Mitä jos elämä onkin tässä?

Olen puolison kesäloman kunniaksi valmentanut pitkästä aikaa lähes täydellä teholla. Yksi supersiisti puoli valmentamisessa on se, että sen myötä tulee ajatelleeksi uudesta näkökulmasta asioita, joita jollain lailla pitää itsestäänselvyytenä.

Yksi teema joka on kesän aikana noussut toistuvasti esiin on se, miten elämässämme tapahtuvat asiat eivät itsessään aiheuta tuskaa. Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen — tuska syntyy illuusiosta että asioiden pitäisi olla toisin.

Viimeksi tänään koin itse omakohtaisesti tämän ilmiön, kun alhaisessa mielentilassa kirosin myöhässä kotiin tulevaa puolisoa.

Tuska ei syntynyt siitä että olin lasten kanssa kotona. Olen paljon lasten kanssa kotona, ja useimmiten tykkään siitä.

Tuska tuli ajatuksesta ”mun pitäisi olla nyt tekemässä töitä eikä hoitaa lapsia”. Ja ”myöhemmin illalla mä en enää jaksa kirjoittaa yhtä intensiivisesti kuin jaksaisin nyt.”

No, nyt kirjoitan tätä kirjoitusta neljä tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut.

Kiukun mentyä ohi ja miehen tultua kotiin mieleeni juolahti että haluan kirjoittaa jossain uudessa paikassa. Kaveri suositteli kivaa Café Kokko -kahvilaa Katajanokalla.

Jos olisin toiminut alkuperäisen suunnitelman mukaan, olisin kirjoittanut Vallillan kirjastossa. Sekin on ihan jees paikka, mutta moneen kertaan ”nähty” eikä sieltä saa yhtä hyvää latte-kahvia ja raakasuklaaleivoksia kuin Kokosta.

Sen lisäksi mieleni on tässä hetkessä täysin virkeä ja kirkas ja kirjoittaminen tuntuu helpolta, vaikka kiukun vallassa olin varma ettei siitä tulisi mitään.

Toisin sanoen kokemani kiukku ja kärsimys oli täysin turhaa!

Elämä on tässä

Onko elämässäsi jokin juttu, joka vaivaa, ärsyttää tai haittaa sinua? Mihin olet tyytymätön? Minkä toivoisit olevan toisin? Mitä mennyttä asiaa harmittelet edelleen aika-ajoin?

Sillä hetkellä kun olet tyytymätön siihen mitä sinulla on tässä ja nyt, tyytymättömyys kumpuaa (väärästä) oletuksesta, että asiat ovat toisin kuin niiden ”pitäisi” olla.

Ehkä ajattelet että on olemassa jokin vaihtoehtoinen todellisuus — ”ihanne-elämä” tai ”ihanne-vartalo” joka sinulla pitäisi olla, mutta olet jotenkin vahingossa ajautunut ”väärään elämään” tai ”väärään kroppaan” etkä tiedä miten pääsisit siitä pois.

Ehkä kuvittelet että elämässä on vaiheita jolloin ”elät oikeasti” ja sitten on näitä välivaiheita, joista yrität vain selvitä jotenkin hengissä siihen ”oikeaan elämään”.

Ehkä oletat että joku pitää jossain salaista pistetaulukkoa, johon merkitään plussa- ja miinuspisteitä sen mukaan miten ”oikein” tai ”sääntöjen mukaan” sinä toimit.

Sori. Asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla.

Ei ole universaalia sääntökirjaa tai suunnitelmaa, johon olisi kirjattu millaista sinun elämäsi pitää olla. Niinpä et voi elää elämääsi ”väärin”.

Ei ole pistetaulukkoa tai mittaria joka kertoisi miten hyvin olet elämäsi elänyt.

Ei ole mitään muuta elämää kuin tämä elämä, tämä elämäntilanne ja tämä hetki, jossa juuri nyt olet.

Joo, jos olisit tehnyt jotain toisin, kaikki olisi nyt toisin. Tai jos olisit toisenlainen ihminen, elämäsi olisi toisenlaista.

Vaan kun ei ole.

Sinun elämäsi on juuri tässä hetkessä juuri sellaista kuin sen kuuluu olla juuri nyt.

Jos asiat olisivat oikeasti voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.

Haluatko todellakin käyttää tämän hetken sen miettimiseen miten ”väärin” asiat ovat? Vai sen miettimiseen miten otat tästäkin hetkestä ilon irti?

elamaontassa

Auta koska voit

Tiesitkö että ihmismielen erikoisuuksiin kuuluu vääristymä, jonka saa meidät olemaan puuttumatta epäkohtiin silloin kun luulemme että joku toinen voi tehdä niille jotain?

Eli jos näet tajuttoman ihmisen maassa keskellä metsää jossa ei ole muita ihmisiä, menet helposti selvittämään mikä häntä vaivaa — mutta jos näkisit saman tyypin makaavan puistossa, jossa pyörii muitakin ihmisiä, ensireaktiosi olisi olla puuttumatta tilanteeseen.

Pahimmillaan tämä sivustaseuraajailmiö (”bystander effect”) on johtanut siihen, että ihmisiä on kuollut ilman, että kukaan paikalla olleista on tehnyt mitään, koska jokainen heistä on olettanut jonkun toisen puuttuvan asiaan.

Tässä SOS-lapsikylän ja Samsungin yhteistyönä tekemässä videossa kaksi nuorta puhui julkisilla paikoilla (kovaan ääneen) siitä miten eivät uskalla mennä kotiin koska siellä dokattiin tai oli väkivaltaa. Lukuisat ihmiset kuulivat aivan varmasti heidän juttunsa, mutta vain kaksi puuttui mitenkään asiaan.

Käsi sydämelle: mitä sinä olisit tehnyt vastaavassa tilanteessa?

Kuinka usein sinä käännät pään pois tai suljet silmäsi nähdessäsi ihmisten tarvitsevan apua?

Luin sivustaseuraajailmiöstä jo muutama vuosi sitten ja silloin päätin, että alan puuttua aktiivisesti tilanteisiin, joissa jollain saattaa olla tarve apuun.

Jos näen pienten lasten vanhemman pyrkimässä rattaiden kanssa ovesta sisään tai vaikkapa vanhanmalliseen ratikkaan, menen auttamaan oven tai rattaiden kanssa, vaikka en olisi menossa samasta ovesta.

Jos näen jonkun tuijottavan tuskastuneena karttaa tai pyörivän sen näköisenä etteivät he tiedä missä he ovat, minä pysähdyn ja kysyn tarvitsevatko he apua. Älypuhelimeni karttasovellus on säästänyt monta ihmistä turhalta harhailulta.

Jos näen jonkun makaavan tajuttoman näköisenä maassa potkin hellästi häntä kengänpohjiin kunnes hän havahtuu. Sen jälkeen kysyn häneltä ystävällisesti ja lempeästi silmiin katosen: ”Hei, onko sulla kaikki OK?” Joka ikinen kerta kauheimmassakin jurrissa ollut henkilö on vastannut ystävällisesti kysymykseeni. Muutaman kerran olen soittanut paikalle ambulanssin tai poliisin auttamaan henkilön hoitoon tai turvallisempaan paikkaan.

Jos näen kouluikäisen lapsen kiusaavan toista lasta tai retuuttavan toisiaan tavalla, joka ei mene enää leikin piikkiin, menen kysymään ”hei, mitä täällä tapahtuu” ja pidän päälle luennon siitä, miksei muita saa kiusata.

Jos julkisissa kulkuvälineissä on väsyneen oloinen äiti, jonka lapsi kiukuttelee, saatan sopivan tilaisuuden tullen jakaa vertaistukea lempeän huumorin kautta. Löydän oikean aloituksen kuuntelemalla omaa sisäistä viisauttani — ajatuksia, jotka tuntuvat kumpuavan syvältä sisältäni kun oloni on vakaa ja levollinen.

Ensireaktioni on edelleen olla puuttumatta asiaan, mutta ohitan sen nopeasti muistuttamalla itseäni siitä, että niin on kaikilla muillakin — ja he eivät välttämättä tiedä sivustaseuraajailmiöstä ja mihin se voi pahimmillaan johtaa.

Ymmärrän, että joku voi välillä pitää minua ärsyttävänä korttelikyttänä tai ajatella että puutun asioihin, jotka eivät kuulu minulle. Se on OK. Joskus tällainen aktiivisuus johtaa siihen että minulta menee jopa vartti omaa aikaani tai joudun näkemään vaivaa minulle tuntemattomien ihmisten eteen. Se on OK.

Auttaessani muita ihan vain siksi että voin, koen olevani vahva, rohkea ja hyödyllinen.

Tunnen että voin muuttaa asioita — ainakin hetkellisesti ja vähän.

Kun luen tai kuuntelen sellaisten ihmisten tarinoita, jotka ovat olleet elämässään pohjalla ja sitten päässeet takaisin pinnalle, hyvin usein lyhyt kohtaaminen jonkun avuliaan ihmisen kanssa on voinut sysätä heidät takaisin paremmalle polulle.

Voisitko sinä olla se ihminen?

Haluatko lisää uusia ajatuksia? Hae kutri.net:in VIP-jäseneksi!

Haluatko tappaa itsesi?

Katso video YouTubessa.

Juolahtaako sinulle välillä — tai usein — mieleen sanat ”mä tapan itseni” tai ”mä haluan kuolla”?

Minulle tällainen ajatus on juolahtanut mieleen varmasti tuhansia kertoja elämäni aikana aina teini-ikäisestä näihin päiviin asti.

Aika usein ajatus tulee mieleen muodossa ”haluan lakata olemasta”, mutta oikein kurjina hetkinä mieleen saattaa nousta ajatus ”mä haluan viiltää ranteet auki”.

Siitä huolimatta en ole koskaan elämäni aikana ottanut yhtään konkreettista askelta itsemurhaa kohti. En ole edes tarttunut veitseen viillelläkseni itseäni pahimpina tuskan hetkinä.

Mikä erottaa minut niistä, jotka niin tekevät — joskus traagisin seurauksin?

