Koetko koskaan syyllisyyttä tekemisistäsi tai tekemättä jättämistäsi? Mitä teet kun syyllisyydentunne iskee? Alatko syyllisyyden tunteen iskiessä selitellä, hyvitellä tai tehdä lupauksia, joita myöhemmin kadut?
Ennen olin kova tyttö häpeämään, mutta viimeistään kolmen prinsiipin oivaltamisen myötä häpeä katosi lähes kokonaan elämästäni. Syyllisyys sen sijaan vierailee luonani edelleenkin melkein aina alhaisen mielentilan iskiessä päälle.
En voi estää syyllisyyden tunnetta nousemassa minussa, mutta onneksi voin nähdä mistä siinä on kyse.
Miksi syyllistän itseäni?
En voi kokea yhtään tunnetta ilman että ajattelen sitä itse. Jos joku yrittää syyllistää minua, mutten usko mitä hän sanoo, en koe syyllisyyttä.
Toisin sanoen ainoa ihminen, joka voi saada minut kokemaan syyllisyyttä on minä itse.
Miltä syyllisyys tuntuu? Ahdistavalta, raskaalta, pelottavalta. Kun minä poden syyllisyyden tunnetta, tunnen oloni lamautuneeksi. Toimeen tarttuminen tuntuu vaikealta.
Miksi rääkkäisin itseäni näin ikävältä tuntuvalla tunteella?
Useimmiten ainakin kahdesta syystä:
- Koska yritän pakottaa itseni tekemään jotain, jota en oikeastaan halua tehdä.
- Koska tiedän jo etten aio tehdä mitä ajattelen että minun pitäisi tehdä, mutta haluan kokea olevani hyvä ihminen.
Ehkä tämän päivän esimerkki valaisee hyvin syyllisyyden järjettömyyttä:
Koin tänään syyllisyyttä siitä, että halusin mieluummin katsoa osan Mad Men -televisiosarjaa, kuin nukkua päiväunet.
Miksi tunsin syylllisyyttä?
Koska olin väsynyt ja alhaisessa mielentilassa.
Koska tiesin että päiväunien nukkuminen olisi ollut järkevämpi vaihtoehto.
Koska tiesin, että Mad Menin katsomisesta ei ole ainakaan tässä elämänvaiheessa mitään ”järkevää” hyötyä.
Koska jossain mieleni perukoilla karehti ajatus, että olisi hyvä olla järkevä ihminen ja mennä nukkumaan.
Sen sijaan että olisin raa’asti antanut itseni olla OK sen kanssa että halusin viihdyttää itseäni katsomalla tunnin televisiota…
Yritin vielä pakottaa itseni syyllistämällä ”tulemaan järkiini” ja menemään nukkumaan. Kun se ei toiminut, annoin itseni kokea syyllisyyttä, osoitaakseni itselleni, että vaikka nyt valitsinkin ”tyhmästi”, ainakin huono omatunto kertoi, että tiesin tekeväni väärin.
Buahahhaaa!
Vielä tyhmempää on tuntea syyllisyyttä vanhoista tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, jos ei voi tai halua tehdä niille enää mitään. Jos asiasta on jotain opittavaa, riittää että miettii miten jatkossa voi välttää tekemästä saman mokan.
No, onneksi pian huomasin miten ajatukseni taas vedättivät minua, ja saatoin jättää ne omaan arvoonsa.
Tunnetko sinä turhaan syyllisyyttä?
Mieti jotain asiaa tai tilannetta, jonka suhteen koet usein ja helposti syyllisyyttä.
Kuvittele että iskisin sinua taikasauvalla päähän etkä enää pystyisi kokemaan syyllisyyttä asian suhteen — et vaikka kuinka haluaisit.
- Mikä muuttuisi?
- Miten suhtautuisit tilanteeseen?
- Mitä tekisit toisin?
Todennäköisesti toimisit ihan samalla tavalla, vaikka et kokisi syyllisyyttä. Toisaalta voisit nauttia valinnastasi täysin sydämin. Ehkä näkisit helpommin tapoja korjata valinnastasi mahdollisesti seuraavat käytännön haitat.
Miten toimia syyllisyyden vallassa?
Älä tee äkkinäisiä ratkaisuja tai vedä johtopäätöksiä — todennäköisesti joudut myöhemmin katumaan niitä.
Tunnista että ajattelusi taso on hetkellisesti laskenut ja se on OK.
Mielentilan noustua eli olon kevennyttyä pian omia aikojaan, voit miettiä uudestaan kirkkaimmin aivoin asiaa, johon syyllisyydentunne liittyi.
Jos syyllisyydentunteen vallassa pelkäät ettet muista asiaa, kirjoita se ylös odottamaan parempaa fiilistä.
Voitko tehdä asialle jotain? Haluatko tehdä asialle jotain?
Jos voit ja haluat, päätä milloin ja miten hoidat homman ja merkitse päätös kalenteriin tai työlistaan, jota oikeasti katsot.
Jos et aio tai voi tehdä asialle mitään, miten syyllisyyden kokeminen hyödyttää sinua?
Ei mitenkään, joten voit jättää sen omaan arvoonsa.
Voi Katri, kiitos taas! Tämä kirjoitus osui ja herätti ja lisäksi juuri oikeaan aikaan. Olen parin viime päivän aikana sattumalta löytänyt muutamasta verkkokaupasta tavaroita, joita halusin tilata. Okei, kaikkea en ehkä ihan kuollakseni tarvinnut, mutta halusin kovasti. No minäpä sitten tilasin ja keskustelin ennen tilausten tekoa mieheni kanssa (joka ei oikeastaan koskaan rajoita ostamistani, mutta kaipaan usein häneltä moraalista oikeutusta ostoksilleni ja tietysti mielipiteitäkin). Hänen mielestään ostokset olivat ok, mutta itse aloin syyllistää itseäni ”voi ei, ei meillä nyt oikeastaan varmaan olisi varaa ja mä kun olen äitiyslomallakin niin ei saisi tuhlata tälleen jne”. Mies koitti rauhoitella, että koita nyt nauttia niistä, kun kerran tilasit ja että on varaa. Mutta ei, minun pitää kauhistella ja sättiä itseäni, kun nyt menin tuhlaamaan. Ja tästä huolimatta tilasin kuitenkin kolmena iltana peräkkäin 😀 Eli oikeastaan taisin vaan tyynnytellä huonoa omatuntoa tuhlaamisesta, ilman oikeaa halua tai tarkoitusta toimintani muuttamiseen. Tämä postaus avasi silmäni tälle täysin turhalle itsensä ruoskimiselle, koska se ensinnäkin pilaa ostoksistani tulevan ilon eikä myöskään näytä johtavan muutoksiin toiminnassani. Ilmeisesti siis koitan vaan olla parempi ihminen, kun ymmärrän moittia itseäni tuhlailusta. Ehkäpä jatkossa osaan nauttia ostoksistani, mutta myös harkita paremmin, voinko nyt käyttää tämän verran rahaa tähän vai kannattaisiko harkita vielä/siirtää ostosta myöhemmäksi. Tämä ajatusmalli pätee toki moneen muuhunkin tilanteeseen, mutta tässä nyt päällimmäisenä omat ajatukseni. Kiitos Katri!