Sunnuntaifiiliksiä

20130113-142802.jpg
Lähdettiin siskon luo maalle moikkaamaan lapsen serkkuja, että lapsen isi sai nukkua rauhassa yövuoron jälkeen.

20130113-143439.jpg
Tähän asti ainoana lapsena kasvanut esikoinen on aina onnessaan kun pääsee tapaamaan ”se’ekkuja”. Itse isossa perheessä kasvaneena nautin siitä iloisesta hässäkästä, joka siskon kotona vallitsee kun kaikki lapset kavereineen ovat paikalla.

20130113-144138.jpg

Kummityttö 11 vee oli askarrellut hienon hevostallin. Tuntuu ihan älyttömältä ajatella, että se pieni vauva jota sain hoitaa ekaa kertaa pari viikkoisena parin tunnin ajan on jo kohta menossa yläasteelle!

20130113-145825.jpg

Tosin hurjaa vauhtia tuo esikoinenkin on kasvanut! Onneksi aikanaan uskoin ihmisiä, jotka käskivät nauttia vauva-ajasta. Vaikka välillä on ollut vaikeaa, olen kyllä ottanut ilon irti hyvistä hetkistä.

20130113-150729.jpg

Ja sekin on kiva ajatus, että jos ja kun kaikki menee hyvin, edessä on vielä kerran vauva-aika, mutta tällä kertaa paremmalla ymmärryksellä ja mielentilalla kuin viimeksi.

20130113-151005.jpg

Vielä kahvit aidon Sacher-tortun kera ja sitten kotiin. Suloista sunnuntaita kaikille!

38 asiaa jotka olen oppinut ensimmäisen 38 vuoden aikana

katri38vee

Täytän tänään 38 vuotta. Tajusin muutama päivä sitten taas kerran, että ”herranjumala, nythän mä olen jo aikuinen”. Enkä vain aikuinen vaan (varhais) keski-ikäinen! Kääk! Mitä on jäänyt käteen näistä ensimmäisestä 38 vuodesta?

  1. Kuinka huijaat sieniä metsässä (opittu lapsena Pikku Kakkosesta): kävele muina naisina eteenpäin, sitten pysähdy äkkiarvaamatta ja käänny niin nopeasti ympäri, etteivät sienet ehdi piiloutua sinulta.
  2. Kuohkean pullataikinan salaisuus: luo sitko siinä vaiheessa kun taikina on vielä ihan löysää. Eli sen jälkeen kun olet lisännyt puolen litran pullataikinaan ensimmäiset 3-5 dl vehnäjauhoja vatkaa taikinaa tehosekottajalla niin kauan, että taikina alkaa muuttua ”rihmaiseksi” reunoilta.
  3. Kun kampaaja ehdottaa ”kullan sävyjä” tai ”lämpimiä sävyjä” blondaukseen, kieltäydy jyrkästi, sillä lopputulos on kusenkeltainen.
  4. Akro Taikasieni puhdistaa melkein mihin tahansa ilman saippuaa (ja halvat jäljennökset ovat OK myös).
  5. Proteiini on laihduttajan paras ystävä: tuo nopeasti kylläisyyden, ehkäisee makeannälkää, kiihdyttää aineenvaihduntaa, poistaa nestettä.
  6. Pikalaihdutuskuurit eivät toimi. Pysyvästi laihtuminen vaatii elämäntaparemonttia.
  7. Selvännäkijöiden ennustukset eivät pidä minun kohdallani lainkaan paikkaansa (lukuunottamatta kesällä 2008 kuulemaani Niina Matildan ennustusta, että olen seuraavassa maaliskuussa raskaana — mikä saattoi olla itsensä toteuttavaa profetiaa).
  8. Olen ollut  — ja tulen olemaan — koko elämäni hyvä, ehjä ja täydellinen. En vain tajunnut sitä, koska luulin että olen (alhaisen mielentilan) ajatukseni, tunteeni ja toimintani.
  9. En voi olla onnellinen ihan koko ajan, mutta voin olla onnellinen hetkenä minä hyvänsä — olosuhteista riippumatta.
  10. Raskaudella ja synnytyksellä ei ole mitään tekemistä vanhemmuuden kanssa. Vanhemmuus alkaa kun saat lapsen syliisi ja todistajalausuntojen mukaan ei lopu koskaan.
  11. Voin huoletta ignoroida ajatuksia, joita ajattelen silloin kun oloni on jännittynyt, hermostunut, ahdistunut, jäykkä, kylmä, levoton jne. Ne ovat alhaisen mielentilan ajatuksia ja merkki siitä, että kehoni on jostain syystä hälytystilassa.
  12. Aitoa intuitiota kannattaa seurata. Jos syvältä sisältäni tuntuu kumpuavan vahva, vakaa ja levollinen tunne siitä, että minun kannattaa tehdä jotain, vaikken näe siinä mitään järkeä, se kannattaa tehdä. Näin päädyin Supercoach Academyyn, joka räjäytti tajuntani. (Huom! Jos tunteeseen liittyy paineen tunne, silloin tunnetta EI kannata seurata.)
  13. Rakkaus on ”vain” ajatus ja siksi neljän vuoden jälkeen voi olla vieläkin rakastuneempi ja enemmän lääpällään kumppaniinsa kuin suhteen alkuhuumassa.
  14. Synnytyksen jälkeen ”mestat” voivat olla kipeämmät kuin synnytyksen aikana.
  15. En ole hyvä äiti enkä huono äiti — olen vain äiti, joka korkeassa mielentilassa toimii fiksusti ja alhaisessa… ei ihan niin fiksusti.
  16. Mielenrauha on perustila, sinne pääsemiseksi ei tarvitse tehdä yhtään mitään.
  17. Vihreä pirkka-pesto on parempaa kuin mikä muu Suomessa myytävä pesto.
  18. Ennen kuin tilaat mitään ulkomailta netistä, googlaa aina tuotetta myyvän firman nimi ja ”coupon code” tai ”discount code”. Yllättävän usein saatat löytää voimassa olevan alennuskupongin ja säästää joskus jopa puolet tuotteen hinnasta.
  19. Melkein aina on edullisempaa varata hotellihuone hotellin omilta sivuilta tai lento lentofirman sivuilta. Tsekkaa ensin mitä hintaa esim. hotels.com tai ebookers.fi  tarjoaa, sen jälkeen käy vertaamassa hotellin tai lentoyhtiön sivuilla olevaa hintaa.
  20. Jos haluat vain edullisen ja luotettavan kulkuvälineen Losiin tai San Franciscoon, käytä Supercheap Car Rentalia.
  21. Tiedon määrää tärkeämpää on tiedon käytäntöön soveltaminen. Eli mieluummin testaa yhtä uutta ideaa tai neuvoa käytäntöön sen sijaan että luet sata vinkkiä ilman että kokeilet niistä yhtäkään.
  22. Paras markkinointivinkki ever (saatu Steve Chandlerilta): Serving not pleasing. Ihmiset maksavat siitä lisäarvosta, jonka tuotteeni tai palveluni heille tuottaa, ei siitä miten millainen ihminen olen. Jos mietin sitä, millaisen vaikutuksen teen asiakkaisiin, huomioni on miellyttämisessä, ei palvelemisessa. Todellinen markkinointi lähtee siitä, että uskon vilpittömästi tuotteeni tai palveluni auttavan muita. Tämän nähtyäni on täysin järkeenkäypää, että haluan tehdä parhaani, että muut löytävät tuotteeni ja näkevät mitä hyötyä siitä on heille.
  23. Älä koskaan asenna uusinta ohjelmistopäivitystä heti sen ilmestyttyä — odota ainakin viikko, googlaa mitä muut ovat sanoneet ja vasta sitten päätä onko päivitys riskin arvoinen.
  24. Kuukuppi hakkaa siteet ja tamponit 6-0.
  25. Erilaisten outojen raskaus- tai sairausoireiden googlaaminen perjantai-iltaisin on tyhmää. Jos niitä on pakko googlata, skippaa vauva.fi, mene terveyskirjasto.fi:hin ja lopulta soita Helsingin Kaupungin terveysneuvontapuhelimeen 09 10023.
  26. Äänikirjat ovat pelastus äidille, joka haluaa oppia lisää, muttei ehdi istua alas lukemaan.
  27. Kun ostat appelsiineja, kokeile samankokoisten appelsiinien painoa kädessä niin, että heilutat kättä ylös ja alas — painavampi on mehukkaampi, osta se.
  28. Säilytä tomaatit huoneenlämmössä — jääkaapissa ne menettävät makunsa.
  29. Homogenisoidusta maidosta tulee ikäviä luufinnejä leukaperiin, homogenisoimattomasta luomumaidosta niitä ei tule.
  30. Saksanpähkinät aiheuttavat minulle aftoja.
  31. Jos kumppani on huonolla tuulella, paras taktiikka on reagoida niin vähän kuin mahdollista ja odottaa että kumppanin oma sisäinen järjestelmä palauttaa hänet mielenrauhaan. Tämä voi tapahtua parhaimmillaan 90 sekunnissa.
  32. Kossu-vissyssä on paras kalori-känni-suhde, myös siksi, että se on niin pahaa, ettei sitä voi juoda kauhean nopeasti.
  33. Itsensä syyllistäminen kääntyy aina itseään vastaan — se vie alhaiseen mielentilaan, jossa se, mistä itseäni syyllistän tapahtuu entistä helpommin ja todennäköisemmin. Itsensä armahtaminen tuntuu kivemmalta ja auttaa pääsemään nopeammin ruotuun ja toimimaan jatkossa fiksummin.
  34. Nopein ja helpoin tapa tehdä hyvältä näyttävä arkimeikki.
  35. Taputtele kasvoja napakasti sormenpäillä ja leukaa alhaaltapäin kämmenselällä aina kosteusvoiteen levittämisen jälkeen ja ihosi pysyy kiinteämpänä. Olen tehnyt tätä lähes päivittäin siitä saakka kun näin vinkin telkkarissa 13-vuotiaana ja väitän sen olevan ainakin osasyy siihen, etten saanut kaksoisleukaa lihavimmillanikaan ja ihoni on ikääni nähden suhteellisen rypytön ja kiinteä.
  36. Tunnen vain ajatteluni. Eli en koe mitään tapahtumaa sellaisenaan, vaan mitä ajattelen siitä.
  37. En voi koskaan varmuudella tietää miksi ajattelen mitä ajattelen juuri nyt.
  38. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Ja jos se tuntuu vaikealta, kamalalta tai ankealta, olen vain alhaisessa mielentilassa ja voin ignoroida ajatuksiani. 🙂