Ajatus itsemurhasta lohduttaa

”Itsemurhan ajatus on vahva lohtu: sen kanssa pääsee hyvin yli monesta pahasta yöstä.”

~ Nietzsche

Oletko koskaan ajatellut ”olen niin onnellinen, että voisin kuolla”?

Jos joku olisi sillä hetkellä tarjoutunut tappamaan sinut, olisitko suostunut?

Et varmaan, koska et ajatellut kuolemaa kirjaimellisesti. Se kuvasi vain onnellisuutesi määrää.

Onko mieleesi noussut vihan vallassa ”mä tapan ton tyypin!”

Oletko koskaan tappanut ketään?

Todennäköisesti et, koska tajuat että ajatus kertoo vain siitä, miten raivoissasi sillä hetkellä olet.

Ehkä mieleesi on noussut elämäsi aikana useita kertoja ”mä tapan itseni” tai ”mä haluan kuolla”, mutta silti olet vielä tässä lukemassa tätä tekstiä.

Voi olla että joku muu esti sinua toteuttamasta ajatustasi, mutta todennäköisemmin se olit sinä itse. Jokin syvempi viisaus tai tieto sinussa esti sinua viemästä itsemurhaa loppuun asti.

Jollain tasolla näit, että ajatus itsemurhasta oli yhtä typerä kuin ajatus toisen tappamisesta tai yhtä epätosi kuin ajatus ”voisin kuolla” suurella onnen hetkellä.

Toisin sanoen näit, että ajatus ”mä haluan kuolla”, on vain ajatus.

Et voi estää ajatuksia nousemasta mieleen

Tiedätkö mikä seuraava ajatuksesi on?

Et tietenkään.

Jos et tiedä mikä seuraava ajatuksesi on, oletko silloin valinnut sen?

Et ainakaan tietoisesti.

Jos et tiedä mikä seuraava ajatuksesi on, miten voit estää tiettyä ajatusta nousemasta mieleesi?

Et täysin varmasti mitenkään.

Ajatus ”haluan tappaa itseni” nousee mieleesi jos se on noustakseen — samalla tavalla kuin kymmenet tuhannet muut ajatukset jotka nousevat mieleesi joka päivä.

Oletko jo huomannut, että jätät päivän aikana valtaosan ajattelemistasi ajatuksista omaan arvoonsa?

Kuinka usein olet ajatellut ”nyt mä lähden lenkille” tai ”nyt mä laitan tän Facebookin kiinni” tekemättä niin?

Tai ”katso, orava”, ilman että jäät miettimään miksi ajattelit oravaa, miksi näit sen ja mitä sen kanssa pitäisi tehdä?

Miksi siis ottaisit ajatuksen ”haluan tappaa itseni” vakavammin kuin muut ajatuksesi?

Ahdistuneena ajattelusi ei toimi

Itselläni ajatus ”haluan lakata olemasta” tai ”viillän ranteet auki” juolahtaa mieleen vain silloin, kun olen todella ahdistunut, epätoivoinen tai muuten tuskainen.

Olen kaikkein useimmin siinä tilassa kun olen hyvin väsynyt, nälkäinen, PMS:n kourissa, säikähtänyt tai yrittänyt väkisin ratkaista asiaa, jota en voi sillä hetkellä ratkaista.

Minulle ajatus ei kerro siitä, että minun pitäisi nyt tappaa itseni, vaan siitä, että olen hetkellisesti syvässä hälytystilassa, jossa ajatteluni on säikähtäneen villipedon tasolla.

Siinä tilassa aivoni eivät toimi kunnolla.

En pysty näkemään mikä on oikein ja mikä väärin, mikä hyvä ja mikä parempi.

En pysty ymmärtämään suuria kokonaisuuksia vaan takerrun epäolennaisiin pikkuasioihin.

En pysty kuvittelemaan mielessäni erilaisia tulevaisuudennäkymiä, vaan tulevaisuus näyttää mustalta aukolta tai pimeältä umpikujalta.

Tämä johtuu vain ja ainoastaan aivojeni sen hetkisestä neurologisesta tilasta, ei siitä ettei ongelmiini olisi olemassa mitään hyvää ratkaisua.

Ongelmana ei ole se, että välillä menemme tällaiseen hälytystilaan, jossa ajattelumme taso laskee.

Ongelmana ei ole se, että mieleemme juolahtaa itsetuhoisia ajatuksia.

Ongelmana on se, että otamme epätoivoiset ja itsetuhoiset ajatukset vakavasti. Että uskomme että meidän pitää tehdä itsemurha vain koska mieleemme sattui juolahtamaan ahdistuksen hetkellä ajatus ”mä tapan itseni”.

Anna elämän yllättää

Olen todella iloinen siitä, etten ole uskonut omia itsetuhoisia ajatuksiani.

Vaikka syvän ahdistuksen hetkellä on näyttänyt tosi todelta, ettei ongelmiini ole mitään hyvää ratkaisua, elämä on näyttänyt kerta toisensa jälkeen että olen ollut väärässä.

Jokaiseen ongelmaani on löytynyt aina jokin ratkaisu. Joskus ratkaisut ovat olleet vähemmän kivoja kuin mitä olisin toivonut, mutta aika usein ne ovat olleet helpompia ja parempia kuin olisin voinut kuvitella.

Kuinka usein olet ajatellut jossain tilanteessa että ”ainoa tie tästä ulos on itsemurha” — kunnes mielesi on kirkastunut ja olet tajunnut että on muitakin tapoja?

Esimerkiksi velkajärjestely, konkurssi tai jopa yhteiskunnan elätettäväksi heittäytyminen on parempi vaihtoehto järkyttävään velkaantumiseen kuin itsemurha…

…koska velkaisenakin voit kokea joka päivä hetkittäin hyvää mieltä, iloa ja onnea. Voit rakastaa ja olla rakastettu. Nauttia elämän pienistä ilmaisista iloista.

Menetyksen kaikessa rauhassa sureminen ja omista tunteista ystävien ja läheisten kanssa puhuminen on yleensä parempi vaihtoehto jätetyksi tulemiseen kuin itsemurha…

…koska et voi ikinä tietää, odottaako jossain sinua vieläkin ihanampi ihminen, jonka kanssa voit luoda entistä paremman parisuhteen.

Kiusatuksi tulemisesta kertominen, rikosilmoituksen tekeminen, toiseen kouluun vaihtaminen tai vaikka sitten kotiin tietokone ja kännykkä kiinni lukittautuminen on parempi vaihtoehto kiusaamisesta eroon pääsemiseen kuin itsemurha…

…koska maailma on täynnä mahtavia ihmisiä, joista voi tulla ystäviäsi, hienoja asioita, joita et ole vielä päässyt kokemaan ja upeita paikkoja, joissa voisit vielä käydä.

Samalla tavalla kuin en voi estää ahdistusta nousemasta minussa, en voi estää myöskään onnea, hyvää oloa ja mielenrauhaa täyttämästä minua aika ajoin. Jopa silloin kun kaikki käytännön asiat ovat ihan päin helvettiä.

Tämäkin menee ohi

Jos olet juuri nyt tilanteessa, joka näyttää toivottomalta, pyydän että pysähdyt hetkeksi ja tunnistat tuntemuksesi.

Sinua ahdistaa, pelottaa, väsyttää, vituttaa, hermostuttaa, kyllästyttää.

Ei haittaa. Se menee ohi.

Nämä tuntemukset kertovat että ajattelusi taso on hetkellisesti sama kuin uhmakohtauksen vallassa olevalla lapsella tai säikähtäneellä villipedolla.

Antaisitko sellaisessa tilassa olevan olennon arvioida miten vakava tilanteesi on? Saati päättää puolestasi että nyt on tullut aika päättää päiväsi?

Et tietenkään.

TIEDÄN että juuri nyt sinusta voi tuntua täysin käsittämättömältä, että tämä ahdistus menisi itsestään ohi. Saati että tilanteesi voisi muuttua paremmaksi. Mutta se on vain ajatus. Ja virheellinen ajatus.

Jos et usko minua, testaa.

Päätä katsoa tämä elokuva loppuun asti.

Anna elämän yllättää sinut vielä moneen kertaan iloisesti.

Anna elämän voittaa.

Kirjoitin tämän erään keskustelun innoittamana.

Jos tämä kirjoitus ei vielä vakuuttanut sinua jatkamaan elämääsi, ole kulta ja keskustele vielä jonkun kanssa päätöksestäsi.

Suomen Mielenterveysseuran Kriisipuhelin päivystää numerossa 01019 5202

  • arkisin klo 9.00– 07.00
  • viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00

Jos ehdit jo ottaa ensimmäisen askeleen itsemurhaa kohti, ole rakas ja soita heti hälytysnumeroon 112, kiitos!

Kaikki järjestyy, kaikki kääntyy parhain päin! Sinä OLET tärkeä ja arvokas!

Onko jo liian myöhäistä palata rakkauteen?

Kävin jokin aika sitten keskustelun henkilön kanssa, joka oli pettänyt kumppaninsa luottamuksen sillä seurauksella, ettei kumppani enää halunnut jatkaa hänen kanssaan. Hän katui hirvittävästi tekoaan ja oli valmis tekemään kaikkensa tilanteen korjaamiseksi. Samaan aikaan hän pelkäsi, ettei kumppani antaisi hänelle toista mahdollisuutta.

Iltapäivälehdissä kohistaan sitä kuinka Mikael ja Maria Jungner on nähty yhdessä ystävällisissä merkeissä. Maria paljasti muutama viikko sitten yhdessä tekemämme sinkkuutta käsittelevan radio-ohjelman lopussa ettei ole enää vapailla markkinoilla. Tästä eräs lehti on ilmeisesti vetänyt johtopäätöksen että Marian ”uusi” on hänen vanha aviomiehensä Mikael.

