Odysseiahaaste 6: Elämä on valintoja

Ennen viimeistä varsinaista askelta Designing Your Life -kirjassa esitellyssä Odysseia-suunnitelmaprosessissa, on hyvä pysähtyä vielä tarkastelemaan omia vaihtoehtoelämiä kriittisemmällä silmällä. Jos nyt mietit ”mikä ihmeen Odysseiahaaste”, aloita prosessi alusta täällä.

Tehdessäni ensimmäistä kertaa Odysseia-suunnitelmaa käytin myös aikaa sen miettimiseen, mitä kunkin elämän eläminen merkitsisi käytännön tasolla.

Erityisesti mietin sitä, mistä kaikesta joutuisin luopumaan saadakseni kaiken sen hyvän, mitä kyseinen elämä voisi tuoda mukanaan.

Jokainen tekemämme valinta sulkee automaattisesti pois muita valintoja.

Jos käytät ainoan kymppisi kaljaan, et voi käyttää samaa kymppiä enää ruoan tai kirjan ostamiseen.

Jos startup-hankkeeni edellyttää kaksitoistatuntisia työpäiviä seitsemänä päivänä viikossa kahden vuoden ajan, on selvää että sinä aikana en paljon ehdi viettää laatuaikaa perheen kanssa.

Kirjoitin itselleni jokaisen elämän kohdalla vapaasti assosioiden listan asioita, jotka vastasivat kysymykseen: ”Mitä tämän elämän valitseminen tarkoittaisi käytännön tasolla”.

Tässä asioita joita itse mietin:

  • Työpäivän pituus?
  • Miltä päiväni, viikkoni ja vuoteni näyttäisi tämän elämän aikana?
  • Miten vapaasti voin määrittää omat aikataulut?
  • Miten paljon minulla on aikaa perheelleni?
  • Miten tämän elämän valitseminen vaikuttaa talouteeni a) lyhyellä tähtäimellä, b) viiden vuoden sisällä, c) loppuelämän aikana?
  • Mitä taitoja ja kokemuksia voin saada tämän elämän aikana?
  • Mistä nykyisistä asioista joutuisin luopumaan tämän elämän aikana?
  • Mitä taitoja minun pitäisi kehittää?
  • Mitä katuisin viiden vuoden päästä?
  • Miten voisin tehdä tästä elämästä vieläkin hauskemman, kiinnostavamman tai innostavan?

Tässä kohtaa mietin myös omia arvojani, eli lähes sisäsyntyisiltä ”universaaleilta totuuksilta” tuntuvia mielipiteitäni siitä mikä on hyvää ja tärkeää elämässä a) teoriassa ja b) käytännössä.

Voin teoriassa arvostaa hyväntekeväisyyttä, mutta jos harjoittamani ”hyväntekeväisyys” on sillä asteella, että tykkään hyväntekeväisyysjärjestöjen some-kampanjoista Facebookissa, hyväntekeväisyys tuskin on ykkösarvojani.

Voin arvostaa luomu- ja lähiruokaa, mutta jos päädyn ostamaan lähinnä kaupan tarjousbanaaneja ja Lidlin saksasta tuotuja valmisruokia, käytännössä luomu- ja lähiruoka eivät ole kovinkaan korkealla arvoasteikossani.

Jos ajan viettäminen perheen kanssa on mielestäni tärkeä arvo, mutta tosiasiassa työt ajavat perheen tarpeiden ohi kerta toisensa jälkeen, työn tekeminen on oikeasti minulle perhettä tärkeämpi arvo.

Mitä arvojani kukin elämä edustaa ja edistää?

Esimerkiksi kirjoittajaelämä edistää ennen kaikkea äitiyden, perheen ja suvun merkitystä elämässäni. Kirjoittamalla self help -kirjoja voin myös auttaa muita ihmisiä.

Elämä digitaalisen self help -imperiumin perustajana edustaisi uuden oppimista, tiedon välittämistä, yhteisöllisyyttä ja muiden auttamista.

Startup-elämä puolestaan liittyy itsensä haastamiseen, ongelmien ratkaisemiseen teknologian keinoin ja myös muiden auttamiseen.