Onni onnettomuudessa

Olen ollut huomaavinani että tietoteknisillä laitteillani on taipumusta hajota iltaisin ja viikonloppuisin. Tänään kävi kuitenkin tuuri. Kannettavani meni tänään aamupäivällä pimeäksi kesken kirjoittamisen. Vika näytti olevan sen laturissa, mutta vein koneen varmuuden vuoksi huoltoon tsekattavaksi koska epäilin sen akun vaativan vaihtamista. Laturi oli hajalla, akku OK mutta koneen kovalevy oli kosahtamassa hetkenä minä hyvänsä. HUPS!

No, ei auttanut muu kuin jättää kone huoltoon ja toivoa että huollossa saadaan siirrettyä vanhat tiedot uudelle kovalevylle. Jos ei saada, tämä viikonloppu meneekin sitten konetta uusiksi asentaessa…

onneksi kaikki olennainen on turvakopioituna ulkoisilla kovalevyillä tai erilaisissa nettipalveluissa ja esimerkiksi kirjoitan tätä nyt iPadilla.

Oli onnekasta löytää vika jo tänään sen sijaan että kone olisi hajonnut tavalliseen tapaan perjantai-iltana. Hyvällä onnella kaikki tiedot saadaan siirrettyä uudelle kovalevylle suoraan niin, että san koneen huomenna käyttökelpoisena takaisin. Olin alkanut jo tuskastua koneen hitauteen — nyt tajuan että ongelmana oli tod.näk. viallinen kovalevy. Sen lisäksi uusi kovalevy on selkeästi vanhaa nopeampi JA sain selville tavan miten voin kohtuuhinnalla nopeuttaa konetta entisestään. Hetken ajan nimittäin mietin että tarvitsen uuden koneen — no, en tarvitse!

Mikä tässä päivässä oli mielenkiintoista on se, että mielialani pysyi koko ajan vähintäänkin neutraalina ja useimmiten suorastaan hyvänä. Olen nimittäin joskus mennyt ns. ihan hajalle vastaavissa tilanteissa. Nytkin olen vain tyytyväinen siitä, että pääsen kokeilemaan uutta bloggausohjelmaa iPadissa.

Pyhäpäivää

20121216-151259.jpg

Eilen ja toissapäivänä aikataulut menivät niin päin honkia kuin olla ja voi, joten joulukalenterin äänitys ja muut työt jäivät väliin.

Nyt ollaan Hämeenlinnassa sukuloimassa ja kun (jos 🙂 täältä selvitään, toivon pääseväni töihin.

20121216-151721.jpg

Viime vuonna säästyimme talvikeleiltä lähes kokonaan. Ehkä siksi(kin) on ollut ”lieviä” sopeutumisvaikeuksia talvisäähän ja siihen, ettei aurinkoa juuri ole pilvipeitteen alta näkynyt.

20121216-152730.jpg

Eikä tuo aika lailla painava ja potkiva maha tietysti hirveästi helpota menoa. Viime yönä potkittiin taas äitiä herälle useaan otteeseen… ja H-hetkeen on vielä 1-2 kuukautta. Iik ja kääk!

Ja juuri kun ajattelee että kylläpä kaikki on taas raskasta ja ankeaa, sitä muistaa että ”niin joo, mähän tunnen vain ajatteluni. Asiat ovat miten ovat, mutta voin ajatella ja tuntea niistä monella eri tavalla. Kuten esim. että olen onnekas että minulla on pieni perheeni, saan tuntea elämän ihmeen sisälläni ja että tämä talvi… No se menee ajallaan taas ohi.

Ihanaa iltapäivää kaikille!

