Jahkailetko jonkin itsellesi tärkeän asian päättämisen tai aloittamisen kanssa? Mitä eroa on jahkailulla ja vitkuttelulla? Mikä saa meidät jahkailemaan ja miten voimme lopettaa turhan jahkailun.
Päivän teoria -podcastissa kirjailija, käsikirjoittaja ja henkinen valmentaja Katri Manninen julkaisee maanantaisin ääniversioita valikoiduista Päivän teoria -videoista, joissa hän vastaa yleisön kysymyksiin.
Voit katsoa uusimmat Päivän teoria -videot livenä tai tallenteena Facebookissa: http://facebook.com/kutrinet. Voit toivoa aiheita, lukea lisää Katrin ajatuksia, varata ajan henkilökohtaiseen valmennukseen ja löytää podcastin tiedot osoitteessa https://kutri.net.
Koska yleisö voi kommentoida Päivän teoria -lähetyksiä ja lähetykset on äänitetty useimmiten autossa, Katri saattaa viitata äänitteellä kommenteihin tai taustalla saattaa kuulua liikenteen yms. ääniä.
Jos tykkäät tästä podcastista, ole ihana ja kerro siitä kavereille, arvostele podcast iTunesissa, Spotifyissa tai vaikka omassa blogissasi. Liitä some-julkaisuun #päivänteoria, niin minä (Katri) voin löytää päivityksesi. Kiitos!
Tuntuuko sinusta että elämäsi on mennyt jotenkin pieleen? Että elämä on pettänyt sinut?
Perjantaina puhuin Päivän Teoria -osuudessa siitä, miten helposti mielemme huijaa meitä uskomaan, että odotuksemme siitä miten elämän ”kuuluu mennä” on totta ja se miten asiat ovat oikeasti menneet on ”väärin”.
Kerron videolla esimerkin siitä, miten yksi näennäisen pieni tapahtuma voi muuttaa koko elämämme kulun.
Kun elämä menee eri tavalla kuin olemme suunnitelleet — ja vieläpä tavalla, jota emme toivoneet — voi tehdä mieli heittäytyä uhriksi. Kirota Universumia tai Jumalaa tai niitä, jotka suoraan tai välillisesti vaikuttivat tapahtumien kulkuun.
Minun ymmärryksestäni käsin katkeroitumisessa ei ole mitään järkeä.
Et osannut ennustaa tulevia tapahtumia, koska kukaan meistä ei voi tietää täydellä varmuudella miten asiat tulevat menemään.
(Eivät edes itseään selvännäkijöinä pitävät ihmiset — minulla on aiheesta monta omakohtaista esimerkkiä…)
Erehdyit luulemaan päässäsi olevaa ajatusta tulevaisuudesta tarkaksi tapahtumien kuvaukseksi, vaikka se oli vain ajatus — mielikuvituksen tuottama arvaus siitä mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan.
Se tapahtuu, mikä tapahtuu
Asiat menevät aina sillä ainoalla mahdollisella tavalla, jolla ne voivat oikeasti mennä.
Jos asiat olisivat tosiasiassa voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.
Olemalla katkera ja kelaamalla miten asioiden pitäisi mennä toisin pilaat vain tämän hetken.
Niin kauan kuin et hyväksy sitä missä olet juuri nyt, et voi ottaa askeleita kohti tulevaisuutta, jonka haluat.
Tilanne on sama kuin jos suunnistuskilpailuissa oleva suunnistaja tajuaisi yhtäkkiä että hän on maastossa eri paikassa kuin mitä oli luullut olevansa kartalla.
Vaikka hän kuinka tuijottaisi kartalla paikkaa, jossa hänen pitäisi olla, miettien mielessään ”mun pitäisi olla tuossa”, hän ei maagisesti siirry sinne.
Hänen pitää ensin selvittää missä kohtaa karttaa hänen tosiasiallinen sijaintinsa on — vasta sitten hän voi suunnitella reittinsä uudestaan.
Oletko sinä kartalla siitä, missä oikeasti olet? Vai tuijotatko yhä paikkaa, jossa sinun mielestäsi pitäisi olla?
Viime viikko oli yhtä hässäkkää. Kuopus oli kipeänä kotona ja loppuviikosta rakennettiin saunaa. Lapsi- ja puolisovapaa työaikani jäi minimiin, joten lykkäsin osan töistä tähän viikkoon fiilistellen jo etukäteen työrauhaa.
Nuolaisin ennen kuin tipahti.
Nyt kuopuksen hoitopaikassa ollaan oksennustaudissa ja minulla on erittäin pirteä ja energinen kolmivuotias seuranani. iPadilla saa ostettua jonkin verran työrauhaa, mutta täydestä työajasta on turha haaveilla.
Ottiko tilanne aamulla päähän kun katsoin kalenteria ja tajusin miten tiukaksi aikataulut käyvät?
Kyllä otti ja siinä määrin, että ennen vanhaan olisi varmasti mennyt koko päivä pilalle, kun olisin mielessäni nurissut maailman epäreiluutta.
Onneksi olen tajunnut, että kiukutukseni oli seurausta omasta ajattelustani.
Mieli vedätti minua ajattelemaan, että suunnitelmani tälle viikolle oli ”se mitä pitäisi tapahtua” ja se mitä tapahtui oli ”väärin”.
Mieli oli väärässä.
Suunnitelmani perustui vääriin oletuksiin. Se mitä tapahtui kuuluikin tapahtua.
Ainoa vääryys tapahtui pääni sisällä, kun otin oman suunnitelmani liian vakavasti.
Ainoa asia mitä pitää tapahtua on laatia uusi suunnitelma, joka perustuu todellisuuteen.
Neljä askelta kurssin korjaamiseksi
Tässä askeleet, jotka otin tajuttuani mikä tilanne oli.
Hyväksy tilanne — sen miettiminen miten olin kuvitellut asioiden menevän on ajanhaaskausta ja saa vain pahalle tuulelle.
Selvitä mitkä todelliset resurssisi ovat uuden tiedon valossa — eli paljonko sinulla on aikaa, energiaa, rahaa tai mahdollisuuksia saada lisäapua muualta.
Mieti mikä on olennaista — minkä tehtävien tekeminen on tärkeämpää tai hyödyllisempää ja mitkä voit jättää väliin tai lykätä parempaan ajankohtaan.
Tee mitä voit ja oikeasti haluat tehdä uudessa tilanteessa — päätä mitä teet ja tee se.
Vanha kiinalainen sananlasku (tai ainakin netin inspiraatiofraasi) määrittää onnistumisen seuraavasti: ”kaadu seitsemän kertaa — nouse ylös kahdeksan”.
Olen yrittänyt ottaa arkea haltuun useampaan otteeseen viime vuosien aikana. Joka kerta homma on jotenkin mennyt pieleen. Lapset ovat alkaneet taas valvottaa entistä pahemmin. Kiireellinen työprojekti on pamahtanut päälle. Innostus on lopahtanut.
Epäonnistumisistani on tullut mieleen aika, jolloin kamppailin painonhallinnan kanssa. Laihdutin samaa 7–10 kiloa moneen kertaan. Välillä laihdutus tyssäsi jo parin kilon jälkeen ja paino nousi pian takaisin lähtöpainoon — tai jopa korkeammaksi kuin ennen.
”Tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun”
Sain jojoilun hallintaan vasta kun vuonna 2003 kun tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun. Suhtaudun projektiin puolitieteellisenä tutkimuksena, jonka tarkoituksena oli selvittää miten juuri minun kannattaisi syödä ja liikkua, jotta laihtuisin tavoitepainooni ja pysyisin siinä tarvittaessa koko loppuelämäni.