En tiedä miten asia on eikä sille ole minulle henkilökohtaisesti väliä. Tästä tuli kuitenkin mieleen ne tutut, jotka ovat palanneet yhteen jopa tilanteesta, jossa avioero oli vahvistettu ja toinen oli muuttanut yhteen uuden rakastettunsa kanssa. Yksi tällainen pariskunta on yhä onnellisesti yhdessä 20 vuotta tapahtuneen jälkeen.

Kuinka usein parisuhteen kriisiydyttyä ajattelemme että ”tästä ei ole enää paluuta rakkauteen”? Kuinka usein juuri tämä ajatus on syy siihen, ettemme palaa rakkauteen?

Jos itse olet juuri nyt tilanteessa, jossa suhteesi on ajautunut kriisiin — mahdollisesti sinun töppäilyjesi takia — ja olet ihan varma että kaikki on menetetty, pysähdy ja vedä henkeä.

Jos olosi on ahdistunut, kireä, stressantunut, epätoivoinen, onneton tai muuten kurja, olet ns. alhaisessa mielentilassa.

Tässä tilassa aivosi ovat ikään kuin lukossa ja alkukantaisessa villipetotilassa. Ajattelusi taso ja laatu on laskenut etkä pysty arvioimaan mikä on totta ja mikä ei, mikä oikein ja mikä väärin, mikä hyvää ja mikä huonoa.

Et pysty lukemaan oikein toisen tunteita etkä pysty näkemään suuria kokonaisuuksia. Niinpä et pysty myöskään hahmottamaan mikä on olennaista ja ideoimaan uusia tapoja ratkaista tilannetta.

Miksi yrittäisit vetää johtopäätöksiä ja tehdä valintoja aivoilla, jotka toimivat vajavaisesti?

Anna itsellesi ajatustauko. Et voi estää ikäviä ajatuksia nousemasta päähäsi, mutta voit jättää ne omaan arvoonsa. Tee jotain mikä ei vaadi ajattelua. Siivoa, käy lenkillä, katso telkkaria, surffaa netissä, pelaa pasianssia, laita ruokaa, mene suihkuun.

Jossain vaiheessa huomaat olosi keventyneen ja mielesi tuntuvan levolliselta, kirkkaalta ja valoisalta. Tällainen levollinen, vakaa ja avara fiilis on merkki siitä että olet ns. korkeassa mielentilassa.

Tässä tilassa kuulet ns. sisäisen viisautesi, osaat paremmin arvioida tilanteen vakavuuden ja nähdä mitä sinun on tehtävä sen ratkaisemiseksi.

Kuuntele sydäntäsi — sitä jostain syvältä kumpuavaa tyyntä fiilistä. Mitä sinä haluat?

Jos haluat jatkaa kumppanin kanssa, sano se hänelle kun olet rauhan ja rakkauden tilassa.

Sano se uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Sano niin kauan että olette taas yhdessä tai sisäinen viisautesi sanoo että et haluakaan enää olla hänen kanssaan.

Silloin kun olosi on pelokas, ahdistunut, levoton, hermostunut jne. kirjoita päiväkirjaan tai puhu luottoystävälle, joka ei tuomitse tai ala kauhistella kanssasi tilannettasi.

Älä soittele tai kirjoita puolisollesi siinä tilassa, koska kaikki juttusi ovat kuin keitetystä kaalinpäästä. Jos joudut kommunikoimaan hänen kanssaan kun olet alhaisessa mielentilassa, kerro vain että ”olen nyt todella ahdistunut ja peloissani ja tässä tilassa kaikki tuntuu epätoivoiselta, mutta kun mun mieli kirkastuu pystyn ajattelemaan tästäkin asiasta järkevämmin”.

Kirkkaalla mielellä mieti miten sinä korjaat tämän ongelman. Tekemäsi moka on käytännön ongelma. Toisen luottamuksen palauttaminen on pitkälti käytännön ongelma. Rehellisyys on käytännön ongelma.

Minulla oli nykyisen suhteen alussa ongelmana että pelon vallassa valehtelin ja salailin asioita. Puhuin isäni kanssa aiheesta. Hän tokaisi ykskantaan: ”No älä valehtele!”.

Se tapa jolla hän sen sanoi sai jotain loksahtamaan päässäni ja lopetin valehtelun käytännössä kokonaan vaikka se välillä tuntui vaikealta.

Vähitellen luottamus palasi ja jo ennen sen palaamista meillä oli paljon hyviä ja rakkaudellisia hetkiä.

Jos koet hirvittävää ahdistusta ja pelkoa siitä että suhteenne on ohi, onko mahdollista että yrität nyt pelolla motivoida itseäsi muuttamaan käytöstäsi?

Voisiko muuttaa käytöstäsi rakkaudesta käsin? Rakkaudella? Ihan vain siksi että se on mahdollista?

Voitko antaa itsesi olla onnellinen ja rakkaudessa vaikka tilanne on mikä on?

Voitko antaa itsesi nähdä ongelmasi käytännön ongelmana: kumppanisi ei halua olla kanssasi, sinä haluat olla hänen kanssaan. Mitä pitäisi tapahtua jotta voisitte olla taas yhdessä?

Kysy häneltä: ”Mitä pitäisi tapahtua että voisimme olla taas yhdessä?”

Jos hän sanoo ”Minun pitäisi voida luottaa sinuun”, kysy: ”Mitä pitäisi tapahtua että voit antaa itsesi luottaa minuun?”

Jos hän sanoo jotain, mikä vie pitkän aikaa, lupaa tehdä mitä hän vaatii (olettaen että olet valmis tekemään sen). Sen jälkeen kysy: ”Mitä pitäisi tapahtua että suostuisit olemaan kanssani sitä odotellessamme että luottamus palautuisi?”

Mitä suuremmasta rakkaudesta käsin voitte käydä tämän keskustelun, sitä helpompi se on käydä.

Ja anna sen myös olla helppoa! Kysy itseltäsi: voinko antaa tämän olla helppoa?

Tsemppiä! Kävi miten kävi, sinä selviät, sinä pärjäät ja koet vielä paljon onnea, iloa ja rakkautta elämässäsi — lupaan sen!

annakokearakkautta

Haluatko miettiä ääneen omaa parisuhdettasi ja mitä sen kanssa haluat tehdä? Varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan keskusteluun!

Mitä yhteistä on kadonneella lentokoneella ja sinun ajatuksillasi?

Minulla on salainen pahe: aina silloin tällöin kiinnostun jostain ajankohtaisesta uutistapahtumasta lähes pakkomielteisesti. Uusin kiinnostuksen kohteeni on ollut Malesian Airlinesin lennon MH370 katoaminen melkein 10 päivää sitten.

Kirjoitin katoamisesta yhteenvedon henkilökohtaisille Facebook-sivuilleni. 

Katoamisesta tiedettävät asiat ovat vaihtuneet useampaan otteeseen  — ja niiden mukana spekulaatio siitä mitä koneelle oikeasti on tapahtunut. Tämä muistutti minua siitä, miten yksi ihmismielen vahvimmista vääristymistä — vahvistamisvääristymä eli confirmation bias — toimii.

Miten vahvistamisvääristymä sokeuttaa sinut

Ihmismielelle on ominaista kiinnittää huomiota tietoon, joka tukee sitä mitä henkilö uskoo todeksi.

Jos tiedon voi tulkita kahdella eri tavalla, mieli tulkitsee sen omaa totuutta vastaavalla tavalla.

Jos tieto on ristiriidassa totuutena pidetyn ajatuksen kanssa, sitä vähätellään tai se sivuutetaan kokonaan.

Näin voi käydä jopa asioissa, josta on olemassa selkeitä faktoja. Tällöin henkilö voi raa’asti unohtaa tai muistaa väärin ne faktat jotka eivät sovi hänen maailmankuvaansa tai totuuteensa.

Ehkä itsekin olet joskus ajautunut väittelemään jokun kanssa jostain menneestä tapahtumasta, jonka kumpikin muistaa mielestään todella hyvin — mutta täysin eri tavalla. Sitten kolmas henkilö tai videotallenne todistaa että olette kumpikin väärässä.

Miten se on mahdollista?

Onnettomuus vai kaappaus?

Koska Malesian Airlinesin kone on vieläkin kadoksissa, kukaan muu kuin mahdollisesti koneessa olevat tai suoraan sen katoamiseen liittyvät henkilöt eivät voi tietää mitä oikeasti on tapahtunut. Silti on kiinnostavaa miten eri tavalla sama faktatieto voidaan tulkita.

Tässä on tässä hetkellä MH370-lennon katoamisesta tiedetyt faktat:

  • Kone lähti lentämään Kuala Lumpurin kentältä klo 00:41 kohti koillista ja Pekingiä.
  • Kone lähetti viimeisen automaattisen ACARS-toimintaraportin klo 1:07
  • Joku koneesta sanoi Kuala Lumpurin lennonjohdolle klo 1:19 ”All right and good night”.
  • Siviilitutkalle koneen tunnusta (eli ”nimeä”) lähettävä transponder-laite lakkasi lähettämästä tunnusta klo 1:21.
  • Koneen katoaminen lennonjohdon tutkasta havaittiin klo 1:30
  • Japanilainen lentokone sai yhteyden koneeseen vähän yli klo 1:30 mutta linjalla oli niin paljon häiriötä että sieltä kuuli vain muminaa.
  • Koneen seuraavan automaattisen toimintaraportin olisi pitänyt tulla klo 1:37 mutta se ei tullut.
  • Armeijan tutkalla nähtiin länteen lentävä tunnukseton kone jonka uskotaan olevan kadonnut kone. Kone lensi paljon käytettyä lentoreittiä pitkin aluksi poikkeuksellisen korkealla. Sitten se laskeutui nopeasti mutta epätasaisesti poikkeuksellisen matalalle.
  • Kone katosi Armeijan tutkan piiristä 2:15
  • Koneen järjestelmiä seuraava sateliitti sai koneeseen ns. ping-yhteyden tunnin välein aina klo 8:11 asti. Tuona aikana kone oli siis käynnissä mutta pingeistä ei käy ilmi oliko kone ilmassa vai maassa.
  • Satelliitti ei kirjannut koneen sijaintia, ainoastaan että se oli tietyn matkan päässä satelliitista. Tästä pääteltiin että kone on lähtenyt lentämään pian sotilastutkasta katoamisen jälkeen joko pohjoiseen tai etelään.
  • Jos kone on lentänyt pohjoiseen, se on lentänyt mantereen päällä, jos kone on lentänyt etelään, se on lentänyt meren päällä.
  • Koneessa oli polttoainetta niin paljon, että parhaassa tapauksessa se olisi voinut lentää korkeintaan alle tunnin viimeisen pingin jälkeen.
  • Lentäjien tai matkustajien taustasta ei ole paljastunut vielä mitään jonka perusteella heitä voitaisiin suoraan epäillä tai syyttää koneen kaappauksesta.

