Mielessäsi on valtava voima löytää vastauksia

ajatusrajayttaatajunnan

Oletko tilanteessa, jossa tunnet olevasi umpikujassa? Tuntuuko sinusta ettet millään löydä ratkaisua johonkin sinua vaivaavaan ongelmaan?

Tiedätkö mikä seuraava ajatuksesi on?

Jos vastasit kyllä, mieti uudestaan: voitko varmuudella tietää mikä seuraava ajatuksesi on?

Et voi.

Olet varmasti kokenut joskus kuinka ajatuksesi katkeaa. Ajattelusi ei sillä hetkellä lopu, vaan mieleesi juolahtaa ajatus, joka ei ole suoraa jatkoa edelliseen ajatukseen.

Samalla tavalla olet ehkä joskus kokenut niin sanotun ahaa-elämyksen — oivaltanut yhdellä silmänräpäyksellä jonkin asian.

Niin kävi ehkä silloin kun  opit lukemaan. Tai kun tajusit että joulupukki onkin isä, setä tai naapurin täti (niin kuin minä huomasin). Tai kun yhtäkkiä sinulle oli täysin selvää, ettet voisi enää jatkaa samassa työpaikassa tai parisuhteessa.

Muistele jotain saamaasi oivallusta. Huomaatko miten hetkeä ennen sitä et tiennyt että seuraava ajatuksesi tuo mukanaan uuden taidon, uuden ymmärryksen tai täydellisen ratkaisun ongelmaasi.

Samalla tavalla tunteesi siitä, ettei sinulla ole ulospääsyä nykytilanteesta tai ratkaisua ongelmaasi ei tarkoita sitä, etteikö vastaus olisi jo kypsymässä mielesi sopukoissa.

Et voi mitenkään tietää, vaikka vastaus olisi putkahtamassa näillä näppäimillä mieleesi.

Vielä parempaa: on mahdollista, että mieleesi juolahtaa kohta täysin odottamaton idea, joka voi räjäyttää tajuntasi tai muuttaa elämäsi.

Toisin sanoen olet joka hetki uuden oivalluksen, idean tai vastauksen äärellä. Silläkin hetkellä kun koet olevasi neuvoton, alitajunnassasi voi jo muhia täydellinen ratkaisu.

Mitä selkeämmin näet että tämä on totta elämässäsi, sitä kiinnostavammalta, kiehtovammalta ja turvallisemmalta elämä tuntuu.

 

Oikea tie valaistumiseen?

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Olen kuunnellut viime päivät buddhalaisen Jack Kornfieldin valaistumista käsittelevää kirjaa After the Ecstasy, The Laundry. (Olin näköjään muistanut välillä kirjan nimen väärin, sori! :-).

Kirjaa varten Jack on haastatellut valaistumisen kokeneita ihmisiä useista eri uskonnoista.

Wikipedian mukaan valaistumisella tarkoitetaan:

Hengellistä paljastusta tai syvää oivallusta kaikkien asioiden merkityksestä ja tarkoituksesta, kommunikaatiota Jumalan kanssa tai Jumalan mielen ymmärtämistä, merkittävää hengellistä ymmärrystä tai perustavalaatuisesti muuttunutta tietoisuutta, jossa kaikki nähdään yhtenä.

Kirjaa kuunnellessa on tullut selväksi, että sitä kokemusta, jonka minä ja muut kolmen prinsiipin mallin oivaltaneet olemme saaneet, voidaan kutsua valaistumiseksi. Ja siinä mielessä ne, jotka ovat todenneet minun saaneen uskonnollisen herätyksen tai tulleen uskoon ovat oikeassa.

Itseäni uskoontulovertauksessa hämää se, että liitän uskonnollisen herätyksen tai uskoon tulon uskontoihin ja inhimillisiä ominaisuuksia omaaviin jumaliin. Minä en usko mihinkään persoonalliseen jumalaan, joka päättäisi mitään kenenkään puolesta, tuomitsisi tai armahtaisi ihmisiä tms. Se ei vain tunnu mielestäni uskottavalta tai loogiselta.

