Miksi hyvää oloa haetaan valmentajilta ja vaihtoehtohoidoista?

Viime aikoina medioissa on ihmetelty sitä, miksi yhä useampi ihminen etsii hyvinvointia henkisten valmentajien, vaihtoehtoterapioiden ja kehon kunnon optimoinnista.

Väitän sen johtuvan siitä, että heillä on liikaa aikaa ja energiaa, liian vähän ymmärrystä siitä miten hyvä olo syntyy — ja liian vähän kokemusta siitä miltä tuntuu ottaa ilo irti omasta kyvystä uuteen ajatteluun.

Etsimme hyvinvointia koska emme ymmärrä miten se syntyy

Tiesitkö että kehosi pyrkii koko ajan kohti terveyttä? Jos leikkaat haavan sormeesi, se paranee itsestään paitsi jos nypit sitä jatkuvasti uudelleen auki.

Sinulla on sisäinen järjestelmä, joka pyrkii palauttamaan sinut takaisin henkiseen hyvään oloon. Se ettei se näytä toimivan johtuu siitä, että viattoman väärinkäsityksen vuoksi pidät itseäsi kiinni kurjissa fiiliksissä.

Jokainen uhmaikäisen vanhempi on päässyt todistamaan tilannetta, jossa lapsi joka hetkeä aikaisemmin oli ihan OK, saa yhtäkkiä järkyttävän raivokohtauksen.

Jos yrität mennä rauhoittamaan lasta, tämän raivo yleensä vain yltyy. Jos kohtaukseen ei puutu, jossain vaiheessa se menee itsestään ohi. Hetkeä myöhemmin lapsi on niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mitä tapahtui? Lapsen sisäinen hälytysjärjestelmä aktivoitui hetkeksi syystä tai toisesta, sitten kytkeytyi itsestään pois päältä.

Aikuisilla homma menee täsmälleen samalla tavalla, paitsi että puutumme herkemmin huonoon fiilikseen, jolloin se pahenee.

Aina kun yrität korjata ahdistusta, stressiä tai kurjaa oloa jollain itsesi ulkopuolisella asialla: ruoalla, viinalla, seksillä, shoppaamisella, ruokavaliolla, superfoodeilla, terapialla, meditaatiolla tai enkeleillä…

…kerrot itsellesi että “tämä paha olo on niin vaarallinen asia, että siitä pitää päästä eroon” ja “tämä paha olo ei voi mennä itsestään ohi — ainakaan tarpeeksi nopeasti”.

Koet joka hetki vain oman tietoisen ajattelusi. Sillä hetkellä kun ajattelet että sinun on tavoiteltava hyvää oloa, et voi kokea hyvää oloa.

Jos sen lisäksi luulet että hyvä olo löytyy jotenkin itsesi ulkopuolelta, kiristät itseäsi hyvällä ololla tekemällä siitä ehdollista.

Manuela Bosco kertoi äskettäin eräässä naistenlehdessä kuinka hän käyttää erityisiä kiviä antamaan hänelle tukea ja voimaa. Manuela uskoo että kivien energia poistaa negatiivisuutta, luo lempeyttä ja avaa sydäntä.

Repesin nauramaan tämän luettuani, koska vuonna 2006 kannoin itse erilaisia “energiakiviä” mukanani.

Ajatus “käytän kiviä poistamaan negatiivisuutta” sisältää ajatuksen siitä, että a) on olemassa jotain negatiivisuutta jota pitää poistaa ja b) negatiivisuus ei voi poistua itsestään (ainakaan riittävän nopeasti) koska sen poistamiseen tarvitaan kiviä.

Tästä seuraa se, että sillä hetkellä kun kivet eivät jostain syystä ole mukana, mieleen voi nousta ajatus “apua, nyt oloni ei voi olla niin hyvä koska ruusukvartsini unohtui kotiin”.

Enkelihihhuleille on helppo nauraa, koska he ovat vielä harvinaisuuksia, mutta he eivät poikkea mitenkään niistä, jotka ajattelevat että “en voi olla tyytyväinen ennen kuin peppuni on pinkeämpi”. “Tämä merkkilaukku/-auto tekee minut onnelliseksi.” “En voi tuntea olevani arvokas ennen kuin minulla on tämä tutkinto/titteli/työpaikka.”

Samalla nämä ihmiset missaavat sen, että hyvä olo yllättää heidät usein juuri silloin, kun mitään ihmeellistä ei tapahdu — kun he puuhastelevat kotonaan, kävelevät ulkona tai ovat suihkussa.

Koska kukaan ei ole kertonut heille, että hyvä olo syntyy itsestään sisällämme, he joko kuittaavat sen selittämättömänä häiriönä tai alkavat etsiä ympäristöstä selitystä hyvälle ololleen.

Luomme olemattomia ongelmia, koska meillä on liikaa aikaa ja energiaa

Olin itse juuri tällainen ihan pihalla oleva hyvänolon etsijä 2006–2008.

Otin joulukuussa 2005 liian tosissani ajatuksen, että musta aukko syö minut. Sen jälkeen uskoin masentavalta ja uuvuttavalta tuntuvia ajatuksia ja vähensin radikaalisti töiden tekemistä. Minulla ei ollut lapsia eikä muitakaan velvollisuuksia.

Koska oletin että ahdistavasta olosta toipumiseen tarvittaisiin jotain ulkopuolista apua aloin kuunnella self help -äänikirjoja ja hypnoosiäänitteitä.

Aloin tehdä kaikenlaisia harjoituksia, kantaa mukanani kristallikiviä ja jutella enkeleille. Pukeuduin chakrojen värisiin vaatteisiin (vrt. punaiset pikkuhousut juurichakralle).

Teippasin huoneeni seinille voimalauseita, jotta “ohjelmoisin aivoni uudestaan”, koska oletin että ajatuksissani oli jotain perustavalaatuisesti vialla.

Kävin selvännäkijöillä, koska uskoin että voisin olla rauhallinen vain jos tietäisin mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Aloin harrastaa Salaisuus-kirjan ohjeiden mukaista manifestointia ja “positiivista ajattelua”, koska ajattelin että tarvitsisin itseluottamusta, vaurautta ja menestystä voidakseni olla onnellinen.

Mitä enemmän tavoittelin hyvää oloa, sitä vähemmän sitä koin.

Pyöriessäni oman napani ympärillä lopetin käytännössä kokonaan uuden luomisen.

Unohdin miltä tuntuu, kun teksti soljuu mielestäni sormien kautta näppäimistölle kuin itsestään.

