposti omiin ajatuksiini. Pystyn pitämään paremmin mielessäni mitä minun pitää tehdä ja missä järjestyksessä. En edes hukkaa tavaroita ihan niin helposti kuin ennen.

Lääkitys ei tyhjennä täyteen tupattua kalenteria.
Lääkitys ei kuitenkaan ole antanut minulle maagisesti tarvittavia tekniikoita ja strategioita tehokkaaseen ajanhallintaan ja asioiden priorisointiin. Se ei korvaa hyvin järjestettyä kotia. Se ei tyhjennä liian täyteen tupattua kalenteria tai järjettömän pitkää työlistaa.

Lääke ei vie väsymystä tai paranna muistia huonosti nukutun yön jälkeen. Se ei saa elämää tuntumaan hauskemmalta ja kiinnostavammalta. Se ei vie pois alhaisen verensokerin tuomaa kärttyisyyttä.

Lääkitys ja muutto maalle, jossa meillä on enemmän tilaa (mm. aikuisilla oma makuuhuone) mahdollistaa sen, että voisin laittaa kotini ja elämäni ensimmäistä kertaa lasten saamisen jälkeen järjestykseen.

Vaikka paljon on parantunut siitä mikä tilanne oli vaikkapa kaksi vuotta sitten, koen etten ole vielä ottanut täyttä iloa irti siitä, miten voisin arkeni käytännön tasolla järjestää.

Niinpä olen ajatellut varata vuoden 2016 uusien arjenhallintakeinojen opetteluun — samalla tavalla kuin käytin vuoden 2003 uusien elämäntapojen opetteluun.

Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten voisin hyödyntää vuoden 2003 elämäntaparemontin opit uusien toimintamallien opettelussa. Sitä seuraavassa kerron, miten pelillistäminen voisi tehdä uusien toimintamallien opettelusta helpompaa ja hauskempaa.

ihmelaaketehokkuuteen

Julkaistu

Miksi en halua eroon tarkkaavuushäiriöstäni

Minulle tarjottiin mahdollisuutta testata järjestelmää, joka voisi teoriassa ”kuntouttaa” aivoni niin, että niiden toiminta muistuttaisi enemmän ns. normaaliaivoisen ajattelua.

Kieltäydyin tarjouksesta alunperin siksi, etten ollut vakuuttunut järjestelmän toiminnasta lukemieni tutkimusten perusteella.

Vastaamisen jälkeen aloin kuitenkin miettiä, että JOS olisi olemassa järjestelmä, joka pysyvästi muuttaisi aivoni ”normaaleiksi”, ottaisinko sen käyttöön.

En haluaisi.

Vaikka tarkkaavuushäiriön nimessä on sana ”häiriö”, niin minulle se ei ole sairaus tai vika tai puute, josta sinällään pitäisi päästä eroon.

Se on ominaisuus, joka vaikeuttaa elämääni tässä elämäntilanteessa, kun minulla on pieniä lapsia.

Mutta ennen tätä elämänvaihetta se on tuonut minulle enemmän iloa ja hyötyä kuin haittaa ja harmia.

Kun katson kuusikymppistä äitiäni, jolta olen selvästi perinyt tämän neurologisen ominaisuuden, olen täysin varma, että lasten hieman kasvettua erikoislaatuiset aivoni tuottavat minulle jälleen paljon enemmän iloa kuin harmia.

Tarkkaavuushäiriön tuomat lahjat

Niin hienoa kuin olisi väittää että tuotteliaisuuteni salaisuus on hankkimani taito kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä…

…niin sori vaan, kyllä se on tarkkaavuushäiriö, joka antaa minulle kyvyn ylikeskittyä minua kiinnostavaan asiaan tuntikausiksi vaikka maailma kaatuisi ympäriltä.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että saan kiittää luovuudestani ADHD:n tuomaa kykyä huomata ja yhdistellä asioita tavoilla, jotka normiaivoisilla ei tulisi mieleen.

