Kirjoita kirja kuukaudessa -haaste päättyi sunnuntaina. Haasteeseen lähti mukaan lähemmäs 100 ihmistä. En tiedä kuinka moni loppujenlopuksi kirjoitti edes kirjasuunnitelman, mutta kaikille teille jotka teitte niin, nostan hattua.
Muutama ihminen kommentoi aktiivisesti päivittäisiin kirjoituksiin. Yleisfiilis näytti olevan sama: kiitollisuus siitä, että oli aloittanut kirjoituksen ja ilahtuminen siitä, miten paljon oli yllättäen saanut aikaan.
Itselleni haaste oli siinä mielessä menestys, että pääsin taas kirjoittamisen makuun. Tämä on ensimmäinen kirja, jota olen kirjoittanut äidiksi tulemisen jälkeen. Kirjoittaminen on tuntunut hyvältä ja jo kolmannes kirjaa on kasassa.
Tunnustan yön pimeydessä muistelevani kaiholla aikoja ennen lapsia, jolloin sain kirjoittaa niin paljon kuin sielu sietää. Sitten muistan että niihin aikoihin toivoin enemmän kuin mitään muuta, että tulisin äidiksi.
Aion jatkaa kirjan kirjoittamista samaan malliin. Nyt kun en enää tee kirjahaastekirjoituksia, palaan taas blogin ja VIP-materiaalien suhteen vanhaan aikatauluun.
Vaikka välillä hidas tahti on melkein tuskastuttanut, on ollut kiva huomata, miten siitä huolimatta tekstiä on kertynyt jo monta kymmentä sivua. Näin ei olisi käynyt, ellen olisi kuukausi sitten aloittanut kirjoittamista ja sinnikkäästi jatkanut sitä joka päivä.
Sama lähestymistapa pätee havaintojeni mukaan lähes kaikkeen.
Vähän yli 8 kk sitten painoin 21 kg enemmän kuin tänään. Aloitin kiinnittää huomiota syömisiin viikko synnytyksen jälkeen. Laihtuminen on tapahtunut helposti päivä ja gramma kerrallaan.
Olen puolisoni kanssa ollut yhdessä kohta viisi vuotta. Kun tapasin puolisoni ensimmäistä kertaa, en todellakaan aikonut aloittaa uutta suhdetta. Nyt olen todella iloinen että muutin mieltäni. Vuosien varrella on tullut vastaan kaikenlaisia käytännön ongelmia kuten huonouninen esikoinen, mutta kaikesta on selvitty hetki ja päivä kerrallaan. Tänäänkin olen tuntenut häntä kohtaan suurta rakkautta, lämpöä ja halua.
Tieni valmentajaksi alkoi siitä, että päätin kokeilla tykkäisinkö ylipäätään valmentamisesta. Ensimmäinen askel oli ilmoittaa blogissani että otan pari tyyppiä kesän yli ilmaiseen valmennukseen. Toinen askel oli ottaa 13 naista valmennukseen ja valmentaa heitä tapaaminen, sähköposti ja puhelu kerrallaan. Nyt teen valmennusta työkseni ja mikäli uusimmat suunnitelmat toteutuvat, homma tulee jatkossa vain kasvamaan.
Mitä sinä haluaisit muuttaa tai luoda? Mikä olisi ensimmäinen askel jonka voisit ottaa sen eteen tänään?