Mitä opin elämätaparemontistani?

kaadu7kertaa

Vanha kiinalainen sananlasku (tai ainakin netin inspiraatiofraasi) määrittää onnistumisen seuraavasti: “kaadu seitsemän kertaa — nouse ylös kahdeksan”.

Olen yrittänyt ottaa arkea haltuun useampaan otteeseen viime vuosien aikana. Joka kerta homma on jotenkin mennyt pieleen. Lapset ovat alkaneet taas valvottaa entistä pahemmin. Kiireellinen työprojekti on pamahtanut päälle. Innostus on lopahtanut.

Epäonnistumisistani on tullut mieleen aika, jolloin kamppailin painonhallinnan kanssa. Laihdutin samaa 7–10 kiloa moneen kertaan. Välillä laihdutus tyssäsi jo parin kilon jälkeen ja paino nousi pian takaisin lähtöpainoon — tai jopa korkeammaksi kuin ennen.

“Tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun”
Sain jojoilun hallintaan vasta kun vuonna 2003 kun tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun. Suhtaudun projektiin puolitieteellisenä tutkimuksena, jonka tarkoituksena oli selvittää miten juuri minun kannattaisi syödä ja liikkua, jotta laihtuisin tavoitepainooni ja pysyisin siinä tarvittaessa koko loppuelämäni.

Mitä opin elämäntaparemontistani?

Rakas ystäväni kysyi minulta miten voisin hyödyntää tuolloin oppimani asiat arjen hallinnassa. Tässä ovat tärkeimmät havaintoni.

1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.

Olen “harjoitellut” vanhoja, huonoja elämäntapoja pahimmillaan koko ikäni — on turha kuvitella että saisin ne parissa viikossa korvattua täysin uusilla tavoilla.

Vuosi varmistaa myös sen, että pääsen testaamaan uusien tapojen soveltamista mahdollisimman monissa erilaisissa tilanteissa. Arjessa ja juhlassa. Kiireessä ja väsyneenä. Kotona ja matkoilla.

2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.

Toisin sanoen silloin kun kuntosi on huono, voisit ehkä kuvitella käveleväsi joka päivä koko loppuelämäsi ajan 10 minuuttia päivässä. Älä siis edes yritä treenata heti kättelyssä tunnin ajan joka päivä.

Kun tekemäsi pieni muutos tuntuu menevän omalla painollaan, voit miettiä olisitko valmis pitämään jostain hieman isommasta muutoksesta kiinni koko loppuelämäsi.

3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.

Vanhan bisnes-kliseen mukaan “Se mitä mitataan tulee tehdyksi”. Laihduttajia tutkineet ovat huomanneet että syötyjen ruokien kirjaaminen tai jopa pelkästään valokuvaaminen auttaa merkittävästi ruodussa pysymistä.

Asioiden mittaaminen auttaa muistamaan mitä on tekemässä ja näyttää mikä toimii ja mikä ei.

Muille raportoiminen antaa lisätukea, kunhan on sitoutunut raportointiin niin, ettei luista siitä edes silloin kun alkaa lipsua.

Sen lisäksi minulle vanhana nörttinä erilaisten teknisten sovellutusten käyttö antaa lisäpotkua muutosten tekemiseen. Saan outoa mielihyvää taulukoista, joista voin katsoa pidemmän aikavälin trendejä.

4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.

Oma elämäntaparemonttini onnistui, koska annoin itselleni luvan paneutua aiheeseen ihan kybällä. Minulla ei ollut tuolloin lapsia ja tein töitä freelancerina, minkä takia saatoin vapaasti treenata silloin kun halusin, kirjata tekemisiäni, opiskella lisää aiheesta ja päivittää nettisivuja.

Yksi ongelma aiemmissa yrityksissäni opetella tehokkaammaksi on ollut se, että olen ollut liian väsynyt, hätäinen tai muuten kaoottisessa vaiheessa yrittäessäni tehdä muutosta. Olen yrittänyt tehdä muutosta kiireellä koska muutostarve on tuntunut liian polttavalta.

Nyt haluan varata rauhassa aikaa ja tilaa elämässäni muutokselle.

5. Nauti siitä mitä teet

Elämäntaparemonttini onnistui myös siksi, että nautin niin paljon asioista, joita tein sen aikana. Aloitin liikunnan lisäämisen tietoisesti etsien ensin liikunnan iloa.

