Onko elämäsi liian helppoa ja turvallista

Murehditko usein tulevaisuutta? Masentaako melkein kaikki? Ahdistaako arki? Stressaako stressi?

Tuntuuko sinusta elämä usein raskaalta, vaikealta tai jopa mahdottomalta?

Mitä jos ongelmana onkin se, että elämäsi ei oikeasti ole kovinkaan vaikeaa— vaan päinvastoin liian helppoa?

Mitä jos voisit lopettaa stressaamisen tänään?

Kolmen prinsiipin selitysmalli, joka on ajatteluni taustalla, kuvaa mielestäni inhimillisen kokemuksen syntyä osuvammin ja hyödyllisemmin kuin vaikkapa psykoterapian, NLP:n ja lähes kaikkien muiden terapia- ja valmennussuuntausten takana olevat selitysmallit.

Kun oivaltaa miten oma kokemus elämästä oikeasti syntyy ajatuksen, tietoisuuden ja kaiken takana olevan ”Universaalin Mielen” kautta, elämä on henkisesti naurettavan helppoa.

Kun emme enää sotke tunteita käytännön ongelmiin, pystymme ratkomaan isoja ja monimutkaisiakin ongelmia suhteellisen nopeasti ja helposti.

Emme enää vaikeuta omaa elämäämme turhaan vaan osaamme iloita ja nauttia siitä, että elämämme on helppoa.

Voimme antaa asioiden tapahtua helposti koska emme koe tarvetta kontrolloida tulevaisuutta — jota ei oikeasti edes voi kontrolloida.

Sen jälkeen voimme käyttää turhasta murehtimisesta, stressaamisesta ja asioiden vaikeuttamisesta vapautuvan energian elämästä ja toisten seurasta nauttimiseen, käytännön ongelmien ratkaisemiseen ja uuden luomiseen.

Toisin sanoen alat suhtautua elämään taas tavalla, jolla suhtauduit siihen elämäsi ensimmäiset vuodet.

Katso pieniä lapsia: miten paljon heillä on energiaa, miten uteliaita he ovat ja miten he kokeilevat koko ajan luoda jotain uutta (ja tuhota vanhaa).

Väitän että se johtuu ensisijaisesti siitä, etteivät he vaikeuta turhaan omaa elämäänsä omalla ajattelullaan niin kuin sinä, murehtiva ja stressaava aikuinen.

Onko juuri sinun elämäsi liian helppoa?

Ymmärrän että jos elämässäsi on juuri nyt isoja käytännön ongelmia kuten työttömyyttä, rahattomuutta, avioero, enemmän velvollisuuksia kuin aikaa tehdä niitä, sairautta tai menetyksiä, ajatus siitä että elämä olisi liian helppoa voi tuntua naurettavalta.

”Hyvähän sun on sanoa — mun elämä on yhtä helvettiä.”

Mutta oletko jatkuvasti aidossa fyysisessä hengenvaarassa? Oletko jo saattohoidossa? Uhkaako joku usein sinun ja lastesi henkeä? Etkö tiedä missä nukut ensi yönä? Oletko pitkiä aikoja syömättä koska sinulla ei ole mitään keinoa saada ruokaa?

Jotkut suomalaiset ja sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat.

He elävät väkivaltaisissa parisuhteissa, äärimmäisessä köyhyydessä ja kadulla. Jotkut heistä elävät luonnonkatastrofien ja sotatilan keskellä. Monien heistä elinaika lasketaan viikoissa ja kuukausissa, joidenkin tunneissa ja päivissä.

Tämä kirjoitus ei koske heitä.

Tämä kirjoitus koskee sinua, tavallinen suomalainen, joka voit välillä olla hyvinkin tiukoilla, mutta saat silti aina syödäksesi.

Joka ehkä pelkäät menettäväsi kotisi, koska et tiedä millä maksat ensi kuun vuokran tai lainanlyhennyksen, mutta jolla vielä tänään on koti.

Tai vasta pelkäät menettäväsi työsi, jonka jälkeen voisit menettää kotisi koska sinulla ei olisi enää rahaa vuokraan.

Joka olet vasta saanut diagnoosin kuolemaan mahdollisesti johtavasta sairaudesta, odotat vielä testituloksia tai vasta epäilet ettei kaikki ole kohdallaan.

Tämä kirjoitus koskee aivan erityisesti sinua, joka tiedät kyllä järjellä että kaikki on hyvin eikä saisi valittaa, mutta silti käytät aikaa murehtimiseen ja stressaamiseen.

Stressi ja ahdistus on totta — ajatukset niiden vallassa eivät ole

Ihmiskunta ei ole koskaan koko olemassaoloaikanaan saanut elää fyysisesti näin helpoissa olosuhteissa kuin missä me suomalaiset elämme juuri nyt.

Emme joudu kantamaan vettä kymmeniä kilometriä lähteestä — jonka vesi voi välillä loppua tai pilaantua. Emme joudu käyttämään koko päiväämme ruoan etsimiseen ja metsästämiseen. Jos saamme ison haavan, menemme lääkäriin ommeltavaksi.

