Jostain syystä olen viime aikoina törmännyt useamman kerran ihmisiin, jotka epäilevät olevansa erityisherkkiä eli HSP-ihmisiä (”Highly Sensitive Person”).
Näille ihmisille on ominaista:
1. Aistikokemusten tavallista perusteellisempi prosessointi.
Jos erityisherkkä ihminen katsoo vaikka vain kuvaa toisen ihmisen kasvoista, joissa on surullinen ilme, hänen aivojensa ”peilineuronit” eli osat jotka peilaavat toisen toimintaa, aktivoituvat enemmän kuin keskivertoihmisellä.
Tämä saattaa johtaa siihen että erityisherkkä ihminen aistii ja myötäelää helpommin muiden tunnetiloja kuin vähemmän herkkä ihminen.
2. Aistiärsykkeiden liiallisuus
Toisaalta perusteellisempi prosessointi vie enemmän energiaa kuin pinnallisempi aistielämysten käsittely, joten tilanteet joissa aivot joutuvat käsittelemään tavallista enemmän aistielämyksiä vievät henkilön ns. kaistanleveyttä.
Mitä enemmän kaistanleveyttä eli prosessointivoimaa menee tavallaan epäolennaisuuksiin, sitä vähemmän sitä jää esimerkiksi keskittymistä vaativien asioiden tekemiseen.
3. Empaattisuus ja emotionaalinen reaktioherkkyys
Erityisherkät henkilöt reagoivat tunnetasolla tavallista voimakkaammin niin positiivisiin kuin negatiivisiin asioihin kuin muut. He näyttävät ”ylireagoivan” varsinkin negatiivisiin asioihin.
Eli minun termein saattavat mennä muita nopeammin ja helpommin ”alhaiseen mielentilaan”, jossa kyky nähdä suuri kokonaisuus, nousta asioiden yläpuolelle ja löytää uusia ratkaisuja on tavallista heikompi.
Tämä reaktionopeus ja voimakkuus voisi selittyä ainakin osin sillä, että kun hermosto ja aivot käyvät ns. ylikierroksilla, kapasiteetti hillitä ja hallita omaa käytöstä heikkenee.
4. Tietoisuus hienovaraisista aistielämyksistä
Erityisherkät ovat keskimääräistä tietoisempia erilaisista aistiärsykkeistä. Yleensä he jollain tasolla tiedostavat miten ne kuormittavat heitä. Siksi he oppivat yleensä nuoresta pitäen välttämään epämiellyttävältä tuntuvia aistielämyksiä.
Esimerkiksi eräs tuttuni joka saattaisi olla tällainen erityisherkkä ihminen ei pysty syömään lihaa ja vastaavantyyppisiä tuotteita koska niiden koostumus tuntuu hänestä epämiellyttävältä suussa.
Sama henkilö ei kestä voimakkaita hajuja, jotka minäkin toki haistan viimeistään silloin kun hän mainitsee ne, mutta en häiriinny niistä samalla tavalla kuin hän.
Onko erityisherkkyys uusi muotijuttu?
Väitän että erityisherkkyys itsessään on yhtä vanha ilmiö kuin ihmiskunta, mutta Elaine Aaron nimesi sen vasta 1990-luvun puolessa välissä.
Sitä ennen (ja senkin jälkeen) erityisherkkyys tulkittiin psykologisista syistä johtuvaksi ujoudeksi, arkuudeksi, epäsosiaalisuudeksi, nirsoudeksi tai neuroottisuudeksi.
Erityisherkkyys ei ole keksitty juttu, koska mm. magneettikuvauksissa on nähty erityisherkkien ihmisten aivojen aktivoituvan eri tavoin erilaisista ärsykkeistä kuin neurologisesti tyypillisten ihmisten (eli nk. nenttien).
Jos olet neurologialtasi erityisherkkä, et ole yksin. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 20 % ihmisistä on siinä määrin herkkä, että täyttää erityisherkkyyden kriteerit. Kuten kaikissa neurologisissa ominaisuuksissa raja erityisherkän ja ”tavallisen herkän” välillä on liukuva.
Väitän että erityisherkkyyteen kiinnitetään nykyään enemmän huomiota paitsi siksi, että siitä tiedetään enemmän, myös siksi, että modernissa maailmassa eläminen voi olla erityisherkille hyvin haastavaa.
Jos olet ollut lapsi 1980-luvulla tai sitä ennen, muistele huviksesi miten paljon vähemmän aistiärsykkeitä ja uusia tilanteita silloin oli tarjolla.
Ei ollut nettiä eikä älypuhelimia. Telkkarikanaviakin oli pitkään vain kaksi. Jopa kauppojen ruokavalikoima oli rajallinen.
Ihmiset asuivat usein koko elämänsä samalla paikkakunnalla, jossa tyypillisesti kaikki tunsivat toisensa. Vain harva matkusti ulkomaille — eikä silloinkaan joka vuosi.
Useimmat ammatit olivat omalla laillaan hyvin selkeitä ja ennalta-arvattavia, jopa monotonisia. Moni perustui käsillä työskentelyyn.
Perinteinen suomalainen kulttuuri jossa ei turhia jaaritella ja kaikki suhtautuvat varautuneesti vieraisiin ihmisiin on ollut ainakin tässä suhteessa erityisherkkiä suosiva.
