Kuka määrää mitä sinä saat tai et saa tehdä?
Yhteiskunta? Vanhempasi? Puolisosi? Kaverisi? Jumala?
On totta, että esimerkiksi Suomen lain rikkomisesta voi seurata kaikenlaisia ikäviä asioita, mutta jos tarkkoja ollaan, jos oikeasti haluat rikkoa lakia, tuskin kukaan voi estää sinua tekemästä niin.
Yhtä vähän kuin kukaan voi estää sinua tekemästä vääryyksiä, kukaan ei oikeasti estää sinua tekemästä kaikkia niitä upeita, ihania ja tärkeältä tuntuvia asioita, jotka haluaisit tehdä.
Ei ole mitään universaalia sääntökirjaa, joka sanoo, ettet sinä saa kokea onnea, rakkautta ja hyvää oloa. Ettet sinä saa väsyä, luovuttaa tai epäonnistua.
Kukaan ei oikeasti määrää, ettet sinä saa toteuttaa unelmiasi ja menestyä.
On täysin normaalia, että aika ajoin — ehkä useinkin — sinulla on epämääräinen tunne siitä, että jossain joku rajoittaa tekemisiäsi ja vaatii sinua kieltämään tunteesi. Ehkä elämässäsi on ollut tai on yhä ihmisiä, jotka vaativat sinua toimimaan tietyllä tavalla tai ovat sitä mieltä, että saat kokea vain tietynlaisia tunteita.
Mutta mistä he ovat saaneet luvan päättää puolestasi ja määrätä tunteistasi? Eivät mistään.
On totta, että perimämme, nykyinen fysiologinen tilamme, henkinen kapasiteettimme, tähän mennessä hankkimamme tieto-taito, rahatilanteemme ja joukko muita käytännön tekijöitä voivat rajoittaa sitä, mitä voimme käytännössä tehdä tässä ja nyt.
Esimerkiksi minä olen 173 cm pitkä, enkä siksi ylety vaihtamaan olohuoneemme kattolamppua ilman jakkaraa. Mutta minulla on jakkara, jolle voin nousta vaihtaakseni lampun. Ja vaikka minulla ei olisi jakkaraa, minulla on tarpeeksi mielikuvitusta ja muita huonekaluja, joiden avulla voisin nousta vaihtamaan lampun.
Minä en ole opiskellut kiinaa, joten jos tänään kohtaisin henkilön, joka puhuu vain kiinaa, emme voisi vaihtaa ajatuksia puhuen — mutta se ei estä meitä kommunikoimasta elekielellä, piirtäen tai vaikka kännykän tulkkausohjelman avulla.
Minulla ei ole tällä hetkellä pankkitililläni tarpeeksi rahaa, jotta voisin ostaa Tesla-sähköauton, jos välttämättä haluaisin sen. Mutta jos Teslan saaminen olisi elämäni ainoa tavoite, voisin myydä kaiken omaisuuteni, jonka jälkeen minulla olisi helposti varaa kyseiseen autoon. Jos tarkoituksena olisi vain ajaa autolla, voisin ottaa yhteyttä tutuntuttuun, jolla on kyseinen auto ja pyytää lupaa koeajoon.
Sen jälkeen kun olen läpikäynyt vaihdevuodet, en voi enää tulla puolisolleni raskaaksi, mutta jos yhtäkkiä sekoaisimme niin, että haluaisimme siinä vaiheessa vielä vauvan, voisimme muuttaa maahan, jossa ikäisemme ihmiset voivat käyttää sijaisäitejä tai adoptoida lapsia, alkaa sijaisäidiksi. Voisin myös erota puolisostani ja aloittaa parisuhteen henkilön kanssa, jolla on pieni vauva.
Aivotutkijoilla on näyttöä siitä, että joskus aivokemiamme rajoittaa tunneskaalaamme — ainakin hetkellisesti. Esimerkiksi tietyt serotoniinijärjestelmään vaikuttavat mielialalääkkeet voivat vaikeuttaa merkittävästi rakastumisreaktion käynnistymistä. Mutta sekään ei estä parisuhteen aloittamista tai levollisen rakkauden tunteen kokemista.
Minulla on tarkkaavuushäiriö eli ADHD, minkä takia aivojeni toiminnanohjauskeskus ei toimi yhtä tehokkaasti kuin henkilöillä, joiden aivot ovat niin sanotusti neurotyypillisemmät.
Niinpä esimerkiksi minun on lähes mahdotonta suunnitella päivääni pelkästään päässäni. Sen sijaan voin kyllä suunnitella sen paperille kirjoittamalla. Tai voin ottaa ADHD-lääkkeen, joka parantaa aivojeni toimintaa niin, että pystyn järjestämään ja muistamaan päivän tehtävät ilman paperia.
Kliinisesti masentuneena on vaikeaa kokea elämäniloa yhtä paljon ja usein kuin silloin, kun aivokemia ei ole sekaisin, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö masentuneillakin olisi ihan hyviä hetkiä.
Toisin sanoen useimmat asiat, joiden oletamme estävän meitä tekemästä mitä haluamme, ovat vain hidasteita – jos sitäkään.
Mieti mistä asiasta sinä sanot useimmiten, että ”minun on pakko tehdä näin” tai ”en voi tehdä niin”. Missä niin sanotaan? Mikä sinua muka estää?