Meidän ei tarvitse pelätä että vihollisemme polttaa kotimme, tappaa miehemme, raiskaa vaimomme ja vie lapsemme. Jossain päin maailmaa ihmiset joutuvat yhä pelkäämään näitä asioita, jotka meistä tuntuvat niin kaukaisilta ja muinaisilta.

Mutta kyllähän sinä sen jo tiesit. Siksi oma murehtimisesi tuntuu nololta.

Mutta tiesitkö sitä, että kokiessasi hirveää työstressiä tai murehtiessasi miten maksat laskusi, mielesi ja kehosi ovat samassa tilassa kuin silloin kun olet oikeassa hengenvaarassa?

Sydämesi hakkaa, kätesi hikoavat ja stressihormonit täyttävät kehosi niin silloin kun pelkäät vihollisen vainoavan sinua pusikossa kuin silloin kun kuvittelet joutuvasi kadulle maksamattomien laskujen takia tai katsot kauhuleffan jännittävintä kohtaa.

Toisin sanoen kokemasi stressi, ahdistus ja pelko ovat totta silloinkin, kun sinulla ei ole mitään hengenvaarallista syytä kokea niitä. Ne ovat fysiologisia reaktioita jotka voidaan mitata monin eri tavoin.

Niiden vallassa ollessasi pienetkin ongelmasi tuntuvat ylitsepääsemättömiltä elämän ja kuoleman kysymyksiltä.

Ongelmana ei ole stressireaktiosi — se kertoo vain että sisäinen hälytysjärjestelmäsi toimii niin kuin pitääkin. Jos joudut joskus hengenvaarallisiin oloihin, tämä järjestelmä voi pelastaa sinut kuolemalta.

Ongelmana ei ole se, että stressin ja ahdistuksen vallassa helpotkin haasteet näyttävät jättisuurilta — hankalammista puhumattakaan. Se kertoo vain siitä että ajatuskykysi on nyt tavallista heikompi ja kykysi löytää uusia ja parempia ratkaisuja kytketty pois käytöstä.

Ongelmana on se, että kukaan ei ole opettanut sinulle, että ne ajatukset joita ajattelet stressitilassa ovat niin todennäköisesti jotenkin pielessä, että on parempi jättää ne omaan arvoonsa.

Kukaan ei ole iskostanut selkäytimeesi, että käytännön ongelmia on tärkeää ja hyödyllistä ratkoa nimenomaan silloin, kun mieli on tyyni ja ajattelu kirkasta.

Sen sijaan hyvää tarkoittavat aikuiset ovat opettaneet sinulle jo lapsena, että huono fiilis tarkoittaa että silloin mieleen nousevat asiat ovat ongelmia — ja että ainoa tapa päästä eroon huonosta fiiliksestä on ratkoa nämä ongelmat niin pian kuin mahdollista.

Tai että meidän pitää puuttua asioihin juuri silloin kun ne vaivaavat meitä eniten, jotta voisimme olla taas onnellisia ja nauttia elämästä ilman mitään ongelmia.

VÄÄRIN!

Vastoinkäymiset kuuluvat elämään

Jos et ole vielä huomannut, niin elämään kuuluu kohdata asioita, joita emme ole ennen kohdanneet.

Törmäämme tilanteisiin, joissa emme välittömästi tiedä miten kannattaa toimia.

Tapaamme ihmisiä, joiden kanssa emme heti — tai koskaan — löydä yhteistä säveltä.

Saamme päähämme ajatuksia, joita emme osanneet odottaa.

Koemme tunteita, joita emme tienneet olevan olemassakaan.

Jos oletamme, että voimme ennakoida kaiken mitä tulee tapahtumaan ja tietää heti miten eri tilanteissa kannattaa toimia, yllättävät tilanteet voivat etukäteen ahdistaa ja pelottaa.

Joskus nämä uudet tilanteet voivat olla fyysisestikin erittäin kivuliaita — esimerkiksi auto-onnettomuudessa pahojen vammojen saaminen.

Useimmiten kokemasi kipu on kuitenkin henkistä alkuperää — eli omien ajatustesi synnyttämää.

Kuvittele että kumppanisi on juuri jättänyt sinut. Koet hirvittävää tuskaa. Millaiset ajatukset aiheuttavat tuskan?

Aiheuttaako ajatus ”rakkaani ei ole juuri nyt tässä” tuskaa? Tuskin ainakaan kovin kovaa kipua, koska suhteenne aikana on usein ollut tilanteita, jolloin hän on ollut töissä, ulkona tai toisessa huoneessa.

Aiheuttaako ajatus ”rakkaani ei juuri nyt halua olla kanssani (mutta en voi faktana tietää ajatteleeko hän huomennakin samoin)” tuskaa? Ehkä jonkin verran.

Varsinainen tuska tulee kuitenkin sellaisista ajatuksista kuten ”en enää ikinä koskaan saa herätä rakkaani vierestä”

Tai: ”En saa ikinä enää kokea tällaista rakkautta.” ”Kaikki unelmani tulevaisuudesta ovat murskana.” ”Ensi joulusta tulee ankea kun joudun olemaan yksin.”

