Odysseiahaaste 2: Nimi elämän parantaa

Eilisessä viestissä annoin Odysseiahaasteen ensimmäisen askeleen: määrittele kolme vaihtoehtosta elämää eli tulevaisuutta itsellesi.

Jos et tiedä yhtään mistä puhun, lue ensimmäinen viesti täällä.

Sinulla on toivottavasti jo ainakin jotain ajatuksia siitä, millaisia nämä vaihtoehtoiset tulevaisuudet voisivat olla.

Tänään nimeämme kyseiset todellisuudet ja sitä kautta alemme kiteyttää mistä niissä on kyse.

Keksi jokaiselle vaihtoehtoelämälle kuuden sanan mittainen kuvaus, jossa tiivistät missä kyseisessä elämässä on kyse.

Yritä mahduttaa nimeen mitä teet ja miksi teet sen. Kokeile käyttää sanoja, jotka ovat dynaamisia ja/tai herättävät sinussa positiivisia tunteita.

Designing Your Life -kirjassa — josta koko Odysseia suunnitelma on peräisin — käytetään tämäntyyppisiä esimerkkinimiä (suomennokset minun):

  • “Kaikki peliin – Eeppinen seikkailu Piilaaksossa” (henkilö perustaa teknologia startupin)
  • “Käytän kaiken osaamiseni ja autan lapsia” (henkilö perustaa voittoatavoittelemattoman yhdistyksen lapsien auttamiseksi)
  • “Yhteisöä luomassa – aina yksi drinkki kerrallaan.” (henkilö perustaa pienen kulmabaarin jonka voitoista osa menee alueella toimivien järjestöjen tukemiseen)

Itse olen käyttänyt tämäntyyppisiä nimiä omissa elämissäni:

  • “Kirjailija-käsikirjoittaja nauttii täysillä perheestä ja elämästä.”
  • “Täysillä muita auttaen ja mediaimperiumia rakentaen.”
  • “Omia rajoja ylittämässä startupien ihmeellisessä maailmassa.”

Älä turhaan jää jumittamaan nimeen. Jos et keksi heti mielestäsi hyvää nimeä, anna nimelle ns. työnimi, jota voit hioa myöhemmin.

Voit käyttää vaikka tällaista kaavaa nimen luomiseksi:

  1. Tavoite verbimuodossa (opiskelen, työskentelen, valmennan, opetan, näytän + ketä tai mitä)
  2. Vastaus kysymykseen “miten” (innolla, hyvällä sykkeellä, täysillä, huolellisesti, kaikessa rauhassa, rakkaudella, hyvällä omallatunnolla)
  3. Vastaus kysymykseen miksi verbimuodossa (auttaakseni, muuttaakseni, nauttiakseni, saadakseni, elääkseni + ketä tai mitä)

Eli esimerkiksi:

“Opiskelen lääkäriksi ennätysajassa löytääkseni parannuksen syöpään.”

“Valmennan innostaen yritysjohtajia lisätäkseni tasa-arvoa työelämässä.”

“Opetan kannustaen oppilaitani vahvistaakseni heidän itsetuntoaan.”

“Nautin sapattivapaasta täysillä kehittyäkseni paremmaksi esimieheksi.”

Nimen ei tarvitse avautua kenellekään muulle — olennaista on, että se herättää sinussa selkeämmän mielikuvan siitä mistä kyseisessä “vaihtoehtoelämässä” on kyse.

Lisäksi nimen olisi herättää sinussa positiivisia fiiliksiä: intoa, iloa, helpotusta, rauhaa tms.

Siinä kaikki tälle päivälle. Huomenna lähdetään miettimään mihin kysymyksiin kukin elämä on vastaus.

Jos haluat vastata kysymyksiin perustamassani Elämä haltuun -Facebook-ryhmässä, voit hakea sinne täällä.

HUOM! Muista vastata kolmeen kysymykseen, jotka Facebook-kysyy sinulta hakiessani, niin tiedän että olet lukenut ryhmän säännöt.

Kuva: rawpixel

Tiedätkö vireystyyppisi eli kronotyyppisi?

Kerroin viime viikolla Päivän teoria periscope-lähetyksessä Michael Breusin Power of When -kirjasta oppimistani neljästä eri vireystyypistä eli kronotyypistä. Kronotyyppimme kertoo milloin olemme pirteimmillämme ja milloin ihan uuvuksissa.

Voin kuunnella videon tuossa alla tai YouTubessa.

(Suosittelen nimenomaan kuuntelemaan videon, koska jostain syystä Periscope tai iPhoneni vääristi videokuvan mittasuhteet joten näytän animehahmolta :-D.)

Puhumme usein aamu- tai iltavirkuista, mutta uni- ja vuorokausirytmitutkijat tuntevat neljä erilaista vireystyyppiä.

Vireystyyppi perustuu biologiaan ja perintötekijöihin. Vireystyyppimme voi vaihdella ikävaiheen mukaan, mutta sitä ei tiettävästi pysty oma-aloitteisesti hirveästi muuttamaan.

Breusin mukaan vireystyypillä ja temperamentilla on yhteys toisiinsa. Tämä voi johtua osin siitä että niin temperamentin kuin viereystilojen taustalla on perinnöllinen hermostomme rakenne ja hormonitoimintamme.

Oman vireystyypin tunnistaminen voi auttaa rakentamaan päivärytmit niin, että saat ilon irti luontaisista vireystasojen vaihteluista.

Michael Breus on antanut vireystyypeille eläimelliset nimet auttamaan niiden hahmottamisesta:

1. Aamuvirkut leijonat

Moni menestynyt yrittäjä ja yritysjohtaja herää aikaisin aamulla. Tästä on syntynyt osin väärä käsitys siitä, että mikäli haluat menestyä, sinun on herättävä ennen kukonpieremää. Michael Breusin mukaan herätyskellon aamuviideltä soimaan laittaminen ei tee sinusta A-tyypin suorittajaa, vaan temperamentiltaan määrätietoiset ja suoraviivaiset leijonat yleensä sekä pärjäävät hyvin liike-elämässä että heräävät luontaisesti aikaisin.

Aamuvirkut leijonatyypit tunnistaa siitä, että he heräävät helposti melko aikaisin ja ovat varsin pian heräämisen jälkeen täydessä iskussa. Päivän edetessä heidän energiatasonsa laskevat tasaisen tappavaa tahtia niin, että iltauutisten aikaan he ovat jo ihan kanttuvei.

2. Keskipäivällä kukoistavat karhut

Valtaosa maailman ihmisistä on karhuja, jotka eivät herää niin aikaisin kuin leijonat, mutta pääsevät kyllä ylös sängystä säädylliseen aikaan ja ovat korkeintaan tunnin tai pari unenpöpperössä heräämisen jälkeen. Heidän suorituskykynsä on parhaimmillaan aamupäivällä ja keskipäivällä, jonka jälkeen se laskee useamman tunnin ajan, kunnes illansuussa he kokevat toisen piristymisjakson. Karhut ovat yleensä luonteeltaan sosiaalisia ja selvästi leppoisempia ja joustavampia kuin suorituskeskeisemmät leijonat.

