Ennen luulin että voisin laihtua ihannepainoon ja kiinteytyä vain kauhealla kituuttamisella ja kontrollilla. Ekan Kutri kuntoon vuoden aikana opin ettei se olekaan vaikeaa. Vie vain aikaa ja alkuun opettelua. Kuva vuodelta 2004.
Onko hyvän vartalon eteen pakkoa kärsiä? Tämä kysymys on käynyt aika ajoin kääntymässä mielessäni siitä lähtien kun luin tämän Kukka Laakson blogikirjoituksen.
Laihduttamista ja vartalonpalvontaa hienosti pohdiskelevassa kirjoituksessaan Kukka kirjoittaa ”Luksusvartalo edellyttää tiukkaa dieettiä ja säätelyä”.
Jostain syystä mieleni toimii usein niin, että jos joku esittää jonkun radikaalin väitteen — ja joskus se joku olen minä itse — mieleen juolahtaa ajatus ”Onko asia tosiaan näin?”
Millainen on luksusvartalo?
Ensinnäkin tietysti pitää määrittää mikä luksusvartalo on. Painotetaanko sen toiminnallisuutta, terveyttä, sitä miltä se tuntuu vai miltä se näyttää tietyillä kauneusstandardeilla?
Esimerkiksi minusta anorektisen laiha teinimallitytön vartalo ei ole luksusvartalo, vaikka moni sellaisen haluaa. Mutta se on minun mielipiteeni.
Minä tykkään lihaksista, ryhdistä, vahvuudesta ja leveistä hartioista. Vähän sellaisesta amazon-henkisestä kropasta. Kätevää, kun kerran se on sellainen kroppa jonka minä voin saada, haha! Minulle luksusvartalo tuntuu vahvalta, jäntevältä ja elävältä. Se on terve, kestävä ja joustava.
Pystyn nimeämään lähipiiristäni ainakin viisi henkilöä, joilla on sennäköinen kroppa, jota monet kadehtivat. Yksi heistä on mallimaisen hoikka, yksi aika lihaksikas ja useampi sen näköinen että voisi olla Fitness-lehdessä mallina.
Mikä hassuinta, kukaan heistä ei ainakaan näytä olevan tiukalla dieetillä tai säätelevän hirveästi tekemisiään!
Tarkoittaako se sitä että he eivät treenaa tai syödä mussuttavat päivät pitkät pelkkää pullaa? Ei todellakaan.
Teet sitä, mistä tykkäät
Vitsi on siinä, että kaikki nämä ihmiset rakastavat liikuntaa ja ovat muutenkin fyysisesti aktiivisia. Heistä on kamalaa istua paikallaan. Siksi he eivät tarvitse itsekuria liikkumiseen — vaan nimenomaan liikkumattomuuteen.
Samoin he näyttävät syövän kohtuullisen terveellisesti ja kohtuullisia annoksia luonnostaan. He kieltäytyvät pullasta siksi ettei pulla maistu, ei siksi että he ajattelisivat miten kauheasti se lihottaa. Silloin kun pulla maistuu, he syövät sen.
Hoikin tuttavani on hyvin nirso — on ollut jo lapsesta saakka ja stressaantuessaan unohtaa helposti syödä. Hänellä on päinvastoin ollut välillä vaikeuksia saada rasvaprosenttinsa tarpeeksi ylös.
Tarvitsemme tietoista säätelyä silloin, kun jokin asia ei suju meiltä luonnostaan.
Minä en tarvitse tietoista säätelyä tehdäkseni tuntikausia töitä — tarvitsen säätelyä sille etten tekisi liikaa töitä ja muistaisin välillä tehdä kotitöitä.
En tarvitse myöskään tietoista säätelyä alkoholin käytön suhteen — edes silloin kun en imetä tai ole raskaana.