Kyllä, impulsiivisuuteni on johtanut minua ajoittain harhaan ja pahasti, mutta se on saanut minut myös tarttumaan pelottomasti upeisiin tilaisuuksiin, kuten mahdollisuuteen ohjata Nyt tai ei koskaan -sarjaa.

Mikä parasta, niinä päivinä kun minun on pakko pyörittää rutiineja tai olla läsnä lapsilleni, voin ottaa lääkkeen joka ”normalisoi” aivokemiaani muutamaksi tunniksi.

Mutta tietääkseni normaaliaivoiset eivät taida saada taitoani kadota omiin maailmoihinsa lääkkeilläkään.

Diagnoosini jälkeen en ihmettele enää minua järjestelmällisempiä ja täsmällisempiä kirjailijoita, jotka valittavat kirjoittamisen vaikeutta — heille tarinaan katoaminen taitaa tosiaan olla vaikeampaa.

Ymmärrän myös ettei muille ihan oikeasti juolahda niin paljon uusia ideoita kuin minulle ja kaltaisilleni lähisukulaisille.

Samoin siedän paremmin ihmisiä, jotka jahkailevat jonkin unelman toteuttamista ilman että tarttuisivat rohkeasti ensimmäiseen mahdollisuuteen.

Ongelma ei koskaan ole siinä, että jollakulla on tietynlaiset aivot, vaan siinä, millaisissa olosuhteissa hän joutuu aivoillaan operoimaan.

Oikeissa olosuhteissa tarkkaavuushäiriökin voi ihan oikeasti olla uskomaton etu ja hieno lahja.

Kiitos siitä.

Lue täältä lisää juttujani ADHD:sta eli tarkkaavuushäiriöstä.

[message type=”warning”]Huom! Kutri.net:in VIP-jäsenyydet ovat jälleen myynnissä rajoitetun ajan! Lue lisää täältä. [/message]

Julkaistu

Elämää tarkkaavuushäiriön kanssa

Nyt kun tarkkaavuushäiriödiagnoosistani on jo yli vuosi, olen uskaltautunut puhumaan siitä avoimemmin julkisuudessa.

Toiveenani on, että mahdollisimman moni vielä diagnosoimattoman tarkkaavuushäiriön kanssa elävä tunnistaisi itsensä ja tarvittaessa hakeutuisi hoitoon.

Toisaalta toivon juttujen selittävän tarkkaavuushäiriöistä kärsivien läheisille, ettei kyseessä todellakaan ole mikään kuviteltu ongelma tai tekosyy sotkuisuudelle, myöhästelylle ja kaoottisuudelle.

Ensin olin puhumassa Loop.fi:n ”Olisinpa tiennyt ohjelmassa” tarkkavuushäiriön kanssa elämisestä.

menaiset

Nyt olen uusimman MeNaisten kansikuvatyttönä puhumassa samasta aiheesta. Lue jutun alku täällä.

Voit myös seurata arkeani ADHD:n kanssa Snapchat app:in MyStorystani. Tunnukseni on kutrinen.

Jos epäilet että sinulla on tarkkaavuushäiriö, voit lähteä selvittämään asiaa myös kunnallisen puolen kautta. Itsestäni ajatus julkisen puolen odotusajoista tökki niin, että menin yksityiselle lääkärille, joka on erikoistunut tarkkaavuushäiriön hoitoon. Hän on Elina Sihvola ProNeuronista.

Nyt tai ei koskaan

Ohjasin ja käsikirjoitin tänä keväänä ja kesänä Nyt tai ei koskaan -televisiosarjan, jossa joukko tavallisia suomalaisia yrittää kussakin osassa ratkoa yhden tavallisen suomalaisnaisen ongelmaa.

Ohjelma tulee tiistaisin klo 19 TV1:ltä ja löydät osat myös esityskauden ajan Yle Areenasta.

Löydät ohjelman osat, lisää tietoa ohjelmasta ja aiheesta kirjoittamani blogikirjoitukset ohjelman sivuilta osoitteesta yle.fi/nyttaieikoskaan.

