Onko lapsen ADHD vanhempien vika?

Eräässä suositussa blogissa oli juttu, jossa provosoivaan tyyliin esiteltiin eri tahojen mielipiteitä siitä kuinka “ADHD ja muut tarkkaavaisuushäiriöt johtuvat huonosta vanhemmuudesta, huonosta kasvatuksesta sekä oloista ja vuorovaikutuksesta kotona, uskovat monet.”

Mommy Be Good kirjoitti juttuun oman vastauksensa. Tässä on minun vastaukseni.

Ensinnäkin: ADHD on suomeksi tarkkaavuushäriö (ilman ais:ta).

Toiseksi: tarkkaavuushäiriö ei johdu vanhemmuudesta, mutta se on seurausta vanhemmista.

Tarkkaavuushäiriö on vahvasti periytyvä neurologinen ominaisuus. Se on periytyvämpi piirre kuin pituus.

Jos lapsella on ADHD, vähintään yhdellä hänen biologisista vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on tarkkaavuushäiriöön viittaavia piirteitä.

Toisin sanoen jos toiselta vanhemmista ei tule ADHD-geenejä, lapselle ei tule tarkkaavuushäiriötä vaikka kotiolot olisivat kuinka paskat.

Ehkä sinäkin tunnet vaikeissa oloissa kasvaneita ihmisiä, jotka ovat aina ajoissa, pitävät kodin järjestyksessä ja ovat tehokkaita ja täsmällisiä?

Myös ns. hyvissä kotiolossa kasvaneilla ihmisillä esiintyy tarkkavuushäiriötä. Toisaalta saman perheen lapsilla ei välttämättä ole ADHD:ta vaikka kasvuympäristö on sama.

Kaikki tämä olisi mahdotonta, jos huonot kotiolot “aiheuttaisivat” tarkkaavuuden ongelmat.

Aivokuvauksista tiedetään, että kun ADHD-ihminen yrittää keskittyä tahdonvoimalla, hänen aivonsa aktivoituvat eri tavalla kuin ns. neurotyypillisten ihmisten aivot.

Tämä johtuu siitä, että ADHD-ihmisten aivokemia toimii tutkitusti toisella tavalla kuin muiden ihmisten aivokemia. ADHD-ihmisten aivojen rakenteessa näyttää olevan myös tiettyjä synnynnäisiä eroja.

Tarkkaavuushäiriöisen toiminnanohjausjärjestelmä eli “sisäinen sihteeri” toimii eri tavalla kuin valtaväestöllä.

Tarkkaavuushäiriöisen huomio kiinnittyy muita herkemmin asioihin, jotka ovat uusia, yllättäviä, erilaisia tai jännittäviä. Hänen on vaikeampi pitää tahdonvoimalla huomionsa asioissa, jotka ovat tuttuja ja tylsiä — varsinkin silloin kun huomiosta on kilpailemassa jotain kiinnostavampaa.

Tarkkaavuushäiriöiset hahmottavat myös aikaa eri tavalla kuin neurotyypilliset. Heille asiat tapahtuvat joko nyt tai ei-nyt. Eli tarkkaavuushäiriöisen näkökulmasta ei ole juurikaan eroa sillä tapahtuuko asia huomenna tai vuoden päästä — olennaista on, että se ei tapahdu juuri nyt.

Myös heidän työmuistinsa on yleensä keskivertoa lyhyempi eli he pystyvät esimerkiksi muistamaan kerralla lyhyempiä numerosarjoja kuin neurotyypilliset ihmiset.

Tarkkaavuushäiriöisten impulssikontrolli on luonnostaan huonompi kuin neurotyypillisillä ihmisillä, mikä ilmenee usein möläyttelynä, keskeyttämisenä ja siten, että henkilö toimii ennen kuin ajattelee seuraamuksia.

Toisaalta tarkkaavuushäiriöisillä on kyky mennä ns. ylikeskittymistilaan, jossa he eivät näe eivätkä kuule mitä ympärillä tapahtuu, koska heidän koko huomionsa on asiassa, joka kiinnostaa heitä.

Oikeanlaisella kasvatuksella, elintavoilla ja toimintaympäristöllä voidaan kyllä vaikuttaa siihen, miten tarkkaavuushäiriö ilmenee ja miten paljon se vaikeuttaa  — tai jopa edistää — elämää.

Esimerkiksi aikuinen tarkkaavuushäiriöinen, joka saa tehdä kiinnostavaa työtä ja joka on delegoinut kaikki tylsät työt muille, voi olla huippumenestynyt kirjailija kuten äitini Kirsti Manninen eli Enni Mustonen (tai minä), uraauurtava miljardööri kuten sir Richard Branson tai Ikean perustaja Ingvar Kamprad, laulajatähti kuten Justin Timberlake,  näyttelijä kuten Channing Tatum ja Emma Watson, huippu-urheilija kuten olympiavoittaja-uimari Michael Phelps, suorapuheinen toimittaja ja tv-tähti kuten Jenny Lehtinen tai suosittu tube-tähti kuten Deata tai Tuure Boelius.