Eli harrastin vain liikuntaa joka tuotti minulle jo liikkuessa iloa ja hyvää oloa. Kirjasin syömisiäni ja liikuntojani tietokantaan, jonka tekemisestä ja ylläpitämisestä sain valtavasti kicksejä. Annoin itselleni luvan syödä kaikkea kohtuudella eli en karsinut kokonaan herkkuja ruokavaliostani.

6. Jos kaadut, nouse ylös

Olennaista ei ole välttää mokia tai repsahduksia vaan se mitä tapahtuu niiden jälkeen. Repsahdus kertoo siitä että suunnitelmani on ollut liian kunnianhimoinen tai epämääräinen.

Mieti mitä kaikkea piti tapahtua että homma meni pieleen ja miten voit jatkossa välttää saman virheen. Nouse ylös ja jatka entistä viisaampana ja vahvempana.

Tämä kirjoitus valmistelee minua vuoden 2016 teemavuoteen, jonka aikana haluan opetella uusia toimintamalleja arjessa toimimiseen. Edellisessä kirjoituksessa totesin ettei muutokseen ole ihmelääkettä. Seuraavassa kirjoituksessa mietin miten nämä opit voi kääntää uusien toimintamallien opetteluun.

Tehokkuuteen ei ole ihmelääkettä

Haluaisitko olla tehokkaampi, täsmällisempi, siistimpi tai järjestelmällisempi? Minä haluaisin. Puolitoista vuotta sitten luulin löytäneeni siihen vihdoin ja viimein lääkkeen.

Hei, olen Katri, kaoottinen pienten lasten äiti. Minulla on tarkkaavuushäiriö ja siihen sopiva lääkitys.

Jotkut tarkkaavuushäiriötä eli ADHD:tä käsitteleviä juttujani tai haastattelujani lukeneet ovat kertoneet alkaneensa epäillä itsekin kärsivänsä tarkkaavuushäiriöstä. Moni heistä lähtee hakemaan diagnoosia toivoen lääkityksen tekevän elämästä helpompaa.

Useimmille ADHD-lääkkeen aloitus avaa elämän uudella tavalla. Tuntuu kuin olisi saanut supervoimat joiden avulla voi tehdä ihan mitä vain — kuten siivota sukkalaatikkonsa tai tehdä veroilmoituksen kerrankin ajoissa. Ooh!

Alkuhuuman hälvettyä voi iskeä pettymys kun “yllättäen” lääke ei ratkaisekaan kaikkia ongelmia tai tee koko elämänsä kaaoksessa eläneestä ihmisestä supertehokasta ja organisoitunutta.

Terveisiä (lapsiperhe)helvetistä

Yksi vaikeimmista asioista elämässäni on lapsiperhearjen pyörittäminen. Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut jo ajat sitten (vaikka tuskin olisin tullut edes valituksi tehtävään).

“Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut.”
Äitiys vaatii minulta ensisijaisesti kykyjä, joita minulla ei luontaisesti ole ja taitoja joita en ole vieläkään onnistunut hankkimaan.

Pitäisi olla hyvä luomaan ja ylläpitämään rutiineja. Muistaa laittaa tavarat takaisin sinne mistä ne otti (että ne löytyvät seuraavallakin kerralla). Olla koko ajan ajantasalla siitä paljonko aikaa on mennyt ja paljonko on jäljellä. Jatkaa siitä mihin jäi keskeytysten jälkeen. Pysyä läsnä tässä hetkessä.

Ajatus kirjan kirjoittamisesta viikon tai parin ajan putkeen ilman että teen muuta kun nukun, syön ja käyn vessassa, on yksi innostavimmista ja siisteimmistä asioista mitä tiedän. Kirjoittaessani tunnen olevani elossa ja omalla erikoisosaamisalueellani.

Ajatus viikonlopusta kahden vilkkaan pikkupojan kanssa samalla kun yritän siivota ja pestä pyykkiä imee elinvoimani kuin verenhimoinen vampyyri. Vaikka päivät eivät olisi olleet fyysisesti raskaita, tunnen oloni iltaisin tyhjäksi ja itseni totaaliluuseriksi.

Hyvä on, ehkä ihan vähän kärjistän, mutta vain vähän.

Mihin lääkitys auttaa — ja mihin ei?

Sain lääkityksen tarkkaavuushäiriööni vasta 1,5 vuotta sitten. Sitä ennen istuin usein arkiaamuina eteisen lattialla ja itkin, kun lasten kanssa ulos asunnosta pääseminen tuntui niin toivottoman vaikealta.

Lääkitys on tehnyt aamuista suorastaan helppoja. Jopa päivät jolloin lapset ovat kotona sujuvat melko siedettävästi.