TEHTÄVÄ:

1.
Kirjoita ylös omat arvosi — voit merkitä kunkin arvon perään, mitä niistä toteutat jo käytännön tasolla. Vastaa siten kysymykseen: Miten kukin elämä edustaisi ja edistäisi eri arvojasi?

2.
Mieti mitä kunkin elämän eläminen tarkoittaisi käytännön tasolla. Miltä päiväsi, viikkosi ja vuotesi näyttäisivät? Mistä asioista joutuisit luopumaan? Mitä voisit saada lisää.

3.
Jos jokin elämä ei edusta juuri lainkaan omia arvojasi tai näyttää käytännön tasolla aika ankealta, mieti miten voisit tehdä kyseisestä elämästä enemmän arvojesi mukaista tai kiinnostavampaa.

Tämän tehtävän jälkeen voi hyvä tsekata vielä kerran edellisen tehtävän mittarit — saatko niihin nyt erilaiset lukemat kunkin elämän kohdalla?

unsplash-logoKuva: Elijah O'Donell

Odysseiahaaste 5: Miten mittaisit elämäsi?

Saitko kartat tehtyä? Hyvä sinä! Jos et tiedä yhtään mistä puhun, aloita Odysseiahaasteen tekeminen täältä löytyvistä osioista.

Loppu häämöttää ja tänään on vuorossa helpompi haaste. Jos tarkkoja ollaan, tämä on toiseksi viimeinen virallinen vaihe Designing Your Life -kirjan mukaan Odysseia-suunnitelman tekemisessä.

Sen lisäksi aion teetättää sinulle huomenna yhden ekstratehtävän ja ylihuomenna kertoa mikä on prosessin viimeinen vaihe.

Miltä elämäsi kojelauta näyttää?

Seuraavaksi laaditaan jokaiselle elämälle oma kojelauta (dashboard).

Arvioi jokainen vaihtoehtoisista elämistäsi neljällä eri mittarilla:

Resurssit — miten paljon sinulla on tarvittavia voimavaroja kyseisen suunnitelman toteuttamiseen? Eli käytännössä rahaa, aikaa, energiaa, tietotaitoa, kontakteja jne.

Mieluisuus — Miten mieluisa kyseinen suunnitelma on sinusta? Miten innoissasi, fiiliksissä, liekeissä jne. olet kun kuvittelet että saisit elää tämän elämän?

Varmuus — Miten itsevarma olet tämän suunnitelman toteuttamisen suhteen. Toisin sanoen missä määrin uskot että juuri sinä pystyt toteuttamaan tämän suunnitelman?

Järkeenkäyvyys — Onko suunnitelmassa itsessään mitään järkeä? Entä onko siinä mitään järkeä jos mietit kuka olet ja mitkä asiat ovat sinulle oikeasti tärkeitä elämässä?

Designing Your Life -kirjassa käytetään tämän kohdan hahmottamiseen tämännäköisiä mittareita:

Itse suosin enemmän tämän näköisiä mittareita — ehkä siksi, että vanhassa sitikassani mittarit ovat tällaisia.

Tässä ovat esimerkkinä omat mittarini startup-elämälle ja kirjoittajaelämälle.

Rehellisyyden nimissä minulla ei ole aikaa, energiaa eikä tietotaitoa tech-startupin perustamiseen. Ja vaikka ajatus teknologiayrityksen perustamisesta on kiehtova, niin siihen sisältyy myös ei-niin-houkuttavia elementtejä kuten pitkät työpäivät, epävarmuus onnistumisesta jne.

Ja ei, en ole yhtään varma siitä, että pystyisin toteuttamaan startup-elämä-suunnitelmani. Mutta se olikin kolmoselämäni, jonka varsinainen tarkoitus oli avata mieleni näkemään muitakin mahdollisuuksia.

Sinällään startup-suunnitelmani ei ole täysin järjetön — monet toteuttavat vastaavia suunnitelmia ihan kunnialla.

Perhe ja suku ovat kuitenkin yksi tärkeimmistä arvoistani — ja ainakaan itse en näe miten pystyisin vetämään startup-hankkeen kunnialla läpi laiminlyömättä perhettäni.

