Avainsana: motivaatio

Julkaistu

Miten kivojen asioiden tekeminen voi rajoittaa elämääsi

Jos kaikki tunteemme ovat seurausta tasan tarkkaan ajatuksistamme eivätkä mistään muusta, onko tyhmää tai väärin tehdä asioita, jotka näyttävät saavan meidät hyvälle tuulelle?

Tämä kysymys nousi taas esiin edellisen kirjoituksen kommenttiosastolla ja on kysymys, jota jossain vaiheessa itsekin mietin.

Tehdään tämä selväksi: ei ole sinällään mitään oikeaa tai väärää tekemistä. Sinä saat käyttää energiasi ja aikasi miten itse lystäät ja selittää tekemisesi miten sinua huvittaa, eikä se vähennä mitenkään silmissäni arvoasi ihmisenä.

Se, millä selität tunnevaihteluitasi ja esimerkiksi mielialan nousua voi ratkaista sen, miten kevyeksi, helpoksi ja mielekkääksi koet elämän, millaisena koet ihmissuhteesi, miten käytät rahaa, aikaa ja energiaa ja jopa siihen paljonko painat!

Ajatuksesi tuntuu kivalta, ei mikään asia tai teko

Tämä on FAKTA: vain ja ainoastaan ajattelusi aiheuttaa emotionaalisen tunnetilasi.

Se, mikä aiheuttaa ajatuksen, joka aiheuttaa tunnetilan, on eri asia.

Kuten maanantain VIP-webinaarissa kerroin, ajatteluumme vaikuttaa lukemattomia tekijöitä yhtä aikaa.

Se, mitä ajattelet seuraavaksi voi johtua mm. perimästä, aiemmista kokemuksista, välittäjäainetasapainosta, ravitsemustilasta, nestetasapainosta, hormonitasosta ja niiden vaihteluista, terveydentilastamme, sanoista, musiikista ja äänistä joita kuulemme, sanoista, kuvista ja kasvoista joita näemme, säästä, edeltävistä ajatuksistamme, yleisestä vireystilastamme sekä tietenkin siitä, miten ymmärrämme ja tulkitsemme omia tunteitamme.

Toisin sanoen: et voi koskaan tietää varmuudella miksi ajattelet juuri nyt mitä ajattelet. 

Anna näiden kahden faktan vaivata hetken ajan mieltäsi:

  1. Tunnet vain ajattelusi.
  2. Et voi tietää miksi oikeasti ajattelet tietyllä hetkellä mitä ajattelet.

Jos olet tähän asti ajatellut, että jokin muu(kin) kuin ajatuksesi aiheuttaa tunteesi tai että tiedät tasan tarkkaan miksi ajattelet tietyllä hetkellä tietyn ajatuksen, tajuntasi pitäisi juuri tällä sekunnilla räjähtää, koska se, mitä olet ajatellut on väärin.

Ja ei, tämä ei ole mielipidekysymys, vaan tieteellisesti todistettavissa oleva fakta.

Voi olla että tämä tieto on (edelleen) niin vastoin sitä, mitä olet tottunut ajattelemaan ja mitä esimerkiksi useimmat terapiamuodot, self help -kirjat, valmennussuuntaukset, läheisesi ja media väittävät, ettet pysty nielemään sitä.

Laitan lähipäivinä kutri.net:iin listan videoista ja kirjoista, jotka kertovat tieteellisistä tutkimuksista, jotka kertovat miten huonosti ymmärrämme omaa ajatteluamme.

Miksi jokin asian tekeminen voi tuntua kivalta?

Jos jokin asia näyttää saavan sinulle hyvälle tuulelle, tuottavan nautintoa, aiheuttavan iloa tai jopa tekevän sinut onnelliseksi, positiivinen tunnetila on seurausta ajatuksista joita kyseisestä asiasta ajattelet.

Jos et usko, mieti tätä:

Mieti jotain juomaa, jonka nauttiminen näyttää herättävän sinussa miellyttäviä tuntemuksia: nautintoa, ylellisyyden tunnetta, juhlan tunnetta, palkinnon tunnetta.

Tunnetko jonkun ihmisen, joka ei voi sietää kyseisen juoman makua? Tai muistatko aikaa, jolloin et itse välittänyt kyseisen juoman mausta?

Muistele koska tutustuit juomaan ensimmäisiä kertoja — huomaatko, että näihin kertoihin liittyi tapahtumia, joihin liittyi mukavia tunteita — eli joissa ajattelit jossain muodossa ”tämä on erityinen tilanne”? Tutullasi joka ei pidä juomasta ei ole koskaan herännyt tällaisia ajatuksia kyseisestä juomasta.

Esimerkiksi lapsena en pitänyt minkään viinin mausta. Teini-ikäisenä olin kyläjuhlissa, joissa valtavasti ihailemani nainen joi Orvieto Classico -valkoviiniä ja hän tarjosi sitä minulle. Olin imarreltu siitä, että hän antoi minulle huomiota ja piti minua niin aikuisena, että tarjosi viiniä, että otin tarjouksen vastaan. Olin niin ajatusteni lumoissa, että viini tuntui maistuvan suorastaan hyvältä.

Samoihin aikoihin sain juoda erilaisia valkoviinejä muissakin tilanteissa, jossa kuin olevani ”aikuisempi” ja ”arvostettu” — mikä kaikki oli tietenkin seurasta vain ajatuksista, joita satuin siinä tilanteessa ajattelemaan. Aloin pitää viinistä ja varsinkin Orvieto Classicosta, johon liittyi erityinen muisto.

Kun aloin saada Alkosta viiniä, ostin hieman kalliimpaa Orvieto Classicoa vain erikoistilanteisiin. Niinpä aina Orvieto Classicoa juodessani ajattelin jollain tasolla ”tämä on erityisen hieno tilanne” ja ”tunnen itseni aikuiseksi”. Jokainen juontikerta ylläpiti tai ehkä jopa vahvisti ajatusta, joka minulla liittyy Orvieto Classicoon.

Kymmenkunta vuotta sitten päädyin jopa Orvieton kaupunkiin ja join siellä Orvieto Classicoa tuomiokirkon vierellä olevassa hienossa ravintolassa. Ruoka oli poikkeuksellisen hyvää, aurinko paistoi, ajattelin kaikenlaisia kauniita ja ihania asioita. Reissu oli muutenkin erityisen tärkeä ja onnistunut. Näin viini sai lisää erityismerkityksiä mielessäni.

Aina kun juon Orvieto Classicoa, mielessäni välähtää ihailemani nainen tarjoamassa viiniä ja ennen kaikkea tuo ihana kesäpäivä Orvieton kirkon luona.

Sen ymmärtäminen että viini itsessään ei aiheuta minussa tunteita vaan ajatukset, joita ajattelen siihen liittyen, on ehkä vähän vienyt hohtoa kyseisen viinin juomisesta — mutta toisaalta en ole enää koskaan tilanteessa, jossa olen harmissani, jos kyseistä viiniä ei löydy kaupasta. Tajuan että yhtä hyvin voin kokeilla jotain muuta viiniä ja ajatella sitä juodessani yhtä lailla mieltä ylentäviä ajatuksia.

Jos katson mistä ruoista ja juomista pidän, pystyn tätä nykyä näkemään helposti mikä niistä ajattelemani ajatus luo hyvän fiiliksen.

Ikävä uutinen on tosiaan se, että jos kauheasti kiinnitän huomiota siihen, että vain ajatus luo positiivisen tunteen jonkin herkun tai tekemisen yhteydessä, asia menettää erikoismerkityksensä ja sitä kautta tunnetila ehkä vähän laimenee.

Mutta todella positiivinen uutinen on se, että kun näen ettei hyvä fiilis ole kiinni mistään tietystä asiasta, tekemisestä tai olosuhteesta, en ole koskaan tilanteessa, jossa ajattelisin ”en voi nauttia kahvihetkestä tässä kahvilassa täysin koska täällä ei ollut lempileivostani” tai ”huomiseksi suunnittelemani erikoispäivällinen ei voi tuntua yhtä hienolta, koska en saanut haluaamani lihaa”.

Sen näkeminen, että asiat ja tekemiset eivät itsessään luo yhtään mitään tunnetilaa on vapauttanut minut kokeilemaan rohkeammin myös sellaisia asioita, joihin olen yhdistänyt ennen jotenkin kielteisiä ajatuksia.

Esimerkiksi olen ajatellut jo pidempään (vrt. 17 vuotta), että olisi jotenkin hienoa ostaa syömäni liha aina oikeasta lihakaupasta. Samaan aikaan olen kokenut jotenkin kiusalliseksi tai vaikeaksi sen, että minun pitäisi keskustella lihakauppiaan kanssa lihasta.

Muutaman kerran olen uskaltautunut Hakaniemen halliin ostamaan jotain Reinin lihasta — mutta aika monta kertaa olen myös vain kävellyt ohi, kun olen kokenut etten kehtaa puhua lihakauppiaalle.

Kyllä, näin kävi vielä viime vuonna.

Asuessani Italiassa Mazzano Romano -nimisessä pienessä keskiaikaisessa kylässä pari kuukautta kirjailija-asunnossa uskaltauduin ostamaan pienestä lähilihakaupasta salsiccia-tuoremakkaraa. Näin kävi vain silloin kun kaupan ovi oli auki eikä siellä ollut muita asiakkaita. Ja silloinkin olin ensin tsempannut itseäni ajatuksella ”ne pitävät mua joka tapauksessa vain suomalaisena bimbo-blondina ja ovat vain mielissään että yritän puhua italiaa ja kokeilla paikallisia herkkuja”

Viime viikolla mieleni teki tehdä tuorepastan seuraksi lammas-ragu eli lammasjauhelihakastike. Pyörin Sörnäisissä, jonka perusmarketeissa ei ollut lampaanlihaa. Huomasin, että pieni muslimien pitämä lihakauppa Halal-liha, josta olin kuullut naapurin naiselta ja lukenut Hesarista oli auki. Kyllä, mielessä välähtivät vanhat ajatukset ”emmä kehtaa” -hengessä, mutta kuittasin ne vain ajatuksina, menin sen enempää miettimättä sisään, neuvottelin ongelmitta siitä, mistä palasta minulle tehdään lampaan jauhelihaa ja sain mitä halusin. Kastikkeesta tuli järjettömän hyvää.

Miksi on vaarallista luulla että asiat tekevät onnelliseksi?

Sen näkeminen, että hyvän fiiliksen luovat ajatukset, joita ajattelen jostain asiasta tai tekemisestä vapauttaa tekemään enemmän uusia asioita. Mikä tärkeintä: tämä ymmärrys estää meitä tekemästä asioita, joita jälkeenpäin kadumme.

Aika moni uskoo, että kivoja asioita tekemällä voi nostaa mielialaa. Joskus se näyttää toimivan, jos mieleen juolahtaa samaan aikaan muutenkin kevyempiä ajatuksia. On hyvä huomata, että sillä hetkellä kun mieleesi juolahtaa ajatus ”haluan tehdä jotain kivaa”, mielialasi on jo nousussa, koska et enää ajattele kurjia tunteita luovia ajatuksia.

Silloin kun ”hyvää mieltä tuottava” toiminta tai asia on elämää edistävää ja energiatehokasta ja näyttää toimivan, on ihan se ja sama tiedostatko että fiiliksen nousu johtui kevyemmistä ajatuksista vai luuletko virheellisesti sen johtuvan siitä mitä teit.

Eli jos mielialasi näyttää nousevan kun käyt lenkillä, siivoat, katsot televisiota, meikkaat, juttelet kaverin kanssa, keität kupin kahvia, hoidat puutarhaa tai otat nokoset, niin on ihan sama miksi mielialasi nousi.

Mutta joskus yritämme erheellisesti lääkitä kurjaa mielialaa asioilla, joiden tekeminen harmittaa myöhemmin: shoppaamme asioita joihin meillä ei ole varaa ja joita emme tarvitse, syömme suklaata suruun, vaikka haluamme laihtua, juomme niin paljon päihteitä, että se alkaa olla jo terveysriski tai käyttäydymme seksuaalisesti holtittomasti, koska oletamme seksin saavan meidät tuntemaan itsemme rakastetuksi ja halutuksi.

