Avainsana: Steve Chandler

Julkaistu

Pelkoa vahvistava turvallisuus + viikonlopun linkit

linnunpesa2
Alkuperäinen kuva: Sxc.hu / Dan Jaeger

Oletko huomannut, kuinka joskus miettiessäsi mitä sinun pitäisi jonkin asian suhteen tehdä, universumi tuntuu lähettävän sinulle viestejä, jotka ohjaavat oikeaan suuntaan?

Epäilen että ilmiössä on  yksinkertaisesti kyse vain siitä, että  mielemme alitajuiset prosessit ohjaavat huomiomme vastauksiin, joita tietoinen mielemme etsii.

Tämän aamun inspiraatiomeili opettajaltani Steve Chandlerilta tuntui vastaavan minua viime päivät vaivanneeseen  kysymykseen. Käännän tähän viestin kokonaisuudessaan:

”Aina kun valitsemme turvallisuuden,
vahvistamme pelkoa.” – Cheri Huber

Jim Manton sanoo kirjassaan The Secret of Transitions (Siirtymien salaisuus):

”Siirtyäksemme [toiselle tasolle] meidän pitää astua tilaan, jossa emme ole enää sitä mitä olimme emmekä vielä ole sitä mitä tulemme olemaan. Meidän pitää olla halukkaita seisomaan avoimessa aukossa ja hetkellisesti ottaa riski ettemme ole mitään.”

Elämässäni on yksi osa-alue, johon tarttumista olen vältellyt. Se on noussut mieleeni lähinnä alhaisessa mielentilassa ja jostain syystä en ole halunnut katsoa asiaa tarkemmin korkeassa mielentilassa.

Alhaisessa mielentilassa ajatus tämän osa-alueen kehittämisestä hirvittää, samaan aikaan kuin tietoisuus omasta osaamattomuudestani hävettää. Toisaalta kadehdin niitä, jotka ovat tällä saralla jo huippuhyviä –– toisaalta yritän valehdella itselleni, että voin menestyä valitsemallani uralla ilman näitä taitoja.

Kyseessä on niinkin järkyttävän hirvittävä asia kuin uudelle tasolle nouseminen nettiyrittäjänä: markkinoinnin, myynnin ja viestinnän tehostamisen opiskelu.

Visio velvoittaa

Rakastan miettiä entistä parempia tapoja palvella Kutri.net:in jäseniä ja luoda uutta sisältöä sivustolle, mutta usein kun ajattelen sivujen markkinoinnin tehostamista tai ihan vain viestinnän kehittämistä ”myyvemmäksi”, minua alkaa hirvittää.

Korkeassa mielentilassa muistan Suuren Visioni sivustolle. Haluan tehdä kutri.net:istä seuraavan 5-10 vuoden sisällä ”nettitelevision”, jossa esitetään etupäässä naisten toisille naisille tuottamaa inspiroivaa ja innostavaa ohjelmaa. Villeimmissä visioissani kuvittelen jopa tuottavani sivustolla esitettäviä fiktiosarjoja ja -elokuvia!

Näen myös, että vision toteuttamiseksi on välttämätöntä etsiä tapoja laajentaa sivuston lukijakuntaa ja parantaa sivuston tuottavuutta entisestään, jotta voin investoida enemmän aikaa ja rahaa sen kehittämiseen.

Ennen vanhaan olisin lähestynyt tätä ”markkinointi-pelkoani” analysoimalla sen taustalla mahdollisesti olevia traumoja ja uskomuksia ja yrittämällä muuttaa niitä. Olisin saattanut kuunnella ”rakasta rahaa” -henkisiä hypnoosinauhoja, toistaa voimalauseita tyyliin ”olen vauras, menestyvä ja Suomen paras markkinoija” ja yrittänyt muuttaa omia uskomuksiani. Buahahhaaaa!

Asiaa korkeassa mielentilassa mietiskeltyäni tulin siihen tulokseen, että tästä asiasta on ihan turha tehdä mitään tunneasiaa. Markkinointi, myyminen ja viestintä ovat opittavia taitoja ja nyt olen sitoutunut opiskelemaan niitä samalla innolla kuin aikanaan terveellisiä elämäntapoja. Lue: maanisesti ja fanaattisesti.

Toivon että (toivottavasti) tavoitteessani onnistuttuani voin auttaa muita naisia luomaan itselleen menestyvän nettiyrityksen, joka mahdollistaisi esimerkiksi pienten lasten äideille kotoa käsin työskentelyn heille sopivilla aikatauluilla.

Opintojeni tueksi loin Kutri.net:in VIP-jäsenille erillisen Mastermind-ryhmän ja liityin kaikkein kehutuimpaan nettibisneskoulutukseen. Pelkästään ensimmäisen tervetulovideon puoleen väliin mennessä olin saanut kaksi uutta ajatusta!

