Sääli on sairautta eli miksi ihmiset eivät mene henkisesti rikki

Tämä kirjoitus on vastaus edellisen viestin kommenttiosastolla esitettyyn ajatukseen siitä, että ihminen voi mennä henkisesti rikki. Suosittelen lukemaan koko edellisen kirjoituksen viestiketjun.

Kommenteissa perusteltiin ihmisten rikki menemistä mm. seuraavasti:

Kuunainen Kivi: Olen kohdannut lapsia,nuoria ja aikuisiakin joiden elämän jossain vaiheessa on tapahtunut sellaisia kauheuksia ettei niiden jäljet häivy […] Vartuttuaan sijaiskodissa,saatuaan ymmärrystä ja hyväksyntää,omaan elämäänsä astuttuaan hänen elämässään käynnistyi kierre alaspäin kaikin tavoin.Se jälki taisi sittenkin olla kaiken alla olemassa vaikka kaikki näytti hyvältä.Miten tämän pojan jälkeä pitäisi nimittää jos hänessä mikään ei ollut rikki,kun kaikki näytti ehjältä mutta selvästi oli suuri trauma vaikuttamassa elämään.Minusta hän oli rikkonainen sillä tavalla kun yleensä rikkonaisuus käsitetään tavallisessa puhekielessä puhuttaessa ihmisen mieleen vaikuttavasta traumasta.

Jenga: Itse ymmärrän tämän niin, että ne hyvät hetket olivat varmasti totta, mutta se trauma siellä alla oli niin vahva, että ne hyvät hetket eivät riittäneet kantamaan. Itse tarkoitan tällaista, jos sanon että joku on rikki. Voin hyvin ajatella, että tunnemme vain ajatuksemme. Mutta näkisin, että välillä ihmisillä voi olla kokemuksia, jotka nousevat mieleen uudestaan ja uudestaan, ja vievät sitten huonoon oloon joka kerran. Näillä ihmisillä on varmasti niitä hyviä hetkiä siellä välissä, mutta mitä jos paha kokemus on sellainen, joka tulee vain mieleen kerta toisensa jälkeen? Mulle on jäänyt epäselväksi, miten sellaisesta noustaan?

“Rikki” tarkoittaa siis mielestäni juuri tätä, että pahat ajatukset tulevat mieleen kerta toisensa jälkeen, ja hyvät hetket ovat niin lyhyitä, että niillä ei pitkälle pötki. Jos omia ajatuksiaan ei voi valita, niin mikä tässä on ulospääsy?

Ajatus siitä, että “jos ihmiselle tulee toistuvasti mieleen samankaltainen ahdistava ajatus, hän on rikki”, perustuu useampaan täysin väärään lähtöolettamukseen.

1. VÄÄRÄ OLETTAMUS: “Ajatukset, jotka toistuvat, ovat jotenkin erityisiä verrattuna ajatuksiin, joita ajattelemme harvemmin tai emme ole koskaan ajatelleet aikaisemmin.”

Suurin osa päivän mittaan ajattelemistamme ajatuksista muistuttaa erehdyttävästi ajatuksia, joita olemme ajatelleet aikaisemmin. Meidän olisi mahdotonta operoida arjessa jos joutuisimme joka kerta miettimään uusiksi mitä mikäkin asia tarkoittaa: mikä ovi on ja mitä sillä tehdään, kuka kumppanimme on, mitä nälkä tarkoittaa ja mitä sille tehdään, miten kaupassa toimitaan, miten kuuluu vastata toisen tervehdykseen jne.

Sen lisäksi meillä kaikilla on vähemmän konkreettisia ajatuksia, jotka nousevat kerta toisensa jälkeen mieleen herättäen usein samankaltaisia tunteita.

Tässä esimerkkejä ajatuksista, jotka juolahtavat mieleeni tätäkin nykyä useita kertoja viikossa — tai jopa päivässä:

  • Mä rakastan niiiiin paljon tuota lasta.
  • Vitsi mä en nyt yhtään jaksaisi tuota lasta.
  • Mä olen niin onnellinen.
  • Mä haluan lakata olemasta
  • Maailmassa on niin paljon kauneutta.
  • Maailmassa on kyllä todella paljon vääryyttä.
  • Mä olen hyvä äiti.
  • Mä olen maailman paskin äiti.
  • Nyt mun pitää kyllä alkaa täsmällisemmäksi ja järjestelmällisemmäksi.
  • Ei tämä nyt ole niin vakavaa.

Oikeasti toistuvia ajatuksia on kymmeniä ellei satoja, mutta kirjoitin muistiin nämä, joita olen ajatellut viimeisen 24 tunnin aikana ja jotka ovat jotenkin ristiriidassa keskenään.

Jos lähtisin olettamuksesta, että se, että jokin ajatus toistuu tarkoittaa jotain tärkeää, voisi olla aika skitsofreeninen olo kun pitäisi ottaa nämä keskenään ristiriitaiset ajatukset vakavasti.

2. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Ajatukset jotka herättävät erityisen vahvoja ja ikäviä tunteita ovat enemmän “totta” kuin muut ajatukset ja siksi ne pitää ottaa vakavammin.

Millaiset ajatukset aiheuttavat fyysisesti vahvemmalta tuntuvan tunnetilan? Aivan oikein — kurjat tunteet.

Ja kurjat tunteet jotka kertovat aina hälytystilasta — eivät normaalista ajattelusta. Jos emme ole juuri tässä hetkessä akuutissa hengenvaarassa, kokemamme hälytystila on aina väärä hälytys, vaikka se kuinka tuntuisi aidolta vaaralta.

On FAKTA, että silloin kun meistä tuntuu pahalta, olemme alhaisessa mielentilassa eli taistele- tai pakene -tilassa, jossa aivomme ja ajattelumme ei toimi normaalisti.

Emme pysty enää näkemään mikä on oikein ja mikä väärin, tunnemme olevamme umpikujassa, josta ei ole ulospääsyä (vaikka joku muu voisi faktisesti osoittaa monia eri tapoja päästä ulos tilanteesta kunnialla), itsehillintämme ja itsekurimme ei toimi, tulkitsemme väärin toisten tunteita, emme pysty näkemään eroa hyvän ja paremman ja huonon ja huonomman välillä jne.

Kuten sanoin — tämä on käytännössä aina väärä hälytystila, joka menee itsestään ohi.

Mitä vähemmän teemme siitä ongelmaa, sitä nopeammin se menee ohi ihan itsestään.

MIKSI IHMEESSÄ antaisimme siis painoarvoa väärälle hälytystilalle?!

3. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Se, että meistä tuntuu pahalta on vaarallista, haitallista tai väärin ja siksi meidän pitää pyrkiä pääsemään eroon pahoista fiiliksistä.

Ahdistavat tunteemme ovat seurausta vain ohimenevistä ajatuksistamme. Ahdistavia tunteita aiheuttavat ajatuksemme eivät juuri koskaan kerro mitään tästä hetkestä.

Mennyt on mennyttä ja tulevaisuuden tapahtumia ei ole vielä tapahtunut. Niinpä menneisyys ja tulevaisuus voivat olla läsnä vain siten, että tässä hetkessä ajattelemme menneitä asioita tai kuvittelemme tulevaisuutta. Vaikka esimerkiksi menneen muistelu voi tuntua todella pahalta, sen herättämät vahvat tunteet eivät kerro oikeasta vaarasta.

Sen lisäksi useimmat ihmiset hakevat oma-aloitteisesti epämukavia tunteita esimerkiksi katsomalla kauhuelokuvia, thrillereitä, nyyhkyelokuvia, juoruamalla muiden ihmisten kokemalla kurjuudella, kuuntelemalla surullista musaa — ja kyllä, jopa muistelemalla menneitä ikäviä kokemuksia.

Miksi? Koska laaja tunteiden kirjo saa elämän tuntumaan täyteläisemmältä ja vivahteikkaammalta. Kun olemme hetken kokeneet pelkoa, jonka tiedämme jollain tasolla vaarattomaksi, koemme nauttivamme enemmän turvallisuudentunteesta jne.

4. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Ilman kurjia kokemuksia emme kokisi kurjia fiiliksiä.

Menemme alhaiseen mielentilaan useita kertoja päivässä, koska aivoissamme on hälytysjärjestelmä, joka on hyvin herkkä, muttei kovinkaan tarkka.

Melko pienet muutokset ulkoisessa tai sisäisessä ympäristössämme voivat käynnistää hälytystilan eli taistele- tai pakene -tilan.

Hälytystilan voi käynnistää muun muassa: verensokerin lasku, väsymys, surullinen biisi jonka kuulimme taustalla, vihaiset kasvot jotka näimme syrjäsilmällä, hormonitasojen muutos, välittäjäainetasojen muutos, väärin kuultu tai ymmärretty sivulause, kova ääni, uusi tilanne tai yllättävä tapahtuma (vaikka se pian paljastuisi positiiviseksi) ja lukemattomat ajatukset, joiden voi tulkita kielivän vaarasta.

Esimerkkejä ajatuksista, jotka sisäinen järjestelmämme saattaa virheellisesti tulkita vaaran merkiksi:

— Kylläpä nyt on mennyt epätavallisen pitkään hyvin.
— Täällä on oudon hiljaista.
— Tuo toinen käyttäytyy omituisesti.
— Miten mä olen näin onnellinen, vaikkei mulla ole siihen mitään syytä? (jos oletusarvona on että hyvään oloon tarvitaan jokin syy)

Toisin sanoen kaikki “perustilasta” poikkeava aktiivisuus ympäristössämme, kehossamme tai ajattelussamme voi käynnistää hälytysjärjestelmän eli viedä meidät hetkellisesti alhaiseen mielentilaan.

Tämä hälytystila ilmenee epämukavana fiiliksenä — tunteena, että “jotain on pielessä”. Jos muutos on dramaattinen — esimerkiksi kova ääni tilassa, jonka oletamme olevan hiljainen tai toisen aggressiivinen ja odottamaton hyökkäys meitä kohtaan — reaktiomme on nopeampi ja suurempi.

Ongelmana ei ole se, että hälytysjärjestelmämme käynnistyy niin helposti. Se on kalibroitu niin, että kun toteamme ettei vaaraa ole, hälytys kytkeytyy pois päältä ja palaamme perustilaamme mielenrauhaan.