Selkeys antaa energiaa

Alkuperäinen kuva: sxc.hu

Tammikuun lopussa oleva synnytykseni laskettu aika tuntuu lähestyvän uhkaavan nopeasti. Yksi tärkeimmistä asioista, jota tietoisuus lähestyvästä muutoksesta on saanut minut miettimään, on tämän sivuston — ja varsinkin VIP-puolen –ylläpitäminen ja tulevaisuus.

Olen kaivannut jo vähän pidempään selkeämpää visiota — ja visuaalista ilmettä — sivustolle. Lopulta sisäinen viisauteni johdatti minut taas Gloryn Lauran juttusille.

Laura auttoi suorasukaisilla näkemyksillään ja hyvillä kysymyksillään jo loppukesästä minua miettimään omia ”brändejäni” uusiksi. Silloin siirsin valmennukset katrimanninen.net:iin ja puhtaat kolmea prinsiippiä käsittelevät jutut kolmeprinsiippia.fi:hin.

Nyt parin tunnin juttutuokio kirkasti dramaattisesti visiotani kutri.netin ja muidenkin sivustojeni suhteen. Ensimmäinen askel oli uudistaa vähän kutri.net:in ulkoasua ja varsinkin etusivua. Väritys on nyt joulun kunniaksi punainen, mutta keväämmällä vaihtunee taas toiseksi.

Sisällöllisistä muutoksista suurin on se, että megapitkät asiatekstihenkiset blogimerkinnät vaihtuvat artikkeleiksi ja blogin varaan lyhyemmille inspiraatiohenkisille jutuille.

VIP-puolen pyörittäminen jatkuu melko lailla samaan malliin kuin ennenkin, joskin aion kyllä pitää äitiyslomaa n. kaksi kuukautta tammi-helmikuun vaihteen tienoilta alkaen, jolloin takaan vain yhden viikottaisen videojulkaisun.

Uutiskirjeen julkaisutahti hidastuu noin kertaan kuukaudessa — tai silloin kun on jotain olennaista sanottavaa. Seuraava tulee nyt (tänään) torstaina.

Juuri nyt minua huvittaa ja kiehtoo eniten se, miten vision selkeytyminen täytti minut taas uudella innolla ja energialla. Mieleeni putkahtelee koko ajan uusia ideoita ja tapoja parantaa vanhaa.

On aina jotenkin yhtä hassua huomata, miten paljon helpommin ja nopeammin omat ajatukset kirkastuvat, kun ne jakaa jonkun sellaisen kanssa, joka tietää jo jotain asiasta.

Onko sinulla jokin asia tai elämänalue, joka tuntuu epämääräiseltä, sumuiselta, sotkuiselta tai ihan vain uuvuttavalta?

Tiedätkö ketään, joka voisi auttaa sinua näkemään selkeämmin mikä siinä oikeasti mättää ja mitä sen suhteen voisit tehdä?

Kesäkivaa

Tänään tuli postissa vielä virallinen todistus siitä, että olen ”sertifioitu transformatiivinen valmentaja”. Jee!

Muuten olen ottanut tämän viikon vähän enemmän loman kannalta. Eilen käytiin koko perhe Korkeasaaressa.

”Yllättäen” lapsen mielestä retken kohokohtiin kuului rehukärryä vetänyt mönkkäri (eli sellainen nelipyöräinen mopohenkinen vehje) ja hiekkalaatikko, jossa oli lasten kaivureita. Eläimistä kiinnostavin oli kameli. Minun kohokohtiini kuului ihan vain kauniista säästä nautiskelu ja yhdessä miehen kanssa lapsen innon ihastelu.

Illaksi hurautimme lapsuudenkotiini Mäntsälään nauttimaan ihanasta kesäillasta.

Lapsi oli innoissaan siitä että pääsi leikkimään mumman hiekkalaatikolla olevilla leluilla ja hengaamaan isompien serkkujen ja ikäistensä naapurinlasten kanssa.

Äiti oli puolestaan fiiliksissä ammattilaiskokin tekemästä todella maukkaasta paellasta ja muista herkuista.

Tällä viikolla on useampaankin otteeseen käynyt mielessä, miten kiitollinen olen omasta elämästäni yleensä ja erityisesti tästä elämänvaiheesta. Vaikka juuri nyt elämässäni on eräitä fyysisiä haasteita jotka konkreettisesti rajoittavat elämää, henkisesti voin paremmin kuin koskaan.

Tänään olen erityisesti iloinnut uudesta äänikirjasta. Jonah Lehrerin Imagine  käsittelee mm. aivotutkimusten valossa sitä, miten oivallukset syntyvät. No nimenomaan siten, kuin opettajani ovat sen pointanneet (jo ennen kirjan ilmestymistä): oivallukset syntyvät silloin kun olemme ns. korkeassa mielentilassa eli olo on rento, helppo ja kevyt. Kirjaan liittyi aika hassu yhteensattuma (?) — ostin ja latasin sen viime yönä audiblesta valmiiksi iPhoneen kuunneltavaksi. Kuinka ollakaan, päivän ensimmäinen valmennettava alkoi puhua kirjasta heti session aluksi!

Lopuksi haluaisin jakaa kanssanne yhden opettajani Bill Cummingsin koskettavan TEDx-puheenvuoron, joka käsittelee ihmisen hyvyyttä. Vaikka olen kuullut miehen videolla kertomat tarinat pariinkin kertaan, ne koskettavat silti aina yhtä syvästi. Omakohtainen tragedia sai Billin tajuamaan, että meillä kaikilla on kyky tappaa — mutta onneksi myös kyky rakastaa ja antaa anteeksi. Mm. pitkäaikaisvankien kanssa työskennellyt Bill on omistanut elämänsä auttaakseen muita näkemään, että he ovat hyviä, rakastettavia ja arvokkaita.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Elämän helppoudesta

Sainkin tänään yllättäen päivällä valmennettavaksi ekan ”oikean” englanninkielisen valmennettavani. Olen kyllä kerran vähän niin kuin valmentanut yhtä Supercoach Academyn (SCA) koulukaveriani  ja myös SCA:n ekana viikonloppuna teimme toisillemme pikavalmennuksia.

Toisaalta oli helpompaa valmentaa englanniksi, koska esim. monet Michael Neillin käyttämistä vertauksista ja termeistä tulevat ensiksi mieleen englanniksi. Toisaalta taas takeltelin aina kun yritin selittää havaintoja, jotka olin tehnyt suomeksi keskenäni, täällä sivustolla kirjoittaessani ja suomenkielisten valmennusten aikana.

Koska valmennettava oli vanha tuttu, jota olin jeesinyt aiemmin käsisjutuissa, välillämme vallitsi jo ennestään ”sielujen sympatia” ja käymämme keskustelu oli todella hedelmällinen. On kiinnostavaa nähdä, miten keskustelun aikana saadut ahaa-elämykset tulevat näkymään tuttuni elämässä jatkossa.

Aika paljon puhuimme siitä, miten vaikeaa on hyväksyä, että asiat voivat tapahtua helposti tai olla yksinkertaisia.

Mikä ihme asioiden monimutkaistamisessa niin kovasti kiehtoo?

Mikä yksinkertaisuudessa ja helppoudessa on niin pelottavaa?