Kirjoittajaelämä sen sijaan on joka mittarilla mitattuna huippuvaihtoehto.

Minulla on jaksamista ja aikaa lukuunottamatta täydet mahdollisuudet toteuttaa suunnitelma — ja jaksamista voi lisätä monin tavoin. Ajankäyttöäkin voin tehostaa vielä lisää.

Tämä suunnitelma on varsin mieluinen, joskaan ensimmäisessä muodossaan se ei ole niin jännittävä kuin vaikkapa startup-suunnitelma. Voin kuitenkin käydä vielä suunnitelman läpi ja miettiä miten tekisin siitä vieläkin innostavamman.

Olen 80 % varma siitä, että pystyisin vetämään suunnitelman läpi. Eniten arveluttaa että jaksaisinko ja ehtisinkö nyt äitinä kirjoittaa noin paljon. Ennen lapsia tosin kirjoitin parhaina aikoina yli kaksi kertaa enemmän kuin nykyisessä suunnitelmassa.

Tämä suunnitelma on myös täysin järkeenkäypä niin suunnitelman tasolla kuin suhteessa minuun ja arvoihini.

Jos haluat, voit ladata täältä printattavan pdf-version jossa on molemmat mittarivaihtoehdot. (Huom! En ole itse printannut kysestä versiota, niin en tiedä miten kuvat tulostuvat.)

unsplash-logoKuva: Scott Webb

Odysseiahaaste 1: Kolme erilaista elämää

Loin muutama viikko sitten Facebookiin ”Elämä haluun” -vertaistukiryhmän ihmisille, jotka haluavat ottaa elämän tavalla tai toisella haltuun.

Elämän haltuun ottaminen ei tarkoita sitä, että kontrolloimme elämää, vaan että koemme olevamme jollain lailla oman onnemme seppiä. Tai että tulevaisuutemme on edes jotenkin omissa käsissämme.

Kerroin ryhmässä Bill Burnettin ja Dave Evansin Designing Your Life -kirjassa esitellystä ”Odysseia suunnitelmasta”, jonka avulla voi hahmottaa paremmin mitä vaihtoehtoisia tulevaisuuksia meillä voisi olla edessämme.

Usein nimittäin harhaudumme tavoittelemaan jotain kuvitteellista ”ainoaa oikeaa parasta elämää” — ja missaamme täysin sen, että oikeasti edessämme on useampi vaihtoehtoinen ”paras elämä”.

Koska prosessi saattaa näyttää äkkiseltään turhan työläältä, lupasin ryhmässä tehdä haasteen, jossa kerran päivässä opastan tekemään yhden osion prosessista.

Jos englanti yhtään sujuu, suosittelen lämpimästi, että tsekkaat tuon Designing Your Life -kirjan, jossa prosessi käydään perusteellisemmin läpi ja puhutaan muutenkin oman elämän suunnittelemisesta useammalta eri kantilta.

Elämä haltuun -ryhmästä löytyy aiheesta tekemiäni viestejä ja videoita täältä, täältä ja täältä.

HUOM! Jos vasta nyt haet ryhmään, muista vastata kolmeen kysymykseen jotka Facebook esittää sinulle hakiessasi, niin tiedän että olet lukenut ja ymmärtänyt ryhmän säännöt.

Ensimmäinen askel: kolme vaihtoehtoista elämää

Kirjoita ylös omin sanoin kolme vaihtoehtoista tulevaisuutta :

1.
Miltä elämäsi näyttää seuraavan viiden vuoden aikana, jos jatkat jo valitsemallasi uralla?

Kuvittele että etenisit ja kehittyisit nykyisessä työssäsi tai ammatissasi niin hyvin kun mahdollista.

Missä olisit viiden vuoden päästä ammatillisesti? Entä millaista yksityiselämäsi olisi seuraavan viiden vuoden aikana?

Kirjoita ylös niin lyhyesti tai pitkästi mitä mieleesi juolahtaa tästä vaihtoehdosta. Eli esimerkiksi minulla lyhyin versio olisi ”käsikirjoittaja ja kirjailija, joka harrastaa henkistä valmennusta ja antaa paljon aikaa perheelleen.”