On paljon epätervellisiä herkkuja, joista kieltäytyminen ei tunnu minulle missään. Esimerkiksi lihapiirakat, olut, juustomakkarat, sipsit, wienerit ja minidonitsit eivät yleensä vahingossakaan eksy minun kauppakasseihini.
Ongelmana ei ole se, mitä teet, vaan missä mielentilassa teet.
Kaksi ihmistä voi kieltäytyä pullasta, mutta ihan eri filiksellä. Toinen siksi ettei juuri nyt tee mieli pullaa tai hän ei tykkää pullasta, toinen siksi että pelkää lihovansa.
Kumpi kokee enemmän tuskaa kieltäytyessään?
Kaksi ihmistä voi treenata lujaa. Toinen siksi, koska hänestä on vain törkeän siistiä kokeilla omia fyysisiä rajoaan ja hän rakastaa treenaamista, toinen siksi että haluaa saada täydellisen perseen, jotta voisi kokea olevansa rakastettu ja haluttu.
Kummasta treeni tuntuu ahdistavammalta?
Hyvä kroppa ei ole ongelma. Treenaaminen ei ole ongelma. Herkkujen syömättä jättäminen ei ole ongelma.
Se, että yritämme väkisin vääntäen ja pelosta käsin tehdä asioita on ongelma, koska se johtaa aina pahaan oloon ja usein myös ylilyönteihin ja ns. itsetuhoiseen käytökseen.
Mistä mielentilasta käsin teet sitä mitä teet? Ilosta ja rakkaudesta vai pelosta ja vihasta?
Yksi tärkeimmistä asioista, joita olen viime keväänä oppinut on sen havaitseminen, että välillä ajattelukykyni on rajoittunut ja ajatteluni taso on tavallista alhaisempi.
Tässä alhaisessa tai sulkeutuneessa mielentilassa en pysty enää näkemään isoa kokonaisuutta vaan takerrun pikkuasioihin ja teen niistä elämää suurempia ongelmia. En kykene enää näkemään useita eri ratkaisu- tai selitysvaihtoehtoja: joko en näe yhtään vaihtoehtoa eli tunnen olevani umpikujassa tai olen vakuuttunut siitä, että on olemassa vain yksi ratkaisu, eikä sekään ole kauhean hyvä.
En pysty enää erottamaan selkeästi mikä on oikein ja mikä väärin tai vertailemaan eri vaihtoehtojen hyvyyttä tai huonommuutta. En myöskään kykene lukemaan toisen tunneilmaisuja oikein vaan alan tulkita häntä väärin.
Yleisin ajatus joka tulee mieleen sen jälkeen kun ajattelun taso on taas noussut ja katson taaksepäin mitä hetkeä sitten ajattelin on: ”Mitä mä oikein ajattelin?” On melkein käsittämätöntä miten erilaiselta maailma näyttää alhaisen mielentilan syövereissä kuin korkean mielentilan rauhassa.
Olen myös huomannut, että ajattelun laadun vaihtelu on helpompaa tunnistaa toisesta kuin itsestään. On hämmästyttävää miten jonkun fiksuna pitämäni ihmisen jutut voivat välillä olla kuin keitetystä kaalinpäästä.
Sitä mukaa kun olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, mikä ajatteluni taso on kullakin hetkellä, sitä enemmän olen herkistynyt huomaamaan milloin oma ja muiden ajattelukyky on jo lähtenyt laskuun. Varsinkin valmennuksen kautta olen todennut, että miten helposti sitä kuvittelee olevansa vielä ihan OK, vaikka oikeasti ajattelun taso on jo laskenut ja maailma muuttunut synkemmäksi paikaksi.
Seuraavassa esittelen joukon merkkejä, joista voit huomata ajattelukykysi lähteneen laskuun:
1. Sinua väsyttää
Voi olla että olet ollut jo pidempään fyysisesti väsynyt, mutta sillä hetkellä kun tulet tietoiseksi väsymyksestä tai uupumuksesta, voit olla varma ettei ajattelukykysi toimi enää täydellä teholla.