MUTTA uskon kyllä että maailmaa ohjaa jokin suurempi persoonaton voima, joka toimii tiettyjen lainalaisuuksien mukaan — tai johon sisältyy maailmaa ohjaavia lainalaisuuksia. Ja uskon että jonain päivänä tämä voima pystytään ymmärtämään ja selittämään ihan tieteen keinoin. Tämä voima voidaan nähdä myös kokoelmana pääsääntöjä — vrt. evoluutiota ohjaavat pääsäännöt, fysiikan lakien takana olevat pääperiaatteet jne.

Tieteen puolella kvanttimekaniikka, säieteoria jne. tuntuvat olevan jotenkin oikeilla jäljillä, mutta katsotaan mihin ne johtavat — jo mihinkään. Sitä odotellessa olkoot tämä oivallukseni nyt sitten vaikka valaistuminen tai jonkinasteinen uskoon tulo.

Kolme prinsiippiä — nopein tie valaistumiseen?

Kolmen prinsiipin lähestymistapa on nopein ja helpoin tuntemani tie tähän ns. valaistumiseen. Se ei sulje pois sitä, etteikö olisi vieläkin nopeampia ja helpompia tapoja — ainoastaan etten ole törmännyt vielä niihin.

Kolmen prinsiipin oivaltaminen tekee valtavan määrän kaikenlaista kamppailua, tuskailua, ajattelemista, yrittämistä, etsintää, kärsimystä jne. täysin turhaksi yhdessä silmänräpäyksessä. 

Oivalluksen myötä palaudumme ikään kuin lapsiksi siinä mielessä, että elämme enemmän hetkessä, katsomme maailmaa avoimin silmin, emme rajoita omaa hyvänolon kokemusta kiristämällä itseämme onnellisuudella tai hyvällä ololla, olemme pelottomia ja stressittömiä ja alamme tehdä asioita ensisijaisesti siksi, että niiden tekeminen on kivaa, kiinnostavaa — tai sitten vain jotenkin “oikein”.

Oivalluksen jälkeen elämä tuntuu kevyemmältä, helpommalta, hauskemmalta ja selkeämmältä.

Itsensä ja muiden syyttely tuntuu järjettömältä, asioita ei tule ottaneeksi enää niin henkilökohtaisesti ja tunne siitä, että olen etsimässä jotain isoa vastausta katoaa.

Tähän ei tarvita vuosien terapiaa, minkäänlaisten tekniikoiden opiskelua ja harjoittamista, tuhansia euroja maksavilla kursseilla ravaamista, vuosikausien meditaatioharjoituksia tai rukouksia, hiljaisuuden retriittejä, pyhien tekstien lukemista, paastoamista tai elämästä vetäytymistä.

Riittää että alkaa testata täällä esittämiäni väittämiä avoimin mielin:

  • Mitä jos tunnemme vain ajattelumme?
  • Mitä jos emme ole ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme?
  • Mitä jos voimme kokea hyvää oloa ja täyttä onnea tässä ja nyt, olosuhteista riippumatta?
  • Mitä jos olemme kaikki hyviä, ehjiä ja rakastettavia?
  • Mitä jos emme voi tietää koskaan varmuudella miksi ajattelemme juuri tällä hetkellä juuri tämän ajatuksen?
  • Mitä jos ajatukset joita ajattelemme alhaisessa mielentilassa ovat harhaisia tai jotenkin pielessä? Ja ne, joita ajattelemme korkeassa mielentilassa eli silloin kuin olo on rento, kevyt ja helppo, kertovatkin enemmän todellisuudestamme kuin alhaisen mielentilan ajatukset?
  • Mitä jos meillä on sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät hyvään oloon ilman että teemme mitään — ja kaikkein nopeimmin silloin, kun emme tee pahasta olosta ongelmaa?
  • Mitä jos meillä onkin ääretön kapasiteetti uuteen ajatteluun — ja seuraava ajatuksemme on jokin täysin uusi ja yllättävä ajatus, joka voi muuttaa koko kokemuksemme elämästä kertaheitolla?
  • Mitä jos elämä on oikeasti helppoa ja kevyttä? Mitä jos kaikki tämä onkin juuri niin naurettavan yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa?