Vielä enemmän ongelmia voi aiheuttaa jo täysin virheellinen lähtöajatus, että huonossa fiiliksessä on jotain vaarallista tai pahaa ja että meidän pitää tehdä aktiivisesti jotain päästäksemme siitä mahdollisimman pian eroon.

Huonossa fiiliksessä ei ole mitään väärää tai pahaa, koska se kertoo vain ajatuksista, jotka sillä hetkellä juolahtivat mieleesi ja joilla ei useinkaan ole juuri mitään tekemistä sen tilanteen kanssa, jossa juuri sillä hetkellä olet.

Meidän ei tarvitse tehdä mitään ikäviä tunteita herättäville ajatuksille, koska ne vaihtuvat hetken päästä itsestään kevyempiin ja kivempia tunteita herättäviin ajatuksiin. Se on ajatuksen luonne.

Mitä vähemmän näemme huonot fiilikset ongelmana ja mitä selkeämmin tajuamme, että ne johtuvat vain ja ainoastaan ajatuksistamme, sitä nopeammin fiilis nousee.

Pitkittynyt kurjalta tuntuva tunnetila johtuu nimenomaan siitä, että ajattelet ”en halua että minulla on huono fiilis” ja yrität aktiivisesti tehdä jotain päästäksesi eroon ikävästä tunteesta — muuttaa olosuhteita, toimia toisin tai aktiivisesti ”taistella” pahaa oloa vastaan vaikkapa tekemällä asioita, joita pidät kivana.

Kun huomaan itse olevani huonolla fiiliksellä, olen OK sen kanssa, koska tajuan ettei tunteissani ole mitään pahaa tai vaarallista — olen vain jonkin ikävän ajatuksen vallassa, joka näyttää enemmän todellisuudelta kuin ajatukselta.

Useimmiten en viitsi edes lähteä etsimään ja analysoimaan kurjaa fiilistä aiheuttavaa ajatusta, koska tiedän että ajatus vaihtuu ennemmin tai myöhemmin johonkin kevyempään ajatukseen.

Suhtaudun tätä nykyä huonoihin fiiliksiin samalla tavalla kuin sateeseen. Nähdessäni että sataa, en (enää) ota sitä mitenkään henkilökohtaisesti edes silloin, kun sade estää minua tekemästä jotain mitä olin ajatellut tehdä. Sen sijaan keksin sateen loppumista odotellessani jotain muuta tekemistä, jota sade ei estä tai pilaa.

Mielentilan nousua odotellessani keskityn tekemään jotain sellaista, jota alhainen mielentila ja sen mukanaan tuoma sumeampi ajattelu ei haittaa. Se mitä teen voi olla yhtä lailla jotain arkirutiineja kuin jotain sellaista, mikä on kivaa, mutta ei vaadi kauheasti ajattelua.

Mutta koska en tee mitään JOTTA minulla olisi parempi olo, vaan pikemminkin käyttääkseni odotusajan jotenkin fiksusti tai mukavasti, en ajaudu tätä nykyä juuri koskaan tilanteeseen, jossa menisin alhaisessa mielentilassa ostamaan asioita joita en tarvitse tai edes syömään niin paljon herkkuja, että lihoaisin.

Niinpä en myöskään ahdistu, jos mielentila ei heti näytä nousevan — saati haaskaa aikaa turhaan tunteiden ja ajatusten analysointiin vajaatoiminnalla toimivilla aivoillani enkä siksi ajaudu entistä huonompiin fiiliksiin. 

Miksi kivojen asioiden tekeminen on OK?

On fakta, että teet ihan joka elämäsi hetki jotain. Jos ei muuta niin istut paikallasi tai nukut.

Se, mitä koet tässä hetkessä riippuu siitä, mitä ajattelet tässä hetkessä.

Miksi et siis tekisi asioita, joiden ajattelet jo valmiiksi tuntuvan kivoilta ja kiinnostavilta? Tai joiden ajatteleminen tuntuu oikealta tai jopa tärkeältä? Antaa palaa!

Olennaista ei ole mitä teet ja mitä ajatuksia ja sitä kautta tunteita tekemisesi herättää sinussa.

Olennaista on nähdä, että se, mitä tunnet ei automaattisesti riipu siitä mitä teet.

Toisin sanoen olet vapaampi kuin luulet!

Voit tuntea hyvää oloa, onnea, iloa ja rakkautta ihan yhtä lailla tehdessäsi asioita, joita et ole koskaan ennen tehnyt tai joiden olet jopa ennen uskonut aiheuttavan sinussa jotenkin kurjia fiiliksiä.

Miksi voi olla fiksua tehdä monenlaisia asioita?

Jos oletat että vain tietyt asiat ja teot voivat luoda sinulle hyvän fiiliksen, voi olla että jämähdät tekemään vain vanhastaan kivana pitämiäsi asioita. Eikä siinäkään ole sinällään mitään vikaa. Se vain johtaa siihen, että muistikuvasi ja kokemuksesi elämästäsi on kapeampi tai ohuempi kuin jos tekisit kaikenlaisia asioita.

Emme muista elämää jatkuvana filminauhana, vaan lyhyinä väläyksinä hetkistä, jolloin ajattelimme tai tunsimme jotain erityistä.

Jos teet aina samoja asioita — vaikkakin asioita, jotka ovat kivoja ja hauskoja — hyvin samankaltaiset muistot ikään kuin sulautuvat yhdeksi muistoksi. Kärjistetysti voidaan sanoa, että jos teet aina kymmentä samaa kivaa asiaa, vanhoilla päivilläsi sinulla on kymmenen kivaa muistoa.

Testaa jos et usko:

Muistele viimeisiä viittä vuotta. Mitkä muistot nousevat mieleesi? Mitkä muistot tuntuvat vahvemmilta kuin toiset? Veikkaan että ne, jotka jotenkin poikkesivat tavanomaisista tapahtumistasi.

Tämän takia useimmat kokevat lasten saamisen tekevän elämästä jotenkin täyteläisempää, koska lasten kasvaminen tuottaa jatkuvasti täysin uusia tilanteita, ajatuksia ja tunteita.

Kun teemme paljon kaikenlaisia asioita, jotka herättävät meissä paljon erilaisia ajatuksia ja sitä kautta tunteita, muistellessamme kulunutta elämäämme elämä tuntuu jotenkin rikkaammalta, täyteläisemmältä ja jopa pidemmältä, kuin jos olemme tehneet vain samankaltaisia asioita, jotka herättävät samankaltaisia tunteita.

Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että elät koko elämäsi rutiinien varassa, mutta sillä hetkellä kun näet, että olet vapaa tuntemaan hyvää oloa olosuhteista riippumatta ja että sinulla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun ja sitä kautta uudenlaisiin tunnetiloihin, mieleesi alkaa juolahtaa kaikenlaisia uusia asioita, joita haluat kokeilla ja tehdä.

Ja samalla yleensä näet myös miten voit toteuttaa uudet ideasi — jopa silloin kun alhaisessa mielentilassa niiden toteuttaminen tuntui mahdottomalta.

Haluatko nähdä VIP-jäsenille tarkoitetut webinaarit ja viikottaiset videot, kuunnella podcastit ja osallistua ryhmävalmennuspuheluihin? Liity nyt Kutri.net:in VIP-jäseneksi!

Julkaistu

Tavoitteet ovat turhia

Yksi jännittävä asia, joka inhimillisen kokemuksen ymmärtämisestä voi seurata on sen näkeminen, että tavoitteet ovat järjettömiä. Tai tarkemmin sanoittuna tavoitteet, joiden takana on salainen ajatus: ”sitten kun olen saavuttanut tavoitteeni…”

Voit kokea täyttä onnea, rakkautta, hyvää oloa, itsearvostusta, vahvuutta, hyvää mieltä, levollisuutta, vaurautta, turvallisuuden tunnetta  ja mielenrauhaa tässä ja nyt — olosuhteista riippumatta.

Tämä on fakta — ei vain hurahtaneen naisen hulluttelua. Se perustuu sille faktalle, että tunnet joka hetki vain oman ajattelusi. Sillä hetkellä kun näet, että tyytymättömyyden tunne on seurausta omista ajatuksistasi — ei niinkään siitä, mitä juuri tällä sekunnilla tapahtuu — se menettää voimansa.

Olipa elämäntilanteesi mikä tahansa, jossain päin maailmaa on joku, joka tuntee vastaavissa tai vaikeammissakin olosuhteissa hyvää oloa. Ja jos tarkkoja ollaan: todennäköisesti sinäkin koet hyvää oloa — ehkä jopa päivittäin — jo nykyisissä olosuhteissasi.

Ongelmanasi on vain se, että et kiinnitä siihen huomiota tai anna sille painoarvoa, vaan oletat että kurja fiilis on perustilasi ja onni vain ohimenevää harhaa. Sori, asia on ihan päinvastoin.

Miksi tavoittelet mitä tavoittelet?

Katso omia tavoitelistojasi. Näe itsesi sielusi silmin tilanteessa, jossa olet juuri saavuttanut tavoitteesi. Mitä näet, kuulet, haistat ja tunnet? Miltä sinusta tuntuu? Tunnetko itsesi jotenkin onnellisemmaksi, tyytyväisemmäksi, rakastetummaksi, arvostetummaksi, menestyneemmäksi tai paremmaksi ihmiseksi kuin mitä olet tänään?

Kuinka moni tavoitteistasi on tällainen ”sitten kun…” -tavoite. Huomaatko miten ajatus ”sitten kun…” saa tämän hetken tuntumaan jotenkin vajavaiselta tai vähemmältä?

Tavoitteet ovat turhia. Uskotellessamme itsellemme ja muille että meillä pitää olla tavoitteita, kerromme rivien välissä että meiltä puuttuu jotain ja meidän on hankittava se tai muuten olemme tuomittuja elämään puutteessa koko elämämme.

Kun kysyn ihmisiltä mitä he haluaisivat tehdä, jos he tietäisivät että he voivat olla jo tänään ja näissä nykyisissä olosuhteissa täydellisen onnellisia ja tuntea suurta rakkautta ja hyvää oloa, yleisin vastaus on ”en mitään”.

He ovat väärässä.

Se, ettei meillä ole tavoitteita, ei tarkoita sitä, että jäämme lepäämään laakereillamme.

Se tarkoittaa sitä, että silloin päästämme vapaaksi synnynnäisen luovuutemme, uteliaisuutemme sekä oppimisen ja tekemisen halumme.

Katso pieniä lapsia. He eivät tavoittele mitään ollakseen onnellisia, arvostettuja, menestyneitä tms. Silti he ovat koko ajan liikkessä: tutkimassa, luomassa, oppimassa ja ymmärtämässä. He tekevät asioita nähdäkseen pystyykö ne tekemään. He luovat asioita koska he voivat luoda niitä.

Minulla ei ole enää mitään tavoitteita. Silti työskentelen pitkäjänteisesti eräiden projektien kimpussa. Miksi?

Koska minulla on visioita. Ja monet visioistani saattavat näyttää ulkopuolisesta jopa isommalta kuin aiemmat tavoitteeni.

Mikä erottaa tavoitteet visioista?

Sillä millä nimellä kutsut projektiasi ei oikeasti ole väliä. Edes sillä, mikä projektisi on, ei ole väliä. Vain se on olennaista, mistä fiiliksestä käsin toteutat projektiasi.

Kahdella ihmisellä voi olla täsmälleen samanlainen hanke, jota he molemmat kutsuvat vaikkapa unelmaksi, mutta se, mitä he kokevat hankkeen alussa, aikana ja toteuduttua voi olla kuin toiselta planeetalta, koska toinen lähti toteuttamaan sitä voidakseen paremmin ja toinen siksi, että voi jo hyvin, mutta oli utelias näkemään miten voi toteuttaa hankkeen.

Tavoitetta tavoitellessasi lopputulos on lopulta tärkeämpää kuin tekeminen.

Teet asioita jotta sinulla olisi parempi olla. Jos et saavuta tavoitetta tai tavoitteen saavuttaminen hidastuu, se on kamala asia, koska se tarkoittaa että joudut odottamaan entistä kauemmin onnea.

