Onko elämäsi liian helppoa ja turvallista

Murehditko usein tulevaisuutta? Masentaako melkein kaikki? Ahdistaako arki? Stressaako stressi?

Tuntuuko sinusta elämä usein raskaalta, vaikealta tai jopa mahdottomalta?

Mitä jos ongelmana onkin se, että elämäsi ei oikeasti ole kovinkaan vaikeaa— vaan päinvastoin liian helppoa?

Mitä jos voisit lopettaa stressaamisen tänään?

Kolmen prinsiipin selitysmalli, joka on ajatteluni taustalla, kuvaa mielestäni inhimillisen kokemuksen syntyä osuvammin ja hyödyllisemmin kuin vaikkapa psykoterapian, NLP:n ja lähes kaikkien muiden terapia- ja valmennussuuntausten takana olevat selitysmallit.

Kun oivaltaa miten oma kokemus elämästä oikeasti syntyy ajatuksen, tietoisuuden ja kaiken takana olevan ”Universaalin Mielen” kautta, elämä on henkisesti naurettavan helppoa.

Kun emme enää sotke tunteita käytännön ongelmiin, pystymme ratkomaan isoja ja monimutkaisiakin ongelmia suhteellisen nopeasti ja helposti.

Emme enää vaikeuta omaa elämäämme turhaan vaan osaamme iloita ja nauttia siitä, että elämämme on helppoa.

Voimme antaa asioiden tapahtua helposti koska emme koe tarvetta kontrolloida tulevaisuutta — jota ei oikeasti edes voi kontrolloida.

Sen jälkeen voimme käyttää turhasta murehtimisesta, stressaamisesta ja asioiden vaikeuttamisesta vapautuvan energian elämästä ja toisten seurasta nauttimiseen, käytännön ongelmien ratkaisemiseen ja uuden luomiseen.

Toisin sanoen alat suhtautua elämään taas tavalla, jolla suhtauduit siihen elämäsi ensimmäiset vuodet.

Katso pieniä lapsia: miten paljon heillä on energiaa, miten uteliaita he ovat ja miten he kokeilevat koko ajan luoda jotain uutta (ja tuhota vanhaa).

Väitän että se johtuu ensisijaisesti siitä, etteivät he vaikeuta turhaan omaa elämäänsä omalla ajattelullaan niin kuin sinä, murehtiva ja stressaava aikuinen.

Onko juuri sinun elämäsi liian helppoa?

Ymmärrän että jos elämässäsi on juuri nyt isoja käytännön ongelmia kuten työttömyyttä, rahattomuutta, avioero, enemmän velvollisuuksia kuin aikaa tehdä niitä, sairautta tai menetyksiä, ajatus siitä että elämä olisi liian helppoa voi tuntua naurettavalta.

”Hyvähän sun on sanoa — mun elämä on yhtä helvettiä.”

Mutta oletko jatkuvasti aidossa fyysisessä hengenvaarassa? Oletko jo saattohoidossa? Uhkaako joku usein sinun ja lastesi henkeä? Etkö tiedä missä nukut ensi yönä? Oletko pitkiä aikoja syömättä koska sinulla ei ole mitään keinoa saada ruokaa?

Jotkut suomalaiset ja sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat.

He elävät väkivaltaisissa parisuhteissa, äärimmäisessä köyhyydessä ja kadulla. Jotkut heistä elävät luonnonkatastrofien ja sotatilan keskellä. Monien heistä elinaika lasketaan viikoissa ja kuukausissa, joidenkin tunneissa ja päivissä.

Tämä kirjoitus ei koske heitä.

Tämä kirjoitus koskee sinua, tavallinen suomalainen, joka voit välillä olla hyvinkin tiukoilla, mutta saat silti aina syödäksesi.

Joka ehkä pelkäät menettäväsi kotisi, koska et tiedä millä maksat ensi kuun vuokran tai lainanlyhennyksen, mutta jolla vielä tänään on koti.

Tai vasta pelkäät menettäväsi työsi, jonka jälkeen voisit menettää kotisi koska sinulla ei olisi enää rahaa vuokraan.

Joka olet vasta saanut diagnoosin kuolemaan mahdollisesti johtavasta sairaudesta, odotat vielä testituloksia tai vasta epäilet ettei kaikki ole kohdallaan.

Tämä kirjoitus koskee aivan erityisesti sinua, joka tiedät kyllä järjellä että kaikki on hyvin eikä saisi valittaa, mutta silti käytät aikaa murehtimiseen ja stressaamiseen.

Stressi ja ahdistus on totta — ajatukset niiden vallassa eivät ole

Ihmiskunta ei ole koskaan koko olemassaoloaikanaan saanut elää fyysisesti näin helpoissa olosuhteissa kuin missä me suomalaiset elämme juuri nyt.

Emme joudu kantamaan vettä kymmeniä kilometriä lähteestä — jonka vesi voi välillä loppua tai pilaantua. Emme joudu käyttämään koko päiväämme ruoan etsimiseen ja metsästämiseen. Jos saamme ison haavan, menemme lääkäriin ommeltavaksi.

Meidän ei tarvitse pelätä että vihollisemme polttaa kotimme, tappaa miehemme, raiskaa vaimomme ja vie lapsemme. Jossain päin maailmaa ihmiset joutuvat yhä pelkäämään näitä asioita, jotka meistä tuntuvat niin kaukaisilta ja muinaisilta.

Mutta kyllähän sinä sen jo tiesit. Siksi oma murehtimisesi tuntuu nololta.

Mutta tiesitkö sitä, että kokiessasi hirveää työstressiä tai murehtiessasi miten maksat laskusi, mielesi ja kehosi ovat samassa tilassa kuin silloin kun olet oikeassa hengenvaarassa?

Sydämesi hakkaa, kätesi hikoavat ja stressihormonit täyttävät kehosi niin silloin kun pelkäät vihollisen vainoavan sinua pusikossa kuin silloin kun kuvittelet joutuvasi kadulle maksamattomien laskujen takia tai katsot kauhuleffan jännittävintä kohtaa.

Toisin sanoen kokemasi stressi, ahdistus ja pelko ovat totta silloinkin, kun sinulla ei ole mitään hengenvaarallista syytä kokea niitä. Ne ovat fysiologisia reaktioita jotka voidaan mitata monin eri tavoin.

Niiden vallassa ollessasi pienetkin ongelmasi tuntuvat ylitsepääsemättömiltä elämän ja kuoleman kysymyksiltä.

Ongelmana ei ole stressireaktiosi — se kertoo vain että sisäinen hälytysjärjestelmäsi toimii niin kuin pitääkin. Jos joudut joskus hengenvaarallisiin oloihin, tämä järjestelmä voi pelastaa sinut kuolemalta.

Ongelmana ei ole se, että stressin ja ahdistuksen vallassa helpotkin haasteet näyttävät jättisuurilta — hankalammista puhumattakaan. Se kertoo vain siitä että ajatuskykysi on nyt tavallista heikompi ja kykysi löytää uusia ja parempia ratkaisuja kytketty pois käytöstä.

Ongelmana on se, että kukaan ei ole opettanut sinulle, että ne ajatukset joita ajattelet stressitilassa ovat niin todennäköisesti jotenkin pielessä, että on parempi jättää ne omaan arvoonsa.

Kukaan ei ole iskostanut selkäytimeesi, että käytännön ongelmia on tärkeää ja hyödyllistä ratkoa nimenomaan silloin, kun mieli on tyyni ja ajattelu kirkasta.

Sen sijaan hyvää tarkoittavat aikuiset ovat opettaneet sinulle jo lapsena, että huono fiilis tarkoittaa että silloin mieleen nousevat asiat ovat ongelmia — ja että ainoa tapa päästä eroon huonosta fiiliksestä on ratkoa nämä ongelmat niin pian kuin mahdollista.

Tai että meidän pitää puuttua asioihin juuri silloin kun ne vaivaavat meitä eniten, jotta voisimme olla taas onnellisia ja nauttia elämästä ilman mitään ongelmia.

VÄÄRIN!

Vastoinkäymiset kuuluvat elämään

Jos et ole vielä huomannut, niin elämään kuuluu kohdata asioita, joita emme ole ennen kohdanneet.

Törmäämme tilanteisiin, joissa emme välittömästi tiedä miten kannattaa toimia.

Tapaamme ihmisiä, joiden kanssa emme heti — tai koskaan — löydä yhteistä säveltä.

Saamme päähämme ajatuksia, joita emme osanneet odottaa.

Koemme tunteita, joita emme tienneet olevan olemassakaan.

Jos oletamme, että voimme ennakoida kaiken mitä tulee tapahtumaan ja tietää heti miten eri tilanteissa kannattaa toimia, yllättävät tilanteet voivat etukäteen ahdistaa ja pelottaa.

Joskus nämä uudet tilanteet voivat olla fyysisestikin erittäin kivuliaita — esimerkiksi auto-onnettomuudessa pahojen vammojen saaminen.

Useimmiten kokemasi kipu on kuitenkin henkistä alkuperää — eli omien ajatustesi synnyttämää.

Kuvittele että kumppanisi on juuri jättänyt sinut. Koet hirvittävää tuskaa. Millaiset ajatukset aiheuttavat tuskan?

Aiheuttaako ajatus “rakkaani ei ole juuri nyt tässä” tuskaa? Tuskin ainakaan kovin kovaa kipua, koska suhteenne aikana on usein ollut tilanteita, jolloin hän on ollut töissä, ulkona tai toisessa huoneessa.

Aiheuttaako ajatus “rakkaani ei juuri nyt halua olla kanssani (mutta en voi faktana tietää ajatteleeko hän huomennakin samoin)” tuskaa? Ehkä jonkin verran.

Varsinainen tuska tulee kuitenkin sellaisista ajatuksista kuten “en enää ikinä koskaan saa herätä rakkaani vierestä”

Tai: “En saa ikinä enää kokea tällaista rakkautta.” “Kaikki unelmani tulevaisuudesta ovat murskana.” “Ensi joulusta tulee ankea kun joudun olemaan yksin.”

TAI: “Mitä kaikki sanovat kun kuulevat että rakkaani on jättänyt minut — häpeäni tulee varmasti olemaan aivan hirveä.” “Joudun olemaan koko loppuelämäni yksin.”

Kaikki nämä ajatukset ovat pelkkää spekulaatiota. Et voi koskaan varmuudella tietää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Ehkä kumppanisi muuttaa mieltään.

Ehkä saat tietää hänestä jotain, joka muuttaa käsityksesi hänestä niin, että olet vain helpottunut että pääsit tyypistä eroon.

Ehkä mieleesi juolahtaa ajatus, joka saa sinut kokemaan suloista surua karmean tuskan sijaan.

Ehkä kaadut, lyöt pääsi ja menetät muistisi niin, ettet enää muista kuka kumppanisi on.

Ehkä lentokone törmää taloosi ja menetät henkesi.

Miksi stressaat, ahdistat ja pelottelet itseäsi murehtimalla?

Stressaat asioita, koska oletat että stressaamalla saat itsesi toimimaan tehokkaammin niin, että saat hoidettua tärkeänä pitämäsi asiat tietyssä ajassa ja tietyllä tavalla.

Murehdit koska yrität näin ”totutella” etukäteen niihin kauheisiin tunteisiin, joita uskot kokevasi jos ja kun asiat eivät menekään niin kuin olet toivonut.

Pelkäät että kaikesta varautumisesta huolimatta elämä yllättää sinut ikävästi housut kintuissa ja kuolet häpeään, yksinäisyyteen tai köyhyyteen.

Ympäristösi kannustaa olemaan huolissaan ja varuillaan silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä — jos et usko, lue huviksesi viikon ajan iltapäivälehtien lööpit. Kuinka moni niistä yrittää lietsoa sinussa pelkoa ja epävarmuutta?