Muistaakseni Mistakes were made but no by me tai Invisible Gorilla -kirjassa kerrottiin psykologisista testeistä, joiden perusteella näyttää siltä, että ihmiset arvostavat enemmän asioita, joiden eteen he ovat joutuneet näkemään vaivaa tai kärsimään.

Ilmeisesti ilmiön logiikka menee niin, että kärsittyämme ensin jonkin asian eteen valehtelemme itsellemme olevamme lopputulokseen tyytyväisempiä kuin mitä muuten olisimme, koska emme tykkää ajatuksesta, että olisimme kärsineet turhaan.

Esimerkiksi eräässä 1950-luvulla tehdyssä kokeessa yliopisto-opiskelijoille tarjottiin mahdollisuutta suorittaa opintopisteitä keskustelukerhossa, jossa puhuttaisiin seksuaalisuuden psykologiasta (tms.). Osa opiskelijoista pääsi kerhoon lukemalla ääneen valintaraadille kuivahkoa asiatekstiä seksuaalisuudesta, mutta toiset joutuivat lukemaan raadille eroottisesti kiihottavaa tarinaa.

1950-luvulla eroottisesti kiihottavan tarinan ääneenlukeminen oli valtaosasta opiskelijoita ihan kauhean nöyryyttävää ja kiusallista eli oletettavasti he kokivat ”kärsineensä” enemmän ryhmään päästäkseen.

Kerhoon hyväksymisen jälkeen kummallekin ryhmälle soitettiin äänite tarkoituksella umpitylsästä keskustelusta lintujen seksuaalisuudesta. Äänitteellä varsinkin yksi tyypeistä oli tarkoituksella erityisen typerä ja ärsyttävä.  Sen jälkeen opiskelijoiden piti arvioida miten kiinnostava äänite oli ja mitä he ajattelivat eri keskustelijoista.

Opiskelijat, jotka olivat päässeet ryhmään ”helposti” arvioivat  keskustelun tylsäksi ja haukkuivat erityisesti typerää ja ärsyttävää keskustelijaa.

Opiskelijat, jotka olivat ”kärsineet” ryhmään päästäkseen arvioivat keskustelun mielenkiintoiseksi ja kutsuivat typerää keskustelijaa ”rohkeaksi” (tms.)

Mistä tässä kaikessa on kyse?

Omalla kohdallani olen miettinyt että helppouden ”ongelma” on se, että joskus olen saanut päähäni että juuri minun pitää saada asiat tapahtumaan. Jos asiat tapahtuvat ”itsestään”, niin silloin jää fiilis, että minä en saanut tätä aikaan, mistä voi seurata johtopäätös että minä olen ”turha”.

Puhuimme tästä myös SCA:n ekana viikonloppuna. Pitkään muilla tekniikoilla valmentaneille keskusteleva ja kuunteleva transformatiivinen valmennus voi luoda tunteen, että ”minä en tee mitään” tai ”minä en tuonut tähän mitään uutta”, koska transformatiivisessa valmennuksessa valmennettava itse tekee usein suurimmat havainnot sen sijaan että valmentaja antaisi ”oikeat vastaukset”.

Mutta olen huomannut jo tähän mennessä, että kun annan asioiden tapahtua helposti, minulla säästyy huomattavasti energiaa, jonka ainakin teoriassa voin käyttää oikeasti kiinnostavien ja innostavien asioiden tekemiseen.

Itse asiassa: tietyssä mielessä siitä tässä kaikessa on kyse — lopettaa turha murehtiminen ja olemattomien ongelmien korjaaminen JA käyttää näin vapautunut energia itseämme aidosti kiinnostaviin asioihin, jolloin tunnemme olevamme enemmän elossa.

Kun tunnemme olevamme elossa, olemme yhteydessä mielenrauhaan ja sisäiseen viisauteen ja olemme rakastavia, empaattisia, reiluja, avuliaita ja anteliaita muita kohtaan.

Isoja avautumisia

Kuten olen kai jossain välissä vihjannut, meillä on ollut hieman hankaluuksia saada lapsukaisemme uni- yms. rytmit kohdalleen, mistä on seurannut taas lapsen känkkäränkkäilyä ja vanhempien hermojen menetystä.

Asia alkoi vaivata niin paljon, että pyysin apua meidän oman pienryhmän ohjaajalta, huippuvalmentaja Elese Coitilta.

Alunperin toivoin salaa Eleseä ohjaajaksi, koska olen tykännyt hänen radio-ohjelmastaan. Livenä Elese vaikutti superherttaiselta, mutta välillä vähän… hörhöltä. Tai mun makuun vähän liian runtotyttömäiseltä haahuilijalta.

Eilisen puhelun aikana mielikuvani hänestä muuttui, sillä tämä oli ehdottomasti kaikkien aikojen vaikuttavin valmennuspuheluni. Siinä jäi nyt kyllä Rich Litvin ihan toiseksi (tai kolmanneksi).

Tajusin että tämä oli nyt sitten transformatiivista valmennusta parhaimmillaan. Puhuimme jossain määrin ongelmastani, mutta vielä enemmän mielen, ajatuksen ja tunteiden suhteista. Tavallaan puhuimme samoista asioista kuin mistä olen kirjoittanut täällä ja josta olemme puhuneet Supercoach Academyssa, mutta yhtäkkiä näin erinäisiä asioita ihan uudessa valossa.

Äsken juttelin vanhan suomalaisen ystävättären kanssa lisää aiheesta ja näin jotain isoa ihan uudesta näkökulmasta. Yritän nyt jotenkin pukea näkemykseni sanoiksi… Parempi olisi ehkä äänittää tämä puheena tai videona, mutta kun edellisen podcastin editointi on kesken ja ainakin yksi video laittamatta tänne, taidan nyt tyytyä kirjoittamaan, että saan viestin ”ulos”.

Lapselle raivoaminen

Tajusin että ydinongelmanani ei edes ole ollut se, että raivoan lapselleni ja olen välillä kovakourainen häntä kohtaan vaan se, että olen tehnyt asiasta isomman ongelman mielessäni kuin se on. Olen kertonut itselleni, että käytökseni jättää pysyvät jäljet lapseeni ja pahimmillaan pilaa hänen elämänsä. Ts. ikään kuin rikkoo lapseni.

Joo — paitsi että mitenkäs se sopii yhteen sen tiedon kanssa, ettei kenessäkään meissä ole mitään vikaa, vaan olemme vielä aikuisinakin yhtä ehjiä, hyviä ja rakastettavia kuin vastasyntyneinä? No ei mitenkään.

Toisin sanoen en voi oikeasti pilata lastani tai tehdä peruuttamatonta henkistä tuhoa.

Ja totuus on se, että vaikka olen kovakourainen lastani kohtaan, en ole sen kovakouraisempi kuin mitä oma äitini on ollut aikanaan minua kohtaan ja olen huomattavasti ”helläkätisempi” kuin mitä minä ja sisaruksemme olimme lapsina toisimame kohtaan. Minä en koe saaneeni lapsena yhtään liikaa tukkapöllyä tai pyllypiiskaa, vaikka varsinkin ensimmäistä sain harva se päivä.