Mitä opin elämäntaparemontistani?
Rakas ystäväni kysyi minulta miten voisin hyödyntää tuolloin oppimani asiat arjen hallinnassa. Tässä ovat tärkeimmät havaintoni.
1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.
Olen ”harjoitellut” vanhoja, huonoja elämäntapoja pahimmillaan koko ikäni — on turha kuvitella että saisin ne parissa viikossa korvattua täysin uusilla tavoilla.
Vuosi varmistaa myös sen, että pääsen testaamaan uusien tapojen soveltamista mahdollisimman monissa erilaisissa tilanteissa. Arjessa ja juhlassa. Kiireessä ja väsyneenä. Kotona ja matkoilla.
2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.
Toisin sanoen silloin kun kuntosi on huono, voisit ehkä kuvitella käveleväsi joka päivä koko loppuelämäsi ajan 10 minuuttia päivässä. Älä siis edes yritä treenata heti kättelyssä tunnin ajan joka päivä.
Kun tekemäsi pieni muutos tuntuu menevän omalla painollaan, voit miettiä olisitko valmis pitämään jostain hieman isommasta muutoksesta kiinni koko loppuelämäsi.
3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.
Vanhan bisnes-kliseen mukaan ”Se mitä mitataan tulee tehdyksi”. Laihduttajia tutkineet ovat huomanneet että syötyjen ruokien kirjaaminen tai jopa pelkästään valokuvaaminen auttaa merkittävästi ruodussa pysymistä.
Asioiden mittaaminen auttaa muistamaan mitä on tekemässä ja näyttää mikä toimii ja mikä ei.
Muille raportoiminen antaa lisätukea, kunhan on sitoutunut raportointiin niin, ettei luista siitä edes silloin kun alkaa lipsua.
Sen lisäksi minulle vanhana nörttinä erilaisten teknisten sovellutusten käyttö antaa lisäpotkua muutosten tekemiseen. Saan outoa mielihyvää taulukoista, joista voin katsoa pidemmän aikavälin trendejä.
4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.
Oma elämäntaparemonttini onnistui, koska annoin itselleni luvan paneutua aiheeseen ihan kybällä. Minulla ei ollut tuolloin lapsia ja tein töitä freelancerina, minkä takia saatoin vapaasti treenata silloin kun halusin, kirjata tekemisiäni, opiskella lisää aiheesta ja päivittää nettisivuja.
Yksi ongelma aiemmissa yrityksissäni opetella tehokkaammaksi on ollut se, että olen ollut liian väsynyt, hätäinen tai muuten kaoottisessa vaiheessa yrittäessäni tehdä muutosta. Olen yrittänyt tehdä muutosta kiireellä koska muutostarve on tuntunut liian polttavalta.
Nyt haluan varata rauhassa aikaa ja tilaa elämässäni muutokselle.
5. Nauti siitä mitä teet
Elämäntaparemonttini onnistui myös siksi, että nautin niin paljon asioista, joita tein sen aikana. Aloitin liikunnan lisäämisen tietoisesti etsien ensin liikunnan iloa.
Eli harrastin vain liikuntaa joka tuotti minulle jo liikkuessa iloa ja hyvää oloa. Kirjasin syömisiäni ja liikuntojani tietokantaan, jonka tekemisestä ja ylläpitämisestä sain valtavasti kicksejä. Annoin itselleni luvan syödä kaikkea kohtuudella eli en karsinut kokonaan herkkuja ruokavaliostani.
6. Jos kaadut, nouse ylös
Olennaista ei ole välttää mokia tai repsahduksia vaan se mitä tapahtuu niiden jälkeen. Repsahdus kertoo siitä että suunnitelmani on ollut liian kunnianhimoinen tai epämääräinen.
Mieti mitä kaikkea piti tapahtua että homma meni pieleen ja miten voit jatkossa välttää saman virheen. Nouse ylös ja jatka entistä viisaampana ja vahvempana.
Tämä kirjoitus valmistelee minua vuoden 2016 teemavuoteen, jonka aikana haluan opetella uusia toimintamalleja arjessa toimimiseen. Edellisessä kirjoituksessa totesin ettei muutokseen ole ihmelääkettä. Seuraavassa kirjoituksessa mietin miten nämä opit voi kääntää uusien toimintamallien opetteluun.
Haluaisitko olla tehokkaampi, täsmällisempi, siistimpi tai järjestelmällisempi? Minä haluaisin. Puolitoista vuotta sitten luulin löytäneeni siihen vihdoin ja viimein lääkkeen.
Hei, olen Katri, kaoottinen pienten lasten äiti. Minulla on tarkkaavuushäiriö ja siihen sopiva lääkitys.
Jotkut tarkkaavuushäiriötä eli ADHD:tä käsitteleviä juttujani tai haastattelujani lukeneet ovat kertoneet alkaneensa epäillä itsekin kärsivänsä tarkkaavuushäiriöstä. Moni heistä lähtee hakemaan diagnoosia toivoen lääkityksen tekevän elämästä helpompaa.
Useimmille ADHD-lääkkeen aloitus avaa elämän uudella tavalla. Tuntuu kuin olisi saanut supervoimat joiden avulla voi tehdä ihan mitä vain — kuten siivota sukkalaatikkonsa tai tehdä veroilmoituksen kerrankin ajoissa. Ooh!
Alkuhuuman hälvettyä voi iskeä pettymys kun ”yllättäen” lääke ei ratkaisekaan kaikkia ongelmia tai tee koko elämänsä kaaoksessa eläneestä ihmisestä supertehokasta ja organisoitunutta.
Terveisiä (lapsiperhe)helvetistä
Yksi vaikeimmista asioista elämässäni on lapsiperhearjen pyörittäminen. Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut jo ajat sitten (vaikka tuskin olisin tullut edes valituksi tehtävään).
”Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut.”
Äitiys vaatii minulta ensisijaisesti kykyjä, joita minulla ei luontaisesti ole ja taitoja joita en ole vieläkään onnistunut hankkimaan.
Pitäisi olla hyvä luomaan ja ylläpitämään rutiineja. Muistaa laittaa tavarat takaisin sinne mistä ne otti (että ne löytyvät seuraavallakin kerralla). Olla koko ajan ajantasalla siitä paljonko aikaa on mennyt ja paljonko on jäljellä. Jatkaa siitä mihin jäi keskeytysten jälkeen. Pysyä läsnä tässä hetkessä.
Ajatus kirjan kirjoittamisesta viikon tai parin ajan putkeen ilman että teen muuta kun nukun, syön ja käyn vessassa, on yksi innostavimmista ja siisteimmistä asioista mitä tiedän. Kirjoittaessani tunnen olevani elossa ja omalla erikoisosaamisalueellani.
Ajatus viikonlopusta kahden vilkkaan pikkupojan kanssa samalla kun yritän siivota ja pestä pyykkiä imee elinvoimani kuin verenhimoinen vampyyri. Vaikka päivät eivät olisi olleet fyysisesti raskaita, tunnen oloni iltaisin tyhjäksi ja itseni totaaliluuseriksi.
Hyvä on, ehkä ihan vähän kärjistän, mutta vain vähän.
Mihin lääkitys auttaa — ja mihin ei?
Sain lääkityksen tarkkaavuushäiriööni vasta 1,5 vuotta sitten. Sitä ennen istuin usein arkiaamuina eteisen lattialla ja itkin, kun lasten kanssa ulos asunnosta pääseminen tuntui niin toivottoman vaikealta.
Lääkitys on tehnyt aamuista suorastaan helppoja. Jopa päivät jolloin lapset ovat kotona sujuvat melko siedettävästi.