Lääkitys auttaa keskittymään käsillä olevaan tehtävään, vähentää poukkoilua asiasta toiseen ja estää minua vajoamasta liian helposti omiin ajatuksiini. Pystyn pitämään paremmin mielessäni mitä minun pitää tehdä ja missä järjestyksessä. En edes hukkaa tavaroita ihan niin helposti kuin ennen.

Lääkitys ei tyhjennä täyteen tupattua kalenteria.
Lääkitys ei kuitenkaan ole antanut minulle maagisesti tarvittavia tekniikoita ja strategioita tehokkaaseen ajanhallintaan ja asioiden priorisointiin. Se ei korvaa hyvin järjestettyä kotia. Se ei tyhjennä liian täyteen tupattua kalenteria tai järjettömän pitkää työlistaa.

Lääke ei vie väsymystä tai paranna muistia huonosti nukutun yön jälkeen. Se ei saa elämää tuntumaan hauskemmalta ja kiinnostavammalta. Se ei vie pois alhaisen verensokerin tuomaa kärttyisyyttä.

Lääkitys ja muutto maalle, jossa meillä on enemmän tilaa (mm. aikuisilla oma makuuhuone) mahdollistaa sen, että voisin laittaa kotini ja elämäni ensimmäistä kertaa lasten saamisen jälkeen järjestykseen.

Vaikka paljon on parantunut siitä mikä tilanne oli vaikkapa kaksi vuotta sitten, koen etten ole vielä ottanut täyttä iloa irti siitä, miten voisin arkeni käytännön tasolla järjestää.

Niinpä olen ajatellut varata vuoden 2016 uusien arjenhallintakeinojen opetteluun — samalla tavalla kuin käytin vuoden 2003 uusien elämäntapojen opetteluun.

Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten voisin hyödyntää vuoden 2003 elämäntaparemontin opit uusien toimintamallien opettelussa. Sitä seuraavassa kerron, miten pelillistäminen voisi tehdä uusien toimintamallien opettelusta helpompaa ja hauskempaa.

ihmelaaketehokkuuteen

Oletko laiska, tyhmä ja saamaton?

Tunnistatko itsesi tai läheisesi seuraavista kohdista:

Olet jatkuvasti myöhässä lähinnä siksi että juuri kun olet lähdössä, alat häthätää hoitaa “vielä yhden jutun ennen kuin mä lähden” ja/tai palaat useamman kerran takaisin kotiin hakemaan sinne unohtuneita tavaroita.

Saat kotisi hetkessä kaaokseen koska joko kävelet zombi-hengessä ympäri asuntoa omiin ajatuksiisi vajonneena ja tavaroita sinne tänne jättäen tai koska aloitat jatkuvasti uusia projekteja jättäen tavarat esiin että muistaisit hoitaa ne loppuun.

Siivoaminen kestää sinulla ikuisuuden, koska hypit tehtävästä toiseen.

Esimerkiksi päätät imuroida, joten otat imurin esiin…

…mutta samalla tiputat siivouskaapista kamaa. Alat järjestää tavaroita…

…mutta huomaat sitten kaapin pohjalla olevan hyllyn, joka sinun on pitänyt laittaa seinälle. Alat laittaa hyllyä seinälle kun huomaat että akkuporakoneen akku on loppu.

Porakoneen laturia etsiessäsi törmäät pussiin vanhoja pattereita, jotka sinun piti viedä kierrätykseen.

Viet ne eteisen ovelle viedäksesi ne kierrätykseen kun silmäsi osuu sikin sokin oleviin kenkiin.

Alat järjestää kenkiä ja toteat että puolet niistä ovat talvikenkiä vaikka on kesä. Lähdet viemään kenkiä kellariin, jossa huomaat säkin kesävaatteita.

Alat käydä vaatteita läpi…

Jatkat kimpoilua kunnes on ilta ja koti on pahemmassa kaaoksessa kuin aamulla kun aloitit siivoamisen.

Jos olet jostain innoissasi tai määräaika painaa todella pahasti päälle, pystyt tekemään ihmeellisen hyvin asioita hyvinkin lyhyessä ajassa ja pitkäkestoisesti — jopa tehokkaammin ja pidempään kuin tuttavasi. Voi jopa olla että tehdessäsi sinua kiinnostavia juttuja ikään kuin katoat omaan maailmaasi — et näe etkä kuule mitä muut sanovat.

Koska välillä näytät pystyvän yli-inhimillisiin suorituksiin, muiden on ehkä vaikea ymmärtää miksi et muka pysty tekemään näennäisesti yksinkertaisempia asioita…

…kuten laittamaan tavaroita takaisin paikalleen, maksamaan laskuja ajoissa ja viemään loppuun juttuja, jotka olet aloittanut.