Miltä tuntuu kun ajattelee ajatuksen, jota ei ole koskaan ennen ajatellut: saa uuden idean tai keksii ratkaisun ongelmaan, joka näytti mahdottomalta ratkaista.

Väitän että suurin ongelma niillä ihmisillä, jotka jäävät self help -koukkuun, juoksevat elämäntaitovalmentajien luona tai itsensäkehittämisseminaareissa tai kääntyvät energiahoitajien puoleen, on se, etteivät he ole tottuneet käyttämään koko luovuuttaan ja ongelmanratkaisukykyään.

He eivät ole kokeneet vielä sitä, miten mielettömän hienolta tuntuu antaa oman luovuuden virrata vapaasti.

Miten kutkuttavaa ja siistiä on käyttää ongelmanratkaisukykyä mahdottomalta näyttävien käytännön ongelmien ratkaisemiseen.

Niinpä he tyytyvät käyttämään luovuttaan olemattomien ongelmien luomiseen (“minulla on salaisia uskomuksia, jotka estävät minua kokemasta onnea”) ja haaskaavat ongelmanratkaisukykynsä niiden ratkomiseen.

Aika ajoin he uskovat löytävänsä jonkin ratkaisun ongelmaansa, mikä tuntuu hetken hyvältä. Koska he janoavat lisää ongelmia ratkaistavaksi, he käyttävät luovuuttaan keksiäkseen niitä lisää.

Jossain vaiheessa itsekeksittyjen ongelmien ratkomisesta ei saa enää tarpeeksi kicksejä.

Onneksi self help -kirjoista, elämäntaitovalmentajilta, NLP-ohjaajilta ja enkelihoitajilta löytyy lisää ongelmia:

Rajoittavia uskomuksia joita et tiennyt olevan olemassakaan (koska niitä ei oikeasti ole), energiakenttien haavoja jotka vain arkkienkeli Rafael voi parantaa (tietenkin sinua rahastavan enkeliterapeutin avulla), kehon kuvitteellisia puutostiloja (joita voi hoitaa superfoodeilla) ja menneiden elämien traumoja, joiden korjaamiseksi tarvitset hypnoosinauhan tai shamanistisen rituaalin.

Haluan tehdä itseni tarpeettomaksi

Kyllä, tittelini on transformatiivinen valmentaja. Opiskelin valmentajaksi yhdysvaltalaisessa Supercoach Academyssa. Jep, teräsvalmentaja-akatemiassa.

Edustan ns. kolmen prinsiipin suuntausta, jonka lähtökohtana on että kaikki henkiset ongelmamme lähtevät samasta yksinkertaisesta väärinkäsityksestä: siitä ettemme näe miten kokemuksemme syntyy vain ajatusten, tietoisuuden ja mielen kautta.

Minun tavoitteenani on korjata tämä väärinkäsitys kaikilta suomalaisilta vuoteen 2022 mennessä, jonka jälkeen kukaan ei tarvitsisi minun tai kenenkään muunkaan elämäntaitovalmentajan palveluita — ennustajista tai enkelihoitajista puhumattakaan.

Jos tämä suuruudenhullu hanke onnistuisi, se tarkoittaisi sitä että ihmiset vapautuisivat turhasta (henkisestä) stressistä, ahdistuksesta ja peloista.

Näin vapautuvan ajan ja energian he voisivat käyttää elämästä nauttimiseen, itsensä toteuttamiseen ja kaikkien tässäkin maassa olevien käytännön ongelmien ratkaisemiseen.

Ymmärrän, että tavoitteeni tuskin tulee toteutumaan. Se ei haittaa, koska oma hyvinvointini ei ole kiinni siitä, onnistuuko se vai ei.

Voi olla, että jossain vaiheessa totean tämänkin ongelman keksityksi tai löydän vieläkin isomman käytännön ongelman ratkaistavaksi. Sitä odotellessa tämä visio haastaa minut käyttämään koko luovuuteni ja ongelmanratkaisukykyni johonkin Katri Mannista kiinnostavampaan.

Mitä sinä haluat tehdä valtavalla luovuudellasi ja äärettömällä kyvylläsi uuteen ajatteluun?

Joulukalenteri 2013: 10. Onko tämä universaali totuus?

Tällä 2,5 minuuttia pitkällä videolla kysyn yhden tärkeimmistä ja voimallisimmista kysymyksistä, joita voimme itsellemme esittää.

Tässä käyttöesimerkkejä:

  • Onko universaali totuus, että puolisoni on AINA aamuisin kärttyinen?
  • Onko universaali totuus, ettei KUKAAN ymmärrä minua?
  • Onko universaali totuus, että mokaaminen on hävettävää?
  • Onko universaali totuus, että tämän ikäinen ei saa enää töitä?
  • Onko universaali totuus, etten saa nousta vastarintaan?
  • Onko universaali totuus, että kumppanini pitää huomioida minua?
  • Onko universaali totuus, etten voi rakastaa läheistäni täysin sydämin, jos hän käyttäytyy näin?
  • Onko universaali totuus, etten saa rentoutua ennen kuin X tapahtuu?
  • Onko universaali totuus, etten voi olla onnellinen, ennen kuin X tapahtuu?

 

Mitä tunnetta haluat tuntea?

Mistä sinä unelmoit? Mitä haluat saavuttaa elämässäsi? Mitä elämästäsi tuntuu puuttuvan?

Kuuntelin eilen illalla tiskejä laittaessani kuinka ihana Danielle LaPorte puhui Lewis Howesin The School of Greatness -podcastissa halusta, joka näyttää suuntaa.

Daniellen tärkein kysymys on:

Mitä haluan tuntea? (How do I want to feel?)

Väitän Daniellen tavoin että tavoitellessamme eri asioita haemme oikeasti tietynlaista tunnetilaa: turvallisuutta, iloa, intohimoa, rakkautta, mielenrauhaa, yltäkylläisyyttä.

Danielle uskoo että tunnetilan saavuttamiseksi olisi tärkeää valita tavoitteet, jotka oikeasti tuovat tämän tunteen.

Minun ymmärryksestäni käsin vieläkin fiksumpaa on nähdä, että et koe kyseistä tunnetta nyt, koska kiristät itseäsi sillä saavuttamaan tavoitteesi.

Tai ainakin niin minä olen tehnyt.

Aikanaan ajattelin, etten voi tuntea oloani täysin turvalliseksi, ennen kuin omistaisin oman kodin tai ainakin tontin, jolle se voidaan rakentaa.

