Jokainen terroristi on ollut joskus viaton vauva

Tämän päivän teoriassa puhuin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja terrorismista. Vasta sen jälkeen sain kuulla Manchesterissä tapahtuneesta itsemurhapommi-iskusta.

Olen juuri kuunnellut pari päivää arkkipiispa Desmond Tutun ja Dalai Laman keskusteluja The Book of Joy -äänikirjana. Molemmat herrat ovat nähneet elämänsä aikana paljon väkivaltaa, terorria ja terrorismia ja ottaneet aiheeseen kantaa.

Ehkä paras pointti heiltä on että:

Vihaa tekoa ja järjestelmää, joka ajaa ihmisen tilaan, jossa itsensä ja muiden tappaminen tuntuu hyvältä idealta — älä vihaa ihmistä, joka on harhautunut ajattelemaan että terrorismi on ainoa ratkaisu ja vielä erehtyy pitämään ajatuksiaan seuraamisen arvoisena.

Kuten videolla kerron, terrorismi perustuu vastakkainasetteluun.

Siihen perustuu myös käytännössä kaikki tarinat, markkinointi, urheilu, politiikka ja ryhmähenki.

Sankariksi voi tulla vain, jos on vastavoima, jota vastaan taistella.

Meillä ei voi olla tiimiä, ellei ole jotain ihmisjoukkoa, joka on tämän ryhmän ulkopuolella.

Meillä ei voi olla urheilukilpailuissa voittajaa, ellei ole häviäjiä.

Miksi ostaisin tämän tuotteen, jos se on täsmälleen sama kuin muut tuotteet?

Terrorismin takana on tarinoiden sota

Winning the Story Wars -kirja käsittelee sitä, miten markkinoijat, poliitikot ja muut vaikuttajat saavat huomiota ja kannatusta omalle idealleen tai tuotteelleen vastakkainasettelun kautta.

Trumpin, Teresa Mayn ja terroristi-iskujen täyttäessä otsikot tämä kirja on ollut erityisesti mielessäni.

Tarinoilla sodittaessa identifioidaan ensin vääryyksiä tekevä vastavoima eli pahis, jota vastaan sankari — tuote, tiimi tai ideologia — taistelee.

Tämä tapahtuu kätevästi esimerkiksi nostamalla esiin tunteisiin meneviä tarinoita yksilöistä, jotka ovat kärsineet pahiksen takia. Tai keksimällä yksinkertaisia ja leimaavia iskulauseita, jotka jäävät mieleen.

Pahiksen vaarallisuutta korostetaan, jotta kaikille tulee selväksi, että sitä vastaan pitää nousta — hinnalla millä hyvänsä.

Sen jälkeen tarjotaan yleisölle mahdollisuus samaistua sankariin — tai jopa tulla itse sankariksi — joka voi nousta pahista vastaan.

Korostamalla vihollisen kukistamisen tärkeyttä oikeutetaan uhraukset, joita sankari joutuu tekemään.

Torjunta tekee terroristiksi?

Käytännössä terrorismi lähtee liikkeelle siitä, että joku tuntee itsensä tavalla tai toisella ulkopuoliseksi. Sitten hän löytää ryhmän, johon hän kokee kuuluvansa — ryhmän, joka korostaa sitä, miten me olemme erilaisia kuin muut. Erilaisia, ja siksi väärinymmärrettyjä ja uhattuja.

Yhteinen vihollinen yhdistää, joten ryhmäläiset alkavat yhdessä lietsoa itsessään uskoa siihen, että heitä vastassa on jokin vahvempi, suurempi ja uhkaavampi vihollinen, jota vastaan on pakko taistella.

Yleensä terroristit ovat nuoria miehiä, joiden korkea testosteronitaso tekee kärsimättömäksi ja lisää taistelutahtoa. Samaan aikaan kun vielä kehittymätön otsalohko ei pysty hallitsemaan impulsseja tai auta näkemään harmaan sävyjä ja vaihtoehtoisia ratkaisumalleja.

Ei siis ole sattumaa, että monet nuorena radikaaleja ehdotuksia ja jopa tekoja tehneet vaikuttajat rauhoittuvat iän myötä korkeintaan vähän rohkeita lausuntoja antaviksi poliitikoiksi ja taustavaikuttajiksi (vrt. Vanhaa valtaamassa ollut Erkki Tuomioja).

Mitä enemmän ryhmään kohdistuu ulkopuolista painetta tai (usein kuviteltua) uhkaa, sitä vahvemmin ryhmän jäsenet kokevat, että heidän pitää ryhtyä vastarintaan.

Mitä vähemmän he kokevat tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi, sitä todemmalta heistä tuntuu, että konkreettinen toiminta ja väkivalta on ainoa tapa edistää heidän oikeana pitämäänsä asiaa.

Mitä terrorismille voi tehdä?

Ollaan nyt rehellisiä — terrorismi on todella paskamainen ongelma. Oikeustajumme huutaa, että jonkun pitää kärsiä kovin mahdollinen rangaistus teosta. Tekijän käsitykseen siitä mikä on oikein ja miten oikeutta pitää hakea, on usein hirvittävän vaikea samaistua.

Miten äärimmilleen kriisiytyneessä tilanteessa voisi lähteä etsimään ratkaisua, joka ei lisää vastakkainasettelua vaan jopa vähentää sitä?

Invisibilia-podcastin jaksossa “Flip the Script” on konkreettinen esimerkki tanskalaisesta Aarhusin kaupungista, jossa ISIS-terroristiryhmään liittyviä tai liittymistä suunnittelevia nuoria miehiä saatiin muuttamaan mielensä ja palaamaan osaksi tanskalaisyhteisöä kuuntelemalla ja ymmärtämällä.

Kävi ilmi, että usein radikalisoituminen lähti liikkeelle jo vuosia ennen virallisia vaaran merkkejä. Esimerkiksi koulutunnilla järjestetystä väittelytehtävästä, jonka seurauksena pieni muslimipoika tuli väärinymmärretyksi ja tuomituksi ja myöhemmin kiusatuksi.

Kuuntelemalla nuoria miehiä tuomitsematta ja auttamalla heitä laittamaan elämänsä Tanskassa kuntoon, ryhmä poliiseja sai katkaistua kaupungin maahanmuuttajanuorten radikalisoitumisen.

Ennaltaehkäisy onkin parhaita keinoja vähentää terrorismia. Ennaltaehkäisy tarkoittaa avoimin mielin kuuntelua ja yhdistävien tekijöiden etsintää eriäväisyyksien korostamisen sijaan.

Tämä pätee kaikkiin tilanteisiin, joissa joku on ajatuksineen ja kokemuksineen ääripäässä — tilanteessa, jossa hän näkee kuilun itsensä tai ryhmänsä ja muun maailman välillä.

Kuinka pitää mieli avoimena vaikeina hetkinä?

Tiedän omasta kokemuksesta, että oman maailmankuvan vastaisen ajattelun kuuntelu on sairaan vaikeaa. Onneksi se ei ole täysin mahdotonta. Sen näkeminen, että jokainen meistä kokee vain oman ajattelunsa ja ettei kenekään meistä mitkään ajatukset ole universaaleja totuuksia, voi auttaa.

Tällaisina päivinä kun uutisvirta täytyy kauhukuvista ja mieli tekee lähteä vastahyökkäykseen, on parasta vetää henkeä ja muistaa, että kaikki ihmiset ovat joskus olleet viattomia vauvoja, joilla ei ole mitään tietoa oikeasta tai väärästä.

Sen jälkeen voi miettiä, miten paljon ihmisen pitää kokea olevansa väärinymmärretty, sorrettu, satutettu tai uhattu, että itsensä ja muiden surmaaminen pommilla voi tuntua hyvältä idealta.

Sen jälkeen on EHKÄ vähän helpompi tuomita teko ja tapahtumaketju, joka on johtanut tekoon ja ehkä jopa kokea surua sen vauvan puolesta, josta kasvoi terroristi.

Sen jälkeen voi  miettiä, mitä minä voin tehdä sen eteen, ettei yksikään vauva joudu kasvamaan ajatukseen, että hänen ainoa vaihtoehtonsa saavuttaa itselleen tärkeä päämäärä on tappaa toisia ihmisiä.

Ymmärrän, että tämä voi tuntua liian vaikealta. Ei haittaa. Jokin oma ajatuksesi näyttää nyt enemmän universaalilta totuudelta kuin vain ajatukselta.

Ehkä siinä tapauksessa voit keskittyä tuntemaan myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka menettivät rakkaansa yhden ihmisen hirvittävän ajatusharhan seurauksena. Ehkä voit löytää tapoja auttaa ja tukea iskun uhreja.

Haastan sinut myös kiinnittämään huomiota siihen, milloin itse syyllistyt nettikeskusteluissa vastakkainasettelun lisäämiseen. Edistätkö itse valinnoillasi tai puheillasi “me vastaan muut” -ajattelua?

Tunnustan, että itse syyllistyn tähän aika-ajoin, varsinkin ADHD-keskusteluissa, joissa koen että tietämättömät ihmiset syrjivät ja tuomitsevat väärin perustein tarkkaavuushäiriöstä kärsiviä.

Mieti miten voit kohdatessasi muita kuunnella heitä paremmin.

Voisitko tuomitsemisen sijaan olla utelias — miten tämä ihminen kokee maailman ja miksi hän kokee sen niin eri tavalla kuin minä?

Mikä ajatus näyttää hänestä universaalilta totuudelta eikä vain ajatukselta?

Tällä videolla puhun vielä lisää terrorismin syntymekanismista.

[Kuva: Mindy Olsen P]

Mistä tiedät että pelkosi on turhaa?

Pelkäätkö että jotain ikävää tapahtuu? Että menetät työpaikkasi tai kumppanisi? Että olet tuomittu ikuiseksi luuseriksi tai lapsettomaksi vanhaksipiiaksi? Että pilaat lastesi tulevaisuuden olemalla niin huono vanhempi?

Kuvittele, että saisit tietää faktana, että pelkosi ei tule toteutumaan.

Miltä sinusta tuntuisi?

Miltä uusi peloton olo tuntuisi verrattuna hetkeen, jossa vielä pelkäsit?

Fakta on se, että et voi tietää varmuudella mitä tulee tapahtumaan.

Ehkä pahin pelkosi toteutuu — todennäköisesti ei.

Ehkä kaikki menee ihan hyvin.

Ehkä kaikki menee paremmin kuin olisit voinut kuvitella.

Ehkä jotain kamalampaa tapahtuu.