Joskus muista neurologisista poikkeamista kärsivillä, aivovamman saaneella tai jopa kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai raudanpuutteesta kärsivillä voi olla tarkkaavuushäiriötä muistuttavia oireita, mutta tällöin kyse ei ole varsinaisesta tarkkaavuushäiriöstä.

Tarkkaavuushäiriön periytyminen ei ole täysin suoraviivaista, sillä sen ilmenemiseen vaikuttaa nykytiedon mukaan useampi geeni ja mahdollisesti myös se, miten kyseiset geenit aktivoituvat raskausaikana ja jopa synnytyksen yhteydessä.

Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa vastasyntyneiden napanuorasta otetusta verinäytteestä tutkittiin heidän DNA:nsa metylaatio ja huomattiin, että sillä miten eri geenien DNA oli aktivoitunut heti vastasyntyneenä oli yhteys siihen, miten paljon heillä ilmeni 6-vuotiaana tarkkaavuuden ongelmia.

Sen sijaan synnytyksen jälkeisillä tapahtumilla ei näytä olevan vaikutusta ADHD:n syntyyn — ainoastaan oireiden suuruuteen.

Mistä tämä tiedetään? Muun muassa kaksoistutkimuksista, adoptiotutkimuksista ja erilaisista aivokuvausta hyödyntävistä tutkimuksista.

Väärinkäsitys siitä, että ADHD johtuisi huonosta kasvatuksesta tai kaoottisista kotioloista johtunee siitä, että tarkkaavuushäiriön lapselleen periyttäneellä ADHD-vanhemmalla voi olla vaikeuksia pitää koti järjestyksessä ja kiinni rutiineista. Joskus ADHD-ihmiset, joilla ei ole diagnoosia eikä siksi ymmärrystä omista erikoispiirteistään, “lääkitsevät” ADHD:ta päihteillä.

Väärinkäsitys siitä, että koululaisten ADHD-diagnoosien määrä on lisääntynyt koska nykylapset nukkuvat vähemmän ja käyttävät älylaitteita, on myös pielessä.

On totta, että jos kuka tahansa ihminen nukkuu liian vähän, hänen tarkkaavuutensa kärsii ja varsinkin monista lapsista tulee väsyneenä levottomia.

Liian vähän nukkuvat ADHD-ihmiset ovat vieläkin hajamielisempiä, impulsiivisempia ja usein myös fyysisesti levottomampia väsyneenä kuin mitä he ovat pirteinä.

Se, että ADHD-ihmisillä on tutkitusti enemmän uniongelmia mm. poikkeavan melatoniinituotannon takia, ei ainakaan helpota riittävien yöunien saamista. Älylaitteiden ja telkkarin tuijottaminen myöhään illalla viivästyttää melatoniinin tuotantoa entisestään.

Mutta jos laitat neurotyypillisen lapsen ja tarkkaavuushäiriöisen lapsen valvomaan yhtä paljon, neurotyypillisen lapsen käytös ei riitä täyttämään tarkkavuushäiriön kriteereitä. Tarkkavuushäiriöinen on tarkkaavuushäiriöinen vaikka nukkuisi kuinka paljon.

Tarkkaavuushäiriön diagnosointi on ainakin Suomessa pitkä ja tarkka prosessi, jonka aikana ADHD-epäilty tutkitaan eri testein, haastatteluin ja usein myös opettajien ja läheisten haastatteluin.

Tarkkaavuushäiriötä näyttää olevan useampaa eri lajia ja on mahdollista, että joskus tarkkaavuushäiriödiagnoosi annetaan ihmiselle, jolla on jokin muu neurologinen poikkeama (esim. aistiyliherkkyyttä).

Suurin syy siihen, että Suomessa tehdään nykyään ADHD-diagnooseja enemmän kuin ennen on se, että ennen niitä tehtiin liian vähän.

Nykytiedon mukaan kaikissa väestöissä ADHD:ta ilmenee noin 5-7 % väestössä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos luokassa on 20 oppilasta, tilastollisesti heistä noin 1–2 on tarkkaavuushäriö.

Jos samalla paikkakunnalla asuu enemmänkin saman ADHD-suvun jäseniä, tosiasiallinen tarkkaavuushäiriöisten määrä paikallisessa koulussa voi olla tätäkin suurempi.

Esimerkiksi minä, jolla on klassinen tarkkaavuushäiriö ilman hyperaktiivisuutta, pääsin peruskoulun läpi ilman, että kukaan epäili mitään.

Näin siitä huolimatta, että olin koulusta poissa ala-asteelta lähtien joka vuosi noin 200 tuntia — ihan vain siksi, etten viihtynyt koulussa.

