Vievätkö rutiinit ilon elämästä?

Minä olen lähes koko elämäni suorastaan ylpeillyt sillä, miten minulla ei ole juuri mitään rutiineja. Nukuin koska huvitti. Kirjoitin usein ensin monta päivää putkeen, sitten en hetkeen taas ollenkaan. Söin mieleni mukaan.

Kaikki muuttui kun minusta tuli äiti.

Esikoisen unirytmit olivat ensi alkuun väärin päin. Hän nukkui päivät ja valvoi yöt. Parin kuukauden jälkeen tulin siihen tulokseen, että tarvitsimme paremmat päivärutiinit saadaksemme rytmin kääntymään.

Yhtäkkiä nainen, jolle sana “rutiini” oli herättänyt lähinnä mielikuvia vankilasta tai muusta vastaavasta instituutiosta, joutui nöyrtymään ja opettelemaan tietoisesti rutiinien rakentamista ja seuraamista.

Vuosien varrella olen oppinut pitämään paremmin rutiineista kiinni.

Välillä kun lasten nukuttaminen menee putkeen, koska sain pidettyä päivän rutiineista, voin sanoa melkein nauttivani rutiineista. Paino sanalla “melkein”.

Tänä vuonna haluaisin saada “automatisoitua” ison osan elämästäni niin, että asiat, joita joudun toistamaan päivästä ja viikosta toiseen menisivät miettimättä.

Kun listasin näitä toistuvia tehtäviä, listasta tuli pidempi kuin olin ajatellut.

Lähes kaikki listalla olevista asioista olivat sellaisia joita teen jo nyt, mutta usein sattumanvaraisessa järjestyksessä tai satunnaisemmin kuin haluaisin tehdä ne.

Suurin osa toistuvista tehtävistä liittyy lapsiin. Toiseksi eniten aikaa vievät kodinhoitoon liittyvät rutiinit. Sen lisäksi haluaisin ottaa käyttöön joitakin omaan hyvinvointiini liittyviä toistuvia juttuja.

Jos onnistuisin automatisoimaan kaikki suunnittelemani tehtävät, vähintään 60 % päivästäni tekisin samoja asioita miettimättä.

Helpottavaa?

Ei, vaan puuduttavaa.

Ihminen vai robotti?

Mitä ihmeen elämää on sellainen, että toimin valtaosan ajasta kuin robotti?

Samaan aikaan kaikki listalla olevat asiat olivat sellaisia, joiden tekeminen olisi kokonaisuuden kannalta hyödyllistä (päivittäin venytteleminen).

Osa niistä oli jopa jollain lailla välttämättömiä (lasten ruokkiminen).

Aamurutiineja läpikäydessäni mieleeni juolahti, että ehkä voisin nähdä rutiinit jonain muuna kuin rutiineina.

Mitä jos rutiinien sijaan ajattelisin ne rituaaleina tai seremonioina.

Ikään kuin “pyhinä toimituksina”, joiden tehtävänä on osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta perheelleni, kodilleni ja keholleni.

Juuri nyt tätä kirjoittaessani tajuan, että Marie Kondon mainiossa kirjassa “Konmari – Siivouksen elämänmullistava taika” Marie puhuu tästä tai ainakin samantyyppisestä lähestymistavasta. Todennäköisesti siemen tähän ajatukseen tuli alitajuntaani sieltä.

Hyvä ajatus, hyvä mieli

Koemme joka hetki vain sen mitä ajattelemme asioista — emme asioita suoraan.

Se että tekee samoja asioita päivästä toiseen on itsessään neutraali asia.

Jollain mittareilla mitattuna se voi olla toivottavaa (esim. tehokkuuden näkökulmasta), jollain mittareilla mitattuna epätoivottavaa (esim. seikkailun ja vaihtelun kannalta).

Minulle ajatus rakkaudella ja kiitollisuudella toistetuista rituaaleista ja seremonioista tuntuu paljon innostavammalta, kiinnostavammalta ja houkuttelevammalta kuin ajatus siitä että runnon läpi päivästä toiseen samoja rutiineja.

Toiminnan tasolla lopputulos on kutakuinkin sama: lapseni pysyvät hengissä, koti järjestyksessä ja kehoni paremmassa kunnossa kuin jos en tekisi samoja tehtäviä päivästä ja viikosta toiseen.

Henkisellä tasolla toinen lähtestymistapa saa elämän tuntumaan kauniilta, harmoniselta ja pyhältä. Toinen puuduttavalta oravanpyörältä, josta yritän vain selvitä jotenkin kunnialla läpi kunnes lapset ovat vanhempia.

Kumman lähestymistavan sinä valitsisit?

kauneuskokemuksessa

Miksi et saa tehtyä mitä piti?

riittavanhyvintehty

Onko sinulle koskaan käynyt näin:

Muutat uudelle paikkakunnalle ja olet ihan innoissasi siitä, mitä kaikkea voit harrastaa siellä. On teatteria, konsertteja, hyviä ravintoloita, nähtävyyksiä, kuntoilu- ja ulkoilumahdollisuuksia.

Vuosia myöhemmin — ehkä vasta muuttaessasi pois — havahdut siihen, ettet ole hyödyntänyt murto-osaakaan uuden kotipaikkasi tarjonnasta.

Asuin Los Angelesissa kaksi vuotta ja suunnittelin koko ajan että kävisin San Diegossa. En ole vieläkään käynyt siellä, vaikka Suomeen palaamisen jälkeen olen viettänyt kolmeen otteeseen pidempiä aikoja Kaliforniassa.

Asuin Helsingissä kuusi vuotta. Sinne muuttaessani fiilistelin, että pääsisin käymään leffassa ja teatterissa, kokeilemaan uusia ravintoloita ja Seurasaaressa uimassa.

Kuuden vuoden aikana kävin leffassa kolme kertaa. Kaksi kertaa oman leffan ensi-illassa, kerran kaverin leffan enskarissa.  Teatterissa en tainnut käydä kertaakaan. Seurasaaressa uiminen jäi ajatuksen tasolle. Uusista ravintoloista ja kahviloista kokeilin vain niitä neljää, jotka aukesivat muutaman korttelin päästä kotoani.

Jokaisessa ajanhallintaoppaassa mainitaan, että jos emme laita jotain kalenteriimme se unohtuu tai jää viime tinkaan.

Jos emme mieti mihin aikaan päivästä hoidamme tehtävän, jonka haluamme tulevan rutiiniksi, unohdamme sen niin usein, ettei sen tekeminen muutu koskaan automaattiseksi toiminnaksi.

Luotatko liikaa muistiisi?

Miksi emme laita asioita kalenteriin tai määritä minkä tehtävän jälkeen tai tapahtuman aikana hoidamme tietyn rutiinihomman?

Koska elämme harhassa, että muistimme on parempi kuin on.

Että oikeat asiat juolahtavat mieleemme oikealla hetkellä. Että jos jokin juttu on tärkeä, se tulee kyllä hoidetuksi ajoissa.

Voi olla, että jollain ihmisillä on kyky muistaa oikeaan aikaan kaiken mitä he aikovat tehdä.

He tunnistavat itsensä siitä, että tekevät kaiken ajoissa, ottavat kaiken ilon irti kotikaupunkinsa tarjonnasta eivätkä koskaan kiroa sitä, etteivät aloittaneet tehtävän tekemistä aikaisemmin.

Jos sinä et ole tällainen ihminen, suosittelen erittäin lämpimästi, että kirjaat kalenteriisi välittömästi kaikki asiat jotka haluat saada hoidetuksi lähipäivinä.