Ehkä kuolet tunnin päästä ja kaikki spekulaatiosi oli turhaa.

Et voi tietää.

Huomaatko miten pelkäämällä jotain mitä ei ole vielä tapahtunut, pilaat tämän hetken, jossa kaikki on vielä OK? Hullua, eikö?

Miksi pelkäät tulevaisuutta tai murehdit menneitä?

Tai ehkä huomasit yhdestä pelosta vapauduttuasi mielesi täyttyvän uudella  pelolla?

“Okei, mun ei tarvitse pelätä että mä en saa lapsia, mutta mites nää talousasiat… Onko mulla varaa jäädä niiden kanssa kotiin?”

“Jes, en menetä työpaikkaani… mutta kuinka kauan mä oikeasti jaksan raataa tässä sielun syövässä orjatyössä?”

“Ihanaa! Saan puolison! Mutta mitä jos se pettää ja jättää niin kuin mun entinen puolisoni?”

Onneksi olkoon! Olet ammattimainen murehtija ja alhaisessa mielentilassa!

Alhaisella mielentilalla tarkoitan taistele tai pakene -hälytystilaa, jossa aivojesi älykkäimmät osat on kytketty pois päältä.

Hälytystilassa aivojen alimmat, alkukantaisimmat “villipeto-osat” tai “liskoaivot” hoitavat ajattelun.

Säikähtäneelle villipedoille kaikki on mustavalkoista — elämän ja kuoleman kysymyksiä. Hälytystilassa olevat aivosi eivät näe toisiksi parasta vaihtoehtoa tai muuta kuin umpikujan.

Hälytystilassa ihan kaikki mihin kiinnität huomiosi näyttää vaaratilanteelta. Myös asiat, jotka hetkeä aikaisemmin eivät tuntuneet ongelmalta tai olivat silmissäsi suorastaan hyvin.

Hälytystilassa ihan kaikki mihin kiinnität huomiosi näyttää vaaratilanteelta.
Katso ympärillesi. Onko juuri nyt akuutissa hengenvaarassa? Uhkaako joku sinua aseella? Oletko tippumassa kuiluun? Ajamassa ulos liukkaalla tiellä?

Todennäköisesti et ole.

Näin ollen hälytystilan on laukaissut jokin muu tekijä kuin akuutti vaara.

Ehkä dokasit toissapäivänä ja aivojesi välittäjäaineet ovat nyt sekaisin.

Ehkä verensokerisi on laskussa tai nestetasapainosi pielessä.

Ehkä nikotiiniriippuvaiset aivosi huutavat tupakkaa tai kofeiininkipeä kehosi kahvia.

Ehkä sait juuri viruksen tai bakteerin, jota vastaan elimistösi taistelee.

Ehkä söit puoli tuntia sitten jotain mikä ei sovi sinulle ja nyt pulssisi on kohollaan.

Ehkä kuulit juuri yllättävän tiedon tai säpsähdit jotain.

Ehkä näit juuri vihaiset tai tuskaiset kasvot sosiaalisessa mediassa.

Lista asioista, jotka voivat käynnistää hälytystilan on loputon.

Et voi tietää varmuudella, mikä tilan aiheutti.

Sen sijaan on varmaa, että menneisiin tai tuleviin tapahtumiin liittyvät ajatuksesi eivät tee muuta kuin syventävät hälytystilaa.

Mitä tehdä kun pelko iskee päälle?

Jos pelko iskee päälle, kun olet aidossa hengenvaarassa, seuraa sen neuvoa ja taistele tai pakene.

Jos pelko iskee päälle kun mitään erityistä ei näytä tapahtuvan, älä tee tilasta ongelmaa.

  1. Tunnista että syystä tai toisesta kehosi meni hälytystilaan.
  2. Hyväksy ettet tiedä miksi niin kävi.
  3. Jätä mieleesi nousevat pelkoajatukset omaan arvoonsa — ne ovat vain ajatuksia.
    • Jos pelkäät (!) että jos et ota ajatuksia vakavasti, siitä seuraa jotain pahaa, kirjaa ylös, mihin pelot liittyvät.
  4. Tee jotain, mikä ei vaadi täyttä aivokapasiteettia.
    • Tyhjennä tai pakkaa tiskikone.
    • Imuroi.
    • Käy lenkillä.
    • Tanssi yhden biisin ajan.
    • Siivoa työpöytäsi.
    • Tuhoa roskapostia (mutta älä vastaa asialliseen postiin).

Hyvin pian — ehkä jopa 90 sekunnin kuluttua — huomaat hälytystilan menneen pois päältä. Olosi on taas tyyni ja vakaa.

Kun aivosi taas toimivat täydellä teholla, voit katsoa uudestaan mennyttä tai tulevaa tapahtumaa, jonka luulit aiheuttaneen hälytystilasi.

Miltä se näyttää nyt? Voitko tehdä jotain sen suhteen?

Voitko korjata tai hyvittää tekemäsi virheet?

Voitko ottaa konkreettisia askelia estääksesi kauhuskenaarion tapahtumisen?

Voitko minimoida vahingot jo etukäteen?

Haastan sinut tämän viikon ajan bongaamaan hälytystilasi ja olemaan OK sen kanssa, että ne kuuluvat ihmiselämään. Oletko mukana?

Puhuin myös tämän aamun Päivän teoriaosuudessa Periscopessa kolmesta eri pelosta. Voit nyt katsoa videon YouTubessa (tai alla).

Katso Päivän teoriaosuudet suorana Periscope-mobiiliapplikaatiosta tai Periscopen sivuilta arkiaamuisin noin klo 8:30: http://periscope.tv/kutrinet

Pelkoonturhaa

Onko elämäsi liian helppoa ja turvallista

Murehditko usein tulevaisuutta? Masentaako melkein kaikki? Ahdistaako arki? Stressaako stressi?

Tuntuuko sinusta elämä usein raskaalta, vaikealta tai jopa mahdottomalta?

Mitä jos ongelmana onkin se, että elämäsi ei oikeasti ole kovinkaan vaikeaa— vaan päinvastoin liian helppoa?

Mitä jos voisit lopettaa stressaamisen tänään?

Kolmen prinsiipin selitysmalli, joka on ajatteluni taustalla, kuvaa mielestäni inhimillisen kokemuksen syntyä osuvammin ja hyödyllisemmin kuin vaikkapa psykoterapian, NLP:n ja lähes kaikkien muiden terapia- ja valmennussuuntausten takana olevat selitysmallit.

Kun oivaltaa miten oma kokemus elämästä oikeasti syntyy ajatuksen, tietoisuuden ja kaiken takana olevan ”Universaalin Mielen” kautta, elämä on henkisesti naurettavan helppoa.

Kun emme enää sotke tunteita käytännön ongelmiin, pystymme ratkomaan isoja ja monimutkaisiakin ongelmia suhteellisen nopeasti ja helposti.

Emme enää vaikeuta omaa elämäämme turhaan vaan osaamme iloita ja nauttia siitä, että elämämme on helppoa.

Voimme antaa asioiden tapahtua helposti koska emme koe tarvetta kontrolloida tulevaisuutta — jota ei oikeasti edes voi kontrolloida.

Sen jälkeen voimme käyttää turhasta murehtimisesta, stressaamisesta ja asioiden vaikeuttamisesta vapautuvan energian elämästä ja toisten seurasta nauttimiseen, käytännön ongelmien ratkaisemiseen ja uuden luomiseen.

Toisin sanoen alat suhtautua elämään taas tavalla, jolla suhtauduit siihen elämäsi ensimmäiset vuodet.

Katso pieniä lapsia: miten paljon heillä on energiaa, miten uteliaita he ovat ja miten he kokeilevat koko ajan luoda jotain uutta (ja tuhota vanhaa).

Väitän että se johtuu ensisijaisesti siitä, etteivät he vaikeuta turhaan omaa elämäänsä omalla ajattelullaan niin kuin sinä, murehtiva ja stressaava aikuinen.

Onko juuri sinun elämäsi liian helppoa?

Ymmärrän että jos elämässäsi on juuri nyt isoja käytännön ongelmia kuten työttömyyttä, rahattomuutta, avioero, enemmän velvollisuuksia kuin aikaa tehdä niitä, sairautta tai menetyksiä, ajatus siitä että elämä olisi liian helppoa voi tuntua naurettavalta.

”Hyvähän sun on sanoa — mun elämä on yhtä helvettiä.”

Mutta oletko jatkuvasti aidossa fyysisessä hengenvaarassa? Oletko jo saattohoidossa? Uhkaako joku usein sinun ja lastesi henkeä? Etkö tiedä missä nukut ensi yönä? Oletko pitkiä aikoja syömättä koska sinulla ei ole mitään keinoa saada ruokaa?

Jotkut suomalaiset ja sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat.

He elävät väkivaltaisissa parisuhteissa, äärimmäisessä köyhyydessä ja kadulla. Jotkut heistä elävät luonnonkatastrofien ja sotatilan keskellä. Monien heistä elinaika lasketaan viikoissa ja kuukausissa, joidenkin tunneissa ja päivissä.

Tämä kirjoitus ei koske heitä.

Tämä kirjoitus koskee sinua, tavallinen suomalainen, joka voit välillä olla hyvinkin tiukoilla, mutta saat silti aina syödäksesi.

Joka ehkä pelkäät menettäväsi kotisi, koska et tiedä millä maksat ensi kuun vuokran tai lainanlyhennyksen, mutta jolla vielä tänään on koti.

Tai vasta pelkäät menettäväsi työsi, jonka jälkeen voisit menettää kotisi koska sinulla ei olisi enää rahaa vuokraan.

Joka olet vasta saanut diagnoosin kuolemaan mahdollisesti johtavasta sairaudesta, odotat vielä testituloksia tai vasta epäilet ettei kaikki ole kohdallaan.

Tämä kirjoitus koskee aivan erityisesti sinua, joka tiedät kyllä järjellä että kaikki on hyvin eikä saisi valittaa, mutta silti käytät aikaa murehtimiseen ja stressaamiseen.

Stressi ja ahdistus on totta — ajatukset niiden vallassa eivät ole

Ihmiskunta ei ole koskaan koko olemassaoloaikanaan saanut elää fyysisesti näin helpoissa olosuhteissa kuin missä me suomalaiset elämme juuri nyt.

Emme joudu kantamaan vettä kymmeniä kilometriä lähteestä — jonka vesi voi välillä loppua tai pilaantua. Emme joudu käyttämään koko päiväämme ruoan etsimiseen ja metsästämiseen. Jos saamme ison haavan, menemme lääkäriin ommeltavaksi.