Mitä sinä arvaat näillä tiedoilla tapahtuneen?

Kaksi näkökulmaa, monta erilaista tarinaa

Ensin koneen uskottiin kohdanneen jotain teknisiä ongelmia jotka olisivat sotkeneet sen sähköjärjestelmän. Sitten alettiin epäillä että koneen viesti- ja tutkatietojärjestelmät olisi kytketty pois ihmisen toimesta.

Nyt valtaosassa lehtijuttuja puhutaan että kone olisi tahallaan ohjattu pois reitiltä, mutta yhä vieläkin osassa juttuja yritään puhua onnettomuusnäkökulman puolesta.

Mikä oli mielenkiintoista oli se, miten eri asioita nostettiin esille sen mukaan oliko juttu otsikoitu onnettomuusnäkökulmasta vai kaappausnäkökulmasta.

Kaappausnäkökulmaa edustavat jutut painottivat sitä, miten automaattisia toimintaraportteja lähettävä systeemi oli ehkä kytketty pois ennen kuin joku sanoi koneesta ”hyvää yötä”.

Eri korkeuksilla lentäminen selitettiin tutkan välttelynä. Lentoreittiä selitettiin sillä, että lentäjä yritti lentää huomiota herättämättä käyttämällä yleisiä liikelentoreittejä.

Jutuissa korostettiin lentäjien epäilyttävää käytöstä: toisen pilotin itse rakennetamaa lentosimulaattoria ja toisen epäammattimaista flirttailua australialaisteinien kanssa.

Samoin jutuissa kirjotettiin enemmän siitä, miten eri Aasian mailta on pyydetty heidän tutkatietojaan.

Onnettomuusnäkökulmaa edustavat jutut puolestaan painottivat sitä, että on täysin mahdollista että niin toimintaraportteja lähettävä järjestelmä kuin tutkatietojärjestelmä ovat hajonneet yhtä aikaa sen jälkeen kun lentäjä sanoi ”hyvää yötä”.

Lentokorkeuksien vaihtelu kertoi koneen hallintaongelmista sähköjärjestelmien pettäessä ja lentoreitti länteen siitä, että lentäjä yritti palata takaisin lähtökentälle.

Jutuissa korostettiin sitä, miten kunnollisia lentäjät olivat ja kuinka heillä ei ollut mitään syytä tehdä joko itsemurhaa saati kaapata konetta.

Tutkinnoista kerrottaessa painotettiin kuinka konetta etsitään nyt Intian Valtamereltä, josta koneen löytyminen vaatii todella uskomatonta tuuria.

Kuinka sinä uutisoit oman elämäsi tapahtumia?

Olen keskustellut erään henkilön kanssa vuosien varrella useampaan otteeseen hänen parisuhteestaan.

Silloin kun hän kokee että parisuhteessa menee hyvin, hän kehuu puolisonsa hyviä puolia ja saavutuksia.

Heidän suhteensa on mielettömän hieno ja hyvä ja hän on onnellinen että on päätynyt puolisonsa kanssa yhteen.

Silloin kun hän kokee että parisuhteessa menee huonosti, hänen juttujensa perusteella voisi luulla, että hän on vaihtanut puolisoa — niin ikävältä tyypiltä tämä vaikuttaa.

Juttujen perusteella ei ole mikään ihme, että heidän suhteensa on yhtä helvettiä ja ero käy jatkuvasti mielessä.

Muuten hyvä, mutta puolison toiminta ei ole vuosien varrella juuri lainkaan muuttunut. Hän on sama ihminen samoine vahvuuksine ja heikkouksineen.

Ainoa asia joka vaihtelee on tuttavani mielipide siitä, millainen kumppani ja heidän suhteensa on. Mikä hämmentävintä, joskus mielipide voi vaihtua hyvinkin lyhyessä ajassa — jopa saman päivän aikana.

Onko tuttavani jakomielitautinen?

Ei ole — hän on vain ihminen. Kuten kaikilla meillä ihmisillä, hänen mielialansa vaihtelevat kymmeniä kertoja päivän aikana.

Jos hän sattuu ajattelemaan suhdettaan sillä hetkellä kun hän on muutenkin ahdistunut, stressaantunut, väsynyt, nälkäinen tai ns. huonossa hapessa, hän muistaa vain kumppanin ja suhteen huonot puolet.

Mitä enemmän hän niitä kertaa mielessään, sitä enemmän häntä alkaa ottaa päähän. Lopulta hän on lietsonut itsensä sellaiseen vihaan, että on valmis pistämään suhteen poikki siltä seisomalta.

Jos hän sattuu ajattelemaan suhdettaan sillä hetkellä kun hän on mielenrauhassa, hyvällä, kevyellä ja vakaalla mielellä, hän näkee suhteen rakkaudellisessa valossa.

Kumppanin kurjat puolet eivät näytä yhtään niin pahalta. Ne jopa saattavat näyttää vähän hassuilta ja söpöiltä. Kumppanin hyvät puolet loistavat kirkkaasti ja mieleen muistuu vain hyviä hetkiä parisuhteen varrelta.

Mikä on totta?

Lentokoneen katoamistapauksessa totuus koneen katoamisesta selviää ehkä sitten, jos ja kun kone löytyy. Siihen asti kaikki on spekulaatiota.

Omassa elämässämme mielialojen mukaan vaihtuva mielipide ei ole koskaan universaali totuus vaan sillä hetkellä mieleen juolahtanut ajatus.

Sillä hetkellä kun olet ahdistunut, stressaantunut, peloissasi, nälkäinen tai väsynyt, aivojesi alkukantaisemmat, ”villipetomaiset” aivojen osat ohjaavat ajatteluasi.

Sillä hetkellä kun olet levollinen ja rento ja olosi on vakaa ja kevyt, ajatteluasi ohjaavat aivojesi kehittyneimmät ja ”inhimillisimmät” osat.

Kun arvioit itseäsi, muita ja elämääsi, haluatko antaa enemmän painoarvoa eläimellisille vai inhimillisille ajatuksillesi?

lento

(Yllä oleva kuva on katoamisen jälkeen tehty feikkimainos, löydetty via @tollevilvanen)

 

Mitä tehdä jos tekee mieli vahingoittaa lastaan tai itseään?

Tämän päivän Ilta-Sanomissa puhun äitiyden pimeästä puolesta. Haastattelupyyntö tuli koska olin puhunut syyllisyydestä Radio Yle Ykkösessä Sari ”Huono äiti” Helinin -ohjelmassa. Voit kuunnella haastattelun täällä.

Äitiys on ihaninta ja ihmeellisintä mitä minulle on tapahtunut, mutta sen myötä olen päässyt kokemaan myös eräitä aika mustia hetkiä.

Jos olet äiti, joka ei ole koskaan ajatellut esimerkiksi hylätä raivoavaa lasta kauppaan, kuristaa keskellä yötä kirkuvaa kullanmuruaan tai ihan vain tappaa itseään koska kokee ettei jaksa enää sekuntiakaan lapsiperhearkea, tämä kirjoitus ei ole sinulle.

Iloitse siitä, ettei syystä tai toisesta mieleesi juolahda näitä ajatuksia, koska tuskin niitä kukaan äiti itselleen toivoo tai kaipaa.

Joskus ajattelen kamalia ajatuksia

Tässä on eräitä kamalia ajatuksia, joita mieleeni on juolahtanut vuosien varrella:

  • Mä vedän tota tyyppiä kohta lättyyn.
  • Mä haen veitsen ja viillän kaikki ton kalliit vaatteet rikki ihan vain kostoksi.
  • Jos toi ei kohta lopeta tota urputusta, mä ajan ensimmäistä rekkaa päin.
  • Mä haen veitsen ja viillän mun kädet verille.
  • Kohta mä vaan kävelen tästä talosta ulos, meen lentokentälle ja otan ekan lennon johonkin kauas enkä ikinä enää palaa.
  • Mä kuristan/hakkaan/tukehdutan/tapan ton lapsen jos se ei heti tottele/hiljene/nuku.
  • Tää lapsi ei ikinä lopeta huutamista.
  • Mä en saa enää koskaan nukkua.
  • Mä tuun hulluksi.
  • Mä en selviä/mä kuolen.
  • Mun tulevaisuus on (oikea) musta aukko ja se syö mut.
  • Okei, mä lähden nyt himaan enkä sit ollenkaan synnytä tätä lasta (kun synnytys on edistynyt liian hitaasti.)
  • Mä tapan itseni.

En ole ajatellut näitä ajatuksia jatkuvasti enkä tuntikausia kerrallaan. Kaikkiin näitä ajatuksiin on liittynyt jollain lailla epämukava olo: uupumus, ahdistus, paine, ketutus, raivo, epätoivo, viha, tuska.

Ennen helmikuuta 2012 monet näistä ajatuksista olivat todella pelottavia, koska oletin niiden kertovan että minussa on jotain vialla. Että olen huono äiti tai puoliso, masentunut tai ihan oikeasti tekemässä kuolemaa.

Tai vielä pahempaa: että olen oikeasti toteuttamassa mieleeni juolahtaneen ajatuksen.

Sitten oivalsin että nämä kaikki ajatukset ovat VAIN AJATUKSIA — eivät universaaleja totuuksia, tai edes henkilökohtaisia totuuksia.