2. Sinulla on nälkä
Elimistö reagoi hyvin herkästi laskusuunnassa olevaan verensokeriin mm. kytkemällä paljon energiaa käyttävän otsalohkon pois päältä. Tarvitsemme otsalohkoa mm. itsekuriin, tahdonvoimaan, syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun. Olennaista ei ole verensokerin kokonaistaso, vaan nimenomaan sen laskusuunta.
Esimerkiksi itse tarjoan valmennustapaamisissa pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä ja kannustan valmennettavaa napostelemaan niitä tapaamisen aikana, jotta hänen verensokerinsa pysyisi tasaisena tai jopa noususuuntaisena.
3. Sinua harmittaa, ärsyttää, hermostuttaa, jännittää, stressaa tai suututtaa.
Nämä tunteet kertovat että kehossasi on käynnistynyt taistele tai pakene -reaktio, joka laskee ajattelusi pelästyneen villieläimen tasolle ja valmistaa sinua taistelemaan tai pakenemaan. Tässä tilassa aivojesi kehittyneimpien osien aktiivisuus vähenee dramaattisesti.
4. Sinua masentaa tai ahdistaa
Myös nämä tunteet kertovat taistele tai pakene -reaktiosta. Jos taistele JA pakene -reaktio käynnistyvät yhtä aikaa, seurauksena voi olla jähmettyminen.
5. Olet toivoton, lohduton, epätoivoinen tai tunnet olevasi umpikujassa
Nämä tunteet kertovat siitä, että otsalohkosi on kytketty pois päältä etkä siksi pysty näkemään vaihtoehtoisia tulevaisuudenvisioita, jotka normaalitilassa olevalla ihmisellä ovat hieman ylioptimistisia. Siinä vaiheessa kun otsalohkon toiminta on alentunut esimerkiksi verensokerin laskun takia, myös muut aivojesi älykkäimmät ja loogisimmat osat toimivat vajaateholla.
6. Sinua pelottaa vaikket ole välittömässä hengenvaarassa
Välittömällä hengenvaaralla tarkoitan tilannetta, jossa joku osoittaa sinua aseella valmiina ampumaan, raivostunut karhu juoksee kita ammollaan sinua kohti, olet tukehtumassa ruoan palaan tai olet juuri menettänyt auton hallintaa liukkaalla tiellä.
Jos koet pelkoa ilman että olet konkreettisessa ja välittömässä vaarassa, silloin pelon tunteen aiheuttavat ajatuksesi, joita ajattelet tulevaisuudesta. Pelon tunne syntyy siitä, että oletat tietäväsi mitä tulevaisuus tuo tullessaan, vaikka on fakta ettei kukaan meistä pysty täydellä varmuudella tietämään sitä. Silloin kun ajattelusi on selkeää, näet helposti ettet voi oikeasti tietää miten asiat menevät — korkeintaan tehdä hyviä arvauksia.
7. Tunnet kiireellisyyden tunnetta tai olevasi paineen alla.
Yhdenkään tehtävän tekeminen viivyttelemättä ei edellytä kiireellisyyden tai paineen tunnetta. Itse asiassa saatat toimia jopa nopeammin ja tehokkaammin, jos keskityt käsillä olevan homman hoitamiseen sen sijaan että miettisit miten kiireellinen tai tärkeä se on. Kiireen ja paineen tunne kertoo jälleen kerran kehosi siirtyneen taistele tai pakene -tilaan, jossa ajattelusi ei enää toimi kunnolla.
8. Olet kiihottunut tai kiihtynyt.
Ei ole sattumaa, että esimerkiksi kiihkeän seksisession huumassa unohdamme käyttää ehkäisyä tai shopatessamme tai pelatassamme kiihkon vallassa päädymme käyttämään enemmän rahaa kuin olimme ajatelleet, koska siinä tilassa ajattelumme taso on taas laskenut.
