Oletko koskaan kokenut olevasi huono äiti? Tiedätkö sen tunteen, kun jälleen kerran olet kohdellut lapsiasi tavalla, joka on mielestäsi väärin?
Ehkä olet syöttänyt lapsellesi liikaa eineksiä, koska täyspainoisen aterian kokkaaminen tuoreista luomukasviksista on tuntunut sillä hetkellä mahdottomalta.
Antanut katsoa liian paljon videoita tai pelata liian kauan videopelejä, koska halusit saada edes hetken omaa aikaa.
Menettänyt malttisi ja huutanut kurkku suorana, kun et ole jaksanut enää lastesi remuamista ja riitelyä.
Halunnut heittää itkevän vauvan seinään.
Ai, et tiedä?
Jos sinulla ei ole vielä lapsia, mutta toivot jonain päivänä tulevasi vanhemmaksi, jatka lukemista.
Jos et ole koskaan kokenut äitinä huonoa omaatuntoa, tämä artikkeli ei ole sinulle. Ole hyvä ja palaa nauttimaan ihanasta äitiydestäsi kullanmurujesi kanssa.
Hauskaa päivää!
No niin, nyt kun onnekkaat superäidit, sosiopaatit ja hirveässä itsepetoksessa elävät ovat poistuneet tästä blogista, päästään asiaan.
Minä olen tuntenut 7-vuotisen äitiyteni aikana tuhansia kertoja olevani Maailman Paskin Äiti. Varsinkin kaksi ensimmäistä vuotta äitinä olivat yhtä epäonnistumisen juhlaa.
Tuohon aikaan en tiennyt, että minulla on tarkkaavuushäiriö, minkä vuoksi arkirutiinien pyörittäminen, kodin siistinä pitäminen ja lapselle henkisesti läsnäoleminen on minulle järkyttävän paljon vaikeampaa kuin ”normaaleille” äideille.
En tiennyt, että minulla on geenivariaatio, joka tekee minusta keskivertoa aggressiivisemman — varsinkin väsyneenä — ja että minulta puuttuu geenivariaatio, joka tekisi minusta erityisen empaattisen ja kärsivällisen.
Ennen kaikkea en tiennyt, että koen vain oman ajatteluni ja miten omalla sumealla logiikalla vaihtuva mielentilani vaikuttaa ajatteluuni.
No nyt tiedän.
Paska äiti aikoo jättää perheensä
Kun lapseni oli kaksivuotias, lähdimme koko perhe ADHD-henkisestä älynväläyksestä Los Angelesiin, jotta minä voisin opiskella ”transformatiiviseksi valmentajaksi” ihailemani Michael Neillin Supercoach Academyssa.
Koko koulutus kesti puoli vuotta, mutta kuukauden jälkeen olin valmis heittämään hanskat tiskiin, koska olin maailman hirvein ja epäonnistunein äiti.
Reissu meni alusta alkaen pieleen. Suomessa huonosti nukkuneen kaksivuotiaan unirytmi sekosi täydellisesti jet lagista.
Jouduimme etsimään kahden viikon jälkeen toisen kämpän, koska ensimmäinen vuokraemäntä oli vuokrannut asuntonsa meille ilman lupaa.
Yhtäkkiä erään elokuvahankkeen rahoitus ei mennytkään läpi vaikka kaiken piti olla jees, ja matkabudjetistamme katosi puolet.
Minulla oli ollut vaikeuksia hallita hermojani jo Suomessa, mutta nyt homma meni mahdottomaksi. Aloin saada päivittäin kauheita kilareita niin miehelle kuin lapselle. Miehelle huutamisesta en tuntenut kovin huonoa omaatuntoa, koska salaa ajattelin hänen ansainneen huutoni. Viattomalle lapselle räjähtely sai minut sen sijaan tuntemaan pohjatonta häpeää ja syyllisyyttä.
Mietin monta kertaa päivässä miten hirvittävän huono äiti olin ja vannoin parantavani tapani. Yritin hampaat irvessä hymyillä ja pysyä rauhallisena, kunnes lapsi kieltäytyi nukkumasta, herätti keskellä yötä tai jokin muu vastoinkäyminen sai minut menemään pois tolaltaan.
Lopulta tulin siihen tulokseen, että ainoa tapa, jolla voisin pelastaa lapseni, olisi jättää perheeni. Ilmoitin valmennuskurssin vetäjille päätöksestäni palata välittömästi Suomeen. Minulle järjestettiin kriisipuhelu ryhmänvetäjäni Elese Coitin kanssa.