3. Iltavirkut sudet

Jokainen arkkityyppinen kärsivä taiteilija tai kyyninen newyorkilainen mieskoomikko on kronotyypiltään susi. Myös useimmat teini-ikäiset ovat väliaikaisesti susia, vaikka aikuistuessaan muuttuisivatkin leijoniksi tai karhuiksi. Sudet tunnistaa siitä, että heille aamuherääminen on yhtä helvettiä ja he ovat useita tunteja heräämisen jälkeen ihan pihalla. Toisin kuin sudet ja leijonat he virkistyvät iltaa kohden niin, että kun leijona on jo sängyssä ja karhukin haukottelee, susi on parhaassa iskussa.

Sudet ovat selvästi negatiivisempia ja kyynisempiä mutta myös luovempia ja usein älykkäämpiä kuin muut kronotyyppien edustajat.

4. Uniongelmaiset delfiinit

Delfiineillä — siis niillä vedessä uivilla eläimillä — toinen puoli aivoista on vuorollaan unessa ja toinen valveilla mahdollisten vaarojen varalta. Delfiini-vireystyypin edustajilla on myös vaikeuksia vaipua täysin uneen. Delfiini-ihmiset ovat periaatteessa niin kuin leijonat, mutta sillä erotuksella että heidän ahdistukseen ja uniongelmiin taipuva temperamenttinsa estää heitä käyttämästä koko potentiaaliaan.

Jos olet melkein koko elämäsi kärsinyt univaikeuksista ja ahdistut ja stressaannut helposti eli olet ns. murehtijatyyppijä, olet todennäköisesti delfiini.

Videolla puhun enemmän siitä, mihin kaikkeen oma kronotyyppi voi vaikuttaa.

Voit testata oman kronotyyppisi Breusin sivustolla (jos saat testin toimimaan, minä en saanut): http://thepowerofwhenquiz.com

Tiedätkö missä olet?

Tuntuuko sinusta että elämäsi on mennyt jotenkin pieleen? Että elämä on pettänyt sinut?

Perjantaina puhuin Päivän Teoria -osuudessa siitä, miten helposti mielemme huijaa meitä uskomaan, että odotuksemme siitä miten elämän “kuuluu mennä” on totta ja se miten asiat ovat oikeasti menneet on “väärin”.

Katso video alla tai YouTubessa.

Kerron videolla esimerkin siitä, miten yksi näennäisen pieni tapahtuma voi muuttaa koko elämämme kulun.

Kun elämä menee eri tavalla kuin olemme suunnitelleet — ja vieläpä tavalla, jota emme toivoneet — voi tehdä mieli heittäytyä uhriksi. Kirota Universumia tai Jumalaa tai niitä, jotka suoraan tai välillisesti vaikuttivat tapahtumien kulkuun.

Minun ymmärryksestäni käsin katkeroitumisessa ei ole mitään järkeä.

Et osannut ennustaa tulevia tapahtumia, koska kukaan meistä ei voi tietää täydellä varmuudella miten asiat tulevat menemään.

(Eivät edes itseään selvännäkijöinä pitävät ihmiset — minulla on aiheesta monta omakohtaista esimerkkiä…)

Erehdyit luulemaan päässäsi olevaa ajatusta tulevaisuudesta tarkaksi tapahtumien kuvaukseksi, vaikka se oli vain ajatus — mielikuvituksen tuottama arvaus siitä mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan.

Se tapahtuu, mikä tapahtuu

Asiat menevät aina sillä ainoalla mahdollisella tavalla, jolla ne voivat oikeasti mennä.

Jos asiat olisivat tosiasiassa voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.

Olemalla katkera ja kelaamalla miten asioiden pitäisi mennä toisin pilaat vain tämän hetken.

Niin kauan kuin et hyväksy sitä missä olet juuri nyt, et voi ottaa askeleita kohti tulevaisuutta, jonka haluat.

Tilanne on sama kuin jos suunnistuskilpailuissa oleva suunnistaja tajuaisi yhtäkkiä että hän on maastossa eri paikassa kuin mitä oli luullut olevansa kartalla.

Vaikka hän kuinka tuijottaisi kartalla paikkaa, jossa hänen pitäisi olla, miettien mielessään “mun pitäisi olla tuossa”, hän ei maagisesti siirry sinne.

Hänen pitää ensin selvittää missä kohtaa karttaa hänen tosiasiallinen sijaintinsa on — vasta sitten hän voi suunnitella reittinsä uudestaan.

Oletko sinä kartalla siitä, missä oikeasti olet? Vai tuijotatko yhä paikkaa, jossa sinun mielestäsi pitäisi olla?

Kartalla

Kolme tärkeintä oppia arjen hallinnasta

Kuulostaako tämä kirjoitus tutulta:

“Juuri päättyneen viikon ja seuraavan 51 viikon ajan opettelen elämänhallintaa eli tässä tapauksessa täsmällisyyttä, tehokkuutta, siisteyttä ja järkevämpää rahatalouden hallintaa. Minua on nimittäin vaivannut jo pidempään kyvyttömyyteni pitää kiinni deadlineista ja muista aikatauluista (ongelma on pahentunut viime vuosina) ja oma epäsiisteyteni, jonka ansiosta en löydä mitään. “

Kirjoitin sen syyskuussa 2006.

Hahahahaaaa!

Aijai.

Juuri tässä hetkessä, tammikuussa 2016, koen valtavaa rakkautta kymmenen vuotta nuorempaa itseäni kohtaan.

Urhea lapsi

Kun olin lapsi, isoäitini kutsui minua “urheaksi lapseksi”.

Viisivuotiaana minulla oli jo kolme nuorempaa sisarusta. Äitini oli lapsuudessani vähintään yhtä hajamielinen ja kaoottinen kuin minä (ilman ADHD-lääkitystä). Isä teki eläinlääkärinä pitkää päivää.

Opin ison perheen esikoisena hyvin oma-aloitteiseksi, itsenäiseksi ja sitkeäksi. Olin kuulemma jo vauvana hyvällä tuulella, jos oli yksikin syy olla iloinen.

Pystyn näkemään itsessäni yhä samoja piirteitä kuin mitä minussa oli lapsena:

  1. Ylenpalttista optimismia silloinkin kun siihen ei ehkä olisi aihetta.
  2. Sitkeyttä yrittää uudelleen ja uudelleen epäonnistumisten jälkeen.

Kymmenen vuotta sitten teemavuoteni tyssäsi ensimmäisen kuukauden jälkeen. Sen jälkeen tekemäni aloitukset saada elämä haltuun ovat lopahtaneet sitäkin nopeammin.

Siitä huolimatta yritän tänä vuonna uudelleen ajatellen “tällä kertaa mä onnistun”.

Voisinko onnistua tällä kertaa?

Jokainen pieleen mennyt yritykseni saada “elämä haltuun” tai “Kutri kuriin” on opettanut minulle mikä ei toimi. Joistain kokeiluistani on jäänyt käteen myös juttuja jotka toimivat.

Juuri päättynyt ensimmäinen kuukauteni Elämä haltuun 2016 -teemavuotta meni paljon paremmin kuin ensimmäinen “Kutri kuriin” -kuukausi 10 vuotta sitten.

