Vievätkö rutiinit ilon elämästä?

Minä olen lähes koko elämäni suorastaan ylpeillyt sillä, miten minulla ei ole juuri mitään rutiineja. Nukuin koska huvitti. Kirjoitin usein ensin monta päivää putkeen, sitten en hetkeen taas ollenkaan. Söin mieleni mukaan.

Kaikki muuttui kun minusta tuli äiti.

Esikoisen unirytmit olivat ensi alkuun väärin päin. Hän nukkui päivät ja valvoi yöt. Parin kuukauden jälkeen tulin siihen tulokseen, että tarvitsimme paremmat päivärutiinit saadaksemme rytmin kääntymään.

Yhtäkkiä nainen, jolle sana “rutiini” oli herättänyt lähinnä mielikuvia vankilasta tai muusta vastaavasta instituutiosta, joutui nöyrtymään ja opettelemaan tietoisesti rutiinien rakentamista ja seuraamista.

Vuosien varrella olen oppinut pitämään paremmin rutiineista kiinni.

Välillä kun lasten nukuttaminen menee putkeen, koska sain pidettyä päivän rutiineista, voin sanoa melkein nauttivani rutiineista. Paino sanalla “melkein”.

Tänä vuonna haluaisin saada “automatisoitua” ison osan elämästäni niin, että asiat, joita joudun toistamaan päivästä ja viikosta toiseen menisivät miettimättä.

Kun listasin näitä toistuvia tehtäviä, listasta tuli pidempi kuin olin ajatellut.

Lähes kaikki listalla olevista asioista olivat sellaisia joita teen jo nyt, mutta usein sattumanvaraisessa järjestyksessä tai satunnaisemmin kuin haluaisin tehdä ne.

Suurin osa toistuvista tehtävistä liittyy lapsiin. Toiseksi eniten aikaa vievät kodinhoitoon liittyvät rutiinit. Sen lisäksi haluaisin ottaa käyttöön joitakin omaan hyvinvointiini liittyviä toistuvia juttuja.

Jos onnistuisin automatisoimaan kaikki suunnittelemani tehtävät, vähintään 60 % päivästäni tekisin samoja asioita miettimättä.

Helpottavaa?

Ei, vaan puuduttavaa.

Ihminen vai robotti?

Mitä ihmeen elämää on sellainen, että toimin valtaosan ajasta kuin robotti?

Samaan aikaan kaikki listalla olevat asiat olivat sellaisia, joiden tekeminen olisi kokonaisuuden kannalta hyödyllistä (päivittäin venytteleminen).

Osa niistä oli jopa jollain lailla välttämättömiä (lasten ruokkiminen).

Aamurutiineja läpikäydessäni mieleeni juolahti, että ehkä voisin nähdä rutiinit jonain muuna kuin rutiineina.

Mitä jos rutiinien sijaan ajattelisin ne rituaaleina tai seremonioina.

Ikään kuin “pyhinä toimituksina”, joiden tehtävänä on osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta perheelleni, kodilleni ja keholleni.

Juuri nyt tätä kirjoittaessani tajuan, että Marie Kondon mainiossa kirjassa “Konmari – Siivouksen elämänmullistava taika” Marie puhuu tästä tai ainakin samantyyppisestä lähestymistavasta. Todennäköisesti siemen tähän ajatukseen tuli alitajuntaani sieltä.

Hyvä ajatus, hyvä mieli

Koemme joka hetki vain sen mitä ajattelemme asioista — emme asioita suoraan.

Se että tekee samoja asioita päivästä toiseen on itsessään neutraali asia.

Jollain mittareilla mitattuna se voi olla toivottavaa (esim. tehokkuuden näkökulmasta), jollain mittareilla mitattuna epätoivottavaa (esim. seikkailun ja vaihtelun kannalta).

Minulle ajatus rakkaudella ja kiitollisuudella toistetuista rituaaleista ja seremonioista tuntuu paljon innostavammalta, kiinnostavammalta ja houkuttelevammalta kuin ajatus siitä että runnon läpi päivästä toiseen samoja rutiineja.

Toiminnan tasolla lopputulos on kutakuinkin sama: lapseni pysyvät hengissä, koti järjestyksessä ja kehoni paremmassa kunnossa kuin jos en tekisi samoja tehtäviä päivästä ja viikosta toiseen.