Lääkitys auttaa keskittymään käsillä olevaan tehtävään, vähentää poukkoilua asiasta toiseen ja estää minua vajoamasta liian helposti omiin ajatuksiini. Pystyn pitämään paremmin mielessäni mitä minun pitää tehdä ja missä järjestyksessä. En edes hukkaa tavaroita ihan niin helposti kuin ennen.
Lääkitys ei tyhjennä täyteen tupattua kalenteria.
Lääkitys ei kuitenkaan ole antanut minulle maagisesti tarvittavia tekniikoita ja strategioita tehokkaaseen ajanhallintaan ja asioiden priorisointiin. Se ei korvaa hyvin järjestettyä kotia. Se ei tyhjennä liian täyteen tupattua kalenteria tai järjettömän pitkää työlistaa.
Lääke ei vie väsymystä tai paranna muistia huonosti nukutun yön jälkeen. Se ei saa elämää tuntumaan hauskemmalta ja kiinnostavammalta. Se ei vie pois alhaisen verensokerin tuomaa kärttyisyyttä.
Lääkitys ja muutto maalle, jossa meillä on enemmän tilaa (mm. aikuisilla oma makuuhuone) mahdollistaa sen, että voisin laittaa kotini ja elämäni ensimmäistä kertaa lasten saamisen jälkeen järjestykseen.
Vaikka paljon on parantunut siitä mikä tilanne oli vaikkapa kaksi vuotta sitten, koen etten ole vielä ottanut täyttä iloa irti siitä, miten voisin arkeni käytännön tasolla järjestää.
Niinpä olen ajatellut varata vuoden 2016 uusien arjenhallintakeinojen opetteluun — samalla tavalla kuin käytin vuoden 2003 uusien elämäntapojen opetteluun.
Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten voisin hyödyntää vuoden 2003 elämäntaparemontin opit uusien toimintamallien opettelussa. Sitä seuraavassa kerron, miten pelillistäminen voisi tehdä uusien toimintamallien opettelusta helpompaa ja hauskempaa.
Jos iskisin sinua taikasauvalla päähän niin, ettet kykenisi enää koskaan kokemaan syyllisyyttä, häpeää tai pelkoa, mille sinä sanoisit ”ei kiitos” tai ”kiitti mulle riitti”?
Siitä lähtien kun liityin Naiset jotka sanovat ei -ohjelman tekijätiimiin, olen miettinyt paljon sitä, miksi ”ei”:n sanominen tuntuu olevan niin vaikeaa — varsinkin meille naisille.
Miksi joskus on niin vaikeaa jättää taakseen asioita, ihmisiä ja tilanteita, jotka eivät enää palvele minua?
Miksi välillä on vaikeaa kieltäytyä innostavista ehdotuksista?
Entä sivuuttaa vaatimukset ja odotukset, joita muut tai minä itse asetan itselleni?
En väitä olevani tässä asiassa edelleenkään mikään ekspertti.
Vuosien mittaan olen oppinut vähentämään radikaalisti jees-tyttöilyä, eli pelon, syyllisyyden tai häpeän takia myöntymistä tilanteisiin ja asioihin, joita en oikeasti halua elämääni.
En esimerkiksi lähde enää mukaan työprojekteihin, joita tekisin ensisijaisesti rahasta.
Olen huomannut, että jos projekti ei ole niin kiinnostava ja houkutteleva, että haluaisin tehdä sen ilmaiseksi, jossain vaiheessa raha lakkaa motivoimasta ja alan miettiä onko tämä todellakin paras tapa käyttää aikaani. Yleensä ei ole.
Sen sijaan sanon vieläkin liian helposti ”kyllä” asioille, joille minulla ei olisi oikeasti aikaa tai energiaa silloin, kun tehtävä on näennäisen yksinkertainen ja minä olen niin kiireessä, etten huomaa miettiä missä välissä oikeasti ehtisin homman tehdä.
Tämä näkyy aivan erityisesti kodin arkeen liittyvistä asioista sovittaessa.
Aamukiireen keskellä minun on liian helppo sanoa ”joojoo” kun puoliso pyytää hoitamaan jonkin erikoistehtävän, vaikka päivässä ei oikeasti ole rakoa, jossa voisin hoitaa homman alusta loppuun.
Kaikkein eniten skarppaamista minulta vaativat uudet ideat ja projektit, jotka saavat niin liekkeihin, että ennen kuin olen ehtinyt miettiä mitä niiden toteuttaminen käytännössä vaatii minulta, ehdin jo suostua niihin tai ilmoittaa niistä koko kansalle.
Viimeiseen ongelmaan olen saanut avuksi pienen ryhmän ihmisiä, joiden erikoistehtävänä on pointata minulle milloin moponi on karkaamassa käsistä.
He ovat hyviä näkemään miltä ongelmilta suljen silmäni keskittyessäni liikaa siihen mitä mahdollisuuksia projekti tarjoaa.
Ajan myötä olen oppinut jo kysymään mielessäni uusien ideoiden kohdalla ”mitä X, Y ja Z sanoisivat tästä?”
Lähes aina arvaukseni heidän mielipiteestä osuu oikeaan. Käytännössä aina heidän neuvojensa kuunteleminen on kannattanut.
Ehkä eniten minua on kuitenkin auttanut sen muistaminen, että jokainen ”kyllä” tarkoittaa että sanon ”ei” yhdelle tai useammalle asialle.
Mitä enemmän sanon kyllä asioille, joita en oikeastaan halua tehdä, jotka eivät enää palvele minua tai joista seuraa enemmän harmia kuin hyötyä, sitä vähemmän minulla on kalenterissani tilaa ja tililläni varaa asioille, jotka ovat minusta kiinnostavia, hauskoja, hyödyllisiä ja hyviä.
Millaisissa tilanteissa sinun on vaikea sanoa ei?
Mille sinä haluaisit sanoa ei jos et pystyisi häpeämään, pelkäämään tai kokemaan syyllisyyttä?
Haluatko saada oman tukijoukon auttamaan isojen päätösten tekemisessä tai sellaisten asioiden karsimisessa, jotka eivät enää palvele sinua?
Tunnistatko itsesi tai läheisesi seuraavista kohdista:
Olet jatkuvasti myöhässä lähinnä siksi että juuri kun olet lähdössä, alat häthätää hoitaa ”vielä yhden jutun ennen kuin mä lähden” ja/tai palaat useamman kerran takaisin kotiin hakemaan sinne unohtuneita tavaroita.
Saat kotisi hetkessä kaaokseen koska joko kävelet zombi-hengessä ympäri asuntoa omiin ajatuksiisi vajonneena ja tavaroita sinne tänne jättäen tai koska aloitat jatkuvasti uusia projekteja jättäen tavarat esiin että muistaisit hoitaa ne loppuun.
Siivoaminen kestää sinulla ikuisuuden, koska hypit tehtävästä toiseen.
Esimerkiksi päätät imuroida, joten otat imurin esiin…
…mutta samalla tiputat siivouskaapista kamaa. Alat järjestää tavaroita…
…mutta huomaat sitten kaapin pohjalla olevan hyllyn, joka sinun on pitänyt laittaa seinälle. Alat laittaa hyllyä seinälle kun huomaat että akkuporakoneen akku on loppu.
Porakoneen laturia etsiessäsi törmäät pussiin vanhoja pattereita, jotka sinun piti viedä kierrätykseen.
Viet ne eteisen ovelle viedäksesi ne kierrätykseen kun silmäsi osuu sikin sokin oleviin kenkiin.