TAI: ”Mitä kaikki sanovat kun kuulevat että rakkaani on jättänyt minut — häpeäni tulee varmasti olemaan aivan hirveä.” ”Joudun olemaan koko loppuelämäni yksin.”

Kaikki nämä ajatukset ovat pelkkää spekulaatiota. Et voi koskaan varmuudella tietää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Ehkä kumppanisi muuttaa mieltään.

Ehkä saat tietää hänestä jotain, joka muuttaa käsityksesi hänestä niin, että olet vain helpottunut että pääsit tyypistä eroon.

Ehkä mieleesi juolahtaa ajatus, joka saa sinut kokemaan suloista surua karmean tuskan sijaan.

Ehkä kaadut, lyöt pääsi ja menetät muistisi niin, ettet enää muista kuka kumppanisi on.

Ehkä lentokone törmää taloosi ja menetät henkesi.

Miksi stressaat, ahdistat ja pelottelet itseäsi murehtimalla?

Stressaat asioita, koska oletat että stressaamalla saat itsesi toimimaan tehokkaammin niin, että saat hoidettua tärkeänä pitämäsi asiat tietyssä ajassa ja tietyllä tavalla.

Murehdit koska yrität näin ”totutella” etukäteen niihin kauheisiin tunteisiin, joita uskot kokevasi jos ja kun asiat eivät menekään niin kuin olet toivonut.

Pelkäät että kaikesta varautumisesta huolimatta elämä yllättää sinut ikävästi housut kintuissa ja kuolet häpeään, yksinäisyyteen tai köyhyyteen.

Ympäristösi kannustaa olemaan huolissaan ja varuillaan silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä — jos et usko, lue huviksesi viikon ajan iltapäivälehtien lööpit. Kuinka moni niistä yrittää lietsoa sinussa pelkoa ja epävarmuutta?

Tiedätkö miksi lehdet tekevät niin?

Koska uhkaavat otsikot kiinnittävät huomiomme ja saavat meidät ostamaan lehden — todetaksemme että lööppi johti jälleen kerran harhaan.

Toisaalta markkinamiehet ovat jo vuosikymmeniä tietäneet, että mitä ahdistuneempi ja pelokkaampi olet, sitä helpompaa sinulle on myydä asioita ja palveluita joita et tarvitse — mieluiten vielä velaksi että rikastuttaisit koronkiskojia.

Hengenvaarassa ei ehdi paljon murehtia

Kuinka usein olet oikeasti ollut hengenvaarassa? Vain minuuttien päässä hengen menetyksestä?

Ehditkö silloin kelata kauheasti kohtaloasi? Mitä lähempänä olit todellista vaaraa, sitä todennäköisemmin huomiosi oli siinä mitä tapahtui ja tilanteesta hengissä selviämisessä.

Ja siitä päätellen että luet nyt tätä, sinä selvisit hengissä. Mikäli ehdit pelätä kuolemaa, kuoleman murehtiminen meni hukkaan.

On jotenkin niin surkuhupaisaa, että murehdimme, stressaamme ja pelkäämme tulevaisuutta nimenomaan silloin, kun hätämme ei ole aidosti akuutti. Kun makaamme yöllä sängyssä, kun istumme keittiön pöydän ääressä, makaamme sohvalla tai ajamme autoa.

Sen sijaan että nauttisimme siitä, että juuri nyt minulla on vielä koti, perhe, ruokaa ja ehkä jopa vähän rahaa, pilaamme hyvän hetkemme kuvittelemalla mitä kaikkea voi mennä pieleen.

Argh!

Toisin sanoen murehdit, stressaat, märehdit menneisyyttä ja pelkäät tulevaisuutta, koska juuri tässä hetkessä kaikki on OK.

Seuraavan kerran kun huomaat murehtivasi, stressavasi tai pelkääväsi, kysy itseltäsi:

1. Mitä tässä ja nyt ympärilläni tapahtuu ihan oikeasti? 

Katso ympärillesi siinä tilassa ja tilanteessa jossa olet.

Onko joku tulossa miekka tanassa tappamaan sinua? Tai nyrkki ojossa lyömään sinua?

Onko sinulla ruokaa tai ainakin tieto mistä saat ruokaa seuraavaan ateriaasi?

Voitko nukkua ensi yön kuivassa, lämpimässä ja turvallisessa paikassa?

Katso uudestaan ajatuksia, jotka loivat kokemuksesi ahdistuksesta, stressistä ja pelosta.

2. Miten pitkälle tulevaisuuteen ahdistavat ajatuksesi sijoittuvat? 

Toisin sanoen koska mielessäsi kuvitteleva tilanne voi aikaisintaan toteutua jos se on toeutuakseen?

3. Millä todennäköisyydellä kauhuskenaariosi tulevat toteutumaan jos:

a) Et tee yhtään mitään?

b) Teet käytännön toimenpiteitä skenaarion estämiseksi?