Ne tuntuvat usein ”tosi todelta” sillä hetkellä kun ne juolahtavat mieleen, mutta sekään ei tee niistä tosia. Esimerkiksi yksikään edellä luettelemistani ajatuksista ei käynyt toteen.

Musta aukko ei syönyt minua, en ole hakannut lapsiani (saati tappanut heitä). En ole tullut hulluksi enkä edes viillellyt itseäni (tai toisen vaatteita).

Olen saanut nukkua ja ihan aina lapsi on hiljentynyt ennemmin tai myöhemmin — ja useimmiten ihan itsestään.

Ja kummallakin kerralla kun olen ajatellut että jätän lapsen synnyttämättä, kun synnytys kestää ja kestää, olen lopulta puskenut poikani pihalle.

Miten voit olla ajattelematta kamalia ajatuksia?

Tiedätkö mikä on seuraava ajatuksesi?

Entä sitä seuraava?

Jos et tiedä mikä on seuraava ajatuksesi, miten voit varmistaa, ettei se ole jokin kamala ajatus?

Voit yrittää nukkua tarpeeksi, syödä niin että verensokerisi on tasainen ja yrittää optimoida elinympäristösi…

…mutta et voi esimerkiksi estää välittäjäaine- ja vireystasojasi vaihtelemasta tai jotain muistoa juolahtamasta mieleesi.

Niinpä et voi mitenkään täysin varmistaa, ettei mieleesi joskus juolahda jokin kamala ajatus.

Onneksi sinun ei tarvitsekaan estää sitä, koska kaikki ajatukset — myös sellaiset joita perinteisesti pidetään kamalina tai kiellettyinä — ovat OK.

Miten niin? Koska ne ovat VAIN AJATUKSIA.

Ongelmanasi ei ole koskaan se, että mieleesi juolahtaa jokin ajatus — vaan se, että otat ajatuksen liian vakavasti: joko seuraat typerää ajatusta tai teet omasta ajattelustasi ongelman.

1. Lopeta itsesi syyllistäminen

Jos viime aikoina mieleesi on juolahtanut erityisen ikäviä ajatuksia — ja pahimmassa tapauksessa olet jopa mennyt toteuttamaan niitä ikävin seurauksin — kaikkein tärkeintä on olla syyllistämättä itseään.

Tämä voi tuntua todella oudolta. Jos et syyllistä itseäsi, miten otat opiksesi?

Siten, että mietit kylmän rauhallisesti missä menit pieleen. Mitä voit jatkossa tehdä toisin, ettet ajaudu enää vastaavaan tilanteeseen?

Miksi syyllistäminen on turhaa ja vaarallista?

Mieti kaikkia niitä kertoja kun olet ajatellut kamalia ajatuksia. Mikä fiilis sinulla on ollut ajatuksia ajellessasi?

Tietenkin jotenkin kurja fiilis. Millainen fiilis syyllisyydentunne on? Ikävä tietenkin.

Jos toimit typerästi ja ei-rakkaudellisesti ollessasi kurjan fiiliksen vallassa, mitäs luulet toimitko syyllisyyttä tuntiessasi  typerästi vai fiksusti?

Et voi välttyä mieleen juolahtavilta syyllisiltä ajatuksilta, mutta niistäkään ei tarvitse tehdä ongelmaa. Noteeraa tunne ja kiinnitä huomiota siihen missä asiassa olet (ehkä) tehnyt väärin.

Päätä ideoida rauhoituttuasi tapoja, joilla voit korjata aiheutuneen vahingon ja välttää jatkossa saman virheen tekemisen. Pidä päätös.

2. Älä usko ajatuksiasi

Jos ajattelusi vie sinut hirvittävään ahdistustilaan, jossa mieleesi  juolahtaa kamalia ajatuksia kuten ”tapan itseni” tai ”pahoinpitelen tuon lapsen” tai jopa ”tapan lapseni”, kaikkein tärkeintä on se, ettet tottele ajatuksiasi.

Eli suomeksi sanottuna:

Älä hajoita mitään. Älä pahoinpitele tai tapa ketään.

Umpiväsyneenä ja ahdistuneena oman toiminnan hallitseminen voi tuntua vaikealta. Siksi suosittelen seuraavia varokeinoja:

Siirry kauemmas muista ihmisistä — varsinkin lapsistasi.

Jos vauvasi kirkuu täyttä kurkkua ja sinusta tuntuu siltä että haluat ravistella vauvan hiljaiseksi, laske vauva maahan tai omaan sänkyynsä niin varovasti kuin kykenet.

Pakene niin kauas lapsesta kuin pystyt jättämättä asuntoa. Esimerkiksi vessa on hyvä paikka.

Tai jos asunnossa on esimerkiksi puolisosi, joka on levollisempi kuin sinä, mene hetkeksi ulos vetämään henkeä.

Ei, en kannata lapsen huudattamista, mutta jos on olemassa riski että satutat lasta fyysisesti, on parempi että lapsi huutaa ja sinä laitat itsesi hetkeksi jäähylle, kunnes hetkellinen hälytystilasi edes vähän helpottaa.

Isommalle lapselle voit kertoa missä mennään: ”Äitiä ärsyttää. Äiti ei kestä nyt mitään. Nyt äiti menee jäähylle. Anna äiti on hetken aikaa rauhassa. Kiitos.”

Sulje muu maailma ulkopuolellesi

Usein rauhoittuminen helpottuu, jos vähäksi aikaa suljet muun maailman ulkopuolelle. Äitiysvalmennuksessa annettiin vinkiksi mennä vessaan tai keittiöön ja laittaa vesi valumaan jotta se vähän peittää taustaääniä.

Esimerkiksi joskus saatan kuunnella Rammsteinia täysillä kuulokkeet korvilla ja samalla esimerkiksi tanssia tai laittaa paikkoja kuntoon. Toimii erityisesti silloin kun kumppani ei ymmärrä pyynnöistä huolimatta jättää minua rauhaan.

Tai jos ongelmana on se, että olen niin väsynyt, etten jaksa mitään ja mies on kotona,  laitan kuulokkeista soimaan rauhoitusmusaa ja menen sänkyyn peiton alle puoleksi tunniksi lepäämään.

Pura aggressio turvallisesti

Siinä vaiheessa kun mieleesi juolahtaa ajatus jonkun tai jonkin vahingoittamisesta, kehossasi on runsaasti adrenaliinia ja muita stressihormoneja. Niiden tasot laskevat yleensä muutamassa minuutissa, jos odotat kaikessa rauhassa.

Joskus saatat kuitenkin olla niin syvällä hälytystilassa, että rauhoittuminen tuntuu vaikealta.

Täyttä kurkkua huutaminen vaikka vain ”aaaaaaaaaaa” voi olla toimiva tapa purkaa aggressiota, jos asut omakotitalossa.

Kerros- tai rivitalossa kätevämpää voi olla:

  • Polkea jalkaa — kyllä, niin kuin pienet lapset. Näyttää tyhmältä, mutta tuntuu hyvältä. Toimii varsinkin ensimmäisessä kerroksessa asuville.
  • Jännittää koko keho hetkeksi — tämäkin on sellainen mitä lapset joskus tekevät suuttuessaan.
  • Nyrkkeillä tai potkia ilmaa — varo ettei kukaan osu vahingossa tiellesi.
  • Näyttää vihaisesti keskisormia ilmaan esim. kumppanin tai lasten selän takana tai ihan vain yksin toisessa huoneessa.
  • Hakata tyynyjä, patjaa tai sohvaa — varo ettei kukaan osu vahingossa tiellesi.
  • Punnertaa
  • Tanssia raivokkaasti
  • Kirjoittaa pari paperia täyteen hirveitä kirosanoja ja muita kamalia ajatuksia, joita mieleen juolahtaa.

Nämä keinot kannattaa opettaa myös lapselle, jolla on niin sanostusti räjähtävä luonne tai muuten taipumusta suuttua tulisesti. Samalla opetat lapsellesi että kaikki tunteet on OK, mutta tunteen vallassa ei tarvitse toimia muita tai itseään satuttavasti.

3. Anna itsesi rauhoittua

Jossain vaiheessa ahdistus ja raivo alkaa helpottaa purit kiukkusi tai et. Jos olet purkanut kiukkua turvallisesti, sinua saattaa jopa alkaa naurattaa.

Tässä vaiheessa jotkut kokevat tarvetta kiihdyttää itsensä uuteen raivoon. Ehkä he luulevat, että jos he rauhoittuvat liian nopeasti, se vähentää äskeisen purkauksen oikeutusta, aiheellisuutta tai tilanteen vakavuutta. Tai he pelkäävät että muut eivät ota opikseen tai usko heitä jos he leppyvät ”liian nopeasti”.

Turhaan.

Jos katsot kuolinvuoteellasi elämääsi, ajatteletko että ”olipa hyvä että silloinkin pitkitin vihaa ja raivoa tuntikausia?” Tuskin.

Et voi estää itseäsi välillä ahdistumasta, hermostumasta tai raivostumasta, mutta voit antaa itsellesi luvan palata hyvään oloon heti kun se on  mahdollista.

4. Pyydä anteeksi, korjaa jälkesi

Jos olet mennyt kiukuspäissäsi käyttäytymään ei-rakkaudellisella tavalla, pyydä anteeksi. Anteeksipyynnön pointtina on osoittaa ettei käytöksesi ollut sellaista, jota kannatat ja suosittelet. Toisaalta se on merkki siitä että hälytystila on ohi ja olet palannut rakkauteen.

Jos lapsesi jo ymmärtävät puhetta, on hyvä selittää mitä tapahtui.

Äiti joutui hetkeksi tunnekuohun tai ärtymyksen valtaan, siksi äiti käyttäytyi tyhmästi.

Joskus ihmiset joutuvat ärtymyksen valtaan. Se ei haittaa, se menee ohi.

Sitten äiti rauhoittui, ärtymys meni ohi. Ensin äiti oli vihainen. Nyt äiti on iloinen.