Samoin tiedän kuulleeni lapsena vähintään yhtä kauheita juttuja kuin itse sanon lapselleni, ja näistä jutuista en ole kehittänyt itselleni mitään traumaa (muista jutuista kylläkin).

Joo, ei ole yhtään hyvä että olen kovakourainen lasta kohtaan ja sanon hänelle välillä todella ikäviä asioita, mutta se, että olen paisutellut asiaa mielessäni ei myöskään auta asiaa mitenkään. Päinvastoin se saa minut menettämään vielä totaalisemmin yhteyden mielenrauhaan, jonka jälkeen räjähdän vieläkin herkemmin — ja pian noidankehä on valmis.

Kyllä, ajattelen välillä ihan karmean hirveitä ajatuksia lapsestani ja välillä esimerkiksi tunnen syvää halua kuristaa ulvovan lapseni, mutta Elesen kanssa puhuessani tajusin, että jokin minussa estää minua satuttamassa lastani oikeasti eli niin, että hän saisi siitä hetkeä pidempään kestävää kipua tai varsinaisia vammoja. Ja näin, miten tuo ”esto” on minussa niin sisäänrakennettu, ettei minun tarvitse yrittää ”psyykata” itseäni olemaan satuttamasta lastani oikeasti.

Toki voin ja haluan miettiä strategioita joilla pidän hermot niin kurissa, etten karju lapselleni kauheuksia (korkeintaan sanon kovaan ääneen asioita kuten ”äitiä suututtaa ettet sä nuku”) ja etten kohtele häntä edes kovakouraisesti vaan mieluummin sitten hakkaan tyynyä tms. Olemme jo löytäneet yhden ratkaisun, joka näyttää toimivan: lapsen isi on ottanut vastuulleen lapsen nukuttamisen.

Isoin muutos on se, että kun lakkasin tekemästä asiasta isompaa ongelmaa kuin se on ja tajusin ettei minun tarvitse pelätä että satutan oikeasti lastani fyysisesti tai henkisesti, viime viikkoina minua vaivannut takakireys katosi silmänräpäyksessä, mikä on välittömästi vaikuttanut koko perheen tunnelmaan. Tai ainakin minun tunnelmaani ja energiatasoihini.

Tiedätkö sinä kuka sinä olet?

Yksi mielenkiintoinen pointti, jonka Elese toi esiin on se, että oikeasti et ole koskaan tavannut ketään — olet vain ”tavannut” omat ajatuksesi ihmisistä, joiden kanssa olet samassa fyysisessä tilassa (tai et välttämättä edes siinä). Toisin sanoen mielikuva, joka sinulla on ystävästäsi on vain tarina tai kokoelma tarinoita, jotka poikkeavat ihan varmasti siitä tarinasta mitä muut kertovat ystävästäsi — tai jopa mitä hän kertoo itselleen.

Tämä johti itselläni isompaan havaintoon, joka aukeni lopullisesti (?) tänään.

Steve Chandler puhuu siitä, kuinka ei ole oikeasti olemassa mitään persoonaa — me vain puhumme ja käyttäydymme niin kuin olisimme ”tietynlainen ihminen”. Eli kun sanot ”minä olen epäsiisti”, määrittelet persoonaa. Paitsi että sinä et ole päsiisti. Voi olla että 90 % tilanteissa, joissa voit siivota tai sotkea (tai olla siivoamatta) teet ratkaisun, jota voisi pitää epäsiistinä. Mutta jokainen niistä hetkistä on uusi ja joka ikinen hetki voit tehdä uudenlaisen valinnan. Ja välillä yllätät itsesikin tekemällä niin. Eli yhtäkkiä innostutkin siivoamaan tai laittamaan tavarat paikalleen.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että koska olemme tietynlaisia ihmisiä, toimimme aina tietyllä tavalla.

Muistaakseni kirja ”Mistakes were made but not by me” tekee kuitenkin pelottavan selväksi, kuinka oikeasti homma menee niin, että toimimme niin usein tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla, että voisi kuvitella meidän olevan ”tietynlaisia ihmisiä”. Mutta joskus pienikin muutos olosuhteissa tai vaikkapa omassa mielentilassamme saa meidät toimimaan toisella tavalla.

Sen sijaan että näkisimme miten voimme milloin tahansa toimia tietyssä tilanteessa eri tavoin kuin ennen selitämme oman ”poikkeavan” käytöksen niin päin, että se näyttää ainakin meidän mielessämme olevan linjassa tavallisemman käytöksemme kanssa.

Eli saatamme esimerkiksi etupäässä kertoa totuuden ja siksi pitää itseämme rehellisenä ihmisenä. Mutta sitten jäämme itsellemme kiinni valheesta. Sen sijaan että ajattelisimme että ”välillä puhun totta, välillä valehtelen”, SELITÄMME valheemme parhain päin niin, ettei se lopuksi omassa mielssämme ole valhe. Tai ”unohdamme” valehdelleemme.

Toisin sanoen käytöksemme ei koskaan vastaa täysin mielikuvaamme siitä, millaisia ihmisiä me olemme, mutta se, miten selitämme oman käytöksemme vastaa täysin mielikuvaamme siitä, millaisia ihmisiä me olemme.

Aloin fiilistellä sillä, millaista elämä olisi, jos näkisin ettei minulla ole mitään persoonallisuutta — ja edes synnynnäisenä pidetty temperamenttini ei ole oikeasti fiksattu.

Silloin oloni olisi entistäkin kevyempi ja minulla olisi vieläkin enemmän energiaa ja aikaa käytössä, koska en haaskaisi yhtään aikaa tekemisteni selittämiseen parhain päin. Olisin myös vapaampi seuraamaan sydäntäni, kun en rajoittaisi itseäni tarinoilla siitä ”millainen minä olen” — eli mihin minä pystyn ja mihin en pysty.

Eläisin voimakkaammin tässä hetkessä ja nimenomaan kuuntelisin sisintäni sen suhteen mitä haluan oikeasti tehdä kullakin hetkellä.

Tästä seuraisi se, etten pystyisi lainkaan ”tietämään” etukäteen miten tulen ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan tulevaisuudessa, koska sisältä ja sisäisestä viisaudesta kumpuavat ”aidot halut” määrittäisivät joka hetki sen, mitä ajattelen, tunnen ja toimin sillä hetkellä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa  samaistun voimakkaasti omaan tarinaani siitä, millainen ihminen minä olen eli miten minä ”aina” ajattelen, tunnen ja toimin tietyissä tilanteissa.

Olen varma, että olet itsekin joskus yllättänyt itsesi toimimalla tietyssä tilanteessa ihan eri tavoin kuin olisit etukäteen kuvitellut.

