Rakkauskirje Hotelli Punkaharjulle (ja vähän Saimi Hoyerillekin)

Reilu kuukausi sitten Facebookissa tuli vastaan ilmoitus Jani Toivolan Rohkeutta ja Unelmia viikonloppuretriitistä tms. Hotelli Punkaharjulla.

Facebook-kaveristoni on sellaista, että feediini ilmestyy usein kaikenlaisia mainoksia self help -kursseista. Useimmiten ne lipuvat silmieni ohi muistijälkeä jättämättä.

Jostain syystä jokin tässä ilmoituksessa kuitenkin kolahti. Luin ilmoituksen kunnolla ja ihmettelin, mikä ilmoituksessa niin vetosi — minulla kun on jo niin rohkeutta kuin unelmia.

Olisin ehkä jättänyt asian sikseen, jos kälyni ei olisi paria päivää myöhemmin jakanut samaista ilmoitusta ja kysellyt lähteekö joku messiin. Nyt sisäinen fiilis oli niin vahva, etten empinyt hetkeäkään vaan soitin samantien kälylle ja sanoin “lähdetään”.

Viikko sitten perjantaina matkasimme kälyn kanssa junalla kohti Punkaharjua. En ollut koskaan ennen käynyt siellä, ja vasta äskettäin olin saanut DNA-sukututkimuksen avulla selville, että isäni äidin isoisän suku oli kotoisin Punkaharjun vieressä olevan Säämingin ja Kerimäen seuduilta. (Ja vasta tätä kirjoitusta tehdessäni huomasin, että itse asiassa 7 sukupolvea sitten yksi sukuhaara asui Kauvonniemellä Punkaharjulla!)

Olin lukenut netistä hehkutuksia Hotelli Punkaharjusta. Olin myös katsonut ja etsinyt kuvia hotellista, joka näytti ihan kivalta ja kodikkaalta, mutta rehellisesti sanottuna ei mitenkään ihmeelliseltä. Niinpä olin henkisesti varautunut siihen, että paikka olisi ihan jees, mutta ei mikään ihmeellinen elämys. Onneksi olin väärässä.

Miksi Hotelli Punkaharju on maaginen paikka

Hotelli Punkaharju on niitä paikkoja, joille mikään kuva ei tee oikeutta, koska paikan fiilis syntyy jostain muusta kuin vain siitä, miltä siellä näyttää.

Paikka itsessään miellyttää kyllä silmää monin eri tavoin, mutta on paljon enemmän kuin upeat hongat, harjumaisema ja puiden välissä kimalteleva järvi. Tai todella laadukkaasti, tyylitajuisesti, harmonisesti ja silti persoonallisesti ja hauskasti sisustettu hotelli.

Koska en ollut ennen ollut Punkaharjulla tai edes vastaavissa maisemissa, jo viimeinen junamatka Parikkalasta Luston asemalle ja sitten lyhyt ajomatka (1,5 km) juna-asemalta hotellille olivat jännällä tavalla sykähdyttäviä. Jokin isoissa suorarunkoisissa hongissa, kumpuilevassa maastossa ja sieltä täältä näkyvistä järvistä kolahti kummallisella tavalla 37,5 % savolaiseen sieluuni.

Hotelli Punkaharju näyttää ulospäin isolta vanhalta pitsihuvilalta. Koska hotellin paraatipuoli on järvelle päin, ensivaikutelma paikasta on “ihan kiva” ja kotoisa, muttei mitenkään tajunnan räjäyttävä.

Astuimme sisään hotelliin respaan johtavista ovista. Aula oli siisti ja hyvin hoidettu, muttei vieläkään mikään “ooh” -kokemus. Ennen kuin heitimme kamat mukavaan hotellihuoneeseen, lähdimme tsekkaamaan missä ravintola on. Ja siitä alkoikin sitten ihastuksesta huokailu.