Meidän ei tarvitse pelätä että vihollisemme polttaa kotimme, tappaa miehemme, raiskaa vaimomme ja vie lapsemme. Jossain päin maailmaa ihmiset joutuvat yhä pelkäämään näitä asioita, jotka meistä tuntuvat niin kaukaisilta ja muinaisilta.

Mutta kyllähän sinä sen jo tiesit. Siksi oma murehtimisesi tuntuu nololta.

Mutta tiesitkö sitä, että kokiessasi hirveää työstressiä tai murehtiessasi miten maksat laskusi, mielesi ja kehosi ovat samassa tilassa kuin silloin kun olet oikeassa hengenvaarassa?

Sydämesi hakkaa, kätesi hikoavat ja stressihormonit täyttävät kehosi niin silloin kun pelkäät vihollisen vainoavan sinua pusikossa kuin silloin kun kuvittelet joutuvasi kadulle maksamattomien laskujen takia tai katsot kauhuleffan jännittävintä kohtaa.

Toisin sanoen kokemasi stressi, ahdistus ja pelko ovat totta silloinkin, kun sinulla ei ole mitään hengenvaarallista syytä kokea niitä. Ne ovat fysiologisia reaktioita jotka voidaan mitata monin eri tavoin.

Niiden vallassa ollessasi pienetkin ongelmasi tuntuvat ylitsepääsemättömiltä elämän ja kuoleman kysymyksiltä.

Ongelmana ei ole stressireaktiosi — se kertoo vain että sisäinen hälytysjärjestelmäsi toimii niin kuin pitääkin. Jos joudut joskus hengenvaarallisiin oloihin, tämä järjestelmä voi pelastaa sinut kuolemalta.

Ongelmana ei ole se, että stressin ja ahdistuksen vallassa helpotkin haasteet näyttävät jättisuurilta — hankalammista puhumattakaan. Se kertoo vain siitä että ajatuskykysi on nyt tavallista heikompi ja kykysi löytää uusia ja parempia ratkaisuja kytketty pois käytöstä.

Ongelmana on se, että kukaan ei ole opettanut sinulle, että ne ajatukset joita ajattelet stressitilassa ovat niin todennäköisesti jotenkin pielessä, että on parempi jättää ne omaan arvoonsa.

Kukaan ei ole iskostanut selkäytimeesi, että käytännön ongelmia on tärkeää ja hyödyllistä ratkoa nimenomaan silloin, kun mieli on tyyni ja ajattelu kirkasta.

Sen sijaan hyvää tarkoittavat aikuiset ovat opettaneet sinulle jo lapsena, että huono fiilis tarkoittaa että silloin mieleen nousevat asiat ovat ongelmia — ja että ainoa tapa päästä eroon huonosta fiiliksestä on ratkoa nämä ongelmat niin pian kuin mahdollista.

Tai että meidän pitää puuttua asioihin juuri silloin kun ne vaivaavat meitä eniten, jotta voisimme olla taas onnellisia ja nauttia elämästä ilman mitään ongelmia.

VÄÄRIN!

Vastoinkäymiset kuuluvat elämään

Jos et ole vielä huomannut, niin elämään kuuluu kohdata asioita, joita emme ole ennen kohdanneet.

Törmäämme tilanteisiin, joissa emme välittömästi tiedä miten kannattaa toimia.

Tapaamme ihmisiä, joiden kanssa emme heti — tai koskaan — löydä yhteistä säveltä.

Saamme päähämme ajatuksia, joita emme osanneet odottaa.

Koemme tunteita, joita emme tienneet olevan olemassakaan.

Jos oletamme, että voimme ennakoida kaiken mitä tulee tapahtumaan ja tietää heti miten eri tilanteissa kannattaa toimia, yllättävät tilanteet voivat etukäteen ahdistaa ja pelottaa.

Joskus nämä uudet tilanteet voivat olla fyysisestikin erittäin kivuliaita — esimerkiksi auto-onnettomuudessa pahojen vammojen saaminen.

Useimmiten kokemasi kipu on kuitenkin henkistä alkuperää — eli omien ajatustesi synnyttämää.

Kuvittele että kumppanisi on juuri jättänyt sinut. Koet hirvittävää tuskaa. Millaiset ajatukset aiheuttavat tuskan?

Aiheuttaako ajatus “rakkaani ei ole juuri nyt tässä” tuskaa? Tuskin ainakaan kovin kovaa kipua, koska suhteenne aikana on usein ollut tilanteita, jolloin hän on ollut töissä, ulkona tai toisessa huoneessa.

Aiheuttaako ajatus “rakkaani ei juuri nyt halua olla kanssani (mutta en voi faktana tietää ajatteleeko hän huomennakin samoin)” tuskaa? Ehkä jonkin verran.

Varsinainen tuska tulee kuitenkin sellaisista ajatuksista kuten “en enää ikinä koskaan saa herätä rakkaani vierestä”

Tai: “En saa ikinä enää kokea tällaista rakkautta.” “Kaikki unelmani tulevaisuudesta ovat murskana.” “Ensi joulusta tulee ankea kun joudun olemaan yksin.”

TAI: “Mitä kaikki sanovat kun kuulevat että rakkaani on jättänyt minut — häpeäni tulee varmasti olemaan aivan hirveä.” “Joudun olemaan koko loppuelämäni yksin.”

Kaikki nämä ajatukset ovat pelkkää spekulaatiota. Et voi koskaan varmuudella tietää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Ehkä kumppanisi muuttaa mieltään.

Ehkä saat tietää hänestä jotain, joka muuttaa käsityksesi hänestä niin, että olet vain helpottunut että pääsit tyypistä eroon.

Ehkä mieleesi juolahtaa ajatus, joka saa sinut kokemaan suloista surua karmean tuskan sijaan.

Ehkä kaadut, lyöt pääsi ja menetät muistisi niin, ettet enää muista kuka kumppanisi on.

Ehkä lentokone törmää taloosi ja menetät henkesi.

Miksi stressaat, ahdistat ja pelottelet itseäsi murehtimalla?

Stressaat asioita, koska oletat että stressaamalla saat itsesi toimimaan tehokkaammin niin, että saat hoidettua tärkeänä pitämäsi asiat tietyssä ajassa ja tietyllä tavalla.

Murehdit koska yrität näin ”totutella” etukäteen niihin kauheisiin tunteisiin, joita uskot kokevasi jos ja kun asiat eivät menekään niin kuin olet toivonut.

Pelkäät että kaikesta varautumisesta huolimatta elämä yllättää sinut ikävästi housut kintuissa ja kuolet häpeään, yksinäisyyteen tai köyhyyteen.

Ympäristösi kannustaa olemaan huolissaan ja varuillaan silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä — jos et usko, lue huviksesi viikon ajan iltapäivälehtien lööpit. Kuinka moni niistä yrittää lietsoa sinussa pelkoa ja epävarmuutta?

Tiedätkö miksi lehdet tekevät niin?

Koska uhkaavat otsikot kiinnittävät huomiomme ja saavat meidät ostamaan lehden — todetaksemme että lööppi johti jälleen kerran harhaan.

Toisaalta markkinamiehet ovat jo vuosikymmeniä tietäneet, että mitä ahdistuneempi ja pelokkaampi olet, sitä helpompaa sinulle on myydä asioita ja palveluita joita et tarvitse — mieluiten vielä velaksi että rikastuttaisit koronkiskojia.

Hengenvaarassa ei ehdi paljon murehtia

Kuinka usein olet oikeasti ollut hengenvaarassa? Vain minuuttien päässä hengen menetyksestä?

Ehditkö silloin kelata kauheasti kohtaloasi? Mitä lähempänä olit todellista vaaraa, sitä todennäköisemmin huomiosi oli siinä mitä tapahtui ja tilanteesta hengissä selviämisessä.

Ja siitä päätellen että luet nyt tätä, sinä selvisit hengissä. Mikäli ehdit pelätä kuolemaa, kuoleman murehtiminen meni hukkaan.

On jotenkin niin surkuhupaisaa, että murehdimme, stressaamme ja pelkäämme tulevaisuutta nimenomaan silloin, kun hätämme ei ole aidosti akuutti. Kun makaamme yöllä sängyssä, kun istumme keittiön pöydän ääressä, makaamme sohvalla tai ajamme autoa.

Sen sijaan että nauttisimme siitä, että juuri nyt minulla on vielä koti, perhe, ruokaa ja ehkä jopa vähän rahaa, pilaamme hyvän hetkemme kuvittelemalla mitä kaikkea voi mennä pieleen.

Argh!

Toisin sanoen murehdit, stressaat, märehdit menneisyyttä ja pelkäät tulevaisuutta, koska juuri tässä hetkessä kaikki on OK.

Seuraavan kerran kun huomaat murehtivasi, stressavasi tai pelkääväsi, kysy itseltäsi:

1. Mitä tässä ja nyt ympärilläni tapahtuu ihan oikeasti? 

Katso ympärillesi siinä tilassa ja tilanteessa jossa olet.

Onko joku tulossa miekka tanassa tappamaan sinua? Tai nyrkki ojossa lyömään sinua?

Onko sinulla ruokaa tai ainakin tieto mistä saat ruokaa seuraavaan ateriaasi?

Voitko nukkua ensi yön kuivassa, lämpimässä ja turvallisessa paikassa?

Katso uudestaan ajatuksia, jotka loivat kokemuksesi ahdistuksesta, stressistä ja pelosta.

2. Miten pitkälle tulevaisuuteen ahdistavat ajatuksesi sijoittuvat? 

Toisin sanoen koska mielessäsi kuvitteleva tilanne voi aikaisintaan toteutua jos se on toeutuakseen?

3. Millä todennäköisyydellä kauhuskenaariosi tulevat toteutumaan jos:

a) Et tee yhtään mitään?

b) Teet käytännön toimenpiteitä skenaarion estämiseksi?

Jos totesit ettet ole akuutissa hengenvaarassa etkä välttämättä edes pysty juuri nyt tekemään mitään pelkäämäsi asian estämiseksi, kysy itseltäsi:

4. Voinko antaa itseni nauttia siitä, että juuri nyt kaikki on vielä OK eikä minun tarvitse tehdä asialle mitään (koska en voi tehdä sille juuri tällä sekunnilla mitään)?

murehtiminenonajanhukkaa

 

Yksi asia minkä voit tehdä juuri nyt jos luet tämän ennen 1.1.2015 on tilata kutri.net:in nettikursseja tai hakea VIP-jäseneksi. VIP-jäsenyys ja nettikurssit nimittäin poistuvat myynnistä 1.1.2015.