Ehkä itsekin ihmettelet sitä miten kauhean vaikeaa periaatteessa helppojenkin asioiden aloittaminen voi olla sinulle. Ikään kuin sinulla olisi kaksi vaihdetta: tyhjäkäynti tai 100 lasissa.

Lisäksi ehkä:

Olet autolla ajaessa todellinen turvallisuusriski koska räpellät koko ajan radiota, kännykkää ja ilmastointia samalla kun meikkaat, syöt ja raivoat muille autoilijoille, jotka tukkivat tien (kun olet TAAS kerran myöhässä koska lähdit myöhässä kotoa).

Lähdet kauppaan etkä hetken päästä enää tiedä oletko ollut siellä 5 minuuttia, 50 minuuttia vai 5 tuntia, koska olet ajautunut omiin ajatuksiisi. Yleensä myös unohdat ostaa juuri sen asian, jota lähdit ostamaan.

Keskeytät jatkuvasti toisia puhumalla päälle tai yrittämällä täydentää heidän lauseitaan (väärin) jos he erehtyvät sekunnin murto-osaksikin hakemaan jotain sanaa. Sen lisäksi olet kova möläyttelemään ja saat jatkuvasti pyydellä anteeksi että olet jälleen kerran puhunut sivu suusi.

Nettiselaimessasi on aina kymmeniä välilehtiä auki, koska surffatessasi löydät kiinnostavia juttuja, joihin haluat vielä palata. Lopulta joudut käynnistämään selaimen uudestaan, kun se menee välilehtien paljoudesta jumiin.

Sinulle huomautetaan usein kovasta äänestäsi, vaikka omasta mielestäsi puhut normaalilla äänellä. Jos puhut muiden mukaan normaalilla äänellä, sinusta voi tuntua kuin kuin kuiskaisit tai et kuule omaa ääntäsi.

Jos yrität tehdä tai lukea jotain, mikä ei kiinnosta sinua, sinusta tuntuu kuin joku imisi energiasi tai pääsi menisi sumuun.

Jätät usein laskuja avaamatta tai maksamatta — jopa silloin kun tililläsi olisi rahaa niiden hoitamiseen.

Joudut etsimään päivittäin esineitä joita käytät jatkuvasti kuten avaimiasi, lompakkoasi, kännykkääsi tai silmälasejasi.

Ihmettelet monta kertaa päivässä mitä olit tekemässä — eli esimerkiksi kävelet huoneeseen etkä enää muista miksi tulit sinne.

Lähisuvussasi on yksi tai useampi ihminen, joka on yhtä hajamielinen, kaoottinen tai muuten huithapeli kuin sinä.

Ehkä jopa uskot että oma saamattomuutesi on kasvatuksesi syytä tai lapsesi hajamielisyys johtuu siitä että olet antanut hänelle niin huonon roolimallin.

Vastasitko useampaan kohtaan kyllä?

Tunnistatko nämä piirteet jo lapsuudestasi, jolloin esimerkiksi tavarasi olivat aina hukassa, sinua piti jatkuvasti muistuttaa siitä mitä olit tekemässä tai olit tunneilla joko yliosallistuva tai täysin pihalla?

Onneksi olkoon, sinulla saattaa olla keskittymishäiriö eli (vanhoin termein) ADD!

Jos näiden kohtien lisäksi sinun on todella vaikea pysyä paikallasi — eli vähintäänkin heilutat koko ajan jalkaasi tai naputat sormillasi pöytää tms., sinulla saattaa olla ADHD eli keskittymishäiriö hyperaktiivisuudella.

Kyseessä on vahvasti periytyvä neurologinen poikkeavuus, jonka ansiosta aivojesi motivaatio- ja palkkiojärjestelmä sekä työmuisti ei toimi samalla tavalla kuin kuin useimmilla ihmisillä.

Joskus väliaikainen stressitila, hormonaalinen muutos (esim. vaihdevuosien aikaan tai synnytyksen jälkeen) tai pitkään jatkuva unen puutos (esim. öisin heräilevien lasten takia) voi heikentää keskittymiskykyä.

“Oikea” keskittymishäiriö on synnynnäinen ja elinikäinen ominaisuus, joka ilmenee viimeistään kouluiässä ja josta ei sinällään voi koskaan päästä pysyvästi eroon.

Sen ilmenemismuodot ja vaikutus elämän laatuun voivat kuitenkin vaihdella suurestikin eri elämäntilanteissa.