Toki oivalluksen saaminen voi joskus kestää jonkin aikaa — varsinkin jos on tottunut tekemään asioista vaikeita — mutta väitän sen tulevan todennäköisemmin helpommin ja tuskattomammin kuin jos vaikkapa lähtee vuosikausiksi buddhalaiseksi munkiksi meditoimaan päivät pitkät tai terapiaan märehtimään omia ongelmiaan.

Ja totta kai ymmärrykseni inhimillisen kokemuksen luonteesta syvenee ajan myötä kun jatkan ns. oikeaan suuntaan katsomista eli alkuperäinen oivallus ei jää koskaan viimeiseksi oivallukseksi.

Vaan onko vauhdilla väliä?

Mutta sitten päästäänkin tämän aamun oivallukseen, joka on tavallaan käynyt pariin otteeseen “mielen päällä”, mutta ei ole auennut minulle kunnolla ennen tätä.

Miksi oletan, että nopein, helpoin ja yksinkertaisin tie on oikein tai paras tie?

Tähän asti olen ajatellut, että noin niin kuin ihmiskunnan ja maapallon mittakaavassa olisi oikein, jos mahdollisimman moni ihminen kokisi valaistumisen mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Näen, että tällöin ihmiset alkaisivat suunnata aikaansa, energiaansa ja ääretöntä kykyään uuteen ajatteluun toimivamman, oikeudenmukaisemman ja rakkaudellisemman maailman luomiseen.

Mutta kuka minä olen päättämään mikä on oikein?

Minusta olisi ehkä kivaa, että ihmiset kohtelisivat toisiaan rakastavammin, käyttäisimme luonnonvaroja fiksummin, olisimme oikeudenmukaisempia muita ihmisiä ja eläviä olentoja kohtaan ja tuntisimme kaikki olevamme ehjiä, hyviä, rakastettavia ja onnellisia jo tänään, olosuhteista huolimatta.

Mutta se on vain minun mielipiteeni ja minun tavoitteeni.

Ei ole olemassa mitään universaalia sääntökirjaa, jossa sanotaan että tämän pitäisi olla kaikkien ihmisten tavoite — saati että nopein ja helpoin tie valaistumiseen on kaikille oikein. Tai että tämä on kaikille helpoin tai nopein tie. Tai että edes kaikkien pitäisi kokea valaistumista.

En tiedä pystynkö oikein sanoin selittämään sitä, mitä nyt juuri näen, mutta yritetään:

Jokainen elää ja kokee elämänsä niin kuin elää — ja jokainen tapa on omalla tavallaan oikein.

Jollekin oikein tie voi olla se, että hän kärsii koko elämänsä ja kuolee ajatellen että elämä oli paska kokemus, ihmiset ovat pahoja ja että kuolema on vain helpotus.

Yhdelle oikein tie voi olla se, että hän etsii itseään ja elämän tarkoitusta koko elämänsä ajan käyttäen tuhansia euroja erilaisiin itsensä parantamiskursseihin ja hengellisiin retriitteihin, eikä kuollessaankaan koe saaneensa sielulleen rauhaa.

Toiselle oikein tie voi olla elää tavallista ja välillä vähän puuduttavaakin arkea — välillä nauttien ja välillä vain selviytyen päivästä toiseen — kunnes eräänä päivänä kaikki on ohi.

Kolmannelle oikein tie voi olla se, että hän meditoi päivittäin tuntikausia, vaikka välillä se tuntuu hyvinkin vaikealta ja tuskalliselta ja eräänä päivänä kokee sitten valaistumisen, joka muuttaa kaiken.