Sain ja menetin parikin tonttia ja talon.  Asuin yhteensä pari vuotta muiden nurkissa.

Hämmästyksekseni huomasin voivani kokea oloni turvalliseksi silloinkin, kun koko omaisuuteni mahtui yhteen matkalaukkuun.

Ajattelin vuosikausia, etten voisi tuntea oloani seksikkääksi, ennen kuin kroppani olisi täydellinen ja kumppanini haluaisi jatkuvasti kanssani seksiä.

Viimeisen viiden vuoden aikana minulla on pahimmillaan 20 kg ylipainoa synnytysten jälkeen ja pienten lasten vanhempina koemme välillä ns. kuivia kausia.

Silti olen voinut kokea olevani seksikäs, mehukas ja ihana aikuinen nainen — jopa päivää synnytyksen jälkeen.

Nykyään annan itseni kokea vapaasti haluamiani tunteita.

Sen seurauksena osa vanhoista unelmistani on alkanut näyttää todella turhalta.

En enää unelmoi valtavasta talosta, jossa voisin pitää huikeita illallisia ihmisjoukoille, koska annan itseni kokea että olen hyvä ja rakastettava silloinkin, kun en tee vaikutusta muihin emännöintitaidoillani.

En unelmoi Oscar-patsaasta ja upeasta urasta Hollywoodissa, koska annan itseni kokea olevani arvokas tässä ja nyt.

Se ei tarkoita sitä, ettei minulla olisi visioita tai tavoitteita, joiden eteen teen töitä.

Päinvastoin: tavoitteistani on tullut suurempia ja haastavampia — mutta myös helpommin saavutettavia, kun hyvinvointini, onnellisuuteni, itsetuntoni ja omanarvontuntoni eivät enää riipu niiden toteutumisesta.

Laihduin ennätysajassa normaalipainooni viimeisen synnytyksen jälkeen ilman minkäänlaista itseinhoa.

Haluan opettaa koko Suomen kansalle vuoteen 2022 mennessä miten mielentilamme vaikuttaa ajatteluumme.

Ymmärryksestäni huolimatta mieleni vedättää minua välillä niin, että alan huomaamattani kiristää itseäni jollain tunteella. Näin käy erityisesti silloin, kun elämässä tuntuu olevan jotain todelliselta näyttäviä ongelmia.

Esimerkiksi tänä aamuna heräsin todella huonosti nukutun yön jälkeen.

Väsytti, ketutti ja ajattelin että “kiva, nyt mä olen uuvuksissa ja kärttyinen koko päivän.”

Havahduin ajatuksiini. Mieleeni juolahti: “Hetkinen, toihan on vain ajatus — kyllä mä voin tänäänkin kokea pirtetyttä ja mielenrauhaa.”

Jo tämä ajatus tuntui kevyemmältä kuin väsymys-ajatus. Hetkeä myöhemmin nauroin täysin pirteänä ystävän laittamalle tekstiviestille.

Mitä tunnetta sinä haluaisit kokea enemmän?

Mitä oletat että pitäisi tapahtua jotta voisit kokea sitä?

Voitko antaa itsesi kokea sitä tässä ja nyt?

Jos annat itsesi kokea tunnetta tässä ja nyt, mitä haluaisit luoda, muuttaa tai tehdä tästä tunteesta käsin?

[box icon=”star” style=”simple”] Haluatko lopettaa turhan stressaamisen ja murehtimisen? Kokea enemmän rakkautta ja onnea? Toteuttaa unelmasi?

Liity Kutri.net:in VIP-jäseneksi!
[/box]

Eilen ajattelin että haluan viiltää ranteeni auki

Oletko koskaan kärsinyt jostain ongelmasta ja saanut siihen neuvoja ihmiseltä, jolla vastaavaa ongelmaa ei ole — eikä ehkä koskaan ole ollutkaan?

Ainakin minulla nousee silloin helposti mieleen ajatus “hyvähän ton on sanoa…”

Esimerkiksi puolisoni jokapäiväiset ihmettelyt “mikset sä vaan laita tavaroita paikalleen heti käytön jälkeen” herättävät minussa usein tämän ajatuksen.

Hyvähän jo lapsena järjestystä rakastaneen, siistissä kodissa kasvaneen ja elämänsä tavaroiden hyvää järjestystä vaativissa työpaikoissa työskennelleen on laittaa tavarat takaisin paikalleen. Se tapahtuu häneltä selkäytimestä.

Vastaavasti taas minun on helppo toteuttaa itseäni ja uskaltaa tehdä uusia asioita, koska minua on kannustettu siihen lapsuudesta asti. Nautin edelleen vanhempieni täydestä hyväksynnästä ja tuesta, menivät hankkeeni syteen tai saveen.

Ajattelin tätä eilen todettuani miehelleni että “ennen vanhaan mä olisin tällaisessa tilanteessa palanut loppuun ja masentunut jo aikoja sitten.”

Hetkeä aikaisemmin olin istunut muutaman minuutin keittiön nurkassa itkemässä väsymystä, ahdistusta ja vitutusta.

Sitten ajatteluni oli taas kirkastunut sen verran, että mieleeni juolahti “no, nää on nyt vaan ajatuksia — tässä hetkessä kaikki on OK”.

Olisin salaa halunnut jatkaa itsesäälissä rypemistä, mutta se tuntui järjettömältä. Nousin ylös, totesin miehelle etten pysty enää näköjään masentumaan ja aloin laittaa tiskejä.

Mietin tiskikonetta pakatessani, miten aiemmin aloin uskoa omia ankeita, ahdistuneita ja itsesäälisiä ajatuksiani paljon helpommisssakin olosuhteissa.

Kun mielentilani tuohon aikaan nousi ja mieleen juolahti “ei tää tilanne ehkä niin paha ole”, kieltäydyin uskomasta kirkkaampaa ajatteluani. Luulin nimittäin sen olevan todellisuuspakoista haihattelua ja masentavien ajatusten totta.

Ovatko epätoivoiset ajatukseni totta?

Eilen synkimmällä hetkellä tuskaa ei tuottanut faktat että lapset ovat valvottaneet minua taas monta yötä, minulla on vain 1-3 tuntia aikaa päivässä tehdä töitä (ja välillä ei sitäkään) ja juuri nyt en tiedä mistä ja miten paljon tienaan tulevaisuudessa.

Nämä asiat ovat olleet tiedossani jo kuukausikaupalla.

Ahdistus syntyi seuraavista ajatuksista:

“Mä en saa ikinä tehtyä tarpeeksi töitä tältä väsymykseltä ja näiltä lapsilta ja meidän on myytävä kämppä ja muutettava mutsille.”