En halua spoilata hotelliin lähtevän kokemusta yksityiskohdilla, mutta tässä on mielestäni yksi syy Hotelli Punkaharjun viehätysvoimaan: yhden jos toisen kulman takaa avautuu yllättäen erilaisia kiinnostavasti sisustettuja tiloja.

Eli esimerkiksi kävellessäni suoraa valkoista käytävää, jonka seinällä on kiinnostavia vertailuvalokuvia hotellin ympäristöstä n. 100 vuoden takaa ja nyt, minut yllättää iloisesti käytävän toisella reunalla avautuva älyttömän kodikas lounge-alue.

Hotellin sisustuksessa yhdistyy fantastisella tavalla sen alkuperäiset sisustusratkaisut (esim. ruokasalin katto), hotellihuoneiden ja julkisten tilojen antiikkihuonekalut, moderni design (tsekkaa lounge-alueen pöydät ja ruokasalin lamput), suomalainen lasitaide (tsekkaa lounge-alueen lamput ja ruokasalin maljakot) sekä taide.

Eri miljööt näyttävät hyvältä jo ensisilmäyksellä ja sitten kun katse kiinnittyy yksityiskohtiin, aistielämys vahvistuu.

Sama tunnelma jatkuu ulkona. Hotellin sijainti harjun päällä johtaa siihen, että maisema näyttää hyvinkin erilaiselta siitä riippuen missä kohtaa harjua on ja katsooko ylös vain alaspäin.

Hotellin henkilökunta on huikeaa — ystävällistä, lämmintä ja silti persoonallista ja selvästi jalat maassa. He puhuvat lämpimään sävyyn pomostaan Saimista (mistä lisää myöhemmin).

Ruoka on ihan mielettömän hyvää ja siinä käytetään kekseliäästi niin paikallisia ruoka-aineita kuin sesongin kasviksia. Ikävöin edelleen lauantai-illan viiden ruokalajin illallisella ollut sienikeittoa. En tajua miten se oli niin mielettömän hyvää. Kälyni puolestaan addiktoitui tatti-suklaakekseihin.

Hotellissa on joka puolella pieniä yksityiskohtia, joista näkee, että joku on oikeasti miettinyt millainen on unelmien hotelli ja toteuttanut sen.

Esimerkkinä vaikkapa laadukkaat käsisaippuat, asiakkaiden lainattavaksi tarkoitetut sateenvarjot ulko-oven vieressä ja julkisten tilojen vessan erinomainen kuukautissuojavalikoima (pieni asia jolla voi olla suuri vaikutus sopivalla hetkellä).

Sen lisäksi väitän, että hotellia ympäröivässä ilmassa on jotain aivan erityistä. Siis kirjaimellisesti.

Eri tutkimusten mukaan metsä ja varsinkin mäntyjen ja muiden havupuiden erittämät kemikaalit (“phytoncide”) näyttävät laskevan stressihormonitasoja, parantavan keskittymiskykyä ja vahvistavan kehon puolustusjärjestelmää. Ei ole sattumaa, että suomalaiset keuhkoparantolat perustettiin aikanaan juurikin mäntymetsien keskelle.

Toisena iltana oloni oli niin oudon euforinen, että vaikka se varmasti selittyi osin loistavalla seuralla, mahtavalla ruoalla, kauniilla miljööllä ja saunajoogalla, väitän, että myös meitä ympäröivä ilma vaikutti positiivisesti hermostooni.

Jani Toivolan Rohkeutta ja Unelmia

Varsinainen kurssi oli myös kokemus, jota on vaikea kuvata sanoin. Minulle tärkeämpää kuin mitä Jani puhui ja mitä harjoituksia teimme, oli se maaginen yhteydentunne, joka meidän osallistujien välille syntyi.

Oikeastaan ei tee mieli puhua itse “kurssista” sen enempää, koska uskon, että jos yksikin osallistuja olisi puuttunut tai ollut erilainen, koko ryhmän dynamiikka ja sitä kautta kokemus olisi ollut toinen. Ei välttämättä huonompi, mutta erilainen.