Lääkeyhdistelmäni

MeNaisten jutussa mainittu lääkeyhdistelmä on Medikinet 5 mg (eli puolet 10 mg tabletista) heti herättyäni kun makaan vielä sängyssä ja noin kolme tuntia myöhemmin 18 mg Concertaa jonka teho jatkuu iltaan asti.

Olen kertonut tästä nyt useammalle ADHD-ihmiselle ja kuullut ettei heille tai heidän lääkärilleen ole tullut mieleenkään kokeilla Concerta+Medikinet-yhdistelmää näin päin. Usein Medikinet otetaan vasta päivän päätteeksi jatkamaan Concertan vaikutusta.

Ennen kuin lääkitystäni täydennettiin reilu viikko sitten Medikinetillä, aamut olivat takkuamista, jos jouduin viemään lapsia hoitoon ennen kuin Concerta oli alkanut vaikuttaa.

En myöskään pysty ottamaan Concertaa ilman ruokaa, mikä usein johti siihen että otin lääkkeen vasta myöhemmin aamupäivällä.

Nopeavaikutteisen Medikinetin voin ottaa tyhjään vatsaan ja sen vaikutus alkaa 10-15 minuutissa. Ero entisiin aamuihin on ollut huikea.

Esimerkiksi tänään nukuin vähän pommiin, mutta siitä huolimatta mieleni oli rauhallinen kun puin ja pakkasin lapset autoon. Ilman lääkettä olisin todennäköisesti juossut ympäri taloa yrittäen epätoivon vimmalla pitää ajatuksia kasassa.

Samalla Concertakin tuntuu vaikuttavan paremmin ja pidempään, kun en ole kuluttanut kaikkea henkistä energiaani aamurutiineista selviämiseen.

Salaojittava lämmöneriste

MeNaisten jutussa mainittu salaojittava lämmöneriste on Fuktisol. Suosittelen sitä erittäin painokkaasti kaikille, jotka ovat muuttamassa talonsa maata vasten olevaa kellarikerrosta lämpimäksi tai rakentamassa taloa, jonka alin lämmin kerros on kokonaan tai osin maan alla.

Fuktisol korvaa siis patolevyt ja sitä käytetään myös maata vasten valetun lattian alla.

Löysin tiedon eristeestä Rintamamiestalo-keskusteluryhmästä. Mitä enemmän tuotteesta luin, sitä vakuuttuneempi olin siitä että meidän talomme kellarin seinät ja lattiat pitäisi eristää sillä.

Suvun miehet olivat sitä mieltä ettei kannattaisi lähteä mihinkään ruotsalaisiin hömpötyksiin, mutta kun ensin selitin heille tuotteen toimintalogiikan ja sitten he näkivät miten hyvin eriste kuivasi kostean kellarin seinät ja piti lämmön, he ovat pyörtäneet sanansa.

Julkaistu

Suomalaisilla lapsilla on ADHD:tä — ja niin on ranskalaisillakin

Tämä kirjoitus on hyvä esimerkki siitä, miten ADHD-ihmisen aivot toimivat. Olen suunnitellut kirjoittavani mm. pidemmän kirjoituksen VIP-jäsenille kuulumisistani, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi.

Sitten huomaan kirjoittavani iltamyöhällä niin pitkän tilityksen kaverin jakaman linkin kommenttiosiolle, että se käy jo blogikirjoituksesta. Joten tein siitä sellaisen.adhd2

Facebookissa jaetaan edelleen minut (väsyneenä) raivon partaalle saavaa artikkelia siitä kuinka ”ranskalaislapsilla ei ole ADHD:tä”.

Artikkeli on mielestäni suoraan sanottuna niin täyttä paskaa etten viitsi edes linkittää siihen. Sori.

Ranskalaislapsilla ei ole ADHD:tä niin kuin minun isäni lapsuudessa ei Suomessa ollut vasenkätisiä (koska heidät pakotettiin käyttämään oikeaa kättään vasemman sijaan.).

Ranskassa häiritsevästi käyttäytyvät lapset läpsitään kilteiksi ja kuuliaisiksi — ainakin siksi aikaa kun he ovat vanhempiensa silmissä.