Kärsitkö huijarisyndroomasta?

Anna itsesi oppia ilon kautta

Tuntuuko sinusta että olet työssä tai parisuhteessa, johon et ole riittävän pätevä tai muuten hyvä? Pelkäätkö että muut saavat tietää miten huono oikeasti olet? Mietitkö miten tyhmiä he ovat kun luulevat sinun olevan parempi kuin olet?

Minä olen kärsinyt huijarisyndroomasta eli salaisesta riittämättömyyden tunteesta paljon elämässäni — niin työssä kuin parisuhteessa.

Mietin ennen vanhaan kuullessani kehuja kirjoistani tai käsikirjoituksistani, että muut eivät vain näe miten huono olen.

Parisuhteessa pelkäsin että jonain aamuna herään siihen, että kuvausryhmän ympäröimä puolisoni huutaa: “Hymyile, olet piilokamerassa! En mä oikeasti rakasta sua, koska olet liian läski, pienitissinen ja epäseksikäs.”

Kirkkaampina hetkinä tajusin miten typerää murehtimiseni oli. Miksi puolisoni olisi kanssani jos en kelpaisi hänelle? Miksi ihmiset ostaisivat kirjojani tai katsoisivat televisiosarjojani, jos eivät tykkäisi niistä?

Heti perään mietin että ongelmana oli varmasti heikko itsetuntoni. Jos vain jotenkin voisin parantaa itsetuntoani, minun ei tarvitsisi enää kokea näitä kauheita huonommuudetunteita…

Tämä aihe tuli pitkästä aikaa mieleeni, kun fiksu, filmaattinen ja superpätevä kaverini kertoi kokevansa huonommuudentunnetta jostain asiasta. Minä en ollut huomannut asiassa mitään ongelmaa.

Samassa tajusin alemmuudentunto-ongelman poistuneen käytännössä kokonaan elämästäni.

Mistä huijarisyndroomassa on kyse?

Pohjimmiltaan huijarisyndroomassa on kyse täsmälleen samasta ilmiöstä kuin muissakin kurjissa ajatuksissa ja tunteissa:

Olet nälkäinen, väsynyt, PMS-oireiden vallassa, stressaantunut tai säikähtänyt. Esität itsellesi kysymyksen: “Miksi mulla on niin kurja olo?”

Mielemme on todellinen besserwisser. Esitä sille mikä tahansa kysymys, ja se alkaa hullun lailla etsiä vastausta — ilman että ensin kyseenalaistaa kysymystä.

Kaikilla terveillä ihmisillä on optimismiharha, joka saa heidät näkemään itsensä ja tulevaisuutensa vähän paremmassa valossa kuin sen voisi olettaa olevan.

Jos mielesi lähtee vertaamaan nykysuoritustasi optimismiharhaiseen mielikuvaasi siitä, miten täydellisesti sinun pitäisi kyseisestä asiasta suoriutua, se näkee välittömästi vakavan puutteen. Mieleesi juolahtaa ajatus “en suoriudu niin hyvin kuin minun pitäisi suoriutua”.

Mielemme haluaa olla myös oikeassa. Niinpä se alkaa etsiä lisää todistusaineistoa väitteen puolesta.

Pian pääsi on täynnä muistoja menneistä mokista. Ne sekottuvat mielikuviin muiden pilkallisista tai kauhistuneista katseista, kun heille valkenee miten huono olet. Voit melkein kuulla korvissasi heidän supattelunsa tai äitisi hyväätarkoittavan huokauksen: “Voi kulta kun sä et osaa.”

Sen sijaan että huomaisit, että katsot ja kuuntelet oman mielikuvituksesi luomaa oikeussalidraamaa, otat ajatuksesi totuutena sinusta.

“Jos ajattelin näin, sen täytyy olla totta!”

Öööö… Ei.

Miten huijarisyndroomasta pääsee eroon?

Tiedätkö mikä seuraava ajatuksesi on?

Et tietenkään. Koska et voi tietää mikä seuraava ajatuksesi on, et voi estää mitään ajatusta nousemasta mieleesi.

Jos mieleesi on joskus juolahtanut ajatus “en ole niin hyvä kuin muut luulevat minun olevan”, se voi hyvinkin juolahtaa uudestaan mieleesi. Se voi juolahtaa mieleesi jopa siinä tapauksessa, ettet ole koskaan ennen ajatellut sitä.

So what!

Se on vain ajatus. Se ei ole universaali totuus sinusta — saati siitä mitä muut ajattelevat.

Minun mieleeni juolahtaa joka päivä ajatuksia siitä, miten minun pitäisi suoriutua eri asioista paremmin: olla täsmällisempi, huolellisempi ja järjestelmällisempi, jaksaa enemmän, olla nopeampi, muistaa paremmin asioita, tienata enemmän, panostaa enemmän ulkonäkööni.

Joskus niitä seuraa ajatus: “olen huono äiti ja vaimo ja mitähän muut ajattelevat kun olen aina myöhässä.”

Joskus ehdin ottaa nämä ajatukset vakavasti ja ahdistua. Pian kuitenkin huomaan että “Hetkinen, mulla on kireä olo ja koen paineen tunnetta… Mähän olen alhaisessa mielentilassa! Mun aivot ei toimi!”

Sillä hetkellä kun ajatus juolahtaa mieleeni, olo kevenee ja näen, että tunteen loi vain ajatus, ei mahdollinen huonommuuteni.

Joskus mieleen jää senkin jälkeen hetkeksi pyörimään ajatus tyyliin”muut varmaan halveksivat mua”, mutta koska näen että se on ajatus, ei universaali totuus, se ei tunnu enää pahalta vaan joskus jopa hassulta ajatukselta.

Tarkoittaako tämä ettei minun tarvitse muuttaa mitään?

Jos kerran minua ahdistaa vain oma ajatukseni, ei salainen huonommuuteni, tarkoittaako se, ettei minun tai sinun tarvitse yrittää toimia yhtään fiksummin?

Joo ja ei.

Oikeasti meidän ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Mutta halutessamme voimme tehdä ihan mitä vain!

Jos näet että tiedoissasi ja taidoissasi on kehittämisen varaa, mikään ei estä sinua kehittämästä niitä.

Ei siksi että olisit sitten parempi tai ehjempi ihminen. Olet jo ehjä, hyvä ja rakastettava.

Eikä siksi, että voisit estää alemmuudentuntoisia ajatuksia nousemasta mieleesi. Et voi eikä sinun tarvitse estää niitä tulemasta — ne ovat vain ajatuksia, eivät totta.

Voit lisätä tietämystäsi ja kehittää taitojasi ihan vain huviksesi.

Siksi, että olet utelias näkemään onko se ylipäätään mahdollista.

Siksi, että on kiinnostavaa miettiä ja testata miten se olisi mahdollista.

Siksi, että jos onnistut kokeilussasi, se voisi tehdä elämästä käytännön tasolla helpompaa.

Voisitko antaa itsesi nauttia siitä mitä jo osaat — ja siitä, mitä voit vielä oppia?

Miksi negatiivinen ajattelu on hengenvaarallista

kallot3

Jos tulit lukemaan tämän jutun ensisijaisesti siksi, että otsikko ja jutun kuvaus herätti kiinnostuksesi, todistit juuri oikeaksi tämän jutun pääpointin:

Kielteiset asiat kiinnittävät tehokkaammin huomiomme kuin positiiviset asiat.

Ennen kuin alat moittia itseäsi tai suomalaisia negatiivisuudesta, huomaa, että ilmiö johtuu kaikille ihmisille yhteisestä ihmismielen rakenteesta.

Negatiivinen ajattelu ja negatiivisiin asioihin huomion kiinnittäminen ei sinällään ole hengenvaarallista. Päinvastoin: se on pitänyt ihmiskunnan vuosimiljoonia hengissä. Se, joka on jättänyt vaaran merkit huomioimatta, on äkkiä kuollut jatkamatta sukuaan.

Vasta ihan viime vuosikymmeninä ja vain tietyissä maissa ja piireissä tästä ominaisuudesta on alkanut olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Esimerkiksi Suomessa asiat ovat monella mittarilla mitaten paremmin kuin koskaan. Koska huomiomme kiinnittyy helpommin ikäviin uutisiin sivuutamme helposti hyvät uutiset.

Kaiken lisäksi kärsimme kaikki logiikkavääristymästä, joka saa meidät kuvittelemaan että se, mihin olemme kiinnittäneet viimeksi huomiomme on yleisempää kuin se oikeasti on.

Koska koemme vain ajattelumme, saatamme jäädä käsitykseen, että Suomella tai maailmalla menee huonommin kuin oikeasti meneekään. Tämä tietysti tuntuu ahdistavalta ja lamaannuttavalta ajatukselta.

Onneksi meillä on myös optimismivääristymä, joka saa meidät uskomaan, että vaikka maailma ehkä tuhoutuu, juuri minä tulen silti säilymään hengissä. Niinpä mieleltään kohtuullisen terve ihminen ei lopeta elämäänsä masentuneena maailman pahuudesta.

Ilmiö näkyy myös parisuhteissa. Rakkaustutkija John Gottmanin mukaan onnelliset pariskunnat antavat toisilleen vähintään viisi kertaa enemmän positiivista kuin negatiivista palautetta.

Jos suhdeluku on huonompi, pariskunnat ajautuvat erittäin todennäköisesti eroamaan.

Ehkä uutisissa pitäisi olla viisi kertaa enemmän positiivisia kuin negatiivisia uutisia, jotta ihmiset kokisivat  maailman olevan parempi paikka?

Onneksi tähän on helpompikin ratkaisu: tunnistaa että koemme vain oman ajattelumme.

Vaikka ehkä hetkittäin ajattelen että kaikki on pielessä, se ei tarkoita automaattisesti sitä että asiat olisivat tosiasiallisesti huonosti. Omat ikävät ajatukseni vain näyttävät hetkellisesti enemmän “universaalilta totuudelta” kuin päähän jostain syystä pälähtäneiltä ajatuksilta.

Onneksi ikäville ajatuksille ja tunteille ei tarvitse tehdä mitään. Ajatuksemme vaihtuu jatkuvalla syötöllä. Odota hetki ja pian uusi, paremmalta tuntuva ajatus korvaa kurjan ajatuksen.

Yhtäkkiä maailma näyttää taas paremmalta paikalta elää ja elämässä tuntuu olevan jotain järkeä.