Jos totesit ettet ole akuutissa hengenvaarassa etkä välttämättä edes pysty juuri nyt tekemään mitään pelkäämäsi asian estämiseksi, kysy itseltäsi:

4. Voinko antaa itseni nauttia siitä, että juuri nyt kaikki on vielä OK eikä minun tarvitse tehdä asialle mitään (koska en voi tehdä sille juuri tällä sekunnilla mitään)?

murehtiminenonajanhukkaa

 

Yksi asia minkä voit tehdä juuri nyt jos luet tämän ennen 1.1.2015 on tilata kutri.net:in nettikursseja tai hakea VIP-jäseneksi. VIP-jäsenyys ja nettikurssit nimittäin poistuvat myynnistä 1.1.2015.

Mitä jos elämä onkin tässä?

Olen puolison kesäloman kunniaksi valmentanut pitkästä aikaa lähes täydellä teholla. Yksi supersiisti puoli valmentamisessa on se, että sen myötä tulee ajatelleeksi uudesta näkökulmasta asioita, joita jollain lailla pitää itsestäänselvyytenä.

Yksi teema joka on kesän aikana noussut toistuvasti esiin on se, miten elämässämme tapahtuvat asiat eivät itsessään aiheuta tuskaa. Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen — tuska syntyy illuusiosta että asioiden pitäisi olla toisin.

Viimeksi tänään koin itse omakohtaisesti tämän ilmiön, kun alhaisessa mielentilassa kirosin myöhässä kotiin tulevaa puolisoa.

Tuska ei syntynyt siitä että olin lasten kanssa kotona. Olen paljon lasten kanssa kotona, ja useimmiten tykkään siitä.

Tuska tuli ajatuksesta ”mun pitäisi olla nyt tekemässä töitä eikä hoitaa lapsia”. Ja ”myöhemmin illalla mä en enää jaksa kirjoittaa yhtä intensiivisesti kuin jaksaisin nyt.”

No, nyt kirjoitan tätä kirjoitusta neljä tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut.

Kiukun mentyä ohi ja miehen tultua kotiin mieleeni juolahti että haluan kirjoittaa jossain uudessa paikassa. Kaveri suositteli kivaa Café Kokko -kahvilaa Katajanokalla.

Jos olisin toiminut alkuperäisen suunnitelman mukaan, olisin kirjoittanut Vallillan kirjastossa. Sekin on ihan jees paikka, mutta moneen kertaan ”nähty” eikä sieltä saa yhtä hyvää latte-kahvia ja raakasuklaaleivoksia kuin Kokosta.

Sen lisäksi mieleni on tässä hetkessä täysin virkeä ja kirkas ja kirjoittaminen tuntuu helpolta, vaikka kiukun vallassa olin varma ettei siitä tulisi mitään.

Toisin sanoen kokemani kiukku ja kärsimys oli täysin turhaa!

Elämä on tässä

Onko elämässäsi jokin juttu, joka vaivaa, ärsyttää tai haittaa sinua? Mihin olet tyytymätön? Minkä toivoisit olevan toisin? Mitä mennyttä asiaa harmittelet edelleen aika-ajoin?

Sillä hetkellä kun olet tyytymätön siihen mitä sinulla on tässä ja nyt, tyytymättömyys kumpuaa (väärästä) oletuksesta, että asiat ovat toisin kuin niiden ”pitäisi” olla.

Ehkä ajattelet että on olemassa jokin vaihtoehtoinen todellisuus — ”ihanne-elämä” tai ”ihanne-vartalo” joka sinulla pitäisi olla, mutta olet jotenkin vahingossa ajautunut ”väärään elämään” tai ”väärään kroppaan” etkä tiedä miten pääsisit siitä pois.

Ehkä kuvittelet että elämässä on vaiheita jolloin ”elät oikeasti” ja sitten on näitä välivaiheita, joista yrität vain selvitä jotenkin hengissä siihen ”oikeaan elämään”.

Ehkä oletat että joku pitää jossain salaista pistetaulukkoa, johon merkitään plussa- ja miinuspisteitä sen mukaan miten ”oikein” tai ”sääntöjen mukaan” sinä toimit.

Sori. Asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla.

Ei ole universaalia sääntökirjaa tai suunnitelmaa, johon olisi kirjattu millaista sinun elämäsi pitää olla. Niinpä et voi elää elämääsi ”väärin”.

Ei ole pistetaulukkoa tai mittaria joka kertoisi miten hyvin olet elämäsi elänyt.

Ei ole mitään muuta elämää kuin tämä elämä, tämä elämäntilanne ja tämä hetki, jossa juuri nyt olet.

Joo, jos olisit tehnyt jotain toisin, kaikki olisi nyt toisin. Tai jos olisit toisenlainen ihminen, elämäsi olisi toisenlaista.

Vaan kun ei ole.

Sinun elämäsi on juuri tässä hetkessä juuri sellaista kuin sen kuuluu olla juuri nyt.

Jos asiat olisivat oikeasti voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.

Haluatko todellakin käyttää tämän hetken sen miettimiseen miten ”väärin” asiat ovat? Vai sen miettimiseen miten otat tästäkin hetkestä ilon irti?

elamaontassa

Käytätkö aikasi oikein?