Kirjoita myös itsellesi muistiin mitkä arkirutiinit aiot hoitaa nyt jo rutiininomaisesti hoituvien tehtävien yhteydessä.

Eli älä pelkästään päätä että “käyn lenkillä kolme kertaa viikossa” vaan kirjoita muistiin että “maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin heti sen jälkeen kun olen herännyt, käynyt vessassa, laittanut vaatteet päälle ja juonut lasin vettä kävelen eteiseen, laitan lenkkarit jalkaan, takin päälle ja lähden lenkille.”

Jos huomaat ajattelevasi että “mä en tiedä mikä on paras ajankohta tämän hoitamiseen” tai “mä en halua vielä lyödä mitään lukkoon ensi viikolla siltä varalta että tulee muutoksia”, kerro itsellesi että laitat tehtävän kalenteriin “valeeseen”.

Eli laitat tehtävän alustavasti niille seuduille, jolloin voisit aikaisintaan tehdä sen — jos myöhemmin samaan aikaan pitäisi tehdä jotain tärkeämpää, voit siirtää tehtävän jonnekin muualle.

Riittävän hyvin tehty on parempi kuin täydellinen suunnitelma

Joskus emme halua päättää tarkkaa hetkeä jonkin tekemiselle, koska koemme, että meidän pitää vielä suunnitella tarkemmin mitä olemme tekemässä. Etsiä täydellistä hetkeä ja tapaa hoitaa homma niin hyvin kuin mahdollista.

Odottelimme viime kesästä asti “oikeaa hetkeä” remontoida kylpyhuoneemme valmiiksi.

Että käyttämällämme ammattimiehellä olisi aikaa tehdä homma. Että meillä olisi tarpeeksi rahaa maksaa hänelle. Että ehtisimme suunnitella huolellisesti miltä tila näyttäisi ja hankkia sopivat kaakelit ja lamput kohtuuhintaan.

Lopulta kyllästyin odotteluun. Kyselin juuri kotinsa remontoineilta tai rakentaneilta tutuilta neuvoa. Opin, että tällaiseen omakotitaloon, jota ei aiota koskaan myydä (kuin korkeintaan aikuisille lapsilleen), on täysin OK tehdä kylpyhuoneen vesieristys ja kaakelointi itse.

Tärkeintä on perehtyä tarkasti valmistajien ohjeisiin, noudattaa niitä orjallisesti ja tehdä hommat niin huolellisesti kuin mahdollista. Sen lisäksi halusimme itse varmistaa eri vaiheissa ammattilaisilta että teimme kaiken oikein.

Päätin että kylpyhuoneen ulkonäköä tärkeämpää meille olisi toimivuus ja edullisuus. Niinpä suunnittelimme kylppärin kaakelijaon ja asettelun sen perusteella, mitä kaakeleita meillä oli.

Kylpyhuoneessamme on käytetty esimerkiksi veljen remontista jääneitä laatukaakeleita, joita oli jäljellä vain muutama kappale kutakin väriä. Äitini ja isäni varastoista löytyneitä irtokaakeleita, joita oli kutakin vain neliö tai pari. Jo kesällä Vantaan kierrätyskeskuksesta yhteensä 18 eurolla ostamaani sekalaista erää kaakeleita, joista osa oli käytetty jo yläkerrassa. Riihimäen TH-marketista kaverini todella edullisesti löytämiä isoja kaakeleita.

Saunan lattian ja kylpyhuoneen kaikki kaakelit tulivat maksamaan alle 100 euroa. Niinpä saatoimme huoletta sijoittaa rahaa kunnon vesieristeisiin ja laasteihin.

Eilen laatoitimme kaverini kanssa kylppärin viimeisen seinän. Tuliko siitä samanlainen kuin suunnitelmassani? Ei, koska suunnitelma ei soveltunut sellaisenaan käytettäväksi.

Tuliko siitä yhtä siistin näköinen, kuin jos ammattilaiset olisivat tehneet sen? Ei todellakaan, mutta teimme sen muuten täysin ohjeiden mukaan.

Riittää, että se täyttää tärkeimmän tehtävänsä eli suojaa rakenteita kosteudelta.

Ennen kaikkea nyt se on tehty.

Minkä asian tekemistä sinä olet lykännyt? Laita se kalenteriisi — vaikka vain valeeseen. Mieti vasta sen jälkeen kun se on kalenterissa miten sen toteutat.

Tällöin alitajuntasikin miettii tehokkaammin miten tehtävä hoidetaan. Mielellä kun on taipumusta käyttää suunnitteluun täsmälleen se aika, mikä sille annetaan. Mitä enemmän aikaa annat itsellesi tehdä jotain, sitä enemmän aikaa se vie.

Jos tarvitset tukea muutokseen, tsekkaa valmennuspakettini.

Tarvittaessa olen mm. tehnyt valmennettavien kanssa niin, että he raportoivat minulle joka päivä tiettyyn aikaan päivästä edistyksestään.

kaakelit2

Tehokkuuteen ei ole ihmelääkettä

Haluaisitko olla tehokkaampi, täsmällisempi, siistimpi tai järjestelmällisempi? Minä haluaisin. Puolitoista vuotta sitten luulin löytäneeni siihen vihdoin ja viimein lääkkeen.

Hei, olen Katri, kaoottinen pienten lasten äiti. Minulla on tarkkaavuushäiriö ja siihen sopiva lääkitys.

Jotkut tarkkaavuushäiriötä eli ADHD:tä käsitteleviä juttujani tai haastattelujani lukeneet ovat kertoneet alkaneensa epäillä itsekin kärsivänsä tarkkaavuushäiriöstä. Moni heistä lähtee hakemaan diagnoosia toivoen lääkityksen tekevän elämästä helpompaa.

Useimmille ADHD-lääkkeen aloitus avaa elämän uudella tavalla. Tuntuu kuin olisi saanut supervoimat joiden avulla voi tehdä ihan mitä vain — kuten siivota sukkalaatikkonsa tai tehdä veroilmoituksen kerrankin ajoissa. Ooh!

Alkuhuuman hälvettyä voi iskeä pettymys kun “yllättäen” lääke ei ratkaisekaan kaikkia ongelmia tai tee koko elämänsä kaaoksessa eläneestä ihmisestä supertehokasta ja organisoitunutta.

Terveisiä (lapsiperhe)helvetistä

Yksi vaikeimmista asioista elämässäni on lapsiperhearjen pyörittäminen. Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut jo ajat sitten (vaikka tuskin olisin tullut edes valituksi tehtävään).

“Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut.”
Äitiys vaatii minulta ensisijaisesti kykyjä, joita minulla ei luontaisesti ole ja taitoja joita en ole vieläkään onnistunut hankkimaan.

Pitäisi olla hyvä luomaan ja ylläpitämään rutiineja. Muistaa laittaa tavarat takaisin sinne mistä ne otti (että ne löytyvät seuraavallakin kerralla). Olla koko ajan ajantasalla siitä paljonko aikaa on mennyt ja paljonko on jäljellä. Jatkaa siitä mihin jäi keskeytysten jälkeen. Pysyä läsnä tässä hetkessä.

Ajatus kirjan kirjoittamisesta viikon tai parin ajan putkeen ilman että teen muuta kun nukun, syön ja käyn vessassa, on yksi innostavimmista ja siisteimmistä asioista mitä tiedän. Kirjoittaessani tunnen olevani elossa ja omalla erikoisosaamisalueellani.

Ajatus viikonlopusta kahden vilkkaan pikkupojan kanssa samalla kun yritän siivota ja pestä pyykkiä imee elinvoimani kuin verenhimoinen vampyyri. Vaikka päivät eivät olisi olleet fyysisesti raskaita, tunnen oloni iltaisin tyhjäksi ja itseni totaaliluuseriksi.

