Tiedätkö missä olet?

Tuntuuko sinusta että elämäsi on mennyt jotenkin pieleen? Että elämä on pettänyt sinut?

Perjantaina puhuin Päivän Teoria -osuudessa siitä, miten helposti mielemme huijaa meitä uskomaan, että odotuksemme siitä miten elämän “kuuluu mennä” on totta ja se miten asiat ovat oikeasti menneet on “väärin”.

Katso video alla tai YouTubessa.

Kerron videolla esimerkin siitä, miten yksi näennäisen pieni tapahtuma voi muuttaa koko elämämme kulun.

Kun elämä menee eri tavalla kuin olemme suunnitelleet — ja vieläpä tavalla, jota emme toivoneet — voi tehdä mieli heittäytyä uhriksi. Kirota Universumia tai Jumalaa tai niitä, jotka suoraan tai välillisesti vaikuttivat tapahtumien kulkuun.

Minun ymmärryksestäni käsin katkeroitumisessa ei ole mitään järkeä.

Et osannut ennustaa tulevia tapahtumia, koska kukaan meistä ei voi tietää täydellä varmuudella miten asiat tulevat menemään.

(Eivät edes itseään selvännäkijöinä pitävät ihmiset — minulla on aiheesta monta omakohtaista esimerkkiä…)

Erehdyit luulemaan päässäsi olevaa ajatusta tulevaisuudesta tarkaksi tapahtumien kuvaukseksi, vaikka se oli vain ajatus — mielikuvituksen tuottama arvaus siitä mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan.

Se tapahtuu, mikä tapahtuu

Asiat menevät aina sillä ainoalla mahdollisella tavalla, jolla ne voivat oikeasti mennä.

Jos asiat olisivat tosiasiassa voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.

Olemalla katkera ja kelaamalla miten asioiden pitäisi mennä toisin pilaat vain tämän hetken.

Niin kauan kuin et hyväksy sitä missä olet juuri nyt, et voi ottaa askeleita kohti tulevaisuutta, jonka haluat.

Tilanne on sama kuin jos suunnistuskilpailuissa oleva suunnistaja tajuaisi yhtäkkiä että hän on maastossa eri paikassa kuin mitä oli luullut olevansa kartalla.

Vaikka hän kuinka tuijottaisi kartalla paikkaa, jossa hänen pitäisi olla, miettien mielessään “mun pitäisi olla tuossa”, hän ei maagisesti siirry sinne.

Hänen pitää ensin selvittää missä kohtaa karttaa hänen tosiasiallinen sijaintinsa on — vasta sitten hän voi suunnitella reittinsä uudestaan.

Oletko sinä kartalla siitä, missä oikeasti olet? Vai tuijotatko yhä paikkaa, jossa sinun mielestäsi pitäisi olla?

Kartalla

Onko elämäsi liian helppoa ja turvallista

Murehditko usein tulevaisuutta? Masentaako melkein kaikki? Ahdistaako arki? Stressaako stressi?

Tuntuuko sinusta elämä usein raskaalta, vaikealta tai jopa mahdottomalta?

Mitä jos ongelmana onkin se, että elämäsi ei oikeasti ole kovinkaan vaikeaa— vaan päinvastoin liian helppoa?

Mitä jos voisit lopettaa stressaamisen tänään?

Kolmen prinsiipin selitysmalli, joka on ajatteluni taustalla, kuvaa mielestäni inhimillisen kokemuksen syntyä osuvammin ja hyödyllisemmin kuin vaikkapa psykoterapian, NLP:n ja lähes kaikkien muiden terapia- ja valmennussuuntausten takana olevat selitysmallit.

Kun oivaltaa miten oma kokemus elämästä oikeasti syntyy ajatuksen, tietoisuuden ja kaiken takana olevan ”Universaalin Mielen” kautta, elämä on henkisesti naurettavan helppoa.

Kun emme enää sotke tunteita käytännön ongelmiin, pystymme ratkomaan isoja ja monimutkaisiakin ongelmia suhteellisen nopeasti ja helposti.

Emme enää vaikeuta omaa elämäämme turhaan vaan osaamme iloita ja nauttia siitä, että elämämme on helppoa.

Voimme antaa asioiden tapahtua helposti koska emme koe tarvetta kontrolloida tulevaisuutta — jota ei oikeasti edes voi kontrolloida.

Sen jälkeen voimme käyttää turhasta murehtimisesta, stressaamisesta ja asioiden vaikeuttamisesta vapautuvan energian elämästä ja toisten seurasta nauttimiseen, käytännön ongelmien ratkaisemiseen ja uuden luomiseen.

Toisin sanoen alat suhtautua elämään taas tavalla, jolla suhtauduit siihen elämäsi ensimmäiset vuodet.

Katso pieniä lapsia: miten paljon heillä on energiaa, miten uteliaita he ovat ja miten he kokeilevat koko ajan luoda jotain uutta (ja tuhota vanhaa).

Väitän että se johtuu ensisijaisesti siitä, etteivät he vaikeuta turhaan omaa elämäänsä omalla ajattelullaan niin kuin sinä, murehtiva ja stressaava aikuinen.

Onko juuri sinun elämäsi liian helppoa?

Ymmärrän että jos elämässäsi on juuri nyt isoja käytännön ongelmia kuten työttömyyttä, rahattomuutta, avioero, enemmän velvollisuuksia kuin aikaa tehdä niitä, sairautta tai menetyksiä, ajatus siitä että elämä olisi liian helppoa voi tuntua naurettavalta.

”Hyvähän sun on sanoa — mun elämä on yhtä helvettiä.”

Mutta oletko jatkuvasti aidossa fyysisessä hengenvaarassa? Oletko jo saattohoidossa? Uhkaako joku usein sinun ja lastesi henkeä? Etkö tiedä missä nukut ensi yönä? Oletko pitkiä aikoja syömättä koska sinulla ei ole mitään keinoa saada ruokaa?

Jotkut suomalaiset ja sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat.

He elävät väkivaltaisissa parisuhteissa, äärimmäisessä köyhyydessä ja kadulla. Jotkut heistä elävät luonnonkatastrofien ja sotatilan keskellä. Monien heistä elinaika lasketaan viikoissa ja kuukausissa, joidenkin tunneissa ja päivissä.

Tämä kirjoitus ei koske heitä.

Tämä kirjoitus koskee sinua, tavallinen suomalainen, joka voit välillä olla hyvinkin tiukoilla, mutta saat silti aina syödäksesi.

Joka ehkä pelkäät menettäväsi kotisi, koska et tiedä millä maksat ensi kuun vuokran tai lainanlyhennyksen, mutta jolla vielä tänään on koti.

Tai vasta pelkäät menettäväsi työsi, jonka jälkeen voisit menettää kotisi koska sinulla ei olisi enää rahaa vuokraan.

Joka olet vasta saanut diagnoosin kuolemaan mahdollisesti johtavasta sairaudesta, odotat vielä testituloksia tai vasta epäilet ettei kaikki ole kohdallaan.

Tämä kirjoitus koskee aivan erityisesti sinua, joka tiedät kyllä järjellä että kaikki on hyvin eikä saisi valittaa, mutta silti käytät aikaa murehtimiseen ja stressaamiseen.

Stressi ja ahdistus on totta — ajatukset niiden vallassa eivät ole

Ihmiskunta ei ole koskaan koko olemassaoloaikanaan saanut elää fyysisesti näin helpoissa olosuhteissa kuin missä me suomalaiset elämme juuri nyt.

Emme joudu kantamaan vettä kymmeniä kilometriä lähteestä — jonka vesi voi välillä loppua tai pilaantua. Emme joudu käyttämään koko päiväämme ruoan etsimiseen ja metsästämiseen. Jos saamme ison haavan, menemme lääkäriin ommeltavaksi.

Meidän ei tarvitse pelätä että vihollisemme polttaa kotimme, tappaa miehemme, raiskaa vaimomme ja vie lapsemme. Jossain päin maailmaa ihmiset joutuvat yhä pelkäämään näitä asioita, jotka meistä tuntuvat niin kaukaisilta ja muinaisilta.

Mutta kyllähän sinä sen jo tiesit. Siksi oma murehtimisesi tuntuu nololta.

Mutta tiesitkö sitä, että kokiessasi hirveää työstressiä tai murehtiessasi miten maksat laskusi, mielesi ja kehosi ovat samassa tilassa kuin silloin kun olet oikeassa hengenvaarassa?

Sydämesi hakkaa, kätesi hikoavat ja stressihormonit täyttävät kehosi niin silloin kun pelkäät vihollisen vainoavan sinua pusikossa kuin silloin kun kuvittelet joutuvasi kadulle maksamattomien laskujen takia tai katsot kauhuleffan jännittävintä kohtaa.