Kuten tässä jutussa todetaan, Suomessa voi olla arviolta jopa 45 000–95 000 aikuista, joiden AD(H)D on jäänyt diagnosoimatta ja hoitamatta. Ehkä sinä olet yksi heistä?

ADD tai ADHD ei johdu huonosta kasvatuksesta

Minä olin yksi diagnosoimattomista ADD-aivoisista vielä muutama viikko sitten.

Olen ihan viime vuoteen asti luullut kaoottisuuteni johtuvan kaoottisesta lapsuudenkodistani ja “boheemista” kasvatuksestani.

Uskoin että jos vain yrittäisin tarpeeksi kovasti oppia uusia käyttäytymismalleja, voisin jonain päivänä olla yhtä siisti, järjestelmällinen ja täsmällinen kuin monet tuntemani ja ihailemani ihmiset.

Kokeiltuani ensimmäistä kertaa ADD-lääkettä tajusin olleeni väärässä. Ongelmana ei ollut se, ettenkö olisi yrittänyt tarpeeksi.

Ongelmana on se, että aivokemiani tekee tylsiin asioihin keskittymisestä työläämpää ja fyysisestä olostani raskaampaa kuin valtaosalla ihmisistä.

Olen tätä kirjoittaessani syönyt kahden viikon ajan minimiannoksen ADD:n hoitoon tarkoitettua Concerta-lääkettä.

Jouduin äsken tarkistamaan kahteen kertaan kalenterista, että lääkityksen aloittamisesta on ollut vasta niin vähän aikaa, koska olen tässä ajassa onnistunut hoitamaan  järkyttävän määrän asioita, joista olen yrittänyt sitä ennen hoitaa pahimmillaan jopa vuosia.

Koska diagnoosi on niin tuore, en halua (vielä) lähteä sen syvemmin ruotimaan julkisesti kokemuksiani.

Toivon kuitenkin että tähän kirjoitukseen törmääminen sai sinut epäilemään, että kaaottisuutesi, saamattomuutesi tai impulsiivinen käytöksesi voi ehkä olla seurausta perinnöllisestä neurologisesta poikkeavuudesta — eikä vain yrityksen puutteesta tai huonosta kasvatuksesta.

Vaikka ADD:stä ei voi päästä kokonaan eroon, sen tunnistaminen voi auttaa sinua järjestämään elämäsi niin, että poikkeavasta aivotoiminnastasi on sinulle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Sen lisäksi toimintakykyäsi voi mahdollisesti parantaa lääkkeillä — ainakin jos ne toimivat sinulla yhtä hyvin kuin minulla.

Jos tunnistit näistä kuvauksista itsesi tai läheisesi, voit rekisteröityä ilmaiseksi lukemaan kutri.netin tuoretta ADD:tä käsittelevää osiota.

Rekisteröitymällä sitoudut pitämään omana tietonasi siellä mahdollisesti jakamani henkilökohtaiset kokemukseni!

Lue myös kauan ennen diagnoosia kirjoittamani kirjoitukset “Kärsitkö tietämättäsi AD(H)D:stä” ja “Onko ADHD vain ajatus?

Teetkö päätöksiä kuin päätön teini-ikäinen?

Oletko tekemässä jotain isoa päätöstä? Tuntuuko sinusta siltä, että vaihtoehtoinasi on “kaikki tai ei mitään”? Seis! Ajattelussasi on iso aukko!

Marraskuun ensimmäisessä VIP-podcastissa jaan mm. ajatuksia, jotka kuulin tästä Dan Heathin haastattelusta. Dan on kirjoittanut veljensä Chipin kanssa useita kirjoja ihmismielen toiminnasta. Uusimmassa kirjassaan Decisive: How to Make Better Choices in Life and Work veljekset perehtyvät päätöksentekoon. Kirja on minulla seuraavaksi kuunteluvuorossa, mutta tämä esimerkki oli niin hyvä, että haluan jakaa sen samantien kanssasi.

Danin mukaan yksi pahimmista virheistä, joihin voimme syyllistyä päätöksenteossa on alkaa ajatella vaihtoehtojamme joko-tai-pohjalta.

“Irtisanoudunko vai en?”

“Pitääkö minun erota puolisostani vai ei?”

“Ostanko nämä vai nuo stereot?”

Tällainen ajattelu on erityisen tyypillistä teini-ikäisille, jotka vielä kehittyvillä aivoillaan ajattelevat hormonihuuruissa usein kuin alkukantaiset villipedot. Valitettavasti moni syyllistyy samaan virheeseen vielä aikuisenakin, vaikka hänellä olisi kapasiteettia tehdä parempia valintoja.