9. Tunnet tarvetta valehdella, selitellä tai syytellä
Nämä reaktiot ovat merkki siitä, että olet pakene tai taistele -tilassa etkä pysty näkemään suurta kokonaisuutta kunnolla, et kykene samaistumaan toisen ajatusmaailmaan, et näe mikä on oikein ja mikä väärin ja pelkäät että jotain pahaa tapahtuu jos kerrot totuuden.
10. Haluat satuttaa muita tai pahoittaa näiden mielen tai huomaat käyttäytyväsi julmasti ja ilkeästi.
Jo yhdeksän kuukauden ikäiset vauvat tietävät että toisten kiusaaminen on väärin. Kun ajattelumme on selkeää, myös synnynnäinen oikeustajumme toimii normaalisti. Tällöin pystymme myös samaistumaan paremmin toisen tunteisiin ja sitä kautta tuntemaan myötätuntoa muita kohtaan.
11. Lankeat kiusaukseen.
Silloin kun ajattelukykysi on parhaimmillaan, sinun on helppoa muistaa pitkän tähtäimen tavoitteesi ja tehdä niitä edistäviä ratkaisuja. Jos huomaat toimivasi tavalla, joka vaarantaa tai vaikeuttaa tavoitteesi toteutumista ajatellen ”mitä väliä… en mä kuitenkaan saavuta sitä” tai ”mulla oli niin kurja päivä, että olen ansainnut tämän” tai jopa ”mä olen ollut niin hyvä, että voin nyt relata”, ajattelusi taso on taas laskenut.
12. Kehosi tuntuu muulta kuin rennolta, levolliselta, pehmeältä, kevyeltä ja avoimelta.
Joskus olemme niin tottuneita ajattelemaan puoliteholla toimivilla aivoilla, että se voi tuntua jopa normaalimmalta kuin täydellä teholla toimivilla aivoilla ajattelu. Silloin oman ajattelun laatua voi lähteä arvioimaan omaa kehoa kuuntelemalla:
Sumentuneen ajattelun voi tunnistaa siitä, että keho tuntuu jännittyneeltä, kireältä, jäykältä, kovalta, kylmältä tai raskaalta. Rintakehää voi puristaa, kurkkua kuristaa tai niska ja selkäranka tuntuvat jäykistyvän. Vatsanpohja tuntuu kipeältä tai kylmältä. Hengityksesi on pinnallista. Olo voi olla myös sähköinen, levoton tai hermostunut.
Silloin kun ajattelukykymme on parhaimmillaan, olemme niin rennossa ja levollisessa tilassa, että voi tuntua kuin kehomme äärirajat liudentuisivat. Saatamme tuntea olomme energiseksi ja elinvoimaiseksi, mutta samaan aikaan myös levolliseksi ja vakaaksi. Ajattelua ja tekemistä leimaa helppouden ja luontevuuden tunne jopa silloin, kun ratkomme näennäisen monimutkaisia tai isoja kysymyksiä.
Jos äskeisen listan luettuasi sinusta alkoi tuntua siltä, että ajattelukykysi on aina alentunut, se on vain merkki siitä, että olet juuri nyt ajattelusi ei toimi kunnolla. Tosiasiassa olet monta kertaa päivässä täysin kirkkaassa ja selkeässä tilassa. Koska tila on synnynnäinen perustilasi, et kiinnitä siihen välttämättä niin paljon huomiota kuin kurjaan tilaan, joka on hälytystila.
Alentunut ajattelukyky kertoo hälytystilasta. Aivomme on tarkoitettu olosuhteisiin, joissa olemme usein hengenvaarassa. Osa maailman ihmisistä elää yhä tällaisissa olosuhteissa. Niinpä kehomme yliherkkä hälytysjärjestelmä reagoi pienimpäänkin muutokseen, joka voidaan tulkita uhkaksi: verensokerin laskuun, väsymykseen, ympäristössä tapahtuviin muutoksiin, yllättäviin tilanteisiin ja myös omiin ajatuksiimme.