Toisin sanoen kokemasi stressi, ahdistus ja pelko ovat totta silloinkin, kun sinulla ei ole mitään hengenvaarallista syytä kokea niitä. Ne ovat fysiologisia reaktioita jotka voidaan mitata monin eri tavoin.

Niiden vallassa ollessasi pienetkin ongelmasi tuntuvat ylitsepääsemättömiltä elämän ja kuoleman kysymyksiltä.

Ongelmana ei ole stressireaktiosi — se kertoo vain että sisäinen hälytysjärjestelmäsi toimii niin kuin pitääkin. Jos joudut joskus hengenvaarallisiin oloihin, tämä järjestelmä voi pelastaa sinut kuolemalta.

Ongelmana ei ole se, että stressin ja ahdistuksen vallassa helpotkin haasteet näyttävät jättisuurilta — hankalammista puhumattakaan. Se kertoo vain siitä että ajatuskykysi on nyt tavallista heikompi ja kykysi löytää uusia ja parempia ratkaisuja kytketty pois käytöstä.

Ongelmana on se, että kukaan ei ole opettanut sinulle, että ne ajatukset joita ajattelet stressitilassa ovat niin todennäköisesti jotenkin pielessä, että on parempi jättää ne omaan arvoonsa.

Kukaan ei ole iskostanut selkäytimeesi, että käytännön ongelmia on tärkeää ja hyödyllistä ratkoa nimenomaan silloin, kun mieli on tyyni ja ajattelu kirkasta.

Sen sijaan hyvää tarkoittavat aikuiset ovat opettaneet sinulle jo lapsena, että huono fiilis tarkoittaa että silloin mieleen nousevat asiat ovat ongelmia — ja että ainoa tapa päästä eroon huonosta fiiliksestä on ratkoa nämä ongelmat niin pian kuin mahdollista.

Tai että meidän pitää puuttua asioihin juuri silloin kun ne vaivaavat meitä eniten, jotta voisimme olla taas onnellisia ja nauttia elämästä ilman mitään ongelmia.

VÄÄRIN!

Vastoinkäymiset kuuluvat elämään

Jos et ole vielä huomannut, niin elämään kuuluu kohdata asioita, joita emme ole ennen kohdanneet.

Törmäämme tilanteisiin, joissa emme välittömästi tiedä miten kannattaa toimia.

Tapaamme ihmisiä, joiden kanssa emme heti — tai koskaan — löydä yhteistä säveltä.

Saamme päähämme ajatuksia, joita emme osanneet odottaa.

Koemme tunteita, joita emme tienneet olevan olemassakaan.

Jos oletamme, että voimme ennakoida kaiken mitä tulee tapahtumaan ja tietää heti miten eri tilanteissa kannattaa toimia, yllättävät tilanteet voivat etukäteen ahdistaa ja pelottaa.

Joskus nämä uudet tilanteet voivat olla fyysisestikin erittäin kivuliaita — esimerkiksi auto-onnettomuudessa pahojen vammojen saaminen.

Useimmiten kokemasi kipu on kuitenkin henkistä alkuperää — eli omien ajatustesi synnyttämää.

Kuvittele että kumppanisi on juuri jättänyt sinut. Koet hirvittävää tuskaa. Millaiset ajatukset aiheuttavat tuskan?

Aiheuttaako ajatus “rakkaani ei ole juuri nyt tässä” tuskaa? Tuskin ainakaan kovin kovaa kipua, koska suhteenne aikana on usein ollut tilanteita, jolloin hän on ollut töissä, ulkona tai toisessa huoneessa.

Aiheuttaako ajatus “rakkaani ei juuri nyt halua olla kanssani (mutta en voi faktana tietää ajatteleeko hän huomennakin samoin)” tuskaa? Ehkä jonkin verran.

Varsinainen tuska tulee kuitenkin sellaisista ajatuksista kuten “en enää ikinä koskaan saa herätä rakkaani vierestä”

Tai: “En saa ikinä enää kokea tällaista rakkautta.” “Kaikki unelmani tulevaisuudesta ovat murskana.” “Ensi joulusta tulee ankea kun joudun olemaan yksin.”

TAI: “Mitä kaikki sanovat kun kuulevat että rakkaani on jättänyt minut — häpeäni tulee varmasti olemaan aivan hirveä.” “Joudun olemaan koko loppuelämäni yksin.”

Kaikki nämä ajatukset ovat pelkkää spekulaatiota. Et voi koskaan varmuudella tietää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Ehkä kumppanisi muuttaa mieltään.

Ehkä saat tietää hänestä jotain, joka muuttaa käsityksesi hänestä niin, että olet vain helpottunut että pääsit tyypistä eroon.

Ehkä mieleesi juolahtaa ajatus, joka saa sinut kokemaan suloista surua karmean tuskan sijaan.

Ehkä kaadut, lyöt pääsi ja menetät muistisi niin, ettet enää muista kuka kumppanisi on.

Ehkä lentokone törmää taloosi ja menetät henkesi.

Miksi stressaat, ahdistat ja pelottelet itseäsi murehtimalla?

Stressaat asioita, koska oletat että stressaamalla saat itsesi toimimaan tehokkaammin niin, että saat hoidettua tärkeänä pitämäsi asiat tietyssä ajassa ja tietyllä tavalla.

Murehdit koska yrität näin ”totutella” etukäteen niihin kauheisiin tunteisiin, joita uskot kokevasi jos ja kun asiat eivät menekään niin kuin olet toivonut.

Pelkäät että kaikesta varautumisesta huolimatta elämä yllättää sinut ikävästi housut kintuissa ja kuolet häpeään, yksinäisyyteen tai köyhyyteen.

Ympäristösi kannustaa olemaan huolissaan ja varuillaan silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä — jos et usko, lue huviksesi viikon ajan iltapäivälehtien lööpit. Kuinka moni niistä yrittää lietsoa sinussa pelkoa ja epävarmuutta?

Tiedätkö miksi lehdet tekevät niin?

Koska uhkaavat otsikot kiinnittävät huomiomme ja saavat meidät ostamaan lehden — todetaksemme että lööppi johti jälleen kerran harhaan.

Toisaalta markkinamiehet ovat jo vuosikymmeniä tietäneet, että mitä ahdistuneempi ja pelokkaampi olet, sitä helpompaa sinulle on myydä asioita ja palveluita joita et tarvitse — mieluiten vielä velaksi että rikastuttaisit koronkiskojia.

Hengenvaarassa ei ehdi paljon murehtia

Kuinka usein olet oikeasti ollut hengenvaarassa? Vain minuuttien päässä hengen menetyksestä?

Ehditkö silloin kelata kauheasti kohtaloasi? Mitä lähempänä olit todellista vaaraa, sitä todennäköisemmin huomiosi oli siinä mitä tapahtui ja tilanteesta hengissä selviämisessä.

Ja siitä päätellen että luet nyt tätä, sinä selvisit hengissä. Mikäli ehdit pelätä kuolemaa, kuoleman murehtiminen meni hukkaan.

On jotenkin niin surkuhupaisaa, että murehdimme, stressaamme ja pelkäämme tulevaisuutta nimenomaan silloin, kun hätämme ei ole aidosti akuutti. Kun makaamme yöllä sängyssä, kun istumme keittiön pöydän ääressä, makaamme sohvalla tai ajamme autoa.

Sen sijaan että nauttisimme siitä, että juuri nyt minulla on vielä koti, perhe, ruokaa ja ehkä jopa vähän rahaa, pilaamme hyvän hetkemme kuvittelemalla mitä kaikkea voi mennä pieleen.

Argh!

Toisin sanoen murehdit, stressaat, märehdit menneisyyttä ja pelkäät tulevaisuutta, koska juuri tässä hetkessä kaikki on OK.

Seuraavan kerran kun huomaat murehtivasi, stressavasi tai pelkääväsi, kysy itseltäsi:

1. Mitä tässä ja nyt ympärilläni tapahtuu ihan oikeasti? 

Katso ympärillesi siinä tilassa ja tilanteessa jossa olet.

Onko joku tulossa miekka tanassa tappamaan sinua? Tai nyrkki ojossa lyömään sinua?

Onko sinulla ruokaa tai ainakin tieto mistä saat ruokaa seuraavaan ateriaasi?

Voitko nukkua ensi yön kuivassa, lämpimässä ja turvallisessa paikassa?

Katso uudestaan ajatuksia, jotka loivat kokemuksesi ahdistuksesta, stressistä ja pelosta.