2.
Jos ykkösvaihtoehto olisi yhtäkkiä mahdoton, mitä tekisit sen sijaan elämälläsi?

Leiki että yhtäkkiä maagisesti ykköselämä olisikin mahdotonta. Eli minun tapauksessani en voisi enää kirjoittaa työkseni.

Miten siinä tapauksessa elättäisit itsesi ja kuluttaisit päiväsi? Menisitkö opiskelemaan, vaihtaisitko alaa tai palaisitko vanhaa ammattiin? Tai yrittäisitkö hankkiutua raskaaksi — tai lähteä ulkomaille töihin?

Eli esimerkiksi jos en voisi kirjoittaa kirjoja ja käsikirjoituksia, niin seuraava looginen askel olisi panostaa henkiseen valmentamiseen ja kutri.net:in kehittämiseen kunnon bisnekseksi.

Toisaalta voisin myös miettiä että alkaisin opettaa kirjoittamista ja/tai yrittäisin päästä professoriksi taideteolliseen korkeakouluun. Tai mennä tekemään väitöskirjaa.

3.
Jos sinun ei tarvitsisi huolehtia rahasta, maineesta, kunniasta tai siitä onnistutko tai epäonnistutko, millaisen elämän haluaisit itsellesi luoda?

Kolmoselämän ideana on olla ”villi ja vapaa” tai muuten hullu tai hurja vaihtoehto — mitä tekisit villeimmissä unelmissasi?

Esimerkiksi minulla se voisi olla jonkinlaiseen trackingiin erikoistuvan teknologia startupin perustaminen tai sellaiseen töihin meneminen.

Tai ehkä jopa perheen kanssa ulkomaille muuttaminen.

Tässä vaiheessa riittää, että fiilistelet mitä eri vaihtoehtoja ja asioita kukin näistä kolmesta kohdasta voisi sisältää.

Huomenna lähdetään sitten täsmentämään niitä hieman lisää.

Jos ole Elämä haltuun -ryhmässä, voit kommentoida tätä kirjoitusta tässä viestiketjussa.

Kuva: Pierre T. Lambert

Oletko mielestäsi realisti? Mitä jos oletkin harhainen?

Vuosia sitten jaoin työhuoneen Jaakko-veljeni kanssa. Jaakko teki musaa ja minä kirjoitin. Yhtenä päivänä Jaakko tarvitsi biisinsä kohdan, jossa nainen laulaa lurittelisi yksinkertaisen melodian vielä yksinkertaisemmilla sanoilla. Hän kysyi haluaisinko minä kokeilla laulaa sen.

Ensimmäinen reaktioni oli innostus. Olin aikanaan ottanut laulutunteja ja miettinyt miten siistiä olisi esiintyä laulajana. Näin itseni laulamassa lavalla Jaakon bändin taustalaulajana.

Katsoin metrin päässä olevaa äänityskoppia ja kysyvästi minua katsovaa Jaakkoa. Iloinen jännitys muuttui peloksi. Aloin kelata mielessäni miten en kuitenkaan osaisi laulaa. Näin itseni  yrittämässä uudelleen ja uudelleen melodiaa, kunnes Jaakko sanoisi kohteliaasti mutta selvästi pettyneesti ettei homma toimisi.

Kieltäydyin kunniasta jollain epämääräisellä tekosyyllä.

Vielä 17 vuotta myöhemmin minua ottaa päähän etten tarttunut tähän tilaisuuteen. Ei siksi, että epäilen menettäneeni mahdollisuuden tulla menestyneeksi laulajaksi vaan koska en saa tietää mitä olisi tapahtunut, jos olisin tarttunut tilaisuuteen.

Puolitoista vuotta sitten minulle tarjottiin mahdollisuutta ohjata ja käsikirjoittaa dokumentaarinen reality-TV-sarja Nyt tai ei koskaan. En ollut koskaan käsikirjoittanut tällaista realitya enkä ollut ikinä ohjannut mitään.