Sen vain sanon, että olen vieläkin jotenkin ällikällä lyöty siitä, mikä henki meidän ryhmäläisten kesken syntyi ja millaisia muutoksia näimme toisissamme viikonlopun aikana.

En koe olevani rohkeampi tai unelmoivani enemmän kuin ennen viikonloppua, mutta silti koen saaneeni enemmän irti viikonlopusta kuin uskalsin toivoa.

Janilla on seuraava kurssi Porvoossa lokakuussa 2017. Käsittääkseni se on jo ohjelmaltaan vähän erilainen kuin meillä, mutta varmasti tsekkaamisen arvoinen.

Uskomattoman upea Saimi Hoyer

Lopuksi on vielä pakko hehkuttaa Hotelli Punkaharjua pyörittävää Saimi Hoyeria, joka viime viikonloppuna pääsi mun henkilökohtaiseen “Upeimmat naiset ikinä” -kunniagalleriaan.

Tutustuin Saimiin päällisin puolin syksyllä 2005, kun lähdimme isommalla seurueella ikimuistoiselle reissulle Pietariin juhlimaan valokuvaaja Olga Poppiuksen valokuvanäyttelyä, jossa Saimi oli mallina. Tuohon aikaan Saimi tunnettiin ensisijaisesti kansainvälisen tason huippumallina.

Tuolloin Saimista jäi fiilis, että hän oli erittäin energinen, rohkea, itsevarma ja kova mimmi, mutta että hänen energiansa oli arvaamaton kuin hurrikaani. Samaan aikaa ihailin Saimin itsevarmuutta ja tyylikkyttä ja pelkäsin hänen terävyytään. Niinpä pysyttelin reissun ajan kunnioittavan välimatkan (lue: turvavälin) päässä hänestä.

Koska jostain syystä en ole koskaan tuntenut minkäänlaista mielenkiintoa muotia tai ylipäätään vaatteita kohtaan ja harvemmin luen kotimaisia naistenlehtiä, en ole seurannut Saimin tekemisiä käytännössä lainkaan viime vuosina.

Niinpä mielikuvani hänestä perustui ensisijaisesti vuosien takaiseen kohtaamiseen ja tapaaminen kaikkien näiden vuosien jälkeen jännitti.

Hukkaan meni hyvä jännitys. Saimi oli vähintään yhtä energinen, rohkea ja itsevarma kuin 12 vuotta sitten, mutta nyt hänen energiallaan tuntui olevan selkeä suunta, mikä antoi sille vakautta, lämpöä ja positiivista voimaa.

Näin viikkoa myöhemmin huomaan, että kaikista viikonloppuna kuulemistani koskettavista kertomuksista mieleeni jäi pyörimään eniten Saimin tarina siitä miten äitiys, vakava sairastuminen, maalle muutto ja lopulta vahva kutsumus huolehtia historiallisesta hotellista olivat muuttaneet häntä. Raa’asta jalokivestä oli hioutunut täydellinen timantti.

Vaikka ensimmäiset 1,5 vuotta Hotelli Punkaharjun emäntänä eivät ole todellakaan olleet helppoja, olen todella iloinen siitä, ettei Saimi, hänen puolisonsa ja muu tiimi hotellin takana antanut periksi. Heidän rakkautensa historiallista paikkaa kohtaan näkyy ja tuntuu.

Minulla on todella vahva fiilis siitä, että Saimi on laittanut alulle jotain niin huikeaa, että vuosien päästä Punkaharju tullaan tuntemaan (taas) yhtenä Suomen tärkeimmistä matkailukohteista.

Missaat mielestäni jotain olennaista, jos et käy ainakin kahvilla Hotelli Punkaharjussa. Upeista puitteistaan huolimatta sinne on helppo mennä sellaisena kuin on — oli sitten valtionpäämies, moottoripyöräilijä tai pienten lasten äiti maalta. Itse en malta odottaa, että pääsen sinne taas uudestaan.