2. Miten pitkälle tulevaisuuteen ahdistavat ajatuksesi sijoittuvat? 

Toisin sanoen koska mielessäsi kuvitteleva tilanne voi aikaisintaan toteutua jos se on toeutuakseen?

3. Millä todennäköisyydellä kauhuskenaariosi tulevat toteutumaan jos:

a) Et tee yhtään mitään?

b) Teet käytännön toimenpiteitä skenaarion estämiseksi?

Jos totesit ettet ole akuutissa hengenvaarassa etkä välttämättä edes pysty juuri nyt tekemään mitään pelkäämäsi asian estämiseksi, kysy itseltäsi:

4. Voinko antaa itseni nauttia siitä, että juuri nyt kaikki on vielä OK eikä minun tarvitse tehdä asialle mitään (koska en voi tehdä sille juuri tällä sekunnilla mitään)?

murehtiminenonajanhukkaa

 

Yksi asia minkä voit tehdä juuri nyt jos luet tämän ennen 1.1.2015 on tilata kutri.net:in nettikursseja tai hakea VIP-jäseneksi. VIP-jäsenyys ja nettikurssit nimittäin poistuvat myynnistä 1.1.2015.

Valitse elämäsi

Onko elämäntilanteesi, parisuhteesi, työpaikkasi tai kehosi muuttunut niin, että sinusta tuntuu ettet valinnut sitä? Tiesitkö että nopein tapa muuttaa kokemustasi tilanteesta joka ei juuri nyt miellytä on valita se?

Kuuntelin pari päivää sitten uusiksi radio-ohjelmaa, jossa minä, Maria Jungner ja avioerotutkija Jyrki Kiiski puhumme avioeroista. Voit kuunnella ohjelman täällä.

Siinä kerron ihmismielen rakenteisiin kuuluvasta valintavääristymästä, joka saa tietoisesti valitsemamme asian kokemaan arvonnousun silmissämme.

Tutkijat olettavat tämän vääristymän kehittyneen siksi, etteivät ihmiset jäisi vatvomaan jokaista valintaansa, vaan jatkaisivat elämäänsä eteenpäin kohti uusia valintoja.

Joskus kuitenkin se, minkä aikanaan valitsimme muuttuu tai osoittautuu ajan myötä toisenlaiseksi, kuin mitä se oli tai millaiseksi sen kuvittelimme.

Valintavääristymä saattaa selittää myös sen, miksi pitkissä parisuhteissa toiselle tai molemmille kumppaneista tulee fiilis, että “mä en valinnut tätä parisuhdetta”.

Useimpien ihmisten ajatusmaailma, käytös ja ulkonäkö muuttuu ajan mittaan. Se ihminen jonka kanssa olet tänään naimisissa tuskin enää näyttää tai kuulostaa samalta kuin ihminen, jonka valitsit kumppaniksesi vuosia sitten.

Pienten lasten vanhemmat harvemmin ymmärsivät lasten teon aloittaessaan, että samalla kun he valitsevat ilon ja innostuksen omien jälkeläisten kasvun seuraamisesta, he valitsivat myös unettomat yöt, korvatulehduskierteet, uhmaikäraivarit tai ympärivuorokautisen vastuun toisen ihmisen hyvinvoinnista.

Ylipainoinen ei valinnut lohturuokaan tarttuessaan tai sohvan pohjalle jämähtäessään kymmeniä kiloja ylipainoa vaan stressin lievitystä tai lepoa.

Nykyinen elämäntilanteesi on seurausta valtavan pitkästä ketjusta valintoja, joita olet tehnyt elämäsi varrella. Jos olisit valinnut kerrankin toisin, elämäsi näyttäisi tänään toisenlaiselta. Mutta et valinnut.

Nopein tapa vapautua ahdistuksesta ja vitutuksesta on valita aktiivisesti ja tietoisesti se, mitä sinulla on.

Valitse se mitä sinulla on

Mitä hyvää tässä tilanteessa on?

Jokaisessa tilanteessa on jotain hyvää ja arvokasta — jos ei muuta niin se, että siitä voi oppia jotain.

Vaikea sairaus voi opettaa kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja arvostusta elämää kohtaan.

Ylipaino voi opettaa millaiset valinnat johtavat lihomiseen.

Tylsä työ voi antaa aikaa ajatella millaista työtä haluat tehdä jatkossa.

Joskus valintaa helpottaa se, että näet miksi valinnat, jotka johtivat tähän tilanteeseen tuntuivat aikanaan oikeilta. Mitkä tuolloin olettamistasi asioista ovat yhä totta tai paremmin kuin mitä oletit?

Vaikka en osannut arvioida miten vaativaa lasten kanssa eläminen on, en myöskään osannut kuvitella miten valtavasti voisin kokea rakkautta heitä kohtaan.

Tai miten ihanalta ja helpottavalta voi tuntua kun koko illan kitissyt lapsi nukahtaa.

Jos tämän tilanteen valitseminen tuntuu kertakaikkiaan mahdottomalta, mitä valitset sen tilalle?

Mitä haittoja, hankaluuksia ja epämiellyttäviä asioita toisesta valinnasta seuraa?

Jos valitset lopettaa tämän suhteen sen sijaan että valitsisit kumppanisi uudestaan, valitset myös surun suhteen päättymisestä ja menetät silminnäkijän elämällesi.

Jos valitset lasten luovuttamisen jonkun toisen hoitoon, valitset ikävän lapsia kohtaan ja menetät mahdollisuuden kokea iloa ja ylpeyttä kun näet heidän kasvavan ja kehittyvän arjessa.

Jos valitset tylsältä tuntuvasta työpaikasta irtisanoutumisen valitset taloudellisen turvattomuuden ja menetät arkeen ryhtiä tuovan rutiinin.

Miltä toinen valinta näyttää kun mietit myös sen haittapuolia?

Valitsitpa sitten sen, mitä sinulla on nyt tai sitten jotain ihan muuta, tärkeintä on nähdä että sinulla on aina vapaus valita.

Jos et näe sitä, katso tarkemmin — ne vaihtoehdot joita mielestäsi ei ole olemassakaan, ovat mielestäsi vain niin huonoja, ettet tule edes ajatelleeksi niitä.

Kun näet että sinulla on olemassa huonompiakin vaihtoehtoja, voit nähdä miten se, mitä sinulla on, on itse asiassa hyvä vaihtoehto.

Hyviä valintoja!

valitseelamasi

Tiesitkö että voit kokea hyvää oloa, mielenrauhaa ja jopa onnea hetkenä minä hyvänsä, olosuhteista riippumatta? Jos et, tsekkaa Mielenrauha-kurssini.

Mitä jos elämä onkin tässä?

Olen puolison kesäloman kunniaksi valmentanut pitkästä aikaa lähes täydellä teholla. Yksi supersiisti puoli valmentamisessa on se, että sen myötä tulee ajatelleeksi uudesta näkökulmasta asioita, joita jollain lailla pitää itsestäänselvyytenä.

Yksi teema joka on kesän aikana noussut toistuvasti esiin on se, miten elämässämme tapahtuvat asiat eivät itsessään aiheuta tuskaa. Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen — tuska syntyy illuusiosta että asioiden pitäisi olla toisin.

Viimeksi tänään koin itse omakohtaisesti tämän ilmiön, kun alhaisessa mielentilassa kirosin myöhässä kotiin tulevaa puolisoa.

Tuska ei syntynyt siitä että olin lasten kanssa kotona. Olen paljon lasten kanssa kotona, ja useimmiten tykkään siitä.

Tuska tuli ajatuksesta “mun pitäisi olla nyt tekemässä töitä eikä hoitaa lapsia”. Ja “myöhemmin illalla mä en enää jaksa kirjoittaa yhtä intensiivisesti kuin jaksaisin nyt.”

No, nyt kirjoitan tätä kirjoitusta neljä tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut.

Kiukun mentyä ohi ja miehen tultua kotiin mieleeni juolahti että haluan kirjoittaa jossain uudessa paikassa. Kaveri suositteli kivaa Café Kokko -kahvilaa Katajanokalla.

Jos olisin toiminut alkuperäisen suunnitelman mukaan, olisin kirjoittanut Vallillan kirjastossa. Sekin on ihan jees paikka, mutta moneen kertaan “nähty” eikä sieltä saa yhtä hyvää latte-kahvia ja raakasuklaaleivoksia kuin Kokosta.

Sen lisäksi mieleni on tässä hetkessä täysin virkeä ja kirkas ja kirjoittaminen tuntuu helpolta, vaikka kiukun vallassa olin varma ettei siitä tulisi mitään.

Toisin sanoen kokemani kiukku ja kärsimys oli täysin turhaa!