Tässä ovat tammikuun 2016 kolme tärkeintä oppia:

1. Mikään ei ole niin tärkeää kuin ajoissa sänkyyn meneminen

VIHAAN ajatusta aikaisin nukkumaan menemisestä.

Olen pienten lasten äiti, jonka “oma aika” alkaa usein vasta lasten nukahdettua.

Luontainen unirytmini on mennä nukkumaan kahdelta yöllä ja herätä kymmeneltä aamulla.

Olen kaikkein tuotteliaimmillani klo 21-02.

Niin kauan kun esikoinen on eskarissa ja kuopus hoidossa, minun on herättävä viimeistään klo 7. Kuopukseni nukkuu vielä niin levottomasti, että saattaa herättää minut ainakin kerran yössä.

Tämän kuukauden ajan olen kiinnittänyt tavallista enemmän huomiota yöunieni määrään ja laatuun.

Tiedän nyt tarkkaan miten paljon parempi viikkoni on, kun nukun useimpina öinä yli 7 h kuin jos nukun joka yö alle 7 h.

Vaikka kuinka haluaisin valvoa, vielä enemmän haluan olla jotenkin toimintakykyinen päivisin.

  • Haluan muistaa illalla mitä on tapahtunut aamulla.
  • Haluan olla kärsivällisempi lasteni kanssa.
  • Haluan olla valtaosan päivästä optimistinen ja mielenrauhassa.
  • Haluan nauraa enemmän.
  • Haluan panostaa ruoan laatuun enkä himoita energiaa nopeista hiilareista.

Jos haluan saada kaiken tämän, minun on pakko olla unessa viimeistään klo 23.

Jotta olisin unessa klo 23, minun pitää olla sängyssä viimeistään klo 22:30.

Se edellyttää että laitan kännykän ja tietokoneen kiinni raa’asti klo 22.

Nukahtamista nopeuttaa, että alan pitää sinisen valon blokkaavia oransseja laseja klo 20.

Jotta ehdin tehdä kaiken olennaisen tietokoneella ennen kuin laitan sen kiinni, joudun varmistamaan, että lapset nukahtavat klo 21 mennessä.

Se puolestaan edellyttää että heille syötetään iltapalaa klo 19:30, jonka jälkeen he menevät kylpyyn viimeistään klo 20 ja sänkyyn viimeistään klo 20:30.

Sitoutuminen oikeaan tavoitteeseen pakottaa automaattisesti laittamaan kuntoon monta muuta asiaa.

2. Jos haluat että jotain tapahtuu, päätä milloin se tapahtuu

Kultainen Venla -gaalaan laittautuminen sai minut päättämään, että meikkaan joka aamu. Sen jälkeen olen tehnyt niin.

Olen joskus ennenkin päättänyt, että alan panostaa enemmän ulkonäköön, mutta homma on jäänyt tuolloin aikeeksi.

Ero oli siinä, että tällä kertaa määrittelin itselleni milloin tarkalleen ottaen meikkaan itseni. Lisäksi tein meikkaamisesta niin yksinkertaista kuin mahdollista.

Meikkaan aamupissan, punnituksen ja kuivaharjauksen jälkeen.

Päätin skipata kasvojen puhdistuksen ennen meikkiä — olenhan pessyt naaman illalla.

Käytän kasvoihini aamuisin samaa itsetekemääni hamppuöljy-sheavoi-rasvaa kuin käsivarsiin ja rintakehään.

Samalla kun rasvaan kehoni kuivahieronnan jälkeen, sipaisen rasvaa kevyesti naamaan.

Siirsin aamumeikkiin tarvittavan kosmetiikan makuuhuoneeseen. Teen pikameikin noin viidessä minuutissa heti vaatteiden pukemisen ja hiusten harjaamisen jälkeen.

Joka kerran kun näen itseni peilistä hämmästyn sitä, miten freesiltä ja skarpilta näytän — jopa huonosti nukutun yön jälkeen (kiitos valokynän ja ripsarin).

Jostain syystä jopa ihoni on muuttunut parissa viikossa parempaan kuntoon kuin mitä se on ollut pitkään aikaan.

3. Oikea ajoitus on kaikki kaikessa

Kun teimme Arkijärki-blogin Jennin kanssa tämän vuoden ekaa Irti turhasta -podcastia Jenni mainitsi hänen elämänsä mullistaneesta tiskirutiinista.

Hän oli kuullut siitä A Slob Comes Clean -podcastista.

Tiskirutiini on näin yksinkertaisen nerokas:

  1. Laita tiskikone päälle joka ikinen ilta, oli se ihan täysi tai ei. Kun sinun on “pakko” laittaa kone pyörimään, saatat löytää vielä jostain tiskejä, jotka muuten olisivat unohtuneet (esim. olohuoneen sohvapöytä tms.)
  2. Tyhjennä tiskikone heti aamulla (esim. minä tyhjennän sen arkisin vietyäni lapset hoitoon ja ennen kuin syön kunnon aamiaisen).
  3. Laita päivän mittaan astiat heti käytön jälkeen tiskikoneeseen.

Jos sinulla on tiskikone ja tiskit tuppaavat kasaantumaan tiskialtaaseen, kokeile tätä systeemiä HETI TÄNÄÄN.

Voit tyrmistyä tuloksista.

Tiedätkö kuinka kauan olen taistellut tiskien kanssa senkin jälkeen, kun saimme ensimmäisen tiskikoneen joskus 2012 tai 2013? Lukemattomia kertoja. Pahimmillaan päivittäin.

Ongelmana oli se, että kone oli aina “väärään aikaan” täynnä puhtaita tai likaisia tiskejä.

Tiskioivalluksen jälkeen olen alkanut miettiä entistä tarkemmin eri arkirutiinien suhteen milloin oikeasti olisi paras aika tehdä ne.

Olen utelias: mitkä asiat sinun arjessasi aiheuttavat eniten kitkaa tai ongelmia? 

Oletko jo kokeillut jotenkin ratkaista niitä? Mikä on toiminut ja mikä ei?

alaluovutayritauudestaan

Vievätkö rutiinit ilon elämästä?

Minä olen lähes koko elämäni suorastaan ylpeillyt sillä, miten minulla ei ole juuri mitään rutiineja. Nukuin koska huvitti. Kirjoitin usein ensin monta päivää putkeen, sitten en hetkeen taas ollenkaan. Söin mieleni mukaan.

Kaikki muuttui kun minusta tuli äiti.

Esikoisen unirytmit olivat ensi alkuun väärin päin. Hän nukkui päivät ja valvoi yöt. Parin kuukauden jälkeen tulin siihen tulokseen, että tarvitsimme paremmat päivärutiinit saadaksemme rytmin kääntymään.

Yhtäkkiä nainen, jolle sana “rutiini” oli herättänyt lähinnä mielikuvia vankilasta tai muusta vastaavasta instituutiosta, joutui nöyrtymään ja opettelemaan tietoisesti rutiinien rakentamista ja seuraamista.

Vuosien varrella olen oppinut pitämään paremmin rutiineista kiinni.