Olennaisinta on se, ettet syytä muita ärtymyksestäsi tai yritä sysätä vastuuta huonosta käytöksestäsi muiden hartioille.

Sinä et voi koskaan tietää varmuudella, miksi juuri nyt ajauduit ärtymyksen valtaan.

Muiden käytös ärsytti koska olit hälytystilassa — ei siksi että käytös olisi ollut itsessään ärsyttävää.

5. Pyydä apua

Väitän että se, että välillä tekee mieli kuristaa joku tai tappaa itsensä on ihan normaalia. Välillä elämässä tulee hetkiä jolloin hetkellisesti väsyttää tai stressaa niin paljon, että mieleen alkaa nousta ei-niin-fiksuja ajatuksia. Sillä lailla ihmismieli toimii.

Jos huomaat ajattelevasi tällaisia tuhoajatuksia hyvin usein, silloin elämässäsi saattaa olla käytännön ongelma, joka kannattaa korjata.

Tällaisia käytännön ongelmia on muun muassa:

  • Valvottava lapsi
  • Sairasteleva lapsi
  • Lapsi, jonka tarpeisiin et osaa vastata niillä resursseilla jotka sinulla on (esim. autistinen lapsi, yliherkkä lapsi, ADHD-lapsi)
  • Ihan päin honkia menneet raha-asiat, jotka mietityttävät koko ajan
  • Synnytyksen yhteydessä sekaisin menneet hormonit, mikä ilmenee vahvana ahdistuksena, alavireisyytenä tai aistiharhoina (ns. raskausmasennus tai -psykoosi)
  • Fyysisesti väkivaltainen puoliso
  • Runsaasti juova ja humalaisena arvaamaton puoliso
  • Ajankäyttöongelmat jotka johtavat kaaokseen (eli esim. rutiini puuttuu)

Itse olen huomannut, että mitä väsyneempi olen, sitä vaikeammalta avun hakeminen tuntuu. Mieleen nousee kaikkia typeriä ajatuksia kuten ”on noloa pyytää apua” tai ”sitten mun lapset huostaanotetaan” tai ”sitten muut ajattelevat että olen kelvoton äiti”.

Nekin ovat vain ajatuksia, jotka voi jättää omaan arvoonsa.

Kun mielesi on kirkas, saatat ajatella ”ehkä voisin hakea apua”. Usko sitä ajatusta.

Kuka lähipiirissäsi on sellainen ihminen, joka on todennäköisimmin puolellasi ja joka voi auttaa sinua? Ymmärrä että auttaminen todennäköisesti tuottaa hänelle hyvän mielen.

Neuvola on ykköspaikka ammattiavun hakemiseen, mutta jos sieltä sinua ei ohjata oikean auttajatahon puoleen, suosittelen ottamaan yhteyttä Varhaisen tuen yksikköön, jos paikkakunnallanne on sellainen. Helsingin yksikön tiedot löytyvät täältä.

Uniongelmissa voi auttaa unikoulu. Lue raporttini unikoulusta täältä.

Myös Mannerheimin Lastensuojelu Liiton vanhempainpuhelimesta tai kirjepalvelusta voi kysyä neuvoja ja vinkkejä.

Jos tilanne kotona on lähtenyt vauvan kanssa ihan lapasesta tai puoliso on väkivaltainen, kannattaa kääntyä Ensi- ja turvakotien liiton puoleen.

Ilta-Sanomien artikkelissa sanon vähän hassusti että terapia ja lääkitys on elämän haaskaamista. Tarkoitan sillä että jos ongelmana on vain se, että väsyneenä tai ylirasittuneena mieleen juolahtaa tuhoajatuksia, niin niistä ei kannata tehdä ongelmaa.

Tärkeämpää on puuttua tekijöihin, jotka väsyttävät tai rasittavat konkreettisesti äitiä (eli esim. valvottava vauva, perheväkivalta, taloudellinen turvattomuus).

Mielialalääkitys voi joskus auttaa jos kaikki puitteet ovat kohdallaan, mutta mieli tuntuu jatkuvasti niin matalalta, ettet jaksa hoitaa edes arkirutiineja.

Tällöinkin mielialan nouseminen edellyttää ettet ota enää vakavasti kurjia ajatuksia (kuten ”mieleeni juolahti synkkiä ajatuksia, se tarkoittaa että olen masentunut. Koska olen masentunut, en voi kokea hyvää oloa”).

Vakavissa mielisairauksissa kuten skitsofreniassa lääkkeiden käyttö ei minunkaan mielestäni ole turhaa.

Täällä kerron ajatuksiani terapian turhuudesta ja täällä siitä miten ihmiset eivät mene rikki.

6. Huomaa ettet ole olosuhteiden orja

Lopuksi pyydän sinua kiinnittämään huomiota siihen, miten mitkään olosuhteet eivät pakota sinua ahdistumaan, hermostumaan, suuttumaan tai stressaantumaan.

Mieti kaikkia niitä kertoja, kun uhmaikäisesi raivosi tai vauvasi valvotti.

Huomaa kuinka välillä suhtauduit tilanteeseen rakkaudellisesti, välillä välinpitämättömästi ja vain välillä ahdistuen tai raivostuen.

Joskus saatoit olla ensin rakkaudellinen, sitten raivostua ja lopulta muuttua kylmän rauhalliseksi.

Lapsesi itku ei saa sinua tuntemaan mitään, vaan se, mitä ajattelet itkusta luo tunteesi.

Jos ajattelet että ”Voi minun kulta-ressukkaani, kun se on ihan superväsynyt. Äiti on tässä, ei hätää”, koet rakkautta, lämpöä ja huolenpitoa.

Jos ajattelet ”Jaaha, tällainen ilta. No, antaa huutaa, kyllä huutoa maailmaan mahtuu — ja kyllä se kohta nukahtaa”, koet ehkä neutraalimpaa tunnetta, kyllästymistä tai jopa huvitusta.

Jos ajattelet ”Tää lapsi ei ikinä nuku. Mitä naapuritkin ajattelee. Ne varmaan ajattelee etten mä osaa hoitaa lastani. Mitä jos mä saan häädön? Miten mä saan tän hemmetin kakaran hiljaiseksi. Mä tapan tän ihan just jos se ei hiljene”, koet ahdistusta, stressiä, häpeää ja vihaa.

Erilaiset ajatuksesi kertovat erilaisista mielentiloista. Mielentilat vaihtuvat omalla sumealla logiikallaan, jota et voi koskaan täysin ymmärtää.

Mitä vähemmän vakavasti otat ajatuksesi, sitä vähemmän ne vaivaavat.

Mitä vähemmän teet ongelman huonoista fiiliksistä, sitä nopeammin mielentilasi nousee ahdistuksesta neutraaliin tilaan ja lopulta taas rakkauteen.

Et ole hyvä äiti etkä huono äiti

Sinä et ole ajatuksesi, tunteesi etkä toimintasi.

Olet se jokin suurempi voima niiden takana, joka ottaa hetkellisesti ajatusten ja tunteen muodon, olematta kuitenkaan ne. Samalla tavalla kuin Barbapapa ottaa auton tai ruukun muodon olematta auto tai ruukku.

Siksi sinä et voi olla hyvä tai huono äiti.

Olet äiti, jolle juolahtaa hyvässä ja rakkaudellisessa fiiliksessä mieleen viisaita ajatuksia. Näitä ajatuksia kannattaa uskoa ja seurata.

Olet myös äiti, jolle kurjassa ja ankeassa fiiliksessä voi nousta mieleen kaikenlaisia typeriä ja ikäviä ajatuksia. Jätä ne omaan arvoonsa ja anna oman sisäisen järjestelmäsi palauttaa sinut takaisin hyvään oloon.

alauskoauatuksia

Oletko psykopaatti jos et syyllistä itseäsi?

Kävin tänä aamuna puhumassa YLE Radio 1:ssä Sari ”Huono äiti” Helinin ja Heimo Langinvainion kanssa syyllisyydestä.

Yksi asia jota sivusimme, mutta johon emme ehtineet paneutua on se, että psykopaatit eivät tiettävästi koe syyllisyyttä.

Jos olen ymmärtänyt oikein, psykopaattien, sosiopaattien ja narsistien ongelmana on se, etteivät he koe koskaan tekevänsä yhtään mitään väärin. He näkevät (muiden mielestä) julmimmatkin tekonsa jotenkin oikeutettuina.

Olisi kiinnostavaa tietää kuinka moni psykiatrisessa mielentilatutkimuksessa ”-paatiksi” tai narsistiksi todettu henkilö itse asiassa koki hetkellisen syyllisyyden tunteen, mutta sen sijaan että olisi ottanut vastuun teoistaan, selitti sen oikeutetuksi.

Olisiko syyllisyydentunnetta hyödyllisempää kiinnittää huomiota siihen, otammeko vastuun virheistämme? Tai siihen miten yritämme korjata muille ja itsellemme aiheuttamaamme vahinkoa — jos ei muuta niin pyytämällä anteeksi?

Syyllistätkö itseäsi turhaan?

Minusta näyttää siltä, että joskus luulemme että ”itsestään” mieleen juolahtava ajatus ”tein väärin” on sama asia kuin aktiivisesti itsensä syyllistäminen.

Jokainen joka on ollut useita kymmeniä minuutteja — tai pahimmillaan tuntikausia — syyllisyyden tunteen vallassa, on syyllistynyt (!) itsensä syyllistämiseen. Itsensä syyllistäminen käy kätevästi kelaamalla kerta toisensa jälkeen mielessään tekemäänsä virhettä, kuvittelemalla miten toiset paheksuvat virheen tekemistä, haukkumalla itseään pataluhaksi ja suunnittelemalla itsensä rankaisemista.

Saatamme luulla, että mikäli emme lietso ja kasvata syyllisyydentunnettamme, olemme psykopaatteja — tai ainakin matkalla sellaiseksi.

Kun sanon etten tunne enää syyllisyyttä, tarkoitan sillä nimenomaan sitä, etten aktiivisesti yritä syyllistää itseäni virheistäni tai tekemättömistä asioista.