Elämä on tässä

Onko elämässäsi jokin juttu, joka vaivaa, ärsyttää tai haittaa sinua? Mihin olet tyytymätön? Minkä toivoisit olevan toisin? Mitä mennyttä asiaa harmittelet edelleen aika-ajoin?

Sillä hetkellä kun olet tyytymätön siihen mitä sinulla on tässä ja nyt, tyytymättömyys kumpuaa (väärästä) oletuksesta, että asiat ovat toisin kuin niiden “pitäisi” olla.

Ehkä ajattelet että on olemassa jokin vaihtoehtoinen todellisuus — “ihanne-elämä” tai “ihanne-vartalo” joka sinulla pitäisi olla, mutta olet jotenkin vahingossa ajautunut “väärään elämään” tai “väärään kroppaan” etkä tiedä miten pääsisit siitä pois.

Ehkä kuvittelet että elämässä on vaiheita jolloin “elät oikeasti” ja sitten on näitä välivaiheita, joista yrität vain selvitä jotenkin hengissä siihen “oikeaan elämään”.

Ehkä oletat että joku pitää jossain salaista pistetaulukkoa, johon merkitään plussa- ja miinuspisteitä sen mukaan miten “oikein” tai “sääntöjen mukaan” sinä toimit.

Sori. Asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla.

Ei ole universaalia sääntökirjaa tai suunnitelmaa, johon olisi kirjattu millaista sinun elämäsi pitää olla. Niinpä et voi elää elämääsi “väärin”.

Ei ole pistetaulukkoa tai mittaria joka kertoisi miten hyvin olet elämäsi elänyt.

Ei ole mitään muuta elämää kuin tämä elämä, tämä elämäntilanne ja tämä hetki, jossa juuri nyt olet.

Joo, jos olisit tehnyt jotain toisin, kaikki olisi nyt toisin. Tai jos olisit toisenlainen ihminen, elämäsi olisi toisenlaista.

Vaan kun ei ole.

Sinun elämäsi on juuri tässä hetkessä juuri sellaista kuin sen kuuluu olla juuri nyt.

Jos asiat olisivat oikeasti voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.

Haluatko todellakin käyttää tämän hetken sen miettimiseen miten “väärin” asiat ovat? Vai sen miettimiseen miten otat tästäkin hetkestä ilon irti?

elamaontassa

Haluatko tappaa itsesi?

Katso video YouTubessa.

Juolahtaako sinulle välillä — tai usein — mieleen sanat “mä tapan itseni” tai “mä haluan kuolla”?

Minulle tällainen ajatus on juolahtanut mieleen varmasti tuhansia kertoja elämäni aikana aina teini-ikäisestä näihin päiviin asti.

Aika usein ajatus tulee mieleen muodossa “haluan lakata olemasta”, mutta oikein kurjina hetkinä mieleen saattaa nousta ajatus “mä haluan viiltää ranteet auki”.

Siitä huolimatta en ole koskaan elämäni aikana ottanut yhtään konkreettista askelta itsemurhaa kohti. En ole edes tarttunut veitseen viillelläkseni itseäni pahimpina tuskan hetkinä.

Mikä erottaa minut niistä, jotka niin tekevät — joskus traagisin seurauksin?

Ajatus itsemurhasta lohduttaa

“Itsemurhan ajatus on vahva lohtu: sen kanssa pääsee hyvin yli monesta pahasta yöstä.”

~ Nietzsche

Oletko koskaan ajatellut “olen niin onnellinen, että voisin kuolla”?

Jos joku olisi sillä hetkellä tarjoutunut tappamaan sinut, olisitko suostunut?

Et varmaan, koska et ajatellut kuolemaa kirjaimellisesti. Se kuvasi vain onnellisuutesi määrää.

Onko mieleesi noussut vihan vallassa “mä tapan ton tyypin!”

Oletko koskaan tappanut ketään?

Todennäköisesti et, koska tajuat että ajatus kertoo vain siitä, miten raivoissasi sillä hetkellä olet.

Ehkä mieleesi on noussut elämäsi aikana useita kertoja “mä tapan itseni” tai “mä haluan kuolla”, mutta silti olet vielä tässä lukemassa tätä tekstiä.

Voi olla että joku muu esti sinua toteuttamasta ajatustasi, mutta todennäköisemmin se olit sinä itse. Jokin syvempi viisaus tai tieto sinussa esti sinua viemästä itsemurhaa loppuun asti.

Jollain tasolla näit, että ajatus itsemurhasta oli yhtä typerä kuin ajatus toisen tappamisesta tai yhtä epätosi kuin ajatus “voisin kuolla” suurella onnen hetkellä.

Toisin sanoen näit, että ajatus “mä haluan kuolla”, on vain ajatus.

Et voi estää ajatuksia nousemasta mieleen

Tiedätkö mikä seuraava ajatuksesi on?

Et tietenkään.

Jos et tiedä mikä seuraava ajatuksesi on, oletko silloin valinnut sen?

Et ainakaan tietoisesti.

Jos et tiedä mikä seuraava ajatuksesi on, miten voit estää tiettyä ajatusta nousemasta mieleesi?

Et täysin varmasti mitenkään.

Ajatus “haluan tappaa itseni” nousee mieleesi jos se on noustakseen — samalla tavalla kuin kymmenet tuhannet muut ajatukset jotka nousevat mieleesi joka päivä.

Oletko jo huomannut, että jätät päivän aikana valtaosan ajattelemistasi ajatuksista omaan arvoonsa?

Kuinka usein olet ajatellut “nyt mä lähden lenkille” tai “nyt mä laitan tän Facebookin kiinni” tekemättä niin?

Tai “katso, orava”, ilman että jäät miettimään miksi ajattelit oravaa, miksi näit sen ja mitä sen kanssa pitäisi tehdä?

Miksi siis ottaisit ajatuksen “haluan tappaa itseni” vakavammin kuin muut ajatuksesi?

Ahdistuneena ajattelusi ei toimi

Itselläni ajatus “haluan lakata olemasta” tai “viillän ranteet auki” juolahtaa mieleen vain silloin, kun olen todella ahdistunut, epätoivoinen tai muuten tuskainen.

Olen kaikkein useimmin siinä tilassa kun olen hyvin väsynyt, nälkäinen, PMS:n kourissa, säikähtänyt tai yrittänyt väkisin ratkaista asiaa, jota en voi sillä hetkellä ratkaista.

Minulle ajatus ei kerro siitä, että minun pitäisi nyt tappaa itseni, vaan siitä, että olen hetkellisesti syvässä hälytystilassa, jossa ajatteluni on säikähtäneen villipedon tasolla.

Siinä tilassa aivoni eivät toimi kunnolla.

En pysty näkemään mikä on oikein ja mikä väärin, mikä hyvä ja mikä parempi.

En pysty ymmärtämään suuria kokonaisuuksia vaan takerrun epäolennaisiin pikkuasioihin.

En pysty kuvittelemaan mielessäni erilaisia tulevaisuudennäkymiä, vaan tulevaisuus näyttää mustalta aukolta tai pimeältä umpikujalta.

Tämä johtuu vain ja ainoastaan aivojeni sen hetkisestä neurologisesta tilasta, ei siitä ettei ongelmiini olisi olemassa mitään hyvää ratkaisua.

Ongelmana ei ole se, että välillä menemme tällaiseen hälytystilaan, jossa ajattelumme taso laskee.

Ongelmana ei ole se, että mieleemme juolahtaa itsetuhoisia ajatuksia.

Ongelmana on se, että otamme epätoivoiset ja itsetuhoiset ajatukset vakavasti. Että uskomme että meidän pitää tehdä itsemurha vain koska mieleemme sattui juolahtamaan ahdistuksen hetkellä ajatus “mä tapan itseni”.

Anna elämän yllättää

Olen todella iloinen siitä, etten ole uskonut omia itsetuhoisia ajatuksiani.

Vaikka syvän ahdistuksen hetkellä on näyttänyt tosi todelta, ettei ongelmiini ole mitään hyvää ratkaisua, elämä on näyttänyt kerta toisensa jälkeen että olen ollut väärässä.

Jokaiseen ongelmaani on löytynyt aina jokin ratkaisu. Joskus ratkaisut ovat olleet vähemmän kivoja kuin mitä olisin toivonut, mutta aika usein ne ovat olleet helpompia ja parempia kuin olisin voinut kuvitella.

Kuinka usein olet ajatellut jossain tilanteessa että “ainoa tie tästä ulos on itsemurha” — kunnes mielesi on kirkastunut ja olet tajunnut että on muitakin tapoja?