Haluatko ymmärtää paremmin omaa ajatteluasi ja olla vähemmän ikävien tunteiden vietävissä? Tsekkaa Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssi tai Kutri.net:in VIP-jäsenyys johon kurssi sisältyy.

Mistä tiedät onko jokin ongelma oikeasti mahdoton?

metsa2
Alkuperäinen kuva: Sxc.hu/Alfred Borchard

Onko elämässäsi jokin asia tai tilanne, joka tuntuu raskaalta, vaikealta tai sietämättömältä? Kamppailetko jonkin ongelman kanssa, joka tuntuu mahdottomalta ratkaista? Ratkaisu ongelmaasi voi olla yksinkertaisempi kuin miltä tuntuu!

Viime päivinä olen menettänyt malttini tavallista herkemmin. Ainakin osasyynä lyhentyneelle pinnalle lienee vauvan valvomisen takia tavallista huonommin nukutut yöt ja mahdolliset hormonaaliset muutokset synnytyksen jälkeen. Koska olen OK sen kanssa, että välillä kaikki ottaa päähän, kuohahdukset menevät ohi parhaimmillaan parissa minuutissa tai korkeintaan vartissa. Mielentilan taas noustua ja ajatuksen kirkastuttua olen hämmästellyt kerta toisensa jälkeen sitä, miten erilaiselta maailma näyttää alhaisessa mielentilassa kuin korkeassa mielentilassa.

Mielentila muuttaa maailman

Kuuntele hetki kehoasi. Tuntuuko se rennolta, avaralta ja kevyeltä? Jos ei, olet alhaisessa mielentilassa, jossa keho tuntuu enemmän tai vähemmän jännittyneeltä, kireältä, hermostuneelta, levottomalta, raskaalta, kylmältä tai jäykältä.

Odota että olosi kevenee — ja se kevenee kyllä ennemmin tai myöhemmin — viimeistään kun olet syönyt, nukkunut tai käynyt vessassa. Muistele sitten tilannetta, joka alhaisessa mielentilassa tuntui mahdottomalta. Huomaatko, miten se tuntuu nyt vähän vähemmän mahdottomalta? Tai ehkä se ei tunnu enää lainkaan ongelmalta?

Tilanne ei ole tässä välissä todennäköisesti muuttunut lainkaan, mutta mielentilasi muutos saa sinut näkemään sen uudessa, kevyemmässä valossa. 

Kumpi todellisuus on todempi?

Jokin aika sitten olin tilaisuudessa, jossa minut istutettiin lahjakkaan taiteentekijän viereen*. Jossain vaiheessa iltaa tuli puhetta ammatistani valmentajana. Henkilö kertoi kuinka hän tunsi ahdistusta siitä, ettei hän ollut “oikeissa töissä”  vaan teki mitä häntä huvitti — eli käytännössä erilaisia luovia projekteja.

Kysyin häneltä ajatteliko hän koskaan tilanteestaan toisella tavalla. Kyllä ajatteli. Välillä hän näki että oli onnekas, että hänellä oli mahdollisuus toteuttaa itseään niin vapaasti.

Sen jälkeen kysyin häneltä mitä hän ajatteli siitä, että koki tilanteensa välillä ongelmaksi — ja välillä näki ettei se ollut minkäänlainen ongelma. Hän ei osannut vastata kysymykseen, joten jatkoin kyselyä: jos hän näki tilanteen välillä ongelmana ja välillä ongelmattomana, molemmat näkökulmat eivät voineet pitää paikkaansa. Kumpi näkökulma hänestä oli enemmän totta kuin toinen?

Henkilö vastasi lähes miettimättä, että tietenkin ajatus siitä, että tilanne oli ongelma. Kysyin miksi. “Koska se tuntuu todemmalta.”

Minua alkoi naurattaa. Kerroin keskustelukumppanilleni, että ihan jo neurologisesta näkökulmasta hän oli väärässä. Huono fiilis on poikkeustila, kun taas kevyt, rento ja helppo fiilis on perustilamme.

Tunteet ovat totta, mutta tunne ei kerro totuutta tilanteestasi

Jos sinulla on epätoivoinen olo, tunne on täysin totta — sinua ahdistaa tai pelottaa — mutta se ei tarkoita sitä, että tilanne, joka näyttää epätoivoiselta on oikeasti sellainen.

Tämän voi huomata esimerkiksi siitä, että henkilö, jolla ei ole emotionaalista sidettä ongelmalliselta näyttävään tilanteeseen, keksii helposti erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja silloinkin, kun asiaa mahdottomana pitävä henkilö ei niitä näe.

Tunteet ovat seurausta ajatuksista, joita satut kyseisestä asiasta sillä hetkellä ajattelemaan. Jos ajattelusi taso on laskenut villipedon tasolle, jopa pienet ja suhteellisen helposti ratkaistavat ongelmat saattavat alkavat näyttää elämän ja kuoleman kysymyksiltä.

Toisin sanoen tunnetilasi ei kerro koskaan siitä, miten ongelmallinen tai mahdoton jokin tilanne on –– sen sijaan tunteesi kertovat mikä ajattelusi taso milläkin hetkellä on.

Niinpä mikään tunne ei itsessään ole “väärä” tai “huono” — se on vain merkkivalo, joka kertoo missä mennään — samalla tavalla kuin auton öljyvalo kertoo onko autossa tarpeeksi öljyä vai ei.

Muuttuva sielunmaisema on rikkaus

Edes se, että välillä ajaudumme alhaiseen mielentilaan, jossa maailma näyttää ahdistavalta, synkältä, pelottavalta tai sietämättömältä paikalta elää, ei mielestäni ole mikään ongelma. Tavallaan se on suoranainen rikkaus.

Sisäinen hälytysjärjestelmämme on suunniteltu hengenvaarallisiin olosuhteisiin — alunperin Afrikan savannille, jossa villipedot ja muut vaarat vaanivat alkuihmisiä. Minusta on hienoa tietää, että minulla on tällainen järjestelmä siltä varalta, että joskus vielä joudun elämään hengenvaarallisissa olosuhteissa.

Vielä hienompaa on tietää, että koska elän turvallisissa olosuhteissa, käytännössä kaikki hälytysjärjestelmäni tekemät hälytykset ovat vääriä hälytyksiä. Niinpä alhaisessa mielentilassa ajattelemiani vainoharhaisia ja pelokkaita ajatuksia voisi verrata kauhuelokuviin tai nyyhkyleffoihin.

Miksi me ihmiset katsomme kauhu-, jännitys- tai nyyhkyleffoja? Koska meistä on antoisaa kokea myös ikäviä tunteita, silloin kun tiedämme ettei ne kerro mitään todellisuudesta.

Nykyisestä ymmärryksestäni käsin minusta on silloin tällöin piristävää ja elävöittävää tuntea välillä mustasukkaisuuden, kateuden, vihan ja pelon tunteita. Yleensä pahimmankin tunnekuohun vallassa tiedän aina jollain tasolla, että tunne kertoo vain alhaisesta mielentilasta ja ajatuksistani — ei todellisuudesta. Niinpä useimmiten en tee mitään ratkaisuja tai valintoja kurjassa fiiliksessä ollessani, vaan annan itseni elää tunteen täysillä läpi.

metsa1

Oletko sinä huomannut miten erilaiselta maailma näyttää eri mielentiloissa? Entä oletko koskaan kauheimman itsesäälin, epätoivon tai ahdistuksen hetkellä huomannut ajattelevasi “et sä oikeasti ole näin epätoivoinen” tai “sä esität vaan”?

Osaatko jo nauttia kurjistakin fiiliksistä? Entä näetkö miten alhaisen mielentilan ajatukset eivät ole totta?


Jos haluat ymmärtää paremmin omia mielentilojasi, tsekkaa Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssi — tai jos olet valmentaja tai haluat sellaiseksi, tsekkaa Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi.

Jos sen lisäksi haluat keventää kehoasi tai arkeasi tai haluat kuulla henkilökohtaisempia kuulumisiani, tutustu kutri.net:in VIP-jäsenyyteen, johon sisältyy myös em. Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssi.


*Kaikki yksityiskohdat on muutettu niin, ettet voi tietää kenestä puhun. Sori.

Sääli on sairautta eli miksi ihmiset eivät mene henkisesti rikki

Tämä kirjoitus on vastaus edellisen viestin kommenttiosastolla esitettyyn ajatukseen siitä, että ihminen voi mennä henkisesti rikki. Suosittelen lukemaan koko edellisen kirjoituksen viestiketjun.

Kommenteissa perusteltiin ihmisten rikki menemistä mm. seuraavasti:

Kuunainen Kivi: Olen kohdannut lapsia,nuoria ja aikuisiakin joiden elämän jossain vaiheessa on tapahtunut sellaisia kauheuksia ettei niiden jäljet häivy […] Vartuttuaan sijaiskodissa,saatuaan ymmärrystä ja hyväksyntää,omaan elämäänsä astuttuaan hänen elämässään käynnistyi kierre alaspäin kaikin tavoin.Se jälki taisi sittenkin olla kaiken alla olemassa vaikka kaikki näytti hyvältä.Miten tämän pojan jälkeä pitäisi nimittää jos hänessä mikään ei ollut rikki,kun kaikki näytti ehjältä mutta selvästi oli suuri trauma vaikuttamassa elämään.Minusta hän oli rikkonainen sillä tavalla kun yleensä rikkonaisuus käsitetään tavallisessa puhekielessä puhuttaessa ihmisen mieleen vaikuttavasta traumasta.

Jenga: Itse ymmärrän tämän niin, että ne hyvät hetket olivat varmasti totta, mutta se trauma siellä alla oli niin vahva, että ne hyvät hetket eivät riittäneet kantamaan. Itse tarkoitan tällaista, jos sanon että joku on rikki. Voin hyvin ajatella, että tunnemme vain ajatuksemme. Mutta näkisin, että välillä ihmisillä voi olla kokemuksia, jotka nousevat mieleen uudestaan ja uudestaan, ja vievät sitten huonoon oloon joka kerran. Näillä ihmisillä on varmasti niitä hyviä hetkiä siellä välissä, mutta mitä jos paha kokemus on sellainen, joka tulee vain mieleen kerta toisensa jälkeen? Mulle on jäänyt epäselväksi, miten sellaisesta noustaan?

“Rikki” tarkoittaa siis mielestäni juuri tätä, että pahat ajatukset tulevat mieleen kerta toisensa jälkeen, ja hyvät hetket ovat niin lyhyitä, että niillä ei pitkälle pötki. Jos omia ajatuksiaan ei voi valita, niin mikä tässä on ulospääsy?