Neljännelle oikein tie voi olla se, että hän kuuntelee avoimin mielin minun tai muiden ihmisten juttuja kolmesta prinsiipistä ja yhtenä päivänä hommat vain alkavat loksahdella paikalleen niin, että hän lopettaa turhan etsimisen, sellaisten asioiden kontrolloimisen mitä ei voi kontrolloida ja sellaisten asioiden korjaamisen, mitä ei tarvitse korjata ja avautuu elämälle.

Voin tältä seisomalta nähdä lukemattomia eri tapoja elää ja kokea elämänsä ja juuri nyt näen, ettei mikään niistä ole sen oikeampi kuin väärempi kuin toinen. Ja että se on OK.

Eli hullulla tavalla näen että vaikka minun nähdäkseni nopein ja helpoin tie vaikuttaa  minusta kaikkein järkevimmältä ja ison kokonaisuuden kannalta parhaalta tieltä — ei ole mitään universaalia lakia, jonka mukaan se olisi paras tai oikein tie. 

Lisää anteeksipyyntöjä

Näin ollen pyydän anteeksi sitä, että olen sanonut tai ainakin antanut ymmärtää, että esimerkiksi eri terapiat tai NLP olisivat jotenkin universaalisti vääriä tai vaarallisia tapoja lähestyä inhimillistä kokemusta! Anteeksi!

Kyllä, minun näkökulmastani käsin ne näyttävät turhan monimutkaisilta, höpsöiltä tai jopa valaistumisen saamista vaikeuttavilta lähestymistavoilta. Siis siitä näkökulmasta, jossa “oikeinta” on nähdä että olemme kaikki hyviä, ehjiä ja rakastettavia ja voimme tuntea onnea ja rakkautta tässä ja nyt, jossa vain surffataan omilla ajatuksilla ja tunteilla jäämättä niihin kiinni ja jossa toimitaan etupäässä korkeasta mielentilasta käsin.

Mutta jonkun toisen näkökulmasta tie, jossa valaistumista tavoitellaan kärsimyksen kautta, voi tuntua oikeimmalta. Tai jossa ihanteellinen elämä on sellainen, jossa koko ajan etsitään jotain suurempaa vastausta tai oivallusta. Tai tavoitellaan jatkuvasti mainetta ja kunniaa, jotta joku päivä voisi olla onnellinen. Tai henkisiä ongelmia ratkotaan yksi kerrallaan koko loppuelämän ajan.

Kyllä, näitä muita teitä kulkevien kokemus elämästä tulee olemaan täysin toinen kuin minulla, mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi itsessään huonompi saati jotenkin väärempi.

Minun tavoitteeni

Eli nyt näen kirkkaammin kuin koskaan, ettei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa kokea omaa elämäänsä.

Kyllä, tähän asti minä ajattelin hölmösti että oma kevyt ja helppo kokemukseni elämästä olisi jotenkin universaalisti paras. 

Haluan tehdä tässä selväksi, että se maailmankuva ja siitä seuraava kokemus elämästä, jota esittelen mm. näillä sivuilla on vain ja ainoastaan minun mielestäni loogisin, järkevin ja eniten elämää edistävä tapa nähdä maailmaa — ja minun mielestäni elämän tarkoitus on nimenomaan elämän edistäminen.

Oletan, että ne, jotka eivät ole kanssani samaa mieltä siitä, että kokemukseni elämästä on ihanteellisin, ovat nähneet kyllä muutenkin, että heidän näkökulmastaan olen väärässä.

Tulen varmasti jatkossakin suhtautumaan kriittisesti eri tekniikkalajeihin yms. ja voitte jatkossakin ihan vapaasti kommentoida tai kyseenalaistaa mitä tahansa ajatuksiani, mutta toivon että ymmärrätte minun kyseenalaistavan muita lähestymistapoja ja maailmankatsomuksia nimenomaan suhteessa siihen, mitä minä pidän hyvänä — en suhteessa johonkin universaaleihin standardeihin, joita ei ole olemassakaan.