Alat järjestää kenkiä ja toteat että puolet niistä ovat talvikenkiä vaikka on kesä. Lähdet viemään kenkiä kellariin, jossa huomaat säkin kesävaatteita.
Alat käydä vaatteita läpi…
Jatkat kimpoilua kunnes on ilta ja koti on pahemmassa kaaoksessa kuin aamulla kun aloitit siivoamisen.
Jos olet jostain innoissasi tai määräaika painaa todella pahasti päälle, pystyt tekemään ihmeellisen hyvin asioita hyvinkin lyhyessä ajassa ja pitkäkestoisesti — jopa tehokkaammin ja pidempään kuin tuttavasi. Voi jopa olla että tehdessäsi sinua kiinnostavia juttuja ikään kuin katoat omaan maailmaasi — et näe etkä kuule mitä muut sanovat.
Koska välillä näytät pystyvän yli-inhimillisiin suorituksiin, muiden on ehkä vaikea ymmärtää miksi et muka pysty tekemään näennäisesti yksinkertaisempia asioita…
…kuten laittamaan tavaroita takaisin paikalleen, maksamaan laskuja ajoissa ja viemään loppuun juttuja, jotka olet aloittanut.
Ehkä itsekin ihmettelet sitä miten kauhean vaikeaa periaatteessa helppojenkin asioiden aloittaminen voi olla sinulle. Ikään kuin sinulla olisi kaksi vaihdetta: tyhjäkäynti tai 100 lasissa.
Lisäksi ehkä:
Olet autolla ajaessa todellinen turvallisuusriski koska räpellät koko ajan radiota, kännykkää ja ilmastointia samalla kun meikkaat, syöt ja raivoat muille autoilijoille, jotka tukkivat tien (kun olet TAAS kerran myöhässä koska lähdit myöhässä kotoa).
Lähdet kauppaan etkä hetken päästä enää tiedä oletko ollut siellä 5 minuuttia, 50 minuuttia vai 5 tuntia, koska olet ajautunut omiin ajatuksiisi. Yleensä myös unohdat ostaa juuri sen asian, jota lähdit ostamaan.
Keskeytät jatkuvasti toisia puhumalla päälle tai yrittämällä täydentää heidän lauseitaan (väärin) jos he erehtyvät sekunnin murto-osaksikin hakemaan jotain sanaa. Sen lisäksi olet kova möläyttelemään ja saat jatkuvasti pyydellä anteeksi että olet jälleen kerran puhunut sivu suusi.
Nettiselaimessasi on aina kymmeniä välilehtiä auki, koska surffatessasi löydät kiinnostavia juttuja, joihin haluat vielä palata. Lopulta joudut käynnistämään selaimen uudestaan, kun se menee välilehtien paljoudesta jumiin.
Sinulle huomautetaan usein kovasta äänestäsi, vaikka omasta mielestäsi puhut normaalilla äänellä. Jos puhut muiden mukaan normaalilla äänellä, sinusta voi tuntua kuin kuin kuiskaisit tai et kuule omaa ääntäsi.
Jos yrität tehdä tai lukea jotain, mikä ei kiinnosta sinua, sinusta tuntuu kuin joku imisi energiasi tai pääsi menisi sumuun.
Jätät usein laskuja avaamatta tai maksamatta — jopa silloin kun tililläsi olisi rahaa niiden hoitamiseen.
Joudut etsimään päivittäin esineitä joita käytät jatkuvasti kuten avaimiasi, lompakkoasi, kännykkääsi tai silmälasejasi.
Ihmettelet monta kertaa päivässä mitä olit tekemässä — eli esimerkiksi kävelet huoneeseen etkä enää muista miksi tulit sinne.
Lähisuvussasi on yksi tai useampi ihminen, joka on yhtä hajamielinen, kaoottinen tai muuten huithapeli kuin sinä.
Ehkä jopa uskot että oma saamattomuutesi on kasvatuksesi syytä tai lapsesi hajamielisyys johtuu siitä että olet antanut hänelle niin huonon roolimallin.
Vastasitko useampaan kohtaan kyllä?
Tunnistatko nämä piirteet jo lapsuudestasi, jolloin esimerkiksi tavarasi olivat aina hukassa, sinua piti jatkuvasti muistuttaa siitä mitä olit tekemässä tai olit tunneilla joko yliosallistuva tai täysin pihalla?
Onneksi olkoon, sinulla saattaa olla keskittymishäiriö eli (vanhoin termein) ADD!
Jos näiden kohtien lisäksi sinun on todella vaikea pysyä paikallasi — eli vähintäänkin heilutat koko ajan jalkaasi tai naputat sormillasi pöytää tms., sinulla saattaa olla ADHD eli keskittymishäiriö hyperaktiivisuudella.
Kyseessä on vahvasti periytyvä neurologinen poikkeavuus, jonka ansiosta aivojesi motivaatio- ja palkkiojärjestelmä sekä työmuisti ei toimi samalla tavalla kuin kuin useimmilla ihmisillä.
Joskus väliaikainen stressitila, hormonaalinen muutos (esim. vaihdevuosien aikaan tai synnytyksen jälkeen) tai pitkään jatkuva unen puutos (esim. öisin heräilevien lasten takia) voi heikentää keskittymiskykyä.
”Oikea” keskittymishäiriö on synnynnäinen ja elinikäinen ominaisuus, joka ilmenee viimeistään kouluiässä ja josta ei sinällään voi koskaan päästä pysyvästi eroon.
Sen ilmenemismuodot ja vaikutus elämän laatuun voivat kuitenkin vaihdella suurestikin eri elämäntilanteissa.
Kuten tässä jutussa todetaan, Suomessa voi olla arviolta jopa 45 000–95 000 aikuista, joiden AD(H)D on jäänyt diagnosoimatta ja hoitamatta. Ehkä sinä olet yksi heistä?
ADD tai ADHD ei johdu huonosta kasvatuksesta
Minä olin yksi diagnosoimattomista ADD-aivoisista vielä muutama viikko sitten.
Olen ihan viime vuoteen asti luullut kaoottisuuteni johtuvan kaoottisesta lapsuudenkodistani ja ”boheemista” kasvatuksestani.
Uskoin että jos vain yrittäisin tarpeeksi kovasti oppia uusia käyttäytymismalleja, voisin jonain päivänä olla yhtä siisti, järjestelmällinen ja täsmällinen kuin monet tuntemani ja ihailemani ihmiset.
Kokeiltuani ensimmäistä kertaa ADD-lääkettä tajusin olleeni väärässä. Ongelmana ei ollut se, ettenkö olisi yrittänyt tarpeeksi.
Ongelmana on se, että aivokemiani tekee tylsiin asioihin keskittymisestä työläämpää ja fyysisestä olostani raskaampaa kuin valtaosalla ihmisistä.
Olen tätä kirjoittaessani syönyt kahden viikon ajan minimiannoksen ADD:n hoitoon tarkoitettua Concerta-lääkettä.
Jouduin äsken tarkistamaan kahteen kertaan kalenterista, että lääkityksen aloittamisesta on ollut vasta niin vähän aikaa, koska olen tässä ajassa onnistunut hoitamaan järkyttävän määrän asioita, joista olen yrittänyt sitä ennen hoitaa pahimmillaan jopa vuosia.
Koska diagnoosi on niin tuore, en halua (vielä) lähteä sen syvemmin ruotimaan julkisesti kokemuksiani.
Toivon kuitenkin että tähän kirjoitukseen törmääminen sai sinut epäilemään, että kaaottisuutesi, saamattomuutesi tai impulsiivinen käytöksesi voi ehkä olla seurausta perinnöllisestä neurologisesta poikkeavuudesta — eikä vain yrityksen puutteesta tai huonosta kasvatuksesta.