Oletko tyytymätön nykyiseen elämäntilanteeseesi? Toivoisitko saavasi enemmän asioita aikaan? Vai kärsitkö nakertavasta fiiliksestä ettet edes tiedä mihin aikasi menee?

Olen aina ollut hajamielinen ja huono muistamaan niin tekemättömiä kuin tehtyjä tehtäviä. Äitiys ja lasten vuoksi huonosti nukutut yöt näyttävät vieneen lähimuistini ihan kokonaan.

Niinpä minulla on usein vähänkin väsyneenä, nälkäisenä tai muuten pahalla mielellä ollessani tunne, etten ole saanut yhtään mitään aikaan koko päivänä — tai koko viikkona.

Tunne kertoo ennen kaikkea siitä, että olen sillä hetkellä nk. alhaisessa mielentilassa eli henkisesti huonossa hapessa, joten en yleensä anna ajatuksilleni tuolloin hirveästi painoarvoa.

Mutta aika usein myös silloin kun oloni on levollinen ja mieleni kirkas, huomaan että olen käyttänyt kuluneen päivän tai viikon tehden kaikkea muuta kuin olisin halunnut tehdä.

Seth Godin puhui (muistaakseni) tässä podcastissa siitä, miten jokainen asia mitä teemme on pois jonkin muun tekemisestä.

Mielemme on erikoistunut toimimaan automaattiohjauksella, koska se säästää energiaa ja energian säästäminen on ihmiskunnan historian aikana ollut yleensä paras vaihtoehto elämän ylläpitämiseksi .

Ikävä kyllä joskus automaattiohjauksemme on ohjelmoitu tekemään asioita, jotka eivät edistä elämäämme parhaalla mahdollisella tavalla.

Esimerkiksi minä olin tottunut ostamaan aina kauppamatkalla pienen suklaapatukan ja syömään sen yleensä 1,5 minuuttia kestävällä kotimatkalla.

Suklaapatukka mahtui kyllä ruokavaliooni ja budjettiini, mutta koska yleensä vain ahmaisin sen pysähtymättä nauttimaan sen mausta, oli melkein sama olisinko syönyt sen vai en.

Päädyin lopettamaan sen ostamisen turhana. Tämä vaati minulta ehkä parin viikon ajan ”hereillä olemista” aina kassojen ohi mennessäni. Suklaan ostamatta jättäminen kirpaisi korkeintaan ensimmäiset 50 metriä, jotka kävelin kaupalta kotiin päin.

Nyt voin kävellä kassojen ohi ilman että tunnen edes tarvetta ostaa mitään.

Usein nämä pienet automaatiot syntyvät lumipalloefektinä,  koska emme missään vaiheessa pysähdy miettimään mitä teemme.

Lasten myötä olen iltaisin fyysisesti hyvin väsynyt. Tällöin mieleeni on usein juolahtanut ajatus siitä, että: ”nyt kun lapset ovat nukkumassa, mä nautin hetken tästä hiljaisuudesta ja siitä että saan tehdä mitä huvittaa”.

Koska olen niin väsynyt, en yleensä jaksa tehdä mitään ns. järkevää. Miehen ollessa ilta- tai yövuorossa saatoin tuntea itseni yksinäiseksi. Niinpä avasin Facebookin tai Twitterin ajatellen ”mä katson nopeasti mitä muille kuuluu”.

2–4 tuntia myöhemmin saatoin havahtua siihen, että katsoin jonkun tuntemattoman tyypin valokuvia Facebookissa tai olin käynyt kiivaita väittelyitä vieraan ihmisen kanssa melko yhdentekevästä aiheesta.

Seuraavana aamuna olin entistä väsyneempi.

Olen nyt kolmen viikon ajan suunnitellut illalla seuraavan päiväni ja ennen kaikkea kirjoittanut päivän mittaan muistiin mitä milloinkin teen. Evernote ja Drafts-ohjelmien ansiosta käytän päivän aikana kumpaankin toimintoon yhteensä ehkä 10-15 minuuttia.

Nyt minun ei tarvitse illalla väsyneellä miettiä ”mitä mä tänäänkin tein”. Riittää, että katson päivän ”Tehty”-listaa.

Ennen kaikkea suunnitteleminen ja tehtyjen asioiden kirjaaminen on tehnyt minut tietoisemmaksi siitä, millaisia valintoja teen.

Kun tiedostan että haluan herätä aamulla kuudelta kirjoittamaan ja miten liian lyhyet yöunet vaikuttavat tarkkaavaisuuteeni ja pinnani pituuteen, minun on helpompi mennä yhtä aikaa lasten kanssa nukkumaan.

Se mielihyvä mitä koen vaikkapa kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta ylittää monin verroin väsyneenä Facebookissa tai Twitterissä roikkumisen.

Vaikka minulla on varsinkin aamun ja illan osalta tarkka aikataulu jokaiselle päivälle, toimintaani ohjaa ajatus: ”mikä on paras tapa käyttää tämä hetki”.