Ensireaktioni oli innostus, sitten iski pelko. Mieleni kertoi minulle millä kaikilla tavoilla olisin voinut mokata. Onneksi olin jo siinä vaiheessa oppinut ignoroimaan pelkoajatuksiani. Odotin että oloni rauhoittui ja mieleni oli tyyni ja vakaa. Kysyin itseltäni haluanko tarttua tilaisuuteen. Vastaus oli selvä: kyllä halusin.

Useimmat kauhukuvistani eivät toteutuneet. Sen sijaan kohtasin paljon vaikeampia haasteita kuin mitä olisin osannut etukäteen kuvitella. Onneksi kaikkiin ongelmiin löytyi aina myös jonkinlainen ratkaisu. Olen edelleen valtavan iloinen, että tartuin tilaisuuteen.

Et voi tietää mitä tulee tapahtumaan

Yksi ihmismielen yleisimmistä harhoista on ajatus, että tiedämme mitä tulee tapahtumaan. Aina kun murehdit sydän sykkyrällä miten asiat menevät pieleen, luulet olevasi maailman paras selvännäkijä. Sillä hetkellä kun näet että visiosi ovat vain mielen harhaa, eivät videolähetys tulevaisuudesta, olosi kevenee.

Harha toimii myös toisinpäin: joskus mieli uskottelee meille, että tulevaisuus on ruusuinen ja kaikki tulee menemään putkeen, vaikka faktat puhuvat muuta.

Kummassakin harhassa on omat haasteensa.

Liian ruusuinen tulevaisuudenkuva voi saada meidät ottamaan liian isoja riskejä. Jos olemme ottaneet visiomme liian vakavasti, todellisuuteen törmääminen voi tehdä kipeää.

Liian negatiivinen tai jopa realistisena pitämämme visio voi sen sijaan lamauttaa.

Koska olemme vakuuttuneita siitä että asiat menevät pieleen, emme edes tartu tilaisuuteen.

Tai ehkä tartumme siihen, mutta epäonnistumista peläten emme tee kaikkeamme sen onnistumisen eteen. Puolivillainen asenteemme kostautuu ja lopputulos ei ole yhtä hyvä kuin jos olisimme tykittäneet täysillä.

Aina kun kuvittelemme tietävämme miten asiat tulevat menemään, suljemme silmämme muilta mahdollisuuksilta, jotka voisivat olla jopa parempia kuin visiomme. Emme kiinnitä huomiota vaihtoehtoisiin toimintamalleihin tai huomioi riittävän nopeasti ongelmia, joita emme odottaneet.

Jos siis huomaat mielessäsi miettiväsi mitä tapahtuu kuukausien tai vuosien päässä tulevaisuudessa, tiedä että ne ovat vain mielesi harhaa. Et ole realisti, vaan harhainen.

Tulevaisuus muuttuu kun mielentila muuttuu

Huomaa myös, että se miten näet tulevaisuuden vaihtelee mielentilasi mukaan.

Väsyneenä, nälkäisenä tai muuten ahdistuneena tulevaisuus näyttää toisenlaiselta kuin silloin kun mielesi on levollinen ja vakaa. Yli-innostuksen vallassa tai muuten ylikierroksilla käydessäsi mielesi maalaa taas toisenlaisia tulevaisuudenkuvia.

Niin ahdistuksen vallassa kuin ylikierroksilla käydessäsi ajatuskapasiteettisi on pienempi kuin silloin, kun on olosi on vakaa ja levollinen.

Siksi kaikki tulevaisuutta koskevat päätökset kannattaa tehdä hetkellä, jolloin olo on paineeton, rauhallinen ja kiireetön. Silloin näet selkeämmin ettet voi tietää mitä tapahtuu. Voit vain tietää mitä haluat tässä ja nyt.

Voit myös nähdä, että toi tulevaisuus mitä tahansa tullessaan, sinä tiedät silloin enemmän kuin tänään. Siksi pystyt silloin vastaamaan haasteisiin, jotka tänään tuntuvat mahdottomilta.

Mitä sinä haluat tehdä tänään kun olosi on levollinen ja vakaa?

etvoitietaatulevaisuutta

Miksi työelämä on menossa 300 vuotta taaksepäin?

amandapalmer
Alkuperäinen kuva: Amandapalmer.com

Oletko etsimässä uutta työtä tai miettimässä uran vaihdosta? Olet ehkä huomannut, että työmarkkinat ovat muuttuneet radikaalisti viime vuosien aikana. Mutta mihin suuntaan olemme menossa ja miten voit ottaa ilon irti uudesta taloudesta?

