Avainsana: Terrorismi

Eilen Turussa mies puukotti kymmentä ihmistä, joista kaksi kuoli. Kun kuulin ensimmäistä kertaa iskusta, toivoin, että tekijän motiiviksi paljastuisi mielisairaus, vaikka mustasukkaisuuteen yhdistettynä. Mitä enemmän tietoa tapauksesta alkoi tihkua niin virallisia kuin epävirallisia kanavia pitkin, sitä pahemmalta tilanne alkoi näyttää.

Eilen viralliset tahot yrittivät vielä vakuuttaa, ettei kyseessä ollut terrorismi, mutta tänään viesti oli toinen. Kun kuulin, että tekoa tutkitaan terrori-iskuna, minua alkoi itkettää ja vituttaa.

Miksi olen pelännyt ensimmäistä terroristi-iskua?

Joka kerran kun maailmalta on tullut uutisia terrorismista, olen ajatellut ”on vain ajan kysymys kun näin käy täällä”. No, nyt se aika tuli.

Sinällään ei ole mikään ihme, että isku tapahtui Suomessa.

Varsinkin ISIS-lähtöinen terrorismi pyrkii saamaan mahdollisimman paljon mediahuomiota teoilleen ja luomaan ihmisissä epävarmuutta ja pelkoa. Mitä yllättävämmässä ja turvallisemmaksi mielletyssä paikassa isku tapahtuu ja mitä viattomampiin ihmisiin se suuntautuu, sitä enemmän se saa mediahuomiota ja herättää vainoharhaisuutta.

Kautta aikojen terroristit ja muut kauhua ja tuhoa levittäneet henkilöt (vrt. eteläpohjalaiset ”häjyt”) ovat olleet ensisijaisesti naimattomia nuoria miehiä. Se, että Suomeen on tullut viime vuosina tuhansia naimattomia muslimimiehiä, joiden lähtökohdat suomalaiseen kulttuuriin sopeutumiselle eivät ole parhaat mahdolliset, ei ole ainakaan pienentänyt terrorismiriskiä.

Terrorismia tutkivien mukaan yksi ISIS:in pääpyrkimyksistä on aiheuttaa länsimaissa vastakkainasettelua, jonka seurauksena tänne paremman elämän toivossa muuttaneet muslimit kokisivat tulleensa torjutuiksi. Mitä uhatummaksi ja ulkopuolisemmaksi varsinkin nuoret muslimimiehet olonsa kokevat, sitä helpompi ISIS:in on rekrytoida heidät riveihinsä.

Viimeisen viiden vuoden aikana olen huomannut oman Facebook-feedini muuttuvan aina vain kaksijakoisemmaksi. Viimeisen kahden vuoden aikana kuilu maahanmuuttoa vastustavien ja puolustavien Facebook-kavereideni välissä tuntuu syventyneen entistä leveämmäksi.

Olen pelännyt ensimmäistä Suomessa tapahtuvaa terroristi-iskua siksi, että pelkään sen erottavan mielipiteiltään eniten maahanmuuttoon suopeasti suhtautuvat ja sitä eniten vastustavat niin kauas toisistaan, ettei yhteistä linjaa enää löydy.

Fiilis on vähän sama kuin vanhempien avioeron aikaan, kun näin rakastamieni ihmisten ymmärtävän toisiaan jatkuvasti väärin ja lopulta etääntyvän niin kauas toisistaan, että avioero oli väistämätön. Eron myötä kotitonttimme pantiin kahtia ja isä muutti pois kotoa. Olo oli ensin avuton, sitten lohduton. Välillä vieläkin — lähes 30 vuotta myöhemmin –mietin, miten olisin voinut estää eron.

Minä pidän kaikista Facebook-ystävistäni. Niin maahanmuuttoa henkeen ja vereen puolustavista kuin sitä henkeen ja vereen vastustavista. En ole koskaan blokannut yhtään Facebook-kaveriani hänen mielipiteidensä takia, edes silloin kun ne ovat voimakkaassa ristiriidassa omien ajatusteni kanssa.