Pari iltaa sitten heräsin puolilta öin siihen, että puoliso tuli kotiin tapaamasta kavereitaan. Emme olleet ehtineet miehen yövuoroputken takia viettää viiteen päivään lainkaan aikaa kahdestaan.

Mieleni teki jäädä hetkeksi valvomaan siipan kanssa, vaikka suunnitelmani mukaan minun piti herätä aamukuudelta.

Olin korkeassa mielentilassa ja kävin rauhassa eri vaihtoehdot läpi. Totesin että juuri nyt paras vaihtoehto olisi viettää puolison kanssa laatuaikaa, herätä aamulla tuntia myöhemmin ja siirtää yksi työtehtävä seuraavaan päivään.

Meillä oli todella mukavaa ja aamulla tunsin tavallista suurempaa yhteenkuuluvuutta puolisoni kanssa.

Miten sinä haluat käyttää tämän päivän?

Mitkä asiat joudut jättämään väliin voidaksesi tehdä sen, mitä aiot seuraavaksi tehdä?

Mikä on ihanan elämäsi kannalta parasta, mitä voit tehdä juuri nyt?

[box icon=”star” style=”simple”] Haluatko luoda enemmän omalta tuntuvan, itsesi näköisen elämän?

Kutri.net:in VIP-puolella on useita nettiluentoja, äänitteitä, videoita ja kirjoituksia sisäisen viisauden seuraamisesta, unelmien uran luomisesta ja ilon ja innostuksen löytämisestä.

Lue täällä lisää VIP-jäsenyydestä!
[/box]

Vietätkö liikaa aikaa menneisyydessä?

Mieti eilistä päivää. Mitä muistat siitä? Mieti viimeistä viikkoa, kuukautta ja vuotta. Mitä muistat niistä?

Se, mitä muistat  riippuu siitä, missä mielentilassa juuri nyt olet. Jos olet alhaisessa mielentilassa eli stressaantunut, ahdistunut, väsynyt tai masentunut muistat enemmän kurjia ja ankeita hetkiä kuin jos olet pirteä ja hyvällä mielellä.

Et muista kaikkia tapahtumia vaan mielesi summaa muistelemasi ajanjakson muutamaan mielikuvaan. Muistat kesälomamatkan huippukohdat tai sen kurjasti päättyneen parisuhteen riidan, joka mielessäsi symboloi kaikkia riitoja.

Nämäkään muistot eivät ole yksi yhteen todellisten tapahtumien kanssa, vaan muuntuvat muistelukertojen ja mielentilan mukaan.

Katso ympärillesi. Mitä näet? Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin. Mitä kuulet? Mitä kasvojesi iho aistii? Vedä syvään henkeä. Miltä tuntuu kun ilma virtaa sisään… Ja ulos?

Daniel Kahneman puhuu tässä TED-puheessa kahdesta eri tavasta, jolla koemme elämäämme: muistavasta minästä ja kokevasta minästä.

Kun muistelit menneitä tapahtumia, suhtauduit elämääsi muistavana minänä. Kun keskityit ympäristöösi ja kehoosi koit sen kokevana minänä.

Huomaatko mikä fiilisero näillä kahdella kokemuksella oli?

Sillä hetkellä kun keskityit muistelemaan menneisyyttä, et kokenut tätä hetkeä.

Sillä hetkellä kun olit tietoisesti läsnä tässä hetkessä, et muistanut menneisyyttäsi.

Kun olen kurjalla mielellä, mieleni hakeutuu helposti muistelemaan menneitä vääryyksiä, mokia tai ajanjaksoja, jotka miellän erityisen ankeiksi. Ennen vanhaan koin usein tarvetta maksimoida kurjuuttani paisuttelemalla kurjia muistoja mielessäni.

Vanhana käsikirjoittajana olen hyvä värittämään mielikuviani. Pian ajanjaksot, jolloin koin ehkä pari tuntia pahaa mieltä lähes joka päivä, näyttivät mielessäni ympärivuorokautiselta helvetiltä.

Tätä nykyä havahdun yleensä aika pian siihen että ”hetkinen, mähän koen vaan muistoni menneestä”. Sillä hetkellä kun havahdun tähän totuuteen tunteen voima vähenee. Muistojen voima kun piilee siinä, että eläydyn niihin niin kuin eläytyisin hyvään elokuvaan.

Olon keventyessä kiinnitän huomioni taas tähän hetkeen — eli palaan ”kokevaksi minäksi”. Tässä hetkessä asiat ovat yleensä vähintäänkin neutraalisti. Jos joku tai jokin olisi juuri uhkaamassa henkeäni, en todellakaan ehtisi muistella menneitä!

Ei ole universaalia sääntökirjaa, joka sanoo että on oikein olla läsnä tässä hetkessä eli elää elämäänsä kokevan minän kautta. Ei ole väärin hengata muistoissaan tai tulevaisuuden fantasioissa tämän hetken sijaan.

Mutta itsestäni näyttää vahvasti siltä, että mitä useammin huomioni on siinä, mitä tässä ja nyt oikeasti tapahtuu, sitä helpommalta ja täyteläisemmältä elämä tuntuu.