  • Esimerkiksi eräs tuttuni ajatteli, että ison projektin valmistuminen saisi hänet kokemaan suurta onnea — sen sijaan hän näki yhtäkkiä kaikki projektissa tehdyt pienet virheet, joille ei voinut enää mitään ja ahdistui.
  • Minä ajattelin että olisin onnesta sekaisin tehdessäni positiivisen raskaustestin — ja ajattelin niin jopa tuntia ennen kuin tajusin tehdä testin — mutta kun testitulos oli positiivinen, olo oli lähinnä hölmistynyt ja epäuskoinen.
  • Ja samoin kävi synnytyksenkin kanssa — emme itkeneet onnesta, vaikka etukäteen oli ollut ihan varma siitä. Olimme vain tyytyväisiä, levollisia ja fiiliksemme oli että ”no niin, tossa toi meidän pötkö nyt on”.
  • Kesällä kuvittelin että olisin ihan fiilareissa supercoach academysta, mutta täällä sitä ollaan melko neutraaleissa fiiliksissä.
  • Toisaalta joskus olen lähtenyt bileisiin vastahakoisena kuvitellen miten tulen pitkästymään nurkassa ja sitten bileet ovat osoittautuneet huikean hauskoiksi.
  • Luulin että erään läheiseni hautajaisissa tuntisin syvää surua, mutta erinäisistä syistä tunsin ihan muita tunteita.
  • Harva se ilta ajattelen että ”haa, tänään mun hermot kestävät lapsen kiukuttelun” ja sekuntia myöhemmin karjun lapselle ”Lopeta ulina! Mikset sä voi nukkua!”

Jne.

Toisin sanoen et voi koskaan varmasti ennustaa omia ajatuksiasi, tunteitasi ja toimintaasi — ainoastaan uskottelet itsellesi että voit.

Ja koska kuvittelet että tiedät ”millainen ihminen” olet ja miten toimit eri tilanteissa, saatat käyttää suhteettoman paljon aikaa ja energiaa tämän mielikuvan ylläpitämiseen esimerkiksi selittelemällä mielikuvasta poikkeavaa toimintaa parhain päin.

Samalla saatat pakottaa itsesi toimimaan sisäisen viisautesi vastaisesti, mistä syntyy vain lisää ahdistusta ja sisäisiä jännitteitä.

Meillä oli tänään urheiluvalmentaja Garret Kramerin puhelinluento, josta kirjoitan erillisen raportin kunhan saan kuunnella luennon uudestaan äänitteeltä.

Yksi sen aikana esiin tulleista pointeista oli se, että jos sinulla on huono päivä, mutta uskottelet itsellesi että olet ihminen, joka on aina hyvällä tuulella, saatat yrittää selittää käytöksesi ”parhain päin” tai kieltää kategorisesti pahan olon, joka velloo sisälläsi, mistä seuraa sisäinen ristiriita (koska yksi osa sinussa tietää että valehtelet itsellesi) ja aina vain pahempi olo, jota yrität sitten vieläkin epätoivoisemmin peittää, koska sinähän olet tunnettu siitä, miten olet aina niin iloinen jne.

Mitä ajatuksia tämä herätti sinussa?

Miltä haluat elämäsi tuntuvan?

Ihanan viisas nainen Danielle LaPorten uusin blogimerkintä ”How do you want it all to feel”, oli niin inpiroiva, että haluan itse määritellä miltä haluan eri asioiden tuntuvan. Voit halutessasi vastata kysymyksiin seuraavalla kaavakkeella ja lähettää vastaukset itsellesi.

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Tässä omat vastaukseni.

Haluan päiväni tuntuvan…
kevyeltä, iloiselta, leppoisalta, auringonpaisteelta, rakkaiden kanssa nauramiselta, Nigella Lawsonin kokkausohjelmilta, jännittävältä kuin vuoristorata-ajelu.
Haluan kehoni tuntuvan…
kevyeltä, vahvalta, elävältä — mustalta mustangi-villihevoselta harja tuulessa liehuen valmiina sinkoamaan kevyeen laukkaan tarvittaessa.
Haluan liikunnan tuntuvan…
helpolta, hauskalta, haastavalta, jännittävältä, voimaannuttavalta — amatsoninaiselta, sukellukselta kylmään veteen hellepäivänä.
Haluan parisuhteeni tuntuvan…
elävältä, lämpimän intensiiviseltä, pitkältä rakastuneelta tuijotukselta toisen silmiin, takkatulelta hirsimökissä lumihankien keskellä, trooppiselta illalla eksoottisessa lomakohteessa.
Haluan ystävyyssuhteideni tuntuvan…
kevyeltä, perhosilta aurinkoisella päivänkakkaraniityllä, syyssateessa kastumisen jälkeen sohvannurkaan kaakomukin kanssa käpertymiseltä
Haluan aikani tuntuvan…
ajattomalta, valoisalta, avaralta, seinättömältä valkoiselta huoneelta
Haluan hermojeni tuntuvan…
jugurtilta, kurkunpaloilta silmillä, uinnilta tyynessä vedessä, jonka vesi on kuin linnunmaitoa
Haluan kotini tuntuvan…
valoisalta, lämpimältä, sini-valkoruutuiselta tiskipyyhkeeltä, ruukkuyrteiltä, lampaantaljoilta, pehmeiltä villapeitoilta, takkatulelta, puhtaalta pyykiltä, selkeältä, Mysi Lahtisen keittokirjoilta
Haluan asuinympäristöni tuntuvan…
Rehevältä, kotoiselta, boheemilta, puista roikkuvilta paperilyhydyiltä elokuun yössä, kynttilälyhdyiltä lumihangessa, rennolta meiningiltä, pieneltä kylältä
Haluan urani tuntuvan…
tyhjältä moottoritieltä valoisassa kesäyössä tai kevään ensimmäiseltä 120 rajoituskyltiltä moottoritien alussa
Haluan työni tuntuvan…
lämpimältä, pehmeältä, merkitykselliseltä, intiimiltä — iloisen ihmetyksen täyttämältä (”to be in awe”).
Haluan unelmieni seuraamisen tuntuvan…
jännittävältä seikkailulta, kuin lapsuuden retki lähimetsään tai metsältä täynnä sieniä
Haluan sanojeni takana seisomisen tuntuvan…
vahvalta, amatsoni-naiselta, suoralta selältä, hyvältä ryhdiltä
Haluan tienaamisen tuntuvan…
pulppuavalta lähteeltä, iloiselta vesiputoukselta, lämpimältä kesäiseltä kaatosateelta, jossa rakastimme juosta lapsena — piristävältä, energisoivalta, huolettomalta
Haluan vaurauden tuntuvan…
Ylelliseltä kylvyltä hotellin putipuhtaan kylpyhuoneen kahden hengen kylpyammeessa puolison kanssa jutellen ja skumppaa juoden, bisnesluokassa lentämiseltä, glorian ”minun tyylini” -lehtijutuilta, Glorian koti- tai Divaani-lehdeltä, Cannesin elokuvajuhlilla parhaiden hotellien terasseilla kiireettömänä ympärillä kuhisevaa maailmaa ihmetellen — tai lounaalta Chateau Marmont hotellin terassilla.
Haluan haasteiden tuntuvan…
energisoivilta, jännittäviltä, kartingia kilpaa kavereiden kanssa ajamiselta,
Haluan murehtimisen tuntuvan…
höpsöltä, ”as a guilty pleasure when I have nothing better to do”
Haluan pelkojeni tuntuvan…
Pieniltä, kuin katsoisi mustavalkoista matkatelkkaria kesämökillä
Haluan vihani tuntuvan…
voimaannuttavalta, fokusoivalta, lasersäteeltä, joka leikkaa paskapuheiden läpi ja paljastaa totuuden
Haluan rakkauteni tuntuvan…
hedelmälliseltä, helpolta, luonnolliselta, lämpimältä, vastaleivotun pullan tuoksulta nenässä ja pehmeydeltä suussa.
Haluan onneni tuntuvan…
kuplivalta, kirkkaalta, selkeältä — kuin katsoisi sateen jälkeen kuulaassa syyssäässä vuorelta alhaalla aukeavaa maisemaa, jota voi nähdä ennätyspitkälle.
Haluan menestykseni tuntuvan…
juhlavalta, vehreään elokuiseen puutarhaan katetulta pitopöydältä, jonka ääressä istun kaikkien rakkaitteni kanssa
Haluan vanhenemisen tuntuvan…
luonnolliselta, lempeältä, kuin laventelintuoksuiselta öljykylvyltä.
Haluan elämäni tuntuvan…
kirkkaalta, selkeältä, puhtaalta — kuin raikkaana kesäiltana saunapuhtaana puhtaiden lakanoiden väliin sujahtaminen
Minkä muun haluat tuntuvan joltakin?
kirjoittamiseni haluan tuntuvan soljuvalta kuin kevätpuron
valmentamiseni haluan tuntuvan lempeältä kuin lämmin huopa hartioilla ja villasukat jalassa kylmänä syysiltana takkatulen ääressä
autoni haluan tuntuvan Suomessa kevyeltä ja ketterältä, kuin kuuliaisella ponilla ratsastaminen — Jenkeissä vakaalta ja ylelliseltä, kuin viisaalla ja kauniilla trakhener-ruunalla ratsastaminenSuper Coach Academyn haluan tuntuvan luonnolliselta, mukavalta ja hyödylliseltä kuin lempifarkut ja lempivillapaita kuulaana syyspäivänä.