Valitettavasti todellinen haitta tarkkaavaisuushäiriöstä ei ole se, että tarkkaavaisuushäiriöinen käyttäytyy muita häiritsevästi.

Todellinen haitta tarkkaavaisuushäiriöstä on se, että tarkkaavaisuushäiriöinen ei voi ”valita” mihin hän huomionsa suuntaa.

Joskus huomio hyppii asiasta toiseen kuin päätön orava.

Joskus huomio saattaa jäädä johonkin niin jumiin, että tarkkaavaisuushäiriöinen ei tajua ennen kuin tunteja myöhemmin kirjoittaneensa ihan liian pitkän ja perusteellisen kommentin kaverinsa Facebook-viestiin.

Tarkkaavaisuushäiriö vai tarkkaavaisuuden ongelmat?

”ADHD:n määrä on kasvussa.”

Kas siinä toinen lause joka näin väsyneenä pitkän päivän jälkeen saa minut raivon partaalle.

Ei ole mitään näyttöä siitä, että synnynnäinen ADHD olisi lisääntymässä — tarkkaavaisuuteen liittyvät ongelmat ja ADHD-diagnoosit kyllä sitäkin enemmän. (Ks. nyt vaikka tämä artikkeli aiheesta ensihätään)

Varsinainen ADHD on synnynnäinen ja elinikäinen neurologinen ominaisuus, joka on vähintään yhtä periytyvä ominaisuus kuin pituus.

ADHD-diagnoosien määrän kasvu selittyy osin sillä, että tarkkaavaisuushäiriö aiheuttaa enemmän ongelmia paikallaan istumista edellyttävässä yhteiskunnassa => siihen kiinnitetään enemmän huomiota.

Toisaalta ADHD osataan tunnistaa helpommin (joskin se jää edelleen monilla ei-hyperaktiivisilta tarkkaavaisuushäiriöisiltä tunnistamatta).

Suomessa ADHD:tä yhä alidiagnosoidaan mutta Jenkeissä ylidiagnosoidaan.

Jenkeissä tarkkaavaisuushäiriöllä selitetään usein myös tarkkaavaisuuden ongelmia, jotka oikeasti johtuvat esimerkiksi liian vähästä unesta, huonosta ruokavaliosta, liian vähästä liikunnasta, huonosti toteutetusta opetuksesta ja sisällä kökkimisestä tv:tä katsoen, netissä roikkuen tai videopelejä pelaten.

Lasta (tai aikuista) ei saa leimata ADHD-diagnoosilla

Olen joutunut itsekin kohtaamaan ajatuksen, etten saisi puhua avoimesti tarkkaavaisuushäiriöstäni, ettei minua leimattaisi.

Voi jumalauta.

Sain ADHD-diagnoosin (ja lääkityksen) vuosi sitten.

Otan mikä päivä tahansa mieluummin ADHD-leiman kuin kaikki ne leimat joita olen saanut elämäni aikana diagnosoimattoman tarkkaavaisuushäiriön takia.

Olen saanut kuulla kuinka minut on pilattu liian boheemilla kasvatuksella.

Kuinka en vain viitsi yrittää tarpeeksi.

Että olen vain laiska ja saamaton.

Että olen lihakirveen heiluttaja tai se joka puhuu köydestä hirtetyn miehen talossa.

Etten tahallani kunnioita muita (kun olen myöhässä tai en pysty pitämään lupauksiani).

Miten tahallani sabotoin itseäni.

Että olen liian kovaääninen, liian kaoottinen ja liian epäsiisti.

Ja pahinta on, että vuosia uskoin nämä ajatukset todeksi (ainakin väsyneenä ja nälkäisenä).

Luulin että vika oli vain siinä etten tsempannut tarpeeksi.

Tai että jos vain voisin uudelleenkouluttaa tai -ohjelmoida itseni, niin sitten olisin kuin kaikki muut.

Wohoo!

Paitsi etten ollut.

Ja sitten ajattelin että ehkä olen vain surkea paska.