Ajatus siitä, että “jos ihmiselle tulee toistuvasti mieleen samankaltainen ahdistava ajatus, hän on rikki”, perustuu useampaan täysin väärään lähtöolettamukseen.

1. VÄÄRÄ OLETTAMUS: “Ajatukset, jotka toistuvat, ovat jotenkin erityisiä verrattuna ajatuksiin, joita ajattelemme harvemmin tai emme ole koskaan ajatelleet aikaisemmin.”

Suurin osa päivän mittaan ajattelemistamme ajatuksista muistuttaa erehdyttävästi ajatuksia, joita olemme ajatelleet aikaisemmin. Meidän olisi mahdotonta operoida arjessa jos joutuisimme joka kerta miettimään uusiksi mitä mikäkin asia tarkoittaa: mikä ovi on ja mitä sillä tehdään, kuka kumppanimme on, mitä nälkä tarkoittaa ja mitä sille tehdään, miten kaupassa toimitaan, miten kuuluu vastata toisen tervehdykseen jne.

Sen lisäksi meillä kaikilla on vähemmän konkreettisia ajatuksia, jotka nousevat kerta toisensa jälkeen mieleen herättäen usein samankaltaisia tunteita.

Tässä esimerkkejä ajatuksista, jotka juolahtavat mieleeni tätäkin nykyä useita kertoja viikossa — tai jopa päivässä:

  • Mä rakastan niiiiin paljon tuota lasta.
  • Vitsi mä en nyt yhtään jaksaisi tuota lasta.
  • Mä olen niin onnellinen.
  • Mä haluan lakata olemasta
  • Maailmassa on niin paljon kauneutta.
  • Maailmassa on kyllä todella paljon vääryyttä.
  • Mä olen hyvä äiti.
  • Mä olen maailman paskin äiti.
  • Nyt mun pitää kyllä alkaa täsmällisemmäksi ja järjestelmällisemmäksi.
  • Ei tämä nyt ole niin vakavaa.

Oikeasti toistuvia ajatuksia on kymmeniä ellei satoja, mutta kirjoitin muistiin nämä, joita olen ajatellut viimeisen 24 tunnin aikana ja jotka ovat jotenkin ristiriidassa keskenään.

Jos lähtisin olettamuksesta, että se, että jokin ajatus toistuu tarkoittaa jotain tärkeää, voisi olla aika skitsofreeninen olo kun pitäisi ottaa nämä keskenään ristiriitaiset ajatukset vakavasti.

2. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Ajatukset jotka herättävät erityisen vahvoja ja ikäviä tunteita ovat enemmän “totta” kuin muut ajatukset ja siksi ne pitää ottaa vakavammin.

Millaiset ajatukset aiheuttavat fyysisesti vahvemmalta tuntuvan tunnetilan? Aivan oikein — kurjat tunteet.

Ja kurjat tunteet jotka kertovat aina hälytystilasta — eivät normaalista ajattelusta. Jos emme ole juuri tässä hetkessä akuutissa hengenvaarassa, kokemamme hälytystila on aina väärä hälytys, vaikka se kuinka tuntuisi aidolta vaaralta.

On FAKTA, että silloin kun meistä tuntuu pahalta, olemme alhaisessa mielentilassa eli taistele- tai pakene -tilassa, jossa aivomme ja ajattelumme ei toimi normaalisti.

Emme pysty enää näkemään mikä on oikein ja mikä väärin, tunnemme olevamme umpikujassa, josta ei ole ulospääsyä (vaikka joku muu voisi faktisesti osoittaa monia eri tapoja päästä ulos tilanteesta kunnialla), itsehillintämme ja itsekurimme ei toimi, tulkitsemme väärin toisten tunteita, emme pysty näkemään eroa hyvän ja paremman ja huonon ja huonomman välillä jne.

Kuten sanoin — tämä on käytännössä aina väärä hälytystila, joka menee itsestään ohi.

Mitä vähemmän teemme siitä ongelmaa, sitä nopeammin se menee ohi ihan itsestään.

MIKSI IHMEESSÄ antaisimme siis painoarvoa väärälle hälytystilalle?!

3. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Se, että meistä tuntuu pahalta on vaarallista, haitallista tai väärin ja siksi meidän pitää pyrkiä pääsemään eroon pahoista fiiliksistä.

Ahdistavat tunteemme ovat seurausta vain ohimenevistä ajatuksistamme. Ahdistavia tunteita aiheuttavat ajatuksemme eivät juuri koskaan kerro mitään tästä hetkestä.

Mennyt on mennyttä ja tulevaisuuden tapahtumia ei ole vielä tapahtunut. Niinpä menneisyys ja tulevaisuus voivat olla läsnä vain siten, että tässä hetkessä ajattelemme menneitä asioita tai kuvittelemme tulevaisuutta. Vaikka esimerkiksi menneen muistelu voi tuntua todella pahalta, sen herättämät vahvat tunteet eivät kerro oikeasta vaarasta.

Sen lisäksi useimmat ihmiset hakevat oma-aloitteisesti epämukavia tunteita esimerkiksi katsomalla kauhuelokuvia, thrillereitä, nyyhkyelokuvia, juoruamalla muiden ihmisten kokemalla kurjuudella, kuuntelemalla surullista musaa — ja kyllä, jopa muistelemalla menneitä ikäviä kokemuksia.

Miksi? Koska laaja tunteiden kirjo saa elämän tuntumaan täyteläisemmältä ja vivahteikkaammalta. Kun olemme hetken kokeneet pelkoa, jonka tiedämme jollain tasolla vaarattomaksi, koemme nauttivamme enemmän turvallisuudentunteesta jne.

4. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Ilman kurjia kokemuksia emme kokisi kurjia fiiliksiä.

Menemme alhaiseen mielentilaan useita kertoja päivässä, koska aivoissamme on hälytysjärjestelmä, joka on hyvin herkkä, muttei kovinkaan tarkka.

Melko pienet muutokset ulkoisessa tai sisäisessä ympäristössämme voivat käynnistää hälytystilan eli taistele- tai pakene -tilan.

Hälytystilan voi käynnistää muun muassa: verensokerin lasku, väsymys, surullinen biisi jonka kuulimme taustalla, vihaiset kasvot jotka näimme syrjäsilmällä, hormonitasojen muutos, välittäjäainetasojen muutos, väärin kuultu tai ymmärretty sivulause, kova ääni, uusi tilanne tai yllättävä tapahtuma (vaikka se pian paljastuisi positiiviseksi) ja lukemattomat ajatukset, joiden voi tulkita kielivän vaarasta.

Esimerkkejä ajatuksista, jotka sisäinen järjestelmämme saattaa virheellisesti tulkita vaaran merkiksi:

— Kylläpä nyt on mennyt epätavallisen pitkään hyvin.
— Täällä on oudon hiljaista.
— Tuo toinen käyttäytyy omituisesti.
— Miten mä olen näin onnellinen, vaikkei mulla ole siihen mitään syytä? (jos oletusarvona on että hyvään oloon tarvitaan jokin syy)

Toisin sanoen kaikki “perustilasta” poikkeava aktiivisuus ympäristössämme, kehossamme tai ajattelussamme voi käynnistää hälytysjärjestelmän eli viedä meidät hetkellisesti alhaiseen mielentilaan.

Tämä hälytystila ilmenee epämukavana fiiliksenä — tunteena, että “jotain on pielessä”. Jos muutos on dramaattinen — esimerkiksi kova ääni tilassa, jonka oletamme olevan hiljainen tai toisen aggressiivinen ja odottamaton hyökkäys meitä kohtaan — reaktiomme on nopeampi ja suurempi.

Ongelmana ei ole se, että hälytysjärjestelmämme käynnistyy niin helposti. Se on kalibroitu niin, että kun toteamme ettei vaaraa ole, hälytys kytkeytyy pois päältä ja palaamme perustilaamme mielenrauhaan.

Tällä on tarkoitus lajin säilymisen kannalta kaikissa eläimissä (ml. ihmisissä): meidän pitää reagoida nopeasti todelliseen uhkaan — mutta jos olemme koko ajan hälytystilassa, nääntyisimme pian toimintakyvyttömäksi ja jopa kuoliaaksi, koska hälytystila syö hirvittävästi energiaa ja tuhoaa kehoa. Siksi hälytystila käynnistyy herkästi, mutta menee myös nopeasti ohi, jos tajuamme ettemme ole todellisessa vaarassa.

Olennaista onkin se  mitä teemme hälytystilan käynnistyttyä.

Ensinnäkään emme voi juuri koskaan olla täysin varmoja mikä alunperin käynnisti hälytystilan.

Kyllä, esimerkiksi äkillinen kova ääni tai yllättävä tilanne voi hyvinkin näyttää olevan joskus pääsyy hälytystilan käynnistymiseen, mutta tällöinkään emme voi olla ihan varmoja siitä, ettemmekö olleet jo lähtökohtaisesti lievässä hälytystilassa esimerkiksi siksi, että ensin verensokerimme oli laskenut, mutta emme olleet ehtineet vielä kiinnittää huomiota sen tuomaan hermostuneeseen tunteeseen kehossamme.

Useimmiten hälytystila käynnistyy huomaamattomammin ja on voinut olla päällä jo jonkin aikaa, ennen kuin huomiomme kiinnittyy kehossamme olevaan outoon oloon. Huomattuamme että meillä on outo olo, alamme välittömästi ja automaattisesti etsiä jotain syytä siihen.

Tämän reaktion ideana on se, että jos eläisimme hengenvaarallisisssa olosuhteissa, kurja olo herkistäisi meidät huomaamaan oikean vaaran merkit ja valmistautumaan pakenemiseen tai taisteluun ennen kuin on liian myöhäistä.

Jos elämässämme tai tilanteessa jossa olemme ei ole sillä hetkellä mitään, mistä voisimme “syyttää” kummallista oloa, saatamme kuitata olon esimerkiksi nälkänä, väsymyksenä, lähestyvinä kuukautisina tai sitten vain ajatuksella “kas, olen alhaisessa mielentilassa syystä tai toisesta.”

Tällaiset ajatukset saavat meidät joko syömään, lepäämään tai ignoroimaan huonoa fiilistä, jolloin hälytystila kytkeytyy nopeasti pois ja palaamme mielenrauhaan.

Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun esimerkiksi alamme selittää alhaisen verensokerin tuottamaa kurjaa fiilistä jollain elämässämme olevalla kuvitteellisella tai ns. todellisella tekijällä: puolison käytöksellä, työn tylsyydellä, menneillä tapahtumilla.