Voiko ihan kaikkia uskomuksia muuttaa?

Jenga kysyi tässä viestissä, uskonko, että voimme muuttaa ihan kaikkia uskomuksiamme. Näen, että maailma on täynnä esimerkkejä tästä.

Perustunteet

Miettiessäni tätä asiaa nyt aamulla tajusin että joo, jos kerran rakkaus, onnellisuus ja ilo ovat meissä sisäänrakennettuja tunteita, joita tunnemme jos emme estä itseämme tuntemasta niitä — samalla tavalla suru läheisen tai tärkeän asian todellisesta menettämisestä (eikä etukäteen kuvitellusta), pelko todellisen uhkan edessä (tyyliin sapelihammastiikeri hyökkää) ja aggressio, joka nousee jos joku tirvaisee meitä turpaan tai hyökkää läheisen kimppuun, ovat ”perustunteita”.

Sen sijaan kuvitteellisten asioiden murehtimisen aiheuttama surullinen tai pelokas olo tai vanhojen katkeruuksien muistelun nostama viha ovat selkeämmin ”tekemällä tehtyjä” tunteita.

Ts. jos muistelen surua, joka nousi sisälläni kun tajusin isäpuoleni kuolleen (olin samassa huoneessa), tämä aito suru oli syvältä tuntuva, rauhallinen ja omalla tavallaan suloinen tunne — kun taas ”suru”, jota koin kun kuvittelin etukäteen hänen kuolemaansa, oli pinnallinen, ahdistava ja samalla tavalla keinotekoinen tunne kuin jos kerron itselleni että minussa on jotain vikaa.

Ja nyt kun muistelen häntä, tunnen tuota suloista surua, mutta paljon lievempänä kuin silloin kun olin hänen kuolinvuoteensa vieressä.

Samalla tavalla jos lyön pääni, kivun nostama aggressio kumpuaa nopeasti sisälläni, mutta haihtuu yhtä nopeasti, jos en pidä sitä keinotakaisesti elossa ajatuksillami. Siis tutkimusten mukaan viha on ”päällä” vain 90 sekuntia ärsykkeen jälkeen (joka voi olla esim. fyysinen kipu tai säikähdys). Jos olet yli 90 sekuntia vihainen ja vihan nostama tilanne on jo ohi, silloin sinä pidät vihaa keinotekoisesti yllä omilla ajatuksillasi.

Turvallisuusasiantuntija (jonka nimeä en muista) ja joka on kirjoittanut asiasta kirjankin, puhuu siitä, kuinka äärimmäisen harva meistä kokee koskaan ihan oikeaa pelkoa ja se, mitä kutsumme peloksi on itseasissa 99,99 % kerroista murehtimista.

Olen itse tuntenut ”oikeaa pelkoa” silloin kun autoni lähti heittelemään moottoritiellä — mutta silloinkin olo oli pikemminkin keskittynyt ja rauhallinen kuin hysteerinen ja ahdistunut. Koko juttu kesti ilmeisesti alle minuutin, mutta tuntui ikuisuuden mittaiselta, koska kaikki tuntui hidastuvan. Olen tuntenut vastaavaa tunnetta vain muutaman kerran elämässäni — kuten hevosen pillastuessa allani ja autoni renkaan räjähtäessä Jenkeissä.

Sillä tunteella ei ole mitään tekemistä sen pelon kanssa, jota tunnen kun ajattelen että läheiseni kuolee tai rahat loppuvat.

Veikkaan että jos katsotaan kaikkia maailman ihmisiä, todetaan että lähes jokainen äiti tuntee surua menettäessään lapsensa ja käytännössä jokainen kokee hetkellisesti vihaa, jos häntä vedetään turpaan ja jokainen kokee pelkoa jos vihainen villieläin hyppää yllättäen hänen eteensä.

Tällöinkin tunnetta edeltää ajatus: ”lapseni on kuollut”, ”tuo aiheutti minulle kipua”, ”kääk, sapelihammastiikeri”.

Ja väitän että tuntisimme näitä tunteita näissä tilanteissa, jos meiltä ”pyyhittäisiin” yhtäkkiä kaikki uskomukset pois. Tai itse asiassa: kyllähän jo pienet lapset näyttävät tuntevan pelkoa tietyissä tilanteissa, surevan läheisen menetystä jo kauan ennen kuin osaavat puhua ja reagoivan vihaisesti karjuen kipuun.

Voimme ”ohittaa” uskomuksilla perustunteemme

Voimme joko ohittaa kokonaan tai ainakin  ”päästä” tai ”joutua” tilaan, jossa sivuutamme ”luonnollisen reaktion” niin nopeasti ettemme välttämättä edes ehdi huomata kokemaamme surua, pelkoa tai vihaa.

Tästä hyvänä esimerkkinä on esim. Denise Linnin kokemus siitä, miten meditoituaan vuosikausia zenbuddhalaisessa luostarissa hän ei aidosti <em>kykenyt</em> tuntemaan surua ystävänsä kuoltua — ja siitä tajusi että nyt on aika palata ”oikeaan elämään”, koska hän halusi tutnea surua.

Samalla tavalla tietyissä uskonlahkoissa ihmisten uskomukset ovat muuttuneet niin totaalisesti, että yhtäkkiä he eivät ainakaan tunnusta tai tunnista tuntevansa surua jonkun menetyksestä tai vihaa tilanteissa, joissa ns. normaalit ihmiset tuntisivat vihaa. Siis esim. lahkot, jossa äidit antavat lapsensa muiden kasvatettavaksi ja/tai osallistuvat lastensa seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Nämä ihmiset ovat usein altistuneet vuosikausien ajan itse erilaiselle fyysiselle ja henkiselle pahoinpitelylle.