Hälytystilan ideana on herättää huomiosi. Siksi kurjat ajatukset ja niiden herättämät tunteet tuntuvat fyysisesti voimakkaammilta ja huomiotaherättävämmiltä kuin synnynnäinen perustilamme mielenrauha ja hyvä olo. Emme välttämättä edes huomaa olevamme kylläisiä ja pirteitä — oletko koskaan kuullut kenenkään sanovan ”en voi keskittyä mihinkään kun oloni on juuri niin sopivan kylläinen ja pirteä”? Sen sijaan nälkä ja väsymys voivat kyllä pilata keskittymiskykysi.
Hälytystilan ideana on mennä pois päältä heti kun hälytys osoittautuu vääräksi eli kun käy ilmi ettemme ole välittömässä hengenvaarassa. Ainoa syy siihen, että jäät pidemmäksi aikaa huonoihin fiiliksiin on se, ettet näe että kyseessä on väärä hälytys vaan yrität alentuneella ajatuskyvylläsi ratkaista ongelmia, jotka useimmiten eivät edes ole todellisia ongelmia. Tästä seuraa lisää ahdistusta ja stressiä, joka pidentää hälytystilaa.
Hyvä uutinen on se, että sisäinen järjestelmämme kytkee hälytystilan pois päältä heti kun sille tarjoutuu siihen tilaisuus: ajatuksesi katkeaa koska sinulle tulee vessahätä, menet syömään, nukut tai jokin yllättävä asia vie huomiosi — tai tajuat olevasi hälytystilassa ja huonon fiiliksesi johtuvan omista ajatuksistasi, joita ajattelet vajavaisesti toimivilla aivoillasi.
Ennen kaikkea sen tajuaminen että olet alentuneessa mielentilassa, jossa ajattelukykysi on heikentynyt auttaa sinua olemaan tekemättä typeriä hazardiratkaisuja ja odottamaan, että ajattelusi taas kirkastuu.
Oma kokemukseni on osoittanut, että parhaimmillaan ajatteluni taso voi nousta parissa minuutissa, kun en ota vakavasti ajatuksia, joita ajattelen silloin kun ajattelukykyni on alentunut. Pahimmillaankin huono fiilis menee ohi viimeistään vartissa, vaikka sen syövereissä se tuntuu päättymättömältä. Jos ajattelukykysi näyttää olevan sitä pidempään alentunut, pidät sitä joko keinotekoisesti alhaalla omilla ajatuksillasi tai sitten et ole kiinnittänyt huomiota niihin hetkiin, kun ajatuksesi olivat välillä kirkkaampia.
Jengan kanssa jatkuneet keskustelut toivat mieleen Michael Neillin kertoman vertauksen.
Kuvittele että sinulla olisi rasiallinen lempiherkkuasi tai lempijuomaasi, jota rakastaisit ihan hulluna ja sinun pitäisi kantaa sitä mukanasi ilman että koskaan nautit sitä. Mitä kaikkea joutuisit tekemään jättääksesi mukanasi olevan herkun rauhaan?
Ehkä kehittäisit erilaisia palkitsemistekniikoita kannustamaan päätöksessä pysymistä ja rangaistusmetodeja estämään repsahtamasta. Pyytäisit kavereilta tukea. Kuuntelisit hypnoosinauhoja. Lukisit oppaita kiusauksen välttämisestä.
Kuinka kauan luulet että pysyisit päätöksessäsi?
Kuvittele, että saisit tietää, että vaikka mukanasi kantama lempiherkku ehkä näyttää ihan oikealta herkulta, se on täynnä rotanmyrkkyä ja maistuu ihan hirvittävältä.
Mitä sinulta vaadittaisiin nyt, ettet lankeaisi herkkuun?
Todennäköisesti ei yhtään mitään. Miksi haluaisit syödä karmeanmakuista rotanmyrkkyä?