Jos olet VIP-jäsen ja haluat alkaa ihmetellä kanssani nettisivujen ja -markkinoinnin kehittämistä ja mitä kaikkea opin tuolla ensi viikolla alkavassa koulutuksessa, meilaa niin liitän sinut ryhmään: kutri@kutri.net

Viikonlopun linkit

Tälle kiireiselle pienten lasten äidille viikonloput ovat näköjään kaikkein tuotteliainta aikaa — jopa silloin kun mies on töissä.

Kaikille avoimet jutut:

Luitko jo nämä uudet blogimerkinnät: Mistä tiedät onko jokin ongelma oikeasti mahdoton? ja Onko aika luovuttaa?

Kutri kuntoon 2013 -projektin toinen viikkoraportti löytyy täältä.

52 lajia 52 viikossa blogia pitävä Rauha on kuntoillut sairastamisen jälkeen olan takaa — blogin nimi voisi kohta olla 156 lajia 52 viikossa. Uusimmat lajit ovat kuminauhajumppa, juoksu ja leikkipuistojumppa.

Jo toinen Kutri.net:in jäsen on uskaltautunut perustamaan oman projektiblogin: Riinan Kevyesti kohti raskautta -blogissa seurataan Riinan kevennysprojektia (ja toivottavasti myöhemmin raskaaksi tulo projektia ja raskautta!)

 

Jäsenmateriaalit

VIP-jäsenet ja Onnistunut laihdutus -kurssilaiset voivat katsoa täällä Kutri kuntoon 2013 -projektin uusimman videoviikkoraportin jossa kerron tarkemmin fiiliksistäni.

Uusin VIP-video Itsensä vs. taitojensa kehitys vastaa kysymykseen ”miksi sitten opiskella tai muuttaa mitään”.  (Vain VIP-jäsenet)

Kutrin äitiyspäiväkirja: 2 viikkoa + 6 päivää sisältää mahdollisesti liian noloja paljastuksia ja mm. puhetta maidon riittämisestä imetyksen aikana. (VIP-jäsenet ja Raskaaksi rauhallisin mielin/äitiysopas -kurssilaiset)

Viimeinen Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssin osa 8. Kysymyksiä ja vastauksia on täällä. (VIP-jäsenet ja Löydä itsesi -jäsenet).

Tasan kahden viikon päästä maanantaina 18.3. aloitan uuden Pelottoman elämän salaisuus -kurssin. Kurssi on ilmainen VIP-jäsenille ja 49,60 € (sis alv 24 %) muille. Lisää infoa kurssista loppuviikosta.

Seuraava VIP-puhelu on viikon päästä maanantaina 11.3. klo 20:30. Lisää infoa VIP-puolella parin päivän päästä.

Huh! Olikohan siinä kaikki olennaisimmat?

No ei ollut! Seuraava, uusittu uutiskirje on nyt valmis ja ilmestyy huomenna tiistaina 4.3.2013. Jos haluat varmistaa kirjeen saapumisen sähköpostilaatikkoosi (etkä ole vielä sen tilaaja), tilaa se täällä.

Julkaistu

Kolme tapaa motivoida lapsia

Tuolla kommenttiosastolla tuli  keskustelua tavoista motivoida tai kannustaa lasta.

Olin kuullut jo siitä, kuinka lapsia pitäisi kehua tekemisestä lopputuloksen sijaan — tai tekemisestä lahjakkuuden sijaan, kun Steve Chandler putsasi minun mielessäni pöydän ihan toisenlaisella lähestymistavalla.

Kuvittele että lapsi tuo sinulle näytille piirroksen, selvästi hakien reaktiotasi siihen. Mitä vastaat hänelle:

  1. Oi miten hieno piirros! Oletpa sinä taitava piirtäjä!
  2. Kas, teit taas uuden piirroksen. Sinäpä olet kova piirtämään
  3. Kappas. Sinä olet piirtänyt uuden kuvan. Ensin oli tyhjä paperi, sitten sinä sait idean ja lopulta piirsit ideasi paperille.
  4. Mä katsoin sua kun sä piirsit. Sä näytit todella keskittyneeltä. Susta taisi olla kivaa piirtää? Mikä siinä tuntui niin kivalta?

Ensimmäinen lähestymistapa lienee se, jolla monet meistä on kasvatettu.  Kasvatustieteilijöiden mukaan lapsen taitavuuden tai lahjakkuuden kehuminen on varmin tapa pilata lapsen oppimishalut, luoda hänelle toisaalta liian suuret luulot itsestään ja toisaalta varmistaa, että hän tulee lannistumaan.

Lapsi, jolle on uskoteltu koko lapsuuden ajan, että hän on jotenkin spesiaalimpi kuin muut, voi tuntea pettävänsä vanhempansa tai menettävänsä identiteettinsä, kun hänelle valkenee, ettei hän oikeasti ole sen ihmeellisempi kuin muut tai jos hän kohtaa ihmisiä, jotka ovat jossain paljon parempia kuin hän.