Hyvä on, ehkä ihan vähän kärjistän, mutta vain vähän.

Mihin lääkitys auttaa — ja mihin ei?

Sain lääkityksen tarkkaavuushäiriööni vasta 1,5 vuotta sitten. Sitä ennen istuin usein arkiaamuina eteisen lattialla ja itkin, kun lasten kanssa ulos asunnosta pääseminen tuntui niin toivottoman vaikealta.

Lääkitys on tehnyt aamuista suorastaan helppoja. Jopa päivät jolloin lapset ovat kotona sujuvat melko siedettävästi.

Lääkitys auttaa keskittymään käsillä olevaan tehtävään, vähentää poukkoilua asiasta toiseen ja estää minua vajoamasta liian helposti omiin ajatuksiini. Pystyn pitämään paremmin mielessäni mitä minun pitää tehdä ja missä järjestyksessä. En edes hukkaa tavaroita ihan niin helposti kuin ennen.

Lääkitys ei tyhjennä täyteen tupattua kalenteria.
Lääkitys ei kuitenkaan ole antanut minulle maagisesti tarvittavia tekniikoita ja strategioita tehokkaaseen ajanhallintaan ja asioiden priorisointiin. Se ei korvaa hyvin järjestettyä kotia. Se ei tyhjennä liian täyteen tupattua kalenteria tai järjettömän pitkää työlistaa.

Lääke ei vie väsymystä tai paranna muistia huonosti nukutun yön jälkeen. Se ei saa elämää tuntumaan hauskemmalta ja kiinnostavammalta. Se ei vie pois alhaisen verensokerin tuomaa kärttyisyyttä.

Lääkitys ja muutto maalle, jossa meillä on enemmän tilaa (mm. aikuisilla oma makuuhuone) mahdollistaa sen, että voisin laittaa kotini ja elämäni ensimmäistä kertaa lasten saamisen jälkeen järjestykseen.

Vaikka paljon on parantunut siitä mikä tilanne oli vaikkapa kaksi vuotta sitten, koen etten ole vielä ottanut täyttä iloa irti siitä, miten voisin arkeni käytännön tasolla järjestää.

Niinpä olen ajatellut varata vuoden 2016 uusien arjenhallintakeinojen opetteluun — samalla tavalla kuin käytin vuoden 2003 uusien elämäntapojen opetteluun.

Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten voisin hyödyntää vuoden 2003 elämäntaparemontin opit uusien toimintamallien opettelussa. Sitä seuraavassa kerron, miten pelillistäminen voisi tehdä uusien toimintamallien opettelusta helpompaa ja hauskempaa.

ihmelaaketehokkuuteen

Tulikohan taas ahnehdittua?

Nyt on ollut taas niitä viikkoja, jolloin välillä on itkettänyt ja välillä naurattanut se, miten olen taas onnistunut saattamaan itseni tilanteeseen, jossa mennään jotenkin äärirajoilla.

Tällä viikolla talolla on tehty salaojituksia. Koska mieheni on edelleen täyspäiväisesti töissä ja budjetti tiukalla, minä olen ollut kaivamassa ja kaivamassa sepeliä työmiehen kanssa useimpina päivinä.

Onneksi olen todella tykästynyt työmaalla raatamiseen. Tuntuu hyvältä käyttää monipuolisesti lihaksiaan ja nähdä konkreettisesti oma kätensä jälki. Ajatus siitä että olen rakentamassa meille kotia on saanut homman tuntumaan entistä mielekkäämmältä.

Miehen viikon ainoana vapaapäivänä hän lähti työmaalle, jotta minä pääsin kuvaamaan tätä Huono äiti -nettitv-sarjan osaa aiheesta “Pilaako lapsi elämän”.

Ohjelmaa kuvatessa olin jo alkavassa flunssassa ja seuraavana päivänä sitten lähtikin ääni, jonka palautumista odottelen edelleen.

Kokemus äärirajoilla elämisestä tuli siitä, että olen yrittänyt tehdä kirjoitustöitä ja paperihommia lastenhoidon, remontoinnin ja kotitöiden lomassa.

Kauhukseni totesin että “pääni ei toimi”. Ikään kuin kykyni abstraktiin ajatteluun olisi maagisesti kadonnut raksalla pyöriessä.

Samoin Kukoistus-kurssia tehdessäni olen sählännyt tietokone- ja nettihommien kanssa enemmän kuin koskaan kutri.net:in 12 vuoden aikana.

Todennäköisesti ilmiö selittyy sillä että remonttiin liittyvät asiat ovat nyt akuutteina ja tärkeinä mielessä. Eli mieli käy tsekkaamassa säännöllisin välein että “mitäs sille remontille pitää nyt/seuraavaksi tehdä?”.

Koska tässä hetkessä voin ajatella tietoisesti vain yhtä asiaa kerrallaan, remontti näyttää nyt vievän joka päivä useamman tunnin edestä ajatuskapasiteettiani.

Pari päivää sitten kun flunssa ja väsymys oli pahimmillaan, ehdin jo itkeä äidilleni että “mitä jos mä en enää ikinä pysty kirjoittamaan mitään blogikirjoitusta pidempää”.

Mielen vähän kirkastuttuani minua alkoi naurattaa. En voi tietää mitä tulee tapahtumaan. Todennäköisesti kirjoituskyky palautuu taas kun akuutein vaihe remontissa menee ohi. Ja jos ei palaudu, niin sitten voin alkaa elättää itseäni hanslankarina erilaisilla rakennustyömailla…

Mitä taas tulee äärirajoille vetämiseen, niin olen mielen kirkastuttua ja olon tuntuessa vakaalta ja levolliselta tsekannut mitä ajattelen taloprojektista ja tästä tilanteesta. Silloin näyttää edelleen siltä, että tämä on oikea, hyvä ja tärkeä siirto, joka vaatii kyllä venymistä ja joidenkin asioiden suoranaista laiminlyöntiä, mutta johon tulen olemaan tyytyväinen vielä vuosikymmenienkin päästä.

Aika näyttää onko fiilis oikea.

Kukoistus-kurssin tämän sunnuntain puhelu on valitettavasti pakko siirtää äänen menetyksen takia ensi keskiviikkoiltaan. Jos olet kurssilla tai VIP-jäsen, lue lisää täältä.

Oletko laiska, tyhmä ja saamaton?

Tunnistatko itsesi tai läheisesi seuraavista kohdista:

Olet jatkuvasti myöhässä lähinnä siksi että juuri kun olet lähdössä, alat häthätää hoitaa “vielä yhden jutun ennen kuin mä lähden” ja/tai palaat useamman kerran takaisin kotiin hakemaan sinne unohtuneita tavaroita.

Saat kotisi hetkessä kaaokseen koska joko kävelet zombi-hengessä ympäri asuntoa omiin ajatuksiisi vajonneena ja tavaroita sinne tänne jättäen tai koska aloitat jatkuvasti uusia projekteja jättäen tavarat esiin että muistaisit hoitaa ne loppuun.

Siivoaminen kestää sinulla ikuisuuden, koska hypit tehtävästä toiseen.

Esimerkiksi päätät imuroida, joten otat imurin esiin…

…mutta samalla tiputat siivouskaapista kamaa. Alat järjestää tavaroita…

…mutta huomaat sitten kaapin pohjalla olevan hyllyn, joka sinun on pitänyt laittaa seinälle. Alat laittaa hyllyä seinälle kun huomaat että akkuporakoneen akku on loppu.

Porakoneen laturia etsiessäsi törmäät pussiin vanhoja pattereita, jotka sinun piti viedä kierrätykseen.