Olen kuunnellut viime päivät mediavelho Seth Godinin kirjaa The Icarus Deception. Siinä pääteemana on kuinka olemme siirtymässä ”yhteystalouteen” (”connection economy”) ja miten voimme vapauttaa itsemme vanhan alistumiseen perustuvan talousmallin kahleista.

Kirjaa kuunnellessa on tullut aina vain selvemmäksi se, että tulevaisuudessa ammatillisesti ja taloudellisesti pärjääminen vaatii uudenlaista asennetta työhön.

Seth uskoo että jokaisessa meissä asuu taitelija.

Taiteilijalla hän tarkoittaa ihmistä, joka kokeilee uutta epäonnistumisen uhalla, haluaa muuttaa maailmaa — vaikka vain mikroskooppisen pienessä mittakaavassa — ja luo toisiin ihmisiin aidon yhteyden, joka saa aikaan tämän muutoksen.

Jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa olemme siirtymässä takaisin käsityöläisten aikaan — sillä erotuksella että tänä päivänä käsityöläiset myyvät tuotteitaan netissä ja monien käsityöt ovat uusien ajatusten luomista ja välittämistä muille ihmisille.

Esimerkki:

Tänä päivänä muusikko, joka myy suoraan musiikkiaan netissä, voi tienata enemmän kahdella kappaleella kuin yhdellä myydyllä albumilla ollessaan levy-yhtiön alaisuudessa. 

Jos osaa luoda itselleen samanlaisen fanaattisen seuraajalauman kuin Amanda Palmer, levyjä muilta kopioineet voivat tuoda käteistä keikkojen jälkeen korvaamaan piratismista seuranneen tulojenmenetyksen. 

Eläessämme massatuotantona tehdyn tavarapaljouden keskellä kaipaamme yhä enemmän inhimillistä kontaktia — sitä, että joku kohtaa ja koskettaa meitä ihmisinä. 

Sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuden luoda suoria kontakteja asiakkaisiin.

Netin ansiosta voimme myydä tietoamme, taitoamme ja tuotteitamme suoraan asiakkaille ilman välikäsiä. Vaikka myymämme määrät eivät olisi suurensuuria, välikäsien puuttuminen mahdollistaa elämisen pienemmänkin asiakaskunnan avulla.

Toisin sanoen palaamme 300 vuotta taaksepäin — aikaan jossa ammatinharjoittajat myivät tuotteitaan suoraan asiakkaille pikku puodeistaan, kojuistaan tai rattaistaan. Aikaan, jossa myyjät tunsivat asiakkaansa nimeltä ja tarjosivat henkilökohtaista palvelua.

Jollekulle ajatus tällaisesta muutoksesta voi olla pelottava. Henkilökohtaisen kontaktin luominen voi tuntua liian intiimiltä ja ujostuttavalta.

Mutta myös sinä olet ihminen. Myös sinussa on synnynnäinen tarve yhteyteen muiden ihmisten kanssa.

Miten sinä haluat olla yhteydessä muihin ihmisiin?

Miten sinä haluat muuttaa maailmaa?

Mitä sinä haluat luoda? 


Minä haluan muuttaa maailmaa auttamalla muita (naisia) elämään pelotonta elämää ja toteuttamaan itseään.

Olen luonut Pelottoman elämän salaisuus: Unelmien ura -kurssin tätä tarkoitusta varten.

Katso kurssin ensimmäisen luennon 26 minuuttia pitkä johdanto-osa, jossa kerron miltä tuntuu elää pelotonta elämää, luoda unelmiensa uraa ja mitkä kurssin tavoitteet ovat.

Kurssilaiset ja VIP-jäsenet voivat katsoa myös 1 h 5 minuuttia pitkän pääluennon ja lisähuomiot täällä.

Liity kurssille täällä tai tutustu VIP-jäsenyyteen, johon myös tämä kurssi sisältyy.