Tavoitteen asettaminen menee kärjistetysti näin:

  1. Tunnet että elämästäsi puuttuu jotain — tai saatat jopa tuntea suoraan itsesi tyytymättömäksi tai kokea etteivät muut arvosta tai kunnioita sinua.
  2. Mietit mikä voisi saada sinut tuntemaan toisella tavalla.
  3. Katsot muita ihmisiä, jotka näyttävät nauttivan onnesta, rakkaudesta, ihailusta, menestyksestä, turvallisuudentunteista, itsevarmuudesta jne.
  4. Yrität päätellä mikä heidän elämässään oleva asia — jokin mitä he omistavat tai tekevät — luo kaipaamasi tunteen.
  5. Alat tavoitella ko. asiaa voidaksesi kokea saman tunteen.
Joskus kuvio voi alkaa myös niin päin, että olet ihan OK oman elämäsi kanssa, kunnes alhaisessa mielentilassa tulet verranneeksi elämääsi jonkun toisen elämään, joka sillä hetkellä näyttää jotenkin paremmalta. Niinpä lähdet tavoittelemaan hänen elämäänsä olettaen sen tekevän sinut onnellisemmaksi tms.

Visiossa tärkeintä on luominen.

Saat vision ja lähdet uteliaana katsomaan miten sen voisi toteuttaa. Visoiden toteuttaminen tuntuu pikemminkin leikiltä, vaikka välillä voit joutua tekemään paljonkin töitä niiden eteen tai pähkäilemään pitkään jonkin kinkkisemmän kohdan kanssa.

Lopputulos voi olla hyvinkin erilainen kuin alkuperäinen visiosi, mutta se ei ei haittaa, koska luova prosessi on tärkeämpi kuin alkuperäisestä visiosta kiinni pitäminen.

Joskus visioiden toteuttaminen voi jäädä kesken — kunnes vuosia myöhemmin se palaa mieleesi ja keksit kokeilla voisitko saada sen vietyä loppuun nykyisillä tiedoillasi ja taidoillasi.

Vision seuraaminen menee kärjistetysti näin:

  1. Jokin asia herättää uteliaisuutesi tai alat miettiä miten jonkin käytännön ongelman voisi ratkaista — tai sitten et tee mitään erityistä, kun mieleesi juolahtaa idea tai useita ideoita siitä, miten jonkin asian voisi tehdä toisin kuin ennen tai mikä olisi kiinnostavaa tai kivaa.
  2. Haluat nähdä miten homma onnistuisi käytännössä tai pystytkö sinä tekemään sen.
  3. Voi olla että fiilistelet pitkäänkin visiollasi, ennen kuin tartut toimeen — ja joskus pelkkä fiilistely riittää.
  4. Näet ensimmäiset askeleet kohti vision toteuttamista ja otat ne koska se tuntuu oikealta, kiinnostavalta tai hauskalta.

Minulla on visio(ita)

Visio stressittömästä Suomesta tuli äkkiarvaamatta kun kävelin kadulla ja mieleeni juolahti opettajani Robin Charbitin kommentti ”kuka tahansa voi oppia tämän, jos teet siitä hänelle relevanttia ja konkreettista.”

Yhtäkkiä näin miten tämän ymmärryksen voisi opettaa koko Suomelle ja ajatus sen toteuttamisesta tuntui — ja tuntuu yhä — jotenkin oikealta, helpolta ja selkeältä. Ei hienolta, ei erikoiselta, ei edes upealta — vain oikealta. Samalla tavalla kun tuntuu oikealta neuvoa eksyneitä turisteja, avata ovi muille tai auttaa naapureita.

Visio keittiöuudistuksesta, jota olen tehnyt viimeisen parin viikon ajan, lähti siitä, että tajusin ajattelevani ”sitten kun mulla on keittiö, alan panostaa ruoanlaittoon” . Bongattuani oman sitkuiluni, tajusin että suurin käytännön este kokkausinnolleni on tiskikoneen puute ja yhtäkkiä näin, miten voin hankkia tiskikoneen jo nyt ilman isoa keittiöremonttia.

Saatuani tiskikoneen asennettua sain vielä suuremman vision siitä, miten muutan keittiötä toimivammaksi ilman varsinaista keittiöremonttia. Siltä seisomalta aloin toteuttaa visiota siirtämällä jääkaappia, pistämällä miehen vaihtamaan kaverinsa kanssa keittiön pöydän työhuoneellani olevaan pöytään ja hakemalla Ikeasta hyllyn ja työtaso-hyllykön uutta leipomisnurkkaani varten (kirjoituksen alussa kuvassa).

Nyt täällä on äidiltä etukäteis-synttäri- ja joululahjana saatu jääkaappi-pakastin, huuto.net:issä vahingossa omalta serkultani huutamani Herb:ie sisäpuutarha, äidiltäni haettu vanha pastakoneeni, kirppiksiltä hommattuja lisävarusteita ja Kierrätyskeskuksesta haetut kaksi tuolia. Lopputulos: alkuperäistä visiotani kotoisampi ja toimivampi keittiö, jossa koko perhe viihtyy, jossa on helppo kokata ja leipoa  ja jonne on kiva kutsua ihmisiä kylään.

En ole yhtään sen onnellisempi kuin ennen uudistusta. Vaikka keittiömme on toimivampi ja viityisämpi, kokonaisuutena arvioiden elämäni ei ole parempaa kuin pari viikkoa sitten. Se on vain uudella tavalla kivaa ja innostavaa.

Pari viikkoa sitten innostukseni ja inspiraationi suuntautui nettisivujen tekemisen opiskeluun ja sitä sivuavien teorioiden lukemiseen. Viimeisen kahden viikon ajan olen ollut fiiliksissä toteuttamassa visiotani keittiöstä. Nyt toteutan iloani ja inspiraatiotani mm. kokkaamalla.

Samaan aikaan tässä rinnalla on kulkenut koko ajan ne innostuneet ja iloiset ajatukset, jotka liittyvät tämän sivuston päivittämiseen ja se mielihyvän tunne, joka suuntautuu Kolme prinsiippiä -virtuaalikurssin tekemiseen.

Jos vertaan elämääni vuoden takaiseen tilanteeseen, koen kyllä minuuteissa mitattuna enemmän onnea ja hyvää oloa kuin tuolloin, mutta se ei johdu paremmista puitteista, koska keittiöuudistusta ja raskautta lukuunottamatta kaikki on ennallaan.

Se ei johdu edes asioista, joita teen, vaan ihan vain ymmärryksestä, jonka ansiosta en ota huonoja hetkiä niin vakavasti, saati pitkitä omaa kurjuutta turhaan tekemällä alhaisesta mielentilasta ongelmaa.

Ja kun en rajoita hyvää oloani omilla ajatuksillani (”en voi olla onnellinen ennen kuin…”; ”sitten vasta olenkin onnellinen…”), sisäsyntyinen hyvinvointini, onnellisuuteni ja rakkauteni saa virrata vapaasti.

Mitä sinä haluaisit luoda, jos antaisit itsesi olla jo tänään täysin onnellinen?

Julkaistu

Mitä pelko oikeasti on ja miksei oikeasti ole mitään pelättävää?

”Mitä sä oikein hörötät siellä?” mieheni huikkasi olohuoneesta.

”Näitä NLP-sivustoja,” vastasin keittiöstä. Kävelin yhä naureskellen miehen luo. ”Jotenkin niin liikuttavaa ja surkuhupaisaa, miten nämä ihmiset ihan tosissaan luulevat, että meidän pitää oppia paremmin vaikuttamaan muihin ja muuttaa niiden käytöstä ja tunteita. Tai ylipäätään kontrolloida yhtään mitään, buhahahhaahaa!”

Vuosi sitten en olisi nauranut. Silloin minäkin olisin halunnut oppia lukemaan toisia paremmin ja varmistamaan, että viestini menee perille. Silloin minäkin halusin kontrolloida omia tunteitani ja hallita käytöstäni. Silloin minäkin elin jatkuvan pelon vallassa, vaikken edes tajunnut pelkääväni.

Nyt näen kristallinkirkkaasti, että maailma on hyvä paikka. Missään ajatuksissani tai tunteissani ei ole sinällään mitään väärää. Ne ovat vain ajatuksia ja tunteita. Kun en tee niistä ongelmaa, ne eivät ongelma.

Kaikki tunteeni ovat minussa ja syntyvät minussa, eikä minun siksi tarvitse saada muita käyttäytymään tai tuntemaan haluamallani tavalla voidakseni itse tuntea onnea, rakkautta tai hyvää oloa.

Näen myös kristallinkirkkaasti, miten juuri se, että yritämme kontrolloida tunteitamme, ajatuksiamme tai muita ihmisiä estää meitä näkemästä totuuden itsestämme:

Että olemme kaikki hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Että meillä on sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät automaattisesti hyvään oloon heti kun annamme sille tilaisuuden.

Että meillä on sisäinen viisaus, joka ohjaa meidät automaattisesti tekemään elämää edistäviä ratkaisuja ja olemaan rakastavia ja oikeudenmukaisia muita kohtaan.

Että voimme tuntea täyttä onnea milloin tahansa olosuhteista riippumatta ja että meidän ei tarvitse mitenkään kehittää luovuuttamme — riittää, että näemme totuuden itsestämme.

Eniten minua nauratti NLP:tä opettavien tahojen sivuilla se, miten vilpittömästi ko. tahot uskoivat auttavansa ihmisiä pääsemään eroon peloistaan — vaikka juuri markkinoimalla ajatusta, että meidän pitää päästä eroon ”rajoittavista peloista” he tekevät keksitystä pelosta todellisempaa!

Todellinen pelko vs. keksitty pelko

Kaikki pelko syntyy tasan yhdellä tavalla: ajattelemalla.

Ilman ajatusta siitä, että sinua kohti juokseva harmaakarhu on vihainen ja voi syödä sinut, et voi tuntea pelkoa. Ilman ajatusta: ”Esitykseni menee pieleen ja muut nauravat minulle”, et voi pelätä esiintymistä. Ilman ajatusta rakkaasi kuolemasta et voi pelätä hänen kuolemaansa.

Ilman ajatusta ei ole pelkoa.

Ihmismieltä ei ole alunperin suunniteltu sellaisiin turvallisiin pullamössö-olosuhteisiin, jossa me elämme. Pelko on tarkoitettu suojamekanismiksi olosuhteisiin, jossa elämme jatkuvassa hengenvaarassa. Ympäristössä, jossa joku voi hetkellä millä tahansa hyökätä kimppuusi ja raiskata, pahoinpidellä tai tappaa sinut tai läheisesi. Me länsimaalaiset unohdamme, että aika moni ihminen elää tälläkin hetkellä sellaisessa maailmassa.

Niissä olosuhteissa ihmiset oppivat pienestä pitäen erottamaan todellisen pelon kuvitellusta pelosta.

Koemme todellista pelkoa silloin, kun olemme välittömässä hengenvaarassa.

Kaikki muu pelko on kuviteltua pelkoa.

Koska viimeksi sinä olit välittömässä hengenvaarassa? Minä olen ollut sellaisessa oikeastaan vain kerran elämässäni.

Loppiaisena 2009 lähdin typeryyksissäni ajamaan yliväsyneenä Haarajoelta Helsinkiin. Huomasin kyllä olevani väsynyt, mutta oletin selviäväni puolen tunnin matkasta kunnialla. En selvinnyt.

Ajoin ohituskaistaa, koska yritin päästä nopeasti kotiin. Koivukylän kohdalla nuokahdin hetkeksi rattiin. Säpsähdin samantien hereille, kun autoni alkoi täristä ajettuani penkalle. Tein paniikissa korjausliikkeen, jonka ansiosta auto lähti liukkaalla tiellä heittelemään holtittomasti toiseen suuntaan.

Heti menetettyäni auton hallinnan karjaisin vain ”enkelit, auttakaa”. Sitten kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa — ja kuitenkin salamannopeasti. Auto pyöri kolmen kaistan läpi tien toiselle puolelle ja jatkoi matkaa kyljellään ja perä edellä tienpiennarta pitkin kohti Helsinkiä. Minä suojasin kädellä kasvojani, kun kuljettajan puolen hajonneesta sivuikkunasta lensi autoon havuja ja hiekkaa… Sitten auto pysähtyi ja tömähti  takaisin neljälle renkaalle.