Ja vaikka tämä hehkutus saattaa tuntua vähän överiltä, niin se kumpuaa täydestä sydämestä — maksoin viikonlopusta täyden hinnan enkä saanut tai ole saamassa mitään alennuksia tai muita etuja. Hotelli Punkaharju on vain niin upea paikka, että toivon, että jokainen suomalainen kävisi kerran elämässään ainakin tsekkaamassa sen.

Elämän merkitys, kauhukertomus ja X-Files

Viimeisen seitsemän päivän aikana olen kuunnellut vaihteeksi valtaosan vapaa-ajasta äänikirjaa ja vähemmän podcasteja. Niinpä viikon suosituksiin mahtuu hauskan podcastin lisäksi inspiroiva äänikirja ja kuumottava blogikirjoitus.

Merkityksellinen elämä

Kuluneen viikon aikana olen kuunnellut melkein loppuun John C Maxwellin kirjan Intentional Living.

Sinun elämälläsi ei ole ennaltamäärättyä merkitystä. SINÄ saat ihan itse päättää mikä tekee elämästäsi merkityksellistä.
Sitä kuunneltuani olen fiilistellyt sillä, miten elämälläni ei ole mitään ennaltamäärättyä merkitystä vaan että halutessani voin luoda elämälleni minkä tahansa merkityksen.

Välillä kun kuuntelee ihmisten kertovan miten he etsivät kutsumustaan, elämän tarkoitusta tms., he tuntuvat olettavan että jossain muualla on jo määritelty mikä heidän elämäntehtävänsä on. Että ennen kuin he voivat elää merkityksellistä elämää, heidän pitää jotenkin saada salapoliisin tavoin selvitettyä mikä se on.

Kun oikea kysymys olisi “minkä merkityksen MINÄ HALUAN antaa elämälleni?”

Ja sitten alkaa elää elämää, joka tuntuu itsestä merkitykselliseltä, vaikka äiti, kaverit, naapurit tai ns. suuri yleisö olisi sitä mieltä, ettei se mitä teet ole hyödyllistä, järkevää tai tärkeää.

Toisin sanoen sinun kokemuksesi elämän merkityksellisyydestä syntyy oman ajattelusi kautta — ei siitä mitä muut ajattelevat.

Voiko hullu tietää olevansa hullu?

Viikon kuumottavin ja ihmismielen vääristymiä pelottavasti kuvaava blogikirjoitus on  koomikko Juha Kurvisen tarina siitä, miten hänet passitettiin mielisairaalan suljetulle osastolle väärin perustein eikä meinattu sen jälkeen päästää pois.

Yksi ihmismielen monista vääristymistä on hakea todisteita sen puolesta, minkä se uskoo todeksi.

Tämä pätee myös sairaaloissa, joissa lääkärit helposti jatkavat hoitolinjaa sen perusteella, mitä aikaisemmat lääkärit ovat kirjanneet tiedostoihin — siitä riippumatta oliko alkuperäinen diagnoosi oikea vai väärä.

Jon Ronsonin dokumentaarisessa kirjassa The Psycopath Test eräs nuori mies passitettiin mielisairaalaan psykopaatin papereilla, koska esitti mielisairasta selvitäkseen ilman vankeusrangaistusta vedettyään jotakuta turpaan.

Hän veti roolinsa niin hyvin, että joutui suljetuksi mielisairaalaan monta kertaa pidemmäksi aikaa, kuin mitä olisi joutunut vankilaan. Kaikki mitä mies tekee tulkitaan todisteeksi hänen psykopatiastaan — jopa silloin kun hän käyttäytyy täysin samalla tavalla kuin “tavallinen ihminen”.