Kiitokset kaikille viime päivinä aktiivisesti keskusteluun osallistuneille! Uskon, että käymämme keskustelut olivat edesauttamassa tämän oivalluksen syntymistä!

Mistä tunnistaa oivalluksen?

Alkuperäinen kuva Sxc.hu

Elli pyysi kommenttiosastolla selkeyttämään tavallisen ymmärryksen ja oivalluksen eroa.

Oivallus on yllättävä ajatus, joka muuttaa kertaheitolla näkökulmasi johonkin asiaan siinä määrin, että kaikki, mitä ajattelet asiasta menee joko kokonaan uusiksi tai ainakin saa uuden merkityksen.

Oivalluksen ja päättelemällä saadun vastauksen suurin ero on fiiliksessä ja yllättävyydessä.

Kun päädyt johtopäätökseen loogisen päättelyn myötä, tunnet tehneesi töitä asian eteen ja pystyt myös jäljittämään ajatusketjun, joka johtopäätökseen johti.

Oivallus tulee täysin yllättäen — usein hetkellä, jolloin sitä vähiten odotat. Jonkun tutkimuksen mukaan ihmiset saavat yleisimmin oivalluksia suihkussa ollessaan. Siihen liittyy fiilis ettet sinä tehnyt mitään, vaan vastaus tuli ikään kuin “jostain muualta”. Usein et edes muista ajatelleesi asiaa, johon oivalluksesi liittyy.

Aivotutkimus on paljastanut että ennen oivallusta aivomme menevät noin kahdeksan sekunnin ajaksi alfa-aaltotilaan, joka on hyvin rento, lähes meditatiivinen tila, johon liittyy tunne mielen hiljentymisestä. Sitten oikean korvan edessä oleva aivopoimu, joka on voitu yhdistää esimerkiksi sanaleikkien ymmärtämiseen, lähettää voimakkaimman sähköaallon, jonka aivot voivat lähettää, eli nk. gamma-aallon. Noin 0,3 sekuntia myöhemmin henkilö tajuaa saaneensa oivalluksen.

Mikä on mielenkiintoista on se, että jos henkilön aivot eivät ole riittävän kauan rentoutuneessa alfa-aaltotilassa, hän ei saa oivallusta edes siinä tapauksessa, että hänelle annetaan suoria vinkkejä, jotka ovat johtaneet oivallukseen sellaisella ihmisellä, jonka aivot ovat olleet riittävän kauan alfa-aaltotilassa.

Koska oivallus edellyttää ainakin kahdeksan sekunnin ajaksi rentoutumista, aktiivinen ponnistelu jonkin asian ymmärtämiseksi vaikeuttaa oivalluksen saamista.

Pari päivää sitten oivalsin (!) toisen asian, mikä vaikeuttaa oivaltamista: luulo siitä, että on kyennyt ymmärtämään asian jo älyllisesti ihan kokonaan.

Miltä oivallus tuntuu?

Laura kirjoittaa tänään blogissaan siitä, kuinka hän oivalsi sen, mitä yritän näyttää niin teille Kutri.net:in lukijoille, Kolme prinsiippiä -kurssilaisille kuin valmennettavilleni.

Niin kauan kuin Laura luuli ymmärtävänsä mitä tarkoitan, hän ei kyennyt näkemään, mitä yritin näyttää.

Jos muistan oikein, hetkeä ennen kuin hän sai oivalluksensa, kysyin häneltä jotain tämän suuntaista: “Jos meillä kerran on sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät automaattisesti hyvään oloon, miksi meidän pitäisi aktiivisesti tehdä mitään asian eteen?”

