Kuinka olla cool

kuinkaollacoolTämän kirjoituksen otsikko on vitsi, sillä minä en todellakaan osaa olla cool eli tyylikäs, hillitty, etäinen tai salaperäinen.

Olen juuri se jurpo, joka fanittaa nolosti ihailemiaan ihmisiä ja törmätessään uusiin kiinnostaviin tyyppeihin jakaa ihan liian nopeasti ihan liian paljon itsestään.

Olen liian kovaääninen. Puhun liikaa. Puhun muiden päälle. Pudottelen tavaroita. Sotken vaatteeni minuutti sen jälkeen kun olen laittanut ne päälleni kaapista.

Argh!

Olen fantasioinut ala-asteelta alkaen että osaisin olla yhtä “magee” kuin koulun suosituimmat oppilaat. Olen yrittänyt analysoida tuntemieni “coolien tyyppien” toimintaa ja miettinyt mikä heidän suosionsa salaisuus on.

Suoraan sanottuna en tiedä sitä vieläkään.

Mutta tiedän, että oma luontainen tapani innostua överisti asioista ja ihmisistä ei tee ketään cooliksi.

Tänään törmäsin taas tilanteeseen, jossa liika innokkuuteni ja intensiivisyyteni aiheutti ongelmia. Aiheesta käytiin hyvä keskustelu, jonka seurauksena jouduin pitkästä aikaa miettimään omaa taipumustani “olla liikaa”.

Tunnustan, että ajauduin hetkellisesti alhaiseen mielentilaan, muistelin ala-asteaikoja, jolloin jouduin usein sosiaaliseen paitsioon epäsopivan käytökseni takia, ja itkin itsesäälissä.

Sitten mielentilani kohosi ja mieleeni juolahti, että mitä sitten.

Mitä sitten että minä en ole eikä minusta todennäköisesti koskaan tule tyylikästä, hillittyä ja hallittua ikonia?

Mitä sitten että olen luonnostani homssuinen ja hölösuinen touhottaja, joka lähettää ihan liian pitkiä viestejä tai avautuu liikaa omista asioistaan muille, jos ei pidä varaansa?

Mitä sitten että tiettävästi jotkut — ehkä monetkin — ihmiset pitävät minua outona, friikkinä tai idioottina?

Mitä sitten?

Ei mitään!

Mikä on minulle oikeasti tärkeää?

Olen vuosien varrella onnistunut saamaan ystäviä, joiden seurassa saan olla oma itseni. Olen saanut työskennellä ihmisten kanssa, jotka ovat vähintäänkin sietäneet seuraani.

Olen ollut melkein kahdeksan vuotta yhdessä miehen kanssa, jota rakastan. Meillä on kaksi iloista ja energistä poikaa, koira ja omakotitalo kotikylässäni, jossa vanhempani, melkein kaikki sisarukseni ja enoni asuvat. Sukuni hyväksyy minut sellaisena kuin olen — ja osa sukulaisistani on yhtä “epäcooleja” kuin minä (sori vaan).

Teen työkseni projekteja, joissa useimmiten intensiivisyydestäni ja heittäytymisestäni on hyötyä.

Toisaalta en itse säikähdä yli-innokkaita ja intensiivisiä ihmisiä edes silloin, kun en ole heistä liekeissä. Ymmärrän miltä heistä tuntuu ja tiedän, että he voivat olla älykkäitä, lahjakkaita ja osaavia, vaikka käyttäytyvät tavatessamme kuin ihastuneet nelivuotiaat.

Ja kun tiedostan taipumukseni olla välillä liian intensiivinen joidenkin makuun, voin ainakin yrittää hillitä käytöstäni niin, etten suotta säikäytä muita.

Tiedän myös, että yritykseni olla cool ovat menneet aina pieleen. Sen lisäksi coolin esittäminen vie minulta paljon energiaa eikä ole edes kivaa.

En tiedä miten siistiä olisi olla cool. Ehkei se ole ihan niin siistiä kuin kuvittelen. Tai ehkä on — mutta koska tuskin saan koskaan omakohtaisesti kokea miltä se tuntuu, niin mitä väliä? Ei mitään!

Jos päädyit lukemaan tätä artikkelia, koska haluat olla cool, olen pahoillani, etten voi auttaa. Mutta haluan kertoa, että olet ainakin minun mielestäni superjees  ja ihan yhtä hyvä ja arvokas kuin coolimmat kaverisi ja kollegasi.

P.s. Jos olet oikeasti cool-ihminen, olisi kiinnostavaa kuulla millaista on cool. Vastaa pliis kommenttiosastolla.