Istuin hetken tyrmistyneenä paikallani. Sitten pyörittelin niskojani, liikutin jalkojani, kokeilin kasvojani ja havaitsin olevani täysin ehjin nahoin. Hyppäsin autosta ja kiersin sen nähdäkseni autolle tulleet vauriot. Kuljettajan puolen etuikkuna oli rikki, sivupeili lentänyt ties minne ja auton toinen kylki kuin perunapelto, mutta muuten kaikki oli OK.

Totesin helpottuneena, ettei missään näkynyt merkkiä siitä, että tieltä ajautumiseni olisi aiheuttanut muita kolareita. Pieni ihme siihen nähden, että iltakuuden aikaan Lahden moottoritiellä oli vielä paluuruuhka. Paikalle rientäneet kauhistuneet ihmiset komensivat minut takaisin autoon odottamaan ambulanssia.

Itku tuli vasta kun soitin miehelle ja vanhemmille kertoakseni mitä oli tapahtunut.

Aina kun ajan paikan ohi kiitän jotain korkeampaa voimaa siitä, että minä ja kanssa-autoilijat selvisimme tapahtumasta yhtenä kappaleena.

Sen lisäksi olen muutaman kerran elämässäni ollut tilanteessa, jossa ajatus kuolemasta kävi mielessä, mutten ollut todellisessa vaarassa: roikkuessani pillastuneen hevosen selässä ja eksyttyäni Thaimaassa keskelle ei-mitään ilman vettä ja ruokaa.

Vaikka olen ollut oikeassa hengenvaarassa vain kerran, olen kokenut elämässäni määrättömästi pelon tunteita. Tällöin minua on pelottanut vahva mielikuva kuvitellusta tulevaisuuden tapahtumasta: läheisen kuolemasta, henkilökohtaisesta konkurssista, vakavasta sairaudesta, itseni nolaamisesta tai hylätyksi tulemisesta.

Vaikka pelko on tuntunut todelliselta, se on ollut täysin keksittyä. Käytännössä aina pelko on ollut myös turhaa, vaikka osa pelkäämistäni tapahtumista on tapahtunut. Miksi? Koska en ole oikeasti pelännyt tulevaa tapahtumaa, vaan tunteita, joita olettanut sen herättävän.

Pelkäät vain omia tunteitasi

Mikäli et ole akuutissa hengenvaarassa, jossa et ehdi juuri miettiä mitään, todellinen pelkosi ei ole hengenmenetys vaan tunteet, joita uskot tulevan tapahtuman herättävän.

Testaa jos et usko:

Mieti jotain asiaa, jota pelkäät. Kuvittele, että yhtäkkiä olisit täysin kyvytön tuntemaan yhtään mitään — edes pelkoa siitä ettet tunne mitään. Miltä asia nyt näyttää?

Pelkäätkö kuolemaa? Minä pelkään aina silloin tällöin. Mutta en pelkää sitä, että elämäni loppuu vaan sitä, mitä tunteita uskon oman kuolevani herättävän minussa ja muissa.

Kun kuvittelen oman kuolemani, kuvittelen itseni joko hetkeä ennen kuolemaa tiedostamassa että ”nyt mä kuolen” ja sitten tuntemassa voimakasta surua ja ahdistusta siitä, että elämä on ohi. Kuvittelen itseni henkenä kuoleman jälkeen katsomassa surevia omaisiani ja olevani pahoillani heidän puolestaan. Kuvittelen itseni ikuisuuden ajan mustassa tyhjyydessä ajattelemassa ”no tässäkö tämä nyt oli”.

Hassuinta tässä on se, etten voi mitenkään tietää mitä kuolemani hetkellä ja jälkeen tapahtuu. Ehkä kuolema tulee niin yllättäen, etten ehdi tajuta kuolevani. Ehkä kuoleman hetkellä tietoisuuteni ja ajatteluni lakkaa, jolloin en voi tuntea tai kokea yhtään mitään — en edes sitä, etten koe ja tunne mitään. Ehkä sieluni siirtyy johonkin henkimaailmaan, jossa se näkee tässä kaikessa jonkin isomman pointin ja sitä kautta näkee myös sen, ettei missään ole mitään pelättävää. En tiedä.

Mutta sen tiedän, etten minä pelkää kuolemaa. Minä pelkään mahdollisia tulevia tunnetiloja.

Sinä et tarvitse muilta mitään

Kaikkein eniten minua naurattivat NLP:tä opettavien tahojen myyntipuheet ”toisiin vaikuttamisesta” ja ”toisten tunteiden ja käytöksen muuttamisesta — jopa heidän huomaamattaan” eli suomeksi sanottuna toisten manipuloinnista. 

Hetkinen.

Mitä sinä pidät ajatuksesta, että joku opettelee tekniikoita, joilla hän voi vaikuttaa sinuun ja muuttaa tunteitasi ja käytöstäsi, ehkä jopa huomaamattasi?

Mitä sinä pidät ajatuksesta, että keskustelet jonkun sellaisen kanssa, joka yrittää ”hypnoottisella puheellaan” saada sinut taipumaan hänen kannalleen? Tai luoda sinuun paremman suhteen käyttämällä jollain kurssilla oppimiaan tekniikoita?

Buahaahhaaaaa! Minua ajatus naurattaa ihan hulluna!

Voi hyvät hyssyrät.

Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka on täysin sinut itsensä ja maailman kanssa? Joka on niin täynnä rakkautta ja hyvää oloa, ettei hän koe tarvitsevansa keneltäkään mitään?

Vertaa tätä ihmistä ihmiseen, joka haluaa niin epätoivoisesti saada sinulta jotain, että menee kurssille oppiakseen miten voi taivuttaa sinut paremmin tahtoonsa.

Kumman sinä otat mieluummin ystäväksesi? Entä puolisoksesi?

Kumpi ihminen sinä haluaisit olla?

SHOKKIPALJASTUS: Siitä riippuen missä mielentilassa tietyllä hetkellä olet, sinä voit olla kumpikin heistä.

Sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava

Moni olettaa virheellisesti että hän on ajatuksensa, tunteensa ja toimintansa. Kun tietää miten paljon ajatuksemme ja mielialamme vaihtelevat, ei ole mikään ihme, että nämä ihmiset kokevat etteivät tiedä kuka he ovat. Aika skitsofreeninen lähestymistapa siis, eikä edes totta.

Sinä et ole ajatuksesi, tunteesi ja toimintasi, vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii.

Testaa jos et usko:

Ensimmäinen esimerkki

Kuvittele että yhtäkkiä aikakoneella viereesi tuodaan vastasyntynyt sinä, 2-vuotias sinä, 8-vuotias sinä, 14-vuotias sinä, 20-vuotias sinä, 30-vuotias sinä jne. He kaikki näyttävät hieman erilaisilta — osa todella erilaisilta.

Kuvittele, että voimme kuulla ja nähdä heidän ajatuksensa. Heidän ajatuksensa kuulostaisivat todella erilaisilta — jopa silloin kun he ajattelisivat samaa asiaa.

Siitä huolimatta heissä olisi jokin hassu ”samuus”, josta tietäisit että kysesssä on sama ihminen. Se samuus on sinä — ajatukset, tunteet ja toiminta ovat jotain mitä sinä teet ja koet.

Toinen esimerkki

Oletko koskaan tavannut vuosien jälkeen ihmistä, jonka tunsit esimerkiksi lapsena tai nuorena? Elämäntilanteenne ja maailmankuvanne voi olla muuttunut paljonkin, mutta siitä huolimatta ihmisessä on jotain tuttua.

Ajatuksesi määrittävät tunteesi ja sitä kautta toimintasi.

Ajatuksesi ja tunteesi voivat vaihdella todella rajusti jopa muutaman minuutin sisällä siitä riippuen, miten alhaisessa tai korkeassa mielentilassa olet eli miten kirkasta tai sumeaa ajattelusi on.

Meillä kaikilla on hetkiä, jolloin olemme rentoja, rauhallisia ja levollisia ja näemme elämämme tai ainakin jonkin asian todella kirkkaasti ja selkeästi. Usein nämä hetket tuntuvat tulevan ns. puskan takaa — ilman, että teemme yhtään mitään erityistä. Ja juuri se, että pääsemme tähän tilaan nimenomaan tekemättä yhtään mitään kertoo siitä, että se on meidän perustilamme.

Samalla lailla kuin veden pinta tyyntyy, jos se jätetään rauhaan, myös oma mielemme tyyntyy, kun annamme ajatustemme ja tunteidemme olla rauhassa.

Näinä kirkkauden hetkinä emme koe tarvitsevamme mitään, vaan kaikki on tässä. Meillä on tunne, että vaikkeivät asiat mene niin kuin mieluiten toivoisimme niiden menevän, missään ei sinällään ole mitään vikaa. Näemme, että olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Niinpä pystymme olemaan ns. oma itsemme.

Niissä hetkissä näemme, ettemme tarvitse mitään typeriä tekniikoita tai systeemejä vaikuttaaksemme toisiin ihmisiin, koska näemme ettei meidän onnellisuutemme tai rakastettavuutemme ole kiinni heidän tekemisistään. Niinpä pystymme tuntemaan heitä kohtaan täyttä rakkautta ilman sääntöjä, ehtoja ja vaatimuksia.

Sitä rakkautta, jota vanhemmat saattavat tuntea lastaan kohtaan ilman mitään erityistä syytä. Sitä rakkautta, jota pienet lapset tuntevat usein vanhempiaan kohtaan. Tai mitä tunnemme omia lemmikkieläimiämme kohtaan, vaikkeivat nämä tee mitään erityistä.

Kävin äsken makuuhuoneessa, jossa mieheni ja lapseni nukkuu. Sillä hetkellä he eivät tehneet mitään. Siitä huolimatta tunsin niin valtavaa rakkautta heitä kohtaan, että silmiini nousi kyyneleet. He eivät tehneet tunnetta. Edes heidän näkemisensä ei tehnyt tunnetta. Se, että ajattelin sillä hetkellä miten valtavasti rakastin heitä sai minut kokemaan valtavaa rakkautta heitä kohtaan.

Meillä kaikilla on myös hetkiä, jolloin alhaisiin ajatuksiin sotkeutuneena emme näe totuutta itsestämme ja muista.

Niinä hetkinä harhaudumme ajattelemaan, että meissä on jotain vikaa tai että meiltä puuttuu jotain. Kuvittelemme että ”se jokin” on saatava itsemme ulkopuolelta — vaikka sitten väkisin manipuloimalla, juonimalla tai hypnoottisesti puhumalla.

Näissä hetkissä olemme keksityn pelon vallassa. Katsomme päämme sisäistä kauhuleffaa luullen sen olevan totta.

Onneksi nämä hetket ovat poikkeustilanteita, jotka menevät itsestään ohi. Mitä selkeämmin näemme, että tunnemme todellakin vain omat ajatuksemme — emmekä ole omat ajatuksemme, sitä nopeammin poikkeustila menee ohi.

Tähän ei tarvita mitään tekniikkaa, vain yksi isompi oivallus, joka näyttää sinulle totuuden elämästä ja itsestäsi.

Totuus naurattaa

Tällä hetkellä, kun olen korkeassa mielentilassa, näen kristallinkirkkaasti miten me kaikki olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Minua huvittaa se, miten välillä menemme mukaan alhaisen mielentilan ajatteluun luullen että todellisuus ”pakottaa” meidät tuntemaan mitä tunnemme.

Sellaisia höpsyköitä me kaikki välillä olemme. Erehtyminen on osa ihmisyyttä. Ja niin ovat kaikki tunteetkin — myös ne hetkittäin raskailta ja kireiltä tuntuvat.

Onneksi missään tunteissa ei ole mitään pahaa tai vaarallista, koska ne kertovat vain ajattelustamme, eivät todellisuudesta.

Minua naurattavat ihmiset, joiden näen pyörivän alhaisen ajattelun tilassa etsimässä tapoja ”tulla paremmaksi ihmiseksi”, ”tulla onnellisemmaksi”, ”tulla luovemmaksi”.Se on minusta yhtä hassua, kuin jos he pyörisivät ympäriinsä etsien omaa nenäänsä. 

Voi kullanmurut!