Samalla tavalla kuin ymmärsin aikanaan — ja edelleen — molempien vanhempieni näkökulman, koen ymmärtäväni niin maahanmuuttoa puolustavien kuin sitä vastustavien logiikkaa. Mutta niin kuin lapsena, koen että on vaikea löytää oikeita sanoja tuomaan näitä kahta ääripäätä lähemmäs toisiaan.

Toisin kuin vanhempani, Suomen kansa ei voi ottaa noin vain eroa toisistaan. Me asutamme yhdessä tätä maaplänttiä, joka on yhteisin sopimuksin määritelty Suomen valtion alueeksi. Me ajattelemme, että on olemassa Suomen valtio, joka tarjoaa alueellaan asuville ihmisille sekä muualla asuville Suomen kansalaisille tiettyjä etuuksia ja asettaa heille tiettyjä vaatimuksia.

Me suomalaiset olemme ennenkin olleet eri mieltä monista asioista — joskus jopa verisesti, niin kuin Suomen sisällissodan aikaan, kun valkoiset ja punaiset ottivat rajusti yhteen.

Siitä huolimatta olemme osanneet myös päästä erimielisyyksien yli ja rakentaa tälle maapläntille varsin tasa-arvoista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Koska tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä kummastakin maahanmuuttoon liittyvästä ääripäästä, tiedän, että kaikilla heistä on pohjimmiltaan ajatustensa ja sanojensa taustalla hyvä tarkoitus. He kaikki tuomitsevat jyrkästi terrorismin ja terroristi-iskuja tekevät.

Uskon myös, että heidän arvonsa, tarpeensa ja toiveensa eivät ole oikeasti niin älyttömän kaukana toisistaan. Me kaikki haluamme, että tämän Suomeksi kutsutun maapläntin alueella olisi turvallista ja hyvä elää. Me haluamme, ettei kenenkään tarvitse kuolla täällä minkäänlaisen väkivallan uhrina.

Tiedän, että meitä kaikkia pelottaa ja kauhistuttaa Turun tapahtumat. Tiedän, että maahanmuuttovastaisten tekee mieli huutaa turhautuneena ”mitä me sanottiin”. Tiedän, että maahanmuuttoa puolustavien tekee mieli huutaa huolestuneena ”älkää tuomitko kaikkia maahanmuuttajia tämän yhden teon takia”.

Olette kaikki oikeassa. Jos Suomeen ei olisi päästetty yhtään maahanmuuttajaa, tätä ei olisi tapahtunut. Toisaalta kaikista tänne vastaanotetuista henkilöistä vain murto-osa saattaa syyllistyä tällaiseen tekoon ja siksi on väärin syyttää kaikkia turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia tästä teosta.

Mitä aggressiivisemmin nyt hyökkäämme maahanmuuttajia vastaan, sitä oikeutetumpana he näkevät tekonsa. Mitä enemmän otamme tänne islaminuskoisia nuoria miehiä, sitä useampia radikalisoituneita tai radikalisoitumisen partaalla olevia henkilöitä maahamme tulee monien täysin hyvää tarkoittavien ja aidosti apua tarvitsevien ohella.

Presidentti Juho Kusti Paasikiven sanoin ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.”

Tosiasia on nyt se, että maassamme on tällä hetkellä vastaanottojärjestelmässä noin 15 500 turvapaikanhakijaa. Vuodesta 2015 lähtien myönteisen turvapaikkapäätöksen on saanut 11 900 henkilöä. Sen lisäksi maassamme on islaminuskoisia henkilöitä, jotka ovat saapuneet tänne aiemmin esimerkiksi kiintiöpakolaisina, laittomasti tai avioliiton kautta.