Henkisellä tasolla toinen lähtestymistapa saa elämän tuntumaan kauniilta, harmoniselta ja pyhältä. Toinen puuduttavalta oravanpyörältä, josta yritän vain selvitä jotenkin kunnialla läpi kunnes lapset ovat vanhempia.

Kumman lähestymistavan sinä valitsisit?

kauneuskokemuksessa

Miten ympäristösi auttaa sinua muutoksessa?

ymparistovaikuttaa

Tiedätkö miksi ruokakaupassa on lähes aina ensimmäisenä vihannesosasto ja viimeisenä karkkiosasto?

Koska kauppaan tullessa itsekurisi on vahvempi kuin lähestyessäsi kassoja. Et ole vielä kuluttanut henkistä kapasiteettiasi tekemällä valintoja (“ostanko tätä juustoa vai tuota”) joten et ostaisi niin helposti herkkuja kuin koko kaupan kierrettyäsi.

Jos sen lisäksi otat ostoskoriisi vihanneosastolta terveelliseksi tietämiäsi tuotteita, suklaahyllyn kohdalla yksi mielesi monista vääristymistä vakuuttaa sinulle että koska teit jo viisaan valinnan (= otit kasviksia), pieni pahe on tavallaan oikeutettu…

Ympäristömme vaikuttaa toimintaamme joka hetki enemmän kuin tiedämme.

Tietyt esineet voivat muistuttaa meitä tekemättömistä tehtävistä tai houkuttaa kiusauksiin.

Värit joita näemme, äänet joita kuulemme ja hajut joita haistamme myötävaikuttavat siihen, minkä ajatuksen alitajuntamme tuuppaa seuraavaksi tietoisuuteemme.

Lisäksi mielemme arvioi asioiden määrää, hyvyyttä ja hyödyllisyyttä suhteessa muuhun ympäristöön.

Amerikassa kaikki on suurempaa – mutta kuinka paljon suurempaa?

Kun muutin aikanaan Jenkkeihin, painoni lähti ensialkuun nousuun. Kävin siellä useammin ravintolassa syömässä ja ostin kaupasta enemmän valmiita ruoka-annoksia kuin Suomessa. Tiedostin että amerikkalaiset annoskoot olivat tuplasti suurempia kuin Suomessa, mutta silti söin lautaseni tyhjäksi.

Koska en halunnut lihoa, aloin tietoisesti syödä annoksista vain puolet ja pyytää ravintolasta loput ruoat mukaan. Kun sekään ei auttanut, lisäsin liikuntaa, aloin tehdä enemmän itse ruokaa, kytätä tarkemmin aterioiden sisältöjä ja muutenkin tiedostaa enemmän mitä söin milloinkin.

Kun palasin ensimmäistä kertaa Suomeen ja menin ravintolaan syömään, järkytyin nähdessäni annokseni koon. Se näytti surkean pieneltä! Jouduin kysymään muilta seurueen jäseniltä mitä mieltä he olivat annokseni koosta. Oliko se heistä pieni? Ei ollut, vaan normaali.

Yhtäkkiä ymmärsin miksi painonhallinta oli aluksi ollut Amerikassa niin vaikeaa. Annoskoot eivät olleet tuplasti suuremmat kuin Suomessa vaan 3–4 kertaa suuremmat!

Söin pieneltä näyttävän annoksen kokonaan. Hämmästyksekseni huomasin olevani sen syötyäni täysin kylläinen. Nyt kun olen asunut taas Suomessa vuosia, samaisen ravintolan annokset näyttävät silmiini varsin runsailta.

Tutkijat ovat havainneet saman ilmiön useammassa eri tutkimuksessa. Mitä isomman annoksen tai suuremman valikoiman saat ruokaa eteesi, sitä enemmän sitä syöt. Siksi lautasten vaihtaminen pienempään auttaa tutkitusti laihtumaan (jos ruokavalion sisältö ja liikunnan määrä pysyy samana).

Helpommat aamut

Yksi tulevan vuoden tavoitteistani on järjestää kotini niin, että se tukisi mahdollisimman paljon elämääni edistäviä valintoja ja vaikeuttaisi tyhmien valintojen tekemistä. Aloitin muutokset makuuhuoneesta.

