Onko onnellisuus synnynnäistä?

Ihana Laura kirjoitti blogissaan Hesarin jutusta, jossa väitetään että onnelliseksi synnytään, onnelliseksi ei tulla. En lue Hesaria ja ko. juttua ei pääse lukemaan netistä, joten en ole lukenut itse juttua.

Sen sijaan olen täysin sitä mieltä, että onnellisuus ON sisäsyntyistä. Esimerkiksi Daniel Gilbertin Stumbling on Happiness -kirja on täynnä esimerkkejä eri tutkimuksista, jotka puhuvat sen puolesta.

Gilbert ja mahdollisesti Hesarin jutussa mainitut henkilöt menevät harhaan kuitenkin siinä, että he olettavat henkilön nykyisen onnellisuustason vastaavan hänen synnynäistä onnellisuustasoaan.

Oletko koskaan viettänyt enemmän aikaa 2-6 kk vanhan vauvan kanssa, jonka perusasiat ovat kunnossa: on syöty ja nukuttu, vaipat ovat puhtaat eikä mihinkään satu. Valtaosan ajasta sen ikänen vauva möllöttelee perustyytyväisen näköisenä. Joskus pieni vauva saattaa alkaa itsekseen kikattamaan, jokeltelemaan tai sätkyttelemään innoissaan ilman mitään näkyvää syytä.

Jotkut ihmiset uskovat sen johtuvan siitä, että “vauva näkee enkeleitä” — minä uskon sen johtuvan siitä, että vauvan luontainen hyvä olo vain sillä hetkellä “tulvii ylitse”, eli on itsestään kasvanut niin suureksi että vauvan tekee mieli jokeltaa ja sätkytellä. Vauva antaa itsensä tuntea täysillä hyvää oloa ja onnea, koska kukaan ei ole vielä kertonut hänelle, että onnellisuuteen pitäisi olla jokin syy.

Ongelmat alkavat siinä vaiheessa kun lapsen puhe alkaa kehittyä ja hänen ympärillään olevat ihmiset alkavat opettaa lapselle, että hyvään oloon ja onnellisuuteen tarvitaan jokin erityinen syy: “Maija on iloinen kun Maija sai uuden nuken.”

Vähitellen ajatus siitä, että onnellisuus tulee ulkoapäin korvaa luontaisen kokemuksemme siitä, että voimme tuntea määrättömästi hyvää oloa ilman mitään syytä. Siksi voi joskus kuulla aikuisen ihmisen sanovan vähän häpeillen että “en mä tiedä miten mä olen näin hyvällä tuulella, kun ei mulla ole siihen mitään syytä.” Tai kieltävän itseltään sisällään kuplivan onnen tunteen sanomalla “miten mä voisin olla onnellinen, kun mä olen lapseton ja persaukinen sinkku.”

Oppiessamme että onnellisuuteen tarvitaan jokin syy, opimme kiristämään itseämme onnellisuudella. Koska kaipaamme takaisin varhaislapsuuden rajattomaan onneen, mutta luulemme onnellisuuden tulevan tiettyjen asioiden tekemisestä tai omistamisesta, katsomme onnellisia ihmisiä ja yritämme selvittää mikä tekeminen, esine tai asia teki heidät onnelliseksi.

Mainostajat ottavat täyden ilon irti tästä väärinkäsityksestä ja näyttävät iloisesti hymyileviä perheitä syömässä hampurilaisia tai täydellisen vartalon omaavia naisia, jotka tuoksuvat juuri oikealta hymyilemässä rakastamansa miehen (= juuri tapaamansa miesmallin) sylissä.

Niinpä päättelemme, että kokeaksemme samaa onnea meidän pitää toimia tietyllä tavalla tai hankkia tiettyjä asioita elämäämme, jotta voisimme olla onnellisia. Samalla kiellämme itseämme kokemasta täyttä onnea tässä ja nyt, koska “enhän mä voi olla täysin onnellinen ennen kuin olen laihtunut 10 kiloa”. Tai väheksymme ja sitä kautta pienennämme nykyhetkessä kokemiamme onnen tunteita ajatellessamme että “sitten mä olen täydellisen onnellinen kun mulla on menestynyt ura ja ihana mies.”