Tarkka kysymys ei ole olennainen — mikä on olennaista on se, että Laura huomasi ajattelussaan aukon, logiikkavirheen, ja se veti hänet hiljaiseksi. Hän mumisi jotain tyyliin “niin, eihän siinä olekaan mitään järkeä”, oli sitten hetken hiljaa (ehkä kahdeksan sekuntia, hah hah) ja sitten — BADAM! Koko hänen ilmeensä syttyi ja olemuksensa heräsi henkiin, kun Laura yhtäkkiä näki kristallinkirkkaasti mitä yritin hänelle näyttää.

Hän alkoi nauraa ja sen jälkeen selittää innoissaan mitä näki. Riemukas, syvältä kumpuava ja melkein epäuskoinen nauru onkin yksi tavallisista oivalluksen tunnusmerkeistä. Samoin kuin tunne keventymisestä, maailman avautumisesta ja kaiken kirkastumisesta.

Oma suurin oivallukseni kolmen prinsiipistä tuli vähän samaan tapaan tajuttuani, etten sittenkään tajunnut. Kuuntelin Supercoach Academyn toisena viikonloppuna ensin päivän ajan nyökytellen kuinka Pranskyt puhuivat kolmesta prinsiipistä.

Sisäinen dialogini oli tätä luokkaa: “Joo… Joo… Tiedän… Ymmärrän… Just noin… Niin niin, tunnemme ajattelumme…. Joo, Joo, tiedetään…”

Ja sitten seuraavna aamuna riitelin miehen kanssa niin, että jouduin menemään bussilla kouluun. Bussissa istuessani sisäinen dialogini meni näin: “Okei okei, mä näen että suutuin, koska halusin näyttää tolle, ettei mulle tiuskita… Mutta jos mä kerran näen ton ajatuksen, niin miksi mä olen yhä kiihtynyt? Hetkinen… Pranskyt sanoivat että meistä tuntuu pahalta aina kun me ei nähdä, että me tunnetaan vain ajattelumme… Mitä mä missaan?”

Tajuttuani että olin missannut jotain näin, etten ollut ymmärtänyt sittenkään asiaa niin hyvin kuin olin luullut. Olo oli hetken hämmentynyt, sitten melkein olematon… ja sitten: BÄNG!

Näin silmänräpäyksessä ajatelleeni että “niin, mutta jos toi ei olisi sanonut noin, mä en olisi ajatellut näin” ja heti perään näin ettei se ollut totta, koska muistin välittömästi kaikki ne kerrat, kun mies oli sanonut täsmälleen samat sanat, eivätkä ne olleet tuntuneet miltään tai olivat vain naurattaneet, koska olin ollut korkeassa mielentilassa.

Ja nähdessäni tämän näin silmänräpäyksessä sen, miten ihan kaikki muutkin tunteeni olivat vain seurausta ajatuksistani — ja samaan syssyyn ihan kaikki muukin loksahti paikalleen — tietoisuus, mieli ja miten ne suhtautuivat ajatukseen, miten ne virtasivat lävitseni, miten koko inhimillinen kokemus syntyi todellakin tässä hetkessä — ei menneisyydessä tai tulevaisuudessa.

Fiilis oli niin uskomaton, että hymyilin koko loppupäivän kuin hangon keksi, en meinannut millään malttaa pysyä paikallani luennolla ja mieleni teki tanssia ja laulaa. Seuraavat viikot kikattelin yksikseni aina kun näin miten mies “tunsi ajattelunsa”. Olo oli ekstaattinen ja vapautunut.

Yleinen fiilis oli myös se, että “Onko tämä oikeasti näin yksinkertaista?” No on se — ja jokaisen lisäoivalluksen myötä olen nähnyt että se on vieläkin yksinkertaisempaa, kun miltä ensialkuun näytti.

Miten oma suurin oivallukseni muutti elämäni?

Ajan mittaan tietysti totuin hyvään fiilikseen, joka nykyään on normitilani. Huomaan eron entiseen vain silloin, kun muistelen mitä ajattelin ja miten käyttäydyin esimerkiksi vielä tammikuussa. Nyt se, miten silloin näin maailman tuntuu todella hassulta!