Vielä muutama päivä sitten makuuhuoneemme lattia oli täynnä vaatekasseja ja vaatekoreja. Ajatuksena kun oli lajitella lastenvaatteet ja pyykit siellä. Huono ajatus.

Aamuisin tarvitsemani laitteet olivat sängyn vieressä olevassa keossa edellisen päivän vaatteiden ja kylpytakin kanssa. Vaatelipaston päällä oli kaikenlaista krääsää, josta 80 % kuului muihin huoneisiin.

Makuuhuoneemme on nyt siivottu ja järjestetty niin, että aamuni lähtisivät liikkeelle mahdollisimman helposti ja innostavasti.

Sänkyni vieressä on laturit kännykälle ja Fitbit Surge -aktiivisuusrannekkeelleni,  jotta muistan ladata ne seuraavaa päivää tai viikkoa varten.

Mittaan heti herättyäni sydämen sykkeen vaihteluvälin eli HRV:n. HRV kertoo minulle kehoni rasitustilan. Muistan mitata sen koska sängyn vieressä on laatikko, jossa on sykemittarini sekä kotelo johon olen illalla laittanut silmälasini. Samassa laatikossa on myös ns. oranssit lasit jotka blokkaavat kännykästä tulevan sinisen valon iltaisin.

Sängyn vieressä on vesipullo ja sängyn alla lapsilta piilossa oleva kätkö aamulääkkeelleni, jotta saan otettua sen heti herättyäni.

Kun nousen sängystä, näen ensimmäiseksi vaatelipaston päällä olevassa korissa kuivahierontaharjani ja itse tekemäni vartalovoiteen.

Ihoni on laadultaan todella kuivaa ja minulla on taipumus talirauhasten sarveistappeihin (keratosis pilaris) eli pieniin näppyihin reisissä, pohkeissa ja käsivarsissa. Päivittäinen kuivahieronta ja rasvaus auttavat vähentämään tämän vaarattoman mutta ruman ihottuman määrää.

Lipaston vieressä on kori, jossa on aamutakkini. Laitan sen päälle ja käyn pissalla ja päästämässä koiran ulos (jos mies ei ole jo niin tehnyt).

Palaan ylös, laitan aamutakin koriin ja nousen lipaston toisessa päädyssä olevalle vaa’alle.

Punnitseminen on vanha tapa, joka auttaa bongaamaan elämäntavoissani tapahtuneet pienet muutokset jotka muuten huomaisin vasta kun paino on noussut minun makuuni liikaa.

Vaatelipastossa vaatteet on lajiteltu laatikoihin tavalla, josta löydän nopeasti ja helposti haluamani. Myös puhtaiden vaatteiden takaisin laittaminen on tehty mahdollisimman helpoksi.

Karsin jo viime keväänä kaikki vaatteeni Marie Kondon Konmari-järjestelmällä niin vähiin, että oman vaaterumban pyörittäminen on naurettavan helppoa. (Ikävä kyllä samaa ei voi sanoa lasten vaatteista.)

Sen lisäksi huoneen nurkassa on tuoli, jonne voin päivän päätteeksi laittaa vaatteet joita aion käyttää seuraavana päivänä uudestaan.

Sängyn ja oven välissä on iso tyhjä tila, johon hommasin eilen maton. Ainakin tänä aamuna tila suorastaan houkutteli tekemään aamuvenytyksiä ja pari aurinkotervehdystä.

Sängyn sivuilla ja jalkopäässä on niin paljon tilaa, että sängyn petaaminen on helppoa.

uusijarjestys

Ainakin parin ensimmäisen aamun perusteella voin sanoa että uudenlainen järjestys huoneessa tekee aamurutiinien läpikäymisestä helppoa ja sujuvaa. Aikaa ei mene yhtään tavaroiden etsimiseen tai edes oikean järjestyksen muistamiseen.

Seuraavaksi pitäisikin sitten ottaa haltuun lasten aamurutiinit ja omat iltarutiinit.

Miten sinä olet järjestänyt oman ympäristösi tukemaan parempia elämäntapoja? Entä miten ympäristösi vaikeuttaa ns. ruodussa pysymistä?