Jos ehdot omalle onnellisuudelle asettaa liian tiukaksi (“en voi olla täysin onnellinen koska olen liian lyhyt ja vanha, en saanut ajoissa lapsia enkä päässyt nuorena unelmieni työpaikkaan”), emme saa koskaan tietää olleemme väärässä. Vaikka joka välissä luontainen onnellisuudentunteemme pyrkisi pintaan, kiellämme sen tai pienennämme tunnetta koska “en voi olla onnellinen…”

Joskus saavutamme kaiken sen, mistä olemme unelmoineet. Ensi alkuun saatamme tuntea suurempaa onnea, koska nyt voimme antaa luvan itsellemme tuntea enemmän onnea ja hyvää oloa. Yleensä tämä onni on lyhytaikainen, jos se johtaa onnen ylärajaan törmäämiseen. Niinpä keksimme itsellemme uusia asioita, joita tavoitella. “Niin mutta sitten mä vasta olenkin ihan oikeasti onnellinen…”

Onnen yläraja

Toinen havainto, joka on tietellisesti todistettu on se, että jokaisella meistä näyttää olevan tietty perusonnellisuustaso, johon palaamme takaisin olimme me sitten hetkellisesti tavallista onnellisempia esimerkiksi lottovoiton jälkeen tai onnettomampia neliraajahalvauksen jälkeen.

Vaikka havainto on totta, monet siitä vedetyt johtopäätökset ovat vääriä.

Se määrä jonka tietty aikuinen sietää onnea ei yleensä vastaa hänen synnynnäistä kykyään kokea onnea.

Kun lapsena alamme uskoa että tarvitsemme onnellisuuteen jonkin syyn, alamme tuntea olomme useammin onnettomaksi tai tyytymättömäksi, koska oletamme ettemme voi olla onnellisia ilman tiettyjä asioita. Siitä riippuen miten tiukat säännöt onnellisuudellemme olemme oppineet varhaislapsuudessa vetämään, annamme itsemme kokea tietyn määrän onnellisuutta kerrallaan.

Vähitellen totumme kokemaamme onnellisuuden määrään — joka siis on lähes poikkeuksetta vähäisempi kuin pienenä vauvana tuntemamme täysi onnellisuuden määrä. Meille syntyy onnen yläraja.

Yksi osa ihmisaivoissa on kehittynyt tarkkailemaan koko ajan ulkoista ja sisäistä ympäristöämme muutosten varalta. Jos se havaitsee olosuhteissa jotain poikkeavaa, kehomme asetetaan hälytystilaan — meille tulee outo olo.

Silloin kun elämme ympäristössä, jossa olemme aika ajoin hengenvaarassa, kyseinen järjestelmä on kultaakin kalliimpi, sillä se auttaa meitä varautumaan vaaraan jo kauan ennen kuin tiedämme mikä vaara on kyseessä.

Järjestelmä on herkkä muttei erityisen tarkka. Toisin sanoen se ei erittele sitä onko muutos parempaan tai huonompaan suuntaan.

Jos esimerkiksi tulet kotiisi ja näet sohvalla henkilön, jota et olettanut näkeväsi, sinulla on hetken aikaa vähän säikähtänyt olo. Sitten tunnistat henkilön lempitädiksesi Auneksi, joka on yllättäen tullut Ruotsista käymään. Tunnistaminen saa hälytystilan kytkeytymään pois päältä ja rentoudut.

Samoin käy silloin, kun tunnet tavallista enemmän hyvää oloa. Jos alat tarkkailla itseäsi, huomaat, että ajatusta “näin hyvin ei ole mennytkään pitkään aikaan” tai “onpa ollut harvinaisen kivaa” seuraa usein vähän outo olo. Kehosi jännittyy ja pulssisi kiihtyy. Sinulle tulee fiilis lähestyvästä vaarasta. Sisäinen järjestelmäsi reagoi havaintoon poikkeavista olosuhteista ja laittaa sinut hälytystilaan, vaikka poikkeustila oli mitä positiivisin.