Ihan tilastollisesti on todennäköistä, että näiden ihmisten joukossa on terrori-iskuja suunnittelevia henkilöitä. Todennäköisesti näitä henkilöitä on kuitenkin korkeintaan yhtä paljon kuin suomalaisia mielenterveysongelmaisia, jotka voivat syyllistyä vastaavanlaiseen veritekoon (vrt. ajaa autolla suojatietä ylittävien ihmisten päälle).

On fakta, että valtaosa näistä maahanmuuttajista ovat kunnollisia ja kunniallisia ihmisiä, jotka haluavat vain elää hyvää ja turvallista elämää.

Jotkut ovat  tulleet tänne, koska eivät halua tulla tapetuksi sukupuolensa tai ”liian länsimaisen” ajatusmaailmansa takia. Toiset haluavat vain elättää perheensä ja taata lapsilleen paremman tulevaisuuden. Jotkut haluavat ostaa hienon auton ja kalliin kellon.

Tiedän, että tällaisen tapahtuman yhteydessä tekee mieli ajaa kaikki muut paitsi täällä syntyneet henkilöt (ja jopa osan täällä syntyneistä) pois tältä Suomeksi nimetyltä maapläntiltä. Oikeassa elämässä se ei kuitenkaan ole lakiemme puitteissa mahdollista eikä myöskään tarkoituksenmukaista.

Syntyvyytemme on sitä luokkaa ja nyt eläkkeelle jäävät ikäluokat niin suuria, että tarvitsemme jatkossa muualla syntyneitä ihmisiä maksamaan veroja, mikäli haluamme pitää hyvinvointiyhteiskuntamme edes jotenkin pystyssä. Lisäksi tarvitsemme lisää työntekijöitä mm. koodaushommiin ja hoitotyöhön, koska syystä tai toisesta näihin ei löydy riittävästi osaavia tai halukkaita suomalaisia.

Tosiasia on myös, se, että maamme rajojen ulkopuolella on valtavasti hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. Monet heistä olisivat valmiita tekemään kovasti töitä ja voisivat tosiasiallisesti osallistua paremman Suomen rakentamiseen.

Suomalaisiin arvoihin on kuulunut heikompien ja hädänalaisten auttaminen, reiluus ja tasa-arvo. Ymmärrän hyvin, että voi tuntua epäreilulta kieltäytyä auttamassa hätää kärsiviä, kun itse elää turvallista ja taloudellisesti turvattua elämää.

Samaan aikaan on tosiasia, että monet suomalaiset eivät koe, että heidän elämänsä on niin hyvää ja turvallista kuin mitä se on ollut tai voisi olla. He kokevat että jo nyt suomalaisten on vaikea saada töitä. Siinä missä osa näkee että meillä on varaa antaa paljosta, osa kokee että tällä hetkellä maamme talous on niin tiukilla, ettei siitä ole enää varaa jakaa kaikille.

Kumpikin on tavallaan oikeassa. Olemme yhä vauraampi maa kuin valtaosa maailman valtioista — mutta samaan aikaan emme ole enää yhtä vauraita kuin ennen.

Joidenkin mielestä meillä on vielä varaa jakaa hyvinvointia hätää kärsivien ulkomaalaisten kanssa. Toisten mielestä meidän pitää ensin varmistaa, että oman maamme kansalaisten hyvinvointi on turvattu, ennen kuin edes mietimme voimmeko auttaa muita.

Tämä on arvokysymys, johon ei ole yhtä, universaalisti oikeaa vastausta. Siksi ei voida olettaa, että itsellä olisi tähän oikea ja muilla väärä näkemys.

Siksi toivoisin, että tällaisenkin tapahtuman edessä emme kääntyisi toisiamme vastaan, vaan yrittäisimme malttaa mielemme ja kielemme, kuunnella toisiamme ja löytää meitä yhdistävät asiat ja yhteiset arvot, joiden pohjalta voimme lähteä miettimään, miten teemme tästä maasta sellaisen, että meillä kaikilla olisi hyvä olla täällä.