Kun oletamme että voimme tietää miksi meillä on kurja olo ja että meillä on kurjaan oloon “hyvä syy”, fiiliksemme vain pahenee pahenemistaan, jolloin ajattelumme sumenee entisestään. Sitten alamme ajatella ajatuksia kuten:

— “En halua että minulla on paha olo.”
— “Olen viallinen koska minulla on paha olo.”
— “Minun pitää päästä jotenkin eroon tästä pahasta olosta.”
— “En voi muuttaa menneisyyttä ja siksi minut on tuomittu aina kokemaan tätä pahaa oloa.”

Ongelmanamme ei ole se, että meillä on ollut joskus ikäviä kokemuksia, vaan se, että selitämme näillä kokemuksilla mielentilan laskua, joka tapahtuisi myös siinä tapauksessa, ettei meillä olisi ikäviä kokemuksia. 

5. VÄÄRÄ OLETTAMUS: “Ajattelumme, tunteemme ja toimintamme määrittää sen, millaisia ihmisiä me olemme.”

Me emme ole ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme, vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii. Jos seuraat yhdenkään ihmisen ajattelua, tunteita ja toimintaa objektiivisesti yhtään pidemmän aikajakson ajan, tajuat miten hölmöä on lähteä määrittelemään ihmisiä heidän ajattelunsa tai toimintansa kautta.

Ajattelemme, tunnemme ja toimimme monin eri tavoin, joista osa on täysin ristiriidassa keskenään.

Jos alat kiinnittää objektiivisesti huomiota siihen, miten määrittelemme (lue: tuomitsemme) itseämme tai muita ihmisiä heidän ajattelunsa tai toimintansa perusteella, tajuat pian että muiden määritteleminen edellyttää sitä, että teemme heidän tietystä ajatuksestaan tai toiminnastaan painoarvoltaan tärkeämpää kuin muista saman henkilön ajattelemista ajatuksista ja harjoittamasta toiminnasta.

Esimerkki:

Läheisesi on puhunut sinulle lähes aina totta ja olet myös olettanut hänen olevan rehellinen. Eräänä päivänä hän sortuu alhaisessa mielentilassa kertomaan tavallista isomman valheen ja jää kiinni valheestaan. Valhe on mielestäsi niin iso, että nyt tuomitset ihmisen valehtelijaksi etkä enää usko mitään mitä hän sanoo — edes silloin kun hän puhuu totta. Mikä pahinta, saatat ajatella että myös ne totuudet, joita hän sanoi aiemmin ovat valhetta.

Oikeasti läheisesi ei ole rehellinen ihminen tai valehtelija — hän on vain ihminen, joka korkeassa mielentilassa kertoo aina totuuden ja joskus alhaisessa mielentilassa saattaa sortua valehtelemaan, koska pelkää kertoa totuuden.

Lukemattomat tieteelliset ja psykologiset tutkimukset ovat todistaneet, että täysin terveet ja normaalin aivotoiminnan omaavat ihmiset pystyvät tietyissä olosuhteissa ja tietyn ajatteluketjun myötä hirvittävään julmuuteen. Tämä on nähtävissä myös silloin, kun lähdetään katsomaan niiden ihmisten historiaa, jotka tekevät hirmutekoja sotaisissa olosuhteissa.

Suurin osa kriisitilanteissa julmuuksia tekevistä ihmisistä ei olisi voinut kuvitella paria vuotta aiemmin pystyvänsä vastaavanlaiseen kauheuteen. On tärkeää huomata, että julmuus edellyttää aina alhaista mielentilaa, joka on siis poikkeustila.

Toisaalta psykologiset kokeet todistavat, että jo yhdeksän kuukauden ikäiset vauvat pystyvät tunnistamaan ja tuomitsemaan epäoikeudenmukaisen käytöksen. Vähän yli yksivuotiaat lapset pystyvät samaistumaan toisen ajattelumaailmaan, vaikka se poikkeaa heidän ajattelustaan ja haluavat antaa toiselle mitä tämä haluaa.

On hyvä huomata, että ennen kuin lapsen ajattelu alkaa kehittyä niin, että hän uskoo aikuisten valheet siitä että ulkoiset asiat voivat saada hänet tuntemaan tietyllä tavalla, pieni lapsi on valtaosan ajasta korkeassa mielentilassa.

Kun olemme korkeassa mielentilassa eli olomme on rento, levollinen, avoin ja kirkas, aivomme toimivat täydellä teholla, näemme selkeämmin mikä on yleisinhimillisesti väärin ja mikä oikein, samaistumme paremmin muiden tunteisiin ja haluamme muille hyvää silloinkin, kun siitä ei ole meille suoranaista hyötyä.

Toisin sanoen käytännössä kaikilla ihmisillä on täysi kyky tehdä hyvää — ja pahaa. Se, kumpaa teemme määrällisesti enemmän riippuu siitä, otammeko vakavasti alhaisen mielentilamme ajatukset ja lähdemme toimimaan niiden perusteella vai emme.

Monet meistä on kasvatettu pitämään alhaisen mielentilan ajatuksia enemmän “totena” kuin korkean mielentilan ajatuksia, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö he voisi nähdä totuutta itsestään ja ajatuksistaan — ainakin jos joku osoittaa heille miten heidän mielialansa ja ajattelunsa oikeasti toimii.

Huom! Toki on mahdollista, että on ihmisiä, joilla esimerkiksi otsalohko on pysyvästi vaurioitunut synnynnäisen kehityshäiriön, synnytyksessä tapahtuneen hapenpuutteen tai onnettomuudessa tai sairaudessa saadun vamman myötä niin, että heiltä puuttuu kyky samaistua muihin ihmisiin, hillitä itseään tai nähdä mikä on oikein ja mikä väärin.

Mutta nämä ihmiset ovat häviävän pieni vähemmistö — ja jopa he tuntevat ajattelunsa siinä missä sinäkin ja useimmilla heistä on sama säätelyjärjestelmä, joka palauttaa heidät neurologisesti neutraaliin perustilaan.

Nämä ihmiset “pääsevät” yleensä myös hyvin varhaisessa vaiheessa suljettuihin laitoksiin, jotta eivät pääsisi enää satuttamaan muita ihmisiä.

6. VÄÄRÄ OLETTAMUS: “Voimme ajatella tietyistä asioista vain yhdellä ainoalla tavalla.”

Voimme ajatella mistä tahansa asiasta monella eri tavalla — ja usein jopa ajattelemme asioista monella eri tavalla, vaikka emme sitä alhaisessa mielentilassa yleensä muista.

Sillä hetkellä kun ajattelet “en voi ajatella tästä kuin tällä yhdellä tavalla”, olet väärässä ja yleensä jollain lailla alhaisessa mielentilassa.

Vaikka joku näyttää reagoivan aina samalla tavalla tietynlaisessa tilanteessa, se ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi joskus ajatellut asiasta toisella tavalla — saati etteikö hän voisi ajatella asiasta toisella tavalla.

Jos maailmassa olisi asioita, joista voi ajatella vain yhdellä tavalla, silloin kukaan ihminen ei voisi ikinä ajatella asiasta toisin. Minä en tiedä yhtään asiaa, josta joku ei olisi ajatellut toisella tavalla kuin joku toinen.

Jopa raiskauksen ja hirvittävän väkivallan uhrit pystyvät ajattelemaan kokemuksistaan jälkeenpäin neutraalisti tai jopa näkemään ne voimaannuttavina kokemuksina.

Miksi on vaarallista olettaa että joku on rikki?

Ensinnäkin on faktisesti väärin ja täysin epäloogista ajatella, että joku ihminen voi mennä emotionaalisesti rikki samalla tavalla kuin vaikkapa irtihakattu käsi on rikki tai pirstaleiksi mennyt lasi on rikki.

Ihmismielen erikoisominaisuuksiin kuuluu kyky päästä yli kauheista kokemuksista ja jopa kääntää ne voitoksi. Se juuri on pitänyt ihmiskunnan hengissä ja liikkeessä kaikki nämä vuosimiljoonat. Sinunkin esivanhemmissasi on lukemattomia ihmisiä, jotka ovat menettäneet läheisensä mitä karmivimmilla tavoilla — jo ihan lapsena. Siitä huolimatta he ovat jatkaneet elämää ja sukuaan niin, että sinä voit olla tänään lukemassa tämän kirjoituksen.

Toisten näkeminen rikkinäisinä kertoo ennen kaikkea sinun ajatusmaailmastasi — ei siitä, onko toinen rikki vai ei.

Aina kun näemme toisen tavalla tai toisella rikkinäisenä tai vajaana, asetumme itse hänen yläpuolelleen.

Tuomitsemme hänet sen perusteella mitä hän ajattelee ja tuntee alhaisessa mielentilassa, kun hänen ajattelunsa ei toimi kunnolla.

Teemme hänestä menneisyytensä vangin uskomalla, että hänen huonot fiiliksensä ovat jotenkin enemmän totta tai vaarallisempia kuin muiden kurjat fiilikset.

Kiellämme hänen synnynnäisen kykynsä tuntea hyvää oloa, mielenrauhaa, onnellisuutta ja rakkautta tässä ja nyt — olosuhteista riippumatta.

Kieltäydymme näkemästä hänen kykyään uuteen ajatteluun ja väheksymme hänen kapasiteettiaan löytää uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin.

Toisin sanoen nähdessämme toisen rikkinäisenä tai haavoittuneena näemme hänet vähäisempänä, heikompana, surkeampana, avuttomampana ja vajavaisempana ihmisenä kuin hän oikeasti on.

Samalla uskomme itse omaa alhaisen mielentilamme ajatteluamme.

Jos vielä satumme olemaan kasvokkain ihmisen kanssa, jonka uskomme sillä hetkellä olevan rikki, hän pystyy kyllä lukemaan asenteemme kasvoistamme, eleistämme ja äänensävystämme. Pahimmillaan viestitämme tätä täysin väärää ja väheksyvää asennetta jopa puheen tasolla.

Siitä riippuen missä mielentilassa kovia kokenut ihminen on meidät kohdatessamme, hän saattaa pahimmillaan alkaa jopa uskoa, että hänessä on jotain vikaa ja ettei hän voi kokea täyttä onnea, koska on kokenut mitä on kokenut.