Vaikka ADD:stä ei voi päästä kokonaan eroon, sen tunnistaminen voi auttaa sinua järjestämään elämäsi niin, että poikkeavasta aivotoiminnastasi on sinulle enemmän hyötyä kuin haittaa.
Sen lisäksi toimintakykyäsi voi mahdollisesti parantaa lääkkeillä — ainakin jos ne toimivat sinulla yhtä hyvin kuin minulla.
Oletko tyytymätön nykyiseen elämäntilanteeseesi? Toivoisitko saavasi enemmän asioita aikaan? Vai kärsitkö nakertavasta fiiliksestä ettet edes tiedä mihin aikasi menee?
Olen aina ollut hajamielinen ja huono muistamaan niin tekemättömiä kuin tehtyjä tehtäviä. Äitiys ja lasten vuoksi huonosti nukutut yöt näyttävät vieneen lähimuistini ihan kokonaan.
Niinpä minulla on usein vähänkin väsyneenä, nälkäisenä tai muuten pahalla mielellä ollessani tunne, etten ole saanut yhtään mitään aikaan koko päivänä — tai koko viikkona.
Tunne kertoo ennen kaikkea siitä, että olen sillä hetkellä nk. alhaisessa mielentilassa eli henkisesti huonossa hapessa, joten en yleensä anna ajatuksilleni tuolloin hirveästi painoarvoa.
Mutta aika usein myös silloin kun oloni on levollinen ja mieleni kirkas, huomaan että olen käyttänyt kuluneen päivän tai viikon tehden kaikkea muuta kuin olisin halunnut tehdä.
Seth Godin puhui (muistaakseni) tässä podcastissa siitä, miten jokainen asia mitä teemme on pois jonkin muun tekemisestä.
Mielemme on erikoistunut toimimaan automaattiohjauksella, koska se säästää energiaa ja energian säästäminen on ihmiskunnan historian aikana ollut yleensä paras vaihtoehto elämän ylläpitämiseksi .
Ikävä kyllä joskus automaattiohjauksemme on ohjelmoitu tekemään asioita, jotka eivät edistä elämäämme parhaalla mahdollisella tavalla.
Esimerkiksi minä olin tottunut ostamaan aina kauppamatkalla pienen suklaapatukan ja syömään sen yleensä 1,5 minuuttia kestävällä kotimatkalla.
Suklaapatukka mahtui kyllä ruokavaliooni ja budjettiini, mutta koska yleensä vain ahmaisin sen pysähtymättä nauttimaan sen mausta, oli melkein sama olisinko syönyt sen vai en.
Päädyin lopettamaan sen ostamisen turhana. Tämä vaati minulta ehkä parin viikon ajan ”hereillä olemista” aina kassojen ohi mennessäni. Suklaan ostamatta jättäminen kirpaisi korkeintaan ensimmäiset 50 metriä, jotka kävelin kaupalta kotiin päin.
Nyt voin kävellä kassojen ohi ilman että tunnen edes tarvetta ostaa mitään.
Usein nämä pienet automaatiot syntyvät lumipalloefektinä, koska emme missään vaiheessa pysähdy miettimään mitä teemme.
Lasten myötä olen iltaisin fyysisesti hyvin väsynyt. Tällöin mieleeni on usein juolahtanut ajatus siitä, että: ”nyt kun lapset ovat nukkumassa, mä nautin hetken tästä hiljaisuudesta ja siitä että saan tehdä mitä huvittaa”.
Koska olen niin väsynyt, en yleensä jaksa tehdä mitään ns. järkevää. Miehen ollessa ilta- tai yövuorossa saatoin tuntea itseni yksinäiseksi. Niinpä avasin Facebookin tai Twitterin ajatellen ”mä katson nopeasti mitä muille kuuluu”.
2–4 tuntia myöhemmin saatoin havahtua siihen, että katsoin jonkun tuntemattoman tyypin valokuvia Facebookissa tai olin käynyt kiivaita väittelyitä vieraan ihmisen kanssa melko yhdentekevästä aiheesta.
Seuraavana aamuna olin entistä väsyneempi.
Olen nyt kolmen viikon ajan suunnitellut illalla seuraavan päiväni ja ennen kaikkea kirjoittanut päivän mittaan muistiin mitä milloinkin teen. Evernote ja Drafts-ohjelmien ansiosta käytän päivän aikana kumpaankin toimintoon yhteensä ehkä 10-15 minuuttia.
Nyt minun ei tarvitse illalla väsyneellä miettiä ”mitä mä tänäänkin tein”. Riittää, että katson päivän ”Tehty”-listaa.
Ennen kaikkea suunnitteleminen ja tehtyjen asioiden kirjaaminen on tehnyt minut tietoisemmaksi siitä, millaisia valintoja teen.
Kun tiedostan että haluan herätä aamulla kuudelta kirjoittamaan ja miten liian lyhyet yöunet vaikuttavat tarkkaavaisuuteeni ja pinnani pituuteen, minun on helpompi mennä yhtä aikaa lasten kanssa nukkumaan.
Se mielihyvä mitä koen vaikkapa kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta ylittää monin verroin väsyneenä Facebookissa tai Twitterissä roikkumisen.
Vaikka minulla on varsinkin aamun ja illan osalta tarkka aikataulu jokaiselle päivälle, toimintaani ohjaa ajatus: ”mikä on paras tapa käyttää tämä hetki”.
Pari iltaa sitten heräsin puolilta öin siihen, että puoliso tuli kotiin tapaamasta kavereitaan. Emme olleet ehtineet miehen yövuoroputken takia viettää viiteen päivään lainkaan aikaa kahdestaan.
Mieleni teki jäädä hetkeksi valvomaan siipan kanssa, vaikka suunnitelmani mukaan minun piti herätä aamukuudelta.
Olin korkeassa mielentilassa ja kävin rauhassa eri vaihtoehdot läpi. Totesin että juuri nyt paras vaihtoehto olisi viettää puolison kanssa laatuaikaa, herätä aamulla tuntia myöhemmin ja siirtää yksi työtehtävä seuraavaan päivään.
Meillä oli todella mukavaa ja aamulla tunsin tavallista suurempaa yhteenkuuluvuutta puolisoni kanssa.
Miten sinä haluat käyttää tämän päivän?
Mitkä asiat joudut jättämään väliin voidaksesi tehdä sen, mitä aiot seuraavaksi tehdä?
Mikä on ihanan elämäsi kannalta parasta, mitä voit tehdä juuri nyt?
[box icon=”star” style=”simple”] Haluatko luoda enemmän omalta tuntuvan, itsesi näköisen elämän?
Kutri.net:in VIP-puolella on useita nettiluentoja, äänitteitä, videoita ja kirjoituksia sisäisen viisauden seuraamisesta, unelmien uran luomisesta ja ilon ja innostuksen löytämisestä.
Sen sijaan että laittaisin tavarat nätisti takaisin omalle paikalleen, survon ne kiiressä lähimpään kaappiin.
Useimmiten survonta ajoittuu hetkeen ennen puolisoni kotiin tulemista.
Hän kuuluu ihmisiin, joille on itsestäänselvää, että tavarat palautetaan sinne mistä ne otettiin. Olen yrittänyt selittää, että kyllä minäkin palautan tavarat omalle paikalleen, mutta vain vähän hitaammassa aikataulussa kuin hän. Niin kuin esim. vuodessa.
Valitettavasti tämä selitys ei kelpaa. Toinen kokeilemani selitys: ”En ehdi pitää paikkoja kunnossa kun olen lasten kanssa”, on kaatunut jo ajat sitten.
