Amerikkalaisia erikoisuuksia, osa 1

Ajattelin alkaa kirjata ensin tänne blogiin erilaisia amerikkalaisia erikoisuuksia sitä mukaa kun ne tulevat vastaan tai muistuvat taas mieleen ja sitten vasta koota ne yhdeksi sivuksi Los Angeles -oppaaseen.

Roskat ja kierrätys

Jos asut omakotitalossa täällä Los Angelesissa, sinulla on kolme erilaista roskasäiliötä.

Sininen säiliö on kierrätettävälle jätteelle. Kaikki kerrätettävät tavarat sanomalehdistä säilyketölkkeihin ja pulloihin laitetaan samaan säiliöön. Myös taloyhtiöistä löytyvät tällaiset kierrätyslaatikot. Ihan superkätevää! Ei ihme, että Los Angeles on isojen Yhdysvaltalaisten kaupunkien ykkönen kierrättämisessä.

Vihreään säiliöön laitetaan puutarhajätteet eli leikattu ruoho, oksat, lehdet ja hedelmät — sekä maalamaton ja naulaton puutarvara.

Mustaan säiliöön menee kaikki muu roska.

Kerran viikossa roskasaavit pitää raahata kadunvarteen (curbside), jossa roska-autot tyhjentävät ne. Joskus vihreät ja siniset säiliöt tyhjennetään eri päivänä mustien säiliöiden kanssa. Roskakuskit eivät kohtele säiliöitä kaikkein hellimmin joten on aika tavallista, että säiliöt ovat lommoilla tyhjennyksen jälkeen.

Jätepalvelu hakee myös ilmaiseksi vanhat patjat ja muut liian isot tavarat sekä muuton jälkeen muuttolaatikot, jos niille soittaa aiheesta.

Toisaalta Losissa toimii aika hyvin sekin, että jengi jättää kadunvarteen kamaa ilmaiseksi haettavaksi ja ilmoittaa siitä esim. Craigslistalla (”Curb Alert”) tai ihan vain laittamalla lapun, että siitä voi ottaa ilmaiseksi.

Pihakirppikset

Toinen tapa, jolla jengi hankkiutuu eroon vanhasta kamasta ovat tietenkin pihakirppis eli ”yard sale”. ”Estate sale” tarkoittaa kuolinpesän tai vanhainkotiin siirtyvän ihmisen tavaroiden myyntiä. Kerrostaloalueilla pihakirppis toteutetaan usein niin, että jengi levittää kamansa kadun varteen talon eteen myytäväksi.

Losi on ihan loistava paikka hankkia halvalla todella hyvääkin kamaa, koska tänne tulee jatkuvasti ihmisiä, jotka muutaman kuukauden tai vuoden unelmaansa tavoiteltuaan luovuttavat ja muuttavat pois. Craigslist on toinen loistava paikka etsiä halpoja huonekaluja, elektroniikkaa ja muuta kamaa uuteen kotiin. Se hakkaa huuto.net:in mennen tullen ja palatessakin.

Pullojen palautus

Jos olet superköyhä ja haluat saada takaisin pullopantit, silloin voit palauttaa pullot ja tölkit yleensä joidenkin Supermarkettien pihassa oleviin pullonpalautuspisteisiin.

Mitä hyötyä murehtimisesta on?

Tänä aamuna kävelin ulos katsomaan oliko kadonnut kännykkäni unohtunut autoon niin kuin iPhonen etsintäohjelma väitti.

Aurinko oli vasta nousemassa, ilma kirpeän raikas, lämpötila +10°C. Pysähdyin hetkeksi vetämään henkeä ja ihailemaan kaunista aamua. Oloni oli levollinen, rento ja avoin. Ajattelin: ”ihanaa, saamme nauttia täällä asumisesta vielä kaksi viikkoa.” Kännykkä löytyi autosta ja palasin hyvillä mielin takaisin sisään etsimään uutta asuntoa.

Meidän piti olla täällä koko reissun ajan. Alkuviikosta saimme vuokraemännältämme viestin, että isännöitsijä oli pyytänyt häntä ottamaan kiireellisesti yhteyttä. Olimme miehen kanssa varmoja, että ongelmana oli lapsemme, joka oli jetlageissä itkenyt tavallista enemmän ja välillä turhan aikaisin ja josta vuokraemäntämme ei ollut kertonut isännöitsijälle. Vietimme koko illan ja seuraavan päivän murehtien sitä että lapsemme pitää niin kovaa meteliä ja stressaten sillä, että joutuisimme etsimään uuden asunnon…

…kunnes kävi ilmi, että ongelmana oli se, ettei kämpän vuokrannut nainen olisi saanut ottaa alivuokralaisia tai pitää täällä vieraita yli kahta viikkoa. Hän oli tehnyt niin jo pidempään ja taloyhtiön mitta oli tullut täyteen jo edellisten vuokralaisten kohdalla, jotka olivat tupakoineet avoimesti ”ympäri taloyhtiötä” (isännöitsijän mukaan).

Olimme  hirvittävän helpottuneita siitä, ettei syy ollut meidän. Tunsimme itsemme todella tyhmäksi siksi, että olimme hassanneet melkein kaksi päivää murehtimiseen. Niinpä päätimme olla stressaamatta uuden asunnon etsimisellä.

Toisin sanoen teemme kaiken, mitä uuden asunnon etsimiseksi tarvitsee tehdä, mutta emme tee itseämme hulluksi kertomalla itsellemme kauhutarinoita, joissa emme löydä asuntoa ja päädymme lopuksi lentämään takaisin Suomeen ennen aikojamme.

Kävellessäni tänä aamuna taloyhtiön pihan poikki nauttien jokaisesta hetkestä täysin sydämin näin selkeämmin kuin koskaan, miten totaalisen turhaa murehtiminen on.

Murehtiminen ei edistä yhtään mitään — vain päätösten ja konkreettisten asioiden tekeminen edistää asioia.

Murehtiminen ei suojaa pettymykseltä — turhista odotuksista irti päästäminen ja sen näkeminen että olemme aina OK tapahtui mitä tapahtui takaa ettemme pety.

Murehtiminen ei saa meitä näyttämään muiden silmissä fiksummilta ja realistisemmilta — se saa meidät vaikuttamaan ainoastaan rasittavilta turhan murehtijoilta ja stressaajilta.

Murehditko jotain tai stressaatko itseäsi jollain asialla?

Kuvittele että menettäisit yhtäkkiä kykysi stressata ja murehtia.

Miten ratkaisisit ongelmasi?

Huomaatko, miten ongelmasi ratkeaa vähintään yhtä hyvin, ellei paremminkin ilman stressaamista? Tai ettei mitään ongelmaa edes ole?