Viet ne eteisen ovelle viedäksesi ne kierrätykseen kun silmäsi osuu sikin sokin oleviin kenkiin.

Alat järjestää kenkiä ja toteat että puolet niistä ovat talvikenkiä vaikka on kesä. Lähdet viemään kenkiä kellariin, jossa huomaat säkin kesävaatteita.

Alat käydä vaatteita läpi…

Jatkat kimpoilua kunnes on ilta ja koti on pahemmassa kaaoksessa kuin aamulla kun aloitit siivoamisen.

Jos olet jostain innoissasi tai määräaika painaa todella pahasti päälle, pystyt tekemään ihmeellisen hyvin asioita hyvinkin lyhyessä ajassa ja pitkäkestoisesti — jopa tehokkaammin ja pidempään kuin tuttavasi. Voi jopa olla että tehdessäsi sinua kiinnostavia juttuja ikään kuin katoat omaan maailmaasi — et näe etkä kuule mitä muut sanovat.

Koska välillä näytät pystyvän yli-inhimillisiin suorituksiin, muiden on ehkä vaikea ymmärtää miksi et muka pysty tekemään näennäisesti yksinkertaisempia asioita…

…kuten laittamaan tavaroita takaisin paikalleen, maksamaan laskuja ajoissa ja viemään loppuun juttuja, jotka olet aloittanut.

Ehkä itsekin ihmettelet sitä miten kauhean vaikeaa periaatteessa helppojenkin asioiden aloittaminen voi olla sinulle. Ikään kuin sinulla olisi kaksi vaihdetta: tyhjäkäynti tai 100 lasissa.

Lisäksi ehkä:

Olet autolla ajaessa todellinen turvallisuusriski koska räpellät koko ajan radiota, kännykkää ja ilmastointia samalla kun meikkaat, syöt ja raivoat muille autoilijoille, jotka tukkivat tien (kun olet TAAS kerran myöhässä koska lähdit myöhässä kotoa).

Lähdet kauppaan etkä hetken päästä enää tiedä oletko ollut siellä 5 minuuttia, 50 minuuttia vai 5 tuntia, koska olet ajautunut omiin ajatuksiisi. Yleensä myös unohdat ostaa juuri sen asian, jota lähdit ostamaan.

Keskeytät jatkuvasti toisia puhumalla päälle tai yrittämällä täydentää heidän lauseitaan (väärin) jos he erehtyvät sekunnin murto-osaksikin hakemaan jotain sanaa. Sen lisäksi olet kova möläyttelemään ja saat jatkuvasti pyydellä anteeksi että olet jälleen kerran puhunut sivu suusi.

Nettiselaimessasi on aina kymmeniä välilehtiä auki, koska surffatessasi löydät kiinnostavia juttuja, joihin haluat vielä palata. Lopulta joudut käynnistämään selaimen uudestaan, kun se menee välilehtien paljoudesta jumiin.

Sinulle huomautetaan usein kovasta äänestäsi, vaikka omasta mielestäsi puhut normaalilla äänellä. Jos puhut muiden mukaan normaalilla äänellä, sinusta voi tuntua kuin kuin kuiskaisit tai et kuule omaa ääntäsi.

Jos yrität tehdä tai lukea jotain, mikä ei kiinnosta sinua, sinusta tuntuu kuin joku imisi energiasi tai pääsi menisi sumuun.

Jätät usein laskuja avaamatta tai maksamatta — jopa silloin kun tililläsi olisi rahaa niiden hoitamiseen.

Joudut etsimään päivittäin esineitä joita käytät jatkuvasti kuten avaimiasi, lompakkoasi, kännykkääsi tai silmälasejasi.

Ihmettelet monta kertaa päivässä mitä olit tekemässä — eli esimerkiksi kävelet huoneeseen etkä enää muista miksi tulit sinne.

Lähisuvussasi on yksi tai useampi ihminen, joka on yhtä hajamielinen, kaoottinen tai muuten huithapeli kuin sinä.

Ehkä jopa uskot että oma saamattomuutesi on kasvatuksesi syytä tai lapsesi hajamielisyys johtuu siitä että olet antanut hänelle niin huonon roolimallin.

Vastasitko useampaan kohtaan kyllä?

Tunnistatko nämä piirteet jo lapsuudestasi, jolloin esimerkiksi tavarasi olivat aina hukassa, sinua piti jatkuvasti muistuttaa siitä mitä olit tekemässä tai olit tunneilla joko yliosallistuva tai täysin pihalla?

Onneksi olkoon, sinulla saattaa olla keskittymishäiriö eli (vanhoin termein) ADD!

Jos näiden kohtien lisäksi sinun on todella vaikea pysyä paikallasi — eli vähintäänkin heilutat koko ajan jalkaasi tai naputat sormillasi pöytää tms., sinulla saattaa olla ADHD eli keskittymishäiriö hyperaktiivisuudella.

Kyseessä on vahvasti periytyvä neurologinen poikkeavuus, jonka ansiosta aivojesi motivaatio- ja palkkiojärjestelmä sekä työmuisti ei toimi samalla tavalla kuin kuin useimmilla ihmisillä.

Joskus väliaikainen stressitila, hormonaalinen muutos (esim. vaihdevuosien aikaan tai synnytyksen jälkeen) tai pitkään jatkuva unen puutos (esim. öisin heräilevien lasten takia) voi heikentää keskittymiskykyä.

“Oikea” keskittymishäiriö on synnynnäinen ja elinikäinen ominaisuus, joka ilmenee viimeistään kouluiässä ja josta ei sinällään voi koskaan päästä pysyvästi eroon.

Sen ilmenemismuodot ja vaikutus elämän laatuun voivat kuitenkin vaihdella suurestikin eri elämäntilanteissa.

Kuten tässä jutussa todetaan, Suomessa voi olla arviolta jopa 45 000–95 000 aikuista, joiden AD(H)D on jäänyt diagnosoimatta ja hoitamatta. Ehkä sinä olet yksi heistä?

ADD tai ADHD ei johdu huonosta kasvatuksesta

Minä olin yksi diagnosoimattomista ADD-aivoisista vielä muutama viikko sitten.

Olen ihan viime vuoteen asti luullut kaoottisuuteni johtuvan kaoottisesta lapsuudenkodistani ja “boheemista” kasvatuksestani.

Uskoin että jos vain yrittäisin tarpeeksi kovasti oppia uusia käyttäytymismalleja, voisin jonain päivänä olla yhtä siisti, järjestelmällinen ja täsmällinen kuin monet tuntemani ja ihailemani ihmiset.

Kokeiltuani ensimmäistä kertaa ADD-lääkettä tajusin olleeni väärässä. Ongelmana ei ollut se, ettenkö olisi yrittänyt tarpeeksi.

Ongelmana on se, että aivokemiani tekee tylsiin asioihin keskittymisestä työläämpää ja fyysisestä olostani raskaampaa kuin valtaosalla ihmisistä.

Olen tätä kirjoittaessani syönyt kahden viikon ajan minimiannoksen ADD:n hoitoon tarkoitettua Concerta-lääkettä.

Jouduin äsken tarkistamaan kahteen kertaan kalenterista, että lääkityksen aloittamisesta on ollut vasta niin vähän aikaa, koska olen tässä ajassa onnistunut hoitamaan  järkyttävän määrän asioita, joista olen yrittänyt sitä ennen hoitaa pahimmillaan jopa vuosia.

Koska diagnoosi on niin tuore, en halua (vielä) lähteä sen syvemmin ruotimaan julkisesti kokemuksiani.