“Mä en kestä enää sekuntiakaan tätä v***n kaaosta. Mun pää räjähtää.”

“Mä haluan viiltää ranteeni auki.”

Muuten hyvä, mutta keväällä ja kesällä 2010 olin vähintään yhtä väsynyt ja kirjoitin yksin kokonaan uusiksi Villa Helena -televisiosarjan. Tekstimäärältään se vastasi 5-6 pitkää elokuvaa. Olen vieläkin ihmeissäni, että pystyin siihen.

Taloudellinen tulevaisuuteni on ollut enemmän tai vähemmän epävarma siitä lähtien kun aloin freelancer-käsikirjoittajaksi vuonna 1998.

Aikatauluni ovat olleet kireämmätkin viime kuukausien aikana ja silti olen pystynyt kirjoittamaan kirjaa, luomaan kirjahaasteen ja päivittämään kutri.net:iä suhteellisen säännöllisesti. Koska herään tätä nykyä pari tuntia ennen lapsia, minulla on enemmän energistä ja rauhallista työaikaa käytössä kuin kuukausi sitten.

Ajatus viiltohaavasta ja verenvuodosta pyörrytti ja iljetti enkä oikeasti halunnut kuolla.

Pääni ei räjähtänyt.

Toisin sanoen mikään tuskaa aiheuttavista ajatuksista ei ollut totta ainakaan nykytiedon valossa.

Miksi siis aiemmin olisin ottanut ne todesta? Koska luulin että ne pitäisi ottaa tosissaan.

En luule enää ja siksi pahin ahdistuskohtaukseni meni ohi muutamassa minuutissa ja yleisketutus muutamassa tunnissa päivien tai kuukausien sijaan.

Tänä aamuna elämäntilanteeni on täsmälleen sama kuin se oli eilen synkimmällä hetkellä. Siitä huolimatta olen juuri nyt hyvällä ja tarmokkaalla tuulella ja tyytyväinen itseeni. Uskon että selviän jotenkin näistäkin ajoista. En välttämättä kunnialla, mutta melko varmasti hengissä.

Minä en ole masentumatta tai palamatta loppuun, koska elämäni on käytännön tasolla helppoa. Ei, se on itse asiassa monella mittarilla mitattuna ns. perseestä.

Mieleeni saattaa jopa juolahtaa yhtä masentavia ajatuksia kuin mitä ajattelin aikanaan masentuneena.

Ainoa ero entiseen on se, etten ota mieleeni juolahtaneita ahdistavia ajatuksia vakavasti. Ainakaan kovin pitkää aikaa.

Olipa elämässäsi kuinka kamalaa tahansa ja vaikka mieleen miten nousisi ajatus “haluan tappaa itseni” tai “en selviä”, sinulla on joka hetki mahdollisuus nähdä että se on vain ajatus, jota ei tarvitse uskoa todeksi.

Sinulla on mahdollisuus huomata, että vaikka välillä kuinka kävisi epätoivon kuilussa, joka päivä on myös kirkkaita hetkiä, jolloin elämä ei tunnu ihan niin kauhealta tai ehkä jopa suorastaan hyvältä.

Näinä hetkinä näet kokonaistilanteesi selkeämmin ja todenmukaisemmin. Näinä hetkinä sinulla on mahdollisuus löytää vastauksia elämässäsi oleviin haasteisiin.

Tänään haastan sinut kiinnittämään huomiota ajatuksiin, joita ajattelet silloin kun fiiliksesi on vähintään neutraali.

Samalla haastan sinut viittaamaan kintaalla ajatuksille, joita ajattelet ahdistuneena, paineen alla tai pahalla mielellä. Anna olla, ne ovat vain ajatuksia.

[box icon=”exclamation-sign” style=”simple”] Jos elämäsi tuntuu nyt erityisen vaikealta tai haastavalta, tutustu Mielenrauhaa-kurssiin (ent. Aidon elämän kolme prinsiippiä). Tällä itseopiskeltavalla nettikurssilla opetan sinulle miten oma ajattelumme luo oman kokemuksemme, jolloin voit h.uomata ettei sinussa olekaan mitään vikaa ja voit kokea enemmän mielenrauhaa kaaoksenkin keskellä. Lue lisää täältä!
[/box]

 

Miten iloita elämästä kun ei ole iloittavaa

Puuttuuko elämästäsi jotain? Estääkö elämäntilanteesi sinua tekemästä asioita joista nautit?

Useimmat meistä ovat olleet elämässään tilanteessa, jossa meillä on vähemmän aikaa, rahaa tai energiaa käytössä kuin yleensä. Jotkut meistä ovat ehkä olleet tilanteessa, jossa paperilla kaikki näyttää ihan hyvältä, mutta koemme silti suurta tyytymättömyyttä tai kaipuuta.

Omassa elämässäni on viimeisen neljän vuoden aikana ollut enemmän rajoitteita kuin sitten lapsuuden. Kotiäitinä olen kantanut päävastuun kahdesta pienestä pojasta ja välillä talous on ollut todella tiukalla. Huonosti nukutut yöt ovat vieneet voimia ja keskittymiskykyä.

Parin ensimmäisen vuoden ajan tunsin jatkuvasti olevani vankilassa. Totta kai olin ”tiennyt” ennen kuin tulin raskaaksi, että äitiys sitoisi ja veisi energiaa. Olin jopa lukenut aiheesta kirjoja. Siitä huolimatta sen vaativuus oli shokki.

En kertakaikkiaan osannut kuvitella miltä tuntuisi olla toisen ihmisen hengestä ja hyvinvoinnista vastuussa käytännössä vuorokauden ympäri. Millaista on kun et pääse edes vessaan yksin. Millaista on herätä 8 kertaa yössä imettämään tai rauhoittamaan itkevää lasta.

Tänään elämäni on vieläkin rajoitetumpaa kuin kaksi vuotta sitten. Nyt minulla on kaksi lasta, jotka vaativat huomiotani. Taaperoikäinen lapsi hakee kuulemma äidin huomiota neljän minuutin välein. Välillä tuntuu että minuutin välein. Kuopuksella on eroahdistuskausi eli  äidin toiseen huoneeseen katoaminen riittää hirvittävän itkun laukaisemiseen.

Siitä huolimatta tunnen tätä nykyä vain harvoin olevani vankilassa.

Mikä muuttui?

