Kuka määrää mitä saat tehdä?

Kuka määrää mitä sinä saat tai et saa tehdä?

Yhteiskunta? Vanhempasi? Puolisosi? Kaverisi? Jumala?

On totta, että esimerkiksi Suomen lain rikkomisesta voi seurata kaikenlaisia ikäviä asioita, mutta jos tarkkoja ollaan, jos oikeasti haluat rikkoa lakia, tuskin kukaan voi estää sinua tekemästä niin.

Yhtä vähän kuin kukaan voi estää sinua tekemästä vääryyksiä, kukaan ei oikeasti estää sinua tekemästä kaikkia niitä upeita, ihania ja tärkeältä tuntuvia asioita, jotka haluaisit tehdä.

Ei ole mitään universaalia sääntökirjaa, joka sanoo, ettet sinä saa kokea onnea, rakkautta ja hyvää oloa. Ettet sinä saa väsyä, luovuttaa tai epäonnistua.

Kukaan ei oikeasti määrää, ettet sinä saa toteuttaa unelmiasi ja menestyä.

On täysin normaalia, että aika ajoin — ehkä useinkin — sinulla on epämääräinen tunne siitä, että jossain joku rajoittaa tekemisiäsi ja vaatii sinua kieltämään tunteesi. Ehkä elämässäsi on ollut tai on yhä ihmisiä, jotka vaativat sinua toimimaan tietyllä tavalla tai ovat sitä mieltä, että saat kokea vain tietynlaisia tunteita.

Mutta mistä he ovat saaneet luvan päättää puolestasi ja määrätä tunteistasi? Eivät mistään.

On totta, että perimämme, nykyinen fysiologinen tilamme, henkinen kapasiteettimme, tähän mennessä hankkimamme tieto-taito, rahatilanteemme ja joukko muita käytännön tekijöitä voivat rajoittaa sitä, mitä voimme käytännössä tehdä tässä ja nyt.

Esimerkiksi minä olen 173 cm pitkä, enkä siksi ylety vaihtamaan olohuoneemme kattolamppua ilman jakkaraa. Mutta minulla on jakkara, jolle voin nousta vaihtaakseni lampun. Ja vaikka minulla ei olisi jakkaraa, minulla on tarpeeksi mielikuvitusta ja muita huonekaluja, joiden avulla voisin nousta vaihtamaan lampun.

Minä en ole opiskellut kiinaa, joten jos tänään kohtaisin henkilön, joka puhuu vain kiinaa, emme voisi vaihtaa ajatuksia puhuen — mutta se ei estä meitä kommunikoimasta elekielellä, piirtäen tai vaikka kännykän tulkkausohjelman avulla.

Minulla ei ole tällä hetkellä pankkitililläni tarpeeksi rahaa, jotta voisin ostaa Tesla-sähköauton, jos välttämättä haluaisin sen. Mutta jos Teslan saaminen olisi elämäni ainoa tavoite, voisin myydä kaiken omaisuuteni, jonka jälkeen minulla olisi helposti varaa kyseiseen autoon. Jos tarkoituksena olisi vain ajaa autolla, voisin ottaa yhteyttä tutuntuttuun, jolla on kyseinen auto ja pyytää lupaa koeajoon.

Sen jälkeen kun olen läpikäynyt vaihdevuodet, en voi enää tulla puolisolleni raskaaksi, mutta jos yhtäkkiä sekoaisimme niin, että haluaisimme siinä vaiheessa vielä vauvan, voisimme muuttaa maahan, jossa ikäisemme ihmiset voivat käyttää sijaisäitejä tai adoptoida lapsia, alkaa sijaisäidiksi. Voisin myös erota puolisostani ja aloittaa parisuhteen henkilön kanssa, jolla on pieni vauva.

Aivotutkijoilla on näyttöä siitä, että joskus aivokemiamme rajoittaa tunneskaalaamme — ainakin hetkellisesti. Esimerkiksi tietyt serotoniinijärjestelmään vaikuttavat mielialalääkkeet voivat vaikeuttaa merkittävästi rakastumisreaktion käynnistymistä. Mutta sekään ei estä parisuhteen aloittamista tai levollisen rakkauden tunteen kokemista.

Minulla on tarkkaavuushäiriö eli ADHD, minkä takia aivojeni toiminnanohjauskeskus ei toimi yhtä tehokkaasti kuin henkilöillä, joiden aivot ovat niin sanotusti neurotyypillisemmät.

Niinpä esimerkiksi minun on lähes mahdotonta suunnitella päivääni pelkästään päässäni. Sen sijaan voin kyllä suunnitella sen paperille kirjoittamalla. Tai voin ottaa ADHD-lääkkeen, joka parantaa aivojeni toimintaa niin, että pystyn järjestämään ja muistamaan päivän tehtävät ilman paperia.

Kliinisesti masentuneena on vaikeaa kokea elämäniloa yhtä paljon ja usein kuin silloin, kun aivokemia ei ole sekaisin, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö masentuneillakin olisi ihan hyviä hetkiä.

Toisin sanoen useimmat asiat, joiden oletamme estävän meitä tekemästä mitä haluamme, ovat vain hidasteita – jos sitäkään.

Mieti mistä asiasta sinä sanot useimmiten, että “minun on pakko tehdä näin” tai “en voi tehdä niin”. Missä niin sanotaan? Mikä sinua muka estää?

Mitä tapahtui kun katsoin lihakarjaa silmiin

Ah, onko mitään niin viihdyttävää kuin kunnon someraivo, jossa keskustelu rönsyilee alkuperäisen pointin ohi? Ei ainakaan tänään torstai-iltana, kun luin Facebookista tämän Ratia Ranchin postauksen ja siihen tulleet kommentit, jotka äityivät kunnon eipäs-juupas-väittelyksi “vegaanien” ja “lihansyöjien” välillä.