Esimerkiksi velkajärjestely, konkurssi tai jopa yhteiskunnan elätettäväksi heittäytyminen on parempi vaihtoehto järkyttävään velkaantumiseen kuin itsemurha…

…koska velkaisenakin voit kokea joka päivä hetkittäin hyvää mieltä, iloa ja onnea. Voit rakastaa ja olla rakastettu. Nauttia elämän pienistä ilmaisista iloista.

Menetyksen kaikessa rauhassa sureminen ja omista tunteista ystävien ja läheisten kanssa puhuminen on yleensä parempi vaihtoehto jätetyksi tulemiseen kuin itsemurha…

…koska et voi ikinä tietää, odottaako jossain sinua vieläkin ihanampi ihminen, jonka kanssa voit luoda entistä paremman parisuhteen.

Kiusatuksi tulemisesta kertominen, rikosilmoituksen tekeminen, toiseen kouluun vaihtaminen tai vaikka sitten kotiin tietokone ja kännykkä kiinni lukittautuminen on parempi vaihtoehto kiusaamisesta eroon pääsemiseen kuin itsemurha…

…koska maailma on täynnä mahtavia ihmisiä, joista voi tulla ystäviäsi, hienoja asioita, joita et ole vielä päässyt kokemaan ja upeita paikkoja, joissa voisit vielä käydä.

Samalla tavalla kuin en voi estää ahdistusta nousemasta minussa, en voi estää myöskään onnea, hyvää oloa ja mielenrauhaa täyttämästä minua aika ajoin. Jopa silloin kun kaikki käytännön asiat ovat ihan päin helvettiä.

Tämäkin menee ohi

Jos olet juuri nyt tilanteessa, joka näyttää toivottomalta, pyydän että pysähdyt hetkeksi ja tunnistat tuntemuksesi.

Sinua ahdistaa, pelottaa, väsyttää, vituttaa, hermostuttaa, kyllästyttää.

Ei haittaa. Se menee ohi.

Nämä tuntemukset kertovat että ajattelusi taso on hetkellisesti sama kuin uhmakohtauksen vallassa olevalla lapsella tai säikähtäneellä villipedolla.

Antaisitko sellaisessa tilassa olevan olennon arvioida miten vakava tilanteesi on? Saati päättää puolestasi että nyt on tullut aika päättää päiväsi?

Et tietenkään.

TIEDÄN että juuri nyt sinusta voi tuntua täysin käsittämättömältä, että tämä ahdistus menisi itsestään ohi. Saati että tilanteesi voisi muuttua paremmaksi. Mutta se on vain ajatus. Ja virheellinen ajatus.

Jos et usko minua, testaa.

Päätä katsoa tämä elokuva loppuun asti.

Anna elämän yllättää sinut vielä moneen kertaan iloisesti.

Anna elämän voittaa.

Kirjoitin tämän erään keskustelun innoittamana.

Jos tämä kirjoitus ei vielä vakuuttanut sinua jatkamaan elämääsi, ole kulta ja keskustele vielä jonkun kanssa päätöksestäsi.

Suomen Mielenterveysseuran Kriisipuhelin päivystää numerossa 01019 5202

  • arkisin klo 9.00– 07.00
  • viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00

Jos ehdit jo ottaa ensimmäisen askeleen itsemurhaa kohti, ole rakas ja soita heti hälytysnumeroon 112, kiitos!

Kaikki järjestyy, kaikki kääntyy parhain päin! Sinä OLET tärkeä ja arvokas!

Onko jo liian myöhäistä palata rakkauteen?

Kävin jokin aika sitten keskustelun henkilön kanssa, joka oli pettänyt kumppaninsa luottamuksen sillä seurauksella, ettei kumppani enää halunnut jatkaa hänen kanssaan. Hän katui hirvittävästi tekoaan ja oli valmis tekemään kaikkensa tilanteen korjaamiseksi. Samaan aikaan hän pelkäsi, ettei kumppani antaisi hänelle toista mahdollisuutta.

Iltapäivälehdissä kohistaan sitä kuinka Mikael ja Maria Jungner on nähty yhdessä ystävällisissä merkeissä. Maria paljasti muutama viikko sitten yhdessä tekemämme sinkkuutta käsittelevan radio-ohjelman lopussa ettei ole enää vapailla markkinoilla. Tästä eräs lehti on ilmeisesti vetänyt johtopäätöksen että Marian “uusi” on hänen vanha aviomiehensä Mikael.

En tiedä miten asia on eikä sille ole minulle henkilökohtaisesti väliä. Tästä tuli kuitenkin mieleen ne tutut, jotka ovat palanneet yhteen jopa tilanteesta, jossa avioero oli vahvistettu ja toinen oli muuttanut yhteen uuden rakastettunsa kanssa. Yksi tällainen pariskunta on yhä onnellisesti yhdessä 20 vuotta tapahtuneen jälkeen.

Kuinka usein parisuhteen kriisiydyttyä ajattelemme että “tästä ei ole enää paluuta rakkauteen”? Kuinka usein juuri tämä ajatus on syy siihen, ettemme palaa rakkauteen?

Jos itse olet juuri nyt tilanteessa, jossa suhteesi on ajautunut kriisiin — mahdollisesti sinun töppäilyjesi takia — ja olet ihan varma että kaikki on menetetty, pysähdy ja vedä henkeä.

Jos olosi on ahdistunut, kireä, stressantunut, epätoivoinen, onneton tai muuten kurja, olet ns. alhaisessa mielentilassa.

Tässä tilassa aivosi ovat ikään kuin lukossa ja alkukantaisessa villipetotilassa. Ajattelusi taso ja laatu on laskenut etkä pysty arvioimaan mikä on totta ja mikä ei, mikä oikein ja mikä väärin, mikä hyvää ja mikä huonoa.

Et pysty lukemaan oikein toisen tunteita etkä pysty näkemään suuria kokonaisuuksia. Niinpä et pysty myöskään hahmottamaan mikä on olennaista ja ideoimaan uusia tapoja ratkaista tilannetta.

Miksi yrittäisit vetää johtopäätöksiä ja tehdä valintoja aivoilla, jotka toimivat vajavaisesti?

Anna itsellesi ajatustauko. Et voi estää ikäviä ajatuksia nousemasta päähäsi, mutta voit jättää ne omaan arvoonsa. Tee jotain mikä ei vaadi ajattelua. Siivoa, käy lenkillä, katso telkkaria, surffaa netissä, pelaa pasianssia, laita ruokaa, mene suihkuun.

Jossain vaiheessa huomaat olosi keventyneen ja mielesi tuntuvan levolliselta, kirkkaalta ja valoisalta. Tällainen levollinen, vakaa ja avara fiilis on merkki siitä että olet ns. korkeassa mielentilassa.

Tässä tilassa kuulet ns. sisäisen viisautesi, osaat paremmin arvioida tilanteen vakavuuden ja nähdä mitä sinun on tehtävä sen ratkaisemiseksi.

Kuuntele sydäntäsi — sitä jostain syvältä kumpuavaa tyyntä fiilistä. Mitä sinä haluat?

Jos haluat jatkaa kumppanin kanssa, sano se hänelle kun olet rauhan ja rakkauden tilassa.

Sano se uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Sano niin kauan että olette taas yhdessä tai sisäinen viisautesi sanoo että et haluakaan enää olla hänen kanssaan.

Silloin kun olosi on pelokas, ahdistunut, levoton, hermostunut jne. kirjoita päiväkirjaan tai puhu luottoystävälle, joka ei tuomitse tai ala kauhistella kanssasi tilannettasi.

Älä soittele tai kirjoita puolisollesi siinä tilassa, koska kaikki juttusi ovat kuin keitetystä kaalinpäästä. Jos joudut kommunikoimaan hänen kanssaan kun olet alhaisessa mielentilassa, kerro vain että “olen nyt todella ahdistunut ja peloissani ja tässä tilassa kaikki tuntuu epätoivoiselta, mutta kun mun mieli kirkastuu pystyn ajattelemaan tästäkin asiasta järkevämmin”.

Kirkkaalla mielellä mieti miten sinä korjaat tämän ongelman. Tekemäsi moka on käytännön ongelma. Toisen luottamuksen palauttaminen on pitkälti käytännön ongelma. Rehellisyys on käytännön ongelma.

Minulla oli nykyisen suhteen alussa ongelmana että pelon vallassa valehtelin ja salailin asioita. Puhuin isäni kanssa aiheesta. Hän tokaisi ykskantaan: “No älä valehtele!”.

Se tapa jolla hän sen sanoi sai jotain loksahtamaan päässäni ja lopetin valehtelun käytännössä kokonaan vaikka se välillä tuntui vaikealta.

Vähitellen luottamus palasi ja jo ennen sen palaamista meillä oli paljon hyviä ja rakkaudellisia hetkiä.