Ensinnäkin tilanne oli ihan sama ennen lapsia. Toisaalta jos jätän miehen yksin lasten kanssa useaksi tunniksi, hän on yleensä lastenhoidon lisäksi pitänyt kodin kunnossa JA ehtinyt imuroida.
Argh!
Niinpä useimmiten hetkeä ennen miehen kotiin tuloa havahdun siihen, että koti on kuin hävityksen kauhistus — vaikka hän olisi ollut vain vartin poissa.
Siinä vaiheessa minulla on enää kaksi vaihtoehtoa: jättää paikat (ainakin osin) retuperälle ja pohtia yhdessä siipan kanssa sitä, miten aikuinen ihminen ei osaa laittaa tavaroita takaisin paikalleen — tai survoa kamat kaappiin.
Survomisen hyvä puoli on se, että sen voi tehdä hyvin nopeasti ja käyttämättä lainkaan univelan verottamaa aivokapasiteettiaan. Sen huono puoli tuli taas tänään mieleen, kun yritin etsiä iPhonen käsivarsikoteloa ensin tästä kaapista:
…ja sitten tästä hyllystä:
Ei löytynyt, mikä ei tarkoita sitä etteikö se voisi silti olla jommassa kummassa paikassa. Se vain ei sattunut osumaan käteen.
Hyvä on, tiedostan että kokonaisuudessaan survominen ei säästä aikaa, vaan voi jopa kuluttaa sitä enemmän kuin jos tavarat laitettaisiin heti käytön jälkeen paikalleen.
Samalla tavalla kuin tutkitusti vie enemmän aikaa jos yrittää tehdä monta asiaa yhdellä kertaa kuin jos ne tekisi yksi kerrallaan.
Enää pitäisi keksiä toimiva tapa saada 38-vuotias vanha nainen oppimaan miten se tehdään.
Ihan kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty. Arkijärki-blogin Jennin kanssa tehty yhteistyö on johtanut siihen, että osaan jo laittaa melkein aina avaimet takaisin omalle paikalleen. Ja ainakin jompi kumpi hammasharjoistanikin löytyy useimmiten hammasharjalasista.
Enää onkin ehkä 300-500 muuta esinettä kodissamme, jotka pitäisi oppia pitämään järjestyksessä.
Tänään aloitin vaatteista tyhjentämällä vaatekaapista äitiysvaatteet ja vauvan pieneksi jääneet vaatteet. Kaappi nimittäin näytti ennen aloitusta tältä:
Kuka tietää vaikka jossain vaiheessa pääsisin taas keittiössä olevan hyllyn ja kaapin kimppuun…
Oletko sinä survoja tai entinen survoja? Jos olet päässyt eroon survomisesta, mikä ajatus sai muutoksen aikaan ja miten muutos tapahtui?
Hyvä on, tämän kirjoituksen tärkein tehtävä oli antaa sinulle mahdollisuus kokea joko ylemmyyttä (jos olet siistimpi kuin minä) tai vertaistukea (jos olet samanlainen kaaosmaakari kuin minä), koska haluan auttaa sinua kokemaan entistä enemmän hyvää oloa, mielenrauhaa ja iloa.
Jos haluat kokea vieläkin enemmän hyvää mieltä ja luoda itsellesi entistä ihanamman elämän, tsekkaa Kutri.net:in VIP-jäsenyys.
Jos kaikki tunteemme ovat seurausta tasan tarkkaan ajatuksistamme eivätkä mistään muusta, onko tyhmää tai väärin tehdä asioita, jotka näyttävät saavan meidät hyvälle tuulelle?
Tämä kysymys nousi taas esiin edellisen kirjoituksen kommenttiosastolla ja on kysymys, jota jossain vaiheessa itsekin mietin.
Tehdään tämä selväksi: ei ole sinällään mitään oikeaa tai väärää tekemistä. Sinä saat käyttää energiasi ja aikasi miten itse lystäät ja selittää tekemisesi miten sinua huvittaa, eikä se vähennä mitenkään silmissäni arvoasi ihmisenä.
Se, millä selität tunnevaihteluitasi ja esimerkiksi mielialan nousua voi ratkaista sen, miten kevyeksi, helpoksi ja mielekkääksi koet elämän, millaisena koet ihmissuhteesi, miten käytät rahaa, aikaa ja energiaa ja jopa siihen paljonko painat!
Ajatuksesi tuntuu kivalta, ei mikään asia tai teko
Tämä on FAKTA: vain ja ainoastaan ajattelusi aiheuttaa emotionaalisen tunnetilasi.
Se, mikä aiheuttaa ajatuksen, joka aiheuttaa tunnetilan, on eri asia.
Kuten maanantain VIP-webinaarissa kerroin, ajatteluumme vaikuttaa lukemattomia tekijöitä yhtä aikaa.
Se, mitä ajattelet seuraavaksi voi johtua mm. perimästä, aiemmista kokemuksista, välittäjäainetasapainosta, ravitsemustilasta, nestetasapainosta, hormonitasosta ja niiden vaihteluista, terveydentilastamme, sanoista, musiikista ja äänistä joita kuulemme, sanoista, kuvista ja kasvoista joita näemme, säästä, edeltävistä ajatuksistamme, yleisestä vireystilastamme sekä tietenkin siitä, miten ymmärrämme ja tulkitsemme omia tunteitamme.
Toisin sanoen: et voi koskaan tietää varmuudella miksi ajattelet juuri nyt mitä ajattelet.
Anna näiden kahden faktan vaivata hetken ajan mieltäsi:
Tunnet vain ajattelusi.
Et voi tietää miksi oikeasti ajattelet tietyllä hetkellä mitä ajattelet.
Jos olet tähän asti ajatellut, että jokin muu(kin) kuin ajatuksesi aiheuttaa tunteesi tai että tiedät tasan tarkkaan miksi ajattelet tietyllä hetkellä tietyn ajatuksen, tajuntasi pitäisi juuri tällä sekunnilla räjähtää, koska se, mitä olet ajatellut on väärin.
Ja ei, tämä ei ole mielipidekysymys, vaan tieteellisesti todistettavissa oleva fakta.
Voi olla että tämä tieto on (edelleen) niin vastoin sitä, mitä olet tottunut ajattelemaan ja mitä esimerkiksi useimmat terapiamuodot, self help -kirjat, valmennussuuntaukset, läheisesi ja media väittävät, ettet pysty nielemään sitä.
Laitan lähipäivinä kutri.net:iin listan videoista ja kirjoista, jotka kertovat tieteellisistä tutkimuksista, jotka kertovat miten huonosti ymmärrämme omaa ajatteluamme.
Miksi jokin asian tekeminen voi tuntua kivalta?
Jos jokin asia näyttää saavan sinulle hyvälle tuulelle, tuottavan nautintoa, aiheuttavan iloa tai jopa tekevän sinut onnelliseksi, positiivinen tunnetila on seurausta ajatuksista joita kyseisestä asiasta ajattelet.
Jos et usko, mieti tätä:
Mieti jotain juomaa, jonka nauttiminen näyttää herättävän sinussa miellyttäviä tuntemuksia: nautintoa, ylellisyyden tunnetta, juhlan tunnetta, palkinnon tunnetta.
Tunnetko jonkun ihmisen, joka ei voi sietää kyseisen juoman makua? Tai muistatko aikaa, jolloin et itse välittänyt kyseisen juoman mausta?