Välillä kun lasten nukuttaminen menee putkeen, koska sain pidettyä päivän rutiineista, voin sanoa melkein nauttivani rutiineista. Paino sanalla “melkein”.

Tänä vuonna haluaisin saada “automatisoitua” ison osan elämästäni niin, että asiat, joita joudun toistamaan päivästä ja viikosta toiseen menisivät miettimättä.

Kun listasin näitä toistuvia tehtäviä, listasta tuli pidempi kuin olin ajatellut.

Lähes kaikki listalla olevista asioista olivat sellaisia joita teen jo nyt, mutta usein sattumanvaraisessa järjestyksessä tai satunnaisemmin kuin haluaisin tehdä ne.

Suurin osa toistuvista tehtävistä liittyy lapsiin. Toiseksi eniten aikaa vievät kodinhoitoon liittyvät rutiinit. Sen lisäksi haluaisin ottaa käyttöön joitakin omaan hyvinvointiini liittyviä toistuvia juttuja.

Jos onnistuisin automatisoimaan kaikki suunnittelemani tehtävät, vähintään 60 % päivästäni tekisin samoja asioita miettimättä.

Helpottavaa?

Ei, vaan puuduttavaa.

Ihminen vai robotti?

Mitä ihmeen elämää on sellainen, että toimin valtaosan ajasta kuin robotti?

Samaan aikaan kaikki listalla olevat asiat olivat sellaisia, joiden tekeminen olisi kokonaisuuden kannalta hyödyllistä (päivittäin venytteleminen).

Osa niistä oli jopa jollain lailla välttämättömiä (lasten ruokkiminen).

Aamurutiineja läpikäydessäni mieleeni juolahti, että ehkä voisin nähdä rutiinit jonain muuna kuin rutiineina.

Mitä jos rutiinien sijaan ajattelisin ne rituaaleina tai seremonioina.

Ikään kuin “pyhinä toimituksina”, joiden tehtävänä on osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta perheelleni, kodilleni ja keholleni.

Juuri nyt tätä kirjoittaessani tajuan, että Marie Kondon mainiossa kirjassa “Konmari – Siivouksen elämänmullistava taika” Marie puhuu tästä tai ainakin samantyyppisestä lähestymistavasta. Todennäköisesti siemen tähän ajatukseen tuli alitajuntaani sieltä.

Hyvä ajatus, hyvä mieli

Koemme joka hetki vain sen mitä ajattelemme asioista — emme asioita suoraan.

Se että tekee samoja asioita päivästä toiseen on itsessään neutraali asia.

Jollain mittareilla mitattuna se voi olla toivottavaa (esim. tehokkuuden näkökulmasta), jollain mittareilla mitattuna epätoivottavaa (esim. seikkailun ja vaihtelun kannalta).

Minulle ajatus rakkaudella ja kiitollisuudella toistetuista rituaaleista ja seremonioista tuntuu paljon innostavammalta, kiinnostavammalta ja houkuttelevammalta kuin ajatus siitä että runnon läpi päivästä toiseen samoja rutiineja.

Toiminnan tasolla lopputulos on kutakuinkin sama: lapseni pysyvät hengissä, koti järjestyksessä ja kehoni paremmassa kunnossa kuin jos en tekisi samoja tehtäviä päivästä ja viikosta toiseen.

Henkisellä tasolla toinen lähtestymistapa saa elämän tuntumaan kauniilta, harmoniselta ja pyhältä. Toinen puuduttavalta oravanpyörältä, josta yritän vain selvitä jotenkin kunnialla läpi kunnes lapset ovat vanhempia.

Kumman lähestymistavan sinä valitsisit?

kauneuskokemuksessa

Miten viime vuosi teki sinusta viisaamman

mitenviisastuit2

Näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi ehdotan, että varaat vaikka vain viisi minuuttia kuluneen vuoden kelaamiseen. Tee se hetkenä jolloin olosi on virkeä, levollinen ja vakaa.

(Eli itse teen tämän vasta 1.1. koska yöunet jäivät lyhyeksi oksentelevan lapsen kanssa, hahhah!)

Ihannetapauksessa vastaa kirjallisesti tai ainakin ääneen alla oleviin kysymyksiin.

Halutessasi voit kysyä ne myös kaverilta, joka voi kysyä kysymykset sinulta. Tällöin kuulette eri tavalla niin kysymykset kuin omat vastauksenne. Samalla voitte kysellä toisiltanne syventäviä kysymyksiä ja opitte tuntemaan toisenne paremmin.

Jos saisit elää tämän vuoden uusiksi tietäen mitä nyt tiedät, mitä tekisit toisin?

Mitkä asiat onnistuivat tai toimivat? Miksi niin kävi?

Mitkä asiat menivät jotenkin pieleen tai tavalla josta et pitänyt? Mitkä tapahtumat johtivat kyseiseen lopputulokseen?

Mitä olisi pitänyt tapahtua, että homma olisi hoitunut haluamallasi tavalla?

Mitä toivot tulevalta vuodelta?

Miten voisit hyödyntää tämän vuoden oppeja saadaksesi ilon irti tulevasta vuodesta?

Mitä aiot tehdä tulevan vuonna toisin kuin mitä teit tänä vuonna?

Entä mitä traditioita, tapoja tai oppeja haluat jatkaa tulevana vuonna?

Hyvää vuoden viimeistä päivää! Kiitos tästä vuodesta!

Mihin haluat keskittyä seuraavan vuoden ajan?

kehittyykeskityt

Jos sinun pitäisi valita vuodelle 2016 viisi eri elämänaluetta, joihin haluat panostaa erityisesti, mitä ne olisivat?

Kuuntelen parhaillaan Peter Bregmanin aivan erinomaista ajanhallintaa käsittelevää kirjaa “18 Minutes” (18 minuuttia). Siinä Peter esittelee monien hyvien ajatusten lisäksi ajanhallintamallin, joka perustuu 3–7 “fokusalueeseen”.

Nämä alueet valitaan aina vuodeksi kerrallaan. Ideana on valita alueita, joilla haluaa tapahtuvan erityistä edistystä vuoden aikana. Tai joiden merkitystä haluaa erityisesti elämässään painottaa.

Esimerkiksi minä päädyin viiteen alueeseen.

Minulla ne olisivat näillä näkymin:

  1. Perhe-elämä — alue sisältää niin suhteen mieheen ja lapsiin kuin fyysisten elinolosuhteiden parantamisen.Eli esimerkiksi seikkailuretket lasten kanssa, treffi-illat puolison kanssa, koiran kouluttaminen, kylpyhuoneen remontoiminen ja puutarhanhoito menevät minulla tähän kategoriaan.
  2. Kirjoittaminen — sisältää kirjojen ja käsikirjoitusten kirjoittamisen sekä muut televisioon tai elokuviin liittyvät työt kuten ohjaustyöt ja castingit.Ajatuksenani on kirjoittaa joka päivä seuraavan vuoden ajan vähintään liuskan verran kirjaa tai käsikirjoitusta.
  3. Järjestelmälliseksi opetteleminen — Tähän sisältyy erilaisten tekniikoiden, strategioiden ja apuvälineiden etsiminen ja testaaminen, teeman pohdiskelu ja opiskelu sekä projektin etenemisestä raportointi.Myös oman energianmäärän lisääminen fyysisestä kunnosta ja yöunista huolehtimalla kuuluu tähän kategoriaan.
  4. Talous — laskujen kirjoittaminen ja maksaminen, kirjanpito, markkinointi ja uusien projektien vireille laittaminen.
  5. Kutri.net — sivuston ylläpitäminen ja kehittäminen, valmennukset, luennot ja ns. somepresenssi.

