Oletko etsimässä uutta työtä tai miettimässä uran vaihdosta? Olet ehkä huomannut, että työmarkkinat ovat muuttuneet radikaalisti viime vuosien aikana. Mutta mihin suuntaan olemme menossa ja miten voit ottaa ilon irti uudesta taloudesta?
Olen kuunnellut viime päivät mediavelho Seth Godinin kirjaa The Icarus Deception. Siinä pääteemana on kuinka olemme siirtymässä ”yhteystalouteen” (”connection economy”) ja miten voimme vapauttaa itsemme vanhan alistumiseen perustuvan talousmallin kahleista.
Kirjaa kuunnellessa on tullut aina vain selvemmäksi se, että tulevaisuudessa ammatillisesti ja taloudellisesti pärjääminen vaatii uudenlaista asennetta työhön.
Seth uskoo että jokaisessa meissä asuu taitelija.
Taiteilijalla hän tarkoittaa ihmistä, joka kokeilee uutta epäonnistumisen uhalla, haluaa muuttaa maailmaa — vaikka vain mikroskooppisen pienessä mittakaavassa — ja luo toisiin ihmisiin aidon yhteyden, joka saa aikaan tämän muutoksen.
Jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa olemme siirtymässä takaisin käsityöläisten aikaan — sillä erotuksella että tänä päivänä käsityöläiset myyvät tuotteitaan netissä ja monien käsityöt ovat uusien ajatusten luomista ja välittämistä muille ihmisille.
Esimerkki:
Tänä päivänä muusikko, joka myy suoraan musiikkiaan netissä, voi tienata enemmän kahdella kappaleella kuin yhdellä myydyllä albumilla ollessaan levy-yhtiön alaisuudessa.
Jos osaa luoda itselleen samanlaisen fanaattisen seuraajalauman kuin Amanda Palmer, levyjä muilta kopioineet voivat tuoda käteistä keikkojen jälkeen korvaamaan piratismista seuranneen tulojenmenetyksen.
Eläessämme massatuotantona tehdyn tavarapaljouden keskellä kaipaamme yhä enemmän inhimillistä kontaktia — sitä, että joku kohtaa ja koskettaa meitä ihmisinä.
Sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuden luoda suoria kontakteja asiakkaisiin.
Netin ansiosta voimme myydä tietoamme, taitoamme ja tuotteitamme suoraan asiakkaille ilman välikäsiä. Vaikka myymämme määrät eivät olisi suurensuuria, välikäsien puuttuminen mahdollistaa elämisen pienemmänkin asiakaskunnan avulla.
Toisin sanoen palaamme 300 vuotta taaksepäin — aikaan jossa ammatinharjoittajat myivät tuotteitaan suoraan asiakkaille pikku puodeistaan, kojuistaan tai rattaistaan. Aikaan, jossa myyjät tunsivat asiakkaansa nimeltä ja tarjosivat henkilökohtaista palvelua.
Jollekulle ajatus tällaisesta muutoksesta voi olla pelottava. Henkilökohtaisen kontaktin luominen voi tuntua liian intiimiltä ja ujostuttavalta.
Mutta myös sinä olet ihminen. Myös sinussa on synnynnäinen tarve yhteyteen muiden ihmisten kanssa.
Miten sinä haluat olla yhteydessä muihin ihmisiin?
Miten sinä haluat muuttaa maailmaa?
Mitä sinä haluat luoda?
Minä haluan muuttaa maailmaa auttamalla muita (naisia) elämään pelotonta elämää ja toteuttamaan itseään.
Olen luonut Pelottoman elämän salaisuus: Unelmien ura -kurssin tätä tarkoitusta varten.
Katso kurssin ensimmäisen luennon 26 minuuttia pitkä johdanto-osa, jossa kerron miltä tuntuu elää pelotonta elämää, luoda unelmiensa uraa ja mitkä kurssin tavoitteet ovat.
Kurssilaiset ja VIP-jäsenet voivat katsoa myös 1 h 5 minuuttia pitkän pääluennon ja lisähuomiot täällä.
Liity kurssille täällä tai tutustu VIP-jäsenyyteen, johon myös tämä kurssi sisältyy.