Tunneilla olin joko ihan poissaoleva tai niin yliaktiivinen, että muut ärsyyntyivät kyselyistäni tai minut heitettiin ulos luokasta. Kouluajan jälkeen järjestin elämäni niin, että ADHD oli minulle enemmän hyöty kuin haitta.

Kukaan suvussani ei tullut ajatelleeksi, että minulla olisi ADHD, koska olin niin samanlainen kuin äitini, veljeni, isoisäni ja monet muut sen puolen sukulaiset.

Vasta lasten saamisen jälkeen havahduin siihen, että lapsiperhearjen pyörittäminen on minulle huomattavasti haastavampaa kuin muille. Eräs blogini lukija huomautti, että minulla voisi olla tarkkaavuushäiriö ja kun menin testeihin, diagnoosi oli täysin selvä.

Tämän jälkeen muutama minua nuorempi suvun jäsen on saanut ADHD-diagnoosin ja lääkityksen, joka auttaa pärjäämään koulussa.

Nykyään minulla on stimulanttilääkitys, jonka ansiosta selviän paremmin myös niistä tehtävistä, jotka eivät vedä luontaisesti huomiotani puoleensa.

Näin lopuksi haluaisin kysyä kaikilta, jotka vieläkin salaa miettivät että “ADHD on vain tekosyy”, että miten “huono kasvatus” tai “huonot kotiolot” voi maagisesti kadota oikealla lääkityksellä (siksi aikaa kun lääke vaikuttaa)?

Jos tämänkin luettuasi haluat levittää väärää tietoa tarkkaavuushäiriöstä, on aika katsoa peiliin ja miettiä mikä sinun kasvatuksessasi meni pieleen.

Kuva: Geran de Klerk

11 vastausta artikkeliin “Onko lapsen ADHD vanhempien vika?”

    1. Hyvä että oikea juttu löytyi! Google ohjaa sivulle josta juttua ei enää löydy.

      Nyt jutun luettuani totean että olipa harvinaisen provosoivasti kirjoitettu juttu, jossa ei tuoda esiin muita näkökulmia.

      Mun eka ajatus on että juttu kirjoitettiin tähän tapaan oman selustan turvaamiseksi, jotta voi sanoa että ”en me mitään väitetty, me vaan esitettiin ihmisten mielipiteitä ja kysyttiin muiden mielipiteitä”.

      Toinen ajatus oli että ehkäpä tarkoituksena oli vain provosoida ja kalastella klikkejä.

      Miksi siis halusitte kirjoittaa tällaisen jutun?

    2. Väittääkö Katri, että jotakin olisi väitetty? En huomannut sellaista. Teidän juttunne oli sen sijaan asenteellinen ja vähättelevä. Adhd ihmiset ovat pääasiallisesti väärinymmärrettyjä, eikä tämän kaltainen uutisointi helpota tilannetta lainkaan.

      1. Itse asiassa tän blogikirjoituksen ekassa versiossa, jonka kirjoitin ennen kuin olin päässyt lukemaan Huono äiti -kirjoituksen, sanoin että blogissa ”väitetään”, mutta korjasin tämän kirjoituksen alun kun pääsin lukemaan huono äiti -kirjoituksen.

  1. Siis voiko vielä nykypäivänä joku ajatella että.ADHD johtuu kasvatuksesta tai kotioloista tai vaikka kasvatuksen puutteesta..outoa ajassa jossa on käytettävänä kaikki tieto mitä ikinä kuvitella saattaa.

  2. Kiitoskiitoskiitos Katri että kirjoitit tämän. Sinun tavoin, meitä muita Töpinälasten äitejä varmasti kuohuttaa tuo Huono äiti-kirjoituksen sisältö. Minä niinikään kysyn, miksi moinen piti kirjoittaa? Ketä se palvelee? Jos ei asiasta tiedä mitään, eikä perusta sanomisiaan faktoihin, miksi kirjoittaa ylipäätään?!
    Olisiko Huono äiti kirjoittanut samoin esim. Diabeteksesta tai syöpään sairastuneesta lapsesta?

  3. ADHD-testit. Miten/missä niihin voi hakeutua aikuisiällä? Kunnallisella puolella? Tiettyjä piirteitä tunnistan lasten saannin myötä itsessäni (lapsesta lähtien) ja esikoisessani kasvavassa määrin. Kiitos mieltä avaavasta jutustasi, paljon puhkaisi omaakin kuplaani jossa olen aina luullut olevani liian herkkä. tai hidas. tai nopea tai levoton.

  4. Kirjoitat: Ensinnäkin, ADHD on suomeksi tarkkaavuushäriö.(ilman ai:ta). Eli ei siis tarkkaavaiuushäriö eikä varsinkaan tarkkaavaisuushäiriö, mitä ilmeisesti hait tässä, kuten se usein kirjoitetaankin?

Herättikö juttu ajatuksia? Kommentoi rohkeast!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.