Toivon kuitenkin että tähän kirjoitukseen törmääminen sai sinut epäilemään, että kaaottisuutesi, saamattomuutesi tai impulsiivinen käytöksesi voi ehkä olla seurausta perinnöllisestä neurologisesta poikkeavuudesta — eikä vain yrityksen puutteesta tai huonosta kasvatuksesta.

Vaikka ADD:stä ei voi päästä kokonaan eroon, sen tunnistaminen voi auttaa sinua järjestämään elämäsi niin, että poikkeavasta aivotoiminnastasi on sinulle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Sen lisäksi toimintakykyäsi voi mahdollisesti parantaa lääkkeillä — ainakin jos ne toimivat sinulla yhtä hyvin kuin minulla.

Jos tunnistit näistä kuvauksista itsesi tai läheisesi, voit rekisteröityä ilmaiseksi lukemaan kutri.netin tuoretta ADD:tä käsittelevää osiota.

Rekisteröitymällä sitoudut pitämään omana tietonasi siellä mahdollisesti jakamani henkilökohtaiset kokemukseni!

Lue myös kauan ennen diagnoosia kirjoittamani kirjoitukset “Kärsitkö tietämättäsi AD(H)D:stä” ja “Onko ADHD vain ajatus?

Käytätkö aikasi oikein?

Oletko tyytymätön nykyiseen elämäntilanteeseesi? Toivoisitko saavasi enemmän asioita aikaan? Vai kärsitkö nakertavasta fiiliksestä ettet edes tiedä mihin aikasi menee?

Olen aina ollut hajamielinen ja huono muistamaan niin tekemättömiä kuin tehtyjä tehtäviä. Äitiys ja lasten vuoksi huonosti nukutut yöt näyttävät vieneen lähimuistini ihan kokonaan.

Niinpä minulla on usein vähänkin väsyneenä, nälkäisenä tai muuten pahalla mielellä ollessani tunne, etten ole saanut yhtään mitään aikaan koko päivänä — tai koko viikkona.

Tunne kertoo ennen kaikkea siitä, että olen sillä hetkellä nk. alhaisessa mielentilassa eli henkisesti huonossa hapessa, joten en yleensä anna ajatuksilleni tuolloin hirveästi painoarvoa.

Mutta aika usein myös silloin kun oloni on levollinen ja mieleni kirkas, huomaan että olen käyttänyt kuluneen päivän tai viikon tehden kaikkea muuta kuin olisin halunnut tehdä.

Seth Godin puhui (muistaakseni) tässä podcastissa siitä, miten jokainen asia mitä teemme on pois jonkin muun tekemisestä.

Mielemme on erikoistunut toimimaan automaattiohjauksella, koska se säästää energiaa ja energian säästäminen on ihmiskunnan historian aikana ollut yleensä paras vaihtoehto elämän ylläpitämiseksi .

Ikävä kyllä joskus automaattiohjauksemme on ohjelmoitu tekemään asioita, jotka eivät edistä elämäämme parhaalla mahdollisella tavalla.

Esimerkiksi minä olin tottunut ostamaan aina kauppamatkalla pienen suklaapatukan ja syömään sen yleensä 1,5 minuuttia kestävällä kotimatkalla.

Suklaapatukka mahtui kyllä ruokavaliooni ja budjettiini, mutta koska yleensä vain ahmaisin sen pysähtymättä nauttimaan sen mausta, oli melkein sama olisinko syönyt sen vai en.

Päädyin lopettamaan sen ostamisen turhana. Tämä vaati minulta ehkä parin viikon ajan ”hereillä olemista” aina kassojen ohi mennessäni. Suklaan ostamatta jättäminen kirpaisi korkeintaan ensimmäiset 50 metriä, jotka kävelin kaupalta kotiin päin.

Nyt voin kävellä kassojen ohi ilman että tunnen edes tarvetta ostaa mitään.

Usein nämä pienet automaatiot syntyvät lumipalloefektinä,  koska emme missään vaiheessa pysähdy miettimään mitä teemme.

Lasten myötä olen iltaisin fyysisesti hyvin väsynyt. Tällöin mieleeni on usein juolahtanut ajatus siitä, että: ”nyt kun lapset ovat nukkumassa, mä nautin hetken tästä hiljaisuudesta ja siitä että saan tehdä mitä huvittaa”.

Koska olen niin väsynyt, en yleensä jaksa tehdä mitään ns. järkevää. Miehen ollessa ilta- tai yövuorossa saatoin tuntea itseni yksinäiseksi. Niinpä avasin Facebookin tai Twitterin ajatellen ”mä katson nopeasti mitä muille kuuluu”.

2–4 tuntia myöhemmin saatoin havahtua siihen, että katsoin jonkun tuntemattoman tyypin valokuvia Facebookissa tai olin käynyt kiivaita väittelyitä vieraan ihmisen kanssa melko yhdentekevästä aiheesta.

Seuraavana aamuna olin entistä väsyneempi.

Olen nyt kolmen viikon ajan suunnitellut illalla seuraavan päiväni ja ennen kaikkea kirjoittanut päivän mittaan muistiin mitä milloinkin teen. Evernote ja Drafts-ohjelmien ansiosta käytän päivän aikana kumpaankin toimintoon yhteensä ehkä 10-15 minuuttia.

Nyt minun ei tarvitse illalla väsyneellä miettiä ”mitä mä tänäänkin tein”. Riittää, että katson päivän ”Tehty”-listaa.

Ennen kaikkea suunnitteleminen ja tehtyjen asioiden kirjaaminen on tehnyt minut tietoisemmaksi siitä, millaisia valintoja teen.

Kun tiedostan että haluan herätä aamulla kuudelta kirjoittamaan ja miten liian lyhyet yöunet vaikuttavat tarkkaavaisuuteeni ja pinnani pituuteen, minun on helpompi mennä yhtä aikaa lasten kanssa nukkumaan.

Se mielihyvä mitä koen vaikkapa kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta ylittää monin verroin väsyneenä Facebookissa tai Twitterissä roikkumisen.

Vaikka minulla on varsinkin aamun ja illan osalta tarkka aikataulu jokaiselle päivälle, toimintaani ohjaa ajatus: ”mikä on paras tapa käyttää tämä hetki”.

Pari iltaa sitten heräsin puolilta öin siihen, että puoliso tuli kotiin tapaamasta kavereitaan. Emme olleet ehtineet miehen yövuoroputken takia viettää viiteen päivään lainkaan aikaa kahdestaan.

Mieleni teki jäädä hetkeksi valvomaan siipan kanssa, vaikka suunnitelmani mukaan minun piti herätä aamukuudelta.

Olin korkeassa mielentilassa ja kävin rauhassa eri vaihtoehdot läpi. Totesin että juuri nyt paras vaihtoehto olisi viettää puolison kanssa laatuaikaa, herätä aamulla tuntia myöhemmin ja siirtää yksi työtehtävä seuraavaan päivään.

Meillä oli todella mukavaa ja aamulla tunsin tavallista suurempaa yhteenkuuluvuutta puolisoni kanssa.

Miten sinä haluat käyttää tämän päivän?

Mitkä asiat joudut jättämään väliin voidaksesi tehdä sen, mitä aiot seuraavaksi tehdä?

Mikä on ihanan elämäsi kannalta parasta, mitä voit tehdä juuri nyt?

[box icon=”star” style=”simple”] Haluatko luoda enemmän omalta tuntuvan, itsesi näköisen elämän?

Kutri.net:in VIP-puolella on useita nettiluentoja, äänitteitä, videoita ja kirjoituksia sisäisen viisauden seuraamisesta, unelmien uran luomisesta ja ilon ja innostuksen löytämisestä.