Muistele koska tutustuit juomaan ensimmäisiä kertoja — huomaatko, että näihin kertoihin liittyi tapahtumia, joihin liittyi mukavia tunteita — eli joissa ajattelit jossain muodossa ”tämä on erityinen tilanne”? Tutullasi joka ei pidä juomasta ei ole koskaan herännyt tällaisia ajatuksia kyseisestä juomasta.
Esimerkiksi lapsena en pitänyt minkään viinin mausta. Teini-ikäisenä olin kyläjuhlissa, joissa valtavasti ihailemani nainen joi Orvieto Classico -valkoviiniä ja hän tarjosi sitä minulle. Olin imarreltu siitä, että hän antoi minulle huomiota ja piti minua niin aikuisena, että tarjosi viiniä, että otin tarjouksen vastaan. Olin niin ajatusteni lumoissa, että viini tuntui maistuvan suorastaan hyvältä.
Samoihin aikoihin sain juoda erilaisia valkoviinejä muissakin tilanteissa, jossa kuin olevani ”aikuisempi” ja ”arvostettu” — mikä kaikki oli tietenkin seurasta vain ajatuksista, joita satuin siinä tilanteessa ajattelemaan. Aloin pitää viinistä ja varsinkin Orvieto Classicosta, johon liittyi erityinen muisto.
Kun aloin saada Alkosta viiniä, ostin hieman kalliimpaa Orvieto Classicoa vain erikoistilanteisiin. Niinpä aina Orvieto Classicoa juodessani ajattelin jollain tasolla ”tämä on erityisen hieno tilanne” ja ”tunnen itseni aikuiseksi”. Jokainen juontikerta ylläpiti tai ehkä jopa vahvisti ajatusta, joka minulla liittyy Orvieto Classicoon.
Kymmenkunta vuotta sitten päädyin jopa Orvieton kaupunkiin ja join siellä Orvieto Classicoa tuomiokirkon vierellä olevassa hienossa ravintolassa. Ruoka oli poikkeuksellisen hyvää, aurinko paistoi, ajattelin kaikenlaisia kauniita ja ihania asioita. Reissu oli muutenkin erityisen tärkeä ja onnistunut. Näin viini sai lisää erityismerkityksiä mielessäni.
Aina kun juon Orvieto Classicoa, mielessäni välähtää ihailemani nainen tarjoamassa viiniä ja ennen kaikkea tuo ihana kesäpäivä Orvieton kirkon luona.
Sen ymmärtäminen että viini itsessään ei aiheuta minussa tunteita vaan ajatukset, joita ajattelen siihen liittyen, on ehkä vähän vienyt hohtoa kyseisen viinin juomisesta — mutta toisaalta en ole enää koskaan tilanteessa, jossa olen harmissani, jos kyseistä viiniä ei löydy kaupasta. Tajuan että yhtä hyvin voin kokeilla jotain muuta viiniä ja ajatella sitä juodessani yhtä lailla mieltä ylentäviä ajatuksia.
Jos katson mistä ruoista ja juomista pidän, pystyn tätä nykyä näkemään helposti mikä niistä ajattelemani ajatus luo hyvän fiiliksen.
Ikävä uutinen on tosiaan se, että jos kauheasti kiinnitän huomiota siihen, että vain ajatus luo positiivisen tunteen jonkin herkun tai tekemisen yhteydessä, asia menettää erikoismerkityksensä ja sitä kautta tunnetila ehkä vähän laimenee.
Mutta todella positiivinen uutinen on se, että kun näen ettei hyvä fiilis ole kiinni mistään tietystä asiasta, tekemisestä tai olosuhteesta, en ole koskaan tilanteessa, jossa ajattelisin ”en voi nauttia kahvihetkestä tässä kahvilassa täysin koska täällä ei ollut lempileivostani” tai ”huomiseksi suunnittelemani erikoispäivällinen ei voi tuntua yhtä hienolta, koska en saanut haluaamani lihaa”.
Sen näkeminen, että asiat ja tekemiset eivät itsessään luo yhtään mitään tunnetilaa on vapauttanut minut kokeilemaan rohkeammin myös sellaisia asioita, joihin olen yhdistänyt ennen jotenkin kielteisiä ajatuksia.
Esimerkiksi olen ajatellut jo pidempään (vrt. 17 vuotta), että olisi jotenkin hienoa ostaa syömäni liha aina oikeasta lihakaupasta. Samaan aikaan olen kokenut jotenkin kiusalliseksi tai vaikeaksi sen, että minun pitäisi keskustella lihakauppiaan kanssa lihasta.
Muutaman kerran olen uskaltautunut Hakaniemen halliin ostamaan jotain Reinin lihasta — mutta aika monta kertaa olen myös vain kävellyt ohi, kun olen kokenut etten kehtaa puhua lihakauppiaalle.
Kyllä, näin kävi vielä viime vuonna.
Asuessani Italiassa Mazzano Romano -nimisessä pienessä keskiaikaisessa kylässä pari kuukautta kirjailija-asunnossa uskaltauduin ostamaan pienestä lähilihakaupasta salsiccia-tuoremakkaraa. Näin kävi vain silloin kun kaupan ovi oli auki eikä siellä ollut muita asiakkaita. Ja silloinkin olin ensin tsempannut itseäni ajatuksella ”ne pitävät mua joka tapauksessa vain suomalaisena bimbo-blondina ja ovat vain mielissään että yritän puhua italiaa ja kokeilla paikallisia herkkuja”
Viime viikolla mieleni teki tehdä tuorepastan seuraksi lammas-ragu eli lammasjauhelihakastike. Pyörin Sörnäisissä, jonka perusmarketeissa ei ollut lampaanlihaa. Huomasin, että pieni muslimien pitämä lihakauppa Halal-liha, josta olin kuullut naapurin naiselta ja lukenut Hesarista oli auki. Kyllä, mielessä välähtivät vanhat ajatukset ”emmä kehtaa” -hengessä, mutta kuittasin ne vain ajatuksina, menin sen enempää miettimättä sisään, neuvottelin ongelmitta siitä, mistä palasta minulle tehdään lampaan jauhelihaa ja sain mitä halusin. Kastikkeesta tuli järjettömän hyvää.
Miksi on vaarallista luulla että asiat tekevät onnelliseksi?
Sen näkeminen, että hyvän fiiliksen luovat ajatukset, joita ajattelen jostain asiasta tai tekemisestä vapauttaa tekemään enemmän uusia asioita. Mikä tärkeintä: tämä ymmärrys estää meitä tekemästä asioita, joita jälkeenpäin kadumme.
Aika moni uskoo, että kivoja asioita tekemällä voi nostaa mielialaa. Joskus se näyttää toimivan, jos mieleen juolahtaa samaan aikaan muutenkin kevyempiä ajatuksia. On hyvä huomata, että sillä hetkellä kun mieleesi juolahtaa ajatus ”haluan tehdä jotain kivaa”, mielialasi on jo nousussa, koska et enää ajattele kurjia tunteita luovia ajatuksia.
Silloin kun ”hyvää mieltä tuottava” toiminta tai asia on elämää edistävää ja energiatehokasta ja näyttää toimivan, on ihan se ja sama tiedostatko että fiiliksen nousu johtui kevyemmistä ajatuksista vai luuletko virheellisesti sen johtuvan siitä mitä teit.
Eli jos mielialasi näyttää nousevan kun käyt lenkillä, siivoat, katsot televisiota, meikkaat, juttelet kaverin kanssa, keität kupin kahvia, hoidat puutarhaa tai otat nokoset, niin on ihan sama miksi mielialasi nousi.