Parempi tapa tehdä päätöksiä

Sillä hetkellä kun alat miettiä päätöksiä kyllä/ei-pohjalta, suljet silmäsi muilta, usein jopa hedelmällisemmiltä vaihtoehdoilta.

Esimerkiksi loppuunpalamiseni jälkeen sain päähäni että minun pitäisi erota, lopettaa kokonaan käsikirjoittaminen ja muuttaa  Jenkkeihin.

Olin tuolloin täysin varma, että koko vanha elämäni oli syypää romahdukseeni ja että ainoa tie ulos tilanteesta olisi aloittaa kokonaan alusta, puhtaalta pöydältä.

Nyky-ymmärryksestäni käsin kyseessä oli klassinen alhaisen mielentilan ajatusten vallassa tehty järjetön hätäratkaisu, josta seurasi täysin turhaa rahan ja energian haaskausta ja kärsimystä.

Koska en uskaltanut kuunnella kaikessa rauhassa sisäistä viisauttani, en nähnyt että tilanteessa olisi ollut lukemattomia muitakin vaihtoehtoja — kuten  pitää breikkiä käsikirjoittamisesta, mennä pariterapiaan tai lähteä yhdessä ulkomaille lomalle.

Dan Heath suosittelee, että valintatilanteissa kysymme itseltämme “kyllä tai ei” -kysymysten sijaan “mikä olisi seuraavaksi paras vaihtoehto?”

Sen sijaan että mietit irtisanoutumista, mieti mitä tavoittelet irtisanoutumisella. Millä muilla tavoilla voisit saavuttaa tavoittelemasi tilan?

Voisitko esimerkiksi ottaa sapattivapaata? Tai neuvotella työtehtäviesi sisällön uusiksi? Voisitko alkaa tehdä töitä osa-aikaisesti? Jäädä hoitovapaalle?

Jos mietit millaisen auton ostat, pysähdy hetkeksi miettimään tarvitsetko ylipäätään autoa. Mitä muuta hyödyllisempää tai tärkeämpää voisit tehdä rahalla, jonka olet nyt investoimassa autoon?

Oletko tekemässä jotain isoa päätöstä? Mitä kaikkia vaihtoehtoja sinulla on oikeasti tässä tilanteessa?

Julkaisen 1-3 kertaa kuukaudessa VIP-jäsenille tarkoitetun äänitteen, jossa kerron mitä olen juuri oppinut englanniksi lukemistani ja kuuntelemistani kirjoista, podcasteista ja luennoista.

Jos haluat saada parhaat palat uusimmasta ihmismieltä käsittelevästä tutkimuksesta selvällä suomenkielellä, liity kutri.net:in VIP-jäseneksi.  

Lupauslakko

20130814-012629.jpg

Minulla on kiusallinen ongelma.

Lupaan jatkuvasti liikoja niin muille kuin itselleni.

Tästä on seurannut paljon erilaisia ikäviä asioita. Ihmiset ovat pettyneet ja törmänneet kaikenlaisiin käytännön ongelmiin töppäilyni takia. Olen vetänyt itseni usein liian tiukille yrittäessäni täyttää edes jotenkuten lupaukseni ja hassannut valtavan määrän aikaa, rahaa ja energiaa. Olen menettänyt tärkeitä tilaisuuksia ja hoitanut huonosti tärkeitä asioita, epäolennaisempien lupausten täyttämisen vietyä kaiken aikani.

Olen yrittänyt korjata ongelmaa monin eri tavoin.

Olen muun muassa etsinyt syytä epäluotettavuuteen lapsuudestani (isätrauma, tietty!) ja geeneistäni (adhd). Olen kuunnellut hypnoosinauhoja, lukenut erilaisia oppaita ja yrittänyt useampia erilaisia tehtävän- ja ajanhallintakeinoja. Ennen kaikkea olen syyllistänyt ja sättinyt itseäni toivoen näin “pakottavani” itseni muuttamaan tapani.