Lue täällä lisää VIP-jäsenyydestä!
[/box]

Oletko sinäkin survoja?

survo

Hei, olen Katri ja olen survoja.

Sen sijaan että laittaisin tavarat nätisti takaisin omalle paikalleen, survon ne kiiressä lähimpään kaappiin.

Useimmiten survonta ajoittuu hetkeen ennen puolisoni kotiin tulemista.

Hän kuuluu ihmisiin, joille on itsestäänselvää, että tavarat palautetaan sinne mistä ne otettiin. Olen yrittänyt selittää, että kyllä minäkin palautan tavarat omalle paikalleen, mutta vain vähän hitaammassa aikataulussa kuin hän. Niin kuin esim. vuodessa.

Valitettavasti tämä selitys ei kelpaa. Toinen kokeilemani selitys: “En ehdi pitää paikkoja kunnossa kun olen lasten kanssa”, on kaatunut jo ajat sitten.

Ensinnäkin tilanne oli ihan sama ennen lapsia. Toisaalta jos jätän miehen yksin lasten kanssa useaksi tunniksi, hän on yleensä lastenhoidon lisäksi pitänyt kodin kunnossa JA ehtinyt imuroida.

Argh!

Niinpä useimmiten hetkeä ennen miehen kotiin tuloa havahdun siihen, että koti on kuin hävityksen kauhistus — vaikka hän olisi ollut vain vartin poissa.

Siinä vaiheessa minulla on enää kaksi vaihtoehtoa: jättää paikat (ainakin osin) retuperälle ja pohtia yhdessä siipan kanssa sitä, miten aikuinen ihminen ei osaa laittaa tavaroita takaisin paikalleen — tai survoa kamat kaappiin.

Survomisen hyvä puoli on se, että sen voi tehdä hyvin nopeasti ja käyttämättä lainkaan univelan verottamaa aivokapasiteettiaan. Sen huono puoli tuli taas tänään mieleen, kun yritin etsiä iPhonen käsivarsikoteloa ensin tästä kaapista:

kaappi1

…ja sitten tästä hyllystä:

kaappi2

Ei löytynyt, mikä ei tarkoita sitä etteikö se voisi silti olla jommassa kummassa paikassa. Se vain ei sattunut osumaan käteen.

Hyvä on, tiedostan että kokonaisuudessaan survominen ei säästä aikaa, vaan voi jopa kuluttaa sitä enemmän kuin jos tavarat laitettaisiin heti käytön jälkeen paikalleen.

Samalla tavalla kuin tutkitusti vie enemmän aikaa jos yrittää tehdä monta asiaa yhdellä kertaa  kuin jos ne tekisi yksi kerrallaan.

Enää pitäisi keksiä toimiva tapa saada 38-vuotias vanha nainen oppimaan miten se tehdään.

Ihan kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty. Arkijärki-blogin Jennin kanssa tehty yhteistyö on johtanut siihen, että osaan jo laittaa melkein aina avaimet takaisin omalle paikalleen. Ja ainakin jompi kumpi hammasharjoistanikin löytyy useimmiten hammasharjalasista.

Enää onkin ehkä 300-500 muuta esinettä kodissamme, jotka pitäisi oppia pitämään järjestyksessä.

Tänään aloitin vaatteista tyhjentämällä vaatekaapista äitiysvaatteet ja vauvan pieneksi jääneet vaatteet. Kaappi nimittäin näytti ennen aloitusta tältä:

vaatekaappi

Kuka tietää vaikka jossain vaiheessa pääsisin taas keittiössä olevan hyllyn ja kaapin kimppuun…

Oletko sinä survoja tai entinen survoja? Jos olet päässyt eroon survomisesta, mikä ajatus sai muutoksen aikaan ja miten muutos tapahtui?

Hyvä on, tämän kirjoituksen tärkein tehtävä oli antaa sinulle mahdollisuus kokea joko ylemmyyttä (jos olet siistimpi kuin minä) tai vertaistukea (jos olet samanlainen kaaosmaakari kuin minä), koska haluan auttaa sinua kokemaan entistä enemmän hyvää oloa, mielenrauhaa ja iloa.

Jos haluat kokea vieläkin enemmän hyvää mieltä ja luoda itsellesi entistä ihanamman elämän, tsekkaa Kutri.net:in VIP-jäsenyys.

Miksi ajatusten ja tunteiden analysointi on täysin järjetöntä

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Uskotko että on tärkeää analysoida omia ajatuksiaan ja tunteitaan? Käytätkö aikaa ja energiaa omien tunteidesi, uskomustesi tai ajatustesi työstämiseen?

Teet täysin turhaa työtä! Tässä kirjoituksessa väännän rautalangasta miten ajattelu-tunne-yhteys toimii — ja sitä kautta näytän miksi ajatusten ja tunteiden analysointi on niin turhaa.

Koet ainoastaan ajatukset, joita juuri tällä hetkellä ajattelet

Kun ajattelet elämääsi, näet tai sen tunnet sen todennäköisesti jatkumona — ikään kuin se olisi yhtä videokuvaa, jossa kohtaus sulautuu toiseen.

Todellisuudessa kokemuksesi elämästä on kuin diaesitys tai “pläräyskirja”, jonka sivun jokaiseen kulmaan on piirretty tikku-ukko ja sitten kun pläräät sitä sormellasi, näyttää siltä niin kuin tikku-ukko liikkuisi.

Tämä johtuu siitä, että voit tuntea vain ja ainoastaan ajatuksesi. Ajatuksesi vaihtuu muutaman sekunnin välein ja jokainen ajatus luo omanlaisensa tunnetilan.

Osin illuusio jatkumosta tulee siitä, että välillä ajatukset seuraavat jotenkin johdonmukaisesti toisiaan — eli kärjistetysti tyyliin:

  1. ajatus: Haluan tehdä pannukakun.
  2. ajatus: Mitä tarvitsen pannukakkuun?
  3. ajatus: Maitoa, munia, jauhoja, sokeria, suolaa.
  4. ajatus: Täytyy katsoa mitä minulla on jääkaapissa.

Useimmiten ajatuksemme eivät mene ihan näin suoraviivaisesti, vaan jos voisimme äänittää ja videoida ajatuksesi ja tunteesi, ajatuksesi kulku olisi pikemminkin tällainen:

  1. ajatus: Haluan tehdä pannukakun. => Mielikuva herkullisesta pannukakusta => vesi herahtaa kielelle ja miellyttävä odotuksen tunne valtaa kehon.
  2. ajatus: Mutta se on kyllä aika lihottavaa. => Koemme syyllisyyden tunnetta samalla kunkeho tuntuu jännittyvän.
  3. ajatus: Mitä muuta hyvää mä voisin tehdä? => Tunnetila muuttuu kevyemmäksi, uteliaaksi.
  4. ajatus: Mutta oikeasti mä haluaisin kyllä pannukakkua vaikka se on lihottavaa. => Ristiriitainen ja turhautunut olo.
  5. ajatus: Mulla oli raskas päivä, mä olen ansainnut pannukakun. => Uhmakas olo.
  6. ajatus: Eikä yksi pannukakku mitään haittaa. => Tunnetila kevenee.
  7. ajatus: Syön pienemmän palan ja annan loput naapurille. => Tunnetila muuttuu suorastaan iloiseksi.

Huomaatko miten tunnetila vaihteli ajatuksen mukaan? Koska tunsimme jokaisen tunteen yksi kerrallaan, tuskin edes tajusimme tunnetilan vaihtelua. Vaihtelun tajuamiseksi meidän olisi pitänyt ajatella “hetkinen, miltä musta äsken tuntui — ja miltä musta nyt tuntuu?”