Jos et ymmärrä mitä tapahtui — eli että törmäsit juuri omaan onnen ylärajaasi– saatat alkaa sabotoida omaa hyvää oloasi päästäksesi takaisin tutulle ja turvalliselle onnellisuustasolle. Ehkä alat miettiä mikä kaikki voisi mennä pieleen. Tai jopa aktiivisesti pilata elämääsi esimerkiksi haastamalla riitaa kumppanin kanssa, tuhoamalla hyvin alkaneen dieetin ahmimiskohtauksella, törsäämällä juuri vaivalla säästämäsi rahat tai tekemällä jotain muuta typerää.

Onnen yläraja ei ole synnynnäinen — se on opittu. Siksi sitä voi siirtää. Pelkästään ilmiön tiedostaminen voi riittää, mutta itse käytän usein onnen yläraja -termin lanseeranneelta Gay Hendricksiltä oppimaani tekniikkaa.

Aina kun huomaan poikkeuksellisen hyvän olon laukaisseen sisäisen hälytysjärjestelmäni, kysyn itseltäni: “Voisinko antaa itseni nauttia tästä hyvästä olosta pari minuuttia pidempään?” Yleensä vastaus on “kyllä” ja koko ajatus siitä, että menen paniikkiin liian paljosta hyvästä olosta niin naurettava, että rentoudun. Rentoutuminen saa hälytysjärjestelmän kytkeytymään pois päältä ja voin taas nauttia hyvästä olosta.

Onnellisia ollaan, onnelliseksi ei tulla

Kyllä, oma näkemykseni on se, että täydellisen onnen kokemiseksi ei tarvitse tehdä aktiivisesti mitään — riittää että antaa itselleen luvan tuntea täyttä onnea. Toisin sanoen ei enää uskottele itselleen että “jos toimin näin, niin sitten voin olla onnellisempi” tai “näissä olosuhteissa en voi olla täysin onnellinen”. No kyllä voit — onnellisuuteen ei ihan oikeasti tarvita yhtään mitään syytä — samalla tavalla kuin terveyteen ei tarvita mitään erityistä syytä.

Tämä on sarjassamme asioita “helpommin sanottu kuin tehty”. Niin kauan kuin et pysty näkemään kristallinkirkkaasti, miten onnellisuutta ei tarvitse tavoitella tai yrittää aktiivisesti lisätä tekemällä tiettyjä asioita, jatkat oman onnellisuutesi rajoittamista.

Siksi self help -kirjat, erilaiset tekniikat ja strategiat onnen lisäämiseksi ovat oikeasti ongelmallisia. Parhaimmillaan ne voivat pidentää listaa asioista, joiden toteuduttua voit antaa itsesi tuntea onnea (“voin antaa itseni olla onnellisempi, koska en enää jännitä sosiaalisia tilanteita”) — pahimmillaan ne luovat lisää sääntöjä, jotka estävät sinua tuntemasta onnea (“en voi olla tänään rauhallinen ja levollinen, koska en ehtinyt aamulla meditoida”).

Tunteaksesi täydellistä onnea jo tänään sinun ei tarvitse muuttaa yhtään mitään.

Voit olla ylipainoinen ja kokea täyttä onnea.

Voit olla eronnut ja lapseton ja kokea täyttä onnea.

Voit asua sillan alla ja kokea täyttä onnea.

Voit olla sosiaalisesti epävarma ja kokea täyttä onnea.

Voit kärsiä hirveistä fobioista ja kokea täyttä onnea.

Voit kärsiä kroonisesta kivusta ja kokea täyttä onnea (ainakin sen aikaa kun kipulääke vie pahimman kivun).

Voit olla jopa masentunut ja kokea täyttä onnea.

Kyky kokea täydellistä onnea on sinussa samalla tavalla kuin kyky hengittää. Riittää, että annat itsellesi pikkuvauvan tavoin luvan kokea onnea olosuhteista riippumatta.

Sillä hetkellä kun näet mistä puhun, hämmästyt sitä, miten naurettavan helppoa on olla onnellinen — ja olet ihmeissäsi siitä, että sinusta on joskus voinut olla hyvä idea kiristää itseäsi onnellisuudella.