Mutta joskus yritämme erheellisesti lääkitä kurjaa mielialaa asioilla, joiden tekeminen harmittaa myöhemmin: shoppaamme asioita joihin meillä ei ole varaa ja joita emme tarvitse, syömme suklaata suruun, vaikka haluamme laihtua, juomme niin paljon päihteitä, että se alkaa olla jo terveysriski tai käyttäydymme seksuaalisesti holtittomasti, koska oletamme seksin saavan meidät tuntemaan itsemme rakastetuksi ja halutuksi.
Vielä enemmän ongelmia voi aiheuttaa jo täysin virheellinen lähtöajatus, että huonossa fiiliksessä on jotain vaarallista tai pahaa ja että meidän pitää tehdä aktiivisesti jotain päästäksemme siitä mahdollisimman pian eroon.
Huonossa fiiliksessä ei ole mitään väärää tai pahaa, koska se kertoo vain ajatuksista, jotka sillä hetkellä juolahtivat mieleesi ja joilla ei useinkaan ole juuri mitään tekemistä sen tilanteen kanssa, jossa juuri sillä hetkellä olet.
Meidän ei tarvitse tehdä mitään ikäviä tunteita herättäville ajatuksille, koska ne vaihtuvat hetken päästä itsestään kevyempiin ja kivempia tunteita herättäviin ajatuksiin. Se on ajatuksen luonne.
Mitä vähemmän näemme huonot fiilikset ongelmana ja mitä selkeämmin tajuamme, että ne johtuvat vain ja ainoastaan ajatuksistamme, sitä nopeammin fiilis nousee.
Pitkittynyt kurjalta tuntuva tunnetila johtuu nimenomaan siitä, että ajattelet ”en halua että minulla on huono fiilis” ja yrität aktiivisesti tehdä jotain päästäksesi eroon ikävästä tunteesta — muuttaa olosuhteita, toimia toisin tai aktiivisesti ”taistella” pahaa oloa vastaan vaikkapa tekemällä asioita, joita pidät kivana.
Kun huomaan itse olevani huonolla fiiliksellä, olen OK sen kanssa, koska tajuan ettei tunteissani ole mitään pahaa tai vaarallista — olen vain jonkin ikävän ajatuksen vallassa, joka näyttää enemmän todellisuudelta kuin ajatukselta.
Useimmiten en viitsi edes lähteä etsimään ja analysoimaan kurjaa fiilistä aiheuttavaa ajatusta, koska tiedän että ajatus vaihtuu ennemmin tai myöhemmin johonkin kevyempään ajatukseen.
Suhtaudun tätä nykyä huonoihin fiiliksiin samalla tavalla kuin sateeseen. Nähdessäni että sataa, en (enää) ota sitä mitenkään henkilökohtaisesti edes silloin, kun sade estää minua tekemästä jotain mitä olin ajatellut tehdä. Sen sijaan keksin sateen loppumista odotellessani jotain muuta tekemistä, jota sade ei estä tai pilaa.
Mielentilan nousua odotellessani keskityn tekemään jotain sellaista, jota alhainen mielentila ja sen mukanaan tuoma sumeampi ajattelu ei haittaa. Se mitä teen voi olla yhtä lailla jotain arkirutiineja kuin jotain sellaista, mikä on kivaa, mutta ei vaadi kauheasti ajattelua.
Mutta koska en tee mitään JOTTA minulla olisi parempi olo, vaan pikemminkin käyttääkseni odotusajan jotenkin fiksusti tai mukavasti, en ajaudu tätä nykyä juuri koskaan tilanteeseen, jossa menisin alhaisessa mielentilassa ostamaan asioita joita en tarvitse tai edes syömään niin paljon herkkuja, että lihoaisin.
Niinpä en myöskään ahdistu, jos mielentila ei heti näytä nousevan — saati haaskaa aikaa turhaan tunteiden ja ajatusten analysointiin vajaatoiminnalla toimivilla aivoillani enkä siksi ajaudu entistä huonompiin fiiliksiin.
Miksi kivojen asioiden tekeminen on OK?
On fakta, että teet ihan joka elämäsi hetki jotain. Jos ei muuta niin istut paikallasi tai nukut.
Se, mitä koet tässä hetkessä riippuu siitä, mitä ajattelet tässä hetkessä.
Miksi et siis tekisi asioita, joiden ajattelet jo valmiiksi tuntuvan kivoilta ja kiinnostavilta? Tai joiden ajatteleminen tuntuu oikealta tai jopa tärkeältä? Antaa palaa!
Olennaista ei ole mitä teet ja mitä ajatuksia ja sitä kautta tunteita tekemisesi herättää sinussa.
Olennaista on nähdä, että se, mitä tunnet ei automaattisesti riipu siitä mitä teet.
Toisin sanoen olet vapaampi kuin luulet!
Voit tuntea hyvää oloa, onnea, iloa ja rakkautta ihan yhtä lailla tehdessäsi asioita, joita et ole koskaan ennen tehnyt tai joiden olet jopa ennen uskonut aiheuttavan sinussa jotenkin kurjia fiiliksiä.
Miksi voi olla fiksua tehdä monenlaisia asioita?
Jos oletat että vain tietyt asiat ja teot voivat luoda sinulle hyvän fiiliksen, voi olla että jämähdät tekemään vain vanhastaan kivana pitämiäsi asioita. Eikä siinäkään ole sinällään mitään vikaa. Se vain johtaa siihen, että muistikuvasi ja kokemuksesi elämästäsi on kapeampi tai ohuempi kuin jos tekisit kaikenlaisia asioita.
Emme muista elämää jatkuvana filminauhana, vaan lyhyinä väläyksinä hetkistä, jolloin ajattelimme tai tunsimme jotain erityistä.
Jos teet aina samoja asioita — vaikkakin asioita, jotka ovat kivoja ja hauskoja — hyvin samankaltaiset muistot ikään kuin sulautuvat yhdeksi muistoksi. Kärjistetysti voidaan sanoa, että jos teet aina kymmentä samaa kivaa asiaa, vanhoilla päivilläsi sinulla on kymmenen kivaa muistoa.
Testaa jos et usko:
Muistele viimeisiä viittä vuotta. Mitkä muistot nousevat mieleesi? Mitkä muistot tuntuvat vahvemmilta kuin toiset? Veikkaan että ne, jotka jotenkin poikkesivat tavanomaisista tapahtumistasi.
Tämän takia useimmat kokevat lasten saamisen tekevän elämästä jotenkin täyteläisempää, koska lasten kasvaminen tuottaa jatkuvasti täysin uusia tilanteita, ajatuksia ja tunteita.
Kun teemme paljon kaikenlaisia asioita, jotka herättävät meissä paljon erilaisia ajatuksia ja sitä kautta tunteita, muistellessamme kulunutta elämäämme elämä tuntuu jotenkin rikkaammalta, täyteläisemmältä ja jopa pidemmältä, kuin jos olemme tehneet vain samankaltaisia asioita, jotka herättävät samankaltaisia tunteita.
Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että elät koko elämäsi rutiinien varassa, mutta sillä hetkellä kun näet, että olet vapaa tuntemaan hyvää oloa olosuhteista riippumatta ja että sinulla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun ja sitä kautta uudenlaisiin tunnetiloihin, mieleesi alkaa juolahtaa kaikenlaisia uusia asioita, joita haluat kokeilla ja tehdä.
Ja samalla yleensä näet myös miten voit toteuttaa uudet ideasi — jopa silloin kun alhaisessa mielentilassa niiden toteuttaminen tuntui mahdottomalta.
Haluatko nähdä VIP-jäsenille tarkoitetut webinaarit ja viikottaiset videot, kuunnella podcastit ja osallistua ryhmävalmennuspuheluihin? Liity nyt Kutri.net:in VIP-jäseneksi!