Siksi haluan haastaa sinut kiinnittämään tänään hieman useammin huomiota hetkeen, jossa kulloinkin olet.

Miltä ympäristösi näyttää, tuoksuu ja kuulostaa? Miltä kehosi eri osat tuntuvat? Miten seurassasi olevat ihmiset elehtivät, miltä he kuulostavat, mitä he sanovat? Miltä tuntuu olla elossa tässä ja nyt?

[box icon=”thumbs-up” style=”simple”] Kutri.net:in seuraava uutiskirje tulee huomenna! Tilaa se tuosta alhaalta jos et ole vielä tilannut sitä.

Pelottaako ammatillinen tulevaisuus? Vastaa kyselyyni, auta minua tekemään parempi VIP-nettiluento aiheesta ja varaa itsellesi mahdollisuus katsoa se.

Kyselyyn vastanneet pääsevät katsomaan VIP-luennon (jos antavat sähköpostiosoitteensa). Jos haluat nähdä muutkin uusia ajatuksia herättävät VIP-luennot ja VIP-videot, liity VIP-jäseneksi.
[/box]Kutri.net:in seuraava uutiskirje tulee huomenna

Elämä on diaesitys, ei digivideo

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Varpun uusimmat blogikirjoituksen myötä innostuin fiilistelemään taas sillä, miten koemme elämämme ajatus ajatukselta.

Ainakin minä uskoin ennen nykyistä ymmärrystäni että koen elämän ikään kuin jatkuvana digitaalivideona, jossa asiat seuraavat toisiaan suorana jatkumona. Koska oletin että ulkoiset tapahtumat määrittelevät jotenkin suoraan tunteeni, ajattelin että myös ajatukseni ja tunteeni oli looginen jatkumo, joka heijasteli kulloistakin tilannetta.

Suuri Oivallukseni oli se, että kokemukseni elämästä on pikemminkin diaesitys kuin digivideo.

Tunnen vain sen, mitä ajattelen juuri tässä hetkessä. Ajatukseni vaihtuu korkeintaan muutaman sekunnin välein uuteen.

Niinpä tilanne, jossa olen sillä hetkellä, voi pysyä puitteiltaan täysin samana, mutta kokemukseni siitä voi muuttua muutamassa minuutissa täysin toiseksi ihan vain siitä riippuen, mikä ajatus juolahtaa seuraavaksi mieleeni.

Mieti esimerkiksi itse jotain tilannetta, jossa olit yksiksesi kotona tekemättä yhtään mitään erityistä, kun mieleesi juolahti ajatus, joka herätti sinussa jonkin vähän tavallista voimakkaammalta tuntuvan tunteen — kiitollisuutta, haikeutta, vapaudentunnetta, ahdistusta.

En voi koskaan tietää mikä on seuraava ajatukseni, koska olen sokea valtaosalle seuraavan ajatuksen määrittävistä tekijöistä.

Kuuntelin juuri äänikirjana Leonard Mlodinowin kirjan Subliminal. Kirja kertoo usein havainnollistavin ja osin ällistyttävin esimerkein siitä, miten lukemattomat alitajuiset prosessit ja nyrkkisäännöt ohjaavat ajatteluamme. Tässä yhteydessä alitajunnalla ei viitata freudilaiseen alitajuntaan ja salaisiin traumoihin vaan nimenomaan kaikille ihmisille yhteiseen ajattelun logiikkaan.

Nämä tiettyjen lainalaisuuksien mukaan toimivat alitajuiset prosessit ovat kehittyneet vuosimiljoonien ja tuhansien aikana pitämään meidät hengissä. Useimmiten ne toimivat melko hyvin — mutta eivät todellakaan aina.

Suurin ongelmamme ei ole kuitenkaan se, ettemme tiedä mikä kaikki vaikuttaa seuraavan ajatuksen syntyyn vaan se, että luulemme tietävämme miksi ajattelemme mitä ajattelemme.

Pahimmillaan tämä saattaa johtaa siihen, että syyllistymme järjettömiin tekoihin vain siksi, että luulemme virheellisesti tietyn asian, ihmisen tai tilanteen olevan syypää tiettyyn ajatukseen tai tunteeseen.

Jos ajatuksiasi voisi äänittää ja sen jälkeen kuulisit mitä olet ajatellut vaikkapa viimeisen vartin aikana, ällistyisit.

Kokiessasi ajattelusi saatoit olla illuusiossa, että ajattelusi oli siisti jatkumo, jossa ajatus seurasi toista loogisesti. Tosiasiassa se, miten ajatus seuraa toistaan vaikuttaa useimmiten hyvinkin sattumanvaraiselta.

Illuusio jatkumosta ja loogisuudesta syntyy juuri siitä, että voit kokea tasan tarkkaan vain ja ainoastaan sen ajatuksen, jonka juuri nyt ajattelet.

Jos ajattelet ”ajattelen aina näin”, koet ajattelevasi aina sillä tavalla –– vaikka kuka tahansa läheisesi voisi todistaa sen puolesta, ettet todellakaan ajattele aina niin.