Juttu lähti liikkeelle siitä, että ylämaankarjaa kasvattavan Ratia Ranchin laitumen aitaan oli ilmestynyt lappu, jossa luki seuraava viesti:

“Tervetuloa tutustumaan ylämaankarjaan.

Täällä voit katsoa silmiin heitä, joiden kaltaisia söit edellisellä ateriallasi.

Omilla valinnoillasi voit vaikuttaa siihen, annatko heidän päätyä lautaselle.

Lopetetaan tämä yhdessä.”

Tilan emäntä Johanna laittoi Ratia Ranchin Facebook-sivuille vastauksen jonka hän vie huomenna vegaani(e)n jättämän lapun yhteyteen.

Mitä tein vegaanien lapun luettuani? Aloin nauraa. Minä nimittäin nimenomaan haluan aina kun on mahdollista katsoa silmiin eläimiä, jotka myöhemmin syön. (Kirjoitin aiheesta aikanaan täällä.)

Eikä siinä vielä kaikki! Pakkasessani on tälläkin hetkellä lihaa Ratia Ranchin sonnista, jonka olen nähnyt aikanaan elävänä.

Miksi? Koska arvostan vilpittömästi ruokaa, jota syön.

Kun kävimme hakemassa Ratia Ranchilta viime viikolla uusimman satsin lihaa, katsoin paikalla olevia sonneja sydän täynnä kiitollisuutta.

ylamaankarja
Jos tarkkoja ollaan, ylämaankarjaa on vähän vaikea katsoa silmiin paksun otsatukan takia.

Olen kiitollinen näille eläimille siitä, että jotkut heistä ravitsevat vielä perhettäni.

Olen kiitollinen siitä, että tilan emäntä Johanna ja isäntä Asmo kasvattavat näitä upeita eläimiä suurella rakkaudella.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku toinen ei syö eläinkunnan tuotteita. Se ei ole minulta mitenkään pois.

Minua ei vaivaa edes se, jos joku vegaani markkinoi omaa maailmankuvaansa aggressiivisesti.

Ainoa asia jota en kauheasti arvosta on henkilökohtaisuuksiin meneminen.

Se kertoo aina ajattelun tason laskusta — siitä, että asioita ei nähdä enää asioina ja omia mielipiteitä mielipiteinä vaan universaaleina totuuksina.

Tähän syyllistyvät yhtälaisesti niin vegaanit kuin lihansyöjät.

Minä puolestani teen parhaani sen eteen, että vegaanien markkinoima maailma, jossa kukaan ei syö ikinä eläinkunnan tuotteita ei toteutuisi.

Pidän eläinkunnan tuotteiden mausta aina kananmunista ja maidosta pihviin ja luuliemeen. Uskon voivani paremmin niitä syömällä kuin täysin ilman niitä.

Pidän siitä, että maalla asuessani näen usein lehmiä, kanoja ja hevosia ja joskus jopa sikoja.

Jos kukaan ei enää söisi eläinkunnan tuotteita, se tarkoittaisi Suomen oloissa sitä, että maastamme häviäisivät pian kokonaan lehmät, kanat, siat, vuohet, kalkkunat ja hanhet.

Joku voisi pitää ehkä vielä lampaita villaa varten — paitsi jos niidenkin keriminen tuomittaisiin liian raa’aksi.

Näen että tuotantoeläinten kieltämisestä on hyvin lyhyt matka ratsastuksen ja ravihevosten pitämisen kieltämiseen.

Olen maalla kasvaneena eläinlääkärin tyttärenä tavannut elämäni aikana lukemattomia maanviljelijöitä, joilla on eläimiä.

Kaikki tapaamani isännät ja emännät ovat aidosti pitäneet eläimistään. He ovat tehneet fyysisesti raskasta työtään koska ovat kokeneet sen merkitykselliseksi ja tärkeäksi.

Esimerkiksi Ratia Ranchin emäntä Johanna oli pienestä tytöstä asti halunnut kasvattaa nimenomaan ylämaankarjaa, mutta unelma toteutui vasta muutama vuosi sitten, kun hän ja hänen miehensä Asmo saivat sukupolvenvaihdossa Asmon vanhempien tilan itselleen.

Haluan, että näillä hirvittävän kuormittavaa työtä tekevillä isännillä ja emännillä on tulevaisuudessakin mahdollisuus elättää itsensä työllä, jonka he kokevat kaikesta huolimatta palkitsevaksi.

Siinä eläinten oikeuksia ajavat ihmiset ovat kyllä oikeassa, että monilla tiloilla eläinten olosuhteissa on paljon parantamisen varaa. Samoin on totta että joillain teurastamoilla eläimiä on kohdeltu täysin epäasiallisesti.

Minun unelmani olisikin Suomi, jossa kaikkia tuotantoeläimiä kohdeltaisiin yhtä hyvin ja kunnioittavasti kuin Ratia Ranchilla ja muilla vastaavilla tiloilla.

Siksi äänestän lompakollani ja ostan tätä nykyä eläinkunnan tuotteita luomuna ja ensisijaisesti suoraan tiloilta, joiden tiedän kohtelevan eläimiään hyvin.

Haluatko katsoa silmiin (tai otsatukkaan) majesteetillista ylämaankarjaa nähdäksesi, haluatko sen jälkeen minun tavoin entistä enemmän syödä niiden lihaa?

Ratia Ranch ja monet muut ylämaankarjan kasvattajat ympäri Suomea avaavat tilansa vierailijoille nyt tulevana lauantaina 18.6.2016 Löydät pdf-muotoisen esitteen täältä: Avoimet Ovet 2016

ylamaankarja - 1