Huomaa, että emme vaikka voimme kokea hyvää oloa ja onnellisuutta missä olosuhteissa tahansa, emme voi kokea onnea koko aikaa. Jo sisäinen hälytysjärjestelmämme varmistaa sen, että välillä verensokerin lasku, yllättävä tilanne tai hengenvaara vie kehomme hälytystilaan. Nämä hälytystilat ovat yleensä hyvin lyhyitä — muutaman minuutin mittaisia — jos emme lähde omilla ajatuksillamme pitkittämään niitä.

Voisitko antaa itsesi olla täysin onnellinen edes seuraavan kahden minuutin ajan?

Kahvilla Katrin kanssa 034: Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Tällä 6:36 minuuttia pitkällä videolla kysyn mikä oikeasti tekee sinut onnelliseksi.

Tässä viime kesänä kirjoittamani juttu siitä, mitä ihmiset katuvat kuolinvuotellaan. Lue myös Onnea käsittelevä esimerkkikappale tulevasta “Onnistunut elämä” (ent. Ihanampaa elämää) -itsevalmennuspaketistani.

Jos haluat lukea ja kuulla lisää siitä, miten onnellisuus on jo sisällämme ja miten me estämme itseämme kokemasta sitä, tsekkaa Kutri.net:in VIP-jäsenyys.

Ota riski – ole oma itsesi!

EIlen tapasin ensimmäistä kertaa livenä naisen, jota olin ihaillut virtuaalisesti jo jonkin aikaa, eli Projectlauran Lauran. Keskustelimme kaikenlaisista asioita laidasta laitaan, mutta yksi teema, jota Laurakin sivuaa uusimmassa blogimerkinnässään oli uskallus olla oma itsensä.

Miksi yritämme esittää hienompaa, viisaampaa, tyylikkäämpää, virheettömämpää, hauskempaa, erikoisempaa tai muuten vain parempaa kuin mitä olemme? Koska haluamme että muut pitäisivät meistä enemmän.

Voi olla, että jos esityksemme menee läpi, muut saattavat ihailla tai ainakin kadehtia meitä enemmän kuin jos antaisimme heidän nähdä myös heikkoutemme.

Ketä he tällöin oikeasti ihailevat?

Itse olen vetänyt elämässäni usein erilaisia rooleja, varsinkin parisuhteissa. Mitä enemmän pelkäsin ettei minusta pidetä sellaisena kuin olen, sitä enemmän pyrin esittämään sellaista ihmistä josta oletin toisen pitävän. Jos esitykseni näytti menevän läpi, käsitykseni siitä etten kelpaisi omana itsenäni vahvistui.

Jonkun toisen esittäminen on todella raskasta –– varsinkin jos samaan aikaan häpeää sitä kuka on oikeasti ja pelkää todellisen minänsä paljastuvan.

Synnyitkö sinä todellakin tälle planeetalle käyttääksesi kaiken energiasi ja aikasi jonkun toisen esittämiseen?

Kuvittele, että tänään tapahtuisi ihme, ja yhtäkkiä näkisit että olet hyvä, ehjä ja rakastettava. Yhtäkkiä et enää haaskaisi minuuttiakaan paremman ihmisen esittämiseen vaan sinun olisi helppoa olla oma itsesi.

Pystytkö näkemään mikä määrä energiaa ja aikaa esittämisestä vapautuisi?

Mitä sinä haluaisit tehdä kaikella sillä energialla?

Jos haluat nähdä mitä minä teen kaikella esittämisestä ja murehtimisesta vapautuneella energialla, tsekkaa huviksesi kutri.net:in VIP-jäsenyys.

Kahvilla Katrin kanssa 024: Millaista on elämä kärsimyksen jälkeen?

Tällä pitkäperjantain erikoispitkällä eli vajaalla kahdeksan minuuttia pitkällä videolla kertaan miksi kärsimme, miksi on mahdollista lopettaa kärsiminen ihan millä tahansa hetkellä ja millaista on elää lopetettuaan itsensä kiusaamisen kärsimystä tuottavilla ajatuksilla.

Haluatko nähdä elämäsi uudessa valossa? Tarjoan Kutri.net:in pioneeri- ja vuosi-VIP-jäsenille ilmaista valmennusta ja kaikille VIP-jäsenille ryhmävalmennusta. Lue lisää VIP-jäsenyydestä.