Tunnen valtavaa rakkautta ja lempeyttä niitä ihmisiä kohtaan, jotka ihan tosissaan uskovat, että he ja muut tarvitsevat jotain tekniikoita, strategioita, metodeja tai salaista tietoa voidatakseen kohdata toisen ihmisen ”oikein” ja saadakseen tältä onnea, rakkautta, hyväksyntää, arvostusta, kunnioitusta tai edes rahaa.

Ja miksi he haluavat sitä rahaa niin paljon, että opiskelevat manipuloimaan muita sen sijaan että luottaisivat omaan työhönsä ja tuotteeseensa ja lisäarvoon, jota se muille tuo? Koska he luulevat että he tarvitsevat rahaa voidakseen kokea onnen, arvostuksen, menestyksen ja rakkauden tunteita.

Voi rakkaat ihmislapset!

Katsot vain kauhuleffaa

Kuvittele, että katsot kauhuleffaa ja eläydyt elokuvaan niin täysillä, että unohdat katsovasi kauhuleffaa. Haluatko että joku tulee siinä tilanteessa opettamaan sinulle tekniikoita, joilla voit hallita kauhuasi — vai olisiko ehkä sittenkin fiksumpaa, että joku muistuttaa sinua siitä, että katsot kauhuleffaa?

Eräät tuntemani NLP-opettajat luulevat että he ovat opettamassa ihmisille, että nämä katsovat kauhuleffaa. Mutta jos joku katsoo kauhuleffaa eikä hänen pelkonsa ole todellista, miksi hänen pitäisi lähteä muuttamaan tai poistamaan kokemaansa tunnetta?

Ei tunne ole ongelma vaan se, että oletamme tunteen kertovan jotain meitä ympäröivästä todellisuudesta.

Aina kun annamme tavalla tai toisella ymmärtää että jostain kannattaa hankkiutua eroon, väitämme, että siinä on jotain väärää, huonoa, vaarallista tai haitallista.

Mieti itse: koska viimeksi olet halunnut päästä eroon jostain, mitä pidit hyvänä? Miten paljon sinun mielestäsi kannattaa nähdä vaivaa päästäkseen eroon jostain, joka on ok, vaikkei välttämättä ykköslempijuttusi?

Pelon, ahdistuksen ja jännityksen tunteissa ei itsessään ole mitään pahaa. Joskus jopa haluamme tuntea niitä. Siksi lapset tykkäävät kertoa kummitustarinoita. Siksi katsomme kauhuelokuvia, thrillereitä ja toimintaelokuvia. Siksi ostamme lehtiä, jotka kertovat kauheista ihmiskohtaloista. Siksi kertaamme työpaikan kahvitunneilla ja kavereiden kanssa puhelimessa tuttujen ja tutuntuttujen kovia kokemuksia. Siksi palaamme muistoissamme menneisyyden kauhun hetkiin ajatellen ”onneksi se on nyt ohi”.

Pelon, ahdistuksen ja jännityksen tunteet tuovat elämään lisää sävyjä ja rikkautta. Koemme ne ongelmiksi vain sillä hetkellä, kun luulemme että jokin itsemme ulkopuolinen asia pakottaa meidät kokemaan niitä.

Sillä hetkellä kun näemme, että tunnemme vain ja ainoastaan oman ajattelumme, pelosta, ahdistuksesta ja jännityksestä tulee vain yksi tunne muiden joukossa — tunne, joka menee kohta ohi, kun ajatuksemme taas vaihtuvat.

Haluatko herätä painajaisesta?

Tunnen täyttä onnea, rauhaa ja rakkautta, vaikka kukaan muu ei ikinä tajuaisi sitä, mitä tässä yritän näyttää.

Minulle riittää henkilökohtaisesti se, että näen muiden olevan OK ja näkevän vain painajaista, josta he säpsähtävät aika ajoin hereille, vaikka painajaista nähdessään he itse uskovat elävänsä helvetissä.

Mutta tämä ymmärrys, josta käsin katson maailmaa ja muita, tuo mukanaan hassun ilmiön.

Koska minun ei tarvitse tehdä mitään ollakseni onnellinen, rakastettu ja hyväksytty, yhtäkkiä käytössäni on valtavasti aikaa, energiaa ja aivokapasiteettia. Yhtäkkiä näen hyvin selkeästi mikä edistää elämää suuressa mittakaavassa ja mikä ei.

Näen, että on oikein edistää elämää siitä huolimatta, ettei minun onneni riipu mistään mitä teen.

Jos olisin kuullut jonkun sanovan näin vuosi sitten, en olisi pystynyt samaistumaan siihen, mitä hän sanoo. Enkä samaistunutkaan — olen ennen aina olettanut, että pyyteettömästi elämää edistävillä ihmisillä on ollut salainen motiivi saada näin itselleen enemmän onnea, hyväksyntää, mainetta ja kunniaa.

Nyt ajatus tuntuu todella hassulta.

Minä näen, että on oikein herätellä ihmisiä tähän ymmärrykseen.

Se, että jokin on oikein, ei välttämättä tunnu hyvältä tai hienolta — se tuntuu vain oikealta. Samalla tavalla kuin tuntuu oikealta sanoa että sukunimeni on Manninen ja väärältä sano että se on Smith.

Näen, että Suomella, ihmiskunnalla ja maapallolla olisi käyttöä ihmisille, jotka näkevät kirkkaasti sen, että me kaikki olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia.

Että meillä kaikilla on jo käytössämme valtava viisaus ja luovuus, ääretön rakkaus ja hyvin selkeä oikeudentaju.

Että elämä on oikeasti henkisesti kevyttä ja helppoa — paitsi niinä hetkinä, jolloin menemme mukaan alhaiseen ajatteluumme emmekä huomaa että tunnemme vain ajatuksemme.

Että ei ole mitään pelättävää. Että pahinta mitä meille voi tapahtua on oma ajatuksemme, mutta sekin vaihtuu pian uuteen.

Haluatko sinä herätä painajaisesta? Haluatko alkaa edistää elämää tavalla, joka sinusta tuntuu oikealta?

Ei hyvältä, ihmeelliseltä tai hienolta — pelkästään oikealta.

Et tarvitse heräämiseen lisää tekniikoita, teorioita, strategioita. Et tarvitse terapiaa. Et tarvitse hypnoottista puhetta ja mielikuvien muuttamista. Et tarvitse muistojen pyyhkimistä. Et tarvitse menneissä elämissä käymistä. Et tarvitse selvännäköijöitä, astrologeja tai tarot-kortteja.

Tarvitset vain yhden oivalluksen, joka näyttää sinulle totuuden itsestäsi ja elämästäsi. Sen, ettet tarvitse mitään ollaksesi onnellinen ja rakastettu. Sen, että sinä olet jo hyvä, ehjä ja rakastettava.

Sen, että jos et juuri tällä hetkellä näe tätä totuutta itsestäsi, tunnet vain ajattelusi ja ajatus, joka estää sinua näkemästä totuuden, vaihtuu kyllä kohta toiseen, parempaan ajatukseen.

”Henki minussa kunnioittaa henkeä sinussa.”

 

Julkaistu

Miksi uuden vuoden lupaukset eivät toimi (ja miksi ne kannattaa tehdä nyt)?

”Miksi teemme uudenvuodenlupauksia keskellä talvea kun on pimeää ja ankeaa ja olemme väsyneitä syksystä?”, valmennettavani kysyi. Kysymys oli niin hyvä, että menin hetkeksi ihan sanattomaksi. Tunsin itseni ”keisarin uudet vaatteet” -sadun keisariksi. Olinhan itsekin tehnyt viime tammikuussa oikein erillisen itsevalmennuspaketin aiheesta.

Sitten tunsin miten oivallus teki tietään mielessäni. (Kiitos T!) Toden totta — eihän uudenvuodenlupauksissa ole mitään järkeä! Mikään luonnossa ei muistuta meitä vuoden vaihtumisesta. Pimeys jatkuu vielä pitkään samanlaisena. Pahimmillaan tulee vieläkin kylmempää ja lisää lunta. Tunnemme itsemme väsyneeksi syksyn työputken jäljiltä ja pikkujoulukausi on sekin saattanut jättää meihin jälkensä — jouluhössötyksestä ja -mässäyksestä puhumattakaan.

Kuten valmennettavani pointtasi, liukas keli ei houkuta lenkille ja kaupassa on vain mauttomia tuontivihanneksia, joiden hinnat ovat huipussaan.

Toisin sanoen keskitalvi on huonoin mahdollinen aika aloittaa mitään uusia hankkeita.

Milloin olisi sitten paras aika pistää elämä remonttiin? Milloin energiatasomme ovat huipussaan, emme koe olevamme vielä työn uuvuttamia, valoa riittää, mutta arki auttaa luomaan uusia rutiineja ja kaupat, kasvimaat ja metsät pursuavat tuoreita kasviksia?

Tietenkin nyt syksyllä.

Omaksu uusi vuosirytmi

Perheissä jossa on koululaisia tai opettajia, vuotta tulee ehkä automaattisesti ajatelleksi syksyllä alkavan kouluvuoden kautta, mutta suosittelen että me muutkin kalibroisimme sisäisen kalenterimme uusiksi.

Syksy on uuden aloittamisen aikaa

Omassa sisäisessä kalenterissani vuosi alkaa nyt neljä kuukautta kestävällä syyskaudella, jonka alku sijoittuu elokuun puoleen väliin ja päättyy joulukuun puolessa välissä.

Elokuun kaksi viimeistä viikkoa on varattu arkeen sopeutumiselle kesäloman jälkeen ja uusien suunnitelmien laatimiselle. Arkeen palaaminen tuntuu usein haastavalta vain siksi, että joudumme ikään kuin uudestaan oppimaan vanhat rutiinit. Sopeuduttuamme taas arkeen olemme parhaassa mahdollisessa tilanteessa aloittaa uusia hankkeita. Rutiinit pyörivät taas omalla painollaan, mutta kesän muistot ja aurinkoiset syyspäivät antavat energiaa. Kaamokseen ja loskaan on vielä aikaa.

Syys- ja lokakuu, jolloin pimeys ei vielä paina liikaa päälle, ovat tehokkaan toiminnan aikaa. Tämä on aina ollut yksi tuotteliaimmista ajankohdistani ja kiinnostuksella odotan miten uusi sisäinen kalenterini auttaa minua ottamaan entistä paremmin ilon näistä kahdesta kuukaudesta.

Marraskuussa tahti alkaa hiipua. Se on ihan täysin OK ja jopa suotavaa silloin, kun näen miten olen tykittänyt syys- ja lokakuussa vitosvaihteella. Tässä vaiheessa hoidellaan vanhoja hommia kuntoon eikä enää aloiteta mitään uutta. Monella alkaa tässä vaiheessa jo ensimmäiset pikkujoulut ja marraskuun edetessä joulutunnelma alkaa kasvaa.

Joulukuun kahden (tai kolmen) ensimmäisen viikon aikana viedään loppuun tehtävät, jotka on saatava valmiiksi ennen vuoden loppua. Tärkeintä ei ole täydellinen suoritus, vaan asioiden riittävän hyvin valmiiksi saattaminen.

Keskitalvi on voimien keräämisen aikaa

Joulukuun puolesta välistä tammikuun alkupuolelle on lepäämisen, nauttimisen ja voimien keräämisen aikaa. Jos joulustressi meinaa iskeä päälle, siitä voi kieltäytyä muistuttaen itselleen mikä on tärkeää: rauhallisesti ottaminen ja itsensä kiittäminen siitä, että selvisi kunnialla (tai edes jotenkuten) syyskaudesta.

Tämä on oivaa aikaa nähdä ihmisiä, nauttia elämästä ja olla kiitollinen kaikesta hyvästä mitä omassa elämässä on. Jos ei muuta niin siitä, että on hengissä.

Kevätkausi koittaa, loppusuora alkaa

Loppiaisen paikkeilla alkaa 4,5–6 kuukautta kestävä kevätkausi. Koska isot muutoshankkeet aloitettiin jo syksyllä, tässä vaiheessa ei tarvitse tehdä enää uusia uudenvuodenlupauksia  — ainoastaan tarkistaa missä vaiheessa vanha hanke on.