Voin helposti keksiä useampia syitä jotka edesauttavat liikojen lupausten tekemistä:

  • Kaikille ihmisille ominainen optimismivääristymä saa minut näkemään “tulevaisuuden minäni” tehokkaampana ja aliarvoimaan ajan, joka kuluu eri tehtävien tekemiseen.
  • Näyttää vahvasti siltä, että keskittymiskykyni ei ole normaalin rajoissa — toisaalta ylikeskityn eli “jään jumiin” johonkin juttuun joka kiinnostaa minua, välillä alikeskityn eli minulla on suuria vaikeuksia saada tehdyksi asioita, jotka eivät sillä hetkellä kiinnosta minua.
  • Näytän hahmottavan ainakin eräitä ystäviäni ja läheisiäni huonommin mitä eri vaiheita tietyn tehtävän suorittaminen vaatii ja missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä.
  • Muistini on ollut aina aika huono ja lasten ja univelan jäljiltä lähimuistini tuntuu olevan samaa luokkaa Alzheimerin tautia sairastavan tuttavani kanssa.
  • En ole joutunut/saanut lapsuudessani seurata juurikaan rutiineita, joten jopa ns. rutiinihommat (kuten lasten kanssa ulos lähteminen) vievät minulta suhteettoman kauan.
  • Lapset (ja puoliso) vaativat jatkuvasti muutenkin kortilla olevaa huomiotani, jolloin helposti unohdan mitä olen ollut tekemässä.

Tässä kohtaa on ehkä hyvä paljastaa, että juuri nyt, tätä kirjoittaessani en ole ehkä IHAN KORKEIMMASSA mielentilassa. Eikä omien mokien muistelu juurikaan paranna fiilistä…

Aiemmin tänään korkeassa mielentilassa asiaa mietiskellessäni mieleeni juolahti ajatus.

Mitä jos sitoutuisin nyt ihan tosissani viiden päivän lupauslakkoon?

Ensimmäinen askeleeni kohti lupausten pettämistä kun on nimenomaan asioiden lupaaminen ennen kuin mietin kaikessa rauhassa onko minulla edes teoreettista mahdollisuutta tehdä mitä lupaan. Usein nimittäin ei ole.

Niinpä haluan nyt kokeilla viiden päivän ajan olla lupaamatta yhtään mitään kenellekään — ml. itselleni.

Tämä ei ole lupaus, tämä on kokeilu.

Kokeilun tarkoituksena on tehdä minut tietoisemmaksi siitä, miten herkästi lupailen asioita ja millaisissa tilanteissa lupaan niitä. Samalla toivottavasti huomaan, että monista kiusalliselta näyttävistä tilanteista voi selvitä kunnialla vaikkei lupaisi mitään.

Tarvitsen apuasi.

Jos huomaat minun lupaavan sinulle tai jollekulle muulle jotain 14.–18.8. välisenä aikana, ole kiltti ja tee minut tietoiseksi siitä!

Toisin sanoen jos huomaat minun sanovan jotain tämäntyyppistä:

  • Mä soitan/meilaan/hoidan tämän asian…
  • kokeilen muistaa/soittaa/meilata/hoitaa tämän asian…
  • Mä teen sen myöhemmin…
  • Mä lupaan…

…vastaa kirjoitukseeni, sähköpostiini, tekstariini tai tweettiini vaikka vain toteamalla “Lupaus!”.

Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että paras tapa selvitä lupaamatta mitään on hoitaa pyydetty asia samantien ennen kuin edes sanoo mitään tai todeta tyyliin:

  • “OK, sä tarvitset X:n siihen mennessä. Jos kaikki menee OK, mulla on kaksi tuntia aikaa vauvan päiväunien aikaan. Mä en lupaa mitään vaan kirjoitan tämän nyt kalenteriin…” (ja kirjoitan heti puhuessani tehtävän kalenteriin.) “Nyt se on kalenterissa…katsotaan mitä tapahtuu.”

Ehkä viikon aikana vastaan tulee muitakin tapoja hoitaa asioita lupaamatta mitään. Toivotaan.

Kiitos jo etukäteen! Jännityksellä jään odottamaan miten käy ja mitä havaintoja ja oivalluksia totaalinen lupauslakko ehkä minussa herättää.

Oletko sinäkin survoja?

survo

Hei, olen Katri ja olen survoja.

Sen sijaan että laittaisin tavarat nätisti takaisin omalle paikalleen, survon ne kiiressä lähimpään kaappiin.

Useimmiten survonta ajoittuu hetkeen ennen puolisoni kotiin tulemista.

Hän kuuluu ihmisiin, joille on itsestäänselvää, että tavarat palautetaan sinne mistä ne otettiin. Olen yrittänyt selittää, että kyllä minäkin palautan tavarat omalle paikalleen, mutta vain vähän hitaammassa aikataulussa kuin hän. Niin kuin esim. vuodessa.

Valitettavasti tämä selitys ei kelpaa. Toinen kokeilemani selitys: “En ehdi pitää paikkoja kunnossa kun olen lasten kanssa”, on kaatunut jo ajat sitten.