Olet tässä tilanteessa omasta halustasi (vaikkei siltä tunnu)

Olemme tottuneet ajattelemaan, että koemme asioita jotenkin ”suoraan”. Eli että ”vaikea elämäntilanteeni pakottaa minut kokemaan että olen vankilassa” tai että ”elämäni tuntuu niin ankealta, koska siellä ei ole mitään kivaa tai innostavaa asiaa.”

Oikeasti koet joka hetki vain oman ajattelusi ja se, mitä ajattelet elämästäsi vaihtelee mielentilasi mukaan.

Mielentila puolestaan vaihtelee omalla sumealla logiikallaan. Siihen vaikuttaa niin järkyttävän suuri määrä asioita, ettet voi koskaan olla varma, miksi juuri nyt mielentilasi laskee tai millä hetkellä se taas nousee.

Kun olen ihmisen perustilassa mielenrauhassa, näen että vaikka äkkiseltään voisi näyttää, että vaihtoehtoni ovat rajalliset, niin ei ole.

Ei ole mitään universaalia lakia, joka määrää että minun pitää pitää huolta näistä lapsista, jotka synnytin. Ei ole mitään universaalia lakia joka määrää että juuri minun pitää valvoa heidän kanssaan. Ei ole mitään universaalia lakia, joka sanoo että minun pitää laittaa lasten hyvinvointi työn edelle.

Minä olen tässä elämäntilanteessa, koska haluan olla siinä. Haluan olla siinä koska se tuntuu oikealta. Ja kun näen että olen tässä omasta vapaasta valinnastani, yhtäkkiä tilanne tuntuu tyydyttävältä.

Tämä johtuu siitä, että ihmismieli arvostaa enemmän asioita, jotka se uskoo valinneensa vapaasti kuin asioita, joita se ei koe valinneensa.

Tässä nk. korkeassa mielentilassa näen myös, että saan tässä tilanteessa paljon sellaista, mitä en saanut silloin, kun olin lapseton ja sain tehdä mitä minua huvitti. Saan kokea sellaisia rakkauden tunteita, joita en tiennyt mahdolliseksi. Saan enemmän fyysistä läheisyyttä kuin sitten lapsuuteni. Saan huomata olevani kestävämpi ja sitkeämpi kuin mitä tiesin olevani.

Ennen kaikkea näen, että tämä on vain lyhyt vaihe elämässäni. Nyt olen jo tilanteessa, jossa minulle vapautuu vuosi vuodelta enemmän aikaa, kun lapset osaavat tehdä itse asioita ja lähtevät päiväkotiin ja kouluun. Pian saatan jopa kaivata sitä, että lapseni olisivat vielä pieniä äidin seuralaisia eivätkä isoja jätkiä joita näkee enää harvoin.

Kun olen poikkeustilassa alhaisessa mielentilassa, en tietenkään näe tilanteessani mitään hyvää. Olen väsynyt, vihainen ja katkera. Mieleeni juolahtaa ajatuksia kuten ”elämäni menee hukkaan” tai ”on epäreilua että joudun olemaan aina lasten kanssa kun mies saa tehdä mitä sitä huvittaa” (vaikkei oikeasti saa).

En voi estää itseäni menemästä tilaan ja ajattelemasta näitä ajatuksia. Tätä nykyä ymmärrän, että ne kertovat enemmän tämän hetken mielentilastani kuin elämäntilanteestani.

Mitä vähemmän teen ongelmaa kurjasta olosta, sitä nopeammin se menee ohi. Mitä selkeämmin näen että ajatukseni ovat vain ajatuksia, eivät universaaleja totuuksia, sitä vähemmän ne ahdistavat.

Miten tämä hetki olisi toisenlainen, jos kaikki olisi toisin?

Tuntuuko sinusta vaikealta nähdä, että olet tässä tilanteessa pitkälti vapaasta tahdostasi?

Että voisit oikeasti lopettaa tylsän työsi, mutta valitset mieluummin sen tuoman taloudellisen turvan?

Että voisit oikeasti jättää ilkeän puolisosi, mutta arvostat niin paljon parisuhdestatustasi, ettet eroa?

Että taloudellisessa ahdingossa eläminen tuntuu helpommalta vaihtoehdolta kuin se, että alkaisit tehdä radikaaleja ratkaisuja sieltä päästäksesi, kuten muuttaisit ulkomaille.

Että elämässäsi on niin paljon hienoja asioita, että valitset mieluummin elämän vaikean sairauden kanssa kuin kuoleman?

Voisitko silti huomata, että moni tämän päivän hetkistä tuntuisi täsmälleen samalta, vaikka tilanne olisi toinen?

Todennäköisesti kävisit ihan samalla tavalla vessassa, söisit, nukkuisit tai peseytyisit.

Kävellessäsi kadulla paikasta toiseen ei olisi väliä sillä oletko köyhä vai rikas, työtön vai töissä.

Katsoisit todennäköisesti samoja televisio-ohjelmia, lukisit samoja lehtiä ja sinulla olisi edelleen samat vanhemmat.

Toisenlaisessa elämäntilanteessa osa asioista voisi olla paremmin, mutta osa myös huonommin.

Ennen kaikkea mielialasi laskisi ihan samalla tavalla kuin tänäänkin — kymmeniä kertoja päivässä. Jos uskot alhaisen mielentilasi ajatuksia nyt, uskot niitä todennäköisesti silloinkin.

Jos elämäsi tuntuu edelleen ankealta, ei hätää — olet vain alhaisessa mielentilassa. Kun mielialasi kohta nousee itsestään, et välttämättä edes muista näitä ajatuksia.

Kun olet taas korkeassa mielentilassa, kysy itseltäsi:

Mikä kaikki elämässäni olisi samanlaista, vaikka minua vaivaavat ongelmat poistuisivat?

Mikä kaikki elämässäni on juuri nyt ihan OK tai suorastaan hyvin?

[box icon=”exclamation-sign” style=”simple”]

Haluatko kokea vähemmän stressiä ja ahdistusta ja enemmän hyvää oloa ja mielenrauhaa?

Varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan keskusteluun kanssani: https://kutri.net/uusiajatus

Tai liity kutri.net:in VIP-jäseneksi: https://kutri.net/olevip

[/box]

 

Jätätkö elämäsi elämättä?

Kuvittele että on 80-vuotissyntymäpäiväsi. Missä juhlit sitä ja kenen kanssa?

Kun katsot elämääsi mitä ajattelet siitä?

Mistä olet ylpeä, iloinen ja onnellinen? Mitä kadut? Mitä toivot että olisit tehnyt enemmän? Mitä olisit halunnut uskaltaa?