Tammikuu on uudelleen järjestäytymisen aikaa. Jos laihdutus- tai kuntoiluprojekti on jäänyt vähälle huomiolle joulukuussa, nyt palataan ruotuun. Ruotuun palaaminen kannattaa aloittaa miettimällä mikä syksyllä toimi — ja mikä ei. Tarvittaessa ruokavaliota tai liikuntaohjelmaa voi muuttaa paremmin sen hetken resursseja ja tarpeita vastaavaksi.

Helmi–maaliskuussa valon määrä alkaa lisääntyä ja lapsiperheissä on hiihtoloma. Tässä vaiheessa rutiinit pyörivät taas omalla painollaan ja lisääntyvä valo auttaa aamuisin nousemaan sängystä ja saattaa antaa muutenkin lisää energiaa. Siitä huolimatta ei välttämättä vielä tee mieli tykittää täysillä, mikä on ihan OK, koska kohta energiaa on entistä enemmän.

Huhti–toukokuussa loppusuora eli kesäloma alkaa taas häämöttää. Nyt on aika koota jäljellä olevat energiat ja tehdä taas tehokkaammin töitä. Edelleenkään ei kannata aloittaa mitään uusia hankkeita, vaan keskittyä viemään vanhat projektit kunnolla loppuun.

Kesä antaa aihetta juhlaan

Kesäkuusta elokuuhun on taas loman ja rentoutumisen aika. Kun sisäinen kalenteri päättyy tänne, kesä tuntuu ihanalta palkkiolta talvikauden uurastuksen jälkeen. Nyt on aika antaa iso kiitos itselleen kuluneesta 10–12 kuukaudesta ja nauttia elämästä.

Vaihtoehtoinen kalenteri kesällä työskenteleville

Entä jos olet maanviljelijä, matkailuyrittäjä tai muussa ammatissa, jossa vilkkain kausi sijoittuu kesään? Silloin sisäinen kalenterisi voisi alkaa maaliskuussa, jolloin valon määrä on lisääntymässä ja olet toivottavasti levännyt kunnolla pimeimmän talven yli.

Mitä jos aloittaisitkin elämänmuutos projektisi jo nyt syksyllä etkä vasta tammikuussa, kun tahdonvoimasi on todennäköisesti heikoimmillaan?

Go to top

Haluatko lopettaa jojoilun ja onnistua pysyvästi laihdutusprojektissasi? Tsekkaa Onnistunut laihdutus -paketti!

Tai ehkä haluaisit kokea enemmän mielenrauhaa, rakkautta, iloa ja innostusta?  Liity VIP-jäseneksi!

Julkaistu

Aito halu

Mistä tiedät onko sinulla aito halu tehdä jotain vai yritätkö vain uskotella itsellesi, että haluat tehdä sen?

Jos joudut miettimään koko asiaa, tällöin melko varmasti kyse on jostain, mitä et oikeasti halua tehdä.

Edellisessä blogikirjoituksissesani sivusin aitoa halua puhuessani visioista. Aito halu tuntuu kumpuavan sisältämme, mutta kyse ei todellakaan ole mistään mystisestä tai maagisesta ilmiöstä, kuten esim. K3 Fitneksen Juhani epäili tämän blogkirjoituksen kommenttiosastolla.

Aito halu on sen näkemistä, mikä on meille aidosti tärkeää ja mikä ei.

Oletko koskaan ollut stressaantunut niskaasi kertyneistä velvollisuuksista, kun yhtäkkiä jotain järkyttävää tapahtuu: joudut kohtaamaan kuoleman, lapsesi sairastuu vakavasti, joudut onnettomuuteen tai poikkeuksellinen katastrofi tyyliin Aasian Tsunami tai 9/11 vie koko huomiosi? Yhtäkkiä kaikki ne velvollisuudet, jotka hetki sitten tuntuivat ahdistavan tärkeiltä, menettävät merkityksensä ja niiden stressaaminen tuntuu naurettavalta ja lapselliselta verrattuna Oikeisiin Ongelmiin.

Tai ehkä olet ollut tilanteessa jossa päiväsi on näyttänyt olevan täynnä ja olet miettinyt miten saat kaikki hurjan vaativat tehtävät suoritettua, kun yhtäkkiä kaverisi soittaa ja tarjoaa lippuja tapahtumaan, johon haluat koko sydämestäsi mennä. Yhtäkkiä huomaat karsivasi tehtävälistalta turhina tehtäviä, jotka äsken olivat ”ihan pakko tehdä” -listalla ja hoitavasi ennätysajassa ja energisesti jutut, jotka vielä äsken tuntuivat mahdottoman hankalilta ja työläiltä.

Tai ehkä stressaat ihan hulluna siitä, ettet näytä saavan jotain tehtävää ajoissa valmiiksi, että joudut perumaan jonkin tapaamiseen tai olet siitä myöhässä — kunnes saat selville että vastapuoli on ollut niin kiireinen omien juttujensa kanssa, että on vain tyytyväinen siitä, että tapaamisenne peruuntui tai teet lupaamasi asian vähän myöhemmin kuin mitä olit luvannut.

Mikä on oikeasti tärkeää?

Väitän, että Pareo-prinsiipin mukaisesti 80 % työlistallasi olevista asioista on sellaisia, joiden tekemättä jättäminen tai tekeminen myöhemmin tai vähemmällä vaivalla kuin milloin ja miten ne mielestäsi pitäisi tehdä, ei vaikuta juurikaan konkreettisesti elämäsi laatuun puoleen tai toiseen.

Näemme tämän aina kun katsomme elämäämme mielenrauhassa ja ilman turhia tunnelatauksia ja tarinoita siitä, millaisia ihmisiä meidän pitäisi olla.

Olet varmasti kuullut tarinan kalastajasta, joka istui eteläisen meren rannalla kalastamassa. Lomalla oleva liikemies kiinnitti huomiota siihen, miten kalastaja kalasti koko päivän joka päivä. Lopulta liikemies lähestyi kalastajaa ja kysyi tältä: ”Mikset ota lainaa ja hanki venettä ja verkkoja.”

”Mitä minä niillä tekisin?”, kalastaja ihmetteli. ”Saalistani riittää hyvin ruokaa perheelleni ja parille naapurille myytäväksi asti.”

”Saisit verkoilla niin paljon enemmän kalaa että voisit  myydä sitä muillekin”, Liikemies selitti. ”Ja jos kalastat oikein ahkerasti, saat pian velkasi maksettua ja hankittua toisenkin veneen, jolloin tienaat vieläkin enemmän. Jos jatkat laivueesi laajentamista, voit päästä kymmenessä vuodessa niin pitkälle, että voit perustaa oman kalajalostamon. Sitten vasta alatkin tienata! Kun painat kurinalaisesti pitkää päivää toiset 10 vuotta, voit päästä hyvinkin ennenaikaiselle eläkkeelle.”

”Ja mitä minä sitten tekisin”, kalastaja ihmetteli.

”No vaikka kalastaisit päivät pitkät ihan vain huviksesi”

Me teemme samaa omien ajatuksiemme kanssa. Kerromme itsellemme, ettemme voi olla rauhassa tai onnellisia, ennen kuin olemme täyttäneet itse itsellemme asettamamme tavoitteet: saaneet hyvän parisuhteen, tienanneet x-määrän rahaa, hoitaneet kaikki velvollisuutemme, treenanneet kroppamme huippukuntoon, selvittäneet lapsuuden traumamme jne. Emme sano ”EI” kun muut pyytävät apuamme, vaikka kalenterimme on jo tupaten täynnä, koska kerromme itsellemme ettemme voi tuntea itseämme rakastettavaksi jos muut ovat vihaisia meille.

Lopulta olemme tilanteessa, jossa työlistamme on täynnä asioita, joita emme halua tehdä. Sen sijaan että pysähtyisimme kaikessa rauhassa fiilistelemään, mitkä asiat ovat meille oikeasti tärkeitä ja sitten raakkaisimme työlistalta pois kaiken sen, mikä ei tue näitä elämämme perusasioita, alamme epätoivon vimmalla motivoida itseämme tekemään työlistallemme usein sattumanvaraisesti kertyneitä tehtäviä.

Sen sijaaan  että näkisimme, että olemme ehjiä, hyviä ja rakastettavia, alamme valehdella itsellemme että meissä on jotain vikaa ja olemme laiskoja tai muuten huonoja kun emme tee työlistallamme olevia asioita. Sen sijaan että muistaisimme, että voimme antaa itsemme olla onnellisia minä hetkenä hyvänsä, alamme kiristää itseämme onnellisuudella ja hyvällä ololla tekemään asioita, joita emme oikeasti halua tehdä, koska syvällä sisimmässämme tiedämme etteivät ne tue meille tärkeitä asioita.

Tehtävä

1. Kirjaa ylös ihan kaikki mielessäsi pyörivät tehtävät eli asiat, joista ajattelet ”mun pitäisi…” ja ”mä haluan…”

Lisää listaan myös unelmat, olivat ne sitten tavoitteita, visioita tai haaveita.

Tehtävien kirjaaminen auttaa välittömästi tyhjentämään päätäsi, koska niin kauan kuin vain pyörität tehtäviä päässäsi, palautat ne mieleesi useita kertoja päivässä, jolloin tavallaan yksi tehtävä tuntuu mielessäsi moninkertaiselta.

2. Katso listaasi. Mitkä tehtävät voit ja haluat jättää tekemättä tai delegoida jollekulle toiselle?

Mistä tehtävistä näet jo suoraan, ettet halua tehdä niitä, ja jos jätät ne tekemättä tai delegoit ne eteenpäin, kukaan ei kuole, saa fyysisiä vammoja tai menetä merkittäviä summia rahaa?

3. Jos tietäisit täysin varmasti, että mikään mitä teet, ei tee sinua onnellisemmaksi tai onnettomammaksi mitä olet nyt, mitkä tehtävistä jättäisit tekemättä tai delegoisit eteenpäin?

4. Jos tänään tapahtuisi jotain järkyttävää — läheisesi kuolisi tai sinulta löydettäisiin syöpä, mitkä jäljellä olevista tehtävistä jättäisit tekemättä tai delegoisit jollekulle toiselle?

5. Jos saisit jäljellä olevan työlistasi käsiisi sitten kun täytät 80-vuotta, mitkä tehtävät näyttävät siinä vaiheessa turhilta?

Toinen versio: jos 80-vuotias Sinä ilmestyisi nyt aikakoneella tulevaisuudesta luoksesi, mitä hän käskisi sinun tehdä tai jättää tekemättä?

Tässä vaiheessa listasi on todennäköisesti lyhentynyt — ehkä jopa radikaalisti. Miltä listan katsominen tuntuu nyt?

6. Onko listalla vielä asioita, joiden tekeminen tuntuu vaikealta, tylsältä tai raskaalta?

Mikä sinulle on oikeasti tärkeää?  Miten jäljellä olevat tehtävät voisivat tukea näitä asioita?

Kuvitellaan että esimerkiksi lapsesi turvallisuus on sinulle tärkeää, mutta auton katsastaminen tuntuu vaikealta. Mitä jos katsastuksessa kävisi ilmi, että autosi jarruissa on vika, joka voi saada ne lukkiutumaan kesken ajon ja sinut vaaralliseen onnettomuuteen lapsesi kanssa. Eikö ole parempi käydä tsekkauttamassa, että autosi on kunnossa ja jos se ei ole, korjauttamassa se?

Vaaditko itseäsi suorittamaan tehtävän nopeammin tai täydellisemmin kuin mitä se oikeasti tarvitsee tehdä?

Haluatko koko sydämestäsi olla fyysisesti paremmassa kunnossa, mutta sinun on vaikeaa lähteä salille, koska odotat itseltäsi että sinun pitää treenata tunti viitenä päivänä viikossa? Lopputuloksena et mene salille ollenkaan.

Kun näet että päätavoitteenasi on olla fyysisesti paremmassa kunnossa kuin nyt, EI treenata tietyllä tavalla ja että liian kovat odotuksesi estävät sinua saavuttamasta tavoitteesi, mielesi vapautuu keksimään muita tapoja kehittää kuntoa. Saatat esimerkiksi huomata miten on fiksumpaa käydä puoli tuntia päivässä salilla kolmena päivänä viikossa ja 2-3 muuna päivänä tehdä jotain kevyempää liikuntaa.