Mikä aiheuttaa ajatuksemme?

Aiemmat kokemukset voivat siinä mielessä vaikuttaa ajatteluumme, että jos esim. et ole koskaan maistanut pannukakkua, et osaa kuvitella miltä se maistuu. Eri kysymys on sitten se, voimmeko koskaan tietää mikä kokemus oikeasti vaikutti ajatuksen syntyyn ja missä määrin.

Vastaus: Emme voi.

Toki on mahdollista, että esimerkin pannukakkufani halusi pannukakkua, koska siihen liittyi jokin miellyttävä muisto lapsuudesta ja hän kaipasi ko. muiston tuomaa tunnetta. Mutta yhtä lailla voi olla että henkilön halu tehdä pannukakkua liittyi ihan vain siihen, että hän käveli hetkeä aikaisemmin kadulla ja haistoi huomaamattaan pannukakun tuoksun.

Yksittäisen ajatuksen syntyyn voi vaikuttaa niin moni tekijä geeneistä ympäristön viesteihin ja edellisistä ajatuksista ja mielentilasta mielen sisäiseen logiikkaan, että jokainen, joka väittää tietävänsä miksi ajattelet juuri tietyllä hetkellä tietyn ajatuksen, puhuu palturia ja aliarvoi härskisti mielen mekanismien monimutkaisuutta.

Illuusio siitä, että voimme tietää miksi ajattelemme mitä ajattelemme, johtuu kyvystämme luoda merkityksiä ja nähdä syy-seurausyhteyksiä sielläkin, missä niitä ei ole.

Jos voisimme videoida ja äänittää ajatuksesi, fyysiset tuntemuksesi ja tunteesi, näkisit että tulkinta seuraa alkuperäistä tunnetta — ei päinvastoin. Ehkä seuraava esimerkki valaisee mitä tarkoitan.

Lähtötilanne:

Luet koulukirjaa neutraalissa mielentilassa. Olet niin keskittynyt kirjaan, ettet huomaa että verensokerisi on laskenut ja kehosi tuntuu vähän sähköiseltä ja jännittyneeltä. Panet kirjan pois. Kiinnität huomiota fyysiseen olotilaasi.

  1. ajatus: (huomaat fyysisen olon ja annat sille merkityksen) Mua hermostuttaa. => Tunnet hermostuneisuutta.
  2. ajatus: Miksi mua hermostuttaa? => Hämmentynyt tunne.
  3. ajatus: Mulla on huomenna se esiintyminen ja se hermostuttaa mua. => Hermostuneisuuden tunne vahvistuu, koska sille on nyt jokin syy.
  4. ajatus: (Mielikuva sinusta seuraavana päivänä yleisön edessä unohtamassa mitä sinun piti sanoa) => Hermostuneisuuden tunne tuntuu nyt todella vahvalta.
  5. ajatus: Miksi mä pelkään niin paljon esiintymistä? => Hämmentynyt tai osin jo epätoivoinen olo.
  6. ajatus: Se johtuu siitä kun mulla on trauma esiintymisestä siitä esitelmästä, joka mun piti pitää kolmannella luokalla. (mielikuva “traumaattisesta” esiintymiskokemuksesta ala-asteelta) => Muisto lisää ahdistuksen tunnetta.
  7. ajatus: Miten mä voin päästä tästä karmeasta traumasta eroon? => hirveä tunne siitä, ettet voi mitenkään välttyä ahdistukselta, koska “trauma” pakottaa sinut “aina” tuntemaan ahdistusta esiintymisiin liittyen.

jne.

Vasta ajatusketjun lopussa mieleen tullut trauma ei aiheuttanut alkuperäistä tunnetilaatrauma oli selitys, jolla tunteiden kokija selitti ihan normaalia mielialan vaihtelua.

Jos henkilön silmiin olisi osunut ensimmäisen johtopäätöksen jälkeen hänen kumppaninsa jälkeensä jättämä sotku, hän olisi voinut tulkita hermostuneisuuden johtuvan siitä, että hän joutuu elämään epäsiistin ihmisen kanssa.

Jos henkilö olisi ollut ns. korkeassa mielentilassa, eli hänen olonsa olisi ollut alunperin kevyt, rento ja avoin, silloin esitelmän ajatteleminen olisi voinut nostaa mieleen mukavan muiston ekaluokan joulujuhlasta, jossa hän esiintyi rohkeasti ja sai huimat aplodit.

Jos henkilö olisi tulkinnut alunperin sähköisen olon näläksi tai ihan vain alhaiseksi mielentilaksi, koko tulkintaketju olisi jäänyt väliin.

Fobiat ja paniikkihäiriötilat

Joka ikinen kerta, kun kuulen koirien alkavat haukkua, sydämeni syke kiihtyy. Joka ikinen kerta kun tulen ison aukion laidalle tai joku vieras ihminen lähestyy minua, kehoni jännittyy hetkeksi. Aina kun näen hämähäkin — tai vaikka vain luulen näkeväni jonkin liikahtavan maassa, sydämeni nytkähtää ikävästi. Pelkkä ajatus neuloista, vuotavasta haavasta tai fyysisistä vammoista iljettää ja pyörryttää. Jos olen nukkunut liian vähän tai juonut liikaa kahvia tai energiajuomia, tunnen sydämeni sykkeet koko kehossani.

Minä en näe missään näissä reaktioissa mitään erityistä, ihmeellistä tai vaarallista, joten en jää analysoimaan niitä yhtään sen enempää. Siksi niin tunnetila kuin fyysinen reaktio menee minulla usein hyvin nopeasti ohi. 

Ihmiset, jotka kärsivät fobioista tai paniikkihäiriöistä saattavat kokea täsmälleen saman fyysisen reaktion kuin minä, mutta ottavat sen merkkinä ongelmasta, joka pitää ottaa tosissaan tai todellisesta vaarasta, jolle pitää tehdä jotain. 

Fyysiseen tuntemukseen huomion kiinnittäminen ja ajatus siitä, että se kertoo todellisesta ongelmasta, eikä vain normaalista inhimillisestä reaktiosta yllättävään tilanteeseen, saa tunteen tuntumaan vahvemmalta. Jos henkilö sillä hetkellä ajattelee kärsivänsä fobiasta ja tunnetilan karkaavan kohta kokonaan käsistä, tämä nimenomainen ajatus tuntuu entistä hirveämpänä ahdistuksena ja lisää entisestään paniikkia.

Masennus ja loppuunpalaminen

Moni uskoo, että alentuneet välittäjäainetasot “aiheuttavat” tai ainakin ylläpitävät masennusta. Tästä ei ole pitäviä todisteita. Ensinnäkään välittäjäainetasojen lasku ei aiheuta suoraan masennusta. Se voi laskea fiilistä, mutta ei kaikilla. Toisaalta välittäjäainetasojen nousu ei auta automaattisesti masennukseen.

Opettajani George Pransky hoitaa paljon masentuneita tällä samalla kolmen prinsiipin lähestymistavalla, mihin nämä juttuni perustuvat. Hän on huomannut, että ne hänen asiakkaistaan, jotka syövät masennuslääkkeitä, joutuvat yleensä jo ensimmäisten intensiivitapaamisten jälkeen pienentämään lääkeannostaan, koska yhtäkkiä saavat niistä yliannostusoireita.

Toisin sanoen heidän välittäjäainetasonsa ovat parantuneet ihan vain sillä, että he ovat ymmärtäneet tuntevansa oman ajattelunsa.

(Katso video, jossa George puhuu aiheesta.)