Työlista teemojen ympärillä

Sen jälkeen kun olet päättänyt mitkä vuoden pääteemat ovat, Peter ehdottaa että rakennat päivän työlistat näiden teemojen ja “viiden prosentin” ympärille.

Viis prosenttia on kaikki sellaiset jutut, jotka eivät mene mihinkään näistä kategorioista, mutta kannattaa tai pitää hoitaa.

Esimerkiksi minulla ruokakaupassa käynti, suhteet sukulaisiin ja ystäviin, jotkut käytännön asiat kuten autosta huolehtiminen ja lehtijutut jotka eivät suoraan edistä taloutta kuuluvat viiteen prosenttiin.

Niinpä esimerkiksi huomisen työlistani näyttää seuraavalta:

  • Perhe-elämä: irrota kylpyhuoneen kaakeloitujen seinien ohjauslaudat ja kiinnitä ne kaakeloimattomiin seiniin. Laske ja suunnittele kaakeloimattomien seinien kaakelijako.
  • Kirjoittaminen: kirjoita kirjaa yksi sivu.
  • Järjestelmälliseksi opetteleminen: kuuntele Bregmanin kirja loppuun.
  • Talous: käy tapaamassa uutta tuottajaa mahdollisen projektin tiimoilta.
  • kutri.net: päivitä tämä blogikirjoitus sinne ja ajasta se muihin medioihin. Tee Jennin kanssa Irti turhasta -podcast.
  • 5 %: hae kananmunat Järvenpään REKO-piirin ruokatapaamisesta.

Millä 3–7 elämänalueella sinä toivoisit tapahtuvan eniten kehitystä tai muutosta tulevana vuonna? Millä tehtävillä edistäisit eri alueita tänään?

Miten ympäristösi auttaa sinua muutoksessa?

ymparistovaikuttaa

Tiedätkö miksi ruokakaupassa on lähes aina ensimmäisenä vihannesosasto ja viimeisenä karkkiosasto?

Koska kauppaan tullessa itsekurisi on vahvempi kuin lähestyessäsi kassoja. Et ole vielä kuluttanut henkistä kapasiteettiasi tekemällä valintoja (“ostanko tätä juustoa vai tuota”) joten et ostaisi niin helposti herkkuja kuin koko kaupan kierrettyäsi.

Jos sen lisäksi otat ostoskoriisi vihanneosastolta terveelliseksi tietämiäsi tuotteita, suklaahyllyn kohdalla yksi mielesi monista vääristymistä vakuuttaa sinulle että koska teit jo viisaan valinnan (= otit kasviksia), pieni pahe on tavallaan oikeutettu…

Ympäristömme vaikuttaa toimintaamme joka hetki enemmän kuin tiedämme.

Tietyt esineet voivat muistuttaa meitä tekemättömistä tehtävistä tai houkuttaa kiusauksiin.

Värit joita näemme, äänet joita kuulemme ja hajut joita haistamme myötävaikuttavat siihen, minkä ajatuksen alitajuntamme tuuppaa seuraavaksi tietoisuuteemme.

Lisäksi mielemme arvioi asioiden määrää, hyvyyttä ja hyödyllisyyttä suhteessa muuhun ympäristöön.

Amerikassa kaikki on suurempaa – mutta kuinka paljon suurempaa?

Kun muutin aikanaan Jenkkeihin, painoni lähti ensialkuun nousuun. Kävin siellä useammin ravintolassa syömässä ja ostin kaupasta enemmän valmiita ruoka-annoksia kuin Suomessa. Tiedostin että amerikkalaiset annoskoot olivat tuplasti suurempia kuin Suomessa, mutta silti söin lautaseni tyhjäksi.

Koska en halunnut lihoa, aloin tietoisesti syödä annoksista vain puolet ja pyytää ravintolasta loput ruoat mukaan. Kun sekään ei auttanut, lisäsin liikuntaa, aloin tehdä enemmän itse ruokaa, kytätä tarkemmin aterioiden sisältöjä ja muutenkin tiedostaa enemmän mitä söin milloinkin.

Kun palasin ensimmäistä kertaa Suomeen ja menin ravintolaan syömään, järkytyin nähdessäni annokseni koon. Se näytti surkean pieneltä! Jouduin kysymään muilta seurueen jäseniltä mitä mieltä he olivat annokseni koosta. Oliko se heistä pieni? Ei ollut, vaan normaali.

Yhtäkkiä ymmärsin miksi painonhallinta oli aluksi ollut Amerikassa niin vaikeaa. Annoskoot eivät olleet tuplasti suuremmat kuin Suomessa vaan 3–4 kertaa suuremmat!

Söin pieneltä näyttävän annoksen kokonaan. Hämmästyksekseni huomasin olevani sen syötyäni täysin kylläinen. Nyt kun olen asunut taas Suomessa vuosia, samaisen ravintolan annokset näyttävät silmiini varsin runsailta.

Tutkijat ovat havainneet saman ilmiön useammassa eri tutkimuksessa. Mitä isomman annoksen tai suuremman valikoiman saat ruokaa eteesi, sitä enemmän sitä syöt. Siksi lautasten vaihtaminen pienempään auttaa tutkitusti laihtumaan (jos ruokavalion sisältö ja liikunnan määrä pysyy samana).

Helpommat aamut

Yksi tulevan vuoden tavoitteistani on järjestää kotini niin, että se tukisi mahdollisimman paljon elämääni edistäviä valintoja ja vaikeuttaisi tyhmien valintojen tekemistä. Aloitin muutokset makuuhuoneesta.

Vielä muutama päivä sitten makuuhuoneemme lattia oli täynnä vaatekasseja ja vaatekoreja. Ajatuksena kun oli lajitella lastenvaatteet ja pyykit siellä. Huono ajatus.

Aamuisin tarvitsemani laitteet olivat sängyn vieressä olevassa keossa edellisen päivän vaatteiden ja kylpytakin kanssa. Vaatelipaston päällä oli kaikenlaista krääsää, josta 80 % kuului muihin huoneisiin.

Makuuhuoneemme on nyt siivottu ja järjestetty niin, että aamuni lähtisivät liikkeelle mahdollisimman helposti ja innostavasti.

Sänkyni vieressä on laturit kännykälle ja Fitbit Surge -aktiivisuusrannekkeelleni,  jotta muistan ladata ne seuraavaa päivää tai viikkoa varten.

Mittaan heti herättyäni sydämen sykkeen vaihteluvälin eli HRV:n. HRV kertoo minulle kehoni rasitustilan. Muistan mitata sen koska sängyn vieressä on laatikko, jossa on sykemittarini sekä kotelo johon olen illalla laittanut silmälasini. Samassa laatikossa on myös ns. oranssit lasit jotka blokkaavat kännykästä tulevan sinisen valon iltaisin.