Toisessa tavassa lapsen huomio siirretään lopputuloksesta suorittamiseen. Sen sijaan että kehutaan lapsen nerokkuutta, painotetaan suorittamista. Tämän lähestymistavan ongelma on se, että tällöin lapsi luulee hänen arvonsa perustuvan suorittamiselle ja jos jonain päivänä hän ei jaksakaan suorittaa, hän voi kokea menettävänsä ihmisarvonsa.

Kolmas tapa on kehittyneempi versio toisesta vaihtoehdosta ja monien kasvatustietelijöiden suosittelema tapa kannustaa lasta toimimaan.  Siinä huomio siirretään pelkästä suorittamisesta (”olet kova tekemään töitä”)  itse suoritukseen (”näin loit lopputuloksen”). Tässä on erityisen hyvää se, että lapsen huomiota ei kiinnitetä hänen lahjakkuuteensa tai aikaansaavuuteensa vaan siihen miten hän saa tuloksia aikaan.

Neljännen tavan kuulin Steve Chandleriltä. Siinä lapsen huomio kiinnitetään siihen, miltä hänestä tuntui tehdä se, mitä hän teki — oletusarvona lienee, että lapsi nautti jollain tavalla tekemisestä. Se on tavallaan seuraava askel kolmannesta tavasta ja esimerkiksi sopisi mielestäni todella hyvin sen kanssa yhteen:

”Mä katsoin sua kun sä piirsit. Sä näytit todella keskittyneeltä ja siltä, että sä nautit siitä mitä sä teit. Ensin oli tyhjä paperi, sitten sä sait idean ja piirsit sen paperille. Miltä piirtäminen susta tuntui? Mikä siinä oli kivointa? Mikä tuntui vaikeimmalta? Ja silti sä sait sen tehtyä?”

Kyllä, koen tärkeäksi kiinnittää lapsen huomiota siihen, miltä asioiden tekeminen hänestä tuntuu.

Ja jos jokin tuntuu tylsältä, se ei tarkoita että hommaa ei kannata automaattisesti tehdä, vaan ensialkuun lapsen kanssa voisi miettiä, miten tekemisestä saisi kivempaa ja kiinnostavampaa niin, että tekeminen itsessään tutuisi palkkiolta.

Eli itse en usko niinkään viivästettyyn nautintoon, vaan nimenomaan tekemisestä itsestään nauttimiseen niin, että jos jokin palkinto joskus tulee, se on kiva bonus, mutta ei päätarkoitus.

Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi kilpaurheilussa tällainen ajattelu ei välttämättä kanna loppuun asti, mutta väitän että tavallisesta elämästä se tekee huomattavasti nautinnollisempaa.

Haluan myös kysyä, miksi ihmeessä meidän pitää palkita itseämme asioilla, jotka eivät liity käsillä olevaan tehtävään. Ts. miksi esimerkiksi palkitsemme itsemme rankasta työpäivästä selviämisestä suklaalla? Tai työvuodesta ulkomaanmatkalla.

Eikö olennaisempaa ole löytää jokin tapa nauttia itse työstä vaikka sitten sitä kautta, että tekee haasteisiin vastaamisesta jonkinlaisen leikin tai pelin — ja sitten syödä se suklaa ihan vain siksi, että tykkää suklaasta ja sitä teki mieli?

Tämä palkkioajattelu on mielestäni suoraa seurausta siitä, että koska vanhempamme eivät jaksaneet tai osanneet auttaa meitä lapsina ollessamme näkemään miksi meidän kannattaa tehdä jotain, he käyttivät meihin uhkaus-kiristys-lahjonta-tekniikkaa (johon itsekin olen jo syyllistynyt), koska se toimii.

Se, että jokin toimii, ei tarkoita että se olisi millään tavalla paras tapa toimia.

Nyt kun olemme aikuisia ihmisiä, on aika hassua käyttää noin alkeellista ja tehotonta menetelmää, kun vaihtoehtona on nähdä miksi jonkin tekeminen on tärkeää — ja keskittyä nimenomaan siihen, mikä on tärkeää.

Eli kuten uusi lempisitaattini sanoo: ”itsekuri on sen muistamista, mitä haluaa.”

Go to top

Omalla kohdallani tämä on siis vielä pitkälti teoriaa, koska lapseni ei juurikaan puhu. Toki esimerkiksisanon autolla intensiivisesti leikkivälle lapselle: ”Ollista on kivaa leikkiä autolla.” tai jos lapsi kantaa (tyhjää) kauppakassia, sanon ”Noin Olli kantaa kauppakassia. Onko susta kivaa kantaa kauppakassia?”

Toinen juttu, jonka sanomisen olen aloittanut vasta ihan äskettäin on se, että kun lapseni menettää hermonsa esim. ilman että on satuttanut itsensä, sanon lapselle: ”mikä ajatus pahoitti sinun mielesi?” Ideana on tietenkin siirtää lapsen huomio siihen, miten pahoitamme omilla ajatuksillamme oman mielemme.

Sitten 15-50 vuoden päästä nähdään oliko tästä yhtään mitään hyötyä vai jopa vain haittaa…