Olisi kiinnostavaa tietää onko suomalaisissa itse asiassa enemmän erityisherkkiä kuin muissa kulttuureissa, joissa ihmisiltä odotetaan enemmän sosiaalisuutta, puheliaisuutta, nopeutta ja kykyä sietää kaaosta ja vahvoja aistielämyksiä.
Oletko viallinen jos olet erityisherkkä?
Oletko koskaan yrittänyt ajaa Porschella kuoppaista metsätietä? Todennäköisesti et. Jos tekisit niin, kallis urheiluauto jäisi todennäköisesti jo ensimmäiseen kuoppaan jumiin.
Tarkoittaako se, että Porsche on viallinen tai huono auto?
Ei tietenkään! Ainoastaan että sitä yritetään käyttää olosuhteissa, joihin sitä ei ole tarkoitettu.
Jos sinun on joskus vaikeaa olla ja menestyä tietyissä olosuhteissa, se ei tarkoita että olet viallinen, vaan että olosuhteet eivät ole sinun kannaltasi parhaat mahdolliset.
Erityisherkkyyden hyviä puolia ovat muun muassa kyky ”nähdä ihmisten läpi”, koska erityisherkkä voi huomata helpommin ristiriidat muiden puheiden ja mikroilmeiden ja -eleiden välillä. Siksi hän voi olla hyvä ammateissa, joissa pitää nähdä milloin ihminen valehtelee (ehkä itselleenkin).
Vastaavasti he voivat olla omassa elementissään lasten, eläinten ja työskennellessään sellaisten aikuisten kanssa, jotka eivät pysty puhumalla kertomaan heille miltä heistä tuntuu.
Erityisherkkä voi perusteellisemman prosessointikykynsä ansiosta huomata projekteissa ja suunnitelmissa ongelmia ja mahdollisuuksia, jotka menevät muilta ohi.
Erityiherkkien herkästä haju- ja makuaistista voi olla erityistä hyötyä ammateissa, joissa niitä tarvitaan kuten viininmaistajana ja uusien maku- ja hajuaistimusten kehittäjänä.
Voisin myös kuvitella että erityisherkän sisustamissa ja suunnittelemissa tiloissa myös vähemmän herkillä on hyvä olla.
Tätä juttua varten erityisherkkyyttä tutkiessani olen nähnyt kysymyksiä siitä, miten erityisherkkä voisi ”kasvattaa paksumman nahan”. Minusta ajatus on ymmärrettävä, mutta ei paras mahdollinen tapa lähestyä tätä ongelmaa.
Aiheeseen perehtyessäni on tullut myös selväksi, että minä en todellakaan ole erityisherkkä. Sen sijaan olen neurologialtani toisella tavalla poikkeava.
Minulla on tarkkaavaisuushäiriön ”poissaoleva” muoto, joka voi välillä saada minut vaikuttamaan erityisherkältä koska esimerkiksi väsyneenä liian vuolas informaatiotulva voi kuormittaa minua liikaa.
Tämä poikkeavuuteni ilmenee kuitenkin täydellisenä epäherkkyytenä ollessani ns. ylikeskittymisen tilassa, jossa en näe enkä kuule mitä ympärilläni tapahtuu.
Olen joskus ennen diagnoosiani yrittänyt pakottaa itseni toimimaan kuin ihminen, jolla ei ole tarkkaavaisuushäiriötä.
Olen esimerkiksi ajatellut että jos vain hankkiudun olosuhteisiin, joissa minun on pakko olla täsmällinen (lue: sihteerinä työskenteleminen), saan siitä tarpeeksi motivaatiota ryhdistäytyä ja tsempata.
Lopputulos on ollut käytännössä aina se, että vaikka jonkin aikaa pärjäisinkin kovalla tsempillä, ennemmin tai myöhemmin väkisin vääntäminen on johtanut täydelliseen uupumukseen.
Kaikkein parhaiten olen pärjännyt joka suhteessa silloin, kun olen antanut vahvuuksieni ohjata valintojani ja minimoinut synnynnäisistä heikkouksistani aiheutuvat ongelmat
Eli kun olen työskennellyt vapaana kirjoittajana joka saa uppoutua kiinnostaviin projekteihin arkirutiinien pyörittämisen sijaan ja antanut muiden maksaa laskut tililtäni ja hoitaa postiasiat puolestani.
Sinulla on tiettävästi vain tämä yksi elämä tällä planeetalla sinä ihmisenä joka olet. Oletettavasti elinpäiviesi määrä on rajoitettu.
Haluatko käyttää ne yrittäen pakottaa itsesi pärjäämään olosuhteissa, joihin et sovellu?
Mitä jos hyväksyisit sen kuka olet, ottaisit ilon irti vahvuuksistasi ja minimoisit heikkouksistasi aiheutuvat ongelmat?
Ymmärrän, ettei muutos ole aina mahdollista tai ainakaan nopeaa ja helppoa. Väitän, että jo sen tiedostaminen ettei vika ole sinussa vaan olosuhteissa, voi auttaa lopettamaan turhan itsensä ruoskimisen.
Jos olet erityisherkkä ihminen, miten voisit tänään hyödyntää kykyäsi kokea voimakkaammin, eläytyä herkemmin ja ymmärtää maailmaa yksityiskohtaisemmin kuin me muut?