Kyllä minulle edelleenkin juolahtaa usein mieleen ajatuksia siitä, mitä tein jollain mittarilla väärin tai mitä olisin voinut tehdä paremmin.

Jos olen alhaisessa mielentilassa, ajatukseen liittyy usein syyllisyydentunne. Jos olen korkeassa mielentilassa, ajatukseen liittyy halu pyytää anteeksi ja korjata virheet.

Tätä nykyä syyllisen ajatuksen huomattuani pistän sen aiheen muistiin ja päätän tsekata mitä asialle voi tehdä sitten kun mielialani nousee.

Ennen vanhaan käytin itseni syyllistämistä hyvityksenä siitä, etten viitsi tai halua toimia oikein. Eli jollain tasolla ajattelin esim. että on OK olla hoitamatta jotain kauan roikkunutta asiaa, kunhan vain koen asiasta syyllisyyttä.

Vielä useammin yritin painostaa itseäni syyllisyydentunteella toimimaan toisin. Ajattelin kierosti, että ”jos vain koen oikein hirvittävää tuskaa, teen tämän tylsältä, vaikealta tai muuten epämiellyttävältä tuntuvan asian.”

Tätä nykyä skippaan syyllistämisvaiheen ja mietin mielentilan noustua että a) tarvitseeko asiaa tehdä, b) onko minulla mitään resursseja tehdä sitä ja c) miten oikein toimimisesta voisi tehdä niin helppoa, hauskaa ja kiinnostavaa ettemme malta olla tekemättä sitä.

Jos asiaa ei tarvitse tai voi tehdä tai korjata, miksi ihmeessä kokisin siitä sen enempää syyllisyyttä?

Puhuin äsken äitini kanssa aiheesta, ja hän toi esiin tärkeän pointin, joka ei ollut juolahtanut mieleeni: syyllisyydestä käsin toimiminen johtaa helposti uusiin virheisiin.

Lapsiaan netissä surffaillessaan laiminlyönyt äiti saattaa hyvitellä huonoa omaatuntoaan antamalla lapsille epäterveellisiä herkkuja tai antamalla näiden pelata pidempään tietokonepelejä kuin olisi hyväksi. Vaikka fiksumpaa olisi laittaa tietokone kiinni, syöttää lapsille kunnon ruokaa ja viedä nämä puistoon leikkimään.

Perheen yhteisiä rahoja törsännyt saattaa ostaa kumppanille ”jotain kivaa” lievittääkseen huonoa omaatuntoaan — sen sijaan että palauttaisi ostokset, lopettaisi shoppailun ja miettisi mistä tienaisi rahat takaisin.

Vaimoaan raivokohtauksen vallassa pahoinpidellyt saattaa hyvitellä tätä koruilla tai matkoilla vaikka olisi hirvittävän paljon tärkeämpää lähteä selvittämään miten hän voi jatkossa toimia fiksummin raivokohtauksen iskiessä.

Voisitko sinä lopettaa turhan itsesi syyllistämisen ja käyttää siitä säästyneen ajan ja energian aiheuttamiesi vahinkojen korjaamiseen, tekemättömien asioiden hoitamiseen tai ihan vain elämästä nauttimiseen?

Kuuntele haastatteluni täällä.

syyllisyys22

Haluatko lopettaa turhan stressaamisen, murehtimisen ja itsesi syyllistämisen? Liity kutri.net:in VIP-jäseneksi!

Miksi yrität miellyttää muita?

Kaveri vinkkasi tänä aamuna erääseen blogiin, jossa kehoitettiin ihmisiä mielistelemään muita. Vaikka kyseessä oli ehkä vitsi, kirjoittaja perusteli sitä sillä, että ”ihmisellä on sielussaan miellyttämisen tarve”.

Hmmm…

Jos minä puhun sielusta, tarkoitan sillä sitä jotain pysyvää ja muuttumatonta osaa meissä, jonka tunnistamme toisissamme, vaikkemme osaa tarkkaan määritellä mikä se on.

Sitä jotain ”samuutta”, joka mahdollistaa vanhan ystävän kanssa jutun jatkamisen vuosien jälkeen, vaikka kummankin ajatusmaailma, elämäntilanne ja usein ulkonäkökin on muuttunut toiseksi.

Sielusi haluaa auttaa

Väitän että olemme lähimpänä ”sieluamme” silloin, kun olemme ns. korkeassa mielentilassa: levollisessa, vakaassa, kevyessä ja hyvässä fiiliksessä, jossa kaikki tuntuu olevan kohdallaan.

Pystytkö tunnistamaan tämän mielentilan omassa elämässäsi? Muistatko miltä maailma ja muut ihmiset näyttävät sieltä käsin?

Kun minä olen korkeassa mielentilassa, tunnen yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa. Saatan tuntea rakkautta ja lämpöä jopa sellaisia ihmisiä kohtaan, joita en varsinaisesti tunne.

Ollessani tässä tilassa huomioni on tässä hetkessä, hyvässä fiiliksessäni ja siinä miten voin helpottaa muiden elämää — ei siinä, mitä muut ehkä ajattelevat minusta.

Tässä tilassa minusta tuntuu ettei minulta puutu mitään. Olen niin täynnä rakkautta, hyvää oloa ja elämänhalua, että tuntuu itsestäänselvältä jakaa sitä muillekin.

Ollessani korkeassa mielentilassa mieleeni juolahtaa usein ystävällisiä ajatuksia muista ihmisistä. Huomaan helpommin uuden kampauksen ja onnistuneen suorituksen. Tunnen kiitollisuutta siitä, että toinen on elämässäni.

Tässä tilassa tuntuu hyvältä sanoa ääneen kaikki kauniit asiat, jotka nousevat mieleen. En usko että toista voi kehua ja kannustaa liikaa silloin kun kehu kumpuaa hyvästä olostani ja aidosta kiitollisuuden tunteesta.

Tässä tilassa osaan ottaa paremmin vaikeatkin asiat esiin. Joskus se, mikä on oikein ei ole mukavaa tai helppoa.

Liian paljon juonut ystävä ei välttämättä ilahdu jos otan häneltä autonavaimet pois tai kieltäydyn antamasta enää yhtään kaljaa.

Kannattamatonta liikeideaa pyörittelevä kaveri ei ehkä koe kivaksi sitä, että kehoitan häntä pitämään vielä päivätyönsä.

Lapseni voi suuttua siitä, että laitan hänet nukkumaan vaikka hän haluaisi kukkua.

Eläin sinussa yrittää miellyttää

Mitä mielistely on? Se on sitä kun sanomme tai teemme asioita saadaksemme toisen tykkäämään meistä tai toimimaan haluamallamme tavalla.

Mielestellessämme meillä on aina  koira haudattuna. Emme sano asioita koska tuntuu hyvältä tai oikealta sanoa se, vaan koska mietimme miten saan toisen antamaan minulle jotain sellaista mitä kaipaan.

Mielistely lähtee aina puutteen tunteesta ja pelosta. Luulemme ettemme voi tuntea oloamme itsevarmaksi, rakastetuksi, halutuksi, arvokkaaksi, menestyneeksi, onnelliseksi tai hyväksi ilman toiselta saatua tunnustusta tai palvelusta.

Pelkäämme kuollaksemme että tunnustus jää saamatta ja meidät on tuomittu ikuisiksi ajoiksi pahaan oloon.

Niinpä olemme valmiita tekemään mitä vain tunnustuksen eteen: laskelmoimaan, manipuloimaan, valehtelemaan tai vaikenemaan.

Emme sano mitä oikeasti ajattelemme silloinkaan, kun kipeä totuus voisi lopulta auttaa toista.

Imartelemme itseämme menestyneempiä kehuilla, joiden uskomme hivelevän heidän itsetuntoaan, vaikka samaan aikaan ajattelemme olevamme heitä parempia ja pätevämpiä.

Emme esitä edes rakentavaa kritiikkiä toisen ajatuksista, koska haluamme tämän pitävän meitä kivana ja kannustavana ihmisenä.

Ei ole sattumaa, että usein ne, jotka ovat kovimpia mielistelemään, ovat kovimpia myös suuttumaan jos heitä vähänkin arvostellaan. Jos asettaa oman hyvän olonsa ehdoksi toisten suosion ja hyväksynnän, pieninkin kritiikki tekee kipeää.

Alhainen mielentila on osa ihmisyyttä

Ihmiselämään kuuluu se, että välillä sisäinen hälytysjärjestelmämme vie meidät tähän alhaiseen mielentilaan, jossa ajattelemme kuin säikähtäneet villipedot. Se on okei.

Tässä tilassa tulee helposti tunne, että meiltä puuttuu jotain. Että meidän on saatava muut tykkäämään meistä tai muuten jotain kamalaa tapahtuu. Sekin on okei.

Vaikka on okei olla huonossa fiiliksessä, se ei tarkoita sitä, että siellä ajattelemamme ajatukset ovat arvokkaita tai totta.

Miellyttämisenhalu tarkoittaa vain sitä, että juuri nyt olet syystä tai toisesta alhaisessa mielentilassa. Olosi on epävarma, kiihtynyt, ahdistunut, stressaantunut tai pelokas. Kehosi on hälytystilassa ja ajattelusi on sumeaa.

Mitä vähemmän annat painoarvoa ajatuksillesi siitä, mitä muut sinusta ajattelevat, sitä nopeammin tila menee ohi. Mitä vähemmän toimit tästä tilasta käsin, sitä helpommalla pääset.

Sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava. Anna enemmän painoarvoa niille hetkille, kun näet sen itsekin.

sielueimiellyta

Jos haluat viettää pidempiä aikoja rakkaudellisessa tilassa, jossa kaikki on OK eli kokea enemmän mielenrauhaa, tule Mielenrauhaa -pienryhmäkurssille tai liity kutri.net:in VIP-jäseneksi.

Teetkö elämästäsi turhaan vaikeaa?

Onko kukaan sanonut sinulle ”miksi sä teet asioista noin vaikeita?” Tai ehkä itse olet joskus voihkaissut jotain samansuuntaista kun olet ihmetellyt omia tai muiden tekemisiä?