Juttelin äskettäin yhden yli 80-vuotiaan henkilön kanssa hänen elämästään ja siitä mitä hän oli katunut. Pian sen jälkeen kuuntelin podcastin eli nettiradioäänitteen, jossa Mitch Joel haastatteli kirjailija Todd Henryä tämän uudesta kirjasta ”Die empty – Unleash Your Best Work Every Day” (kuole tyhjänä).

Kirja kysyy toteutatko itseäsi nyt niin täysillä, että kun kuoleman hetki koittaa, sinua ei kaduta ettet antanut itsestäsi enemmän maailmalle.

Yksi Toddin kommenteista pysäytti minut miettimään omaa elämääni:

Ihmiset, jotka ovat jämähtäneet turruttavaan mutta turvalliselta tuntuvaan elämään eivät edes uskalla kysyä itseltään oikeasti kysymyksiä, jotka herättäisivät heidät henkiin, koska pelkäävät omia vastauksiaan.

Mieleeni juolahti kaksi ajanjaksoa elämästäni, jolloin olin itse juuri tuollaisessa tilanteessa.

Ensimmäinen oli 1990-luvulla, kun parikymppisenä yritin viiden vuoden ajan muuttua ”kunnon kansalaiseksi” — hiljaiseksi, nöyräksi, säästäväiseksi ja siistiksi sihteeriksi, joka pyytää anteeksi jokaista yskäisyä.

Kuoleman kohtaaminen thaimaalaisessa jorpakossa sai minut lopulta kysymään onko tämä oikeasti sellaista elämää, jota haluan elää. Vastaus oli vahva “EI!!!”

Hain opiskelemaan käsikirjoittajaksi ja vähitellen lopetin nöyrän pikku sihteerikön esittämisen sillä seurauksella, että tuolloinen puolisoni oli varma että boheemi äitini oli ”pilannut minut”. Juu niin oli, jo kohdussa, hahhah!

Sen jälkeen elin seuraavat 7 vuotta melko lailla täyttä elämää itseäni toteuttaen, kunnes vuoden 2005 lopussa koin loppuunpalamisen. Oikeasti nukuin ja söin liian vähän, join liikaa energiajuomia ja ennen kaikkea aloin uskoa väsyneenä ylikierroksilla käydessäni ajattelemiani hulluja ajatuksia.

Kokemus säikäytti minut niin, että seuraavat kaksi vuotta  varoin liikaa innostumista ja itseni väsyttämistä. (Kerron siitä tällä äänitteellä.)

Maaliskuisena aamuna 2008 asuin Los Angelesissa ja olin lähdössä töihin. Työskentelin sihteerinä mainoskuvaajia välittävässä agenttifirmassa, koska ajattelin etten enää koskaan jaksaisi kirjoittaa.

Sähläsin tapani mukaan lähtiessäni niin, että myöhästyin bussista. Marssiessani takaisin kotiin hakemaan autoa tunsin kuinka raivo sisälläni kasvoi kasvamistaan. Sillä hetkellä en tiennyt että hormonitasapainoni oli juuri heilahtanut PMS:n myötä — ajattelin vain mitä paskaa oli että minä, epäorganisoitunut, hajamielinen ja kirjoittamista rakastava ammattikirjoittaja olin töissä sihteerinä.

Kotiin päästyäni paiskasin avaimet lattiaan ja kiljuin ajatukseni ääneen. Kun olin saanut sanottavani sanottua, rauhotuin välittömästi. Totesin silloiselle puolisolleni kylmän rauhallisesti, että irtisanoutuisin työpaikastani ja alkaisin taas kirjoittaa.

Jatkoin työpaikassa irtisanoutumisajan loppuun asti, palasin Suomeen ja aloin taas käsikirjoittajaksi.

Siitä eteenpäin olen kuunnellut jatkuvasti itseäni sen suhteen, mitä haluan juuri nyt luoda tähän maailmaan.

Olen Suomeen paluuni jälkeen kirjoittanut kolme elokuvaa, yhden kirjan ja yhden televisiosarjan. Tehnyt kaksi pientä poikaa. Opiskellut henkiseksi valmentajaksi, käynyt satoja valaisevia ja vapauttavia keskusteluja ihmisten kanssa. Luonut jäsenyyssivustolleni Kutri.net:in VIP-puolelle 10 nettikurssia, yli 100 videota, kymmeniä äänitteitä ja satoja sivuja tekstiä.

Jos kuolen viiden minuutin päästä, koen viimeisen viiden vuoden aikana antaneeni maailmalle kaiken sen, mitä olen tässä ajassa ehtinyt tekemään.

Oivallettuani vajaat kaksi vuotta sitten miten ajatteluni luo kokemukseni tässä hetkessä, elämä on tuntunut erittäin kevyeltä, helpolta, hauskalta ja innostavalta silloinkin, kun olosuhteet ovat olleet hyvinkin haastavat.

Eilen vertasin mielessäni sitä, miltä elämä tuntuu nyt verrattuna siihen miltä se tuntui silloin kun en uskaltanut  toteuttaa itseäni vapaasti.

Tuntuu hassulta, että olen ajatellut tosissani, että himmailu, odottelu ja oman innostuksen jatkuva jarruttaminen olisi parempi vaihtoehto kuin se, että antaa itsensä olla vapaasti oma itsensä ja antaa oman luovuutensa, ilonsa ja intonsa virrata.

Mietin Toddin kommentin kuultuani sitä, miten voisin auttaa muita havahtumaan turruttavasta turvallisuudesta.

Mikä olisi se kysymys, tarina tai ajatus, jolla saisin sinut pysähtymään ja oikeasti miettimään mitä sinä haluat luoda tähän maailmaan?

Mitä sinä haluat tehdä tällä ainutkertaisella ja ihmeellisellä elämälläsi?

Mihin sinä haluat käyttää aikasi tällä planeetalla?

Itsensä vapauttaminen ja toteuttaminen ei ole vaarallista. Itsensä väkisin tunkeminen muottiin, johon et oikeasti mahdu on kuolettavaa.

Miten voin auttaa?

Haluatko tulla ihmettelemään kanssani kuka sinä oikeasti olet ja mitä sinä haluat elämälläsi tehdä? Varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan (ja hauskaan) keskusteluun!

Haluatko nähdä miten niin on mahdollista kokea onnea, iloa ja hyvää oloa tässä ja nyt, vapautua omista peloista, seurata sydäntään ja toteuttaa itseään — ilman että muutat mitenkään ulkoisia olosuhteita? Liity kutri.net:in VIP-jäseneksi.