Tai että minulla on salainen trauma joka saa minut sabotoimaan itseäni.

No ei ollut.

Oli vain synnynnäinen neurologinen erikoispiirre, jonka ansiosta aivoni eivät toimi tarkkaavaisuuden osalta samalla tavalla kuin valtaosalla suomalaisista.

Aivokemia, jota voin korjata tähän yhteiskuntaan paremmin sopivaksi 8 tunnin ajaksi ADHD-lääkkeellä.

Onko väärin antaa lapsille ADHD-lääkkeitä?

Voi olla että jompikumpi lapsistani on perinyt minun neurologiset erityispiirteeni.

Tavallaan toivon ettei niin olisi, koska elämä on monin tavoin helpompaa tässä yhteiskunnassa, jos pystyy päättämään mihin tarkkaavaisuutensa suuntaa.

Toisaalta olen todella ylpeä siitä että olen parhaimmillani tuotteliaampi kuin ”normaaliaivoiset” kolleegani.

Tuotteliaisuuteni todellinen salaisuus on se, että ylikeskittymisen tilassa jaksan tykittää pidempään kuin normaaliaivoiset.

Hähhhähhäää!

Toisin sanoen näen, että ADHD voi oikeissa olosuhteissa olla todellinen etu.

Jos lapseni perii tarkkaavaisuushäiriöni, en minäkään olisi vaatimassa hänelle heti ensimmäiseksi lääkitystä.

Ensin voisimme kokeilla ruokavalion optimointia ADHD-aivoille. Monta kertaa päivässä tapahtuvia liikuntasessioita ja runsasta luonnossa olemista. Uni- ja päivärytmistä kiinni pitämistä.

Sen lisäksi voisimme yrittää kehittää erilaisia strategioita minimoida tarkkaavaisuuden tasojen heilahtelusta aiheutuvat ongelmat. Voisimme neuvotella koulun kanssa erilaisista käytännön tukitoimista.

Mutta jos kaikki muut konstit käytettyämme olisimme tilanteessa, jossa lapseni koulunkäynti olisi hänelle tuskaa, niin kyllä, silloin olisin valmis miettimään mahdollista lääkitystä.

Silloin kun ihmisellä on oikea, synnynnäinen tarkkaavaisuushäiriö eikä vain väliaikaisia tarkkaavaisuuden ongelmia, aivokemian ”korjaaminen” oikeilla lääkkeillä tuo nopeamman ja dramaattisemman parannuksen tarkkaavaisuuteen kuin mitkään kotikonstit.

Sori.

Se ei tarkoita sitä etteikö kotikonsteista kannata ottaa ilo irti ihan jo siksi, että niistä on muita(kin) terveysvaikutuksia — vain sitä että joskus ne eivät yksin riitä.

Kun ensimmäistä kertaa kokeilin omaa lääkettäni, tunti lääkkeen ottamisen jälkeen tajuntani räjähti.

Oli järkyttävää huomata, miten yksi tabletti auttoi minua suoriutumaan lähes huomaamatta asioista, joita en ollut kyennyt kunnolla tekemään edes vuosien ahkeralla harjoittelulla.

Tunnistan lääkkeen vaikutuksen alkamisen esimerkiksi sillä, että pystyn hahmottamaan päässäni missä järjestyksessä joukko tehtäviä kannattaa suorittaa.

Huomaan vaikutuksen lakkaamisen siitä että alan taas räplätä kännykkääni enemmän tai alan pyöriä ympyrää muistamatta mitä minun pitikään tehdä seuraavaksi.

Suomessa ja Ranskassa on yhtä lailla ADHD-aivoisia ihmisiä kuin kaikissa maailman  maissa. Jollain sinun läheisistäsi saattaa olla se.

Jos ystävälläsi olisi epilepsia, jakaisitko sinä artikkeleita joissa selitetään miten jossain maassa ei ole epilepsiaa koska siellä ei uskota sen olemassaoloon?