X-Files ja järkyttävä paljastus The Blacklist -sarjasta

Kun haluan vain rentoutua ja nauraa, kuuntelen The Nerdist -podcastia, jossa koomikko-juontaja-näyttelijä Chris ja hänen kaverinsa Matt (plus muut studiosssa olevat henkilöt) haastattelee erilaisia luovien alojen ihmisiä. Vieraana on erityisen usein näyttelijöitä ja koomikoita, joilla on sana hallussa. Keskustelu rönsyilee niin luovuudesta seksiin kuin huonosta huumorista vieraan kipeimpiin elämänkokemuksiin.

Viimeisen viikon aikana nautin erityisesti mm. X-Files ja Californication -sarjoista tutun David Duchovnyn haastattelusta jossa puhuttiin mm. X-Filesin tunnarista, siitä miten David on melkein väitellyt tohtoriksi runoudesta ja rakastamani The Blacklist -sarjan Reddingtonia näyttelevästä James Spaderista, jonka tajusin vasta tämän podcastin myötä olevan sama heppu joka oli Pretty in Pinkissä nuorena pahiksena! Argh!

jamesspadervertailu

Hullu suomalainen, trendikkäin aamiainen ja miksi aika on kalliimpaa kuin raha

Kuuntelen joka päivä podcasteja eli nettiradio-ohjelmia ajaessani autoa ja tehdessäni rutiinihommia.

Saan niistä käytännössä aina jotain uusia ajatuksia ja näkökulmia. Tässä esimerkkinä kolme viimeiseltä viikolta parhaiten mieleen jäänyttä lähetystä.

Kaikki kuuntelemani podcastit ovat englanniksi. Uskon että vähän huonommallakin kielitaidolla niistä voi saada jotain irti — jos ei muuta niin hieman paremman kyvyn kuunnella englanninkielistä puhetta.

Spartan Up! ja Sami Inkinen

Joskus pitää kuunnella ulkomaisia podcasteja löytääkseen kiinnostavia suomalaisia tyyppejä.

Olin törmännyt start up-maailmassa vaikuttavan Sami Inkisen nimeen siellä sun täällä, mutten ollut koskaan kuullut miehen puhuvan.

Spartan Up! -podcast on uusimpia suosikkejani. Siinä vaativia Spartan race -kestävyyskilpailuja järjestävä Joseph “Joe” de Sena tiimeineen haastattelee kiinnostavia ihmisiä, jotka ovat jotenkin ylittäneet itsensä.

Uusimmassa osassa haastateltavana on siis Kaliforniassa asuva Sami Inkinen.

Sami Inkinen souti vaimoineen Kaliforniasta Hawaiille soutuveneellä. Kyllä, luit oikein. Soutuveneellä.

(No okei, merikäyttöön suunnitellulla supermodernilla veneellä, mutta soutaen yhtä kaikki.)

Matka kesti kaksi kuukautta ja noin 4000 km.

Eikä siinä vielä kaikki. Pariskunta kampanjoi souturetkellään sokeria vastaan.

Osoittaakseen ettei tällaiseen urheilusuoritukseen tarvita mitään energiageelejä, sokeria tai viljaa, he elivät koko reissun pähkinöillä, kuivatulla lihalla, laardilla, kookosöljyllä, sokerittomalla suklaalla yms. runsaasti energiaa ja ravinteita mutta vähän sokeria sisältävillä aidoilla ruoilla.

Yksi Samin ajatuksista, joka jäi erityisesti mieleen on tämä:

yksi tärkeimmistä asioista mikä erottaa menestyneimmät yrittäjät epäonnistuneista yrittäjistä on se, että menestyneet yrittäjät eivät koskaan antaneet periksi.

Tämä pätee mielestäni myös elämäntapojen ja omien toimintamallien muuttamiseen. Onnistut jos et anna periksi.

Kuuntele podcast täällä.

#girlboss radio ja Jessica Koslow

Nasty Gal nettivaatekaupan perustaja, #girlboss-kirjan kirjoittaja ja #girlboss-podcastin vetäjä Sophia Amoruso on yksi tuoreimmista lemppari-netti-ihmisistäni.