Jos koet hirvittävää ahdistusta ja pelkoa siitä että suhteenne on ohi, onko mahdollista että yrität nyt pelolla motivoida itseäsi muuttamaan käytöstäsi?

Voisiko muuttaa käytöstäsi rakkaudesta käsin? Rakkaudella? Ihan vain siksi että se on mahdollista?

Voitko antaa itsesi olla onnellinen ja rakkaudessa vaikka tilanne on mikä on?

Voitko antaa itsesi nähdä ongelmasi käytännön ongelmana: kumppanisi ei halua olla kanssasi, sinä haluat olla hänen kanssaan. Mitä pitäisi tapahtua jotta voisitte olla taas yhdessä?

Kysy häneltä: “Mitä pitäisi tapahtua että voisimme olla taas yhdessä?”

Jos hän sanoo “Minun pitäisi voida luottaa sinuun”, kysy: “Mitä pitäisi tapahtua että voit antaa itsesi luottaa minuun?”

Jos hän sanoo jotain, mikä vie pitkän aikaa, lupaa tehdä mitä hän vaatii (olettaen että olet valmis tekemään sen). Sen jälkeen kysy: “Mitä pitäisi tapahtua että suostuisit olemaan kanssani sitä odotellessamme että luottamus palautuisi?”

Mitä suuremmasta rakkaudesta käsin voitte käydä tämän keskustelun, sitä helpompi se on käydä.

Ja anna sen myös olla helppoa! Kysy itseltäsi: voinko antaa tämän olla helppoa?

Tsemppiä! Kävi miten kävi, sinä selviät, sinä pärjäät ja koet vielä paljon onnea, iloa ja rakkautta elämässäsi — lupaan sen!

annakokearakkautta

Haluatko miettiä ääneen omaa parisuhdettasi ja mitä sen kanssa haluat tehdä? Varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan keskusteluun!

Miksi suutumme helpommin läheisillemme?

Pystytkö suhtautumaan elämään useimmiten melko kevyesti ja rennosti? Koetko helposti rakkautta ja hyvää oloa? Onko sinulla edelleen joku läheinen, joka onnistuu kerta toisensa jälkeen tekemään sinut hulluksi?

Miksi joskus ne jotka ovat meille läheisimpiä näyttävät aiheuttavan meissä voimakkaimmat ikävältä tuntuvat fiilikset?

Siksi, että alhaisessa mielentilassa mieleemme voi juolahtaa kaikki ne kerrat, jolloin he ovat toimineet samalla tavalla, joka juuri nyt sattuu ärsyttämään meitä.

Miten minun läheiseni sai minut suuttumaan

Ehkäpä tämä esimerkki omasta elämästäni avaa mitä tarkoitan.

Olimme kokoontuneet koko suvun voimin juhlimaan erään sukulaiseni  synttäreitä.

Eräs läheiseni huomautteli jo alkuillasta että DVD-elokuva jota lapseni rakasti ei ollut hänen mielestään lapsille sopiva (vaikka se oli sallittu lapseni ikäisille). Siinä vaiheessa olin hyvällä tuulella eli korkeassa mielentilassa, joten vain lausuin jotain nasevaa takaisin ja jatkoin juhlintaa.

Jos ilta olisi päättynyt siihen, sananvaihdosta ei ehkä olisi jäänyt mitään muistijälkeä. Olisin todennut puolisolle että “oli tosi kiva ilta.”

Valitettavasti niin ei käynyt. Illan edetessä aloin väsyä. Aloin valmistautua lähtöön. Yritin epätoivon vimmalla löytää  kaikki mukaan ottamamme tavarat, joista osan esikoiseni oli levittänyt ympäri juhlapaikkaa.

Hermostukseni kasvoi kun päässäni pyöri ajatuksia tyyliin “voi argh mä en millään jaksaisi pukea noita lapsia” ja “jos mä en nyt löydä sitä lippalakkia, saan taas kuulla miten mä aina unohtelen lapsen tavaroita tänne.”

Sitten lapseni sanoi että hän haluaisi lempi-DVD:n mukaansa. Synttärisankarin puolesta se kävi. Aiemmin avautunut läheiseni oli ehkä itsekin väsynyt ja kertoi uudestaan mielipiteensä siitä, miten DVD ei olisi sopiva lapselleni.

Jälkeenpäin ajatellen hänen kommenttinsa ei ollut sen kummempi kuin aiempi kommentti, jonka hädintuskin noteerasin. Mutta nyt minä olin väsynyt ja alhaisessa mielentilassa.

Samassa mieleeni juolahtivat kaikki ne kerrat kun kyseinen läheinen on ottanut asiakseen puuttua niin minun kuin muiden asioihin. Luonnollisesti muistin vain ne kerrat, kun hänen kommentointinsa oli ärsyttänyt minua. Yhtäkkiä minusta tuntui tosi todelta ajatus ettei läheinen koskaan tehnyt muuta kuin kritisoi muita.

Samalla unohdin ne kerrat kun läheisen kommentit eivät olleet juuri liikuttaneet tai kun hän oli vilpittömästi iloinnut muiden puolesta tai kannustanut heitä.

Olin niin syvällä alhaisen mielentilani ajatuksissa, että halusin vain varmistaa ettei läheiseni IKINÄ ENÄÄ uskaltaisi sanoa minulle mitään minun ja varsinkaan lapseni asioista.

Niinpä karjuin kurkku suorana, naama punaisena ja itku kurkussa hänelle mielipiteeni hänen käytöksestään. Muut läheiset, jotka ovat tottuneet kaikenlaisiin purkauksiin, näyttivät hämmentyneiltä.

Läheiseni säikähti käytöstäni ja pyysi anteeksi. Kiukkuni laantui yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. Lähdin kotiin ja jälkeenpäin selvitimme asian  tekstiviesteillä.

Oma mielentila määrää miltä muiden käytös tuntuu

Ongelmana ei ollut se, että läheiseni puuttui asioihini — hän teki sitä jo alkuillasta — vaan se, että hän sattui tekemään niin kun minä olin alhaisessa mielentilassa.

Jos joku täysin vieras ihminen olisi ensimmäistä kertaa ikinä puuttunut asioihini samalla tavalla, olisin ehkä loukkaantunut alhaisen mielentilan takia, mutta tuskin olisin raivostunut niin valtavasti.

Pahin raivo syntyi nimenomaan ajatuksesta “miksi ton pitää AINA puuttua muiden asioihin”.

“Kun sä aina…” / “Mikset sä ikinä…”

Väitän että juuri ajatus “kun se AINA tekee noin” tai “miksei se KOSKAAN tee näin” on se ajatus, joka saa meidät reagoimaan niin voimakkaasti läheistemme sanomisiin silloin kun olemme alhaisessa mielentilassa.

Ongelmana ei ole se, että läheinen oikeasti toimisi aina samalla tavalla. Hänenkin mielentilansa vaihtelevat ja eri mielentiloissa hän toimii eri tavalla.

Toisin sanoen jos olisimme seuranneet läheisesi ja sinun kaikkia kohtaamisia videokameran kanssa, näkisimme että hänen käytöksensä vaihtelee todellisuudessa enemmän kuin sinun mielikuvissasi.

Ongelmana ei ole edes se, että hän sanoisi tai toimisi tietyllä tavalla usein. Videokameraseuranta saattaisi paljastaa että välillä sama ärsyttävä kommentti menee toisesta korvastasi sisään ja toisesta ulos. Välillä se saattaa jopa naurattaa sinua.

Joskus tätä on vaikea hyväksyä siksi että uskomme universaaliksi totuudeksi ajatuksen “ihmisten pitää käyttäytyä tietyllä tavalla”.

Esimerkiksi alhaisessa mielentilassa minusta tuntui “totuudelta”, ettei toisen asioihin saa puuttua. Korkeassa mielentilassa näen että läheiseni tekee niin, koska aidosti välittää ja uskoo että hänen ajatuksistaan on minulle hyötyä. Vastaavasti näen että kyllä itsekin otan kantaa läheisteni asioihin — usein pyytämättä.

Ennen nykyistä ymmärrystäni olisin saattanut jäädä jumittamaan tapahtumaan ajatellen “miksi sen piti tehdä niin?” Olisin saattanut kantaa kaunaa “antaakseni opetuksen” läheiselleni — ihan vain varmistaakseni ettei hän enää ikinä aiheuttaisi minulle tällaista suuttumista.

Nyt pahimman kiukun laannuttua tajusin mitä oli tapahtunut: olin ajautunut väsyneenä alhaiseen mielentilaan ja ottanut siellä ajatukseni vakavasti. Minun oli helppo pyytää anteeksi purkaustani, antaa anteeksi läheisen käytös ja palata hyvään oloon.