Mitä muuta? Kerro!

Uskallatko epäonnistua?

Tänään on kansainvälinen epäonnistumisen päivä. Sen kunniaksi ehdotan, että teet tänään  asioita ensisijaisesti siksi, että niiden tekeminen on kivaa ja kiinnostavaa tai olet utelias näkemään voiko niiden tekeminen onnistua.

Seth Godin on viisas mies, joka ehdottaa, että lähtisimme useammin tekemään asioita asenteella “Tämä ei ehkä toimi” (“This might not work”).

Monen ensireaktio ajatukseen on “jos valmistaudut epäonnistumaan, epäonnistut varmasti”.

Minä ymmärrän Sethin ajatuksen niin päin, että sen sijaan että tekisit aina vain asioita, joiden uskot melko varmasti onnistuvan, alat tehdä enemmän asioita, jotka haluat tehdä siitäkin huolimatta, ettet tiedä onnistuvatko ne.

Kuulostaako hullulta idealta?

Elämässäsi on ollut aika, jolloin ylitit jatkuvasti itsesi ja sait hämmästyä omasta kyvykkyydestäsi. Opit joka päivä jotain uutta ja maailmankuvasi laajeni jatkuvasti. Päivät tuntuivat seikkailulta ja elämä elämisen arvoiselta.

Kyllä, puhun lapsuudestasi.

Ei ole mitään universaalia sääntöä, joka sanoisi että tällaisen elämänasenteen pitäisi rajoittua lapsuuteen. Oman uteliaisuuden ja ilon seuraaminen ei ole tyhmää. Päinvastoin.

Yksi maailman menestyneimmistä ja arvostetuimmista liikemiehistä, Sir Richard Branson, uskoo että hänen menestyksensä salaisuus on se, että hän tekee asioita ensisijaisesti siksi, että ne ovat kiinnostavia ja hauskoja. Silläkin uhalla että epäonnistuu.

Mitä sinä haluaisit kokeilla siitäkin huolimatta ettet voi tietää onnistuuko se?

Jos haluat päästä eroon epäonnistumisen pelosta ja löytää taas  ilon ja innostuksen elämääsi, liity Kutri.net:in VIP-jäseneksi.

Miten selvitä järjissään kun lapset valvottavat?

Ennen äidiksi tuloani yritin kuvitella millaista äitiys olisi — niin hyvinä kuin vaikeina aikoina. Minulla on erittäin hyvä mielikuvitus, mutten sitä huolimatta pystynyt mitenkään kuvittelemaan, miltä tuntuisi olla nukkumatta kunnolla lähes neljä vuotta putkeen.

Miltä se sitten tuntuu? Riippuu hetkestä. Eilisaamuna kun sää ja esikoinen olivat aurinkoisia, kuopus vielä nukkui ja kahvi tippui, se tuntuu ihan siedettävältä. Ei tietenkään mukavalta tai toivottovalta, mutta sellaiselta, että “kyllä tästä jotenkin selvitään” ja “ei tätä ikuisesti kuitenkaan kestä”.

Sitä edeltävänä yönä tuli useampi hetki, jolloin ajattelin etten ehkä selviä yöstä hengissä.

Esikoinen aloitti unieni häiritsemisen jo pari kuukautta ennen syntymäänsä. Masuvauva potki joka yö aamuneljältä äidin hereille. Synnyttyään hän kieltäytyi nukkumasta öisin parin ensimmäisen kuukauden ajan. Sen jälkeen yöt nukuttiin 1–3 tunnin pätkissä yöimetysten lopettamiseen asti. Siitä eteenpäin nuori herra on nukkunyt yöt yleensä 1-2 yöheräämisen taktiikalla.

Ennen kuopuksen syntymää ehti olla öitä, jolloin sain nukkua 4,5 tuntia putkeen ja sen lisäksi  1,5-2 tunnin pätkiä. Se oli luksusta. Kuopuksen synnyttyä alkoivat taas yöimetykset, mutta aika usein molemmat lapset ovat antaneet minun nukkua loppuyöstä 3–4 tuntia keskeytyksettä. Sellaisten öiden jälkeen olo on minun mittakaavassani suorastaan loistava.

Kunnes reilu viikko sitten alkoi tuli taas putki, jolloin jompi kumpi lapsista herätti minut 30–90 minuutin välein.

Vauvaa piti imettää vanhaan tahtiin ja sen päälle esikoinen heräsi äitinsä poikana kovaan ääneen kailottamaan mielessä pyöriviä asioita. Milloin haluttiin lähteä tarhaan, milloin kyseltiin naapurin tytön perään, milloin oltiin lähdössä mummolle katsomaan kissoja. Yhtenä yönä herra ilmoitti “Olli korjaa”.

Toissayö oli pahin pohjanoteeraus taas hetkeen.

Mies oli yövuorossa, joten olin lasten kanssa yksin. Kuopukselle oli noussut aiemmin päivällä kuume, joka edelleen aaltoili. Kuumeen ollessa nousussa lapsi oli levoton ja itkeskeli ja rauhoittui usein vasta kun nousin sen kanssa sängystä. Juuri kun vauva rauhoittui, esikoinen heräsi ja alkoi ulista kuinka häntä kutittaa, polviin sattuu tai “on paha mieli”. Pian sen jälkeen kun esikoinen rauhoittui, kuopus alkoi taas itkeä.

Kyllä, parikin kertaa yön aikana mieleen nousi ajatus, että en kestä tai en selviä. Etten jaksa enää hetkeäkään esikoisen melodramaattista ulvontaa. Välillä oli pakko mennä vauvan kanssa keittiöön vetämään henkeä esikoisen ulistessa kurkku suorana toisessa huoneessa (anteeksi naapurit!). Kerran hakkasin nyrkillä patjaa turhautumisen vallassa, etten alkaisi itse karjua ja pahentaisi tilannetta entisestään.

Juuri kun ajattelin etten kestä enää yhtään tällaista yötä, kuopus rauhoittui rinnalle ja esikoinen hiljeni kainalooni. Tunsin syvää rauhaa ja rakkautta ja muistin taas, ettei tätäkään vaihetta kestä ikuisesti. Molemmat herättivät minut vielä moneen kertaan ennen aamua, mutta tilanne ei enää eskaloitunut ja olin taas sinut ajatuksen kanssa, että tämä on nyt tällainen yö.

Viime yönä lapset antoivat minun nukkua yli viisi tuntia putkeen ja nyt tunnen olevani kuin uusi nainen.

Mitä tästä voi oppia?