Sillä hetkellä kun hän ajattelee että “olen viallinen”, hän tuntee olevansa viallinen. Sillä hetkellä kun hän ajattelee “en voi kokea täyttä onnea, koska olen kokenut kauheita asioita ja olen viallinen”, hän ei pysty kokemaan täyttä onnea.

Onneksi tämäkin ajatus menee aikanaan ohi ja hänellä on mahdollisuus saada yhteys omaan sisäiseen viisauteensa ja nähdä, että hänet rikkinäisenä näkevät säälijät ovat väärässä.

Silti mielestäni on moraalisesti väärin, että joku hyväätarkoittava typerys, joka ei ole koskaan tullut edes kyseenalaistaneeksi ajatusta että “ihminen voi mennä rikki”, menee edes hetkellisesti vahvistamaan kovia kokeneen ajattelua siitä, että hänessä on jotain vialla ja että hän joutuu kärsimään kovista kokemuksistaan koko loppuelämänsä.

Olet nyt lukenut tämän viestin ja toivottavasti ainakin alat epäillä, että ehkeivät ihmiset sittenkään voi mennä rikki.

Jos edelleen näet tietyt ihmiset edes vähän rikkinäisinä, suosittelen lämpimästi että teet mikä on oikein ja pysyt heistä kaukana kunnes pystyt näkemään heidät yhtä ehjinä, rakastettavina ja hyvinä kuin he ovat olleet jo syntyessään.

Jos taas pystyt näkemään heidät hyvinä, ehjinä ja rakastettavina ja ikäviä tunteita aiheuttavat ajatukset alhaisen mielentilan tuottamina ohimenevinä ajatuksina, tee heille palvelus ja tee se heille selväksi niin monella eri tavalla kuin sisäinen viisautesi sinua ohjaa tekemään.

Kiitos!

Jos haluat syventää ymmärrystäsi siitä, miten inhimillinen kokemus syntyy ja oikeasti auttaa muita ihmisiä kokemaan enemmän hyvää oloa, onnea ja rakkautta, tsekkaa Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi.

Ovatko nykynuoret masentuneempia kuin ennen?

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Eilen kävin puhumassa joukolle nuorison kanssa työskenteleviä ihmisiä inhimillistä kokemusta selittävästä kolmen prinsiipin mallista. Mallia on sovellettu erittäin menestyksekkäästi Jenkeissä muun muassa erilaisten ongelmayhteisöjen muuttamisessa toimiviksi, terveiksi yhteisöiksi. Linkitän kirjoituksen loppuun koskettavan ja silmiä avaavan englanninkielisen mini-dokumenttielokuvan aiheesta.

Eräs kuulijoista totesi keskustelun aikana, että hänen nuoruudessaan ei ikinä puhuttu masentuneista nuorista, kun taas tätä nykyä yksi jos toinen nuori syö masennuslääkkeitä.

Totta!

Jos olet yli 35-vuotias, muistele koulukavereitasi.

Kuinka moni näytti olevan kroonisesti masentunut? Entä kuinka usein kuulit nuorten itsemurhista?

Minä muistan nuoruudestani yhden tapauksen, joka saattoi olla itsemurha tai sitten känninen nuori vain käveli kuulokkeet korvilla junaradalla.

Olin itse hyvin paljon alamaissa varsinkin yläasteaikoina, jolloin vanhempani erosivat. Siihen aikaan kuitenkin pidettiin normaalina, että teiniä masentaa, vituttaa ja ahdistaa, joten asiasta ei tehnyt erityistä numeroa. Koska jollain tasolla oletin, että teiniangsti kuului asiaan ja menisi iän myötä ohi, en jäänyt jumiin kurjiin fiiliksiin.

Kolme viikkoa sitten Helsingin Sanomien nettisivuilla oli juttua tutkimuksesta, jonka mukaan onnellisuuden ihannointi tekee onnettomammaksi.

Ihmiset, jotka kokivat että yhteiskunta odottaa heidän olevan onnellisia, kokevat voimakkaampia ahdistuksen ja onnettomuuden tunteita kuin ne, jotka eivät oleta että heidän kuuluu olla onnellisia.

Tässä TED-videossa aivotutkija Sarah-Jayne Blakemore kertoo siitä, miten teinien aivot ovat voimakkaassa kasvu- ja kehitysvaiheessa, josta seuraa muun muassa tavallista suurempaa itsetietoisuutta (ja sitä kautta häpeän ja epävarmuuden tunteita), riskinottoa varsinkin kavereiden seurassa ja kyvyttömyyttä samaistua muihin.

Sarahin mukaan nuorille tyypillistä käytöstä ei saisi nähdä ongelmana, vaan tärkeänä osana nuorten kehitystä, jota on mahdollista tukea monin eri tavoin.

Tämä on erityisen tärkeä viesti Yhdysvalloissa, jossa nuorille määrätään tätä nykyä hurjia määriä vahvoja psyykenlääkkeitä — myös sellaisia, jotka on oikeasti tarkoitettu mm. skitsofrenian ja maanis-depressiivisyyden hoitoon.

Sen lisäksi Jenkeissä on alettu lääkitä myös uhmaikäisiä, jotta nämä eivät saisi raivokohtauksia.

Toisin sanoen Yhdysvalloissa näyttää olevan vallalla ajatusmalli, että negatiivisissa tunteet ovat paha asia ja että lasten ja nuorten kurjat tunteet ja voimakkaat tunteenilmaukset ovat ongelma, johon pitää puuttua tarvittaessa vaikka vahvoilla psyykenlääkkeillä.

Suomessa ei luojan kiitos vielä olla näin pitkällä, mutta näen että olemme ottaneet jo askeleita kohti tällaista kehitystä alkamalla puhua nuorten huonosta olosta vakavana ongelmana, sen sijaan että lähtisimme siitä, että nuorten kuuluu kokea kaikenlaisia vaikeita tunteita ja käyttäytyä typerästi.

Ovatko nykynuoret masentuneempia kuin ennen?

Kyllä ja ei.

Nykynuoret eivät ole lähtökohtaisesti sen helpommin masentuneempia tai ongelmallisempia kuin mitä murrosikäiset ovat olleet vuosituhansien ajan.

Väitän, että nykynuorten suurin ongelma on se, että heidän huonoista fiiliksistään ollaan tekemässä ongelmaa, joka pitää ratkaista.

Samalla tavalla kuin kaikki muutkin, teini-ikäiset tuntevat oman ajattelunsa. Se, mikä ajatus mieleemme juolahtaa tietyllä hetkellä riippuu valtavan monesta asiasta — mukaanlukien hormonaalisesta tilastamme.

Olennaista on huomata, että olipa fysiologinen tilamme mikä tahansa, sisäinen järjestelmämme pyrkii koko ajan kohti mielenrauhaa ja hyvää oloa. Toisin sanoen aina kun ajatuksesi ns. katkeaa, palaat hetkeksi neutraaliin tilaan, joka ei tunnu oikein miltään. Tämän neutraalin mielenrauhan tilan koet esimerkiksi silloin, kun olet juuri lopettanut pissaamisen, varsinkin jos sitä ennen sinulla on ollut kova pissahätä.

Olennaisempaa kuin se, mitä ajattelemme on nähdä ETTÄ ajattelemme ja tunnemme nimenomaan ajatuksemme, emme todellisuutta.

Toisin sanoen se, että teini-ikäinen tuntee ettei kukaan rakasta häntä kertoo siitä, että hän ajattelee ettei kukaan rakasta häntä — ei siitä, ettei kukaan oikeasti rakasta häntä.

Jokainen voi keskenään miettiä miten erilaisen tunnetilan ja toimintaa seuraavat kaksi ajatusta herättävät:

1. VAIHTOEHTO

Minua masentaa, ahdistaa ja hävettää, koska minulla on heikko itsetunto, tunnen olevani yksinäinen ja kärsin masennuksesta. Siksi minun pitää käydä terapiassa ja syödä psyykenlääkkeitä. Kukaan ei tiedä kuinka nopeasti paranen tästä.

Tunnen olevani epäonnistunut luuseri ja tuntuu epäreilulta, että juuri minun piti sairastua masennukseen. Ei mikään ihme, ettei kukaan tykkää minusta — ja se masentaa minua entisestään.

2. VAIHTOEHTO

Olen kokenut viime aikoina tavallista useammin ahdistusta, masennusta ja häpeää ja saanut hysteerisiä itku- ja raivokohtauksia, koska aivoni ovat rajussa kehitysvaiheessa. Tämä tuntuu todella ikävältä ja ehkä vähän pelottavaltakin, mutta on täysin normaalia ja luonnollista.

Vaikka minusta tuntuisi kuinka pahalta tahansa, paha olo menee aina itsestään ohi — ainakin hetkeksi. Vaikka minusta tuntuu ettei kukaan rakasta ja ymmärrä minua, se ei tarkoita että se on totta — ainoastaan että juuri sillä hetkellä olen syystä tai toisesta alhaisessa mielentilassa enkä pysty ajattelemaan selkeästi.

Vaikka usein pelkään että tulen hulluksi tai mieleeni juolahtaa ajatus, että haluan kuolla, se on onneksi vain ajatus, joka menee ohi. Melkein kaikilla ihmisillä tulee teini-iässä mieleen tällaisia ajatuksia. Samalla tavalla tämä kehitysvaihe menee itsestään ohi, jolloin minun on helpompi olla itsevarma enkä ahdistu enää niin usein ja helposti.

Miten nuoria kannattaa auttaa?

Minä väitän, että nuorille jos kenelle kannattaisi opettaa, että he tuntevat vain oman ajattelunsa — jopa silloin, kun “ulkoisessa maailmassa” asiat eivät ole lainkaan ruusuisesti.

Erityisen tärkeänä näen sitä, että nuorille tehdään selväksi, että hyvin voimakkaat mielialan vaihtelut kuuluvat murrosikään eivätkä ole vaarallisia, vaikka siltä kuohun keskellä tuntuukin.

Tähän liittyen olisi tärkeää opettaa, että emme pysty arvioimaan tilanteita ja syy- ja seuraussuhteita realistisesti silloin kun olemme jotenkin kiihtyneessä mielentilassa: joko ahdistuneita ja masentuneita tai hyperaktiivisia ja maanisia — vaan että olisi hyvä odottaa että mieli tyyntyy, ennen kuin lähtee tekemään mitään radikaaleja ratkaisuja tai vetämään isompia johtopäätöksiä.

Kaikkein tärkeintä olisi pointata ne hetket, jolloin he kokevat mielenrauhaa, onnea ja hyvää mieltä — ja näyttää, ettei heidän tarvitse tehdä mitään sen saavuttamiseksi.