Onko sinulla läheinen, jonka juttuihin hermostut mielestäsi helpommin tai pahemmin kuin muiden juttuihin? Haastan sinut bongaamaan kaikki ne kerrat, kun hänen välillä ärsyttävä käytöksensä ei ärsytäkään sinua.

Huomaatko miten oma mielentilasi ja ajattelusi on hänenkin kohdallaan luonut kokemuksesi?

laheinenottaapaahan

Miksi yrität miellyttää muita?

Kaveri vinkkasi tänä aamuna erääseen blogiin, jossa kehoitettiin ihmisiä mielistelemään muita. Vaikka kyseessä oli ehkä vitsi, kirjoittaja perusteli sitä sillä, että “ihmisellä on sielussaan miellyttämisen tarve”.

Hmmm…

Jos minä puhun sielusta, tarkoitan sillä sitä jotain pysyvää ja muuttumatonta osaa meissä, jonka tunnistamme toisissamme, vaikkemme osaa tarkkaan määritellä mikä se on.

Sitä jotain “samuutta”, joka mahdollistaa vanhan ystävän kanssa jutun jatkamisen vuosien jälkeen, vaikka kummankin ajatusmaailma, elämäntilanne ja usein ulkonäkökin on muuttunut toiseksi.

Sielusi haluaa auttaa

Väitän että olemme lähimpänä “sieluamme” silloin, kun olemme ns. korkeassa mielentilassa: levollisessa, vakaassa, kevyessä ja hyvässä fiiliksessä, jossa kaikki tuntuu olevan kohdallaan.

Pystytkö tunnistamaan tämän mielentilan omassa elämässäsi? Muistatko miltä maailma ja muut ihmiset näyttävät sieltä käsin?

Kun minä olen korkeassa mielentilassa, tunnen yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa. Saatan tuntea rakkautta ja lämpöä jopa sellaisia ihmisiä kohtaan, joita en varsinaisesti tunne.

Ollessani tässä tilassa huomioni on tässä hetkessä, hyvässä fiiliksessäni ja siinä miten voin helpottaa muiden elämää — ei siinä, mitä muut ehkä ajattelevat minusta.

Tässä tilassa minusta tuntuu ettei minulta puutu mitään. Olen niin täynnä rakkautta, hyvää oloa ja elämänhalua, että tuntuu itsestäänselvältä jakaa sitä muillekin.

Ollessani korkeassa mielentilassa mieleeni juolahtaa usein ystävällisiä ajatuksia muista ihmisistä. Huomaan helpommin uuden kampauksen ja onnistuneen suorituksen. Tunnen kiitollisuutta siitä, että toinen on elämässäni.

Tässä tilassa tuntuu hyvältä sanoa ääneen kaikki kauniit asiat, jotka nousevat mieleen. En usko että toista voi kehua ja kannustaa liikaa silloin kun kehu kumpuaa hyvästä olostani ja aidosta kiitollisuuden tunteesta.

Tässä tilassa osaan ottaa paremmin vaikeatkin asiat esiin. Joskus se, mikä on oikein ei ole mukavaa tai helppoa.

Liian paljon juonut ystävä ei välttämättä ilahdu jos otan häneltä autonavaimet pois tai kieltäydyn antamasta enää yhtään kaljaa.

Kannattamatonta liikeideaa pyörittelevä kaveri ei ehkä koe kivaksi sitä, että kehoitan häntä pitämään vielä päivätyönsä.

Lapseni voi suuttua siitä, että laitan hänet nukkumaan vaikka hän haluaisi kukkua.

Eläin sinussa yrittää miellyttää

Mitä mielistely on? Se on sitä kun sanomme tai teemme asioita saadaksemme toisen tykkäämään meistä tai toimimaan haluamallamme tavalla.

Mielestellessämme meillä on aina  koira haudattuna. Emme sano asioita koska tuntuu hyvältä tai oikealta sanoa se, vaan koska mietimme miten saan toisen antamaan minulle jotain sellaista mitä kaipaan.

Mielistely lähtee aina puutteen tunteesta ja pelosta. Luulemme ettemme voi tuntea oloamme itsevarmaksi, rakastetuksi, halutuksi, arvokkaaksi, menestyneeksi, onnelliseksi tai hyväksi ilman toiselta saatua tunnustusta tai palvelusta.

Pelkäämme kuollaksemme että tunnustus jää saamatta ja meidät on tuomittu ikuisiksi ajoiksi pahaan oloon.

Niinpä olemme valmiita tekemään mitä vain tunnustuksen eteen: laskelmoimaan, manipuloimaan, valehtelemaan tai vaikenemaan.

Emme sano mitä oikeasti ajattelemme silloinkaan, kun kipeä totuus voisi lopulta auttaa toista.

Imartelemme itseämme menestyneempiä kehuilla, joiden uskomme hivelevän heidän itsetuntoaan, vaikka samaan aikaan ajattelemme olevamme heitä parempia ja pätevämpiä.

Emme esitä edes rakentavaa kritiikkiä toisen ajatuksista, koska haluamme tämän pitävän meitä kivana ja kannustavana ihmisenä.

Ei ole sattumaa, että usein ne, jotka ovat kovimpia mielistelemään, ovat kovimpia myös suuttumaan jos heitä vähänkin arvostellaan. Jos asettaa oman hyvän olonsa ehdoksi toisten suosion ja hyväksynnän, pieninkin kritiikki tekee kipeää.

Alhainen mielentila on osa ihmisyyttä

Ihmiselämään kuuluu se, että välillä sisäinen hälytysjärjestelmämme vie meidät tähän alhaiseen mielentilaan, jossa ajattelemme kuin säikähtäneet villipedot. Se on okei.

Tässä tilassa tulee helposti tunne, että meiltä puuttuu jotain. Että meidän on saatava muut tykkäämään meistä tai muuten jotain kamalaa tapahtuu. Sekin on okei.

Vaikka on okei olla huonossa fiiliksessä, se ei tarkoita sitä, että siellä ajattelemamme ajatukset ovat arvokkaita tai totta.

Miellyttämisenhalu tarkoittaa vain sitä, että juuri nyt olet syystä tai toisesta alhaisessa mielentilassa. Olosi on epävarma, kiihtynyt, ahdistunut, stressaantunut tai pelokas. Kehosi on hälytystilassa ja ajattelusi on sumeaa.

Mitä vähemmän annat painoarvoa ajatuksillesi siitä, mitä muut sinusta ajattelevat, sitä nopeammin tila menee ohi. Mitä vähemmän toimit tästä tilasta käsin, sitä helpommalla pääset.

Sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava. Anna enemmän painoarvoa niille hetkille, kun näet sen itsekin.

sielueimiellyta

Jos haluat viettää pidempiä aikoja rakkaudellisessa tilassa, jossa kaikki on OK eli kokea enemmän mielenrauhaa, tule Mielenrauhaa -pienryhmäkurssille tai liity kutri.net:in VIP-jäseneksi.

Teetkö elämästäsi turhaan vaikeaa?

Onko kukaan sanonut sinulle “miksi sä teet asioista noin vaikeita?” Tai ehkä itse olet joskus voihkaissut jotain samansuuntaista kun olet ihmetellyt omia tai muiden tekemisiä?

Minä olen.

Miksi vaikeutamme turhaan elämäämme monimutkaistamalla yksinkertaisia asioita tai tekemällä numeron ilmiöistä, jotka ovat luonnollisia?

Koska ihmismieli rakastaa haasteita.

Ja onneksi rakastaa — muuten sinä ja minä emme olisi tässä.

Ihmiskunta on elänyt valtaosan ajasta todella haastavissa olosuhteissa, joissa luovaa ongelmanratkaisukykyä on tarvittu todellisten elämän ja kuoleman kysymysten ratkaisemiseen:

  • “Miten ruokin itseni ja lapseni kun halla on vienyt viljat ja susi perheen ainoan lehmän?”
  • “Miten pidän itseni ja lapseni terveenä kun rutto raivoaa kotipaikkakunnallamme?”
  • “Miten jatkan elämääni, kun vihollisheimon miehet ovat tappaneet perheeni ja joukkoraiskanneet minut?”

Sen lisäksi että ongelmien ratkaiseminen voi pelastaa elämämme tai ainakin helpottaa sitä, se tuottaa meille nautintoa.

Harmi vain, että useimmat meistä elävät nykyään niin helppoa elämää, ettei se tarjoa luonnostaan kovinkaan paljon haasteita ratkaistavaksi.