Kerroin tarinani paitsi saadakseni sympatiaa ja sääliä (hahhah), myös pointatakseni erään tärkeän asian.

Jos ennen lapsia ja Suurta Oivallustani olisin kuullut jonkun kertovan vastaavanlaisen tarinan, olisin olettanut hänen olevan pysyvästi henkisesti romuna ja täysin toimintakyvytön. Olisin ollut väärässä.

Keskittymiskykyni ja muistini eivät tietenkään ole tällä hetkellä samaa luokkaa kuin jos olisin nukkunut viikon ajan täysiä yöunia.

Mutta joka ikinen päivä — ja myös välillä yön pimeydessä — minulle tulee hetkiä, jolloin mieleni on tyyni ja oloni levollinen. Hetkittäin mieleni on täysin kirkas ja olen hyvällä tuulella.

Tämä ei johdu siitä, että olisin yli-ihminen vaan siitä, että olen ihminen. Koska näen että voin kokea mielenrauhaa ja onnea olosuhteista huolimatta, kiinnitän enemmän huomiota hyviin hetkiin kuin ennen.

Toisaalta muistan ihan pimeimpiä hetkiä lukuunottamatta, että vaikka minusta tuntuu siltä ettei vaikea hetki mene ikinä ohi, se tarkoittaa vain, että mieleni ja kehoni on (väärässä) hälytystilassa — ei sitä ettei hetki mene ohi.

Jos olet samankaltaisessa tilanteessa kuin minä, toivon, että alat kiinnittää useammin huomiota niihin hetkiin, kun haastavien olosuhteidesi keskellä olet yhtäkkiä ihan rauhallinen, hyvällä tuulella tai onnellinen. Kun olosi tuntuukin normaalilta tai suorastaan energiseltä.

Kun näet, että tässä hetkessä kaikki on hyvin ja vaikka välillä tuntuu, ettet selviä, todennäköisesti selviät tästäkin jollain lailla hengissä.

Haluaisitko sinä oivaltaa miten mielentilat vaikuttavat ajatteluumme? Liity Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssille tai VIP-jäseneksi. Uusin VIP-video Haastava tilanne avaa lisää sitä, miten viaton väärinkäsitys saa meidät kokemaan turhaa ahdistusta.

Nosta nenä navasta

Anteeksi, mutta minua vituttaa.

Elän maassa ja maailmassa, jossa on paljon kaikenlaisia käytännön ongelmia, jotka voisi ratkaista.

Täällä elää kanssani valtavasti fiksuja, koulutettuja ja kekseliäitä ihmisiä, joilla olisi täysi kapasiteetti ratkaista nämä ongelmat. Jos ei yksin, niin ainakin yhdessä muiden kanssa.

Miksi he eivät ratkaise näitä ongelmia?

Koska he ovat sen sijaan kaivamassa omaa napaansa:

  • Analysoimassa tunteitaan ja ajatuksiaan
  • Hoitamassa “traumojaan”
  • Etsimässä itseään
  • Kehittämässä itseään — ei siis taitojaan, vaan itseään
  • Tavoittelemassa onnea

He eivät nyt ehdi tehdä mitään aidosti merkittävää ja maailmaa mullistavaa, koska he ovat metsästämässä unelmien kroppaa, enemmän rahaa, unelmien kumppania, asemaa, merkkikenkiä, laatuautoa, saavutuksia… Kaikkea minkä he uskovat tekevän onnelliseksi.

Sori, mutta heillä ei ole nyt aikaa pysähtyä kuuntelemaan sisäistä viisauttaan ja seuraamaan sydäntään, koska he ravaavat manifestointi-illoissa, aarrekarttakursseilla, NLP-koulutuksissa, terapiassa…

Tilaisuuksissa, joissa joko yhtä pihalla olevat tai rahanahneet valmentajat, kouluttajat ja terapeutit kannustavat heitä haskaamaan elämänsä itsensä miettimiseen, parantamiseen ja korjaamiseen — elämästä nauttimisen sijaan.

Silloin kun he miettivät muita, he miettivät mitä muut ajattelevat heistä ja miten muut ovat kohdelleet heitä väärin tai miten muiden pitäisi tehdä heidät onnelliseksi.

Samaan aikaan heissä ja tunteissa ja ajatuksissa joita he yrittävät korjata ei ole sinällään mitään vikaa.

Kaikki nämä “henkiset ongelmat” joiden ratkaisemiseen he haaskaavat aikaa ja rahaa, ovat täysin kuviteltuja.

Heidän ongelmansa ei ole se, että välillä vituttaa (niin kuin minua nyt) — eikä edes se, mikä heitä vituttaa (niin kuin he minua nyt) — vaan se, että he ovat viattoman, mutta vitun tyhmän väärinkäsityksen vallassa, että vitutus on vika, joka pitää korjata.

No ei ole. Vitutus, viha, pelko, ahdistus, stressi, jännitys ja masennus ovat vain ajatuksen luomia tunteita.

Ne syntyvät samalla tavalla kuin tunteet, joita koet katsoessasi kauhuelokuvaa, lukiessasi jännittävää dekkaria tai kuunnellessasi mollivoittoista musiikkia.

Tunnekokemus on totta, mutta ajatus joka sen synnyttää… On vain ajatus.

No, ei minua enää vituta niin paljon kuin äsken.

Ehkä korkeintaan harmittaa, että niin moni fiksu ihminen haaskaa elämänsä oman navan kaivamiseen ja olemattomien ongelmien kanssa painimiseen, kun voisi nauttia tästä hetkestä, kokea luomisen iloa ja tehdä tästä maailmasta puhtaamman, turvallisemman, miellyttävämmän ja kauniimman paikan elää.

Jos sinä olet samassa pisteessä kuin minä pari vuotta sitten: analysoimassa ajatuksiasi ja tunteitasi, etsimässä itseäsi tai tavoittelemassa onnea, minä pyydän:

Nosta nenä navasta ja ala käyttää ääretöntä potentiaaliasi käytännön ongelmien ratkaisemiseen, uuden luomiseen ja elämästä nauttimiseen.

Kiitos.

20130821-234419.jpg

P.S.

Sivuston jäsenyyksiä hallinnoiva Wishlist Plugin on sotkenut taas kommentoinnin. Saat nähdä kommentit joko kommentoimalla tai esimerkiksi liittymällä ilmaiseksi tutustujajäseneksi, jolloin samalla pääset katsomaan muitakin juttuja.

Jäsenyys on voimassa heti siitä hetkestä alkaen kun painat “Lähetä tilaus”.