Sängyn vieressä on vesipullo ja sängyn alla lapsilta piilossa oleva kätkö aamulääkkeelleni, jotta saan otettua sen heti herättyäni.

Kun nousen sängystä, näen ensimmäiseksi vaatelipaston päällä olevassa korissa kuivahierontaharjani ja itse tekemäni vartalovoiteen.

Ihoni on laadultaan todella kuivaa ja minulla on taipumus talirauhasten sarveistappeihin (keratosis pilaris) eli pieniin näppyihin reisissä, pohkeissa ja käsivarsissa. Päivittäinen kuivahieronta ja rasvaus auttavat vähentämään tämän vaarattoman mutta ruman ihottuman määrää.

Lipaston vieressä on kori, jossa on aamutakkini. Laitan sen päälle ja käyn pissalla ja päästämässä koiran ulos (jos mies ei ole jo niin tehnyt).

Palaan ylös, laitan aamutakin koriin ja nousen lipaston toisessa päädyssä olevalle vaa’alle.

Punnitseminen on vanha tapa, joka auttaa bongaamaan elämäntavoissani tapahtuneet pienet muutokset jotka muuten huomaisin vasta kun paino on noussut minun makuuni liikaa.

Vaatelipastossa vaatteet on lajiteltu laatikoihin tavalla, josta löydän nopeasti ja helposti haluamani. Myös puhtaiden vaatteiden takaisin laittaminen on tehty mahdollisimman helpoksi.

Karsin jo viime keväänä kaikki vaatteeni Marie Kondon Konmari-järjestelmällä niin vähiin, että oman vaaterumban pyörittäminen on naurettavan helppoa. (Ikävä kyllä samaa ei voi sanoa lasten vaatteista.)

Sen lisäksi huoneen nurkassa on tuoli, jonne voin päivän päätteeksi laittaa vaatteet joita aion käyttää seuraavana päivänä uudestaan.

Sängyn ja oven välissä on iso tyhjä tila, johon hommasin eilen maton. Ainakin tänä aamuna tila suorastaan houkutteli tekemään aamuvenytyksiä ja pari aurinkotervehdystä.

Sängyn sivuilla ja jalkopäässä on niin paljon tilaa, että sängyn petaaminen on helppoa.

uusijarjestys

Ainakin parin ensimmäisen aamun perusteella voin sanoa että uudenlainen järjestys huoneessa tekee aamurutiinien läpikäymisestä helppoa ja sujuvaa. Aikaa ei mene yhtään tavaroiden etsimiseen tai edes oikean järjestyksen muistamiseen.

Seuraavaksi pitäisikin sitten ottaa haltuun lasten aamurutiinit ja omat iltarutiinit.

Miten sinä olet järjestänyt oman ympäristösi tukemaan parempia elämäntapoja? Entä miten ympäristösi vaikeuttaa ns. ruodussa pysymistä?

Kuinka keskeytykset pilaavat elämän

taasmekeskeytetaan

Mikä on sinun pahin esteesi asioiden hoitamiselle? Monille se on tehtävien aloittaminen. Minulle se on jatkuvat keskeytykset.

Olen pistänyt viime päivinä merkille, miten järjettömän monta kertaa päivässä minut keskeytetään. Useimmiten se tapahtuu jonkun samassa taloudessa asuvan toimesta voimallisesti vaatien, huutaen tai haukkuen.

Aina kun mieli joutuu siirtymään asiasta toiseen, kestää hetken ennen se muistaa “kuka mä oon ja mitä mä haluun”.

Siksi “multitasking” eli useamman tehtävän (lähes) samanaikainen tekeminen vie pahimmillaan päivän mittaan 40 % enemmän aikaa kuin jos olisit hoitanut samat tehtävät yksi kerrallaan.

Tarkkaavuushäiriöisten aivot hanskaavat siirtymät tehtävästä toiseen keskivertoa huomattavasti huonommin. Uudelleenorientoituminen on työlästä. Pahimmillaan tavallista lyhyemmästä työmuistista on pyyhkiytynyt pois edelliseen tehtävään liittyvät asiat — tai koko tehtävä!

Huomasin tämän aikanaan jo kirjoja kirjoittaessani. Minun oli helpompi kirjoittaa kirjoja tuntikausia putkeen kuin pitää taukoja vaikkapa puolen tunnin tai tunnin välein. Jokaisen tauon jälkeen jouduin nimittäin lukemaan uudestaan mitä olin kirjoittanut aiemmin päivällä muistaakseni mitä piti kirjoittaa seuraavaksi.

Pahinta kaikessa on se, että useimmat päivän aikana kohtaamani keskeytykset ovat enemmän tai vähemmän turhanpäiväisiä. Melkein jokainen on sellainen, että siihen tarttumista voisi hyvin lykätä siihen asti että edellinen tehtävä on hoidettu loppuun.

Valitettavasti tajuan keskeytyksen turhuuden (verrattuna tehtävään jota olin tekemässä) yleensä vasta kun olen jo vaihtanut toiseen tehtävään.

Miksi hypin tehtävästä toiseen liian helposti?

Suurin syy siihen, että syöksyn niin helposti toteuttamaan toisten vaatimuksia tai mieleen juolahtanutta juttua on se, että pelkään unohtavani uuden vaatimuksen. Jättämällä edellisen tehtävän kesken siitä jää yleensä jokin konkreettinen merkki, jonka toivon myöhemmin muistuttavan minua siitä, mitä olin tekemässä.

Eli esimerkiksi tietokoneelle jää päällimmäiseksi dokumentti, jota olin kirjoittamassa. Tiskikone, jota olin täyttämässä jää auki. Ruokaa varten leikatut sipulit odottavat työtasolla paluutani. Puhtaiden pyykkien kasa sängyllä muistuttaa että olin lajittelemassa pyykkejä paikalleen. Kompostikulho ulko-oven edessä viestii hajullaan, että se pitää tyhjentää pihan perällä olevaan kompostiin.

Käytännössä homma ei kuitenkaan mene niin, että palaisin samantien lähtöruutuun, näkisin mitä jäi kesken ja hoitaisin tehtävän loppuun.

Koska mielestäni on usein pyyhkiytynyt se mistä juuri tulin, saatan jatkaa matkaa seuraavaan huoneeseen, jossa on vaikkapa edellispäivänä sinne jättämäni imuri muistuttamassa kesken jääneestä imurointitehtävästä.

Pahimmillaan keskeytyksen aiheuttanut tehtävä keskeytyy uuden keskeytyksen takia.

Esimerkiksi eilen olin laittamassa tiskejä, kun eräs nimeltä mainitsematon aikuinen halusi että annan hänelle “jonkun vanhan tiskirätin” lattianpesua varten.

Muuten hyvä, mutta meillä on lattianpesua varten ihan oikea mikrokuitumoppi. Kaivoin mopin esiin, kastelin sen valmiiksi ja ojensin sen pesuaineen kanssa tyypille.

Tässä vaiheessa tiskit olivat jo unohtuneet, kun jäin seuraamaan lattianpesua — joka tapahtui mielestäni turhan suurpiirteisellä tyylillä. (Moppi pitää huuhdella jokaisen isomman lattia-alueen jälkeen!) Niinpä otin mopin haltuun.

Pian homma kuitenkin keskeytyi, kun minua kutsuttiin vaativaan sävyyn katsomaan vinoon mennyttä koiraporttia.

Jätin mopin siihen paikkaan ja riensin korjaamaan porttia (koska minä olin sen alunperin asentanut huonosti).

Jos en olisi hetkeä aiemmin kuunnellut 18 minutes -äänikirjaa, jossa varoitettiin tehtävien kesken jättämisestä, olisin voinut portin korjattuani siirtyä tietokoneelle tai viemään yläkertaan lasten leluja. Nyt pysähdyin hetkeksi miettimään mitä olin ollut tekemässä, palasin moppaamaan ja sen jälkeen laitoin loput tiskit koneeseen.

Kun kerroin havainnostani nimeltä mainitsemattomalle aikuiselle, hän totesi ettei olisi itse keskeyttänyt tiskien laittoa lattianpesua varten. Jaaha.

Keskeytysten todellinen hinta

Varsinkin kesken jääneet kotityöt ja ympäri kämppää lojuvat työjuttuihin liittyvät paperit, kovalevyt ja muut “muistutukset” aiheuttavat usein kitkaa, kun perheemme toinen aikuinen ei ymmärrä miksi jätän kaiken levälleen.

Toisaalta erittäin uteliaan ja aikaansaavan kaksivuotiaan kanssa eläessä jokainen esiin jätetty tavara on vaarassa tuhoutua lapsukaisen omissa “tieteellisissä kokeissa”.

Useammassa tehokkuutta käsittelevässä jutussa olen törmännyt ajatukseen “avoimista lenkeistä” (open loops).  Jokainen avoin tehtävä vie aivokapasiteettiani, koska mieleni tsekkaa aika ajoin “mites toi tehtävä, entä toi tehtävä — ja hei, ei saa unohtaa sitä, tätä ja tuota tehtävää”.

Liian usein ajaudun siivoamaan tarkoituksella esiin jättämäni paperit pikapikaa pois lasten tai vieraiden tieltä sillä seurauksella, etten myöhemmin enää muista mihin laitoin vaikkapa verokorttini (joka löytyi viikkoa myöhemmin auton jalkatilasta).

Mitä voisin tehdä?

On ihan totta, että jos en tartu johonkin tehtävään sillä hetkellä kun se tulee tai tuodaan mieleeni, voin unohtaa sen kokonaan. Tämä johtuu osin tarkkaavuushäiriöstä, osin siitä, että vuosien valvominen lasten takia on heikentänyt lähimuistini olemattomiin.

Viisainta olisi kirjata kaikki eteen tulevat tehtävät samantien paikkaan, josta muistan katsoa ne myöhemmin.

Paperiset muistikirjat eivät tule kyseeseen, koska minut tuntien hukkaan ne ennen kuin ensimmäinen päivä on päättynyt. Keittiön seinälle kirjoittaminen ei auta jos olen tien päällä.

Niinpä iPhoneni on paras vaihtoehto, koska se on minulla aina mukana. Mutta mikä ohjelma olisi sellainen, johon juttujen kirjaaminen olisi helppoa myös vauhdissa? Mistä ohjelmasta satavarmasti muistaisin tsekata mitä olen luvannut tehdä?

Aloitin tänä aamuna kokeilun IFTTT.COM:in DO Note -ohjelmalla. Saan sen iPhonen ylävalikosta nopeasti esiin. Viestin kirjoittamisen tai sanelun jälkeen lähetän yhdellä painalluksella muistiinpanon iPhonen omaan “Muistutukset”-ohjelmaan.

teejotain3

Sieltä voin halutessani siirtää ne puoliautomaattisesti ajoittain käyttämääni Omnifocus-tehtävänhallintaohjelmaan.

teejotain1

Mitkä sinun vinkkisi ovat keskeytysten torjuntaan? Mihin kirjaat vastaan tulevat tehtävät?

Miten voisin oppia hallitsemaan arkea paremmin?

Monet kokevat omien elämäntapojen remontoinnin todella haastavaksi tehtäväksi. Ja niinhän se onkin jos ei tiedä mitä tekee.

Tätä nykyä ajatus elämäntaparemontista tuntuu minusta helpolta. Sen sijaan oman ajankäytön ja toimintamallien muuttaminen sellaiseksi, että arki olisi sujuvampaa, tuntuu ihan yhtä vaikealta kuin ajatus elämäntaparemontista ennen kuin tein sen.

Miten voin soveltaa elämäntaparemontin oppeja arjen hallintaan?

Eilen listasin tärkeimmät opit elämäntaparemontistani. Tänään mietin miten voisin käytännön tasolla soveltaa niitä uusien ajan ja arkirutiinien hallintatapojen opetteluun.

1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.

Tämä on periaatteessa selvää pässinlihaa. Hyvät strategiat ja tarkkaan mietityt ruutiinit eivät riitä, jos niitä ei sisäistä. Ainakin minun aivoillani uusien rutiinien meneminen selkäytimeen kestää järjettömän kauan.

Eli OK, opettelen vuoden 2016 ajan uusia tapoja hallita arkea. Miten pidän huolen siitä että jaksan harjoitella tietoisesti uusia tapoja niin kauan että ne ovat korvanneet vanhat tavat?

Heti kun mennään konkretiaan, homma muuttuu epämääräisemmäksi.

Laihtumisen seuranta oli helppoa: pystyin laskemaan kaloreita ja ravintoainesisältöjä. Vaaka, mittanauha ja peili kertoivat toimivatko tekemäni muutokset vai eivät.

Miten mittaan arjenhallinan edistymistä? Mistä tiedän mikä toimii ja mikä ei? Tai toimiiko jokin juttu riittävän hyvin?

Tätä kirjoittaessani tajuan, että olisi varmasti hyvä ensin miettiä voinko muuttaa nykyiset toimintamallit jotenkin numeroiksi.

Esimerkiksi kuinka monta minuuttia päivässä etsin kadonneita tavaroita? Paljonko minulla menee kuussa rahaa myöhästymismaksuihin tai hukattujen tavaroiden korvaamiseen?

Miten monta asiaa saan hoidettua — entä kuinka moni akuutti asia jää hoitamatta joka päivä?

Kuinka ison rahamäärän edestä heitän joka viikko pois ruokaa koska se ehti pilaantua ennen kuin ehdin valmistaa tai syödä sen?

Kuinka usein olen jostain myöhässä — ja kuinka monta minuuttia kerrallaan?

Miten usein lupaan jotain jollekulle — vaikka vain itselleni — mutta lupaus jää lunastamatta syystä tai toisesta?

Kuinka paljon aikaa käytän esimerkiksi turhanpäiväiseen netissä surfaamiseen tai väittelyyn, josta jää vain tyhjä tai vähän hailakka olo?

Ehkäpä ihan ensimmäinen askel on selvittää mitä kaoottinen elämäntapa minulle maksaa ekstraa ajassa ja rahassa?

2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.

Ihmismieleen on sisäänrakennettu optimismivääristymä, joka saa meidät näkemään “tulevaisuuden minämme” tehokkaampana, tarmokkaampana ja pätevämpänä tyyppinä kuin mitä tänään olemme.

Siksi aina muutosta suunnitellessa on tärkeää miettiä mihin minä pystyn tai olisin pystynyt oikeasti tänään sinä epätäydellisenä, väsyneenä ja kaoottisena pienten lasten äitinä joka tänään olin.

Yksi asia jota olen jo mitannut pidempään ja joka kärsii huonosta ajankäytöstä on yöuneni. Huonosti nukutut yöt ovat myös asia jotka vaikuttavat ajankäyttööni ja arjen hallintaani seuraavana päivänä.

Menen esimerkiksi ihan liian myöhään nukkumaan.

Voisinko kuvitella meneväni koko loppuelämäni ajan kello 22 nukkumaan? Rehellisyyden nimissä en.

Luontainen uni-valve-rytmini on sellainen että jos saan nukkua ja herätä ilman kelloa (tai lapsia), hyvin nopeasti ajautuisin nukkumaan klo 2 ja heräisin vasta klo 10.

Mutta koska minulla on lapset joiden pitää olla eskarissa ja hoidossa tiettyyn aikaan ja joiden oma unirytmi on erilainen kuin minulla, en voi elää omassa rytmissäni vielä ainakaan 10-15 vuoteen.

Voisinko kuvitella meneväni seuraavien 10-15 vuoden ajan nukkumaan kello 22 jotta saisin nukuttua tarpeeksi ja herättyä klo 6 tekemään omia juttujani ennen kuin lapset heräävät?

Kyllä.

Voisinko tehdä sen jo tänään? Totuus on, että en. Tätä kirjoittaessani kello on 21, kuopus horisee vielä naapurihuoneessa  omassa sängyssään joulun sotkettua unirytmit ja haluan pestä hiukseni ennen nukkumaanmenoa.

Olen yksin lasten kanssa kotona enkä voi lähteä kellariin pesemään hiuksia ennen kuin kuopus nukahtaa, koska riski siihen että kaksivuotias riiviö karkaa alas on liian iso.

Voinko mennä pesemään hiukset sillä sekunnilla kun lapsi nukahtaa ja mennä sen jälkeen nukkumaan? Kyllä voin.

Voinko joka ilta seuraavan 10-15 vuoden ajan aloittaa omat iltatoimeni heti sen jälkeen kun lapset nukahtavat? Kyllä voin.

Voinko yrittää joka ilta hoitaa iltatoimeni niin ytimekkäästi kuin mahdollista ja yrittää ajan myötä tehostaa rutiineja niin, että pääsen nukkumaan klo 22 lähes joka ilta? Kyllä voin.

Tämä olkoon ensimmäinen askel jonka otan. Seuraavia mietin myöhemmin.

3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.

Olen tehnyt jo jonkin aikaa itselleni uudenlaista tietokantaa, johon voin kirjata ylös suorittamiani tehtäviä sekä mikä antaa minulle energiaa ja mikä vie sitä.

Annan itselleni tehdyistä tehtävistä pisteitä ja kutsun systeemiä arkipeliksi. Snapchatissa kutrinet-tunnustani pidempään seuranneet ehkä muistavat kun aloitin pisteiden antamisen.

Kutri kuntoon -vuonna viikkoraportin tekeminen pakotti minut näkemään miten homma oli edennyt — tai ollut etenemättä.

Harkitsen vakavasti että raportoisin tänne tai vaikka Snapchatiin päivä- tai viikkotavoitteitani ja miten niiden kanssa kävi. (Löydät minut Snapchatista siis tunnuksella kutrinet).

Missä laajuudessa niin oikeasti jaksaisin tehdä, on vielä syvemmän itsetutkiskelun alla.

4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.

Elämässäni näyttäisi olevan alkamassa aika, jolloin pahin härdelli on takanapäin. Toisin sanoen ainakaan juuri nyt ei ole kauheasti tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottuja ohjausprojekteja tiedossa, vaan työn alla on vain (lähes) omaan tahtiin tehtäviä kirjoitustehtäviä.

Kodin isoimmat remontit voisivat ainakin teoriassa olla valmiita syntymäpäivääni eli 9.1. mennessä ja lapset ovat palaamassa samoihin aikoihin hoitoon.

Jos käyttäisin seuraavat pari viikkoa ensisijaisesti nukkumiseen keskittyen ja sen ylös kirjaamiseen miten paljon sähläykseni maksaa minulle aikaa ja rahaa, minulla on 9.1. alkaen tämän päivän tiedon mukaan enemmän elämässäni pelivaraa keskittyä tekemään isompia käytännön muutoksia.

Uusien tapojen opettelu nimittäin vaatii meiltä enemmän henkistä kapasitettia ja energiaa kuin vanhaan malliin jatkaminen. Nykytiedon mukaan päivittäin käytössämme oleva henkinen kapasiteetti (sis. mm. itsekurin, tahdonvoiman jne.) on rajallinen.

Jos joutuisin esimerkiksi työprojektin tiimoilta opiskelemaan paljon uusia asioita, minulla ei välttämättä ole käytössä enää illalla samanlaista henkistä kapasiteettia omaksua uusia toimintamalleja tai käyttää itsekuria, kuin jos olisin voinut vetää työpäivän ns. automaattiohjauksella.

5. Nauti siitä mitä teet

En ole koskaan nauttinut esimerkiksi siivoamisesta, laskujen maksusta, kirjanpidosta tai lasten pukemisesta ja riisumisesta. En näytä edes saavan samanlaisia kicksejä siististä kodista kuin jotkut läheiseni.

Mutta olen oppinut jo aikoja sitten tekemään arkiaskareista hauskoja ja kiinnostavia kuuntelemalla äänikirjoja ja podcasteja.

Myös Superbetter-kirjan innoittamana olen alkanut entistä tietoisemmin tehdä vaikkapa siivoustehtävistä pieniä “leikkihaasteita” (esim. “saanko alakerran imuroitua 15 minuutissa”).

(Hauska fakta: Superbetter-kirjan kirjoittajan Jane McGonigalin identtinen kaksoissisko Kelly McGonigal on kirjoittanut itsekuria käsittelevän lempikirjani The Willpower Instinct.)

Ehkä arkiaskareista voisi tehdä vieläkin hauskempaa yhdistämällä niihin jonkin sosiaalisen aspektin tai muuta vastaavaa?

6. Jos kaadut, nouse ylös

Tämän pointin hanskaan jo kohtuullisen hyvin. Jokainen joka on seurannut pidempään blogiani voi muistella kuinka monta kertaa olen yrittänyt ottaa “elämän haltuun”.

Aina yritykset ovat jotenkin menneet pieleen, mutta täällä sitä taas ollaan yrittämässä uudella innolla ja uusilla työkaluilla tarttua tähän ongelmaan.

Kuka tietää vaikka tämä olisi se kerta, jolloin jotain muuttuu yhtä radikaalisti kuin vuonna 12 vuotta sitten?

viitoittamanipolku