Teetkö tehtävästä isomman kuin se on liittämällä siihen ihmisarvosi, onnellisuutesi tms.?

Joskus tehtävät tuntuvat niin raskailta, koska yritämme motivoida itseämme tekemään ne ajattelemalla että ”olen huono ihminen, jos en tee tätä” tai ”sitten puolisoni rakastaa minua, kun saavutan tämän tavoitteen” tai ”en voi olla onnellinen ennen kuin teen tämän”.

Mikään teko, valinta tai olosuhde ei OIKEASTI itsessään tee sinua paremmaksi tai huonommaksi ihmiseksi, onnellisemmaksi tai onnettomammaksi tai kerro että olet rikki tai hajalla. Sinä liität siihen mielessäsi tietyn arvolatauksen.

Sinä olet aina vain yhtä ehjä, hyvä ja rakastettava kuin olit jo syntyessäsi. Joskus ajattelet asioita, joista sinulle tulee kurja olo. Joskus ajatuksesi tai kurja olosi johtavat valintoihin ja tekoihin, jotka eivät edesauta sinun tai muiden hyvinvointia. Joskus ajattelet asioita, joista sinulle tulee hyvä olo ja teet valintoja ja tekoja, jotka edesauttavat sinun ja muiden hyvinvointia.

Ajatukset tulevat ja menevät — ja sitä kautta tulevat ja menevät tunteemme ja tekommekin. Sinä et ole tekosi, tunteesi ja ajatuksesi. Olet se, joka ajattelee, tuntee ja tekee.

Sillä hetkellä kun lopetat itsellesi valehtelun, että tekosi, tunteesi tai ajatuksesi tarkoittavat, että olet tietynlainen ihminen, alat taas ajatella selkeämmin. Kun ajattelet selkeämmin, teet viisaampia valintoja.

Go to top

Jos tykkäät siitä miten lähestyn näitä kysymyksiä, tsekkaa Kutri.net:in VIP-sivusto, jossa on jo pitkälti toistasataa vastaavanlaista kirjoitusta tehtävineen.

Julkaistu

Miksi et toteuta unelmaasi?


Onko sinulla unelma, joka on vielä toteuttamatta?

Mitä kerrot itsellesi syyksi siihen, ettet ole vielä toteuttanut sitä? Ei ole aikaa, rahaa, rohkeutta, puolison tukea, energiaa, kykyä tai muita mahdollisuuksia? Pelkäät epäonnistumista tai onnistumista?  Sinua ahdistavat jo valmiiksi toisten reaktiot tai sinulla ei ole tarpeeksi itsekuria?

Kaikki yllämainitut syyt ovat vain tekosyitä.

Todellisia syitä siihen, ettemme toteuta unelmiamme on nähdäkseni vain kolme:

  1. Kyseessä on pelkkä haave, jonka eteen et ole oikeasti valmis tekemään töitä.
  2. Kyseessä on tavoite, jota et oikeasti halua toteuttaa.
  3. Kyseessä on todellinen visio, jonka toteuttamisen aika ei ole vielä tullut.

Visio, tavoite vai haave?

Kaikkein eniten unelmien ympärillä aiheuttaa sekaannusta se, että kutsumme unelmiksi sekä päiväunimaisia haaveita, tekemällä tehtyjä tavoitteita että syvältä sisältämme kumpuavia visioita.

Visiot

Oletko koskaan saanut niin vahvan mielikuvan siitä, mitä haluat, ettet ole malttanut odottaa, että pääset toteuttamaan ideasi? Ehkä olet yhtäkkiä keksinyt miten haluat muuttaa olohuoneen huonekalujen järjestystä. Saanut päähäsi lähteä kavereiden kanssa kesäpäivän kunniaksi uimaan. Päättänyt maalata makuuhuoneen seinät. Halunnut selvittää missä päin maailmaa vanha tuttusi menee. Ottanut äkkilähdön hetken mielijohteesta. Ennen kuin huomaatkaan, olet aloittanut mielikuvan toteuttamisen.

Onneksi olkoon! Olet saanut vision!

Visiot ovat usein yllättäen saamiamme ideoita, joille ominaista on se, että halumme toteuttaa ne tuntuu kumpuavan jostain sisältä. Emme välttämättä osaa itsekään selittää, miksi haluamme toteuttaa ne. Sen sijaan saatamme yrittää puhuttaa itsemme luopumaan ideasta, jossa ei ehkä ensisilmäyksellä näytä olevan mitään järkeä.

Vision iskiessämme olomme on yhtä aikaa rento, avoin, energinen ja innostunut. Tunnemme heränneemme henkiin. Joskus saatamme tuntea yhtäkkiä voimakasta liikutusta tai lähestulkoon harrasta ihmetystä ideasta ja siitä, miten se tuntuu iskeneen kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Tavoitteet

Tavoitteet ovat yleensä järkeviä — tai ainakin järkevältä kuulostavia — unelmia, joihin päädymme jonkinlaisen päättelyketjun tuloksena. Tavoitteista puhuessamme käytämme usein sanoja ”mun pitäisi”, ”on järkevää”, ”kuka tahansa tekisi näin” tai ”näin kuuluu tehdä”.

Asetamme tavoitteita tavoitteiden asettamisen takia, koska luulemme, että tavoitteita asettamalla varmistamme, että olemme tulevaisuudessa onnellisia. Mikä tietenkin on hirvittävää itsepetosta ja estää meitä kokemasta onnea nyt, koska yritämme potkia itsemme toteuttamaan tavoitteemme kiristämällä itseämme onnellisuudella (”mä en ole onnellinen ennen kuin..” ja ”sitten mä vasta olen onnellinen kun…”).

Mikä on paras tapa varmistaa, että olet tulevaisuudessa onnellinen? Huomata, että voit olla onnellinen tässä ja nyt, olosuhteista riippumatta. Kun muistat tämän joka päivä, olet joka päivä onnellinen, tapahtui mitä tapahtui.

Toinen syy tavoitteiden asettamiseen on se, että yritämme vaikuttaa jotenkin paremmalta ihmiseltä omissa ja muiden silmissä. Tavoitehakuisuus kun on varsin arvostettu ominaisuus yhteiskunnassamme. Se nuijitaan päähämme viimeistään yläasteella, jolloin meille valehdellaan kerrotaan, että silloin tekemämme valinnat ratkaisevat sen, millaista elämää tulemme elämään.

Tavoitteiden ongelmana on se, että ne harvemmin kumpuavat syvältä sisältämme eivätkä siksi ole visioiden tapaan seurausta aidosta halusta. Siinä missä visiot tuntuvat syntyvän kuin itsestään sisällämme, tavoitteet ovat jonkinlaisen järkeilyn ja päättelyn tulosta. Siinä missä visioiden kohdalla saatamme yrittää pidätellä itseämme, tavoitteiden toteuttamiseksi joudumme motivoimaan itseämme.

Ikävä kyllä valtaosa käyttämistämme motivointikeinoista on uhkaus-kiristys-lahjonta-linjaa. Sen lisäksi motivointiyrityksemme vaativat yleensä aina jonkinasteista itsepetosta, kun yritämme vakuuttaa itsellemme, että tavoitteemme on tärkeämpi tai kiireellisempi kuin mitä se oikeasti on.

Ainoa kunnolla toimiva motivointikeino on lopettaa järkeily ja löytää aito halu eli visio syvältä sisältämme. Se ei löydy päättelemällä, järkeilemällä tai tuskailemalla, vaan rentoutumalla, hidastamalla ja avautumalla sille, mikä on totta.

Kun näemme mitä oikeasti haluamme, ymmärrämme miksi jätimme toteuttamatta tavoitteemme.

Haaveet

Haaveet ovat päiväunia, joilla viihdytämme itseämme tai yritämme paeta todellisuutta, josta emme pidä. Haaveisiin liittyy käytännössä aina kuvitelma siitä, että jos haaveemme vain toteutuisi, niin sitten olisimme oikeasti onnellisia. Haaveiluun liittyy myös ajatus siitä, että elämä, jota elämme nyt on vain jonkinlainen välivaihe tai odotusvaihe ennen ”oikeaa elämää”.

Tämä on tietysti pahinta potaskaa ikinä, koska se elämä jota elät juuri nyt on oikeaa elämääsi ja kaikki muu on vain kuvitelmaa. Tämä pätee myös silloin, kun pelottelemme itseämme mahdollisilla tulevilla tapahtumilla, vaikka juuri tässä ja nyt kaikki on hyvin.

Samaan aikaan kun haaveilemme, tiedämme sydämessämme valehtelevamme itsellemme. Koska syvällä sisimmässämme emme voi ottaa haaveita vakavasti, jätämme ne toteuttamatta.

Kun aika ei ole kypsä

Visiomme toteutuvat käytännössä aina, joskin välillä täysin eri aikataulussa ja hieman eri tavoin, kuin mitä rationaalinen mielemme on suunnitellut.

Silloin kun olemme perustilassamme mielenrauhassa, näemme että kaikki tapahtuu ajallaan, ja on turhaa ”työntää jokea”. Jos jotain on tehtävissä, teet sen — ja se riittää.

Joskus rationaalinen mielemme ”kidnappaa” syvältä sisältä kummunneen vision, jonka toteuttamisen aika ei ole vielä. Niinpä alamme uskotella itsellemme, että meidän pitää toteuttaa visio välittömästi. Jos se ei näytä heti toteutuvan itsemme asettamassa aikataulussa, alamme epäillä että visiossa — tai vielä pahempaa, meissä — on jotain vikaa.

Onneksi mielenrauha on perustilamme, johon palaamme aina ajatustemme rauhoituttua — ja ajatuksemme rauhoittuvat aina enemmin tai myöhemmin.

Vaikka olisimme tehneet itsemme kuinka hulluiksi tahansa omilla ajatuksillamme, mielenrauha on aina vain yhden ajatuksen päässä ja se ajatus voi juolahtaa mieleemme milloin tahansa.

Jos unelmamme on aito syvältä kumpuava visio, on yhdentekevää miten paljon stressaamme, murehdimme tai ahdistamme itseämme siihen liittyvillä ajatuksilla. Kun aika on oikea ja olemme taas mielenrauhassa, teemme kyllä kaiken tarvittavan vision toteuttamiseksi.

Go to top

Onko sinulla visio käsikirjoituksen tai kirjan kirjoittamisesta? Voisiko sen aika olla nyt? Upouusi 10 viikon käsikirjoituskurssi alkaa ensi perjantaina — ja tuttuun tapaan se on ilmainen kaikille VIP-jäsenille!

Julkaistu

Kolme tapaa motivoida lapsia

Tuolla kommenttiosastolla tuli  keskustelua tavoista motivoida tai kannustaa lasta.

Olin kuullut jo siitä, kuinka lapsia pitäisi kehua tekemisestä lopputuloksen sijaan — tai tekemisestä lahjakkuuden sijaan, kun Steve Chandler putsasi minun mielessäni pöydän ihan toisenlaisella lähestymistavalla.

Kuvittele että lapsi tuo sinulle näytille piirroksen, selvästi hakien reaktiotasi siihen. Mitä vastaat hänelle:

  1. Oi miten hieno piirros! Oletpa sinä taitava piirtäjä!
  2. Kas, teit taas uuden piirroksen. Sinäpä olet kova piirtämään
  3. Kappas. Sinä olet piirtänyt uuden kuvan. Ensin oli tyhjä paperi, sitten sinä sait idean ja lopulta piirsit ideasi paperille.
  4. Mä katsoin sua kun sä piirsit. Sä näytit todella keskittyneeltä. Susta taisi olla kivaa piirtää? Mikä siinä tuntui niin kivalta?

Ensimmäinen lähestymistapa lienee se, jolla monet meistä on kasvatettu.  Kasvatustieteilijöiden mukaan lapsen taitavuuden tai lahjakkuuden kehuminen on varmin tapa pilata lapsen oppimishalut, luoda hänelle toisaalta liian suuret luulot itsestään ja toisaalta varmistaa, että hän tulee lannistumaan.

Lapsi, jolle on uskoteltu koko lapsuuden ajan, että hän on jotenkin spesiaalimpi kuin muut, voi tuntea pettävänsä vanhempansa tai menettävänsä identiteettinsä, kun hänelle valkenee, ettei hän oikeasti ole sen ihmeellisempi kuin muut tai jos hän kohtaa ihmisiä, jotka ovat jossain paljon parempia kuin hän.