Tänään mieleeni juolahti mindfullnesista eli tietoisesta läsnäolosta seuraava ajatus:

Silloinkin kun kuvittelet olevasi ”tietoisesti läsnä”, koet vain ja ainoastaan ajatuksesi.

Kokiessasi harjoittavasi tietoista läsnäoloa  ajatuksesi kohdistuvat ensisijaisesti aistielämyksiisi eli siihen mitä kuulet ja näet, miltä kehosi tuntuu jne. eikä esimerkiksi muistoihin, tulevaisuudensuunnitelmiin, abstrakteihin ideoihin tai muihin ei-niin-konkreettisiin asioihin.

Subliminal-kirja teki selväksi, että se, miten kokemani aistielämykset eivät nekään ole ”puhdas” kokemus todellisuudesta — siis siinä merkityksessä että kaikki ihmiset aistisivat täsmälleen saman tilanteen samalla tavalla. Se, mitä koemme näkevämme ja kuulevamme on Mlodinowin mukaan aivojemme rakentama illuusio suuremmasta kokonaisuudesta.

Vähän niin kuin elokuvissa voidaan luoda esimerkiksi pienoismalleilla ”oikeampi” vaikutelma Apollo 13:en lentoon lähdöstä kuin miltä se alunperin näytti. (Ks. tämä uskomaton TED-puhe aiheesta.)

Niinpä kokemuksesi tästä hetkestä ei ole ollessasi ”tietoisesti läsnä” juurikaan (yhtään?) sen todempi kuin kokemus, jonka vallassa olet muistellessasi jotain vanhaa tapahtumaa tai kuvitellessasi tulevaisuuden tapahtumia. Se olisi vain erilainen.

Vaihto-oppilasvuotenani hoimme vaihtarikavereideni kanssa: ”it’s not good, it’s not bad, it’s just different.”

Mitäpä jos ns. tietoinen läsnäolo ei ole yhtään sen hienompaa tai arvokkaampaa kuin ns. omissa ajatuksissaan oleminen?

Mitäpä jos kyse on vain kahdesta erilaisesta kokemuksesta?

Toki joku voi arvostaa toisen tyyppisiä kokemuksia enemmän kuin toisia, mutta eikö tällöin ole kyse makuasiasta — ei universaalista totuudesta?

Minulla ei ole mitään definitiivisiä vastauksia näihin kysymyksiin.

Itse näen asian ainakin tässä hetkessä niin, että mikään ajatus, kokemus tai tunne ei ole itsessään hienompi tai parempi kuin toinen enkä siksi näe omalla kohdallani mitään järkeä alkaa aktiivisesti tavoitella tiettyä ajatusta tai tunnetta. Sen sijaan nautin kovasti ajatuksesta, että en tiedä mikä seuraava ajatukseni ja sitä kautta kokemukseni on.

Katso Leonard Mlodinowin 50 minuuttia pitkä ja varsin viihdyttävä luento alitajuisista prosesseistamme:

Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi on nyt valmis eli kaikki 10 videoluentoa ovat nyt netissä. Pelkästään minun videoluentojeni yhteispituus on nyt yli 12 tuntia ja sen lisäksi useimpien oppituntien yhteyteen olen laittanut muita aihetta sivuavia luentoja.

Kurssi on suunnattu ensisijaisesti valmentajille, terapeuteille ja muille ihmisiä työkseen auttaville, mutta voi sopia myös sinulle, jos olet utelias näkemään ja kuulemaan miten voisi olla mahdollista kokea ”välitön valaistuminen” ilman vuosikausien meditaatioharjoituksia, kokea täyttä onnea tässä ja nyt ja nähdä itsesi ja kaikki muut täysin ehjinä, hyvinä ja rakastettavina.

Milloin viimeksi olit tekemättä yhtään mitään

Olen nyt jonkin aikaa opetellut tehokkaammaksi tekemällä Things-ohjelmalla tehtävälistoja — ja jopa noudattanut niitä! Tänä iltana havahduin siihen, että kaikki tehtävät listallani oli tehty, kiinnostavimmat blogit oli luettu, ulkoilma ei houkuttanut (ja kaikki kaverit olivat muutenkin tavoittamattomissa), telkkarista ei tullut ketään ja olin yksin kotona.

Oikeastaan ei huvittanut tehdä yhtään mitään — niinpä en tehnyt varsinaisesti mitään. Laitoin SomaFM:n Drone Zonen soimaan nettiradion kautta, makasin sängyssä ja keskityin olemaan ihan vain hetkessä ja paikassa jossa olin — miltä ikkunan takana heiluvat puut näyttivät tuulessa, miltä kehoni eri kohdat tuntuivat, miltä sängyn päiväpeitto tuntui kasvoja vasten, miltä tuntui olla minä juuri nyt, ilman että mietin menneisyyttä tai tulevaisuutta.

Aika tuntui pysähtyvän ja menettävän merkityksensä. Mikään ei pelottanut, ahdistanut, stressannut, vituttanut, mietityttänyt.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tällaista pysähtymistä, jota myös kutsutaan mindfulness-tekniikaksi.