Hän haastattelee #girlboss-podcastissaan menestyneitä naisia.

Olen nauttinut ja inspiroitunut jokaisesta #girlboss-jaksosta.

Uusimmassa jaksossa Sophia haastattelee Los Angelesin (tai ehkä koko Jenkkien) hoteimman aamiais- ja lounaspaikan Sqirlin perustajaa kokki Jessica Koslowia.

Jessican tie taitoluistelijasta Losin kiinnostavimman aamiaispaikan omistajaksi ilman virallista kokin koulutusta oli kiehtova.

Lisäksi jakso innosti miettimään tarkemmin aamiaiseen panostamista.

Tai mitä marjapuskia voisin istuttaa puutarhaamme hilloamista varten.

Sekä tietysti suunnittelemaan matkaa Losiin jotta pääsisin kokeilemaan Jessican aamiais- ja lounaspaikan herkkuja itse.

Pidin Jessican ideasta käyttää itse tekemiään säilykkeitä ravintolassaan. Näin hän voi käyttää esimerkiksi hedelmiä, joihin muut kokit eivät koska, koska ne ovat kolhiintuneet matkalla. Tai porkkanan varsia tai muita osia, jotka normaalisti heitettäisiin pois.

Ja mikä se hotein aamiainen on? Karppaajat ja vegaanit vapiskaa: se on riisikulho kananmunalla ja fetalla sekä viiniheinäpestolla (sorrel pesto). Odotan hulluna kevättä kun oman puutarhani viiniheinät alkavat taas kasvaa.

Kuuntele Jessican osa täällä.

The Tim Ferriss Show ja Naval Ravikant

Suosittelen kuuntelemaan sekä start up -enkeli Naval Ravikantin ensimmäisen haastattelun sekä hänen tuoreen q&a-monologinsa jos sinua kiinnostaa start up -yrittäminen, onnellisuus, vauraus tai hyvä elämä.

The Tim Ferriss Show on ykköslempipodcastini. Navalin jaksot ovat sen parhaimmistoa.

Naval Ravikant on menestynyt start up -yrittäjä ja sijoittaja, joka puhuu todella avoimesti, rehellisesti ja suoraan elämästään ja start up -yrittämisestä.

Molemmat osat olivat täynnä niin hienoja ja mielenkiintoisia ajatuksia, että pitäisi melkein litteroida koko juttu tähän, jos niitä alkaisi listata.

Yksi pysäyttävimmistä ajatuksista oli se, että varsinkin tullessamme vanhemmaksi, aika tulee arvokkaammaksi kuin raha.

Tätä Navil demonstroi kysymällä menestyneiltä kavereiltaan seuraavan kysymyksen:

kuinka monta vuotta sinun pitäisi saada elämääsi lisää, jotta antaisit kaiken menestyksen ja rahan, mitä olet saavuttanut (mutta saisit pitää kaikki rakkaasi, hyvän fyysisen kunnon ja tietotaidon, jolla voit hankkia omaisuutesi takaisin).

Nuoremmat ihmiset sanoivat ehkä viisi tai kymmenen vuotta, mutta mitä vanhemmasta ihmisestä oli kyse, sitä arvokkaampaa aika hänelle oli.

Jotkut olisivat olleet valmiita antamaan koko jättiomaisuutensa, jos se antaisi heille yhden vuoden lisää aikaa rakkaidensa kanssa.

Navil sanoo myös olevansa paljon tarkempi siitä, mihin hän käyttää aikansa, kuin mihin hän käyttää rahansa. Rahaa hän uskoo saavansa aina tarvittaessa lisää. Hänen aikansa tällä planeetalla on rajallinen.

Niin kuin on sinun ja minunkin.

Kuuntele Naval Ravikantin ensimmäisen haastattelu täällä ja hänen q&a-monologinsa täällä.

Mitä hyviä podcasteja sinä olet kuunnellut viime aikoina?