Minä olen.

Miksi vaikeutamme turhaan elämäämme monimutkaistamalla yksinkertaisia asioita tai tekemällä numeron ilmiöistä, jotka ovat luonnollisia?

Koska ihmismieli rakastaa haasteita.

Ja onneksi rakastaa — muuten sinä ja minä emme olisi tässä.

Ihmiskunta on elänyt valtaosan ajasta todella haastavissa olosuhteissa, joissa luovaa ongelmanratkaisukykyä on tarvittu todellisten elämän ja kuoleman kysymysten ratkaisemiseen:

  • ”Miten ruokin itseni ja lapseni kun halla on vienyt viljat ja susi perheen ainoan lehmän?”
  • ”Miten pidän itseni ja lapseni terveenä kun rutto raivoaa kotipaikkakunnallamme?”
  • ”Miten jatkan elämääni, kun vihollisheimon miehet ovat tappaneet perheeni ja joukkoraiskanneet minut?”

Sen lisäksi että ongelmien ratkaiseminen voi pelastaa elämämme tai ainakin helpottaa sitä, se tuottaa meille nautintoa.

Harmi vain, että useimmat meistä elävät nykyään niin helppoa elämää, ettei se tarjoa luonnostaan kovinkaan paljon haasteita ratkaistavaksi.

Osa meistä ratkaisee tämän ongelman tekemällä ongelman asioista, jotka eivät itsessään ole kovinkaan vaikeita tai monimutkaisia.

Tässä eräitä tapoja joilla olen turhaan vaikeuttanut elämääni:

Vaatekaapin raivaaminen: sen sijaan että siivoaisin yhden hyllyn kerrallaan, vedän kaikki vaatteet järkyttävän isoksi kasaksi lattialle ja alan lajitella niitä sieltä… Kesken lajittelun lähden viemään talvitakkia kellariin ja huomaan siellä säkillisen talvivaatteita, joille olisi käyttöä nyt. Niinpä roudaan säkin sisälle… Pian lapset heräävät päiväunilta ja vaativat ruokaa. Huomaan itsekin olevani nälkäinen. Tungen vaatteet takaisin kaappiin.

Päätän aloittaa treenaamisen. Sen sijaan että vaikkapa laittaisin ihan vain jonkin musiikin soimaan ja tanssisin ja tekisin kehonpainolla tehtäviä liikkeitä alan etsiä ”täydellistä” treenivideota netistä tai rakentaa soittolistaa ja etsiä maailman tehokkainta treeniohjelmaa. Ajaudun käyttämään treenin valmisteluun neljä kertaa enemmän aikaa kuin treenaamiseen menisi. Kun lopulta olisin valmis treenaamaan mies tulee kotiin eikä minua huvita treenata hänen nähtensä.

Olen lähettänyt mahdolliselle yhteistyökumppanille sähköpostia, johon hän ei vastaa. Sen sijaan että soittaisin ja kysyisin tuliko viesti läpi yritän keksiä miksei hän vastannut viestiin — oliko viesti typerä, eikö hän pidä minusta, onko hän kuollut? Lopulta saan viestin että hän on ollut työmatkalla ja on nyt valmis katsomaan asiaa tarkemmin.

Muita tapoja vaikeuttaa elämäänsä turhaan on jättää asioiden hoitaminen viime tinkaan (jolloin niiden kiireessä tekemisestä saa ihanan adrenaaliinipiikin ja voittajafiiliksen, kun voi ajatella ”selvisinpäs”). Roikkua netissä niin myöhään yöhön, että on aamulla uuvuksissa. Haastaa kumppanin kanssa riitaa jostain pikkuasiasta ihan vain siksi että on levoton olo. Etsiä täydellistä dieettiä/vaatetta/työpaikkaa/kumppania sen sijaan että miettisi mikä riittää tai miten saisi otettua ilon irti nykyisestä.

Sinällään ei ole mitään väliä, miten elämämme käytämme. Koet joka tapauksessa joka päivä hyviä ja huonoja fiiliksiä. Huonossa fiiliksessä kaikki näyttää olevan päivän mäntyä, hyvässä fiiliksessä samat asiat ovat ihan OK tai suorastaan ihanasti.

Mutta aina kun alamme tehdä yksinkertaisista asioista vaikeampia kuin niiden tarvitsee olla missaamme mahdollisuuden käyttää aikaamme ja energiaamme todellisiin haasteisiin tarttumiseen.

Voitko antaa oman arkesi, vanhemmuutesi, elämäntaparemonttisi ja ihmissuhteidesi olla helppoja?

Voisitko käyttää energiaasi jonkin isomman haasteen ratkaisemiseen?

  • Voisitko opetella jonkin uuden taidon, joka näyttää haastavalta? Vaikkapa opetella koodaamaan tai puhumaan jotain uutta kieltä?
  • Voisitko alkaa ratkoa jotain lähipiiriäsi, kotiseutuasi tai maailmaa rasittavaa ongelmaa? Vaikkapa miettiä miten lähialueen mummojen yksinäisyyttä vähennettäisiin.
  • Voisitko luoda jotain uutta, jonka tekeminen haastaisi sinut? Kirjoittaa kirjan tai käsikirjoituksen, kutoa monimutkaisen villavaatteen, leipoa näyttäviä kakkuja, remontoida asuntosi tai rakentaa talon?

Sivuan samaa aihetta tällä 22 minuuttia pitkällä kutri.net:in jäsenille tekemälläni videolla:

Haluatko lopettaa elämäsi vaikeuttamisen turhalla murehtimisella? Tule Mielenrauhaa-pienryhmäkurssille.

Haluatko laihduttaa helposti ilman turhaa tunteilua? Tilaa Onnistunut laihdutus -paketti.

Kuinka kokea enemmän lapsenomaista iloa ja innostusta?

Löysin eilen 2009 kirjoittamani ”tilauslistan kosmokselle”:

Manifestointi

Kosmoksella en tarkoittanut mitään verkkokauppaa tai tyyppiä, vaan universumia tai maailmankaikkeutta.

Uskoin tosissani, että kunhan vain laittaisin ”mentaalisen tilauksen” vetämään ja olisin ”hyvissä energioissa”, vetäisin haluamani asiat jotenkin magneetttisesti luokseni.

manifestointi3

Listaa lukiessani vuoroin nauratti, vuoroin nolotti.

manifestointi2

Juttelin asiasta ystävän kanssa ja keksin uuden vertauskuvan:

Manifestoidessani olin kuin hemmoteltu pikkulapsi, joka istuu sohvalla ja ”tilaa” vanhemmilta leluja ja palveluita.

Mitä ovelampi manipuloija hän on, sitä enemmän vanhemmat toteuttavat hänen toiveitaan. Toiveiden toteutuminen tuottaa hetkellistä tyydytystä, mutta pian hän haluaa lisää ja parempaa.

Jos vanhemmat eivät toteuta hänen toiveitaan, hän pettyy, suuttuu tai saattaa kokea, etteivät vanhemmat rakasta häntä, koska he eivät toteuta hänen toiveitaan. Hän ehkä miettii, mitä teki väärin, kun ei saanut mitä halusi.

Tämän lapsen kaikki energia menee siihen, että hän miettii mikä on oikea tapa olla ja toimia, jotta saa mitä haluaa.

Minun havaintoni mukaan elämäänsä tyytyväisimmät lapset tekevät jatkuvasti uusia asioita, koska ovat jo onnellisia — eivät siksi, että haluaisivat tulla onnellisiksi.

Koska he eivät kelaa ”tekeekö tämä valinta minut onnelliseksi tai onnettomaksi”, he voivat kokeilla mitä tahansa.

Kun esimerkiksi katson yksivuotiasta kuopustani, suurin häntä ajava voima näyttää olevan uteliaisuus. Mitä mahdottomampi saavuttaa jokin esine tai paikka on, sitä enemmän se vetää häntä puoleensa.

Hän ei todellakaan odota, että äiti antaa hänelle mitä hän haluaa (varsinkin kun tietää ettei äiti esim. halua antaa hänelle kännykkäänsä) vaan keksii miten voi saada sen itse käsiinsä.

Kun nelivuotias esikoiseni on tyytyväisimmillään, hän luo jotain uutta kuten piirrustuksen tai maailman korkeimman palikkatornin, leikkii mielikuvitusleikkejä (mieluiten oikeiden kavereiden kanssa) tai oppii uusia asioita.

Tänään hän halusi tehdä itse siskonmakkarakeittoa sen sijaan että olisi istunut toimettomana odottamassa, että äiti tekee sitä. Äiti sai auttaa niin vähän kuin mahdollista.

Väitän että keitto maistui hänestä erityisen hyvältä juuri siksi, että hän itse keitti sen.

En enää koe tarvetta kontrolloida tulevaisuuttani ”määräämällä” sitä aarrekartoilla ja manifestoinnilla. Asiat saavat minun puolestani mennä niin kuin ovat mennäkseen.

Kävi miten kävi, tulen kokemaan jatkossakin yhtä lailla niin hyviä kuin huonoja fiiliksiä, koska ne ovat sisäsyntyisiä.

Totta kai mieleeni juolahtaa arvauksia ja toiveita siitä, miten asiat ehkä tulevat menemään. Yleensä ne menevät toisin kuin olen ajatellut: joskus huonommin, mutta usein paljon hauskemmin, tehokkaammin tai hyödyllisemmin kuin mitä olin osannut kuvitella.

Luovuttuani ”Universumin ohjailusta”, palauduin takaisin leikkiväksi lapseksi.

Sen sijaan että istuisin miettimässä mitä maailman pitää minulle toimittaa (mieluummin pikatilauksella, hahhah), seuraan uteliaisuuttani, kokeilen mikä kaikki on mahdollista ja luon jatkuvasti uutta ihan vain siksi, että se on kivaa ja kiinnostavaa.

Mitä sinä tekisit juuri nyt, jos suhtautuisit elämään samalla uteliaisuudella ja luomisinnolla kuin pieni lapsi?