Toisaalta erilaisissa sotilas- yms. koulutuksissa olevat ihmiset ”totutetaan” hallitsemaan omaa pelkoaan paitsi harjoittelemalla myös näkemällä tilanteet uudessa valossa. Ja toisaalta ei voida löytää yhtä asiaa, joka herättäisi ihan jokaisessa maailman ihmisessä pelkoa. Käärmeiden kanssa kasvaneet lapset rakastavat käärmeitä, kuolemaan henkisesti valmis ihminen ei pelkää häneen osoittavaa aseenpiippua jne.

Ovatko toiset lahjakkaampia luopumaan uskomuksista?

En tiedä. Mutta näen kyllä miten tietyt syvät uskomukset voivat vaikeuttaa toisista uskomuksista irti päästämistä. Eli jos uskot, että et voit muuttaa uskomuksiasi, silloin niiden muuttaminen on vaikeampaa kuin jos uskot että voit muuttaa uskomuksiasi.

Sen tiedän omasta kokemuksestani, että uskomusten muuttaminen on taitolaji. Kun opit tunnistamaan kehoasi kuuntelemalla mitkä ajatukset kumpuavat jostain syvältä eli ovat ”totta” ja mitkä kumpuavat ihan vain mielen tarinoista eli ovat ”valhetta”, omien uskomusten bongaaminen muuttuu huomattavasti helpommaksi.

Yleensä ihan vain sen näkeminen, miten jollain ajatuksella yritämme motivoida itseämme toimimaan tietyllä tavalla, auttaa luopumaan uskomuksesta, koska totuus on se, että olemme jo valmiiksi hyviä, ehjiä ja rakastettavia ja kaikki järjestyy aina jotenkin.

Elämä ilman turhia tunteita?

Fiilistellään hetki sillä, millaista elämä olisi, jos ei tuntisi muuta kuin perustunteita. Tämä edellyttäisi sitä, ettemme kertoisi itsellemme mitään tarinoita motivoidaksemme itseämme toimimaan tietyllä tavalla, suojellaksemme itseämme tai vaikuttaaksemme tietynlaiselta ihmiseltä. Samoin se edellyttäisi ettei meillä olisi uskomuksia tyyliin ”tämä on hyvä ja tämä huono” tai ”jos tämä tapahtuu, se tarkoittaa että…”

Tietyssä mielessä olisimme enemmän kuin pikkulapsia.

Olisimme lähestulkoon koko ajan kaikilla aisteilla läsnä tässä  hetkessä.

Koska meillä ei olisi ennakko-oletuksia esim. siitä, mitä muut meistä ajattelevat tai millaisia he ovat, kuuntelisimme muita avoimin mielin ja sydämin ajatellen ”mitä hänellä on sanottavaa” — sen sijaan että kuuntelisimme väittääksemme vastaan, etsiäksemme heidän puheestaan todisteita siitä että oma uskomuksemme ovat otta tai odottaen omaa puheenvuoroamme.

Tekisimme etupäässä asioita, jotka inspiroivat, innostavat, kiinnostavat ja kiehtovat meitä.

Valtaosan ajasta olisimme joko mielenrauhassa tai sitten sisäisen inspiraatiomme seuraamisen takia kokisimme iloa, innostusta, uteliaisuutta, rakautta jne.

Silloin harvoin, kun kohtaisimme aidon menetyksen — läheinen kuolisi, jokin aikakausi päättyisi (esim. muuton, työpaikan vaihdon tai eron takia) — tuntisimme vain suloista ja levollista surua, joka ehkä alkuun olisi hyvinkin intensiivistä ja ajan myötä kevenisi. Tällöinkään emme tuntisi pahimpinakaan suruaikoina ihan koko ajan surua, vaan palaisimme jatkuvasti takaisin mielenrauhaan.

(HUOM! Emme siis tuntisi epäuskoa, voimatonta raivoa tai lohduttomuutta, koska emme valehtelisi itsellemme että asioiden pitäisi olla jotenkin toisin kuin ne ovat — ts. hyväksyisimme kuoleman ja asioiden päättymisen osana elämää.)

Vähän siitä riippuen miten paljon elämässämme olisi todella uhkaavia tilanteita (esim. eläisimmekö väkivaltaisessa suhteessa tai olisimmeko vaaratilanteita sisältävässä ammatissa), voi olla että emme tuntisi juuri koskaan edes pelkoa tai vihaa, jos kukaan ei uhkaisi fyysisesti meidän tai läheistemme hyvinvointia.

Ts. emme esimerkiksi suuttuisi siitä, että joku sanoo meille rumasti, koska se ei tarkoittaisi että meissä on jotain vikaa vaan kertoisi meille lähinnä jotain ko. henkilön sisäisestä maailmasta sillä hetkellä.

Ja jos joku vaikkapa pettäisi luottamuksemme, emme suuttuisi siitä — koska emme kertoisi itsellemme että se, että se, että joku pettää luottamuksemme tarkoittaa sitä että he yrittävät loukata meitä. Sen sijaan toteaisimme tyynesti että jatkossa laskemme vastaavissa tilanteissa vähemmän lupauksen pettäneen ihmisen varaan.

Emme murehtisi ikinä mitään, koska jos asialle voidaan tehdä jotain, teemme sen ja jos asialle ei voi tehdä mitään, juuri nyt, näemme että murehtiminen on silkkaa ajan haaskausta.

Samasta syystä emme tuntisi syyllisyyttä, koska tiedämme, että yritämme syyllisyydellä vain motivoida itseämme toimimaan toisin tulevaisuudessa tai vaikuttamaan paremmalta ihmiseltä (”koska tunnen syyllisyyttä, se tarkoittaa että tiedän tehneeni väärin”). Sen sijaan ottaisimme täyden vastuun omista tekemisistä ja laatisimme suunnitelman miten voimme toimia jatkossa fiksummin.  (”Väärin tein, anteeksi. Jatkossa toimin toisin.”)

Emme hermostuisi läheisillemme, koska näkisimme heidät yhtä ehjinä, täydellisinä ja rakastettavina kuin mitä itse olemme — emmekä tuntisi tarvitsevamme heidän hyväksyntäänsä, rakkauttaan tai huomiotaan tunteamksemme itsemme ehjiksi, hyviksi ja rakastettavaksi.

Hmm… Itse asiassa tällainen elämä kuulostaa kivalta JA näen miten jo nyt mulla on välillä päiviä — tai ainakin tunteja — jolloin elän juuri tuollaista elämää.

Ja koska mä jo näen, miten elän hetkittäin tuollaista elämää, huomaan että mulla ei ole mitään sisäistä paloa tai tarvetta lähteä väkisin tai muuten aktiivisesti tavoittelemaan tilaa, jossa eläisin tuollaista elämää 24/7. Jotenkin mulla on sisäinen tunne siitä, että ajan myötä joka tapauksessa tulen elämään siinä enemmän ja enemmän ihan itsestään.