Toisessa tavassa lapsen huomio siirretään lopputuloksesta suorittamiseen. Sen sijaan että kehutaan lapsen nerokkuutta, painotetaan suorittamista. Tämän lähestymistavan ongelma on se, että tällöin lapsi luulee hänen arvonsa perustuvan suorittamiselle ja jos jonain päivänä hän ei jaksakaan suorittaa, hän voi kokea menettävänsä ihmisarvonsa.

Kolmas tapa on kehittyneempi versio toisesta vaihtoehdosta ja monien kasvatustietelijöiden suosittelema tapa kannustaa lasta toimimaan.  Siinä huomio siirretään pelkästä suorittamisesta (”olet kova tekemään töitä”)  itse suoritukseen (”näin loit lopputuloksen”). Tässä on erityisen hyvää se, että lapsen huomiota ei kiinnitetä hänen lahjakkuuteensa tai aikaansaavuuteensa vaan siihen miten hän saa tuloksia aikaan.

Neljännen tavan kuulin Steve Chandleriltä. Siinä lapsen huomio kiinnitetään siihen, miltä hänestä tuntui tehdä se, mitä hän teki — oletusarvona lienee, että lapsi nautti jollain tavalla tekemisestä. Se on tavallaan seuraava askel kolmannesta tavasta ja esimerkiksi sopisi mielestäni todella hyvin sen kanssa yhteen:

”Mä katsoin sua kun sä piirsit. Sä näytit todella keskittyneeltä ja siltä, että sä nautit siitä mitä sä teit. Ensin oli tyhjä paperi, sitten sä sait idean ja piirsit sen paperille. Miltä piirtäminen susta tuntui? Mikä siinä oli kivointa? Mikä tuntui vaikeimmalta? Ja silti sä sait sen tehtyä?”

Kyllä, koen tärkeäksi kiinnittää lapsen huomiota siihen, miltä asioiden tekeminen hänestä tuntuu.

Ja jos jokin tuntuu tylsältä, se ei tarkoita että hommaa ei kannata automaattisesti tehdä, vaan ensialkuun lapsen kanssa voisi miettiä, miten tekemisestä saisi kivempaa ja kiinnostavampaa niin, että tekeminen itsessään tutuisi palkkiolta.

Eli itse en usko niinkään viivästettyyn nautintoon, vaan nimenomaan tekemisestä itsestään nauttimiseen niin, että jos jokin palkinto joskus tulee, se on kiva bonus, mutta ei päätarkoitus.

Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi kilpaurheilussa tällainen ajattelu ei välttämättä kanna loppuun asti, mutta väitän että tavallisesta elämästä se tekee huomattavasti nautinnollisempaa.

Haluan myös kysyä, miksi ihmeessä meidän pitää palkita itseämme asioilla, jotka eivät liity käsillä olevaan tehtävään. Ts. miksi esimerkiksi palkitsemme itsemme rankasta työpäivästä selviämisestä suklaalla? Tai työvuodesta ulkomaanmatkalla.

Eikö olennaisempaa ole löytää jokin tapa nauttia itse työstä vaikka sitten sitä kautta, että tekee haasteisiin vastaamisesta jonkinlaisen leikin tai pelin — ja sitten syödä se suklaa ihan vain siksi, että tykkää suklaasta ja sitä teki mieli?

Tämä palkkioajattelu on mielestäni suoraa seurausta siitä, että koska vanhempamme eivät jaksaneet tai osanneet auttaa meitä lapsina ollessamme näkemään miksi meidän kannattaa tehdä jotain, he käyttivät meihin uhkaus-kiristys-lahjonta-tekniikkaa (johon itsekin olen jo syyllistynyt), koska se toimii.

Se, että jokin toimii, ei tarkoita että se olisi millään tavalla paras tapa toimia.

Nyt kun olemme aikuisia ihmisiä, on aika hassua käyttää noin alkeellista ja tehotonta menetelmää, kun vaihtoehtona on nähdä miksi jonkin tekeminen on tärkeää — ja keskittyä nimenomaan siihen, mikä on tärkeää.

Eli kuten uusi lempisitaattini sanoo: ”itsekuri on sen muistamista, mitä haluaa.”

Go to top

Omalla kohdallani tämä on siis vielä pitkälti teoriaa, koska lapseni ei juurikaan puhu. Toki esimerkiksisanon autolla intensiivisesti leikkivälle lapselle: ”Ollista on kivaa leikkiä autolla.” tai jos lapsi kantaa (tyhjää) kauppakassia, sanon ”Noin Olli kantaa kauppakassia. Onko susta kivaa kantaa kauppakassia?”

Toinen juttu, jonka sanomisen olen aloittanut vasta ihan äskettäin on se, että kun lapseni menettää hermonsa esim. ilman että on satuttanut itsensä, sanon lapselle: ”mikä ajatus pahoitti sinun mielesi?” Ideana on tietenkin siirtää lapsen huomio siihen, miten pahoitamme omilla ajatuksillamme oman mielemme.

Sitten 15-50 vuoden päästä nähdään oliko tästä yhtään mitään hyötyä vai jopa vain haittaa…

Julkaistu

Mikä on tärkeää?

Uusin lempisitaattini tulee David Campbelliltä:

Itsekuri on sen muistamista mitä haluat.

Olen pyöritellyt ajatusta erityisesti eilen ja tänään kirjoittaessani Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspaketin viimeisiä lukua — Laihdutuksen haasteet. Tässä lainaus kyseisestä osiosta:

Mikä sinulle on kaikkein tärkeintä omassa laihdutus- tai elämäntaparemonttiprojektissasi?

Onko se projektin toteuttaminen “täydellisesti”?

Ihannepainoon pääseminen?

Vai ehkä sellaisten elämäntapojen omaksuminen, että ensin laihdut ihannepainoosi ja sitten pysyt siellä helposti ja sen enempää asiaa miettimättä koko loppuelämäsi?

Päätavoitteesi ratkaisee muun muassa sen, mitä repsahdus ja jumitus tarkoittavat sinulle.

Vertaa seuraavia esimerkkejä:

Täydellinen toteutus tärkeintä:

Repsahdus: “Olen epäonnistunut tavoitteessani, koska en pystynyt pysymään alkuperäisessä suunnitelmassani! Olen epäonnistuja ja huono ihminen.”

Ihannepainoon pääseminen tärkeintä:

Repsahdus: “Voi ei! Tavoitteeseen pääseminen viivästyy!”

Uusien elämäntapojen oppiminen tärkeintä:

Repsahdus: “Ahaa, eli jos toimin tuolla tavalla, silloin ajaudun ylensyömään. Miten minun kannattaa toimia jatkossa toisin?”

Viisaus pätee kaikkeen muuhunkin elämään.

Kun unohtuu tuijottamaan omaa napaa, on helppoa kompastua lillukanvarsiin.

Eilen koin hetkellisesti pienimuotoisen ikäkriisin, kun univelkaisena unohduin muistelemaan millaisia odotuksia minulla oli ollut elämälleni — ja miten täysin odotusteni vastaisesti elämäni meni.

Muuten hyvä, mutta elämä menee juuri niin kuin se on mennäkseen. Tai niin kuin isäni eilen siteerasi jotain radio-ohjelmaa:

Sitä saa mitä tulee.

Jokainen tekemäni valinta ja teko ja kokemani tapahtumat ovat loputtoman pitkien tapahtuma- ja ajatusketjujen lopputulos. Joo, jos yksikin asia jossain ketjussa olisi mennyt toisin, lopputulos olisi ollut toinen. Vaan ei mennyt.

Jo Aristoteles osasi neuvoa käsikirjoittajia sanoen että:

Tarinassa toinen toistaan seuraavien tapahtumien pitää olla ennalta-arvaamattomia mutta väistämättömiä.

Jos katson elämääni, näen että se on ollut kuin huippuhyvä seikkailukäsikirjoitus. En olisi koskaan voinut nähdä etukäteen miten elämäni tulee menemään, mutta nyt näen ettei se olisi voinut mennä millään muulla tavalla.

Haluan uskoa, että voimme jossain määrin vaikuttaa siihen, miten elämämme jatkossa menee. Yksi tapa on sitoutua muistamaan yhä useammin mitä ihan oikeasti haluaa elämältään.

Ei siksi, että ”pitäisi” haluta jotain vaan siksi, että syvällä sisimmässäsi sinä tiedät jo kuka sinä olet ja mitä sinä haluat.

Kuka sinä olet? Mitä sinä haluat?

 

Go to top
P.S. Jos koet tarvitsevasi apua sen selvittämiseen kuka sinä olet, mitä sinä haluat ja miten saat sen, tsekkaa VIP-sivustoni. 
Julkaistu

Herää henkiin!

Viime päivät ovat menneet todella intensiivisesti Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspakettia kirjoittaessa. Olen lintsannut kodinhoidosta niin paljon kuin olen voinut. Jättänyt vastaamatta meileihin ja hoitamatta käytännön asioita. Aika monena yönä olen tinkinyt raa’asti yöunista.

Olen tehnyt niin, koska olen täynnä innostusta ja intohimoa. Sisäinen palo ajaa minua kirjoittamaan pakettia — niin kuin tätä blogikirjoitustakin. Tai kommenttia Kukan blogimerkintään.

Saan hurjia kicksejä siitä, että onnistun kiteyttämään vuosia opiskelemiani ja miettimiäni asioita uudella ja tehokkaalla tavalla. Saan suurta tyydytystä siitä, että näen paketin valmistuvan ja kehittyvän. Saan suorastaan perverssiä nautintoa aina kun pystyn parantamaan paketin ja VIP-sivuston teknistä toimivuutta. En esimerkiksi ole vieläkään täysin toipunut ekstaasista, jonka nettikaavakkeiden luomiseen tarkoitetun ohjelman hankkiminen aiheutti.

Jos olet tottunut kuvaamaan omia tuntemuksia parhaimmillaan sanoin: ”ihan kiva”, ymmärrän, että innostukseni voi herättää hämmennystä. Voi olla, että temperamenttisi on vähemmän intensiivinen kuin minulla. Muistatko edes lapsena olleesi huippuinnoissasi mistään — uudesta lelusta, majojen rakentamisesta, piirtämisestä, pelaamisesta?

Jos et sitten lapsuutesi ole kokenut hurjaa innostusta, voi olla ettet ole antanut itsesi innostua kunnolla mistään sitten lapsuutesi. Jossain vaiheessa joku opetti sinulle, että innostuminen on vaarallista, paheksuttavaa tai turhaa.

Voi olla, että omat vanhempani jättivät monta tärkeää asiaa opettamatta, kuten miten laitetaan tavarat heti takaisin paikalleen, mutta toisaalta he eivät koskaan kahlinneet innostustani. Päinvastoin: antamalla itsensä innostua jatkuvasti erilaisista asioista, he kannustivat meitä lapsiaankin seuraamaan innostustaan.

Yksi yleisimmistä syistä, miksi joku kertoo minulle ettei anna itsensä innostua on se, että hän pelkää ettei saa vietyä innostuksen puuskassa aloittamaansa juttua loppuun asti. Tämä on toki ongelma, jos on päättänyt mitata omaa elämäänsä suoritetuilla tehtävillä.

Mutta mitä jos elämässä ei olekaan kyse siitä, miten paljon saat aikaan?

Mitä jos elämässä olisikin kyse siitä, miten elossa tunnet olevasi?

Yksi lempisitaateistani tulee  ihmisoikeustaistelija Howard Thurmanilta:

”Älä kysy mitä maailma tarvitsee. Kysy mikä saa sinut heräämään henkiin, ja mene tekemään se. Sillä maailma tarvitsee ihmisiä, jotka ovat heränneet henkiin.”

(Eli englanniksi: ”Don’t ask, what the world needs. Ask what makes you come alive, and go do it.  Because what the world needs is people who have come alive.” )

Mitä jos tänään antaisitkin itsesi tehdä etupäässä asioita, jotka innostavat, kiinnostavat, houkuttavat ja tuottavat iloa?

Mitä jos annat itsellesi luvan tuntea olevasi tänään vähän enemmän elossa kuin eilen?

Go to top

Katso myös: