Itsemurhan partaalta iloiseksi ja onnelliseksi ihmiseksi

Alkuperäinen kuva: © Ars_1024Stock Free Images 

Henkilökohtaisella Facebook-seinälläni, jonka ymmärtääkseni näkevät vain kaverini ja kaverieni kaverit, olen käynyt mmm. NLP:hen perehtyneiden ihmisten kanssa keskustelua pelkoa käsittelevästä kirjoituksestani.

Minusta on ollut kivaa ja kiinnostavaa keskustella aiheesta. On hienoa, että ihmiset kyseenalaistavat juttujani, koska näin meidän kaikkien ymmärrys aiheesta syvenee. Kuten kirjoitin keskusteluun kun jonkun keskustelijan tunteet näyttivät kuumenevan:

Minä en näe tätä minään paremmuus- tai oikeustaisteluna. Minä näen tilanteen niin, että minä kerron mitä minä näen ja muut kertovat mitä he näkevät. Ja jos näen, ettei joku näe mitä minä näen, silloin minä sanon sen, jotta heillä olisi edes joku tsäänssi nähdä, mitä minä näen.

Tämä on vähän niin kuin lintubongausta. Minä näen yhden tosi siistin linnun, ja minusta olisi siistiä, jos joku toinenkin näkisi sen. Jos he eivät näe sitä, se ei minulta pois, mutta mielestäni olisi epäreilua, jos en jatkaisi linnun osoittamista ja näin antaisi muille mahdollisuuden nähdä sen linnun.

Eräs keskustelija oli sitä mieltä, että ymmärrykseni aiheesta on selvästi syvä, mutta että muiden voisi olla vaikeaa ymmärtää tätä, vaikka sen selittäisi kuinka yksinkertaisesti tahansa. Tässä vastaukseni:

Useimpien ihmisten on todella helppoa ymmärtää mistä puhun, koska se, mistä puhun vastaa normaalia kokemusta elämästä. Riittää, että näytän kuinka prinsiipit näkyvät jo hänen elämässään.

Helpoimmin tämän näyttävät ymmärtävät menestyneet vaikuttajamiehet (ehkä -naisetkin, en ole vielä valmentanut heitä), joilla on parempaakin tekemistä kuin analysoida omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Heitä kiinnostaa enemmän uuden luominen.

Toinen ryhmä jolle tämä on jo itsestäänselvää, ovat järkevät ja tasapainoiset “normaalit ihmiset”, jotka ovat tottuneet käyttämään maalaisjärkeään ja toimimaan korkeasta mielentilasta käsin. Tai heidän on joskus vaikeaa ymmärtää ensin että “mitä ihmeellistä tässä nyt on”, haha!

(Ks. Jengan kanssa käyty keskustelu pelko-kirjoituksen kommenttiosastolla.)

Ja pointti on se, ettei tässä ole mitään ihmeellistä. Tämä on äärimmäisen yksinkertaista!

Kaikkein vaikeinta tämä on ymmärtää ihmisille, jotka ovat käyttäneet pahimmillaan vuosikausia itsensä ja muiden tunteiden ja ajatusten analysointiin ja jotka ovat syvällä iluusiossa, että voimme vaikuttaa omaan ja muiden ajatteluun ja tunteisiin.

Yksi pointti, joka niin sivullani käydyssä keskustelussa kuin NLP-valmentajien kanssa kahden kesken käydyissä keskusteluissa on tullut esiin kerta toisensa jälkeen on se, että onko oikein tai hyvä käyttää tekniikoita ja niiden avulla näyttää ihmiselle, että hän tuntee oman ajattelunsa.

Tässä vastaukseni (josta korjasin kielivirheitä ja täydensin epäselviä kohtia):

Eräs NLP-valmentaja kysyi minulta mitä tekisin, jos katonreunalla seisoisi mies, joka haluaisi hypätä alas tehdäkseen itsemurhan. Enkö yrittäisi saada häntä rauhoittumaan? Eli jos ymmärsin oikein, enkö yrittäisi helpottaa hänen ahdistustaan.

Vastasin että en yrittäisi. Olisin läsnä (itseni tuntien naureskellen) ja odottaisin, että hänen ajatuksensa vaihtuu, jonka jälkeen voisimme keskustella ajatuksen luonteesta ja siitä, miten inhimillinen kokemus syntyy.

Muistin vasta pari päivää sitten, että minähän OLEN puhunut henkilön kanssa, joka oli itsemurhan partaalla! Itsemurha-osuus oli vain niin merkityksetön, etten edes muistanut koko asiaa ennen kuin hän toi sen nyt taas esiin!

Tämä ulkomaalainen nainen tuli valmennettavakseni touko-kesäkuussa, kun hän oli todella pimeässä paikassa elämässään. Hän harkitsi vakavissaan itsemurhaa, koska oli juuri menettänyt lastensa huoltajuuden ex-miehelleen, koska hän oli rahaton ja lisäksi oli tapahtunut ikäviä asioita. Naisella oli menneisyys, joka oli poikkeuksellisen väkivaltainen, pelottava ja synkkä.

Keskustelun alussa nainen oli hysteerinen ja kertoi kuinka hänen elämänsä oli ohi jne. Minä olin niin läsnä kuin Skypen kautta voi olla läsnä, mutta en yrittänyt muuttaa mitenkään naisen ajattelua vaan annoin hänen puhua keskeytyksettä, kunnes hänen mielialansa alkoi nousta — niin kuin se nousee kaikilla meillä, kun emme puutu ajatuksiimme ja tunteisiimme.

Mielialan noustua aloimme puhua siitä, miten tunnemme ajattelumme, miten hänen mielialansa nousi itsestään jne.

Kaksi tuntia keskustelun aloittamisen jälkeen hän oli täynnä elämää, energiaa ja innoissaan suunnittelemassa omaa kirjoitusprojektiaan — jota hän edelleen työstää.

Seuraavalla valmennuskerralla hän oli kaukana itsemurhan partaalta ja keskimäärin korkeassa mielentilassa, paitsi silloin kun hän puhui ex-miehestään, joka oli kuulemma hirveämpi kuin Hitler (hänen sanansa, eivät minun). Totesin että hän ei näe nyt tässä kohdassa omaa ajatteluaan, mutta siinä vaiheessa kun hän näkee, hän alkaa nähdä puolison toisin. Hän oli ihan varma ettei niin voisi ikinä käydä sen jälkeen kun mies “vei lapset häneltä ikuisiksi ajoiksi”.

(Nainen asuu yli 400 km päässä lapsistaan ja tiesi tässä vaiheessa, ettei tulisi näkemään heitä ainakaan pariin kuukauteen.)

Puhuin hänen kanssaan pari päivää sitten — ja nyt hekottelen täällä ääneen. Nainen oli juuri viettänyt kaksi viikkoa ex-miehensä ja lastensa kanssa, jotka olivat hänen luonaan. Hän oli rento, hyväntuulinen, levollinen, onnellinen. Hän oli sanonut ex-miehelleen että rakastaa tätä, he olivat pitäneet toisiaan käsistä ja suudelleet (useampaan kertaan :-).

Ex-mies oli ilmoittanut muuttavansa lapsien kanssa samaan kaupunkiin jossa nainen nyt asui — siis 400 km päähän miehen nykyisestä asuinpaikasta. Nainen oli puhunut exälle kolmesta prinsiipistä ja tämä oli nähnyt jo osin, mistä nainen puhui.

He olivat kerran melkein alkaneet tapella kun nainen oli alhaisessa mielentilassa, mutta sitten nainen oli huomannut mielentilansa ja kertonut exälleen että hän oli vain alhaisessa mielentilassa. No nyt nainen oli lähdössä ex-tempore miehensä ja lastensa luo vielä viikoksi miehen kotiin…

Mikä minun osuuteni oli valmennussessioidemme aikana? Käytännössä se, että hoin vain “tunnet vain ajattelusi” ja “tuo on vain ajatus”, hah hah!

Ei vaan, totta kai puhuimme siitä yleisellä tasolla, miten inhimillinen kokemus syntyy ja joskus pointtasin hänen kertomuksistaan miten ajatus, tietoisuus ja mieli näkyivät niissä. Mutta minä en vienyt häntä minkään tunnetilojen läpi, miettinyt miten voin vaikuttaa häneen tms. Kerroin vain, mitä itse näin. Puhuin omasta sisäisestä viisaudestani käsin — siitä, joka meillä kaikilla on. Puhuin hänelle kuin ihminen ihmiselle. Kuuntelin häntä avoimin mielin. That’s it.

Ja minä en edes näe mitään ihmeellistä tai erityistä siinä, että naisessa tapahtui tämä muutos. TOTTA HEMMETISSÄ se tapahtui — niin tapahtuu AINA kun ihminen alkaa nähdä että hän tuntee vain oman ajattelunsa, että hänen ajattelunsa taso vaihtelee ja että hänellä on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun. Minä en ollut missään vaiheessa huolissani naisen tai hänen mielenterveytensä takia, koska näin että hän katsoi kauhuelokuvaa, joka oli vaihtumassa kohta kivempaan elokuvaan.

Mutta minä en tehnyt naisen muutostatieto, jonka jaoin hänen kanssaan, hänen oma sisäinen viisautensa ja kykynsä uuteen ajatteluun teki sen aina kun nainen oli korkeassa mielentilassa. Ja hän on siinä useita kertoja päivässä — niin kuin me kaikki.

Keksin vertauksen:

Minä kerron ihmisille että on olemassa maan vetovoima ja miten se näkyy elämässämme. Koska he ovat jo kokeneet sen, minun ei tarvitse mitenkään osoittaa sitä heille.

Minun ei tarvitse viedä heitä korkealle katolle ja heitellä sieltä tavaroita — tai heitä — alas. Minun ei tarvitse puhua hypnoottisesti niin että ymmärrys vetovoimasta uppoaa heidän alitajuntaansa.

Riittää, että osoitan heille ihan normaalisti puhuen mitä minä näen ja mitä he jo näkevät. Heidän sisäinen viisautensa hoitaa loput.

Joskus muutos ei todellakaan tapahdu hetkessä, mutta se on samantekevää. Sillä hetkellä kun he alkavat katsoa oikeaan suuntaan — eli kiinnittää huomiota siihen, miten ajatukset luovat tunteemme, miten mielialamme nousevat itsestään ja miten meillä kaikilla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun — heidän elämänsä tuntuu välittömästi kevyemmältä ja helpommalta. Ja mitä kauemmin he katsovat oikeaan suuntaan, sitä enemmän heidän ymmärryksensä inhimillisestä kokemuksesta syvenee ja sitä helpommalta ja kevyemmältä elämä tuntuu.

Haluatko syventää omaa ymmärrystäsi inhimillisestä kokemuksesta? Tsekkaa valmennuspalveluni tai tule Kolme Prinsiippiä virtuaalikurssille.

Mitä pelko oikeasti on ja miksei oikeasti ole mitään pelättävää?

“Mitä sä oikein hörötät siellä?” mieheni huikkasi olohuoneesta.

“Näitä NLP-sivustoja,” vastasin keittiöstä. Kävelin yhä naureskellen miehen luo. “Jotenkin niin liikuttavaa ja surkuhupaisaa, miten nämä ihmiset ihan tosissaan luulevat, että meidän pitää oppia paremmin vaikuttamaan muihin ja muuttaa niiden käytöstä ja tunteita. Tai ylipäätään kontrolloida yhtään mitään, buhahahhaahaa!”

Vuosi sitten en olisi nauranut. Silloin minäkin olisin halunnut oppia lukemaan toisia paremmin ja varmistamaan, että viestini menee perille. Silloin minäkin halusin kontrolloida omia tunteitani ja hallita käytöstäni. Silloin minäkin elin jatkuvan pelon vallassa, vaikken edes tajunnut pelkääväni.

Nyt näen kristallinkirkkaasti, että maailma on hyvä paikka. Missään ajatuksissani tai tunteissani ei ole sinällään mitään väärää. Ne ovat vain ajatuksia ja tunteita. Kun en tee niistä ongelmaa, ne eivät ongelma.

Kaikki tunteeni ovat minussa ja syntyvät minussa, eikä minun siksi tarvitse saada muita käyttäytymään tai tuntemaan haluamallani tavalla voidakseni itse tuntea onnea, rakkautta tai hyvää oloa.

Näen myös kristallinkirkkaasti, miten juuri se, että yritämme kontrolloida tunteitamme, ajatuksiamme tai muita ihmisiä estää meitä näkemästä totuuden itsestämme:

Että olemme kaikki hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Että meillä on sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät automaattisesti hyvään oloon heti kun annamme sille tilaisuuden.

Että meillä on sisäinen viisaus, joka ohjaa meidät automaattisesti tekemään elämää edistäviä ratkaisuja ja olemaan rakastavia ja oikeudenmukaisia muita kohtaan.

Että voimme tuntea täyttä onnea milloin tahansa olosuhteista riippumatta ja että meidän ei tarvitse mitenkään kehittää luovuuttamme — riittää, että näemme totuuden itsestämme.

Eniten minua nauratti NLP:tä opettavien tahojen sivuilla se, miten vilpittömästi ko. tahot uskoivat auttavansa ihmisiä pääsemään eroon peloistaan — vaikka juuri markkinoimalla ajatusta, että meidän pitää päästä eroon “rajoittavista peloista” he tekevät keksitystä pelosta todellisempaa!

Todellinen pelko vs. keksitty pelko

Kaikki pelko syntyy tasan yhdellä tavalla: ajattelemalla.

Ilman ajatusta siitä, että sinua kohti juokseva harmaakarhu on vihainen ja voi syödä sinut, et voi tuntea pelkoa. Ilman ajatusta: “Esitykseni menee pieleen ja muut nauravat minulle”, et voi pelätä esiintymistä. Ilman ajatusta rakkaasi kuolemasta et voi pelätä hänen kuolemaansa.

Ilman ajatusta ei ole pelkoa.

Ihmismieltä ei ole alunperin suunniteltu sellaisiin turvallisiin pullamössö-olosuhteisiin, jossa me elämme. Pelko on tarkoitettu suojamekanismiksi olosuhteisiin, jossa elämme jatkuvassa hengenvaarassa. Ympäristössä, jossa joku voi hetkellä millä tahansa hyökätä kimppuusi ja raiskata, pahoinpidellä tai tappaa sinut tai läheisesi. Me länsimaalaiset unohdamme, että aika moni ihminen elää tälläkin hetkellä sellaisessa maailmassa.

Niissä olosuhteissa ihmiset oppivat pienestä pitäen erottamaan todellisen pelon kuvitellusta pelosta.

Koemme todellista pelkoa silloin, kun olemme välittömässä hengenvaarassa.

Kaikki muu pelko on kuviteltua pelkoa.

Koska viimeksi sinä olit välittömässä hengenvaarassa? Minä olen ollut sellaisessa oikeastaan vain kerran elämässäni.

Loppiaisena 2009 lähdin typeryyksissäni ajamaan yliväsyneenä Haarajoelta Helsinkiin. Huomasin kyllä olevani väsynyt, mutta oletin selviäväni puolen tunnin matkasta kunnialla. En selvinnyt.

Ajoin ohituskaistaa, koska yritin päästä nopeasti kotiin. Koivukylän kohdalla nuokahdin hetkeksi rattiin. Säpsähdin samantien hereille, kun autoni alkoi täristä ajettuani penkalle. Tein paniikissa korjausliikkeen, jonka ansiosta auto lähti liukkaalla tiellä heittelemään holtittomasti toiseen suuntaan.

Heti menetettyäni auton hallinnan karjaisin vain “enkelit, auttakaa”. Sitten kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa — ja kuitenkin salamannopeasti. Auto pyöri kolmen kaistan läpi tien toiselle puolelle ja jatkoi matkaa kyljellään ja perä edellä tienpiennarta pitkin kohti Helsinkiä. Minä suojasin kädellä kasvojani, kun kuljettajan puolen hajonneesta sivuikkunasta lensi autoon havuja ja hiekkaa… Sitten auto pysähtyi ja tömähti  takaisin neljälle renkaalle.

Istuin hetken tyrmistyneenä paikallani. Sitten pyörittelin niskojani, liikutin jalkojani, kokeilin kasvojani ja havaitsin olevani täysin ehjin nahoin. Hyppäsin autosta ja kiersin sen nähdäkseni autolle tulleet vauriot. Kuljettajan puolen etuikkuna oli rikki, sivupeili lentänyt ties minne ja auton toinen kylki kuin perunapelto, mutta muuten kaikki oli OK.

Totesin helpottuneena, ettei missään näkynyt merkkiä siitä, että tieltä ajautumiseni olisi aiheuttanut muita kolareita. Pieni ihme siihen nähden, että iltakuuden aikaan Lahden moottoritiellä oli vielä paluuruuhka. Paikalle rientäneet kauhistuneet ihmiset komensivat minut takaisin autoon odottamaan ambulanssia.

Itku tuli vasta kun soitin miehelle ja vanhemmille kertoakseni mitä oli tapahtunut.

Aina kun ajan paikan ohi kiitän jotain korkeampaa voimaa siitä, että minä ja kanssa-autoilijat selvisimme tapahtumasta yhtenä kappaleena.

Sen lisäksi olen muutaman kerran elämässäni ollut tilanteessa, jossa ajatus kuolemasta kävi mielessä, mutten ollut todellisessa vaarassa: roikkuessani pillastuneen hevosen selässä ja eksyttyäni Thaimaassa keskelle ei-mitään ilman vettä ja ruokaa.

Vaikka olen ollut oikeassa hengenvaarassa vain kerran, olen kokenut elämässäni määrättömästi pelon tunteita. Tällöin minua on pelottanut vahva mielikuva kuvitellusta tulevaisuuden tapahtumasta: läheisen kuolemasta, henkilökohtaisesta konkurssista, vakavasta sairaudesta, itseni nolaamisesta tai hylätyksi tulemisesta.

Vaikka pelko on tuntunut todelliselta, se on ollut täysin keksittyä. Käytännössä aina pelko on ollut myös turhaa, vaikka osa pelkäämistäni tapahtumista on tapahtunut. Miksi? Koska en ole oikeasti pelännyt tulevaa tapahtumaa, vaan tunteita, joita olettanut sen herättävän.

Pelkäät vain omia tunteitasi

Mikäli et ole akuutissa hengenvaarassa, jossa et ehdi juuri miettiä mitään, todellinen pelkosi ei ole hengenmenetys vaan tunteet, joita uskot tulevan tapahtuman herättävän.

Testaa jos et usko:

Mieti jotain asiaa, jota pelkäät. Kuvittele, että yhtäkkiä olisit täysin kyvytön tuntemaan yhtään mitään — edes pelkoa siitä ettet tunne mitään. Miltä asia nyt näyttää?

Pelkäätkö kuolemaa? Minä pelkään aina silloin tällöin. Mutta en pelkää sitä, että elämäni loppuu vaan sitä, mitä tunteita uskon oman kuolevani herättävän minussa ja muissa.

Kun kuvittelen oman kuolemani, kuvittelen itseni joko hetkeä ennen kuolemaa tiedostamassa että “nyt mä kuolen” ja sitten tuntemassa voimakasta surua ja ahdistusta siitä, että elämä on ohi. Kuvittelen itseni henkenä kuoleman jälkeen katsomassa surevia omaisiani ja olevani pahoillani heidän puolestaan. Kuvittelen itseni ikuisuuden ajan mustassa tyhjyydessä ajattelemassa “no tässäkö tämä nyt oli”.

Hassuinta tässä on se, etten voi mitenkään tietää mitä kuolemani hetkellä ja jälkeen tapahtuu. Ehkä kuolema tulee niin yllättäen, etten ehdi tajuta kuolevani. Ehkä kuoleman hetkellä tietoisuuteni ja ajatteluni lakkaa, jolloin en voi tuntea tai kokea yhtään mitään — en edes sitä, etten koe ja tunne mitään. Ehkä sieluni siirtyy johonkin henkimaailmaan, jossa se näkee tässä kaikessa jonkin isomman pointin ja sitä kautta näkee myös sen, ettei missään ole mitään pelättävää. En tiedä.

Mutta sen tiedän, etten minä pelkää kuolemaa. Minä pelkään mahdollisia tulevia tunnetiloja.

Sinä et tarvitse muilta mitään

Kaikkein eniten minua naurattivat NLP:tä opettavien tahojen myyntipuheet “toisiin vaikuttamisesta” ja “toisten tunteiden ja käytöksen muuttamisesta — jopa heidän huomaamattaan” eli suomeksi sanottuna toisten manipuloinnista. 

Hetkinen.

Mitä sinä pidät ajatuksesta, että joku opettelee tekniikoita, joilla hän voi vaikuttaa sinuun ja muuttaa tunteitasi ja käytöstäsi, ehkä jopa huomaamattasi?

Mitä sinä pidät ajatuksesta, että keskustelet jonkun sellaisen kanssa, joka yrittää “hypnoottisella puheellaan” saada sinut taipumaan hänen kannalleen? Tai luoda sinuun paremman suhteen käyttämällä jollain kurssilla oppimiaan tekniikoita?

Buahaahhaaaaa! Minua ajatus naurattaa ihan hulluna!

Voi hyvät hyssyrät.

Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka on täysin sinut itsensä ja maailman kanssa? Joka on niin täynnä rakkautta ja hyvää oloa, ettei hän koe tarvitsevansa keneltäkään mitään?

Vertaa tätä ihmistä ihmiseen, joka haluaa niin epätoivoisesti saada sinulta jotain, että menee kurssille oppiakseen miten voi taivuttaa sinut paremmin tahtoonsa.

Kumman sinä otat mieluummin ystäväksesi? Entä puolisoksesi?

Kumpi ihminen sinä haluaisit olla?

SHOKKIPALJASTUS: Siitä riippuen missä mielentilassa tietyllä hetkellä olet, sinä voit olla kumpikin heistä.

Sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava

Moni olettaa virheellisesti että hän on ajatuksensa, tunteensa ja toimintansa. Kun tietää miten paljon ajatuksemme ja mielialamme vaihtelevat, ei ole mikään ihme, että nämä ihmiset kokevat etteivät tiedä kuka he ovat. Aika skitsofreeninen lähestymistapa siis, eikä edes totta.

Sinä et ole ajatuksesi, tunteesi ja toimintasi, vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii.

Testaa jos et usko:

Ensimmäinen esimerkki

Kuvittele että yhtäkkiä aikakoneella viereesi tuodaan vastasyntynyt sinä, 2-vuotias sinä, 8-vuotias sinä, 14-vuotias sinä, 20-vuotias sinä, 30-vuotias sinä jne. He kaikki näyttävät hieman erilaisilta — osa todella erilaisilta.

Kuvittele, että voimme kuulla ja nähdä heidän ajatuksensa. Heidän ajatuksensa kuulostaisivat todella erilaisilta — jopa silloin kun he ajattelisivat samaa asiaa.

Siitä huolimatta heissä olisi jokin hassu “samuus”, josta tietäisit että kysesssä on sama ihminen. Se samuus on sinä — ajatukset, tunteet ja toiminta ovat jotain mitä sinä teet ja koet.

Toinen esimerkki

Oletko koskaan tavannut vuosien jälkeen ihmistä, jonka tunsit esimerkiksi lapsena tai nuorena? Elämäntilanteenne ja maailmankuvanne voi olla muuttunut paljonkin, mutta siitä huolimatta ihmisessä on jotain tuttua.

Ajatuksesi määrittävät tunteesi ja sitä kautta toimintasi.

Ajatuksesi ja tunteesi voivat vaihdella todella rajusti jopa muutaman minuutin sisällä siitä riippuen, miten alhaisessa tai korkeassa mielentilassa olet eli miten kirkasta tai sumeaa ajattelusi on.

Meillä kaikilla on hetkiä, jolloin olemme rentoja, rauhallisia ja levollisia ja näemme elämämme tai ainakin jonkin asian todella kirkkaasti ja selkeästi. Usein nämä hetket tuntuvat tulevan ns. puskan takaa — ilman, että teemme yhtään mitään erityistä. Ja juuri se, että pääsemme tähän tilaan nimenomaan tekemättä yhtään mitään kertoo siitä, että se on meidän perustilamme.

Samalla lailla kuin veden pinta tyyntyy, jos se jätetään rauhaan, myös oma mielemme tyyntyy, kun annamme ajatustemme ja tunteidemme olla rauhassa.

Näinä kirkkauden hetkinä emme koe tarvitsevamme mitään, vaan kaikki on tässä. Meillä on tunne, että vaikkeivät asiat mene niin kuin mieluiten toivoisimme niiden menevän, missään ei sinällään ole mitään vikaa. Näemme, että olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Niinpä pystymme olemaan ns. oma itsemme.

Niissä hetkissä näemme, ettemme tarvitse mitään typeriä tekniikoita tai systeemejä vaikuttaaksemme toisiin ihmisiin, koska näemme ettei meidän onnellisuutemme tai rakastettavuutemme ole kiinni heidän tekemisistään. Niinpä pystymme tuntemaan heitä kohtaan täyttä rakkautta ilman sääntöjä, ehtoja ja vaatimuksia.

Sitä rakkautta, jota vanhemmat saattavat tuntea lastaan kohtaan ilman mitään erityistä syytä. Sitä rakkautta, jota pienet lapset tuntevat usein vanhempiaan kohtaan. Tai mitä tunnemme omia lemmikkieläimiämme kohtaan, vaikkeivat nämä tee mitään erityistä.

Kävin äsken makuuhuoneessa, jossa mieheni ja lapseni nukkuu. Sillä hetkellä he eivät tehneet mitään. Siitä huolimatta tunsin niin valtavaa rakkautta heitä kohtaan, että silmiini nousi kyyneleet. He eivät tehneet tunnetta. Edes heidän näkemisensä ei tehnyt tunnetta. Se, että ajattelin sillä hetkellä miten valtavasti rakastin heitä sai minut kokemaan valtavaa rakkautta heitä kohtaan.

Meillä kaikilla on myös hetkiä, jolloin alhaisiin ajatuksiin sotkeutuneena emme näe totuutta itsestämme ja muista.

Niinä hetkinä harhaudumme ajattelemaan, että meissä on jotain vikaa tai että meiltä puuttuu jotain. Kuvittelemme että “se jokin” on saatava itsemme ulkopuolelta — vaikka sitten väkisin manipuloimalla, juonimalla tai hypnoottisesti puhumalla.

Näissä hetkissä olemme keksityn pelon vallassa. Katsomme päämme sisäistä kauhuleffaa luullen sen olevan totta.

Onneksi nämä hetket ovat poikkeustilanteita, jotka menevät itsestään ohi. Mitä selkeämmin näemme, että tunnemme todellakin vain omat ajatuksemme — emmekä ole omat ajatuksemme, sitä nopeammin poikkeustila menee ohi.

Tähän ei tarvita mitään tekniikkaa, vain yksi isompi oivallus, joka näyttää sinulle totuuden elämästä ja itsestäsi.

Totuus naurattaa

Tällä hetkellä, kun olen korkeassa mielentilassa, näen kristallinkirkkaasti miten me kaikki olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Minua huvittaa se, miten välillä menemme mukaan alhaisen mielentilan ajatteluun luullen että todellisuus “pakottaa” meidät tuntemaan mitä tunnemme.

Sellaisia höpsyköitä me kaikki välillä olemme. Erehtyminen on osa ihmisyyttä. Ja niin ovat kaikki tunteetkin — myös ne hetkittäin raskailta ja kireiltä tuntuvat.

Onneksi missään tunteissa ei ole mitään pahaa tai vaarallista, koska ne kertovat vain ajattelustamme, eivät todellisuudesta.

Minua naurattavat ihmiset, joiden näen pyörivän alhaisen ajattelun tilassa etsimässä tapoja “tulla paremmaksi ihmiseksi“, “tulla onnellisemmaksi”, “tulla luovemmaksi”.Se on minusta yhtä hassua, kuin jos he pyörisivät ympäriinsä etsien omaa nenäänsä. 

Voi kullanmurut!

Tunnen valtavaa rakkautta ja lempeyttä niitä ihmisiä kohtaan, jotka ihan tosissaan uskovat, että he ja muut tarvitsevat jotain tekniikoita, strategioita, metodeja tai salaista tietoa voidatakseen kohdata toisen ihmisen “oikein” ja saadakseen tältä onnea, rakkautta, hyväksyntää, arvostusta, kunnioitusta tai edes rahaa.

Ja miksi he haluavat sitä rahaa niin paljon, että opiskelevat manipuloimaan muita sen sijaan että luottaisivat omaan työhönsä ja tuotteeseensa ja lisäarvoon, jota se muille tuo? Koska he luulevat että he tarvitsevat rahaa voidakseen kokea onnen, arvostuksen, menestyksen ja rakkauden tunteita.

Voi rakkaat ihmislapset!

Katsot vain kauhuleffaa

Kuvittele, että katsot kauhuleffaa ja eläydyt elokuvaan niin täysillä, että unohdat katsovasi kauhuleffaa. Haluatko että joku tulee siinä tilanteessa opettamaan sinulle tekniikoita, joilla voit hallita kauhuasi — vai olisiko ehkä sittenkin fiksumpaa, että joku muistuttaa sinua siitä, että katsot kauhuleffaa?

Eräät tuntemani NLP-opettajat luulevat että he ovat opettamassa ihmisille, että nämä katsovat kauhuleffaa. Mutta jos joku katsoo kauhuleffaa eikä hänen pelkonsa ole todellista, miksi hänen pitäisi lähteä muuttamaan tai poistamaan kokemaansa tunnetta?

Ei tunne ole ongelma vaan se, että oletamme tunteen kertovan jotain meitä ympäröivästä todellisuudesta.

Aina kun annamme tavalla tai toisella ymmärtää että jostain kannattaa hankkiutua eroon, väitämme, että siinä on jotain väärää, huonoa, vaarallista tai haitallista.

Mieti itse: koska viimeksi olet halunnut päästä eroon jostain, mitä pidit hyvänä? Miten paljon sinun mielestäsi kannattaa nähdä vaivaa päästäkseen eroon jostain, joka on ok, vaikkei välttämättä ykköslempijuttusi?

Pelon, ahdistuksen ja jännityksen tunteissa ei itsessään ole mitään pahaa. Joskus jopa haluamme tuntea niitä. Siksi lapset tykkäävät kertoa kummitustarinoita. Siksi katsomme kauhuelokuvia, thrillereitä ja toimintaelokuvia. Siksi ostamme lehtiä, jotka kertovat kauheista ihmiskohtaloista. Siksi kertaamme työpaikan kahvitunneilla ja kavereiden kanssa puhelimessa tuttujen ja tutuntuttujen kovia kokemuksia. Siksi palaamme muistoissamme menneisyyden kauhun hetkiin ajatellen “onneksi se on nyt ohi”.

Pelon, ahdistuksen ja jännityksen tunteet tuovat elämään lisää sävyjä ja rikkautta. Koemme ne ongelmiksi vain sillä hetkellä, kun luulemme että jokin itsemme ulkopuolinen asia pakottaa meidät kokemaan niitä.

Sillä hetkellä kun näemme, että tunnemme vain ja ainoastaan oman ajattelumme, pelosta, ahdistuksesta ja jännityksestä tulee vain yksi tunne muiden joukossa — tunne, joka menee kohta ohi, kun ajatuksemme taas vaihtuvat.

Haluatko herätä painajaisesta?

Tunnen täyttä onnea, rauhaa ja rakkautta, vaikka kukaan muu ei ikinä tajuaisi sitä, mitä tässä yritän näyttää.

Minulle riittää henkilökohtaisesti se, että näen muiden olevan OK ja näkevän vain painajaista, josta he säpsähtävät aika ajoin hereille, vaikka painajaista nähdessään he itse uskovat elävänsä helvetissä.

Mutta tämä ymmärrys, josta käsin katson maailmaa ja muita, tuo mukanaan hassun ilmiön.

Koska minun ei tarvitse tehdä mitään ollakseni onnellinen, rakastettu ja hyväksytty, yhtäkkiä käytössäni on valtavasti aikaa, energiaa ja aivokapasiteettia. Yhtäkkiä näen hyvin selkeästi mikä edistää elämää suuressa mittakaavassa ja mikä ei.

Näen, että on oikein edistää elämää siitä huolimatta, ettei minun onneni riipu mistään mitä teen.

Jos olisin kuullut jonkun sanovan näin vuosi sitten, en olisi pystynyt samaistumaan siihen, mitä hän sanoo. Enkä samaistunutkaan — olen ennen aina olettanut, että pyyteettömästi elämää edistävillä ihmisillä on ollut salainen motiivi saada näin itselleen enemmän onnea, hyväksyntää, mainetta ja kunniaa.

Nyt ajatus tuntuu todella hassulta.

Minä näen, että on oikein herätellä ihmisiä tähän ymmärrykseen.

Se, että jokin on oikein, ei välttämättä tunnu hyvältä tai hienolta — se tuntuu vain oikealta. Samalla tavalla kuin tuntuu oikealta sanoa että sukunimeni on Manninen ja väärältä sano että se on Smith.

Näen, että Suomella, ihmiskunnalla ja maapallolla olisi käyttöä ihmisille, jotka näkevät kirkkaasti sen, että me kaikki olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia.

Että meillä kaikilla on jo käytössämme valtava viisaus ja luovuus, ääretön rakkaus ja hyvin selkeä oikeudentaju.

Että elämä on oikeasti henkisesti kevyttä ja helppoa — paitsi niinä hetkinä, jolloin menemme mukaan alhaiseen ajatteluumme emmekä huomaa että tunnemme vain ajatuksemme.

Että ei ole mitään pelättävää. Että pahinta mitä meille voi tapahtua on oma ajatuksemme, mutta sekin vaihtuu pian uuteen.

Haluatko sinä herätä painajaisesta? Haluatko alkaa edistää elämää tavalla, joka sinusta tuntuu oikealta?

Ei hyvältä, ihmeelliseltä tai hienolta — pelkästään oikealta.

Et tarvitse heräämiseen lisää tekniikoita, teorioita, strategioita. Et tarvitse terapiaa. Et tarvitse hypnoottista puhetta ja mielikuvien muuttamista. Et tarvitse muistojen pyyhkimistä. Et tarvitse menneissä elämissä käymistä. Et tarvitse selvännäköijöitä, astrologeja tai tarot-kortteja.

Tarvitset vain yhden oivalluksen, joka näyttää sinulle totuuden itsestäsi ja elämästäsi. Sen, ettet tarvitse mitään ollaksesi onnellinen ja rakastettu. Sen, että sinä olet jo hyvä, ehjä ja rakastettava.

Sen, että jos et juuri tällä hetkellä näe tätä totuutta itsestäsi, tunnet vain ajattelusi ja ajatus, joka estää sinua näkemästä totuuden, vaihtuu kyllä kohta toiseen, parempaan ajatukseen.

“Henki minussa kunnioittaa henkeä sinussa.”