Olenko joskus oikeasti ajatellut, että huono fiilis kertoo jostain muusta kuin ajatteluni tasosta? Olenko oikeasti kuvitellut että ajatusten analysointi on tärkeää? Tai että ikäville tunteille pitää tehdä jotain?

Hehehheee! Höröttelen ajatukselle nytkin tätä kirjoittaessani.

Myöhemmin olen saanut uusia oivalluksia, jotka ovat saaneet elämän tuntumaan entistäkin kevyemmältä ja helpommalta. Opettajieni mukaan keveydellä ei ole kattoa eikä oivallusten määrällä mitään rajaa. Meillä kaikilla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun — uusiin oivalluksiin.

Kaikkein hassuinta on kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa elämässäni en kaipaa mitään, vaikka järjellä ymmärrän, että todennäköisesti ymmärrykseni inhimillisestä kokemuksesta tulee syvenemään ja sitä kautta elämäni kevenemään.

Kyllä, haluan luoda ja oppia uusia asioita niin kuin pienet lapset. Ihan vain omasta hyvästä olostani käsin ja ihan vain siksi, että se on mahdollista, hauskaa, kiinnostavaa ja innostavaa. Mutta minulla ei ole enää tunne siitä, että jotain olennaista puuttuu, saati taka-ajatusta, että “sitten kun saan tämän, olen onnellinen”.

Mistä tiedät näetkö maailman, jota yritän sinulle näyttää?

  1. Uskotko että esimerkiksi traumat, uskomukset ja kokemukset vaikuttavat siihen, miltä sinusta tuntuu?
  2. Onko sinusta ymmärrettävää loukkaantua jostain toisen sanomisesta tai tekemisestä?
  3. Onko sinun mielestäsi omien ajatusten analysoinnista hyötyä?
  4. Onko sinun mielestäsi tärkeää miettiä mistä jokin ajatus tulee?
  5. Onko sinun mielestäsi tärkeää kohdata omat pelkonsa?
  6. Onko sinun mielestäsi tärkeää tehdä asioita, joista tulee hyvä olo?
  7. Haluatko tuntea vähemmän kurjia tunteita?
  8. Uskotko että voisit olla vieläkin onnellisempi kuin mitä olet tänään?
  9. Uskotko että sinussa on jotain vikaa?
  10. Koetko että itsensä kehittäminen on tärkeää?
  11. Pelkäätkö, että jos ajattelisit vain tuntevasi oman ajattelusi, jotenkin irtautuisit, etääntyisit tai vieraantuisit maailmasta.
  12. Tunnetko tarvetta lukea vielä self help -kirjallisuutta?
  13. Uskotko että menneisyyden miettimisestä on hyötyä?
  14. Pitääkö sinun mielestäsi ottaa vakavasti asiat, joita toinen sanoo huonolla tuulella ollessaan? Esimerkiksi siksi, että uskot totuuden tulevan esiin silloin kun ihminen on vihainen?
  15. Onko sinun vaikeaa antaa anteeksi jollekulle?
  16. Oletko sitä mieltä, että joku tuntemasi ihminen on pahantahtoinen, paha tai julma?
  17. Uskotko että sinä tai joku tuntemasi ihminen on rikki kokemisensa ikävien kokemusten takia?

Jos vastasit yhteenkään ylläolevista kohdista myöntävästi, et näe maailmaa niin kuin minä näen.


Jos haluat saada oivaltaa totuuden itsestäsi ja inhimillisestä kokemuksesta samalla tavalla kuin esimerkiksi minä ja Laura, tule henkilökohtaiseen valmennukseen tai kolme prinsiippiä -yksityiskoulutukseen tai liity kolme prinsiippiä virtuaalikurssille.

Elämäsi odottaa! Mitä sinä odotat?