Tällä on tarkoitus lajin säilymisen kannalta kaikissa eläimissä (ml. ihmisissä): meidän pitää reagoida nopeasti todelliseen uhkaan — mutta jos olemme koko ajan hälytystilassa, nääntyisimme pian toimintakyvyttömäksi ja jopa kuoliaaksi, koska hälytystila syö hirvittävästi energiaa ja tuhoaa kehoa. Siksi hälytystila käynnistyy herkästi, mutta menee myös nopeasti ohi, jos tajuamme ettemme ole todellisessa vaarassa.

Olennaista onkin se  mitä teemme hälytystilan käynnistyttyä.

Ensinnäkään emme voi juuri koskaan olla täysin varmoja mikä alunperin käynnisti hälytystilan.

Kyllä, esimerkiksi äkillinen kova ääni tai yllättävä tilanne voi hyvinkin näyttää olevan joskus pääsyy hälytystilan käynnistymiseen, mutta tällöinkään emme voi olla ihan varmoja siitä, ettemmekö olleet jo lähtökohtaisesti lievässä hälytystilassa esimerkiksi siksi, että ensin verensokerimme oli laskenut, mutta emme olleet ehtineet vielä kiinnittää huomiota sen tuomaan hermostuneeseen tunteeseen kehossamme.

Useimmiten hälytystila käynnistyy huomaamattomammin ja on voinut olla päällä jo jonkin aikaa, ennen kuin huomiomme kiinnittyy kehossamme olevaan outoon oloon. Huomattuamme että meillä on outo olo, alamme välittömästi ja automaattisesti etsiä jotain syytä siihen.

Tämän reaktion ideana on se, että jos eläisimme hengenvaarallisisssa olosuhteissa, kurja olo herkistäisi meidät huomaamaan oikean vaaran merkit ja valmistautumaan pakenemiseen tai taisteluun ennen kuin on liian myöhäistä.

Jos elämässämme tai tilanteessa jossa olemme ei ole sillä hetkellä mitään, mistä voisimme “syyttää” kummallista oloa, saatamme kuitata olon esimerkiksi nälkänä, väsymyksenä, lähestyvinä kuukautisina tai sitten vain ajatuksella “kas, olen alhaisessa mielentilassa syystä tai toisesta.”

Tällaiset ajatukset saavat meidät joko syömään, lepäämään tai ignoroimaan huonoa fiilistä, jolloin hälytystila kytkeytyy nopeasti pois ja palaamme mielenrauhaan.

Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun esimerkiksi alamme selittää alhaisen verensokerin tuottamaa kurjaa fiilistä jollain elämässämme olevalla kuvitteellisella tai ns. todellisella tekijällä: puolison käytöksellä, työn tylsyydellä, menneillä tapahtumilla.

Kun oletamme että voimme tietää miksi meillä on kurja olo ja että meillä on kurjaan oloon “hyvä syy”, fiiliksemme vain pahenee pahenemistaan, jolloin ajattelumme sumenee entisestään. Sitten alamme ajatella ajatuksia kuten:

— “En halua että minulla on paha olo.”
— “Olen viallinen koska minulla on paha olo.”
— “Minun pitää päästä jotenkin eroon tästä pahasta olosta.”
— “En voi muuttaa menneisyyttä ja siksi minut on tuomittu aina kokemaan tätä pahaa oloa.”

Ongelmanamme ei ole se, että meillä on ollut joskus ikäviä kokemuksia, vaan se, että selitämme näillä kokemuksilla mielentilan laskua, joka tapahtuisi myös siinä tapauksessa, ettei meillä olisi ikäviä kokemuksia. 

5. VÄÄRÄ OLETTAMUS: “Ajattelumme, tunteemme ja toimintamme määrittää sen, millaisia ihmisiä me olemme.”

Me emme ole ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme, vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii. Jos seuraat yhdenkään ihmisen ajattelua, tunteita ja toimintaa objektiivisesti yhtään pidemmän aikajakson ajan, tajuat miten hölmöä on lähteä määrittelemään ihmisiä heidän ajattelunsa tai toimintansa kautta.

Ajattelemme, tunnemme ja toimimme monin eri tavoin, joista osa on täysin ristiriidassa keskenään.

Jos alat kiinnittää objektiivisesti huomiota siihen, miten määrittelemme (lue: tuomitsemme) itseämme tai muita ihmisiä heidän ajattelunsa tai toimintansa perusteella, tajuat pian että muiden määritteleminen edellyttää sitä, että teemme heidän tietystä ajatuksestaan tai toiminnastaan painoarvoltaan tärkeämpää kuin muista saman henkilön ajattelemista ajatuksista ja harjoittamasta toiminnasta.

Esimerkki:

Läheisesi on puhunut sinulle lähes aina totta ja olet myös olettanut hänen olevan rehellinen. Eräänä päivänä hän sortuu alhaisessa mielentilassa kertomaan tavallista isomman valheen ja jää kiinni valheestaan. Valhe on mielestäsi niin iso, että nyt tuomitset ihmisen valehtelijaksi etkä enää usko mitään mitä hän sanoo — edes silloin kun hän puhuu totta. Mikä pahinta, saatat ajatella että myös ne totuudet, joita hän sanoi aiemmin ovat valhetta.

Oikeasti läheisesi ei ole rehellinen ihminen tai valehtelija — hän on vain ihminen, joka korkeassa mielentilassa kertoo aina totuuden ja joskus alhaisessa mielentilassa saattaa sortua valehtelemaan, koska pelkää kertoa totuuden.

Lukemattomat tieteelliset ja psykologiset tutkimukset ovat todistaneet, että täysin terveet ja normaalin aivotoiminnan omaavat ihmiset pystyvät tietyissä olosuhteissa ja tietyn ajatteluketjun myötä hirvittävään julmuuteen. Tämä on nähtävissä myös silloin, kun lähdetään katsomaan niiden ihmisten historiaa, jotka tekevät hirmutekoja sotaisissa olosuhteissa.

Suurin osa kriisitilanteissa julmuuksia tekevistä ihmisistä ei olisi voinut kuvitella paria vuotta aiemmin pystyvänsä vastaavanlaiseen kauheuteen. On tärkeää huomata, että julmuus edellyttää aina alhaista mielentilaa, joka on siis poikkeustila.

Toisaalta psykologiset kokeet todistavat, että jo yhdeksän kuukauden ikäiset vauvat pystyvät tunnistamaan ja tuomitsemaan epäoikeudenmukaisen käytöksen. Vähän yli yksivuotiaat lapset pystyvät samaistumaan toisen ajattelumaailmaan, vaikka se poikkeaa heidän ajattelustaan ja haluavat antaa toiselle mitä tämä haluaa.

On hyvä huomata, että ennen kuin lapsen ajattelu alkaa kehittyä niin, että hän uskoo aikuisten valheet siitä että ulkoiset asiat voivat saada hänet tuntemaan tietyllä tavalla, pieni lapsi on valtaosan ajasta korkeassa mielentilassa.

Kun olemme korkeassa mielentilassa eli olomme on rento, levollinen, avoin ja kirkas, aivomme toimivat täydellä teholla, näemme selkeämmin mikä on yleisinhimillisesti väärin ja mikä oikein, samaistumme paremmin muiden tunteisiin ja haluamme muille hyvää silloinkin, kun siitä ei ole meille suoranaista hyötyä.

Toisin sanoen käytännössä kaikilla ihmisillä on täysi kyky tehdä hyvää — ja pahaa. Se, kumpaa teemme määrällisesti enemmän riippuu siitä, otammeko vakavasti alhaisen mielentilamme ajatukset ja lähdemme toimimaan niiden perusteella vai emme.

Monet meistä on kasvatettu pitämään alhaisen mielentilan ajatuksia enemmän “totena” kuin korkean mielentilan ajatuksia, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö he voisi nähdä totuutta itsestään ja ajatuksistaan — ainakin jos joku osoittaa heille miten heidän mielialansa ja ajattelunsa oikeasti toimii.

Huom! Toki on mahdollista, että on ihmisiä, joilla esimerkiksi otsalohko on pysyvästi vaurioitunut synnynnäisen kehityshäiriön, synnytyksessä tapahtuneen hapenpuutteen tai onnettomuudessa tai sairaudessa saadun vamman myötä niin, että heiltä puuttuu kyky samaistua muihin ihmisiin, hillitä itseään tai nähdä mikä on oikein ja mikä väärin.

Mutta nämä ihmiset ovat häviävän pieni vähemmistö — ja jopa he tuntevat ajattelunsa siinä missä sinäkin ja useimmilla heistä on sama säätelyjärjestelmä, joka palauttaa heidät neurologisesti neutraaliin perustilaan.

Nämä ihmiset “pääsevät” yleensä myös hyvin varhaisessa vaiheessa suljettuihin laitoksiin, jotta eivät pääsisi enää satuttamaan muita ihmisiä.

6. VÄÄRÄ OLETTAMUS: “Voimme ajatella tietyistä asioista vain yhdellä ainoalla tavalla.”

Voimme ajatella mistä tahansa asiasta monella eri tavalla — ja usein jopa ajattelemme asioista monella eri tavalla, vaikka emme sitä alhaisessa mielentilassa yleensä muista.

Sillä hetkellä kun ajattelet “en voi ajatella tästä kuin tällä yhdellä tavalla”, olet väärässä ja yleensä jollain lailla alhaisessa mielentilassa.

Vaikka joku näyttää reagoivan aina samalla tavalla tietynlaisessa tilanteessa, se ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi joskus ajatellut asiasta toisella tavalla — saati etteikö hän voisi ajatella asiasta toisella tavalla.

Jos maailmassa olisi asioita, joista voi ajatella vain yhdellä tavalla, silloin kukaan ihminen ei voisi ikinä ajatella asiasta toisin. Minä en tiedä yhtään asiaa, josta joku ei olisi ajatellut toisella tavalla kuin joku toinen.

Jopa raiskauksen ja hirvittävän väkivallan uhrit pystyvät ajattelemaan kokemuksistaan jälkeenpäin neutraalisti tai jopa näkemään ne voimaannuttavina kokemuksina.

Miksi on vaarallista olettaa että joku on rikki?

Ensinnäkin on faktisesti väärin ja täysin epäloogista ajatella, että joku ihminen voi mennä emotionaalisesti rikki samalla tavalla kuin vaikkapa irtihakattu käsi on rikki tai pirstaleiksi mennyt lasi on rikki.

Ihmismielen erikoisominaisuuksiin kuuluu kyky päästä yli kauheista kokemuksista ja jopa kääntää ne voitoksi. Se juuri on pitänyt ihmiskunnan hengissä ja liikkeessä kaikki nämä vuosimiljoonat. Sinunkin esivanhemmissasi on lukemattomia ihmisiä, jotka ovat menettäneet läheisensä mitä karmivimmilla tavoilla — jo ihan lapsena. Siitä huolimatta he ovat jatkaneet elämää ja sukuaan niin, että sinä voit olla tänään lukemassa tämän kirjoituksen.

Toisten näkeminen rikkinäisinä kertoo ennen kaikkea sinun ajatusmaailmastasi — ei siitä, onko toinen rikki vai ei.

Aina kun näemme toisen tavalla tai toisella rikkinäisenä tai vajaana, asetumme itse hänen yläpuolelleen.

Tuomitsemme hänet sen perusteella mitä hän ajattelee ja tuntee alhaisessa mielentilassa, kun hänen ajattelunsa ei toimi kunnolla.

Teemme hänestä menneisyytensä vangin uskomalla, että hänen huonot fiiliksensä ovat jotenkin enemmän totta tai vaarallisempia kuin muiden kurjat fiilikset.

Kiellämme hänen synnynnäisen kykynsä tuntea hyvää oloa, mielenrauhaa, onnellisuutta ja rakkautta tässä ja nyt — olosuhteista riippumatta.

Kieltäydymme näkemästä hänen kykyään uuteen ajatteluun ja väheksymme hänen kapasiteettiaan löytää uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin.

Toisin sanoen nähdessämme toisen rikkinäisenä tai haavoittuneena näemme hänet vähäisempänä, heikompana, surkeampana, avuttomampana ja vajavaisempana ihmisenä kuin hän oikeasti on.

Samalla uskomme itse omaa alhaisen mielentilamme ajatteluamme.

Jos vielä satumme olemaan kasvokkain ihmisen kanssa, jonka uskomme sillä hetkellä olevan rikki, hän pystyy kyllä lukemaan asenteemme kasvoistamme, eleistämme ja äänensävystämme. Pahimmillaan viestitämme tätä täysin väärää ja väheksyvää asennetta jopa puheen tasolla.

Siitä riippuen missä mielentilassa kovia kokenut ihminen on meidät kohdatessamme, hän saattaa pahimmillaan alkaa jopa uskoa, että hänessä on jotain vikaa ja ettei hän voi kokea täyttä onnea, koska on kokenut mitä on kokenut.

Sillä hetkellä kun hän ajattelee että “olen viallinen”, hän tuntee olevansa viallinen. Sillä hetkellä kun hän ajattelee “en voi kokea täyttä onnea, koska olen kokenut kauheita asioita ja olen viallinen”, hän ei pysty kokemaan täyttä onnea.

Onneksi tämäkin ajatus menee aikanaan ohi ja hänellä on mahdollisuus saada yhteys omaan sisäiseen viisauteensa ja nähdä, että hänet rikkinäisenä näkevät säälijät ovat väärässä.

Silti mielestäni on moraalisesti väärin, että joku hyväätarkoittava typerys, joka ei ole koskaan tullut edes kyseenalaistaneeksi ajatusta että “ihminen voi mennä rikki”, menee edes hetkellisesti vahvistamaan kovia kokeneen ajattelua siitä, että hänessä on jotain vialla ja että hän joutuu kärsimään kovista kokemuksistaan koko loppuelämänsä.

Olet nyt lukenut tämän viestin ja toivottavasti ainakin alat epäillä, että ehkeivät ihmiset sittenkään voi mennä rikki.

Jos edelleen näet tietyt ihmiset edes vähän rikkinäisinä, suosittelen lämpimästi että teet mikä on oikein ja pysyt heistä kaukana kunnes pystyt näkemään heidät yhtä ehjinä, rakastettavina ja hyvinä kuin he ovat olleet jo syntyessään.

Jos taas pystyt näkemään heidät hyvinä, ehjinä ja rakastettavina ja ikäviä tunteita aiheuttavat ajatukset alhaisen mielentilan tuottamina ohimenevinä ajatuksina, tee heille palvelus ja tee se heille selväksi niin monella eri tavalla kuin sisäinen viisautesi sinua ohjaa tekemään.

Kiitos!

Jos haluat syventää ymmärrystäsi siitä, miten inhimillinen kokemus syntyy ja oikeasti auttaa muita ihmisiä kokemaan enemmän hyvää oloa, onnea ja rakkautta, tsekkaa Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi.

Miksi ajatusten ja tunteiden analysointi on täysin järjetöntä

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Uskotko että on tärkeää analysoida omia ajatuksiaan ja tunteitaan? Käytätkö aikaa ja energiaa omien tunteidesi, uskomustesi tai ajatustesi työstämiseen?

Teet täysin turhaa työtä! Tässä kirjoituksessa väännän rautalangasta miten ajattelu-tunne-yhteys toimii — ja sitä kautta näytän miksi ajatusten ja tunteiden analysointi on niin turhaa.

Koet ainoastaan ajatukset, joita juuri tällä hetkellä ajattelet

Kun ajattelet elämääsi, näet tai sen tunnet sen todennäköisesti jatkumona — ikään kuin se olisi yhtä videokuvaa, jossa kohtaus sulautuu toiseen.

Todellisuudessa kokemuksesi elämästä on kuin diaesitys tai “pläräyskirja”, jonka sivun jokaiseen kulmaan on piirretty tikku-ukko ja sitten kun pläräät sitä sormellasi, näyttää siltä niin kuin tikku-ukko liikkuisi.

Tämä johtuu siitä, että voit tuntea vain ja ainoastaan ajatuksesi. Ajatuksesi vaihtuu muutaman sekunnin välein ja jokainen ajatus luo omanlaisensa tunnetilan.

Osin illuusio jatkumosta tulee siitä, että välillä ajatukset seuraavat jotenkin johdonmukaisesti toisiaan — eli kärjistetysti tyyliin:

  1. ajatus: Haluan tehdä pannukakun.
  2. ajatus: Mitä tarvitsen pannukakkuun?
  3. ajatus: Maitoa, munia, jauhoja, sokeria, suolaa.
  4. ajatus: Täytyy katsoa mitä minulla on jääkaapissa.

Useimmiten ajatuksemme eivät mene ihan näin suoraviivaisesti, vaan jos voisimme äänittää ja videoida ajatuksesi ja tunteesi, ajatuksesi kulku olisi pikemminkin tällainen:

  1. ajatus: Haluan tehdä pannukakun. => Mielikuva herkullisesta pannukakusta => vesi herahtaa kielelle ja miellyttävä odotuksen tunne valtaa kehon.
  2. ajatus: Mutta se on kyllä aika lihottavaa. => Koemme syyllisyyden tunnetta samalla kunkeho tuntuu jännittyvän.
  3. ajatus: Mitä muuta hyvää mä voisin tehdä? => Tunnetila muuttuu kevyemmäksi, uteliaaksi.
  4. ajatus: Mutta oikeasti mä haluaisin kyllä pannukakkua vaikka se on lihottavaa. => Ristiriitainen ja turhautunut olo.
  5. ajatus: Mulla oli raskas päivä, mä olen ansainnut pannukakun. => Uhmakas olo.
  6. ajatus: Eikä yksi pannukakku mitään haittaa. => Tunnetila kevenee.
  7. ajatus: Syön pienemmän palan ja annan loput naapurille. => Tunnetila muuttuu suorastaan iloiseksi.

Huomaatko miten tunnetila vaihteli ajatuksen mukaan? Koska tunsimme jokaisen tunteen yksi kerrallaan, tuskin edes tajusimme tunnetilan vaihtelua. Vaihtelun tajuamiseksi meidän olisi pitänyt ajatella “hetkinen, miltä musta äsken tuntui — ja miltä musta nyt tuntuu?”

Mikä aiheuttaa ajatuksemme?

Aiemmat kokemukset voivat siinä mielessä vaikuttaa ajatteluumme, että jos esim. et ole koskaan maistanut pannukakkua, et osaa kuvitella miltä se maistuu. Eri kysymys on sitten se, voimmeko koskaan tietää mikä kokemus oikeasti vaikutti ajatuksen syntyyn ja missä määrin.

Vastaus: Emme voi.

Toki on mahdollista, että esimerkin pannukakkufani halusi pannukakkua, koska siihen liittyi jokin miellyttävä muisto lapsuudesta ja hän kaipasi ko. muiston tuomaa tunnetta. Mutta yhtä lailla voi olla että henkilön halu tehdä pannukakkua liittyi ihan vain siihen, että hän käveli hetkeä aikaisemmin kadulla ja haistoi huomaamattaan pannukakun tuoksun.

Yksittäisen ajatuksen syntyyn voi vaikuttaa niin moni tekijä geeneistä ympäristön viesteihin ja edellisistä ajatuksista ja mielentilasta mielen sisäiseen logiikkaan, että jokainen, joka väittää tietävänsä miksi ajattelet juuri tietyllä hetkellä tietyn ajatuksen, puhuu palturia ja aliarvoi härskisti mielen mekanismien monimutkaisuutta.

Illuusio siitä, että voimme tietää miksi ajattelemme mitä ajattelemme, johtuu kyvystämme luoda merkityksiä ja nähdä syy-seurausyhteyksiä sielläkin, missä niitä ei ole.

Jos voisimme videoida ja äänittää ajatuksesi, fyysiset tuntemuksesi ja tunteesi, näkisit että tulkinta seuraa alkuperäistä tunnetta — ei päinvastoin. Ehkä seuraava esimerkki valaisee mitä tarkoitan.

Lähtötilanne:

Luet koulukirjaa neutraalissa mielentilassa. Olet niin keskittynyt kirjaan, ettet huomaa että verensokerisi on laskenut ja kehosi tuntuu vähän sähköiseltä ja jännittyneeltä. Panet kirjan pois. Kiinnität huomiota fyysiseen olotilaasi.

  1. ajatus: (huomaat fyysisen olon ja annat sille merkityksen) Mua hermostuttaa. => Tunnet hermostuneisuutta.
  2. ajatus: Miksi mua hermostuttaa? => Hämmentynyt tunne.
  3. ajatus: Mulla on huomenna se esiintyminen ja se hermostuttaa mua. => Hermostuneisuuden tunne vahvistuu, koska sille on nyt jokin syy.
  4. ajatus: (Mielikuva sinusta seuraavana päivänä yleisön edessä unohtamassa mitä sinun piti sanoa) => Hermostuneisuuden tunne tuntuu nyt todella vahvalta.
  5. ajatus: Miksi mä pelkään niin paljon esiintymistä? => Hämmentynyt tai osin jo epätoivoinen olo.
  6. ajatus: Se johtuu siitä kun mulla on trauma esiintymisestä siitä esitelmästä, joka mun piti pitää kolmannella luokalla. (mielikuva “traumaattisesta” esiintymiskokemuksesta ala-asteelta) => Muisto lisää ahdistuksen tunnetta.
  7. ajatus: Miten mä voin päästä tästä karmeasta traumasta eroon? => hirveä tunne siitä, ettet voi mitenkään välttyä ahdistukselta, koska “trauma” pakottaa sinut “aina” tuntemaan ahdistusta esiintymisiin liittyen.

jne.

Vasta ajatusketjun lopussa mieleen tullut trauma ei aiheuttanut alkuperäistä tunnetilaatrauma oli selitys, jolla tunteiden kokija selitti ihan normaalia mielialan vaihtelua.

Jos henkilön silmiin olisi osunut ensimmäisen johtopäätöksen jälkeen hänen kumppaninsa jälkeensä jättämä sotku, hän olisi voinut tulkita hermostuneisuuden johtuvan siitä, että hän joutuu elämään epäsiistin ihmisen kanssa.

Jos henkilö olisi ollut ns. korkeassa mielentilassa, eli hänen olonsa olisi ollut alunperin kevyt, rento ja avoin, silloin esitelmän ajatteleminen olisi voinut nostaa mieleen mukavan muiston ekaluokan joulujuhlasta, jossa hän esiintyi rohkeasti ja sai huimat aplodit.

Jos henkilö olisi tulkinnut alunperin sähköisen olon näläksi tai ihan vain alhaiseksi mielentilaksi, koko tulkintaketju olisi jäänyt väliin.

Fobiat ja paniikkihäiriötilat

Joka ikinen kerta, kun kuulen koirien alkavat haukkua, sydämeni syke kiihtyy. Joka ikinen kerta kun tulen ison aukion laidalle tai joku vieras ihminen lähestyy minua, kehoni jännittyy hetkeksi. Aina kun näen hämähäkin — tai vaikka vain luulen näkeväni jonkin liikahtavan maassa, sydämeni nytkähtää ikävästi. Pelkkä ajatus neuloista, vuotavasta haavasta tai fyysisistä vammoista iljettää ja pyörryttää. Jos olen nukkunut liian vähän tai juonut liikaa kahvia tai energiajuomia, tunnen sydämeni sykkeet koko kehossani.

Minä en näe missään näissä reaktioissa mitään erityistä, ihmeellistä tai vaarallista, joten en jää analysoimaan niitä yhtään sen enempää. Siksi niin tunnetila kuin fyysinen reaktio menee minulla usein hyvin nopeasti ohi. 

Ihmiset, jotka kärsivät fobioista tai paniikkihäiriöistä saattavat kokea täsmälleen saman fyysisen reaktion kuin minä, mutta ottavat sen merkkinä ongelmasta, joka pitää ottaa tosissaan tai todellisesta vaarasta, jolle pitää tehdä jotain. 

Fyysiseen tuntemukseen huomion kiinnittäminen ja ajatus siitä, että se kertoo todellisesta ongelmasta, eikä vain normaalista inhimillisestä reaktiosta yllättävään tilanteeseen, saa tunteen tuntumaan vahvemmalta. Jos henkilö sillä hetkellä ajattelee kärsivänsä fobiasta ja tunnetilan karkaavan kohta kokonaan käsistä, tämä nimenomainen ajatus tuntuu entistä hirveämpänä ahdistuksena ja lisää entisestään paniikkia.

Masennus ja loppuunpalaminen

Moni uskoo, että alentuneet välittäjäainetasot “aiheuttavat” tai ainakin ylläpitävät masennusta. Tästä ei ole pitäviä todisteita. Ensinnäkään välittäjäainetasojen lasku ei aiheuta suoraan masennusta. Se voi laskea fiilistä, mutta ei kaikilla. Toisaalta välittäjäainetasojen nousu ei auta automaattisesti masennukseen.

Opettajani George Pransky hoitaa paljon masentuneita tällä samalla kolmen prinsiipin lähestymistavalla, mihin nämä juttuni perustuvat. Hän on huomannut, että ne hänen asiakkaistaan, jotka syövät masennuslääkkeitä, joutuvat yleensä jo ensimmäisten intensiivitapaamisten jälkeen pienentämään lääkeannostaan, koska yhtäkkiä saavat niistä yliannostusoireita.

Toisin sanoen heidän välittäjäainetasonsa ovat parantuneet ihan vain sillä, että he ovat ymmärtäneet tuntevansa oman ajattelunsa.

(Katso video, jossa George puhuu aiheesta.)

Kelly McConigal kertoo kirjassaan The Willpower Instinct tutkimuksesta, jossa todettiin, että negatiivisia tunteitaan analysoineiden ihmisten mieliala laski huomattavasti pidemmäksi aikaa ja pahemmin kuin niiden, jotka vain tunnistivat negatiivisen tunteen, luottivat siihen että se menee ohi eivätkä lähteneet analysoimaan sitä sen pidempään. Tutkijat epäilivät, että nimenomaan negatiivisten tunteiden analysointi olisi yksi syy masennuksen puhkeamiseen.

Olen itse ollut muutaman kerran elämässäni varsin masentunut. En hakeutunut lääkäriin pitkälti siksi, etten jaksanut lähteä sinne, joten en tiedä miten syväksi masennukseni olisi diagnosoitu.

Sillä hetkellä kun ajattelet olevasi masentunut, tunnet olevasi masentunut. Sillä hetkellä kun huomiosi on kiinnittynyt esimerkiksi pissahätääsi, komediaelokuvaan tai syömääsi ruokaan, et tunne olevasi masentunut.

Kun ajattelen kriittisesti aikaa, jolloin koin olevani masentunut, tiedän, että minulla oli useita vähintään neutraaleita tai jopa  kirkkaalta tuntuvia hetkiä. Mutta koska uskoin olevani masentunut, heti mielialan lähdettyä laskuun ajattelin hyvän hetken olleen vain “vahinko” tai “valheellinen tunne hyvästä olosta”.

Toisin sanoen alkaessani aktiivisesti ajatella tunteitani tulkitsin ne “masennussuodattimen” läpi ja näin ihan normaalin mielialan laskun merkkinä masennuksesta. Samalla vähättelin hyvien hetkien merkitystä, määrää ja kestoa jälkikäteen mielessäni. Aina näin ajatellessani koin tietysti raskaita, ahdistavia ja synkkiä tunteita — minkä otin myös merkkinä siitä, että olin masentunut… Jolloin tämä ajatus veti mielialaa entisestään alaspäin…

Sama juttu nk. loppuunpalamiseni kanssa. Jouluaatonaattona 2005 sain yhtäkkiä päähäni ajatuksen, että tulevaisuus on musta aukko, joka syö minut. Ei mikään kuvainnollinen musta aukko, vaan ihan oikea kaiken imevä musta aukko. En enää pysty samaistumaan siihen hirveään paniikkiin, minkä mielikuva minussa tuolloin aiheutti, mutta muistan olleeni todella hysteerinen.

Mieti uudestaan mitä juuri luit:

Olin niin alhaisessa mielentilassa, että otin faktana ajatuksen että musta aukko syö minut!

Tämän totena pitämäni ajatuksen herättämä tunnereaktio oli sen verran pelottava, että aina kun kauhukokemusta seuraavina viikkoina huomasin mielialani laskeneen, minua alkoi pelottaa, että olisin taas menossa pohjalle. Tämä ajatus tietysti lisäsi ahdistustani entisestään

Muuten hyvä, mutta meidän jokaisen mieliala laskee useita kertoja päivässä aina kun huomaamme kehomme tuntuvan epämukavalta esimerkiksi nälän, väsymyksen, hormonitasojen muutoksen, yllättävän tilanteen vuoksi tai ankeampien ajatusten juolahdettua mieleemme.

Koska aloin kiinnittää enemmän huomiota hetkiin, jolloin kehossani oli kurja olo ja päättelin niiden tarkoittavan että olin taas matkalla kohti mustaa aukkoa, lopulta aloin pitää alhaista mielentilaa perustilanani  ja korkean mielentilan hetkiä poikkeuksena — vaikka oikeasti tilanne oli täysin päinvastainen!

Mielenrauha on perustilamme

Jokaisen ihmisen psykologinen perustila on mielenrauha ja hyvä olo. Se sama tila, jossa pienet vauvat möllöttävät valtaosan ajasta. Tämän näkee mm. siitä, että mielemme palaa aina kuin vain mitenkään mahdollista takaisin neutraaliin, energiaa säästävään mielenrauhaan.

Sen sijaan joudumme näkemään aktiivisesti vaivaa pitääksemme ajatuksillamme itsemme alhaisessa mielentilassa. Sillä hetkellä kun ajatus katkeaa esim. vessassakäynnin takia, olemme taas neutraalissa perustilassa.

Ajatus siitä, että meidän pitää tehdä töitä päästäksemme takaisin mielenrauhaan ja hyvään oloon johtaa juuri päinvastaiseen tilanteeseen: sillä hetkellä kun tavoittelemme mielenrauhaa ja onnellisuutta, emme pysty tuntemaan sitä.

Yksi syy, miksi terapia tuntuu toimivan on se, että ensin vedämme itsemme terapiasession aikana alhaiseen mielentilaan märehtimällä menneitä traumoja.

Sitten joko huomaamme terapiaistunnon olevan lähestymässä loppuaan tai terapeutti ilmoittaa ajan loppuneen. Ajatus siitä, että aika loppuu katkaisee synkän ajatuskierteemme, jolloin mielentilamme automaattisesti nousee ja tunnetilamme kevenee.

Tämän huomaamisesta seuraa ajatus siitä että “mä edistyn”, joka nostaa entisestään mielialaa.  Kiinnitämme huomiota positiiviseen tunnetilan muutokseen ja olomme paranee entisestään… Jäämme illuusioon, että terapia “auttoi” — vaikka tosiasiassa se johti vain siihen, että jouduit kokemaan 45-90 minuuttia ahdistavia tunteita, joita et olisi todennäköisesti muuten tuntenut.

Vähemmän ajatusten ajattelua, enemmän elämän kokemista

Kun näemme että tunnemme vain ajattelumme ja lopetamme omien ajatustemme ja tunteiden analysoinnin, se johtaa automaattisesti siihen, että avaudumme elämälle.

Aina kun ajattelemme ajatuksiamme ja tunteitamme, ajattelemme vain itseämme — eli huomiomme on vain itsessämme ja tunteissamme. Koska analysoimme ajatuksiamme ja tunteitamme silloin kun ne ovat kurjia, kokemuksemme itsestämme ja tunteistamme on vähintään hieman ankea ja pahimmillaan todella kauhea.

Koska huomiomme on itsessämme eikä siinä, mitä ympärillämme tapahtuu, emme koe ympäristöämme. Yhtä hyvin voisimme istua tyhjässä huoneessa side silmillä ja tulpat korvissa.

Huomiomme on aina jossakin. Siinä vaiheessa kun vapautamme huomiomme ajatuksistamme ja tunteistamme, se siirtyy automaattisesti muualle — joko siihen, mitä ympärillämme juuri sillä hetkellä tapahtuu tai ongelmien ratkaisemiseen, ideointiin, fiilistelyyn, suunnitteluun tai muisteluun.

Parhaimmillaan tästä seuraa tunne siitä, että olemme vahvasti keskellä omaa elämäämme ja yhtä maailman kanssa.

Ja se on todella hieno tunne se.


Kutri.net:in tämän viikon VIP-video sivuaa samaa aihetta. Liity  täällä VIP-jäseneksi.

Mistä masennus johtuu?

Keskustelu ns. oikeasta masennuksesta ja sen parantamisesta jatkuu.

Haluan esittää muutamia kysymyksiä, joita olen miettinyt tänään aiheen tiimoilta.

1. Mitä tapahtuisi, jos masentunut yhtäkkiä menettäisi kykynsä ajatella masentavia ajatuksia? Olisiko hän vielä masentunut?

2. Käykö masentuneen mielessä koskaan muita, vähemmän masentavia ajatuksia? 

3. Jos masentunut pystyy ajattelemaan yhdenkin vähintään neutraalin tai suorastaan positiivisen ajatuksen, eikö silloin ole väärin väittää, ettei hän pysty ajattelemaan kuin masentavia ajatuksia?

4. Kun kuuntelet masentuneen juttuja (tai kuuntelet itse masentuneena omia juttujasi), ovatko jotkin hänen väittämistään epätosia?

Esim. jos masentunut sanoo “mä tiedän että kaikki menee kuitenkin pieleen” — väittämä on epätosi, koska kukaan meistä ei voi tietää varmuudella yhtään mitään tulevaisuutta koskevaa asiaa. EI KUKAAN. Tai jos hän sanoo “mä tiedän että se vihaa mua” — väite on epätosi koska kukaan meistä ei voi varmuudella tietää mitä toinen ajattelee ja tuntee, varsinkin kun ajatuksemme ja tunteemme vaihtelevat mielentilojen mukaan.

5. Jos masentunut pystyy uskomaan faktaksi epätosia väitteitä esim. tulevaisuudesta, onko hänellä silloin olemassa jokin fysiologinen este, joka estää häntä esim. näkemästä, että kaikki hänen tunteensa johtuvat vain ajatuksista?

Nämä eivät ole kompakysymyksiä tai retorisia kysymyksiä, vaan kysymyksiä, joita olen ihan aidosti miettinyt ja joihin olisin kiinnostunut kuulemaan teidän vastauksianne.

Omat vastaukseni

Tämän aamun pohdinnan perusteella ajattelen asiasta alla olevalla tavalla. Tiedostan, että sitä mukaa kun oma ymmärrykseni inhimillisen kokemuksen luonteesta syvenee, myös vastaukseni saattavat muuttua yksinkertaisemmiksi ja selkeämmiksi.

1. Mitä tapahtuisi, jos masentunut yhtäkkiä menettäisi kykynsä ajatella masentavia ajatuksia? Olisiko hän vielä masentunut?

Minun nähdäkseni ei. Fyysisesti väsynyt tila ei yksistään tee masentunutta — ainoastaan väsyneen. Esimerkiksi flunssaa sairastava voi tuntea olonsa todella kurjaksi, olla väsynyt, vetämätön jne., mutta koska hän olettaa olon tulevan flunssasta, joka menee ohi, hänen päässään ei välttämättä pyöri itsetuhoisia jne. ajatuksia.

Toisaalta voidaan kysyä että jos masentunut ei enää ajattelisi masentavia ajatuksia, millaisiksi hänen fyysiset tuntemuksensa muuttuisivat. Tuntuisiko hänen fyysinen olonsa heti kevyemmältä, rennommalta ja helpommalta, vaikka aivojen kemia ei olisikaan heti seurannut perässä.

Ja kuka tietää kuinka nopeasti aivojen kemia oikeasti seuraa ajatusten muuttumista? Käsittääkseni tätä ei ole tutkittu, joten tätä ei voi tietää. George Pranskyn kokemus masentuneiden hoidosta “tunnet vain ajattelusi” -henkisellä terapialla tai valmennuksella on se, että hyvin pian — siis päivässä tai parissa — mielialalääkkeitä syöneet joutuvat pienentämään lääkeannosta, koska alkavat saada liian kovan annoksen sivuoireita, vaikka ennen terapiaa ovat sietäneet hyvin syömäänsä annosta.

2. Käykö masentuneen mielessä koskaan muita, vähemmän masentavia ajatuksia? 

Minä väitän että käy. Jos haluat itse tehdä empiirisen kokeen, kutsu masentunut kanssasi “Thinking Environment” -henkiseen keskusteluun.

Keskustelun ideana on tarjota masentuneelle tila, jossa hän saa puhua keskeytyksettä “päänsä tyhjäksi”. Luo tila seuraamalla ORJALLISESTI seuraavia ohjeita:

  1. Varaa vähintään 60 minuuttia, mieluiten 90 minuuttia aikaa.
  2. Kerro masentuneelle, että haluat tarjota hänelle mahdollisuuden ajatella omasta puolestaan keskeytyksettömästi turvallisessa ympäristössä.
  3. Sovi masentuneen kanssa merkki, jonka hän antaa sinulle kun on lopettanut ajattelunsa. Se voi olla esimerkiksi kädellä pöytään taputtaminen, sanat “olen valmis” tms.
  4. Kerro masentuneelle, että kun hän on saanut ajatuksensa loppuun, aiot kysyä häneltä “mitä vielä ajattelet, tunnet tai haluaisit sanoa”. Kerro, että usein luulemme ettei meillä ole enää mitään sanottavaa, mutta tämä kysymys voi tuoda esiin uusia ajatuksia, joita emme ehkä edes tienneet ajatelleemme. Kerro, että kysyt kysymyksen vain pehmeästi kokeillaksesi, tuleeko masentuneelle mieleen vielä jotain muita ajatuksia — et siksi ettei hänen vastauksensa kelpaisi. Kerro masentuneelle, että joskus koko aika voi mennä niin, ettet kysy muuta kuin tuon “mitä vielä ajattelet” -kysymyksen uudelleen ja uudelleen.
  5. Kysy masentuneelta: “Mitä haluaisit ajatella ja mitkä ovat ajatuksesi aiheesta”.
  6. Kun katseesi masentuneen silmissä KOKO KESKUSTELUN AJAN siitä huolimatta että hän välillä kääntäisi katseensa pois.
  7. Pidä kasvosi rentoina, avoimina ja melko neutraaleina.
  8. Kuuntele masentunutta avoimin mielin, ilman etsit ratkaisua, vastauksia, odotat vuoroasi tms. Kuuntele häntä niin kuin kuuntelisit mielenkiintoista tarinaa, josta et tiedä yhtään mihin se on menossa.
  9. ÄLÄ KESKEYTÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA! Jos huomaat itsessäsi nousevan halun sanoa jotain, näe että se on vain ajatus ja anna ajatuksen lipua mielestäsi kuin poutapilven taivaalta. Voit muistaa myös tämän viisauden: Kuinka pitkälle puhuja pystyy ajattelemaan omasta puolestaan ilman että tarvitsee sinun ajatuksia? Vastaus: todella pitkälle.
  10. Voit sanoa neutraalisti “mmm…” ja “joo…” ja “hmmm…” jos tunne sanoa se nousee kevyesti ja luonnollisesti sisältäsi, mutta usein jo katseesi kertoo että kuuntelet ja siksi riittää.
  11. ÄLÄ PUHU ENNEN KUIN SAAT MERKIN että masentunut on vienyt ajatuksensa loppuun asti. Tämä voi tarkoittaa joskus minuutin tai kahdenkin hiljaisuuksia. Voit silloin kevyesti kiinnittää huomiota siihen, miten ja mistä näet että toisen ajatusprosessi jatkuu (siis ihan vain omaksi opiksi).
  12. Kun masentunut antaa merkin, että hän on valmis, kysy: “Mitä VIELÄ ajattelet, tunnet tai haluaisit sanoa?” Huomaa, että on tärkeää käyttää VIELÄ eikä “muuta” -sanaa, koska ideana on mennä syvemmälle niihin ajatuksiin, joita hän on ajatellut, sen sijaan että vaihtaisitte puheenaihetta.
  13. Vaikka masentunut sanoisi “no en mä ajattele mitään muuta”, ODOTA HILJAA pitäen aina vain katseesi hänen silmissään! Mitä useamman “kierroksen” käytte näin, sitä pidempään seuraavien ajatusten mieleen tuleminen voi kestää.
  14. Jos masentunut on joko päässyt selvästi itseään tyydyttävään ratkaisuun tai saanut ahaa-elämyksen tai aika loppuu, voitte lopettaa sessionne. TAI jos aikaa on ja masentunut sanoo useamman kerran peräkkäin “joo, ei tule enää mitään muuta tms.”, voit kysyä: “Mitä sä haluaisit tuntea (tämän asian suhteen)?”
  15. Kun masentuneen ajatus taas katkeaa, jatka taas kysymällä “Mitä vielä ajattelet, tunnet tai haluaisit sanoa”, kunnes hän ei ihan oikeasti keksi enää mitään.
  16. Seuraavaksi kysy: “Mitä sun pitäisi olettaa itsestäsi tai maailmasta, jotta sä voisit tuntea [lisää tähän mitä hän haluaa tuntea]?”
  17. Ja sitten TAAS jatketaan “Mitä vielä ajattelet, tunnet tai haluaisit sanoa” -tekniikalla, kunnes masentunut ei taaskaan keksi yhtään mitään sanomista TAI on selvästi löytänyt jonkin vastauksen tai saanut ahaa-elämyksen, johon näyttää olevan tyytyväinen. Jos masentuneen ajatukset näyttävät taas loppuneen, mutta hän ei näytä löytäneen vastausta, kysy: “Ja mikä olettamus estää sua nyt tuntemasta niin?”
  18. Ja taas jatketaan kunnes aika loppuu, tulee ahaa-elämyksia tai ajatus katkeaa lopullisesti. Ole lopuksi hiljaa ja kuuntele sydäntäsi — mikä sellainen ajatus tuntuu kumpuavan syvältä sisältäsi, että haluaisit jakaa sen masentuneen kanssa?
  19. Lopuksi voit pytää masentunutta vaihtamaan kanssasi vilpittömiä kehuja: sano masentuneesta jotain sellaista kaunista, ihanaa ja rakastavaa, mitä aidosti ajattelet — ja pyydä häntä sitten tekemään sama. Pieni halaus ei tee pahaa.
Huomasitko masentuneen mielialan missään vaiheessa keskustelua kohoavan? Näitkö hänen näkevän tilanteensa objektiivisemmin tai neutraalimmin? Alkoiko häntä naurattaa? Jos näin on, silloin sinulla on faktatietoa siitä, että ainakin sinun tuntemasi masentunut pystyy ajattelemaan myös neutraalimmin tai jopa positiivisesti — toisin sanoen MIKÄÄN ei pakota häntä ajattelemaan VAIN negatiiisia ajatuksia.
Ja jos ajattelet että “hänen tilanteessaan KUKA TAHANSA olisi masentunut”, mieti tarkkaan — onko ihan totta, ettei maailmasta löydy ketään, joka vastaavantyyppisessä tilanteessa EI ole masentunut, vaan esimerkiksi taisteluhaluinen, kärsivällinen tai jopa huoleton. Minä en keksi yhtään ainoaa esimerkkiä, josssa ihan tosiasiallisesti kuka tahansa olisi masentunut.

3. Jos masentunut pystyy ajattelemaan yhdenkin vähintään neutraalin tai suorastaan positiivisen ajatuksen, eikö silloin ole väärin väittää, ettei hän pysty ajattelemaan kuin masentavia ajatuksia?

Ks. yllä.

4. Kun kuuntelet masentuneen juttuja (tai kuuntelet itse masentuneena omia juttujasi), ovatko jotkin hänen väittämistään epätosia?

Minun näkemykseni mukaan valtaosa masentavista ajatuksista on nimenomaan epätosia tai ns. makuasioita. Jos lause sisältää sanat “ei koskaan” tai “ikinä” tai “aina”, se on mitä suurimmalla todennäköisyydellä epätosi, ellei kyse ole esimerkiksi maan vetovoimasta tms. tai siitä että tunnemme vain ja ainoastaan ajatuksemme.

Jos ajatus sisältää mitään faktahenkisiä väittämiä tulevaisuudesta, se on epätosi, koska kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Jos ajatus sisältää mitään faktahenkisiä väittämiä siitä, mitä toiset ihmiset ajattelevat tai tarkoittavat, se on epätosi, koska kukaan meistä ei voi täydellä varmuudella tietää mitä muut ajattelevat.

Jos ajatus sisältää negatiivisia väittämiä masentuneen ihmisarvosta, hyvyydestä, rakastettavuudesta jne. se on epätosi.

jne.

5. Jos masentunut pystyy uskomaan faktaksi epätosia väitteitä esim. tulevaisuudesta, onko hänellä silloin olemassa jokin fysiologinen este, joka estää häntä esim. näkemästä, että kaikki hänen tunteensa johtuvat vain ajatuksista?

No ei ole.

Jokainen meistä tuntee vain oman ajattelunsa eli kaikki tunteemme ovat ihan oikeasti seurausta vain ja ainoastaan omista ajatuksistamme. Pystyn näyttämään tämän toteen ihan minkä asian suhteen. Mikään ei myöskään “pakota” meitä ajattelemaan vain yhdellä tavalla tietystä asiasta tai tilanteesta. Ei aivokemiamme, ei historiamme, ei uskomuksemme, ei yleinen moraali, ei yhtään mikään.

Jos pystymme uskomaan todeksi epätosia väitteitä, pystymme vielä helpommin uskomaan todeksi totuuden, kunhan vain näemme miten se pätee omalla kohdallamme. Kyllä, siihen saatetaan tarvita jonkun sellaisen apua, joka näkee totuuden ihmismielen toiminnasta meitä kirkkaammin ja osaa auttaa meitä näkemään, miten se pätee omassa todellisuudessamme. Mutta kellään meillä ei ole mitään fysiologista tai edes psykologista estettä, joka estäisi meitä näkemästä jopa masentuneena totuuden itsestämme ja ajatuksistamme.

Masennus johtuu pohjimmiltaan vain ajatuksista — ja jokainen voi nähdä sen omalla kohdallaan todeksi

Olen täysin vakuuttunut siitä, että masennuksessa on loppukädessä kyse siitä, että otamme omat masentavat ajatuksemme liian vakavasti, koska emme ymmärrä miten ihmismieli, ajattelu ja tunteet toimivat.

Samoin olen täysin vakuuttunut siitä, että meillä on kaikilla kyky ymmärtää miten ihmismieli, ajattelu ja tunteet toimivat ja sitä kautta lopettaa turha stressaaminen, murehtiminen ja masentuminen.

Toki on täysin eri asia, onko joku valmis luopumaan masennuksesta ja onnistuuko kukaan auttamaan häntä näkemään mistä väärinkäsityksestä on kyse.

Mitä suurempi yleisö ymmärtää, miten mielemme toimii ja miten ajatukset luovat kaikki tunteemme ja sitä kautta kokemuksemme elämästä, sitä enemmän myös masentuneilla on mahdollisuuksia saada uusi näkökulma omaan ajatteluunsa.

Siksi(kin) näen Stressitön Suomi 2022 -kampanjani tärkeänä ja mietin parhaillaan tapoja tehdä tästä yleisempää tietoutta. Onko sinulla jotain ideoita? Ota yhteyttä: kutri@kutri.net

(Ja te, jotka olette jo ilmoittaneet olevanne messissä tässä hankkeessa, olen ottamassa teihin lähiaikoina yhteyttä.)

Kuinka toipua masennuksesta

Edellinen viesti herätti runsaasti keskustelua, joten haluan täsmentää mitä tarkoitan ja sitä kautta toivottavasti auttaa jotakuta masentunutta, joka sattuu tämän lukemaan.

Minä en katso, että masentuneet ovat syyllisiä omaan masennukseensa siinä mielessä, että olisivat jotenkin “tahallaan” tai tietoisesti masentuneet.

Jokainen meistä toimii aina parhaan ymmärryksensä mukaan ja jokainen ratkaisu jonka teemme, ajatus jonka ajattelemme ja sitä kautta tunne jonka tunnemme, lähtee siitä, että “tämä on minulle parhaaksi — tai ainakin vähiten huono vaihtoehto kaikista vaihtoehdoista”.

Niinpä on täysin turhaa lähteä arvostelemaan menneisyyden valintoja nykypäivän tiedon valossa.

Mistä masennus johtuu?

Kumpi vaihtoehto sinusta tuntuu kevyemmältä ja helpommalta “voittaa”:

1. Masennuksesi johtuu vaikeista olosuhteistasi, vaikeasta lapsuudestasi ja traumoistasi, geeniperimästäsi ja biokemiastasi. Tarvitset lääkehoitoa ja terapiaa päästäksesi jollain lailla tolpillesi, mutta koska et voi muuttaa geeniperimääsi ja menneisyyttäsi, riski uudelleen sairastumiseen on aina olemassa.

2. Masennuksesi johtuu siitä, että olet ymmärtänyt väärin sen, miten ihmismieli ja tunteet toimivat ja siksi et näe, miten negatiiviset ajatukset ja tunteet ovat luonnollinen osa elämää, tulevat ja menevät omia aikojaan ja ettei niissä ole yhtään mitään pahaa. Väärinkäsityksesi siitä, että jokin muu kuin oma ajatuksesi aiheuttaa kurjat fiilikisesi ja yrityksesi korjata negatiivisia tunteitasi ovat johtaneet sinut ikävään ajatus-tunne-kierteeeseen, joka on vain pahentanut pahentamistaan oloasi. Tarvitset vain jonkun opettamaan sinulle miten mielesi, ajattelusi ja tunteesi oikeasti toimivat, jotta näet ettei negatiivisiin tunteisiin tarvitse jäädä jumiin ja että voit luottaa mielesi kykyyn korjata kurjan olon ilman että joudut tekemään yhtään mitään.

Kumpaa vaihtoehtoa markkinoidaan aktiivisesti masentuneille median, terveydenhoitoalan ja läheisten toimesta?

Voiko masennuksesta parantua omin voimin?

Kyllä, on mahdollista että masentunut havahtuu itse siihen, että hänen negatiiviset tunteensa ovat vain ajatus — samalla tavalla kuin saatamme tulla tietoiseksi muistakin ajatus- ja toimintavirheistä.

Havahtuminen on kuitenkin moninkerroin todennäköisempää, jos joku osoittaa ajatusvirheen ja opettaa esimerkein — mieluiten masentuneen omaan elämään perustuvin esimerkein — miten mielemme oikeasti toimii.

Mutta kuka puhuu julkisesti esimerkiksi Suomessa tästä aiheesta? No ei kukaan (vielä), koska kaikki elävät yhä väärinkäsityksessä, että jokin muukin kuin ajatus aiheuttaa tunteemme.

Haluan myös pointata, että vaikka vain omat ajatuksemme aiheuttavat tunteemme, se ei tarkoita sitä, että meidän kuuluisi hyväksyä väkivaltaa, hyväksikäyttöä, vallan väärinkäyttöä ja muita yleisen moraalitajun takia vääriä asioita.

Tutkimusten mukaan jo alle yksivuotiailla lapsilla on sisäinen moraalikompassi, joka saa heidät vieroksumaan epäreilua käytöstä. Kun olemme korkeassa mielentilassa, tunnistamme helpommin oikean ja väärän, käyttäydymme toisia kohtaan kunnioittavammin, anteliaammin, ystävällisemmin, avuliaammin ja rakastavammin. Siinä tilassa osaamme myös lähestyä väärinkäytöksiä rationaalisemmin, tehokkaammin ja pelottomammin.

Mitä paremmin ymmärrämme miten mielemme toimii, sitä enemmän olemme korkeassa mielentilassa, koska emme väenvängällä pidennä huonoa fiilistä takertumalla ikäviin ajatuksiin tai ajattele lisää huonoja ajatuksia, koska luulemme että tunteemme kertoo jostain muustakin kuin siitä, mitä ajattelemme.

Samoin haluan tehdä selväksi, että oman mielen, ajatusten ja tunteiden ymmärtäminen ei poista mitenkään maagisesti negatiivisia ajatuksia ja sitä kautta negatiivisia tunteita — se vain auttaa ottamaan ne kevyemmin niin, ettemme tuota lisää ikäviä tunteita  tekemällä negatiivisista tunteista ongelmaa.

Ikävät ajatukset ja tunteet kuuluvat elämään! Tunnevaihtelut ovat osa ihmisyyttä, siinä missä kaikki muutkin luonnon syklit! Kurjat ajatukset ja tunteet eivät ole vaarallisia, koska ihan kaikilla meistä on sisäinen säätelyjärjestelmä, joka korjaa mielialamme takaisin neutraaliin perustilaan jos emme mene sotkemaan järjestelmää yrittämällä itse korjata tunteitamme.

Tämä on todistettu psykologisilla kokeilla — tieto siitä ei vain ole saavuttanut vielä valtaosaa ihmisistä.

Toisaalta hyvin monet meistä osaavat joko luonnostaan, kotona opittuaan tai oman havainnon takia jättää ikävät tunteet omaan arvoonsa tai ainakin päästää niistä suhteellisen nopeasti irti, vaikka emme täysin ymmärtäisikään, että tunteemme seuraisivat vain ajatuksista.

Mitä muutos vaatii?

Ymmärrän, että kun on koko elämänsä tottunut ajattelemaan, että ulkoiset tapahtumat, asiat ja muut ihmiset, historiamme, geeniperintömme ja biokemiamme aiheuttavat tunteemme, voi kestää hetken aikaa ennen kuin näkee kirkkaasti, että vain ja ainoastaan omat sattumanvaraisesti mieleen nousevat ajatuksemme aiheuttavat tunteemme.

Samalla tavalla oli varmasti aikanaan vaikeaa ymmärtää, ettei maa olekaan pannukakku ja maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin — tai että bakteerit, virukset ja mikrobit olivat useimpien sairauksien takana eikä suinkaan myrkkykaasut (ja nyt sitäkin ajatusta ovat jotkut haastamassa).

Ymmärrän myös, mitä tämä voi tarkoittaa monille ihmisille, jotka ovat työn puolesta vahvistaneet muiden ihmisten käsitystä siitä, että jokin muu kuin pelkkä ajatus on heidän tunteidensa takana tai että meidän pitää itse aktiivisesti korjata tai hoitaa omat negatiiviset tunteemme.

Haluan uudelleen painottaa sitä, että kukin toimii aina parhaan ymmärryksensä mukaan. Ei ole kenenkään vika, jos hän on ollut syystä tai toisessa väärässä käsityksessä. On turhaa hävetä tai katua sitä, ettei ole tiennyt paremmin. Ennen luulit että asiat olivat toisin, nyt tiedät paremmin. Entä sitten?

Me kaikki olemme synnynnäisesti hyviä, jaloja, anteliaita ja sosiaalisia olentoja. Kun olemme korkeassa mielentilassa, tämä puoli tulee meissä esiin. Kun emme tee negatiivisista tunteistamme ongelmaa, emme pitkitä alhaista mielentilaamme, vaan palaamme nopeammin korkeaan mielentilaan. Kun ymmärrämme mielialojamme paremmin, vedämme vähemmän vääriä johtopäätöksiä ja teemme vähemmän typeriä hazardiratkaisuja alhaisessa mielentilassa ollessamme.

Minä olen ihan täysin tosissani Stressitön Suomi 2022 hankkeen kanssa. Siinä on vain ja ainoastaan kyse siitä, että ihmisille opetetaan miten mielemme toimii ja miten kauheimmatkin negatiiviset ajatukset ja tunteet kuuluvat elämään — ja ettei niitä kannata ottaa vakavasti.

Näen, että meillä on mahdollisuus muuttaa koko yhteiskuntamme.

Kun ihmiset eivät vajoa masennukseen niin herkästi ja toipuvat siitä nopeammin säästämme energiaa, rahaa ja ihmishenkiä.

Kun johtajat tekevät päätöksensä korkeassa mielentilassa, talous ja työntekijät voi paremmin.

Kun emme syyttele toisiamme huonosta olostamme tai ota vakavasti alhaisessa mielentilassa olevan läheisen juttuja, ihmissuhteet paranevat.

Kun tartumme levollisin ja kirkkain mielin erilaisiin epäkohtiin ja väärinkäytöksiin, pystymme seuraamaan paremmin sisäsyntyistä moraalikompassiamme ja löydämme tehokkaampia ja nopeampia ratkaisuja vaikeimpiinkin kysymyksiin.

 

Entä jos masennus on vain ajatus?

Nyt tiedän astuvani tulenaran aiheen puolelle, mutta koen asian tärkeäksi ja luotan siihen, että vähintään yksi ihminen lukee tämän oikein ja voi löytää sitä kautta uuden, kevyemmän näkökulman omaan tai läheisen masennukseen.

Uskallan kirjoittaa aiheesta näin avoimesti siksi, että opettajani George ja Linda Pransky hoitivat alunperin masentuneita ja muita asiakkaitaan perinteisellä terapialla vannoen sen nimeen — kunnes törmäsivät “kolmeen prinsiippiin” ja tajusivat että perinteinen terapia, jossa lähtökohtana on se, että asiakkaan ongelmat ovat totta ja sitten yritetään ratkaista niitä puhumalla ongelmista vain lisää kärsimystä. Nyt he ovat auttaneet jo parinkymmenen vuoden ajan mm. masentuneita ihmisiä kolmeen prinsiippiin perustuvalla “Health Realizaton” -mallilla.

Koska malli perustuu yksinkertaisesti siihen, että ihmisille näytetään miten me luomme koko kokemuksemme elämästämme omilla ajatuksillamme, ihmiset voivat yhtäkkiä nähdä koko ongelmansa uudessa, kevyemmässä valossa ja kokea “ihmeparantumisia” jo yhden session jälkeen.

Laitan tämän kirjoituksen loppuun videon, jossa brittinainen kertoo siitä, kuinka oli 13 vuotta kliinisesti masentunut, söi lääkkeitä ja lopulta nukkui 20 tuntia vuorokaudessa. Yksi hänen masennuksensa diagnostisoineista lääkäreistä oli alan huippuja Englannissa. Sitten nainen päätyi kolmen prinsiipin avulla ihmisiä hoitavan henkilön pakeille, ja jo ensimmäisen kerran jälkeen hän koki ensimmäistä kertaa näkevänsä valoa tunnelin päässä. Puolitoista vuotta myöhemmin hän alkoi itse opettaa mitä oli oppinut häntä auttaneelta henkilöltä ja nyt kolme vuotta siitä, kun hän ensimmäistä kertaa tutustui kolmeen prinsiippiin, hän elää yhä ihan normaalia elämää.

Kutsumme ihmeeksi asiaa, jota emme pitäneet mahdollisena. Koska emme ymmärrä mistä masennuksessa on oikeasti kyse, emme näe, että siitä toipuminen voi tapahtua todella nopeasti — vaikka maailma on oikeasti täynnä ihmisiä, jotka ovat nousseet masennuksesta hyvinkin nopeasti ylös.

Koska pidämme yllä mielikuvaa, että masennuksesta paraneminen on vaikeaa ja siitä nouseminen vie aikaa, vaatii lääkkeitä ja hoitoa jne., masentunut, joka kokee alkavansa parantua nopeasti alkaa kyseenalaistaa omaa toipumistaan (“niin mutta mulla on diagnostisoitu masennus, en mä voi oikeasti olla OK”) ja sitä kautta väkisin pitää itseään masentuneena.

Koko meidän kokemuksemme elämästä perustuu vain ja ainoastaan meidän ajatuksiimme. Koet masennuksen tunteita, koska ajattelet masentavia ajatuksia. Ajatuksen luonne on tulla ja mennä. Kaikilla meillä tulee hetkittäin — ehkä jopa päivittäin — mieleen masentavia ajatuksia. Se on täysin luonnollista. Useimmat meistä ehkä noteeraavat masentavan ajatuksen, mutta eivät jää siihen kiinni liian pitkäksi aikaa, jolloin ajatus vaihtuu nopeasti ja automaattisesti uuteen, parempaan ajatukseen.

Masentuneet sen sijaan ovat jääneet kiinni masentavaan ajatukseensa, koska ottavat sen liian vakavasti. Syystä tai toisesta he kokevat ikävän tunteen ongelmaksi ja yrittävät ratkoa sitä aivoillaan, jotka eivät toimi kuunolla. He eivät näe, että kyseessä on vain ajatus, joka nyt vain sattui juolahtamaan heidän mieleensä. He eivät ymmärrä, ettei kukaan oikeasti tiedä miksi tietty ajatus pälähtää päähämme tietyllä hetkellä. He eivät ymmärrä että mitä oikeasti tapahtuu on se, että ensin ajatus juolahtaa mieleemme ja sitten KEKSIMME selityksen sille, että ajatus juolahtaa mieleemme.

Ei, he tuntevat itsensä masentuneeksi, kokevat huonon fiiliksen ongelmaksi ja alkavat miettiä mistä huono fiilis voisi johtua, että voisivat päästä siitä eroon.

Ihmismieli on mestarillisen hyvä keksimään selityksiä, joten syitä etsivät löytävät varmasti yhden tai useamman “hyvän” syyn siihen, miksi heidän olonsa on huono. Selitys saa huonon tunteen tuntumaan “todemmalta” ja “oikeammalta”, mitä saattaa seurata ajatus ja fiilis, että “minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tuntea huonoa fiilistä tässä tilanteessa”. Jos samaan aikaan kokee, ettei voi tehdä mitään tilanteelle tai asialle, jonka virheellisesti päättelee olevan masennuksen takana, olo tietysti pahenee pahenemistaan, mistä seuraa lisää paniikkia ja ahdistusta ja epätoivon tunteita.

Lopussa olevalla videolla kundi, joka oli joskus masentunut, mutta kokenut parantuneensa lääkkeiden jne. avulla kertoi oman esimerkkinsä siitä, kuinka hän oli masennuksen aikana alkanut herätä kahdelta yöllä eikä saanut enää sen jälkeen unta. Hän oli kuullut, että se on yksi kliinisen masennuksen oire. Mies epäili videolla, ettei herääminen ollut seurausta ajatuksesta vaan jotenkin masennuksesta.

Ennen teollistumista pidettiin täysin normaalina nukkua yöunet kahdessa pätkässä eli herätä pikkutunneilla pidemmäksikin aikaa rakastelemaan, rukoilemaan, kirjoittamaan tai jopa kyläilemään!

Tai kuten keskiajalla elänyt Sufi-mystikko Rumi kirjoitti runossaan, joka on käännetty englanniksi Quatrains:

The breeze at dawn has secrets to tell you. Don’t go back to sleep.

“Tuulenvireellä aamunkoitteessa on salaisuuksia kerrottaanaan sinulle. Älä mene takaisin nukkumaan.”

Toisin sanoen videolla puhuvan kundin ongelmana ei ollut se, että hän heräsi keskellä yötä, vaan se, että hän oletti sen olevan oire kliinisestä masennuksesta. No voitte vain kuvitella mikä fiilis on maata sängyssä yöllä miettien sairastuneensa kliiniseen masennukseen ja miten helppoa sellaisiin fiiliksiin on nukahtaa…

Aina kun masentuvan ajatus katkeaa — ja se katkeaa kyllä aina ennemmin tai myöhemmin — masentunut palaa hetkeksi neutraaliin perustilaan. Masentuneet, joiden kanssa olen puhunut, voivat kokea hetkittäin jopa onnea tai iloa — mutta koska he ovat jo “ostaneet” ajatuksen, että heidän elämässään on jokin ongelma — elämäntilanne, trauma tai itse masennus — joka “pakottaa” heidät tuntemaan huonoa fiilistä, he sivuuttavat hyvät hetket vahinkoina tai sattumina. Mikä on tietysti hirvittävä väärinkäsitys, koska tilanne on täysin päinvastainen — masentavat ajatukset ovat poikkeustila, jonka he luovat omilla ajatuksillaan ja hyvä, neutraali olotila on perustila, johon he palaavat automaattisesti aina kun ajatukset antavat siihen mahdollisuuden.

Kaikki läpät siitä, miten masennus on biokemiallinen ongelma, aivojen toimintavirhe, johtuu traumoista tms. vain vahvistavat ajatusta siitä, että huono tunne perustuu johonkin muuhun kuin ajatukseen ja että siksi siitä on mahdotonta päästä eroon. Tällöin tietysti fiilis siitä, että on umpikujassa vain pahenee…

Kuten Toby Walzer kertoo tämän kirjoituksen lopussa olevalla videolla: hän saa yhä ihan samoja masentuneita ajatuksia kuin ennenkin, mutta koska hän ei välitä niistä (“who cares”), ne menevät yhtä nopeasti ohi kuin ovat tulleetkin.

Ja ideana on nimenomaan hyväksyä tunne ja nähdä, että se perustuu ajatukseen, joka nyt vain popsahti mieleen — ei yrittää kieltää tunnetta tai olla ajattelematta masentavaa ajatusta, koska silloin ajatus ja tunne vahvistuu.

Toisin sanoen ideana on olla tekemättä yhtään mitään, koska ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Tämä lienee myös monille vaikein asia sisäistää, koska self help- ja terapiakulttuurin myötä olemme niin tottuneet ajattelemaan, että meidän on pakko tehdä tunteillemme jotain sen sijaan että vain eläisimme ne läpi samalla tavalla kuin elämme elokuvateatterissa leffaa katsoessamme läpi tunteita ilman että koemme tarvetta kontrolloida, estää tai ohjata niitä.

Ja tämä on kysymys, jota olen itse miettinyt viime aikoina paljonkin: mitä vikaa siinä on, että on masentunut olo? Tai vihainen olo? Tai pelokas olo?

Se masentunut tai surullinen tai onneton olo jota koet ns. masentuneena, ei todellisuudessa poikkea mitenkään siitä apeasta olosta, jonka saamme katsoessamme surullisesti päättyvää elokuvaa — ainoa ero on se, että emme näe, että tunne, joka seurasi omia ajatuksiamme on yhtä keinotekoinen kuin tunne, jonka saamme katsoessamme elokuvaa.

Voivatko olosuhteet masentaa?

Lyhyt vastaus: eivät.

Jos olosuhteilla olisi maaginen kyky suoraan masentaa meidät, silloin kaikkien samoissa olosuhteissa olevien pitäisi automaattisesti masentua. Jos tietyt olosuhteet “pakottaisivat” tietyn henkilön masentumaan, silloin hänen mielialansa ei voisi hetkeksikään muuttua paremmaksi ilman, että olosuhteet muuttuvat.

Hyvin usein masentuneet kuitenkin paranevat vaikkeivät olosuhteet juurikaan parane tai toisaalta eivät parane, vaikka olosuhteet muuttuvat.

Masennuksen aivokemia

Lukemattomia masentuneita auttaneen ja Supercoach Academyssakin meitä opettaneen George Pranskyn mukaan masennus ei johdu aivokemiasta vaan masentuneet ajatukset vaikuttavat aivokemiaan. Tällä ja tällä videolla George perustelee melko hyvin oman kantansa.

Väitettä tukee sekin, että psyykenlääkekokeissa lumelääkettä saaneen testiryhmän kunto kohenee usein lähes yhtä paljon kuin oikeaa lääkettä saaneiden kunto — ja toisaalta se, että psyykenlääkkeet eivät tutkijoidenkaan mukaan itsessään nosta mielialaa, vaan (teorian mukaan), helpottavat positiivisempaa ajattelua, joka nostaa mielialan.

Mutta mistä kukaan voi tietää, onko ajatus lääkeen saannista ja avusta se, joka tuo uuden ajatuksen että “voin parantua”, joka nostaa mielialaa? Miksi joillakin pelkkä lääke ei herätä ajatuksia paranemisesta? Ja miksi ihmisiä toipuu jatkuvasti masennuksesta ihan ilman lääkkeitäkin? Saati lumelääkkeillä?

George puhuu ensimmäisellä videolla myös tieteellisistä tutkimuksista, joissa kävi ilmi että jos koehenkilöt ajattelevat pidempään ikäviä asioita, heidän aivokemiansa perusteella näytti siltä, että heissä käynnistyi mielialaa kohottava ja tasoittava vastareaktio.

Toisella videolla George toteaa ettei hän myöskään tuomitse lääkitystä millään tasolla vaan huomauttaa että se on auttanut monia ihmisiä. Hän vertaa sitä kuitenkin insuliiniin ja ykköstyypin diabetekseen — insuliini ei paranna diabetestä, se vain mahdollistaa sen kanssa elämisen.

George uskoo että psyykenlääkkeet eivät paranna mielen ongelmia, mutta voivat auttaa ihmistä elämään masennuksensa kanssa paremmin. Minä uskon, että nimenomaan ajatus siitä, että lääke voi auttaa nostamaan mielialaa ja parantaa masennuksen, on ehkä jopa pääsyy siihen, että jotkut voivat parantua masennuksesta mielialalääkkeen aloitettuaan.

Nainen kertoo kuinka parantui kliinisestä masennuksesta kolmen prinsiipin avulla

Tällä 1 h 20 min pitkällä videolla Toby Walzer kertoo kuinka hän toipui toivottomaksi todetusta kliinisestä masennuksesta, josta hän kärsi 13-vuotta ja joka lopuksi sai hänet nukkumaan 20 tuntia päivässä. Yksi tapaaminen kolmea prinsiippiä opettavan henkilön kanssa käynnisti muutoksen, jonka ansiosta hän elää nyt kolme vuotta myöhemmin hyvää elämää ja opettaa itse prinsiippejä muille.

Ymmärrän, että jos uskot olevasi masentunut ja mielialasi on alhaalla, olosi voi olla ihan hirvittävän tukala ja voi olla vaikeaa nähdä, että tuska johtuu vain ajatuksesta. Mutta tiedän, että sinulle tulee päivän mittaan myös hetkiä, jolloin olosi on lähestulkoon neutraali.

Jos mitenkään muistat, kokeile nähdä noiden neutraalien hetkien aikana, että kokemasi neutraali tunne on perustilasi ja huono fiilis vain paha uni tai surullinen elokuva, jonka luot omilla ajatuksillasi.

Kokeile nähdä, että sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava — sama ihminen kuin olit syntyessäsi tähän maailmaan — ja että ongelmanasi ei edes ole se, että välillä tunnet olosi masentuneeksi — koska ihan kaikki ihmiset kokevat niin hetkittäin, osa jopa monta kertaa päivässä — vaan se, että pidät ikäviä fiiliksiä ongelmana ja luulet sen, että mieleesi juolahti ikävä ajatus tarkoittavan jotain muutakin kuin vain että mieleesi juolahti ikävä ajatus.

Jos haluat, voin keskustella kanssasi siitä, miten ajatukset luovat tunteemme, miten hyvinvointi on perustilamme ja miten mielialat vaikuttavat ajatteluumme. Olen juuri valmistumassa transformatiiviseksi valmentajaksi, mutta en ole koulutukseltani mielenterveysalan ammattilainen. Vaikka olen varma siitä, ettei keskustelustani ole ainakaan haittaa, käyt keskustelun omalla vastuullasi. Lue lisää palveluistani täältä.