Tiedätkö miksi lehdet tekevät niin?

Koska uhkaavat otsikot kiinnittävät huomiomme ja saavat meidät ostamaan lehden — todetaksemme että lööppi johti jälleen kerran harhaan.

Toisaalta markkinamiehet ovat jo vuosikymmeniä tietäneet, että mitä ahdistuneempi ja pelokkaampi olet, sitä helpompaa sinulle on myydä asioita ja palveluita joita et tarvitse — mieluiten vielä velaksi että rikastuttaisit koronkiskojia.

Hengenvaarassa ei ehdi paljon murehtia

Kuinka usein olet oikeasti ollut hengenvaarassa? Vain minuuttien päässä hengen menetyksestä?

Ehditkö silloin kelata kauheasti kohtaloasi? Mitä lähempänä olit todellista vaaraa, sitä todennäköisemmin huomiosi oli siinä mitä tapahtui ja tilanteesta hengissä selviämisessä.

Ja siitä päätellen että luet nyt tätä, sinä selvisit hengissä. Mikäli ehdit pelätä kuolemaa, kuoleman murehtiminen meni hukkaan.

On jotenkin niin surkuhupaisaa, että murehdimme, stressaamme ja pelkäämme tulevaisuutta nimenomaan silloin, kun hätämme ei ole aidosti akuutti. Kun makaamme yöllä sängyssä, kun istumme keittiön pöydän ääressä, makaamme sohvalla tai ajamme autoa.

Sen sijaan että nauttisimme siitä, että juuri nyt minulla on vielä koti, perhe, ruokaa ja ehkä jopa vähän rahaa, pilaamme hyvän hetkemme kuvittelemalla mitä kaikkea voi mennä pieleen.

Argh!

Toisin sanoen murehdit, stressaat, märehdit menneisyyttä ja pelkäät tulevaisuutta, koska juuri tässä hetkessä kaikki on OK.

Seuraavan kerran kun huomaat murehtivasi, stressavasi tai pelkääväsi, kysy itseltäsi:

1. Mitä tässä ja nyt ympärilläni tapahtuu ihan oikeasti? 

Katso ympärillesi siinä tilassa ja tilanteessa jossa olet.

Onko joku tulossa miekka tanassa tappamaan sinua? Tai nyrkki ojossa lyömään sinua?

Onko sinulla ruokaa tai ainakin tieto mistä saat ruokaa seuraavaan ateriaasi?

Voitko nukkua ensi yön kuivassa, lämpimässä ja turvallisessa paikassa?

Katso uudestaan ajatuksia, jotka loivat kokemuksesi ahdistuksesta, stressistä ja pelosta.

2. Miten pitkälle tulevaisuuteen ahdistavat ajatuksesi sijoittuvat? 

Toisin sanoen koska mielessäsi kuvitteleva tilanne voi aikaisintaan toteutua jos se on toeutuakseen?

3. Millä todennäköisyydellä kauhuskenaariosi tulevat toteutumaan jos:

a) Et tee yhtään mitään?

b) Teet käytännön toimenpiteitä skenaarion estämiseksi?

Jos totesit ettet ole akuutissa hengenvaarassa etkä välttämättä edes pysty juuri nyt tekemään mitään pelkäämäsi asian estämiseksi, kysy itseltäsi:

4. Voinko antaa itseni nauttia siitä, että juuri nyt kaikki on vielä OK eikä minun tarvitse tehdä asialle mitään (koska en voi tehdä sille juuri tällä sekunnilla mitään)?

murehtiminenonajanhukkaa

 

Yksi asia minkä voit tehdä juuri nyt jos luet tämän ennen 1.1.2015 on tilata kutri.net:in nettikursseja tai hakea VIP-jäseneksi. VIP-jäsenyys ja nettikurssit nimittäin poistuvat myynnistä 1.1.2015.

Mitä jos elämä onkin tässä?

Olen puolison kesäloman kunniaksi valmentanut pitkästä aikaa lähes täydellä teholla. Yksi supersiisti puoli valmentamisessa on se, että sen myötä tulee ajatelleeksi uudesta näkökulmasta asioita, joita jollain lailla pitää itsestäänselvyytenä.

Yksi teema joka on kesän aikana noussut toistuvasti esiin on se, miten elämässämme tapahtuvat asiat eivät itsessään aiheuta tuskaa. Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen — tuska syntyy illuusiosta että asioiden pitäisi olla toisin.

Viimeksi tänään koin itse omakohtaisesti tämän ilmiön, kun alhaisessa mielentilassa kirosin myöhässä kotiin tulevaa puolisoa.

Tuska ei syntynyt siitä että olin lasten kanssa kotona. Olen paljon lasten kanssa kotona, ja useimmiten tykkään siitä.

Tuska tuli ajatuksesta “mun pitäisi olla nyt tekemässä töitä eikä hoitaa lapsia”. Ja “myöhemmin illalla mä en enää jaksa kirjoittaa yhtä intensiivisesti kuin jaksaisin nyt.”

No, nyt kirjoitan tätä kirjoitusta neljä tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut.

Kiukun mentyä ohi ja miehen tultua kotiin mieleeni juolahti että haluan kirjoittaa jossain uudessa paikassa. Kaveri suositteli kivaa Café Kokko -kahvilaa Katajanokalla.

Jos olisin toiminut alkuperäisen suunnitelman mukaan, olisin kirjoittanut Vallillan kirjastossa. Sekin on ihan jees paikka, mutta moneen kertaan “nähty” eikä sieltä saa yhtä hyvää latte-kahvia ja raakasuklaaleivoksia kuin Kokosta.

Sen lisäksi mieleni on tässä hetkessä täysin virkeä ja kirkas ja kirjoittaminen tuntuu helpolta, vaikka kiukun vallassa olin varma ettei siitä tulisi mitään.

Toisin sanoen kokemani kiukku ja kärsimys oli täysin turhaa!

Elämä on tässä

Onko elämässäsi jokin juttu, joka vaivaa, ärsyttää tai haittaa sinua? Mihin olet tyytymätön? Minkä toivoisit olevan toisin? Mitä mennyttä asiaa harmittelet edelleen aika-ajoin?

Sillä hetkellä kun olet tyytymätön siihen mitä sinulla on tässä ja nyt, tyytymättömyys kumpuaa (väärästä) oletuksesta, että asiat ovat toisin kuin niiden “pitäisi” olla.

Ehkä ajattelet että on olemassa jokin vaihtoehtoinen todellisuus — “ihanne-elämä” tai “ihanne-vartalo” joka sinulla pitäisi olla, mutta olet jotenkin vahingossa ajautunut “väärään elämään” tai “väärään kroppaan” etkä tiedä miten pääsisit siitä pois.

Ehkä kuvittelet että elämässä on vaiheita jolloin “elät oikeasti” ja sitten on näitä välivaiheita, joista yrität vain selvitä jotenkin hengissä siihen “oikeaan elämään”.

Ehkä oletat että joku pitää jossain salaista pistetaulukkoa, johon merkitään plussa- ja miinuspisteitä sen mukaan miten “oikein” tai “sääntöjen mukaan” sinä toimit.

Sori. Asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla.

Ei ole universaalia sääntökirjaa tai suunnitelmaa, johon olisi kirjattu millaista sinun elämäsi pitää olla. Niinpä et voi elää elämääsi “väärin”.

Ei ole pistetaulukkoa tai mittaria joka kertoisi miten hyvin olet elämäsi elänyt.

Ei ole mitään muuta elämää kuin tämä elämä, tämä elämäntilanne ja tämä hetki, jossa juuri nyt olet.

Joo, jos olisit tehnyt jotain toisin, kaikki olisi nyt toisin. Tai jos olisit toisenlainen ihminen, elämäsi olisi toisenlaista.

Vaan kun ei ole.

Sinun elämäsi on juuri tässä hetkessä juuri sellaista kuin sen kuuluu olla juuri nyt.

Jos asiat olisivat oikeasti voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.

Haluatko todellakin käyttää tämän hetken sen miettimiseen miten “väärin” asiat ovat? Vai sen miettimiseen miten otat tästäkin hetkestä ilon irti?

elamaontassa

Kuinka “olla oma itsensä”?

“Ole oma itsesi” on yksi tavallisimmista neuvoista, joita annetaan esimerkiksi treffejä tai työhaastattelua jännittävälle henkilölle.

Kuka muu sinä voit olla kuin oma itsesi? Naapurin Matti tai Maija?

No, käytännössä neuvolla kai tarkoitetaan sitä, että “ole se oma itsesi, joka olet kun olet rento, itsevarma ja hyvällä tuulella”.

Mikä on hyvä idea, paitsi jos olet jännittynyt, epävarma ja ahdistuneella tuulella.

Siinä tilassa aktiiviset yritykset “olla oma itsensä” ja “vain rentoutua” yleensä vain pahentavat hermostusta ja johtavat kaikenlaiseen ei-toivottuun käytökseen kuten ylenpalttiseen itsekorostukseen, töksäyttelyyn, hikoiluun, takelteluun tai nöyristelyyn.

Miten tässä tilanteessa voi päästä nopeimmin takaisin rentoon tilaan?

Lopettamalla yrittämisen.

Miksi kannattaa päästää irti yrittämisestä?

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa yrität epätoivon vimmalla ja pinna kireällä esimerkiksi ratkaista jotain ongelmaa, lähteä kiireellä kotoa tai vaikkapa tehdä ostoksia jouluruuhkassa?

Mitä kovempaa yrität, sitä enemmän pää tuntuu menevän jumiin. Pian alat tehdä tyhmiä virheitä, joita et normaalisti tekisi.

Lopulta et enää jaksa vaan luovutat — ajattelet jotain tyyliin “ketut, antaa olla”.

Kun et enää välitä lopputuloksesta, rentoudut, koska nyt sinulla ei ole mitään menetettävää.

Usein tämä johtaa siihen, että myöhemmin mieleesi juolahtaa täydellinen ratkaisu ongelmaasi.

Esimerkiksi FC Venuksen nimi syntyi niin, että olimme tuskailleet sen kanssa monta tuntia toisen käsikirjoittajan Outi Keskevaarin kanssa. Nimiehdotuksina oli esim. “Rakkauden peli”.

Olimme huomanneet että Outi keksi monia vastauksia ajaessaan meiltä kotiin, joten heitimme läppänä, että hän voisi mennä autoon odottamaan tulisiko nimi mieleen.

Pari minuuttia sen jälkeen kun Outi oli lähtenyt istumaan autoon, hän soitti minulle innoissaan —  hänen mieleensä oli odottamatta juolahtanut nimi “FC Venus”, joka jäi leffan nimeksi myös saksankielisessä versiossa.

Se että asiat käyvät helpommin kun ei ota paineita, selittää sen, miksi monilla tuntuu käyvän parempi flaksi silloin kun he ovat juuri rakastuneita. Tai miksi jotkut kertovat että heidän on helpompi puhua vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa, jotka eivät kiinnosta heitä.

Siksi monet urheilijat (kuulemma) ovat myös tehneet henkilökohtaiset ennätyksensä krapulassa, jolloin he pitävät ennätyksen tekemistä epätodennäköisenä.

Tai joskus on helpompi pelata silloin kun on altavastaajana eikä kukaan oleta sinun voittavan.

Miten olla parhaimmillaan silloin kun jännittää

Jos nyt olet tilanteessa, jossa sinua jännittää ja jännitys uhkaa pilata suorituksesi, toimi näin:

1. Hyväksy että sinua jännittää

Muutos alkaa tosiasioiden tunnistamisella ja tunnustamisella.

Totea ainakin mielessäsi mikä tilasi juuri nyt on: “Kappas, mua jännittää. Antaa jännittää”.

Joskus asian ääneen toteaminen voi jopa herättää sopivaa sympatiaa vastapuolessa.

2. “Pysy pelissä”

Urheiluvalmennukseen erikoistunut opettajani Garret Kramer puhuu usein siitä, miten tärkeää on “pysyä pelissä”, vaikka jännittää, hermostuttaa, ahdistaa tai masentaa.

Sillä hän tarkoittaa että keskellä urheilusuoritusta hermostuva pelaaja ei pysähdy panikoimaan, vaan toteaa ahdistuksen ja jatkaa sitten jalan laittamista toisen eteen.

Voit istua toista vastapäätä, vaikka sinua jännittää.

Voit kuunnella mitä sanottavaa toisella on, vaikka sinua jännittää.

Voit kysyä “miten sun viikko meni” tai “mitä sä tekisit jos voittaisit lotossa” tai muun mieleen juolahtavan kysymyksen ja kuunnella vastauksen vaikka sinua jännittää.

Mitä vähemmän taistelet jännitystä vastaan ja mitä vähemmän teet ongelman siitä että sinua jännittää, sitä nopeammin jännitys helpottaa.

Kun jännitys helpottaa, palaat automaattisesti siihen rentoon ja levollisen tilaan, jossa kaikki tuntuu olevan OK,  ja jossa mieleesi juolahtaa oikeita asioita oikealla hetkellä.

 

3. Anna huomiosi mennä toiseen ihmiseen

Jos kuuntelet jännityksen vallassa ajattelemiasi ajatuksia, ne ovat todennäköisesti jokin versio ajatuksesta “Mitä tuo toinen ajattelee minusta?”

“Vaikutankohan mä ihan pelleltä?”

“Toivottavasti mä en mokaa [tuon toisen silmissä]!”

“Voi ei, nyt tuo pitää minua ihan idioottina!”

Et voi estää ajatuksia nousemasta mieleesi, mutta voit jättää ne omaan arvoonsa.

Ajatuksesi kertovat sinun omasta jännitystilastasi, eivät siitä, mitä toinen sinusta ajattelee. Et nimittäin voi koskaan varmuudella tietää mitä toinen ajattelee — et edes silloin kun hän sanoo ajattelevansa tietyllä tavalla.

Kuinka ajatukset voivat jättää omaan arvoonsa?

Onko sinun tehnyt mieli koskaan heittää, lyödä tai muuten pahoinpidellä jotakuta toista (esim. luettuasi miten joku on pahoinpidellyt lapsensa kuoliaaksi)? Oletko lähtenyt toteuttamaan ajatustasi? Todennäköisesti et.

Onneksi olkoon! Osaat jättää omia ajatuksiasi omaan arvoonsa!

Sinulla on kyky kohdistaa huomiosi tahdonvoimalla (ainakin hetkellisesti) tiettyyn asiaan.

Jos huomaat kelaavasi mielessäsi mitä sinun pitäisi sanoa tai tehdä seuraavaksi tai mitä toinen ajattelee sinusta, vedä syvään henkeä ja kokeile siirtää huomiosi hellästi takaisin siihen mitä toinen sanoo, miltä hän näyttää ja miltä hän kuulostaa.

Kokeile kuunnella häntä samalla tavalla kuin kuuntelisit linnunlaulua kesäaamuna tai meren kohinaa maatessasi aurinkoisella hiekkarannalla.

Kun toinen lakkaa puhumasta, odota hetki ja kuuntele hetki itseäsi. Mitä sinä haluat sanoa seuraavaksi?

Voit “harjoitella” tätä kiinnittämällä huomiota siihen, millainen olosi on kun olet hyvän ystävän tai jonkun muun sellaisen ihmisen kanssa, jonka seurassa viihdyt.

Huomaatko miten osaat ihan itsestään sanoa oikeat sanat oikealla hetkellä? Miten et joudu käyttämään mitään tekniikkaa tai muuten pinnistelemään ollaksesi toisen kanssa.

4. Luota sisäsyntyiseen kykyysi olla ihmisten kanssa

Ihmiseläin on syntyjään sosiaalinen. Ihmiskunta on kyennyt pariutumaan, lisääntymään, neuvottelemaan ja toimimaan yhteistyössä ilman NLP:tä, kommunikaatiovalmentajia ja tällaisia blogikirjoituksia.

Ongelmanasi ei ole se, ettetkö sinä osaisi sisäsyntyisesti olla vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa vaan se, että hetkellisesti jännitystilan vallassa luulet ettet osaa.

Sen sijaan että kiinnittäisit huomiota kaikkiin niihin kertoihin, kun sinusta tuntuu vaikealta olla sosiaalisessa kanssakäymisessä, ala kiinnittää huomiota aina kun osaat vaihtaa ajatuksia muiden ihmisten kanssa ilman että edes ajattelet koko asiaa. Väitän että niin käy useammin kuin mitä olet tähän mennessä huomannut.

Mitä yhteistä on kadonneella lentokoneella ja sinun ajatuksillasi?

Minulla on salainen pahe: aina silloin tällöin kiinnostun jostain ajankohtaisesta uutistapahtumasta lähes pakkomielteisesti. Uusin kiinnostuksen kohteeni on ollut Malesian Airlinesin lennon MH370 katoaminen melkein 10 päivää sitten.

Kirjoitin katoamisesta yhteenvedon henkilökohtaisille Facebook-sivuilleni. 

Katoamisesta tiedettävät asiat ovat vaihtuneet useampaan otteeseen  — ja niiden mukana spekulaatio siitä mitä koneelle oikeasti on tapahtunut. Tämä muistutti minua siitä, miten yksi ihmismielen vahvimmista vääristymistä — vahvistamisvääristymä eli confirmation bias — toimii.

Miten vahvistamisvääristymä sokeuttaa sinut

Ihmismielelle on ominaista kiinnittää huomiota tietoon, joka tukee sitä mitä henkilö uskoo todeksi.

Jos tiedon voi tulkita kahdella eri tavalla, mieli tulkitsee sen omaa totuutta vastaavalla tavalla.

Jos tieto on ristiriidassa totuutena pidetyn ajatuksen kanssa, sitä vähätellään tai se sivuutetaan kokonaan.

Näin voi käydä jopa asioissa, josta on olemassa selkeitä faktoja. Tällöin henkilö voi raa’asti unohtaa tai muistaa väärin ne faktat jotka eivät sovi hänen maailmankuvaansa tai totuuteensa.

Ehkä itsekin olet joskus ajautunut väittelemään jokun kanssa jostain menneestä tapahtumasta, jonka kumpikin muistaa mielestään todella hyvin — mutta täysin eri tavalla. Sitten kolmas henkilö tai videotallenne todistaa että olette kumpikin väärässä.

Miten se on mahdollista?

Onnettomuus vai kaappaus?

Koska Malesian Airlinesin kone on vieläkin kadoksissa, kukaan muu kuin mahdollisesti koneessa olevat tai suoraan sen katoamiseen liittyvät henkilöt eivät voi tietää mitä oikeasti on tapahtunut. Silti on kiinnostavaa miten eri tavalla sama faktatieto voidaan tulkita.

Tässä on tässä hetkellä MH370-lennon katoamisesta tiedetyt faktat:

  • Kone lähti lentämään Kuala Lumpurin kentältä klo 00:41 kohti koillista ja Pekingiä.
  • Kone lähetti viimeisen automaattisen ACARS-toimintaraportin klo 1:07
  • Joku koneesta sanoi Kuala Lumpurin lennonjohdolle klo 1:19 “All right and good night”.
  • Siviilitutkalle koneen tunnusta (eli “nimeä”) lähettävä transponder-laite lakkasi lähettämästä tunnusta klo 1:21.
  • Koneen katoaminen lennonjohdon tutkasta havaittiin klo 1:30
  • Japanilainen lentokone sai yhteyden koneeseen vähän yli klo 1:30 mutta linjalla oli niin paljon häiriötä että sieltä kuuli vain muminaa.
  • Koneen seuraavan automaattisen toimintaraportin olisi pitänyt tulla klo 1:37 mutta se ei tullut.
  • Armeijan tutkalla nähtiin länteen lentävä tunnukseton kone jonka uskotaan olevan kadonnut kone. Kone lensi paljon käytettyä lentoreittiä pitkin aluksi poikkeuksellisen korkealla. Sitten se laskeutui nopeasti mutta epätasaisesti poikkeuksellisen matalalle.
  • Kone katosi Armeijan tutkan piiristä 2:15
  • Koneen järjestelmiä seuraava sateliitti sai koneeseen ns. ping-yhteyden tunnin välein aina klo 8:11 asti. Tuona aikana kone oli siis käynnissä mutta pingeistä ei käy ilmi oliko kone ilmassa vai maassa.
  • Satelliitti ei kirjannut koneen sijaintia, ainoastaan että se oli tietyn matkan päässä satelliitista. Tästä pääteltiin että kone on lähtenyt lentämään pian sotilastutkasta katoamisen jälkeen joko pohjoiseen tai etelään.
  • Jos kone on lentänyt pohjoiseen, se on lentänyt mantereen päällä, jos kone on lentänyt etelään, se on lentänyt meren päällä.
  • Koneessa oli polttoainetta niin paljon, että parhaassa tapauksessa se olisi voinut lentää korkeintaan alle tunnin viimeisen pingin jälkeen.
  • Lentäjien tai matkustajien taustasta ei ole paljastunut vielä mitään jonka perusteella heitä voitaisiin suoraan epäillä tai syyttää koneen kaappauksesta.

Mitä sinä arvaat näillä tiedoilla tapahtuneen?

Kaksi näkökulmaa, monta erilaista tarinaa

Ensin koneen uskottiin kohdanneen jotain teknisiä ongelmia jotka olisivat sotkeneet sen sähköjärjestelmän. Sitten alettiin epäillä että koneen viesti- ja tutkatietojärjestelmät olisi kytketty pois ihmisen toimesta.

Nyt valtaosassa lehtijuttuja puhutaan että kone olisi tahallaan ohjattu pois reitiltä, mutta yhä vieläkin osassa juttuja yritään puhua onnettomuusnäkökulman puolesta.

Mikä oli mielenkiintoista oli se, miten eri asioita nostettiin esille sen mukaan oliko juttu otsikoitu onnettomuusnäkökulmasta vai kaappausnäkökulmasta.

Kaappausnäkökulmaa edustavat jutut painottivat sitä, miten automaattisia toimintaraportteja lähettävä systeemi oli ehkä kytketty pois ennen kuin joku sanoi koneesta “hyvää yötä”.

Eri korkeuksilla lentäminen selitettiin tutkan välttelynä. Lentoreittiä selitettiin sillä, että lentäjä yritti lentää huomiota herättämättä käyttämällä yleisiä liikelentoreittejä.

Jutuissa korostettiin lentäjien epäilyttävää käytöstä: toisen pilotin itse rakennetamaa lentosimulaattoria ja toisen epäammattimaista flirttailua australialaisteinien kanssa.

Samoin jutuissa kirjotettiin enemmän siitä, miten eri Aasian mailta on pyydetty heidän tutkatietojaan.

Onnettomuusnäkökulmaa edustavat jutut puolestaan painottivat sitä, että on täysin mahdollista että niin toimintaraportteja lähettävä järjestelmä kuin tutkatietojärjestelmä ovat hajonneet yhtä aikaa sen jälkeen kun lentäjä sanoi “hyvää yötä”.

Lentokorkeuksien vaihtelu kertoi koneen hallintaongelmista sähköjärjestelmien pettäessä ja lentoreitti länteen siitä, että lentäjä yritti palata takaisin lähtökentälle.

Jutuissa korostettiin sitä, miten kunnollisia lentäjät olivat ja kuinka heillä ei ollut mitään syytä tehdä joko itsemurhaa saati kaapata konetta.

Tutkinnoista kerrottaessa painotettiin kuinka konetta etsitään nyt Intian Valtamereltä, josta koneen löytyminen vaatii todella uskomatonta tuuria.

Kuinka sinä uutisoit oman elämäsi tapahtumia?

Olen keskustellut erään henkilön kanssa vuosien varrella useampaan otteeseen hänen parisuhteestaan.

Silloin kun hän kokee että parisuhteessa menee hyvin, hän kehuu puolisonsa hyviä puolia ja saavutuksia.

Heidän suhteensa on mielettömän hieno ja hyvä ja hän on onnellinen että on päätynyt puolisonsa kanssa yhteen.

Silloin kun hän kokee että parisuhteessa menee huonosti, hänen juttujensa perusteella voisi luulla, että hän on vaihtanut puolisoa — niin ikävältä tyypiltä tämä vaikuttaa.

Juttujen perusteella ei ole mikään ihme, että heidän suhteensa on yhtä helvettiä ja ero käy jatkuvasti mielessä.

Muuten hyvä, mutta puolison toiminta ei ole vuosien varrella juuri lainkaan muuttunut. Hän on sama ihminen samoine vahvuuksine ja heikkouksineen.

Ainoa asia joka vaihtelee on tuttavani mielipide siitä, millainen kumppani ja heidän suhteensa on. Mikä hämmentävintä, joskus mielipide voi vaihtua hyvinkin lyhyessä ajassa — jopa saman päivän aikana.

Onko tuttavani jakomielitautinen?

Ei ole — hän on vain ihminen. Kuten kaikilla meillä ihmisillä, hänen mielialansa vaihtelevat kymmeniä kertoja päivän aikana.

Jos hän sattuu ajattelemaan suhdettaan sillä hetkellä kun hän on muutenkin ahdistunut, stressaantunut, väsynyt, nälkäinen tai ns. huonossa hapessa, hän muistaa vain kumppanin ja suhteen huonot puolet.

Mitä enemmän hän niitä kertaa mielessään, sitä enemmän häntä alkaa ottaa päähän. Lopulta hän on lietsonut itsensä sellaiseen vihaan, että on valmis pistämään suhteen poikki siltä seisomalta.

Jos hän sattuu ajattelemaan suhdettaan sillä hetkellä kun hän on mielenrauhassa, hyvällä, kevyellä ja vakaalla mielellä, hän näkee suhteen rakkaudellisessa valossa.

Kumppanin kurjat puolet eivät näytä yhtään niin pahalta. Ne jopa saattavat näyttää vähän hassuilta ja söpöiltä. Kumppanin hyvät puolet loistavat kirkkaasti ja mieleen muistuu vain hyviä hetkiä parisuhteen varrelta.

Mikä on totta?

Lentokoneen katoamistapauksessa totuus koneen katoamisesta selviää ehkä sitten, jos ja kun kone löytyy. Siihen asti kaikki on spekulaatiota.

Omassa elämässämme mielialojen mukaan vaihtuva mielipide ei ole koskaan universaali totuus vaan sillä hetkellä mieleen juolahtanut ajatus.

Sillä hetkellä kun olet ahdistunut, stressaantunut, peloissasi, nälkäinen tai väsynyt, aivojesi alkukantaisemmat, “villipetomaiset” aivojen osat ohjaavat ajatteluasi.

Sillä hetkellä kun olet levollinen ja rento ja olosi on vakaa ja kevyt, ajatteluasi ohjaavat aivojesi kehittyneimmät ja “inhimillisimmät” osat.

Kun arvioit itseäsi, muita ja elämääsi, haluatko antaa enemmän painoarvoa eläimellisille vai inhimillisille ajatuksillesi?

lento

(Yllä oleva kuva on katoamisen jälkeen tehty feikkimainos, löydetty via @tollevilvanen)

 

Miksi hyvää oloa haetaan valmentajilta ja vaihtoehtohoidoista?

Viime aikoina medioissa on ihmetelty sitä, miksi yhä useampi ihminen etsii hyvinvointia henkisten valmentajien, vaihtoehtoterapioiden ja kehon kunnon optimoinnista.

Väitän sen johtuvan siitä, että heillä on liikaa aikaa ja energiaa, liian vähän ymmärrystä siitä miten hyvä olo syntyy — ja liian vähän kokemusta siitä miltä tuntuu ottaa ilo irti omasta kyvystä uuteen ajatteluun.

Etsimme hyvinvointia koska emme ymmärrä miten se syntyy

Tiesitkö että kehosi pyrkii koko ajan kohti terveyttä? Jos leikkaat haavan sormeesi, se paranee itsestään paitsi jos nypit sitä jatkuvasti uudelleen auki.

Sinulla on sisäinen järjestelmä, joka pyrkii palauttamaan sinut takaisin henkiseen hyvään oloon. Se ettei se näytä toimivan johtuu siitä, että viattoman väärinkäsityksen vuoksi pidät itseäsi kiinni kurjissa fiiliksissä.

Jokainen uhmaikäisen vanhempi on päässyt todistamaan tilannetta, jossa lapsi joka hetkeä aikaisemmin oli ihan OK, saa yhtäkkiä järkyttävän raivokohtauksen.

Jos yrität mennä rauhoittamaan lasta, tämän raivo yleensä vain yltyy. Jos kohtaukseen ei puutu, jossain vaiheessa se menee itsestään ohi. Hetkeä myöhemmin lapsi on niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mitä tapahtui? Lapsen sisäinen hälytysjärjestelmä aktivoitui hetkeksi syystä tai toisesta, sitten kytkeytyi itsestään pois päältä.

Aikuisilla homma menee täsmälleen samalla tavalla, paitsi että puutumme herkemmin huonoon fiilikseen, jolloin se pahenee.

Aina kun yrität korjata ahdistusta, stressiä tai kurjaa oloa jollain itsesi ulkopuolisella asialla: ruoalla, viinalla, seksillä, shoppaamisella, ruokavaliolla, superfoodeilla, terapialla, meditaatiolla tai enkeleillä…

…kerrot itsellesi että “tämä paha olo on niin vaarallinen asia, että siitä pitää päästä eroon” ja “tämä paha olo ei voi mennä itsestään ohi — ainakaan tarpeeksi nopeasti”.

Koet joka hetki vain oman tietoisen ajattelusi. Sillä hetkellä kun ajattelet että sinun on tavoiteltava hyvää oloa, et voi kokea hyvää oloa.

Jos sen lisäksi luulet että hyvä olo löytyy jotenkin itsesi ulkopuolelta, kiristät itseäsi hyvällä ololla tekemällä siitä ehdollista.

Manuela Bosco kertoi äskettäin eräässä naistenlehdessä kuinka hän käyttää erityisiä kiviä antamaan hänelle tukea ja voimaa. Manuela uskoo että kivien energia poistaa negatiivisuutta, luo lempeyttä ja avaa sydäntä.

Repesin nauramaan tämän luettuani, koska vuonna 2006 kannoin itse erilaisia “energiakiviä” mukanani.

Ajatus “käytän kiviä poistamaan negatiivisuutta” sisältää ajatuksen siitä, että a) on olemassa jotain negatiivisuutta jota pitää poistaa ja b) negatiivisuus ei voi poistua itsestään (ainakaan riittävän nopeasti) koska sen poistamiseen tarvitaan kiviä.

Tästä seuraa se, että sillä hetkellä kun kivet eivät jostain syystä ole mukana, mieleen voi nousta ajatus “apua, nyt oloni ei voi olla niin hyvä koska ruusukvartsini unohtui kotiin”.

Enkelihihhuleille on helppo nauraa, koska he ovat vielä harvinaisuuksia, mutta he eivät poikkea mitenkään niistä, jotka ajattelevat että “en voi olla tyytyväinen ennen kuin peppuni on pinkeämpi”. “Tämä merkkilaukku/-auto tekee minut onnelliseksi.” “En voi tuntea olevani arvokas ennen kuin minulla on tämä tutkinto/titteli/työpaikka.”

Samalla nämä ihmiset missaavat sen, että hyvä olo yllättää heidät usein juuri silloin, kun mitään ihmeellistä ei tapahdu — kun he puuhastelevat kotonaan, kävelevät ulkona tai ovat suihkussa.

Koska kukaan ei ole kertonut heille, että hyvä olo syntyy itsestään sisällämme, he joko kuittaavat sen selittämättömänä häiriönä tai alkavat etsiä ympäristöstä selitystä hyvälle ololleen.

Luomme olemattomia ongelmia, koska meillä on liikaa aikaa ja energiaa

Olin itse juuri tällainen ihan pihalla oleva hyvänolon etsijä 2006–2008.

Otin joulukuussa 2005 liian tosissani ajatuksen, että musta aukko syö minut. Sen jälkeen uskoin masentavalta ja uuvuttavalta tuntuvia ajatuksia ja vähensin radikaalisti töiden tekemistä. Minulla ei ollut lapsia eikä muitakaan velvollisuuksia.

Koska oletin että ahdistavasta olosta toipumiseen tarvittaisiin jotain ulkopuolista apua aloin kuunnella self help -äänikirjoja ja hypnoosiäänitteitä.

Aloin tehdä kaikenlaisia harjoituksia, kantaa mukanani kristallikiviä ja jutella enkeleille. Pukeuduin chakrojen värisiin vaatteisiin (vrt. punaiset pikkuhousut juurichakralle).

Teippasin huoneeni seinille voimalauseita, jotta “ohjelmoisin aivoni uudestaan”, koska oletin että ajatuksissani oli jotain perustavalaatuisesti vialla.

Kävin selvännäkijöillä, koska uskoin että voisin olla rauhallinen vain jos tietäisin mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Aloin harrastaa Salaisuus-kirjan ohjeiden mukaista manifestointia ja “positiivista ajattelua”, koska ajattelin että tarvitsisin itseluottamusta, vaurautta ja menestystä voidakseni olla onnellinen.

Mitä enemmän tavoittelin hyvää oloa, sitä vähemmän sitä koin.

Pyöriessäni oman napani ympärillä lopetin käytännössä kokonaan uuden luomisen.

Unohdin miltä tuntuu, kun teksti soljuu mielestäni sormien kautta näppäimistölle kuin itsestään.

Miltä tuntuu kun ajattelee ajatuksen, jota ei ole koskaan ennen ajatellut: saa uuden idean tai keksii ratkaisun ongelmaan, joka näytti mahdottomalta ratkaista.

Väitän että suurin ongelma niillä ihmisillä, jotka jäävät self help -koukkuun, juoksevat elämäntaitovalmentajien luona tai itsensäkehittämisseminaareissa tai kääntyvät energiahoitajien puoleen, on se, etteivät he ole tottuneet käyttämään koko luovuuttaan ja ongelmanratkaisukykyään.

He eivät ole kokeneet vielä sitä, miten mielettömän hienolta tuntuu antaa oman luovuuden virrata vapaasti.

Miten kutkuttavaa ja siistiä on käyttää ongelmanratkaisukykyä mahdottomalta näyttävien käytännön ongelmien ratkaisemiseen.

Niinpä he tyytyvät käyttämään luovuttaan olemattomien ongelmien luomiseen (“minulla on salaisia uskomuksia, jotka estävät minua kokemasta onnea”) ja haaskaavat ongelmanratkaisukykynsä niiden ratkomiseen.

Aika ajoin he uskovat löytävänsä jonkin ratkaisun ongelmaansa, mikä tuntuu hetken hyvältä. Koska he janoavat lisää ongelmia ratkaistavaksi, he käyttävät luovuuttaan keksiäkseen niitä lisää.

Jossain vaiheessa itsekeksittyjen ongelmien ratkomisesta ei saa enää tarpeeksi kicksejä.

Onneksi self help -kirjoista, elämäntaitovalmentajilta, NLP-ohjaajilta ja enkelihoitajilta löytyy lisää ongelmia:

Rajoittavia uskomuksia joita et tiennyt olevan olemassakaan (koska niitä ei oikeasti ole), energiakenttien haavoja jotka vain arkkienkeli Rafael voi parantaa (tietenkin sinua rahastavan enkeliterapeutin avulla), kehon kuvitteellisia puutostiloja (joita voi hoitaa superfoodeilla) ja menneiden elämien traumoja, joiden korjaamiseksi tarvitset hypnoosinauhan tai shamanistisen rituaalin.

Haluan tehdä itseni tarpeettomaksi

Kyllä, tittelini on transformatiivinen valmentaja. Opiskelin valmentajaksi yhdysvaltalaisessa Supercoach Academyssa. Jep, teräsvalmentaja-akatemiassa.

Edustan ns. kolmen prinsiipin suuntausta, jonka lähtökohtana on että kaikki henkiset ongelmamme lähtevät samasta yksinkertaisesta väärinkäsityksestä: siitä ettemme näe miten kokemuksemme syntyy vain ajatusten, tietoisuuden ja mielen kautta.

Minun tavoitteenani on korjata tämä väärinkäsitys kaikilta suomalaisilta vuoteen 2022 mennessä, jonka jälkeen kukaan ei tarvitsisi minun tai kenenkään muunkaan elämäntaitovalmentajan palveluita — ennustajista tai enkelihoitajista puhumattakaan.

Jos tämä suuruudenhullu hanke onnistuisi, se tarkoittaisi sitä että ihmiset vapautuisivat turhasta (henkisestä) stressistä, ahdistuksesta ja peloista.

Näin vapautuvan ajan ja energian he voisivat käyttää elämästä nauttimiseen, itsensä toteuttamiseen ja kaikkien tässäkin maassa olevien käytännön ongelmien ratkaisemiseen.

Ymmärrän, että tavoitteeni tuskin tulee toteutumaan. Se ei haittaa, koska oma hyvinvointini ei ole kiinni siitä, onnistuuko se vai ei.

Voi olla, että jossain vaiheessa totean tämänkin ongelman keksityksi tai löydän vieläkin isomman käytännön ongelman ratkaistavaksi. Sitä odotellessa tämä visio haastaa minut käyttämään koko luovuuteni ja ongelmanratkaisukykyni johonkin Katri Mannista kiinnostavampaan.

Mitä sinä haluat tehdä valtavalla luovuudellasi ja äärettömällä kyvylläsi uuteen ajatteluun?

Mitä toiselle saa sanoa?

“Mitä ajattelet minusta ei ole minun asiani” -kirjoituksen kommenttiosastolla Vakilukija kysyi:

“Ilmeisesti en ole sisäistänyt tätä perusajatusta. Toisille ihmisille voi tehdä ja sanoa ihan mitä huvittaa, ja jos tuntuu heistä pahalta, se on heidän ongelmansa?”

Tämä on äärimmäisen hyvä kysymys, jota olen joutunut miettimään sen jälkeen kun minua syytettiin kiusaamisesta, koska olin jakanut eteenpäin erään parodiablogin kirjoituksia. Missä menee raja?

Onko OK sanoa asioita, joista toinen voi pahoittaa mielensä?

Veikkaan että jos menisin yllättäen kysymään kadulla käveleviltä ihmisiltä “Onko OK sanoa asioita, joista toinen  pahoittaa mielensä?”, heidän ensimmäinen reaktionsa olisi “ei saa”.

Mutta mitä jos joku pahoittaa mielensä kohteliaisuudeksi tarkoitusta lausunnosta, koska sattuu olemaan ns. alhaisessa mielentilassa?

Esimerkiksi olen itse joskus alhaisessa mielentilassa ottanut kohteliaisuudeksi tarkoitetun kommentin “kylläpäs sä olet laihtunut” loukkauksena.

Olen jopa pitänyt puolison rakkaudessa sanomaa vakuutusta “rakastan sinua” piruiluna, koska en kokenut olevani rakastettava.

Mielestäni tällaista tilannetta on mahdotonta täysin välttää, joten en stressaa sillä ymmärtääkö joku vilpittömän kommenttini huonona hetkenä väärin.

Mitä jos joku puhuu mielestäni ns. paskaa? Eli näen hänen jutuissaan ajatusaukkoja, valheellisia tai virheellisiä väittämiä joita ei ole perusteltu ja hypetystä joka ei perustu mihinkään. Saako niitä pointata, jos toinen ei pidä siitä että häntä kritisoidaan?

Tässä kohtaa pyrin kuuntelemaan sisäistä viisauttani ja kysyn itseltäni onko mielestäni virheellisen tai puutteellisen tiedon välittäjälle tai hänen kuuntelijoilleen jotain hyötyä siitä, että juttuja kritisoidaan.

Eräs läheisimmistäni ihmisistä ottaa alhaisen mielentilan ajatukset todella vakavasti eikä korkeassakaan mielentilassa halua kuulla, että “ajatus on vain ajatus”. Olen OK sen kanssa, ettei hän näe mitä haluaisin hänelle näyttää, joten en yleensä pointtaa hänelle miten hän kokee vain ajattelunsa.

Mielestäni on OK kritisoida tiettyjen terapiasuuntausten edustajien väittämiä, joista olen eri mieltä. Vaikka kyseisen suuntauksen edustajat suuttuisivat minulle, joku suuntauksen pariin kääntymistä miettinyt voi nähdä mikä siinä on ongelmana.

Jos tarkoituksena on vain raivon vallassa satuttaa toista — vrt. haukkua jotain tyhmäksi lehmäksi — niin se on aina typerää ja turhaa eikä tee hyvää edes raivoajalle.

Sama pätee vähättelyyn jne. joka perustellaan esim. ominaisuudella, jota yleensä pidetään tavoiteltavana — vrt. “mikä se luulee olevansa kun on aina niin ylipositiivinen”. Tällainen käytös kumpuaa nähdäkseni kateudesta.

Saako toiselle nauraa?

Onnellisuus-elokuvasta mieleeni jäi kohtaus, jossa kaksi menestynyttä siskoa ovat vähemmän menestyneen siskonsa kanssa samassa ruokapöydässä. Siskot nauravat pikkusiskon hyvää tarkoittavalle kommentille.

Sitten toinen sanoo järkyttyneelle pikkusiskolle: “Emme naura sinulle, nauramme kanssasi”. Johon pikkusisko vastaa: “Mutta minä en naura.”

Onko oikein nauraa muille silloin, kun he eivät osaa itse nauraa itse itselleen? Ehkäpä satunnaisen ohikulkijan ensimmäinen vastaus olisi “ei”.

Oletko koskaan ihmetellyt naureskellen julkkisten toilailuja, tykännyt esimerkiksi Matti-Esko Hytösen tai Jyrki Lehtolan kirjoituksesta tai vaikkapa nauranut Johanna Tukiaisen suuruudenhulluille kuvitelmille itsestään? Entä nauranut piilokamera-televisio-ohjelmassa raivostuneelle? Minä olen. Onko se oikein? En tiedä.

Minua syytetään nyt kiusaajaksi sillä perusteella, että olen jakanut twitterissä eteenpäin kirjoituksia parodiablogista, jossa nauretaan yrityskonsulteille, digi-intoilijoille, some-fanaatikoille ja wannabe-yrittäjille. Blogin kirjoittajan nimi on sananmuunnos erään yrityskonsultin nimestä ja blogissa on kirjoituksia, joissa suoraan irvaillaan yrityskonsultin omassa blogissaan ja twitterissä esittämille lausunnoille.

Kiusausväitteen jälkeen olen kuunnellut sydäntäni ja  tullut siihen tulokseen, että saatan olla jonkin vääristymän vallassa, koska en voi nähdä juttujen jakamista kiusaamisena. Kyllä, eräät blogin kirjoituksista ovat hyvän maun rajoilla, ja jos kirjoitus on sellainen, että siitä tulee minulle yhtään epämukava olo, en ole jakanut sitä eteenpäin.

Mutta monet kirjoituksista ovat mielestäni osuvia ja oivaltavia ja ovat auttaneet minua näkemään aiemmin hypettämiäni asioita uudessa valossa.

Esimerkiksi yrittäjäperheen jäsenenä osasin arvostaa tätä kirjoitusta, joka ei nähdäkseni viittaa kehenkään tiettyyn henkilöön, eikä varsinkaan mielensä pahoittaneeseen yrityskonsulttiin.

Tai tämä Twitterissä pyöriviä irvaileva kirjoitus osui kyllä minuunkin.

Tässä tekstissä kritisoitiin parodioidun yrityskonsultin esittämiä väitteitä ja viimeistään tämä Marissa Mayerin haastattelu osoitti että parodioija oli kuin olikin oikeassa (ja parodian kohde väärässä). Kirjoitus sai minut näkemään, että tosiaan, digitalisaatio ei ole niin pitkällä kuin mitä olin ajatellut.

Mielestäni juuri tässä kyseisessä tapauksessa toisen jutuille, uskomuksille ja tempauksille nauraminen on OK, koska se, jonka juttuja pilkataan, on aikuinen ja tiettävästi mielenterveydeltään terve, menestynyt ihminen, joka nauttii arvostuksesta tietyissä piireissä. Hän on aggressiivisesti tuonut itseään ja ajatuksiaan esiin sosiaalisessa mediassa ja hänellä on laaja fanijoukko.

Kaiken huipuksi hän itse hehkutti fiilareissa parodiablogin kirjoituksia, kunnes suuttui jostain kirjoituksesta. Se, että hän tuomitsee nyt kaikki kirjoitukset — liittyivät ne häneen tai eivät — kertoo ettei ongelmana ole niinkään juttujen sisältö kuin se, että hän on suuttunut parodiablogin kirjoittajalle.

Suututtuaan parodiablogin kirjoittajalle yrityskonsultti alkoi hyökätä hyvin epäasiallisesti sellaisten ihmisten kimppuun, jotka jakoivat eteenpäin parodiablogin kirjoituksia — siitä riippumatta sivusivatko ne häntä — vaikka paria päivää aiemmin hän oli itse jakanut blogia. Tuolloin minä en ollut vielä hyökkäyksen kohteena, mutta pidin yrityskonsultin käytöstä naurettavana ja mm. lakkasin lukemasta hänen blogiaan.

Jos kyseessä olisi selvästi mielenterveysongelmainen (esim. masentunut), sosiaalisesti heikossa asemassa oleva (esim. jollain lailla syrjäytynyt, ihminen jolla ei ole kavereita tai tykkääjiä tai faneja) tai henkilö joka ei tuo itseään esiin (esim. ihan vain Facebookissa tai Twitterissä itseään numeroa tekemätön ihminen), niin silloin hänelle nauraminen olisi mielestäni epäreilua.

Standardit vs. todellisuus

Vakilukija jatkaa toisessa kommentissa:

Joku perustaa Matri Kanninen -blogin. Kirjoittaja seuraa blogiasi ja julkaisee jokaisesta kirjoituksestasi oman väännöksensä. Näitä väännöksiä jaetaan sosiaalisessa mediassa ja jokainen linkin välittäjä lohkaisee jotain hauskaa kyytipojaksi. Onko asia mielestäsi hauska tai yhdentekevä eli annatko sen vain olla ja Matri Kannisen elää omaa elämäänsä?

Minä olen tuonut aktiivisesti itseäni ja juttujani esille niin netissä kuin perinteisessä mediassa. Mielestäni on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että juttujani kyseenalaistetaan.

Tätä nykyä minä pidän kritiikistä — silloinkin, kun se alhaisessa mielentilassa tuntuu ikävältä. Kuten esimerkiksi kiusausväite. Näen sen tarjoavan minulle mahdollisuuden nähdä oman ajatteluni aukot ja toisaalta korjata jutuistani syntyneet väärinkäsitykset.

Minulle on myös sama, kuka kyseenalaistaa juttujani ja miksi. Niinpä en vaadi blogini kommentoijilta oikeaa nimeä tai sähköpostiosoitetta enkä ole vielä kertaakaan viimeisen kolmen vuoden aikana poistanut yhtään kommenttia, vaikka jotkut niistä ovat olleet hyvinkin aggressivisia ja henkilöön meneviä.

Yrityskonsultteja parodioivan blogin ilmestymisestä alkaen olen miettinyt mitä tekisin, jos joku tekisi minusta vastaavan blogin. Vastaus on aina sama:

Kävisin salaa korkeassa mielentilassa lukemassa blogia. Miettisin mikä puoli pilassa on totta ja voisinko ottaa siitä opikseni. Blogin sisällöstä riippuen saattaisin linkittää siihen esim. oivallettuani sen ansiosta jonkin oman sokean pisteeni. Jos taas sisältö olisi mielestäni ihan huttua, vaikenisin sen kuoliaaksi.

Toinen pointti — johon viittasin tällä videolla — on se, että olivatpa omat standardini mitkä tahansa, muut eivät välttämättä noudata niitä. Eivät edes silloin, kun ne teoriassa ovat heidänkin standardinsa.

Silloin kun ajaudumme liian syvälle villipetotilaan, unohdamme kaikki jalot ajatuksemme.

Jos olen sitä mieltä, että minun käytösstandardejani pitää noudattaa oli mielentila mikä tahansa, päädyn äkkiä tilanteeseen, jossa lisään turhaan omaa tuskaani loukkaantuessani tai suuttuessani kaikille, jotka käyttäytyvät toisin.

Jokainen, jolla on tiukat standardit “oikealle käytökselle” on takuulla saanut huomata, että vaikka kuinka suuttuisi, loukkaantuisi ja puuttuisi toisten “väärään” käytökseen, se ei muutu — ainakaan pysyvästi. Tai jos yhden ihmisen saa käyttäytymään “oikein”, elämässä tulee aina vastaan ihmisiä, jotka käyttäytyvät “väärin”.

Tässä kohtaa ainakin minua auttaa sen näkeminen, miten jokainen kokee vain oman ajattelunsa ja se, mitä muiden jutuista kulloinkin ajattelemme, riippuu mielentilastamme.

Niinpä minun ei tarvitse ahdistua, jos joku käyttäytyy tavalla, jota en arvosta. Ymmärrän mistä käytös kumpuaa, enkä ota sitä henkilökohtaisesti — ainakaan jos olen korkeassa mielentilassa.

Totta kai alhaisessa mielentilassa myös toisen epäasiallinen käytös voi tuntua pahalta, mutta tätä nykyä tunnistan mielentilani suhteellisen nopeasti, joten harvemmin lisään omaa pahaa oloani märehtimällä miten “toi ei olisi saanut käyttäytyä noin” tai “miten se saattoi olla niin epäreilu” tms.

Tämä ei tarkoita sitä, että esimerkiksi jäisin kuuntelemaan raivoavan rakkaan turhaa kiukuttelua. Näen, että on suorastaan rakkaudellista estää toista sanomasta huonon mielentilan vallassa asioita, jotka myöhemmin voivat nolottaa häntä. Usein tehokkain tapa on ilmoittaa, että keskustelen asiasta, kun kumpikin on rauhoittunut.

Jos taas itse hairahdun alhaisen mielentilan vallassa puhumaan läpiä päähäni, pyydän mielentilan noustua anteeksi käytöstäni, mutten jää turhaan ruoskimaan itseäni. Vahinkoja sattuu, elämä jatkuu.

Näen myös, etteivät nämä ole mitään universaaleja standardeja, vaan omia henkilökohtaisia mieltymyksiäni, jotka voivat muuttua elämänkokemuksen ja jopa mielentilan mukaan.

Millaista käytöstä sinä odotat itseltäsi ja muilta?

onkosanomisestailoa

Kutri.net:in VIP-jäsen! Huomasitko että uusin VIP-podcast on nyt netissä? Aiheena mm. miten se, että jokin tuntuu todelta ei tarkoita että se on totta.

Liity täällä VIP-jäseneksi

 

Mikä aiheuttaa häpeän ja miten siitä pääsee eroon?

Härski julki-imettäjä imettää Sometime2013-tapahtuman luennolla. Huom! Kysyin kyllä ennen imettämistä sopiiko se muille
Härski julki-imettäjä imettää Sometime2013-tapahtuman luennolla. Huom! Kysyin kyllä ennen imettämistä sopiiko se muille

Valmistauduimme toissapäivänä äänittämään Arkijarki.net:in Jennin kanssa viikottaista Irti turhasta -podcastia. Teemme podcastit Skype-videopuheluina, jotka tallennan ja editon äänimuotoon.

Käydessämme läpi viimeisiä pointteja, asettelin kuopusta rinnalle imetettäväksi. Jenniä alkoi naurattaa, kun hänelle juolahti mieleen juuri lukemansa Anu Silfverbergin Äitikortti-kirja, jossa Sifverberg oli todennut julki-imettämisen kiusalliseksi niin imettäjälle kuin läsnäolijoille.

Mietimme huvittuneena mikähän meissä on vikana, kun emme ole moksiskaan siitä, että olen imettänyt käytännössä kaikkien podcastien kuvaamisen ajan (ja itseasiassa monien webinaarien ja VIP-ryhmäpuheluidenkin aikana).

Ei tietenkään mikään.

Häpeät koska mietit muita

Miksi oletat häpeäväsi jotain asiaa? Koska mietit mitä muut ajattelevat sinusta.

Muistele jotain hetkeä, jolloin häpesit. Melkein kuulit päässäsi toisten ajatukset: “kauhee miten noloa!” Näit (sielusi silmin) heidän kauhistuneet ilmeensä, kun he käänsivät kiusaantuneena päänsä pois.

Mieti jotain asiaa, joka sinua hävettää. Kuvittele ettei kukaan saisi ikinä tietää mitä teit.

Jos se on vaikeaa, kuvittele että yhtäkkiä koko muu ihmiskunta katoaisi ja olisit yksin maailmassa tekemässä asiaa, joka hävettää.

Tuntuisiko se yhtä hävettävältä?

Eipä tietenkään.

Miten voit kokea muiden ajatukset ja tunteet sinua kohtaan? Vain kuvittelemalla mielessäsi mitä ne ovat.

Et ole ajatustenlukija

Et voi koskaan tietää mitä muut ajattelevat. Et edes silloin, kun joku sanoo sinulle suoraan, mitä ajattelee. Joskus ihmiset valehtelevat, niin muille kuin itselleen.

Ensinnäkin on mahdollista, että toinen ei ajattele sinua ollenkaan. Hän voi olla fyysisesti läsnä tilanteessa, mutta miettiä vaikkapa jotain omaa aiempaa mokaansa.

Silloin kun hän ajattelee sinua, se mitä hän ajattelee riippuu hänen omasta mielentilastaan. Toisin sanoen yhdessä hetkessä hän voi ärsyyntyä jostain tekemisestäsi, toisessa hän ei huomaa sitä ollenkaan.

Minusta kuulostaa hassulta ajatus siitä, että imettäminen olisi kiusallista minulle ja niille, jotka ovat läsnä imettäessäni. Se ei johdu siitä, että välttämättä hengaan yhtään sen suvaitsevampien ihmisten parissa kuin Anu Silfverberg hengasi imettäessään.

Se johtuu siitä, että minusta imettäminen on ihmeellinen ja upea asia. Niinpä en koe imettäessäni häpeää vaan iloa ja rakkautta.

Siinä tilassa muut tuskin juolahtavat mieleeni. Jos ajattelen muita ihmisiä, ajattelen vain miten paljon rakastan heitä tai ihmiskuntaa yleensä.

Mitä mietin imettämisestä vaihtelee

Voin vain tietää mitä itse ajattelen imettämisestä. Sekin vaihtelee oman mielentilani mukaan.

Alhaisessa mielentilassa tuskin edes kiinnitän huomiota samassa tilassa imettävään äitiin.

Ennen kuin minulla oli lapsia, saatoin joskus ajatella kateellisena, että “mä en varmaan koskaan saa omaa lasta, jota imettää”.

Jos tätä nykyä imetän itse huonolla tuulella, ajattelen lähinnä että “voi kun toi lapsi nyt söisi äkkiä ja alkaisi sitten nukkua, että mä saan olla rauhassa.”

Korkeassa mielentilassa saatan imettäessäni tai imettäviä äitejä katsoessani joutua hurjan ilon ja liikutuksen valtaan, kun ajattelen miten rakkaudellinen, kaunis, luonnollinen ja ikiaikainen juttu imettäminen on.

Häpeä on turhaa

Nuorempana katsoin asiakseni hävetä melkein mitä tahansa. Nyt ymmärrän että kysessä oli viaton väärinkäsitys ja alhaisen mielentilan ajatus.

Väitän että jatkamme välillä aktiivisesti kurjien ajatusten ajattelemista kolmesta “hyvästä” syystä:

1. Yritämme suojella itseämme joltain.

Saatamme lietsoa itsessämme häpeän tunnetta varsinkin tulevista tapahtumista, jotta olisimme “henkisesti valmiita”, kohtaamaan hirveän häpeän jonka oletamme olevan edessämme.

Ajattelemme virheellisesti, että jos koemme häpeää etukäteen, se ei satu niin paljon, kun tulee se todellinen häpeän hetki.

Muuten hyvä, mutta häpeä johtuu ajatuksesta ja tuntuu siksi aina samalta –– oli siihen valmistautunut tai ei. Sillä hetkellä kun ajattelet “mua hävettää niin”, koet täyttä häpeää.

Sen lisäksi ennakkohäpeämisen ansiosta ehdit kokea minuuteissa mitattuna huomattavan paljon enemmän häpeää kuin mitä kokisit, jos et tekemällä tee itsellesi häpeän tunnetta.

2. Yritämme motivoida itsemme toimimaan toisella tavalla

Joskus yritämme laittaa itsemme — ja varsinkin toiset — häpeämään, jotta “ottaisimme opiksemme” virheestä, emmekä enää ikinä toisi samalla tavalla.

Periaatteessa tämä saattaa toimia, ainakin hetkittäin. Valitettavasti se ei ole tehokkain eikä rationaalisin tapa varmistaa hyvä lopputulos.

Alunperin hyvää tarkoittava häpeäminen voi johtaa siihen että henkilö ei uskalla tehdä enää mitään, koska pelkää niin hysteerisenä häpeän tunnetta. Kyllä, sitä tunnetta jonka hän itse luo omilla ajatuksillaan!

Jos teet jotain, mnkä toteat virheeksi, mitäpä jos vain päättäisit ilman sen kummempaa tunnekuohua, ettet enää toimi jatkossa yhtä tyhmästi?

Sen jälkeen voit laatia käytännön suunnitelman, joka auttaa jatkossa välttämään vastaavan tilanteen.

Jos mokastasi seurasi jotain konkreettisia vahinkoja, voit myös miettiä miten korjaat tai hyvität ne.

3. Yritämme vaikuttaa omissa ja muiden silmissä paremmalta ihmiseltä.

Useimmilla meistä on mielessämme lapsesta asti kirjoitettu “Kultaisen käytöksen sääntökirja”, johon olemme kirjanneet ylös muilta oppimiamme ajatuksia siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa käytöstä. 

Kokiessamme olomme epävarmaksi saatamme kiskaista kirjan esiin ja lähteä lätkimään sillä itseämme päähän, jos toteamme toimineemme kirjan sääntöjen vastaisesti.

Toisin sanoen nostatamme itsessämme häpeän tunteen vain siksi, että “olisin huono ihminen, jos minua ei hävettäisi”. Tai kuten joku joskus tunnusti: “Jos mä en häpeäisi, niin sittenhän mä olisin narsisti tai psykopaatti!”

Niin, tai sitten hän olisi ihminen, joka ymmärtää että välillä ihmiset mokaavat, eivät toimi toisten tai omien standardiensa mukaan ja se on OK. Aina voi ottaa mokistaan opiksi ja toimia jatkossa fiksummin.

Olen itse esimerkiksi hävennyt turhaan puolisoni tai lapseni käytöstä, jonka olen olettanut herättävän muissa pahennusta. Näin ajattelin ikään kuin nousevani toisen käytöksen yläpuolelle: “Toi käyttäytyy huonosti, mutta mä olen parempi ihminen kun ainakin ymmärrän hävetä sen puolesta.”

Lapsen toimintaa hävetessäni ajattelin näin ikään kuin hyvittäväni huonon käytöksen, jota en saanut kuriin: “Ainakin mä tiedän että olen huono äiti ja että lapseni käytös on sopimatonta.”

Mitä tästä seurasi? Se että olin ahdistunut ja kireä ja usein ajauduin riitoihin kumppanin kanssa tai sain lapsen hermostumaan entistä enemmän, jolloin tilanteesta tuli entistä kiusallisempi!

Häpeälle ei tarvitse tehdä mitään

Koska koen vain oman ajatteluni, enkä ikinä tiedä mikä seuraava ajatukseni on, en voi estää tiettyä tunnetta nousemasta pintaan — en edes häpeää. Ja se on OK.

Sen sijaan voin valita miten paljon painoarvoa annan häpeän tunteen luoville ajatuksilleni.

Nykyisestä ymmärryksestäni käsin häpeäminen on luonnollista, mutta ei erityisen hyödyllistä. Niinpä en lähde rypemään häpeässä, saati ala ehdoin tahdoin nostattaa itsessäni häpeän tunteita.

Jos olen mokannut, pyydän anteeksi virhettäni, korjaan vahingon parhaani mukaan ja mietin miten voin toimia jatkossa toisin.

Jos joku läheiseni toimii tavalla, joka ehkä jollain standardeilla on epäkohteliasta, tilanteeseen sopimatonta tai häiritsevää, ymmärrän että kyse on vain ajatuksesta, ei universaalista totuudesta.

Jos käytöksestä aiheutuu muille konkreettista haittaa tai vaaraa — esimerkiksi jonkun korviin sattuu lapseni kiljunta tai lapseni heittelee hiekkaa, joka voi mennä jonkun silmiin, pyrin puuttumaan asiaan niin pian kuin mahdollista.

Jos taas kyseessä on vaikkapa se, että toinen haluaa jättää väliin sukujuhlat, joihin “kuuluisi” mennä yhdessä, saatan ajatella ettei se ole minun häpeäni.

Sen jälkeen voin mennä juhliin hyvillä mielin siitä, ettei minun tarvitse raahata mukanani tyyppiä, joka ei tykkää isoista sukujuhlista, on paikalla vain kohteliaisuudesta ja laskee minuutteja, että pääsee takaisin kotiin.

Mitä sinä häpeät? Mitä pelkäät että tapahtuu, jos lakkaisit häpeämästä sitä?

Jossain välissä -- ehkä jo ensi viikolla -- Kutri.net:in etusivu muuttuu tällaiseksi.
Jossain välissä — ehkä jo ensi viikolla — Kutri.net:in etusivu muuttuu tällaiseksi.

Kutri.net selkeytyy!

Kutri.net:in julkaisuaikataulu, ulkoasu ja muutkin systeemit muuttuvat taas entistä selkeämmiksi! Tämä oli viimeinen Mama-maanantai-kirjoitus.

Jatkossa maanantaisin ilmestyy “Ihanaa elämää” -juttu, joka voi sivuta joskus äitiyttä ja vanhemmuutta, tehokkuutta, uraa ja unelmia.

Tiistaisin ilmestyy VIP-video

Keskiviikkoisin ilmestyy “Kauniimpi keho” -kirjoitus, jossa kerron laihdutukseen, liikuntaan ja kehon hyvinvointiin liittyviä ajatuksia ja vinkkejä.

Joka kuun ensimminen keskiviikko — eli nyt tämän viikon keskiviikkona taas — on VIP-ryhmävalmennuspuhelu klo 19 ja joka kuun kolmas keskiviikko on webinaari.

Torstaisin ilmestyy Kutri.net:in uutiskirje.

Perjantaisin julkaisen puolestaan “Hyvä mieli” -kirjoitus, joka käsittelee onnellisuuteen, rakkauteen, intuitioon ja kolmeen prinsiippiin liittyviä asioita.

Lauantaisin olisi tarkoitus päivittää Kutri kuntoon -raportit, jotka nyt ovat kyllä vähän jäljessä, vaikka olenkin koko ajan ottanut mittoja ja punninnut painoa. Kaikki ajallaan…

Ensi sunnuntaina on viimeinen 10 viikon kevennys kesään -puhelu. Sen jälkeen julkaisen VIP-jäsenille ja Onnistunut laihdutus -kurssilaisille editoidut puheluäänitteet kerran viikossa kesän ajan siltä varalta ettet päässyt puheluihin tai haluat kuunnella ne uudestaan.

Ja jonain päivänä vielä ilmestyy kalorilaskuri, jonka kanssa törmäsin tekniseen ongelmaan, jota en ole vielä osannut ratkaista. Kirjauduin taas Lynda.com:in käyttäjäksi, jotta voin opiskella sen osan kalorilaskuri-ohjelman taustalla olevasta FileMaker Go, jota en vielä hallitse. Anteeksi viivästys!

Kiinnostaako Kutri.net:in VIP-jäsenyys? Lue lisää täältä.

Miksi on tyhmää valittaa?

myrskytunteet2

Oletko koskaan mennyt haukkumaan jonkun toisen kiukuspäissäsi — toivoaksesi myöhemmin, että voisit ottaa sanasi takaisin? Tai soittanut läheisellesi ja valittanut elämäsi kurjuutta — ja sitten seuraavana päivänä joutunut kertomaan huolestuneelle rakkaallesi että oikeasti sinulla on kaikki ihan hyvin?

Mainitsin tässä blogimerkinnässä kuinka:

Lähtökohtanani on se, että en kirjoita, soittele, meilaa tai tekstaa jos olen huonolla tuulella. Miksi? Koska mielialan noustua joudun yleensä vastuuseen sanoistani — pyytelemään anteeksi tai selittelemään käytöstäni. Pahimmillaan avautuminen johtaa siihen, että alan puolustella ja oikeuttaa tekojani, vaikka samaan aikaan tiedän syvällä sisimmässäni tekeväni väärin.

Kommentti herätti eräissä lukijoissa kysymyksiä ja jopa huolta siitä, että esim. kontrolloisin liikaa tekemisiäni.

Totta kai on aina mahdollista, että olen sokea omalle käytökselleni ja sille miten tyhmää tai haitallista se on. Luulen kuitenkin, että tässä kohtaa kyse on väärinkäsityksestä.

Valittaako vai eikö valittaa?

Jos muistan oikein, minulla on ollut elämäni aikana ainakin kolme eri suhtautumistapaa valittamiseen.

1. Marttyyrin mykkäkoulu

Murrosiässä avaudun auliisti kotiväelle siitä miten vaikeaa minulla on, mutta kotoa muutettuani sain päähäni, että valittaminen on heikkouden merkki. Stoalaisesti kärsivän opettajan johdolla opin pitämään pääni kiinni silloinkin, kun siihen oli aihetta.

Valittamatta olemisesta tuli minulle kunnia-asia ja kilpailun aihe — varsinkin parisuhteessa.

Jos pahoitin mieleni uskoen kumppanini olevan siihen syypää, purin hammasta ja väänsin kasvoille tekohymyn ajatellen: “Okei, mä en valita — mutta joku päivä sä vielä kadut tätä” tai “Mä olen niin paljon kovempi kuin sä, että kyllä mä kestän. Jonain päivänä sä näet miten vitun kova akka mä olen.”

Samaan aikaan tukahdutin pahan olon tunteet ensin ahmimalla ja Kutri kuntoon -vuoden jälkeen psyykkaamalla itseni mm. energiajuomien avulla ylivireystilaan, jottei minun tarvinnut tuntea lamauttavaa pahaa mieltä.

Tunteiden tukahduttaminen sai rintakehän kirvelemään ja selän jäykistymään. Jollain tasolla tiesin ettei se ollut hyvä asia, mutta samaan aikaan sain perverssiä nautintoa omasta “vahvuudestani”, joten en edes yrittänyt miettiä vaihtoehtoisia tapoja suhtautua asiaan.

2. Avoimesti valittaminen

Stoalaisen seuran jäätyä taakse aloin avautua enemmän läheisilleni elämäni kurjuudesta, mutta parisuhteessa pidin yhä suun supussa, vaikka “syrän märkäni”. Ehkä taka-alalla oli jokin ajatus siitä, että kumppanini pitäisi lukea ajatuksiani ja tajuta että vaikenemisen ja tekohymyn takana olin itku kurkussa.

Toivuttuani ns. loppuunpalamisesta ja sitä seuraneesta masennuksesta keväällä 2006 päätin etten enää pitäisi mitään tunteita sisälläni.

Tämä tarkoitti sitä, että jos minua masensi, vitutti tai suututti, kerroin sen kaikille — varsinkin kumppanilleni. Olin tässä vaiheessa nimittäin sekoittanut valittamatta jättämisen tunteiden tukahduttamiseen.

Vaikka tuntui hyvältä tykittää toiselle täysillä “totuuksia” vihan vallassa tai itkeä ystäville itsesäälin syövereissä, jälkeenpäin olo oli tyhjä ja voimaton. Pahimmillaan menetin työkykyni koko päiväksi — tai kahdeksi.

Läheisille avautuessa heidän empatiansa tuntui hivelevän “satutettua lasta” minussa, mutta samaan aikaan sai minut tuntemaan itseni entistä pahemmin olosuhteiden uhriksi ja väärinkohdelluksi.

Mikä pahinta, avautumisestani näytti seuraavan kaikenlaisia ongelmia:

Jos olin kertonut jollekulle kiukuspäissäni kaiken, mitä sylki suuhun toi, jouduin pyytelemään anteeksi ilkeitä sanojani ja selittämään, kuinka “en mä oikeasti tarkoittanut sitä” tai “en mä normaalisti ajattele niin”. Mikä oli totta.

Jos olin valittanut mieleni pahoitettuani ystävilleni, äidilleni tai siskolleni miten ikävästi kumppanini minua kohtelee ja millainen paskiainen hän on, jouduin selittelemään jälkikäteen kuinka “oikeasti meillä menee ihan hyvin” ja “mä liioittelin”.

Pahimmillaan olin tehnyt tunnekuohun vallassa kaikenlaisia äkkiratkaisuja: perunut tapaamisia, poistanut Facebook-kavereita ja puhelinnumeroita, maksanut ylihintaa asioista, joita en olisi tarvinnut tai jotka olisi saanut lyhyellä etsimisellä halvemmallakin.

Aiheuttamiani vahinkoja korjatessa mietin tilanteesta riippuen kahdenlaisia ajatuksia:

Joko sätin itseäni siitä, että olin käyttäytynyt niin typerästi, jolloin oloni tuntui entistä kurjemmalta

tai

Aloin selitellä itselleni miten käytökseni oli oikeutettua, jolloin aloin kokea vihaa, katkeruutta tai ylemmyydentunnetta muita kohtaan.

Ehkä mielessä joskus kävi, oliko tunteiden vapaasti ilmaiseminenkaan nyt niin fiksua, mutta koska ajatus tunteiden tukahduttamisesta tuntui niin pelottavalta, jatkoin samaa rataa.

3. Kevyesti kitinästä kieltäytyminen

Oivallettuani miten oma mielialani vaikuttaa siihen, miten näen maailman, suhteeni valittamiseen muuttui kertaheitolla.

Sillä hetkellä kun tunnen tarvetta syytellä, sättiä, valittaa tai vinkua, olen ns. alhaisessa mielentilassa. Tässä tilassa aivojeni inhimillisimmät ja tavallaan älykkäimmät osat on kytketty pois päältä ja toimintaani ja ajatteluani ohjaa aivojen alkukantaisemmat osat. Toisin sanoen ajattelen kuin säikähtänyt villipeto.

Tässä tilassa en pysty ymmärtämään kunnolla syy ja seuraus -suhteita, en kykene näkemään suurta kokonaisuutta, kykyni tulkita toisten ilmeitä, eleitä ja tunteita on heikentynyt, en pysty arvioimaan mikä on oikein ja mikä väärin, en voi oivaltaa mitään eikä itsehillintäni ja tahdonvoimani toimi kunnolla.

Minä en lähtisi ajamaan kännissä, kun hahmotuskykyni ja reaktioaikani on heikentynyt.

Minä en lähtisi treenaamaan sairaana, kun kehoni ei kestä rasitusta.

Minä en antaisi uhmakohtauksen vallassa olevan lapseni päättää tai puhua puolestani (tai edes omasta puolestaan).

Miksi siis lähtisin huonoissa fiiliksissä kommunikoimaan, vetämään johtopäätöksiä tai etsimään ratkaisuja, kun kykyni siihen on laskenut dramaattisesti?

Huomaan huonot fiilikset samalla tavalla kuin huomaan tien liukkauden ajaessani — automaattisesti ilman erityistä ponnistelua tai tarkkailua. Joskus huomaan sen nopeammin, joskus hitaammin.

Sillä hetkellä kun tajuan olevani huonoissa fiiliksissä, tajuan ajatteluni tason laskeneen — samalla tavalla kuin tajuan ajaessani liukkaan kelin vaativan hitaampaa ja varovaisempaa ajotyyliä.

Toimimatta jättäminen vs. tunteiden tukahduttaminen

Tätä nykyä minulle on päivänselvää, että huonojen fiilisten vallassa toimimatta jättämisellä ei ole mitään tekemistä tunteiden tukahduttamisen kanssa. Päinvastoin.

Jotta voin nähdä ettei minun kannata kiukuspäissäni tai ahdistukohtauksen vallassa soitella, tekstailla tai kirjoitella mitään Facebookiin, minun pitää ensin tunnistaa että olen huonolla tuulella.

En enää pelkää kurjimmiltakaan tuntuviani tunteita. Ymmmärrän, että ne johtuvat ajatuksistani, jotka sattuivat juolahtamaan sillä hetkellä mieleeni — eivät suoraa seurausta siitä, mitä joku toinen teki tai sanoi.

Vaikka minusta välillä tuntuu että olen keskellä sotatannerta, tosiasiassa katson vain pääni sisäistä sotaleffaa.

Tiedän että tunteet ovat totta, mutta ajatuksilla jotka ne aiheuttivat ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Minulla saa olla paha mieli — mutta en voi koskaan olla täysin varma siitä miksi minulla on paha mieli juuri nyt.

Samaan aikaan tiedän, että vaikka minusta ehkä tuntuu siltä että kurja fiilis ei mene koskaan ohi, se menee itsestään ohi ennemmin tai myöhemmin — usein parissa minuutissa tai korkeintaan vartissa.

Miksi soitamme kavereille valittaaksemme kurjuutta? Koska toivomme avautumisen auttavan meitä pääsemään eroon ikävästä tunteesta.

Miksi avaudumme kiukuspäissämme ihmiselle, jonka uskomme aiheuttaneen kurjan fiiliksemme? Koska uskomme näin saavamme hänet lopettamaan inhottavan käytöksensä, katumaan tekojaan ja pyytävän meiltä anteeksi, jolloin olomme paranisi.

Koska olen OK huonojen fiilisten kanssa, useimmiten en tunne tarvetta aktiivisesti hankkiutua eroon niistä. Niinpä kavereille tilittämisessä tai muille avautumisessa ei ole yhtään mitään järkeä.

Valittaminen vs. ongelmien ratkaiseminen

Joskus oikeutamme huonoissa fiiiksissä tapahtunutta valittamista sillä, että se on johtanut muutoksiin ja käytännön ongelmien ratkaisuun.

Ehkä, mutta vielä useammin se johtaa siihen, että muita huvittaa vielä vähemmän tehdä toivomiasi muutoksia. “Huutaminen lisää vain vastarintaa.

Jos jokin asia on ns. todellinen ongelma, se näyttää epäreilulta, toimimattomalta tai hankalalta myös silloin, kun olet hyvissä fiiliksissä. Maksamattomat laskut eivät katoa mihinkään vaikka mielialasi olisi kuinka korkea.

Ollessasi kevyessä, rennossa ja helpossa olotilassa pystyt näkemään useampia eri ratkaisuvaihtoehtoja käsillä oleviin ongelmiin.

Jos henkilö, jonka toivot muuttavan käytöstään on yhtä aikaa kanssasi ns. korkeassa mielentilassa, voitte neuvotella helpommin ja tehokkaammin siitä, miten asia kannattaisi ratkaista molempia jotenkin tyydyttävällä tavalla.

Kaikki on OK

Inhimilliseen kokemukseen kuuluu, että vaikka kuinka ymmärtäisit miten ajattelumme toimii, aika ajoin ajatuksesi vie sinut niin syvälle alhaiseen mielentilaan, että sokeudut omalle ajattelullesi. Itselleni käy näin päivittäin. Se on OK.

Ajaudun välillä vieläkin valittamaan kavereilleni elämäni kurjuutta tai tilittämään puolisolleni miten jokin hänen tekonsa on epäreilu. Jälkeenpäin vahinkoja ihmetellessä mieleen voi juolahtaa, että “olisi pitänyt tajuta ajoissa että olin alhaisessa mielentilassa”, mutta kun en tajunnut, niin en tajunnut.

Minä en tavoittele tässäkään asiassa täydellisyyttä. Minulle riittää vallan mainiosti että näen jo sen, mitä näen: elämä on oikeasti hyvin yksinkertaista, helppoa ja innostavaa.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

nimmari_150

Haluatko syventää ymmärrystäsi inhimillisestä kokemuksesta, löytää ja luoda unelmiesi uran, laihtua ihannepainoosi helposti ja hauskasti tai kirjoittaa kirjan tai käsikirjoituksen?

Liity kutri.net:in VIP-jäseneksi!

Alkuperäinen kuva: sxc.hu

Näin otat ilon irti kurjista tunteista

masennuspuu2

Mitä teet jos sinulle tulee paha mieli? Survotko suklaalevyn suuhun parantaaksesi pahan mielen? Tartutko viinipulloon turruttaaksesi kurjalta tuntuvan tunteen? Alatko tehdä hulluna töitä saadaksesi ajatukset pois ikävistä asioista? Teetkö tunteiden muuttamisharjoituksen? Hymyiletkö vaikka sydän märkänis?

Minä yritin kieltää itseäni vuosikausien ajan tuntemasta ikäviä tunteita — varsinkin pahaa mieltä, joka korventaa rintakehää. Myös pettymys, suru ja avuttomuuden tunne olivat kiellettyjen tunteiden listalla.

En tietenkään pystynyt estämään itseäni joutumasta tunteiden valtaan. Tunne seuraa ajatusta enkä koskaan tiedä mikä seuraava ajatukseni on –– siksi en voi sensuroida sitä etukäteen.

Heti kun pahin tunnekuohu oli helpottanut eli en enää itkenyt holtittomasti, kerroin itselleni etten saa tuntea kyseisessä tilanteessa ikäviä tunteita. En saa kokea pettymystä ja mielipahaa. MInun pitää olla urhea ja hyvällä tuulella silloinkin kun ei naurata.

Siitä seurasi tietysti sisäinen ristiriita, joka tuntui kehossa lisääntyneenä jännityksenä: rintakehää kirveli, vatsanpohjaa kylmäsi, kurkkua kuristi ja selkä tuntui jäätyneeltä teräspalkilta.

Ennen ensimmäistä Kutri kuntoon -vuottani yritin turruttaa pahan mielen ahmimalla. Sen jälkeen juomalla energiajuomia niin etten kokisi pahan mielen tuomaa väsynyttä oloa.

Ahmiminen johti häpeään ja sitä kautta entistä pahempaan oloon, energiajuomilla douppaaminen fyysiseen romahdukseen, kun jatkuvasti hälytystilassa pitämäni keho ei päässyt palautumaan mielenrauhaan.

Tunteet ovat aina vaarattomia

Yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä, jonka jutuistani joskus saa on se, että koska “tunnemme vain ajattelumme” ja “ajatus on vain ajatus”, tunteet eivät ole totta tai niillä ei ole mitään arvoa.

Väärin!

Tunne on aina totta! Sillä hetkellä kun ajattelet “olen surullinen” ja koet sydäntäsärkevää surua, sinä olet surullinen.

Sen lisäksi että tunteet ovat tosia, ne ovat täysin vaarattomia. Kyllä! Tämä pätee myös vihaan, katkeruuteen ja kostonhimoon.

On ihan täysin OK, että koet kyseisiä tunteita. Niiden kokeminen ei tarkoita että sinussa olisi jotain vikaa, että olisit huono ihminen tai että olisit rikki. Ne eivät myöskään kerro siitä, että elämässäsi on kaikki pielessä — ja ennen kaikkea tulee olemaan aina kaikki huonosti.

Kaikki tunteet kertovat aina mielentilastasi ja ajattelusi tasosta sillä hetkellä. Jos tunne saa kehosi tuntumaan jännittyneeltä, hermostuneelta, raskaalta tai kylmältä, olet hälytystilassa ja ajattelusi taso on laskenut.

Hälytystilan on voinut laukaista mikä tahansa verensokerin laskusta äsken kuulemaasi kovaan pamaukseen tai mieleen juolahtaneesta ajatuksesta matalapaineeseen.

Negatiiviset tunteet käskevät odottaa

Sillä mikä on laukaissut hälytystilan ei ole väliä. Et voi koskaan tietää täydellä varmuudella, mitkä kaikki tekijät johtivat hälytystilan käynnistymiseen.

Olennaista on vain ja ainoastaan se, miten toimit huonoissa fiiliksissä.

Jos katsot ympärillesi ja toteat että et ole välittömässä hengenvaarassa, kyseessä on väärä hälytystila. 

Hälytystila kertoo ajattelukykysi heikentyneen villipedon tasolle.

Siksi huonon fiiliksen tärkein viesti on odottaa päätösten tekemistä, uusien ideoiden ja ratkaisujen etsimistä ja toisen ymmärtämistä vaativien keskustelujen käymistä siihen asti, että sisäinen järjestelmäsi on kytkenyt hälytystilan pois päältä.

Sitä odotellessa jätä suklaalevy, viinipullo ja energiajuoma rauhaan. Anna itsesi nauttia kurjasta olosta koko rahalla! Ikävät tunteet ovat lahja, sillä ne saavat elämän tuntumaan täyteläisemmältä.

 

Pian paha mieli menee itsestään ohi ja pystyt taas ajattelemaan selkeästi. Näet, että elämä on oikeasti todella yksinkertaista, kevyttä ja kivaa!

Haluatko ottaa entistä enemmän ilon irti elämästä? Yritätkö aihtua tavoitepainoosi ja pysyä siellä tai löytää unelmiesi uran? Haaveiletko vauvasta tai kirjan kirjoittamisesta? Kutri.net:in VIP-jäsenyys voi auttaa sinua kaikessa tässä ja paljon muussa. 

Lue lisää elinikäisestä VIP-jäsenyydestä täällä.

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu / Patrice Dufour