Se yksi puhelu muutti täysin suhteeni äitiyteen.
Muistan vieläkin, kuinka istuin halvassa vuokra-autossamme ja katsoin palmujen latvoja ja laskevan auringon punertavaksi värjäämää taivasta, samalla kun kerroin itkien Eliselle kaiken mitä olin tehnyt väärin.
Miten olin kantanut lapseni turhan kovakouraisesti sänkyyn. Miten olin huutanut niin lujaa raivosta, että olimme saaneet naapureilta varoituksen. Miten olin antanut lapseni itkeä lohduttomasti, koska olin liian vihainen ottaakseni hänet syliin.
Elise kysyi minulta muutaman hyvän kysymyksen, joita en enää muista. Muistan vain oman vastaukseni:
”En ole huono äiti, enkä hyvä äiti.
Olen vain äiti, joka alhaisessa mielentilassa ajattelee ja toimii typerästi — ja korkeassa mielentilassa ajattelee ja toimii fiksusti.”
Miten mielentilat määrävät millainen äiti milloinkin olet
Mieti itse niitä hetkiä, jolloin toimit typerästi. Millainen oma olosi silloin oli? Veikkaan että olit väsynyt, ahdistunut, ärtynyt tai peloissasi. Ehkä koit kiireen tai paineen tunnetta. Ehkä olosi oli lamaantunut tai sinulla oli pakonomainen tarve jyrätä tahtosi läpi.
Mieti niitä hetkiä, jolloin toimit omasta mielestäsi erityisen rakastavasti ja esimerkillisesti. Todennäköisesti myös olosi oli silloin rakkaudellinen, levollinen ja tyyni.
No okei, en voi tietää miltä sinusta tuntuu, mutta minulla mielentila vaikuttaa kaikkein eniten suorituskykyyni.
Pirteänä, hyväntuulisena ja levollisella mielellä minunkin on helppoa pitää kiinni periaatteistani ja antaa huomiota ja rakkautta lapselleni. Jos sen sijaan olen tavalla tai toisella poissa tolaltani, alan lipsua omista säännöistäni ja meinaan menettää malttini.
Tämän oivalluksen myötä tajusin, että syyllistin itseäni huonosta käytöksestä, koska halusin pelotella itseni toimimaan jatkossa paremmin.
Muuten hyvä, mutta mitä enemmän koin syyllisyyttä ja häpeää aiemmasta huonosta käytöksestäni, sitä vaikeampaa minun oli kokea rakkautta, ajatella selkeästi ja toimia oikein. Argh!
Ehkä tämä on kaikille muille itsestäänselvä asia, mutta minulle tieto tuli puskista. Tunsin itseni hetken ajan todella typeräksi, kunnes tajusin, ettei siitäkään tunteesta ole mitään hyötyä.
Olen vain äiti
Oivallus muutti pysyvästi suhteeni äitiyteen. Kun en koko ajan syyllistänyt itseäni, en ollut koko ajan pinna kireällä. Kun en koko ajan kertonut itselleni miten huono äiti olen, aloin bongata joka päivä hetkiä, jolloin itse asiassa toimin ihan fiksusti tai suorastaan rakastavasti.
Tiedostettuani, miten mielentilani vaikuttavat ajatteluuni ja toimintaani, aloin tunnistaa mielentilan laskun aikaisemmin, jolloin pystyin yhä useammin rauhoittamaan itseni tai siirtämään itseni toiseen huoneeseen ennen Suurta Räjähdystä.
Arkirutiinit olivat oivalluksesta huolimatta minulle todella vaikeita aina siihen asti, että sain ADHD-diagnoosin ja lääkityksen kolme vuotta sitten. Nyt ne ovat vain semi-haastavia.
Kaikesta ymmärryksestäni ja varotoimista huolimatta menetän edelleen välillä malttini, mutta huomattavasti harvemmin, lyhytkestoisemmin ja vähemmän rajusti kuin ennen. Heti tilanteen mentyä ohi pyydän anteeksi lapsiltani ja selitän kuinka suuttumiseni ei ollut heidän vikansa, vaan johtui siitä, että ”äidin aivotietokone meni jumiin”.
En vieläkään jaksa kokata lapsilleni joka päivä superterveellistä luomuruokaa ja annan heidän usein katsoa liikaa videoita tai pelata videopelejä. Koen äitiyteen liittyvää huonoa omaatuntoa harva se päivä, mutta nyt en jää siihen jumiin. Annan tunteen tulla ja mennä.
Kun ahdistus helpottaa ja mieleni kirkastuu, yritän miettiä miten voisin jatkossa toimia paremmin. Esimerkiksi nyt olen palkannut itselleni nepsy-valmentajan auttamaan arkirutiinien tehostamisessa.
Mitä jos joku on oikeasti ihan paska äiti?
Okei — rehellisyyden nimissä ajattelen, että on kyllä olemassa äitejä, jotka minun mittarillani epäonnistuvat totaalisesti tehtävässään äitinä. Veikkaan ettet ole sellainen, koska en usko tällaisten äitien googlailevan juttuja hyvästä äitiydestä.
Nämä äidit uskovat todeksi alhaisessa mielentilassa mieleensä juolahtavat pimeät ajatukset ja siksi satuttavat ja laiminlyövät lapsiaan tavoilla, joista voi lukea Alibista tai Murha.info:sta.
Ajattelen, että mahdollisesti heilläkin olisi potentiaali toimia paremmin, jos he kuuntelisivat levollisessa ja rakkaudellisessa tilassa mieleensä juolahtavia ajatuksia ja jättäisivät vihaisena, levottomana, pelokkaana tai ahdistuneena mieleen juolahtavat kipeät ajatukset omaan arvoonsa. EHKÄ.
Toisaalta on hyvä muistaa, että minun mittarini sille, mitä on hyvä äitiys, on minun henkilökohtainen mittarini, ei universaali totuus.
Tälläkin hetkellä maailmassa on äitejä, joiden käsitys hyvästä äitiydestä poikkeaa radikaalisti omastani.
Minun mielestäni hyvään äitiyteen kuuluu ainakin yrittää imettää lasta lapsentahtisesti ja nukkua ensimmäisten elinvuosien aikana lapsen lähellä. Olen sitä mieltä, että lasta ei saa satuttaa fyysisesti. Uskon, että lapsia pitää halata, kuunnella ja kannustaa.
Vielä sata vuotta sitten suurin osa suomalaisista vanhemmista uskoi, että ”joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa”. Minä olen saanut rakastavilta vanhemiltani 1980-luvun alussa tukkapöllyä ja pyllypiiskaa törttöiltyäni.
Aikanaan monet lastenkasvatusekspertit olivat sitä mieltä, että kehuminen ja kannustaminen tekee lapsesta heikon ja saamattoman. Joissain perheissä ja kulttuuriryhmissä tämä uskomus näyttää yhä elävän vahvana.
Monien ranskalaisten mielestä hyvä äiti ei pilaa isän iloksi tarkoitettuja tissejä imetyksellä, vaan ottaa heti synnytyksen jälkeen maidon nousun ehkäisevän piikin, nukuttaa vauvan alusta alkaen omassa huoneessa kaukana vanhempien makuuhuoneesta ja tarvittaessa läpsäisee tottelematonta tenavaa.
Minun mielestäni hyvä äiti ei anna kenenkään silpoa lapsen sukuelimiä. Yli puolet amerikkalaisten poikalasten äideistä uskoo, että ympärileikkaaminen on heidän poikavauvansa parhaaksi — kuka äiti nyt haluaisi lapselleen epähygieenistä ja rumaa esinahkapussukkaa!
Eräissä kulttuureissa hyvät äidit varmistavat, että heidän tyttäriensä sukuelimet silvotaan niin, etteivät he voi saada aikuisena seksuaalista nautintoa.
Kuinka olla vain äiti
Voi olla, että sinun standardisi hyvälle äitiydelle poikkeavat minun standardeistani. Hyväksyn sen. Tai jos en täysin hyväksy, en tule haukkumaan sinua huonoksi äidiksi sen takia.
On täysin normaalia, että välillä koemme olevamme huonoja äitejä. Ehdotan kuitenkin, ettet anna hetkellisen syyllisyyden määrittää äitiyttäsi — saati syyllistä itseäsi jatkuvasti.
Vaikka syyllistämisellä on hyvä tarkoitus, se kääntyy helposti meitä vastaan — syö kykyämme toimia rakkaudellisesti, järkevästi ja elämää edistävästi.
Et ole huono äiti — eikä sinun tarvitse olla aina hyvä äiti. Riittää, että olet vain äiti, joka yrittää joka hetki tehdä parhaansa sen hetken ymmärryksellä ja jaksamisella.
Alkuperäinen kuva: 