Osa meistä ratkaisee tämän ongelman tekemällä ongelman asioista, jotka eivät itsessään ole kovinkaan vaikeita tai monimutkaisia.

Tässä eräitä tapoja joilla olen turhaan vaikeuttanut elämääni:

Vaatekaapin raivaaminen: sen sijaan että siivoaisin yhden hyllyn kerrallaan, vedän kaikki vaatteet järkyttävän isoksi kasaksi lattialle ja alan lajitella niitä sieltä… Kesken lajittelun lähden viemään talvitakkia kellariin ja huomaan siellä säkillisen talvivaatteita, joille olisi käyttöä nyt. Niinpä roudaan säkin sisälle… Pian lapset heräävät päiväunilta ja vaativat ruokaa. Huomaan itsekin olevani nälkäinen. Tungen vaatteet takaisin kaappiin.

Päätän aloittaa treenaamisen. Sen sijaan että vaikkapa laittaisin ihan vain jonkin musiikin soimaan ja tanssisin ja tekisin kehonpainolla tehtäviä liikkeitä alan etsiä “täydellistä” treenivideota netistä tai rakentaa soittolistaa ja etsiä maailman tehokkainta treeniohjelmaa. Ajaudun käyttämään treenin valmisteluun neljä kertaa enemmän aikaa kuin treenaamiseen menisi. Kun lopulta olisin valmis treenaamaan mies tulee kotiin eikä minua huvita treenata hänen nähtensä.

Olen lähettänyt mahdolliselle yhteistyökumppanille sähköpostia, johon hän ei vastaa. Sen sijaan että soittaisin ja kysyisin tuliko viesti läpi yritän keksiä miksei hän vastannut viestiin — oliko viesti typerä, eikö hän pidä minusta, onko hän kuollut? Lopulta saan viestin että hän on ollut työmatkalla ja on nyt valmis katsomaan asiaa tarkemmin.

Muita tapoja vaikeuttaa elämäänsä turhaan on jättää asioiden hoitaminen viime tinkaan (jolloin niiden kiireessä tekemisestä saa ihanan adrenaaliinipiikin ja voittajafiiliksen, kun voi ajatella “selvisinpäs”). Roikkua netissä niin myöhään yöhön, että on aamulla uuvuksissa. Haastaa kumppanin kanssa riitaa jostain pikkuasiasta ihan vain siksi että on levoton olo. Etsiä täydellistä dieettiä/vaatetta/työpaikkaa/kumppania sen sijaan että miettisi mikä riittää tai miten saisi otettua ilon irti nykyisestä.

Sinällään ei ole mitään väliä, miten elämämme käytämme. Koet joka tapauksessa joka päivä hyviä ja huonoja fiiliksiä. Huonossa fiiliksessä kaikki näyttää olevan päivän mäntyä, hyvässä fiiliksessä samat asiat ovat ihan OK tai suorastaan ihanasti.

Mutta aina kun alamme tehdä yksinkertaisista asioista vaikeampia kuin niiden tarvitsee olla missaamme mahdollisuuden käyttää aikaamme ja energiaamme todellisiin haasteisiin tarttumiseen.

Voitko antaa oman arkesi, vanhemmuutesi, elämäntaparemonttisi ja ihmissuhteidesi olla helppoja?

Voisitko käyttää energiaasi jonkin isomman haasteen ratkaisemiseen?

  • Voisitko opetella jonkin uuden taidon, joka näyttää haastavalta? Vaikkapa opetella koodaamaan tai puhumaan jotain uutta kieltä?
  • Voisitko alkaa ratkoa jotain lähipiiriäsi, kotiseutuasi tai maailmaa rasittavaa ongelmaa? Vaikkapa miettiä miten lähialueen mummojen yksinäisyyttä vähennettäisiin.
  • Voisitko luoda jotain uutta, jonka tekeminen haastaisi sinut? Kirjoittaa kirjan tai käsikirjoituksen, kutoa monimutkaisen villavaatteen, leipoa näyttäviä kakkuja, remontoida asuntosi tai rakentaa talon?

Sivuan samaa aihetta tällä 22 minuuttia pitkällä kutri.net:in jäsenille tekemälläni videolla:

Haluatko lopettaa elämäsi vaikeuttamisen turhalla murehtimisella? Tule Mielenrauhaa-pienryhmäkurssille.

Haluatko laihduttaa helposti ilman turhaa tunteilua? Tilaa Onnistunut laihdutus -paketti.

Kuinka kokea enemmän lapsenomaista iloa ja innostusta?

Löysin eilen 2009 kirjoittamani “tilauslistan kosmokselle”:

Manifestointi

Kosmoksella en tarkoittanut mitään verkkokauppaa tai tyyppiä, vaan universumia tai maailmankaikkeutta.

Uskoin tosissani, että kunhan vain laittaisin “mentaalisen tilauksen” vetämään ja olisin “hyvissä energioissa”, vetäisin haluamani asiat jotenkin magneetttisesti luokseni.

manifestointi3

Listaa lukiessani vuoroin nauratti, vuoroin nolotti.

manifestointi2

Juttelin asiasta ystävän kanssa ja keksin uuden vertauskuvan:

Manifestoidessani olin kuin hemmoteltu pikkulapsi, joka istuu sohvalla ja “tilaa” vanhemmilta leluja ja palveluita.

Mitä ovelampi manipuloija hän on, sitä enemmän vanhemmat toteuttavat hänen toiveitaan. Toiveiden toteutuminen tuottaa hetkellistä tyydytystä, mutta pian hän haluaa lisää ja parempaa.

Jos vanhemmat eivät toteuta hänen toiveitaan, hän pettyy, suuttuu tai saattaa kokea, etteivät vanhemmat rakasta häntä, koska he eivät toteuta hänen toiveitaan. Hän ehkä miettii, mitä teki väärin, kun ei saanut mitä halusi.

Tämän lapsen kaikki energia menee siihen, että hän miettii mikä on oikea tapa olla ja toimia, jotta saa mitä haluaa.

Minun havaintoni mukaan elämäänsä tyytyväisimmät lapset tekevät jatkuvasti uusia asioita, koska ovat jo onnellisia — eivät siksi, että haluaisivat tulla onnellisiksi.

Koska he eivät kelaa “tekeekö tämä valinta minut onnelliseksi tai onnettomaksi”, he voivat kokeilla mitä tahansa.

Kun esimerkiksi katson yksivuotiasta kuopustani, suurin häntä ajava voima näyttää olevan uteliaisuus. Mitä mahdottomampi saavuttaa jokin esine tai paikka on, sitä enemmän se vetää häntä puoleensa.

Hän ei todellakaan odota, että äiti antaa hänelle mitä hän haluaa (varsinkin kun tietää ettei äiti esim. halua antaa hänelle kännykkäänsä) vaan keksii miten voi saada sen itse käsiinsä.

Kun nelivuotias esikoiseni on tyytyväisimmillään, hän luo jotain uutta kuten piirrustuksen tai maailman korkeimman palikkatornin, leikkii mielikuvitusleikkejä (mieluiten oikeiden kavereiden kanssa) tai oppii uusia asioita.

Tänään hän halusi tehdä itse siskonmakkarakeittoa sen sijaan että olisi istunut toimettomana odottamassa, että äiti tekee sitä. Äiti sai auttaa niin vähän kuin mahdollista.

Väitän että keitto maistui hänestä erityisen hyvältä juuri siksi, että hän itse keitti sen.

En enää koe tarvetta kontrolloida tulevaisuuttani “määräämällä” sitä aarrekartoilla ja manifestoinnilla. Asiat saavat minun puolestani mennä niin kuin ovat mennäkseen.

Kävi miten kävi, tulen kokemaan jatkossakin yhtä lailla niin hyviä kuin huonoja fiiliksiä, koska ne ovat sisäsyntyisiä.

Totta kai mieleeni juolahtaa arvauksia ja toiveita siitä, miten asiat ehkä tulevat menemään. Yleensä ne menevät toisin kuin olen ajatellut: joskus huonommin, mutta usein paljon hauskemmin, tehokkaammin tai hyödyllisemmin kuin mitä olin osannut kuvitella.

Luovuttuani “Universumin ohjailusta”, palauduin takaisin leikkiväksi lapseksi.

Sen sijaan että istuisin miettimässä mitä maailman pitää minulle toimittaa (mieluummin pikatilauksella, hahhah), seuraan uteliaisuuttani, kokeilen mikä kaikki on mahdollista ja luon jatkuvasti uutta ihan vain siksi, että se on kivaa ja kiinnostavaa.

Mitä sinä tekisit juuri nyt, jos suhtautuisit elämään samalla uteliaisuudella ja luomisinnolla kuin pieni lapsi?