Ensinnäkin tilanne oli ihan sama ennen lapsia. Toisaalta jos jätän miehen yksin lasten kanssa useaksi tunniksi, hän on yleensä lastenhoidon lisäksi pitänyt kodin kunnossa JA ehtinyt imuroida.

Argh!

Niinpä useimmiten hetkeä ennen miehen kotiin tuloa havahdun siihen, että koti on kuin hävityksen kauhistus — vaikka hän olisi ollut vain vartin poissa.

Siinä vaiheessa minulla on enää kaksi vaihtoehtoa: jättää paikat (ainakin osin) retuperälle ja pohtia yhdessä siipan kanssa sitä, miten aikuinen ihminen ei osaa laittaa tavaroita takaisin paikalleen — tai survoa kamat kaappiin.

Survomisen hyvä puoli on se, että sen voi tehdä hyvin nopeasti ja käyttämättä lainkaan univelan verottamaa aivokapasiteettiaan. Sen huono puoli tuli taas tänään mieleen, kun yritin etsiä iPhonen käsivarsikoteloa ensin tästä kaapista:

kaappi1

…ja sitten tästä hyllystä:

kaappi2

Ei löytynyt, mikä ei tarkoita sitä etteikö se voisi silti olla jommassa kummassa paikassa. Se vain ei sattunut osumaan käteen.

Hyvä on, tiedostan että kokonaisuudessaan survominen ei säästä aikaa, vaan voi jopa kuluttaa sitä enemmän kuin jos tavarat laitettaisiin heti käytön jälkeen paikalleen.

Samalla tavalla kuin tutkitusti vie enemmän aikaa jos yrittää tehdä monta asiaa yhdellä kertaa  kuin jos ne tekisi yksi kerrallaan.

Enää pitäisi keksiä toimiva tapa saada 38-vuotias vanha nainen oppimaan miten se tehdään.

Ihan kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty. Arkijärki-blogin Jennin kanssa tehty yhteistyö on johtanut siihen, että osaan jo laittaa melkein aina avaimet takaisin omalle paikalleen. Ja ainakin jompi kumpi hammasharjoistanikin löytyy useimmiten hammasharjalasista.

Enää onkin ehkä 300-500 muuta esinettä kodissamme, jotka pitäisi oppia pitämään järjestyksessä.

Tänään aloitin vaatteista tyhjentämällä vaatekaapista äitiysvaatteet ja vauvan pieneksi jääneet vaatteet. Kaappi nimittäin näytti ennen aloitusta tältä:

vaatekaappi

Kuka tietää vaikka jossain vaiheessa pääsisin taas keittiössä olevan hyllyn ja kaapin kimppuun…

Oletko sinä survoja tai entinen survoja? Jos olet päässyt eroon survomisesta, mikä ajatus sai muutoksen aikaan ja miten muutos tapahtui?

Hyvä on, tämän kirjoituksen tärkein tehtävä oli antaa sinulle mahdollisuus kokea joko ylemmyyttä (jos olet siistimpi kuin minä) tai vertaistukea (jos olet samanlainen kaaosmaakari kuin minä), koska haluan auttaa sinua kokemaan entistä enemmän hyvää oloa, mielenrauhaa ja iloa.

Jos haluat kokea vieläkin enemmän hyvää mieltä ja luoda itsellesi entistä ihanamman elämän, tsekkaa Kutri.net:in VIP-jäsenyys.

Joulukalenteri 2012: 06. luukku

Hyvää itsenäisyyspäivää! Vai onko se sinulle itsepäisyyspäivä? Tällä vajaat 6 minuuttia pitkällä videolla puhun siitä, miten sisun voimalla asioiden tekeminen ei ole välttämättä paras ratkaisu.

Tajusin juuri että unohdin mainita videossa, että vaikka suomalaiset pärjäsivät neuvostoliittolaisia vastaan, emme tehneet sitä voimalla vaan nokkeluudella.

Jutussa mainitut ihmiset ja asiat:

Kaikki avatut luukut löytyvät täältä.

Mitä tehdä hajonneelle blenderille?

Tässä muillekin kuin VIP-jäsenille maistiaisiksi 1,5 minuutin pätkä videosta, jonka minä ja Arkijärjen Jenni  teimme keittiöni organisoinnista. Tällä videolla puhumme siitä, mihin hajonneet blenderit ja muut rikkinäiset kodin pienkoneet voi viedä.

Linkit:

Itse päädyin viemään keittiöstä löytyneet kaksi rikkinäistä blenderiä kierrätyskeskukseen.