Mistä tiedät onko sinulla tai läheiselläsi tarkkaavaisuushäiriö? Aloita vaikka lukemalla juttuni ”Oletko laiska, tyhmä ja saamaton — vain onko sinulla vain ADHD?”

adhd2

Julkaistu

Miten selvisin hengissä ensimmäisistä kuvauksistani

Kuvasimme kuluneella viikolla ensimmäisen osan dokumentaarista tositv-sarjaa, jonka työnimenä on ”Naiset jotka sanovat ei”.

Sarjan ideana on valjastaa nk. parviäly tavallisten suomalaisten naisten käyttöön.

Ohjelmassa joukko erilaisen taustan omaavia ihmisiä saapuu vaikean ratkaisun kanssa kamppailevan tavallisen naisen luo, pyrkii selvittämään mikä hänen todellinen ongelmansa on ja lyö viisaat päänsä yhteen löytääkseen siihen parhaan mahdollisen ratkaisun.

Minä olen sarjassa mukana käsikirjoittajan, henkilöohjaajan ja myöhemmin sosiaalisen median yhteisömanagerin tehtävissä.

Olen ollut ennenkin monissa erilaisissa kuvauksissa, mutten koskaan näin ”johtavassa” asemassa.

Mietin etukäteen kaikkea, mikä voisi mennä pieleen, kunnes totesin että mahdollisia riskejä oli niin monia, että tulisin hulluksi jos kelaisin niitä kaikki illat.

Niinpä päätin luottaa kuvauksissa omaan sisäiseen viisauteeni ja tiimiin, jonka tiesin ammattitaitoiseksi.

Sisäinen viisauteni käski olla esittämättä fiksumpaa tai kokeneempaa kuin mitä oikeasti olen ja pyytämään ja vastaanottamaan apua aina kun se olisi mahdollista.

Sisäinen viisauteni kannusti myös kiittämään ja kehumaan ihmisiä aina kun siihen olisi aihetta — ei edes muiden takia, vaan siksi, että itse bongaisin paremmin mikä meni hyvin.

Raahautuessani kotiin kolmen hyvin intensiivisen päivän jälkeen sydämeni oli täynnä suunnatonta kiitollisuutta.

Olin valtavan onnellinen siitä, miten hyvin asiat olivat menneet. Tunsin olevani etuoikeutettu kun sain työskennellä ammattitaitoisten ja mukavien ihmisten kanssa. Ennen kaikkea olin suuren ihmetyksen vallassa nähtyäni, miten maagisen hyvin parviäly parhaimmillaan toimii.

Mieleni halusi jo siinä vaiheessa listata asioita, jotka voisin tehdä ensi kerralla paremmin, mutta jätin ajatukset omaan arvoonsa — niiden miettimisen aika oli vasta seuraavina päivinä kun olin syönyt ja nukkunut hyvin.

Koska annoin itseni olla iloinen ja kiitollinen kaikesta, mikä meni hyvin, sen sijaan että olisin heti alkanut piiskata itseäni pieleen menneillä asioilla, odotan innolla ja luottavaisin mielin seuraavia kuvauksia.

Koska mietin ongelmakohtia vasta pirteänä, ne eivät ahdistaneet vaan näyttivät käytännön ongelmilta, joihin olisi käytännön ratkaisut.

Oletko sinä juuri tekemässä jotain vaikeaa tai tavallisesta poikkeavaa joka jännittää tai pelottaa?

Voisitko antaa oman sisäisen viisautesi johtaa sinua?

Voisitko antaa itsesi olla prosessin ajan ensisijaisesti kiitollinen kaikesta mikä menee hyvin?

Voisitko jättää epäonnistumisista oppimisen hetkiin, jolloin mielesi on virkeä, levollinen ja vakaa?

Katso uusin hakuvideoni ohjelmaan:

Jos haluat osallistua johonkin tulevista ohjelmistamme joko nähdäksesi miten parviäly voi ratkaista sinua vaivaavan kysymyksen, tai osallistuaksesi mukaan auttajaparveen, lue lisää ohjelmasta täältä: http://haeohjelmaan.net

kiitollisuuskantaa