Kelly McConigal kertoo kirjassaan The Willpower Instinct tutkimuksesta, jossa todettiin, että negatiivisia tunteitaan analysoineiden ihmisten mieliala laski huomattavasti pidemmäksi aikaa ja pahemmin kuin niiden, jotka vain tunnistivat negatiivisen tunteen, luottivat siihen että se menee ohi eivätkä lähteneet analysoimaan sitä sen pidempään. Tutkijat epäilivät, että nimenomaan negatiivisten tunteiden analysointi olisi yksi syy masennuksen puhkeamiseen.

Olen itse ollut muutaman kerran elämässäni varsin masentunut. En hakeutunut lääkäriin pitkälti siksi, etten jaksanut lähteä sinne, joten en tiedä miten syväksi masennukseni olisi diagnosoitu.

Sillä hetkellä kun ajattelet olevasi masentunut, tunnet olevasi masentunut. Sillä hetkellä kun huomiosi on kiinnittynyt esimerkiksi pissahätääsi, komediaelokuvaan tai syömääsi ruokaan, et tunne olevasi masentunut.

Kun ajattelen kriittisesti aikaa, jolloin koin olevani masentunut, tiedän, että minulla oli useita vähintään neutraaleita tai jopa  kirkkaalta tuntuvia hetkiä. Mutta koska uskoin olevani masentunut, heti mielialan lähdettyä laskuun ajattelin hyvän hetken olleen vain “vahinko” tai “valheellinen tunne hyvästä olosta”.

Toisin sanoen alkaessani aktiivisesti ajatella tunteitani tulkitsin ne “masennussuodattimen” läpi ja näin ihan normaalin mielialan laskun merkkinä masennuksesta. Samalla vähättelin hyvien hetkien merkitystä, määrää ja kestoa jälkikäteen mielessäni. Aina näin ajatellessani koin tietysti raskaita, ahdistavia ja synkkiä tunteita — minkä otin myös merkkinä siitä, että olin masentunut… Jolloin tämä ajatus veti mielialaa entisestään alaspäin…

Sama juttu nk. loppuunpalamiseni kanssa. Jouluaatonaattona 2005 sain yhtäkkiä päähäni ajatuksen, että tulevaisuus on musta aukko, joka syö minut. Ei mikään kuvainnollinen musta aukko, vaan ihan oikea kaiken imevä musta aukko. En enää pysty samaistumaan siihen hirveään paniikkiin, minkä mielikuva minussa tuolloin aiheutti, mutta muistan olleeni todella hysteerinen.

Mieti uudestaan mitä juuri luit:

Olin niin alhaisessa mielentilassa, että otin faktana ajatuksen että musta aukko syö minut!

Tämän totena pitämäni ajatuksen herättämä tunnereaktio oli sen verran pelottava, että aina kun kauhukokemusta seuraavina viikkoina huomasin mielialani laskeneen, minua alkoi pelottaa, että olisin taas menossa pohjalle. Tämä ajatus tietysti lisäsi ahdistustani entisestään

Muuten hyvä, mutta meidän jokaisen mieliala laskee useita kertoja päivässä aina kun huomaamme kehomme tuntuvan epämukavalta esimerkiksi nälän, väsymyksen, hormonitasojen muutoksen, yllättävän tilanteen vuoksi tai ankeampien ajatusten juolahdettua mieleemme.

Koska aloin kiinnittää enemmän huomiota hetkiin, jolloin kehossani oli kurja olo ja päättelin niiden tarkoittavan että olin taas matkalla kohti mustaa aukkoa, lopulta aloin pitää alhaista mielentilaa perustilanani  ja korkean mielentilan hetkiä poikkeuksena — vaikka oikeasti tilanne oli täysin päinvastainen!

Mielenrauha on perustilamme

Jokaisen ihmisen psykologinen perustila on mielenrauha ja hyvä olo. Se sama tila, jossa pienet vauvat möllöttävät valtaosan ajasta. Tämän näkee mm. siitä, että mielemme palaa aina kuin vain mitenkään mahdollista takaisin neutraaliin, energiaa säästävään mielenrauhaan.

Sen sijaan joudumme näkemään aktiivisesti vaivaa pitääksemme ajatuksillamme itsemme alhaisessa mielentilassa. Sillä hetkellä kun ajatus katkeaa esim. vessassakäynnin takia, olemme taas neutraalissa perustilassa.

Ajatus siitä, että meidän pitää tehdä töitä päästäksemme takaisin mielenrauhaan ja hyvään oloon johtaa juuri päinvastaiseen tilanteeseen: sillä hetkellä kun tavoittelemme mielenrauhaa ja onnellisuutta, emme pysty tuntemaan sitä.

Yksi syy, miksi terapia tuntuu toimivan on se, että ensin vedämme itsemme terapiasession aikana alhaiseen mielentilaan märehtimällä menneitä traumoja.

Sitten joko huomaamme terapiaistunnon olevan lähestymässä loppuaan tai terapeutti ilmoittaa ajan loppuneen. Ajatus siitä, että aika loppuu katkaisee synkän ajatuskierteemme, jolloin mielentilamme automaattisesti nousee ja tunnetilamme kevenee.

Tämän huomaamisesta seuraa ajatus siitä että “mä edistyn”, joka nostaa entisestään mielialaa.  Kiinnitämme huomiota positiiviseen tunnetilan muutokseen ja olomme paranee entisestään… Jäämme illuusioon, että terapia “auttoi” — vaikka tosiasiassa se johti vain siihen, että jouduit kokemaan 45-90 minuuttia ahdistavia tunteita, joita et olisi todennäköisesti muuten tuntenut.

Vähemmän ajatusten ajattelua, enemmän elämän kokemista

Kun näemme että tunnemme vain ajattelumme ja lopetamme omien ajatustemme ja tunteiden analysoinnin, se johtaa automaattisesti siihen, että avaudumme elämälle.

Aina kun ajattelemme ajatuksiamme ja tunteitamme, ajattelemme vain itseämme — eli huomiomme on vain itsessämme ja tunteissamme. Koska analysoimme ajatuksiamme ja tunteitamme silloin kun ne ovat kurjia, kokemuksemme itsestämme ja tunteistamme on vähintään hieman ankea ja pahimmillaan todella kauhea.

Koska huomiomme on itsessämme eikä siinä, mitä ympärillämme tapahtuu, emme koe ympäristöämme. Yhtä hyvin voisimme istua tyhjässä huoneessa side silmillä ja tulpat korvissa.

Huomiomme on aina jossakin. Siinä vaiheessa kun vapautamme huomiomme ajatuksistamme ja tunteistamme, se siirtyy automaattisesti muualle — joko siihen, mitä ympärillämme juuri sillä hetkellä tapahtuu tai ongelmien ratkaisemiseen, ideointiin, fiilistelyyn, suunnitteluun tai muisteluun.

Parhaimmillaan tästä seuraa tunne siitä, että olemme vahvasti keskellä omaa elämäämme ja yhtä maailman kanssa.

Ja se on todella hieno tunne se.


Kutri.net:in tämän viikon VIP-video sivuaa samaa aihetta. Liity  täällä VIP-jäseneksi.

Mitä tehdä hajonneelle blenderille?

Tässä muillekin kuin VIP-jäsenille maistiaisiksi 1,5 minuutin pätkä videosta, jonka minä ja Arkijärjen Jenni  teimme keittiöni organisoinnista. Tällä videolla puhumme siitä, mihin hajonneet blenderit ja muut rikkinäiset kodin pienkoneet voi viedä.

Linkit:

Itse päädyin viemään keittiöstä löytyneet kaksi rikkinäistä blenderiä kierrätyskeskukseen.