Jos yrität tehdä ison muutoksen elämässäsi, mutta joudut jatkuvasti kehittämään erilaisia tekniikoita pysyäksesi päätöksessäsi, silloin ydinongelmanasi ei ole heikko luonne vaan se, ettet ole oikeasti nähnyt riittävän hyvää syytä muutoksen tekemiseen.
Toisin sanoen yrität uskotella itsellesi että sinun pitäisi tehdä muutos, mutta salaa olet yrittämässä muutosta vain esim. siksi että voit sanoa että ”mä olen yrittänyt, ei onnistunut” tai koska oletat että olisit sitten arvostetumpi, muut nalkuttaisivat vähemmän tms.
Niin kauan kuin halu muutokseen ei kumpua syvältä sisältäsi, todellisen muutoksen tekeminen on vaikeaa.
Kuten sanonta kuuluu: ”Itsekuri on sen muistamista, mitä oikeasti haluat.”
Olen pyöritellyt ajatusta erityisesti eilen ja tänään kirjoittaessani Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspaketin viimeisiä lukua — Laihdutuksen haasteet. Tässä lainaus kyseisestä osiosta:
Mikä sinulle on kaikkein tärkeintä omassa laihdutus- tai elämäntaparemonttiprojektissasi?
Onko se projektin toteuttaminen “täydellisesti”?
Ihannepainoon pääseminen?
Vai ehkä sellaisten elämäntapojen omaksuminen, että ensin laihdut ihannepainoosi ja sitten pysyt siellä helposti ja sen enempää asiaa miettimättä koko loppuelämäsi?
Päätavoitteesi ratkaisee muun muassa sen, mitä repsahdus ja jumitus tarkoittavat sinulle.
Vertaa seuraavia esimerkkejä:
Täydellinen toteutus tärkeintä:
Repsahdus: “Olen epäonnistunut tavoitteessani, koska en pystynyt pysymään alkuperäisessä suunnitelmassani! Olen epäonnistuja ja huono ihminen.”
Repsahdus: “Ahaa, eli jos toimin tuolla tavalla, silloin ajaudun ylensyömään. Miten minun kannattaa toimia jatkossa toisin?”
Viisaus pätee kaikkeen muuhunkin elämään.
Kun unohtuu tuijottamaan omaa napaa, on helppoa kompastua lillukanvarsiin.
Eilen koin hetkellisesti pienimuotoisen ikäkriisin, kun univelkaisena unohduin muistelemaan millaisia odotuksia minulla oli ollut elämälleni — ja miten täysin odotusteni vastaisesti elämäni meni.
Muuten hyvä, mutta elämä menee juuri niin kuin se on mennäkseen. Tai niin kuin isäni eilen siteerasi jotain radio-ohjelmaa:
Sitä saa mitä tulee.
Jokainen tekemäni valinta ja teko ja kokemani tapahtumat ovat loputtoman pitkien tapahtuma- ja ajatusketjujen lopputulos. Joo, jos yksikin asia jossain ketjussa olisi mennyt toisin, lopputulos olisi ollut toinen. Vaan ei mennyt.
Jo Aristoteles osasi neuvoa käsikirjoittajia sanoen että:
Tarinassa toinen toistaan seuraavien tapahtumien pitää olla ennalta-arvaamattomia mutta väistämättömiä.
Jos katson elämääni, näen että se on ollut kuin huippuhyvä seikkailukäsikirjoitus. En olisi koskaan voinut nähdä etukäteen miten elämäni tulee menemään, mutta nyt näen ettei se olisi voinut mennä millään muulla tavalla.
Haluan uskoa, että voimme jossain määrin vaikuttaa siihen, miten elämämme jatkossa menee. Yksi tapa on sitoutua muistamaan yhä useammin mitä ihan oikeastihaluaa elämältään.
Ei siksi, että ”pitäisi” haluta jotain vaan siksi, että syvällä sisimmässäsi sinä tiedät jo kuka sinä olet ja mitä sinä haluat.
